Avanti Night Challenge 13.-14.8.2016

Karkkilassa järjestettyyn ensimmäiseen Avanti Night Challenge -yöseikkailuun Rajavillit starttasi sekasarjaan Johannan ja Antin voimin. Matkalla käytiin tankkaamassa viimeiset energiat vielä läheiseltä huoltoasemalta. Kisapaikalla normaalit pyöränsäädöt, varustevälppäykset ja materiaalin kimppuun. Tällä kertaa oli hieno huoltoalue sisätiloissa ja meillä oli ihan oma huoltokarsina ja nimikoituna vielä! Karttojen parissa meni yllättävän paljon aikaa rastiympyröiden etsimisessä monesta eri kartasta ja reittikirjan tulkinnasta minne pitää mennä ja missä järjestyksessä. Viimeiset välppäykset varusteisiin käytiin vasta karttojen tutkimisen jälkeen.

Karttojen kimpussa. Kuva: Avanti Adventure

Rajavillit ennen starttia ja oma huoltokarsina.

Huoltoalueen vilinää ennen kisaa. Kuva: Avanti Adventure. 

Lähtö tapahtui klo 23 fillarin ja mopon perässä juosten sillan alle, jossa odotti kilpasarjan joukkueilla kolme karttaa. Yksi oli peruskartta, toinen frisbeegolf-kentän kartta ja kolmas ikivanha kartta. Hetki sijoiteltiin karttoja oikeisiin paikkoihin ja hahmoteltiin rastien sijaintia. Ilmiselvää oli, että joukkue tulee jakautumaan tässä vaiheessa, kun kerran sen sai tehdä. Antti lähti hakemaan kauimpana olevia vanhan kartan rasteja melontakartan turvin. Yksi toisen suunnan rasteista piirrettiin Johannan karttoihin, kun toisten karttojen rastit olivat sillä suunnalla.

Lähtö on tapahtunut! Kuva: Avanti Adventure

Prologikarttojen tutkailua. Kuva: Avanti Adventure. 

Rajavillit maastoutuivat prologin alkuun. Kuva: Avanti Adventure. 

Pienellä haparoinnilla molemmat selvisivät omista rasteistaan ja Johanna tuli vaihtoon pari minuuttia Antin jälkeen. Pikatarkistus koodeista, ja matka sai jatkua. Tässä vaiheessa meille ilmoitettiin, että oltiin ensimmäiset pyöräosuudelle lähtijät. Kaikkiaan vaihdossa oli tässä vaiheessa kaksi muuta kilpailijaa eri joukkueista.

Pyöräosuus lähti mukavasti käyntiin, mitä nyt pullaute-kartta aiheutti pieniä ylimääräisiä seikkailullisia elementtejä joidenkin tie- ja polkumerkintöjen osalta. Välillä kun kunnon tieksi merkitty ura olikin täysin umpeen kasvanut puska. Yhteistyöllä oikea suunta säilyi ja rastit löytyivät. Ensimmäisen kerran muiden kisailijoiden valoja näkyi pyöräilyn kakkosrastilta takaisin pellon reunaan tullessa ja seuraavan kerran vasta viitosrastin jälkeen kun päätettiin mennä pidemmällä tiekierrolla kuutosrastille. Kuutosrastilta matka jatkui reittikirjan mukaisesti rastille nro 9 ja questeille.

Quest-rasteille saavuttiin ensimmäisenä ja hyvillä mielin. Vuorossa oli suppailua, yhdellä SUP-laudalla ja melalla per joukkue. Tekniikka vaihtui ja kehittyi huippuunsa vasta viimeisellä rastivälillä, mutta hyvin selvittiin. Eikä kaaduttu kertaakaan! Oli aika erilaista olla järvellä pimeällä, kun lampulla juuri ja juuri näkee missä ranta menee, saatikka etsiä jotain saarta. Ja lepakoita lenteli veden yllä.

Seuraava joukkue oli juuri saapunut quest-rasteille kun saatiin oma suppailu suoritettua. Toisena tehtävänä oli swim-run neljän rastin verran. Molempia meistä arvelutti lähteä uimaan lampun akkujen kanssa, joten oltiin tylsiä ja juostiin kaikki rastit maita pitkin kun sellainenkin mahdollisuus oli tarjolla. Antti kokeili kapean salmen yli kahlausta kertaalleen sillä seurauksella, että Johanna pääsi kiskomaan mutapohjaan polvea myöten uponneen seikkailijan takaisin kuivalle maalle.

Swim-runin nelosrastia haravoitiin hyvässä sumussa oikeasta notkosta ja läheisestä mäenrinteestä lähes 20min ajan rastia löytämättä, ennen kuin luovutettiin ja tultiin pois. Maalissa kuultiin, että rasti oli ollut väärässä paikassa. Tämä turha etsintä kiristi hieman hermoja takaisin pyörän selkään hypätessä. Lisäksi tässä vaiheessa oli hyvin selvää, että koko reittiä ei ehditä aikarajan puitteissa käydä - vaikka etenimme edelleen koko kisaletkan kärjessä.

Suppailemaan! Kuva: Avanti Adventure

Swim-runiin lähdössä. Kuva: Avanti Adventure. 

Jokin joukkue järvellä suppailemassa. Oli pimeää. Kuva: Avanti Adventure. 

Jo heti seuraavalla pyörärastilla eli kympillä oli taas quest. Ensimmäinen ohje käski kulkea riista-aidan reunaa metsän puolella 400m kaakkoon. Selvä, pyörät kainaloon ja menoksi. Seuraava ohje oli viemäriputken päässä ja kehotti menemään putken läpi leimaamaan ja sen jälkeen jatkamaan matkaa. Putkeen mahtui juuri ja juuri pyörää edellä työntäen, oli liukasta, asento hyvin kumara, eikä se fillari suoraan tahtonut kulkea. Läpi päästiin ja matka jatkui eteenpäin.

Vähän kerrassaan alkoi vaikuttaa siltä, että pullaute-kartta yhdessä hiipivän unen puutteen kanssa alkoi vaikuttaa kartanlukijan toimiin. Muutamankin kerran otettiin volttilähtö oikealle uralle (tai pusikkoon), sekä kartoitettiin rastin ympäristöä uudelleen. Suurta ajanhukkaa ei onneksi tullut, kun yhteispelillä saatiin kartturille tietoon olet tässä -piste ja matka pääsi jälleen jatkumaan oikeaan suuntaan.

Aamu alkoi valjeta pyörärastin 12 jälkeen. Samoin sumu alkoi haihtua ja näkyvyys parantua huomattavasti. Vaihdossa oltiin kisasarjan ensimmäisenä edelleen, vaikka oltiin varmoja että miesjoukkueet tulee takaa ohi ja kovaa. Vaihdossa meille kerrottiin, että viimeinen juoksuosuus jää kokonaan pois, eli seuraava melonta olisi viimeinen pätkä ennen maalia.

Johanna oli ehtinyt jännittää jo aiemmin matkalla melontaa. Virtaava joki, inkkari, Antilla ei virtaavan veden melontakokemusta ollenkaan. Lähtökohdat olivat suorastaan hyvin mahdolliset tahattomalle uintireissulle. Fiksusti jätettiin kaikki ylimääräiset akut pois matkasta ennen melontaa, eikä lamppua enää tarvinnut päällä pitää. Kanootti haettiin joen toiselta puolelta tehdasalueelta ja sen olisi voinut laskea jokeen tikkaita myöten. Mutta kun ohjeissa oli pakollinen rantautuminen ison pudotuksen takia ennen melonnan ykkösrastia, eikä matkaa sinne ollut maitse kun jokunen sata metriä, niin päätettiin kantaa kanootti rastille asti.

Tehtävä numero yksi melonnassa: Kuinka saada kanootti siltana toimivan rakennuksen läpi. Kuva: Avanti Adventure. 

Matkalla melonnan ykköselle aamun valjettua. Kuva: Avanti Adventure

Ensimmäisen rastin jälkeen vesille. Alkuun pääsi melomaankin kun edessä oli leveämpää väylää. Toinen pakollinen rantautuminen seuraavan pudotuksen takia oli puolivälissä melonnan kakkoselle. Tämän jälkeen joki muuttui kapeammaksi, oli enemmän puita joessa väisteltävänä ja yli nostettavana, sekä paikka paikoin virtapaikkoja kivikoineen. Lähtökohtiin nähden meni todella hyvin! Vastoin odotuksia ei kaaduttu ollenkaan, ja melonta oli eteenpäin vievää, kun kiviä onnistuttiin hyvällä prosentilla väistelemään, samoin kuin puita. Mukava pätkä kaiken kaikkiaan. Melonnan kakkosella, johon kanootit piti jättää, opastettiin järjestäjät rastille kun heillä ei ollut karttaa. Kanootti maihin, leimaamaan ja kahlaten joen yli kohti M5-rastia. Rasti löytyi hyvin mäen päältä ja loppukiri maaliin juosten alkoi.

Maalissa oltiin 06:45 ensimmäisenä kisasarjan joukkueista, matkaa kertyi noin 71km. Sekasarjan voitto lähes 40min marginaalilla seuraavaan. Suoritus oli joukkueena hyvä, isoja suunnistusvirheitä ei tullut ollenkaan, vain pientä hapuilua. Prologista ja melonnasta pisteet järjestäjille, oli mukavan erilaista. Kisa oli kokonaisuudessaan hyvin järjestetty aina huoltoalueen sisätiloista ja reitistä lähtien, päättyen lämpimään saunaan ja lattiamajoitusmahdollisuuteen kisapaikalla. Mikäli kisalle on jatkoa luvassa, suurella todennäköisyydellä ollaan ensikin vuonna jollain kokoonpanolla lähtöviivalla.

Maalissa! Kuva: Avanti Adventure

Sekasarjan kolmen kärki. Kuva: Avanti Adventure

Kisasivut
Tulokset
Avantin kuvagalleria


-Johanna & Antti

Vierumäki Trail Marathon 3.7.2016

Rajavilleistä Riikka ja Marja lähti Vierumäelle testaamaan nykyään suuressa suosiossa olevaa polkujuoksua.

Riikka lähti ensimmäistä kertaa juoksemaan 43 km. Ilmottautuminen tapahtui jo joulukuussa ja suunnitelmat olivat hyvät treenaamiseen. Sitten se kuitenkin jäi aika vähälle. Kerta viikkon tuli juostua ja matkat olivat yleensä vain 7-10km. Viimeisinä päivinä ennen kisaa alkoi epäilys nousta pintaan, miten  käy, kun juoksu ei ole minun omin laji. Mutta asialle oli myöhäistä tehdä enää mitään ja näillä eväillä oli matkaan lähdettävä.

Kisaviikonlopuksi luvattiin välillä todella lämmintä ja välillä todella märkää keliä, lopulta keli oli lämmin ja märkä. Aamulla hain ajoissa kisatavarat ja loppuajan pyörittelinkin peukaloita ja manasin vähiä treenikertoja, seikkailukisoissa olen tottunut, että tekemistä riittää koko ajaksi, niin nyt en tiennyt mitä olisi pitänyt tehdä ennen strattia.

Onneksi tiesin saavani alkuun seuraa toisesta Rajavillistä, tiedän olevani sitkeä, mutta en osaa juosta yksin. Ikävä kyllä, en saanut Marjaa houkuteltua vaihtamaan hänen osallistumistaan 43km, mutta tiesin, että meidän vauhti on sama ensimmäiset 20 kilsaa.

Alussa vielä hymyilytti. (Kuva Markus Siivola)

Kisan lähtö tapahtui lehmänkellon soitolla, Itse lähdin aika takajoukossa, etten jää muiden jalkoihin lähtökiihdytyksessä. Alkuun kaikki menikin hyvin, vauhti pysyi kohtuullisena ja sykkeetkin kurissa, nautin juoksusta. Ekalla huoltopisteellä otin vain vettä mukiin ja geelin sen kanssa. Matkan varrella oli muutamia ihmisiä kannustamassa. Oli kiva kuunnella kellon kilkatusta ja musiikin soimista keskellä metsää, sai mielen iloiseksi ja hymyn korviin. Olihan se myös mukavaa kun oma poika juoksee perässä, soittaa kelloa ja huutaa kannustushuutoja, oli kuulemma juossut yhden jos toisenkin perässä kannustaen :D.

Jossain 15km kohdalla alkoi oikean polven ulkosyrjä kipeytyä, tuttu vaiva (juoksijanpolvi), mutta se on ollut tähän mennessä ongelmana vain vasemman jalan kanssa. Kyllähän se vasen jalkakin alkoi oireilla, mutta vasta 20 kilsan kohdalla. Polvien ja kipeytyvän selän takia otin särkylääkettä 20 kohdilla, samoin tankkasin suolaa, kun ympärillä oli alkanut pikkuhiljaa kuulua kanssakilpailijoiden kommentteja kramppaavista lihaksista.

Matkalla oli hienoja maisemia, oma katse oli kyllä lähinnä luotuna polkuun. (Kuva Markus Siivola)

Tässä vaiheessa jouduin toivottamaan Marjalle hyvää jatkoa kisan loppuun ja jatkamaan kisaa yksin. Vähän aiemmin meistä oli mennyt ohi 3 hengen porukka jonka olin kuullut puhuvan 6 tunnin kisa-ajasta. Sama haave oli ollut minulla. Yllätyksekseni sainkin heidät kiinni jonkun kilometrin jälkeen. Tässä porukkassa juttu luisti ja matkanteko sujui mukavasti. Yksi pieni pummi meinasi tulla pellon laidalla kun kaikki keskityttiin paarmojen huitomiseen. Onneksi huomasimme nopeasti, että tässä pusikossa ei ole voinut mennä meitä ennen yli 50 juoksijaa ja löysimme oikean polun.

Viimeisen juomapisteen jälkeen seuranani ollut kolmikko lähti kirimään tahtia ja yrittämään kuuden tunnin aikarajaa. Itse pysyin matkassa jonkun kilometrin, mutta totesin, ettei rahkeet riitä heidän vauhtiin. Toivottelin hyvät jatkot ja jatkoin matkaa yksin. Hetken päästä edessä siinsi yksi juoksija, jonka sain kiinni ja jatkoimme matkaa yhdessä. Onneksi sain seuraa, meinasi juoksu muuttua kävelyksi melkein koko ajan. Seurassa taas jaksoin juosta pidempää pätkää ja kävelin vähemmän.

Lopussa oma poika kannustamassa, sillä jaksaa. (Kuva Markus Siivola)

Viimeisen kilometrin kohdilla kuului NUTs-kellon kilkatusta ja oma poika oli iloisesti polun varressa kannustamassa. Hän lähtikin kirittäjäksi loppumatkalle. Muuten olisimme vielä kävelleet pätkiä, mutta koska poika jaksoi juosta edessä, en voinut enää jäädä kävelemään. Vielä jaksoin loppukirinkin ottaa pojan mieliksi.

Aikaa kisaan meni 6h ja 12 min. Ihan en 6 tunnin aikarajan selvinnyt, mutta ei kyllä harmita yhtään, mulla oli siellä yllättävän kivaa ja se riitti tällä kertaa. 

Loppumietteitä kisasta. Poluilla on kiva juosta, porukka on mukavaa ja kengät taitaa kastua väkisin tässäkin touhussa. Itseasiassa yllätyin kuinka helppoa on juosta maraton. Jokapaikasta saa lukea, kuinka vikat kilometrit on vaikeat ja treenata pitäisi paljon. Pakko myöntää olen pettynyt, luulin tän olevan jotenkin hienompaa.



Vierumäki trail marathon, 33 km.

Tämä oli ensimmäinen polkujuoksu kisani ja samalla pisin juoksukisani tähän saakka. Koko edeltävän viikon jännitin juoksupäivälle osuvaa säätä. Pitkään luvattiin jopa kesän kuuminta päivää, joka hirvitti. Olen ollut huono juomaan seikkailukisoissakin ja nesteen imeytyminen on aina ollut hieman haaste.

Kisa aamu alkoi aikaisella 04.30 herätyksellä, noin 3 tunnin yöunien jälkeen. Kisajännitys taisi viedä unet. Tukeva aamiainen ja lähtö kohti Vierumäkeä. Suunnitelmana juoksulle oli päästä maaliin ja mieluiten alle viiden tunnin. Riikka oli lähdössä 43km matkalle ja päätimmekin alkumatkan mennä yhdessä. Lopulta kisapäivälle luvattiin sadetta, mikä kuulosti paljon mukavammalta kuin helle.

Lähdössä asetuimme puolivälin paikkeille ja tarkoitus oli lähteä rauhallisesti matkaan. Juoksu tuntui hyvältä alkumatkasta ja järven reunaa kiertelevä reitti antoi mahdollisuuden maisemien ihailuun. Nestettä oli tullut ennen kisaa nautittua reilusti ja se kostautuikin jo 6-­7 km kohdilla, kun oli pakko juosta puskan puolelle. Tässä vaiheessa iso porukka juoksi ohitsemme.

Tämän jälkeen ensimmäinen energiageeli käyttöön ja jatkamaan matkaa. Juoksu kulki hyvin ja ensimmäisellä juomapisteellä ei vielä tarvinnut juomapussia täyttää. Ilvespolun pohja oli mukavaa juosta ja jalkoihin ei kokoajan tarvinnut katsoa. Matka taittui mukavasti. Päivä oli kuuma ja hiostava. Juoda piti muistaa usein.

Reilun 10 kilometrin kohdilla alkoi vasemmassa polven ulkosyrjässä tuntua juoksijan polvi oiretta. Välillä koukistaminen oli jo todella kivuliasta mutta välillä taas kivutonta. Pahimmillaan oire oli 10-­17 km välillä, jonka jälkeen se ei enää oikeastaan haitannut vaan kipuun turtui. Polvi oli tietysti edelleen jäykän oloinen.

Ilvespolun jälkeen reitti kulki välillä kapealla kallioisella metsäalueella ja välillä aukkoja ja linjan alusta pitkin. Varsinkin aukko alueet olivat todella tukahduttavia ja vain välillä tuntui pieni tuulenvire. Juoksu kulki hyvin, Riikan kanssa vetovuoroa vaihdellen. Toisella juomapisteellä piti jo täyttää juomapussia ja viileä vesi virkisti mukavasti. Geelistä taas energiaa ja matka jatkui. Jossain vaiheessa sain Riikalta suoolatabletin, mikä helpotti kyllä nesteen imeytymistä. Itseltäni oli suolaiset eväät jääneet pois.

Reilun 20 km kohdilla reittimme erkaantuivat Riikan kanssa ja polku muutttui kapeammaksi. Nyt jouduin juoksemaan yksin, muita ei näkynyt. Tämä sekä kapeampi ja huonokulkuisempi polku tiputtivat vauhtia. Tällä osuudella oli myös jyrkkiä ylä­ ja alamäkiä ja jalat saikin välillä kunnolla hapoille. Onneksi välillä edessä näkyi yksi punainen selkä, joka kannusti pysymään vauhdissa. Polku oli osittain uutta ja juurakkoista. Piti tarkasti katsoa jalkoihin, ettei väsyneillä jaloilla lentänyt turvalleen. Muutaman kerran sekin oli lähellä.

Reitin yhtyessä taas 43 reittiin, muuttui polku ensin tieksi ja sitten tasaiseksi kangasmetsäksi, jossa meni pehmeässä sammaleessa jonkinlainen ura. Tämän juokseminen oli loppuun todella puuduttavaa ja viimeisillä kilometreillä jalat painoivat jo kovasti. Viimeisen kilometrin kohdilla sain Riikan pojan Visan juoksemaan viereen ja kannustamaan loppumatkassa, joten oli pakko pitää vauhti yllä maaliin saakka.

Maaliin pääsyn jälkeen piti pysyä hetken aikaa kevyessä liikkeessä, jottei päässä alkanut pimenemään. Vesi maistui todella hyvälle tässä vaiheessa. Maahan teki mieli käydä hetkeksi istumaan, mutta jalat olivat sen verran tönkkönä, etten olisi päässyt enää ylös. Kisa oli hyvin järjestetty ja järjestelyt toimivat hyvin. Reitti oli selkeästi merkitty , eikä eksymisen vaaraa ollut, vaikka pääasiassa tuli tuijotettua polkua. Kuuma keli teki suorituksesta entistä rankemman ja odotettu sadekin tuli vasta maaliin pääsyn jälkeen. Jossain vaiheessa matkalla tuli jo ajateltua, että ensivuonna pidemmälle matkalle, mutta ennen maalia ne ajatukset jo katosivat. Katsotaan miten mieli muuttuu.

­Marja­

Spring Adventure 7.5.2016 - Naisten kisa

Kisa-aamu valkeni kirkkaana ja aurinkoisena. Sääennusteen mukaan tulisi lämmin kisakeli. Ei tarvinnut vaatetusta arpoa, takilla ei mitään tehnyt. Johanna oli kisapaikalla jo hyvissä ajoin ennen materiaalin jakoa laittamassa pyörää kuntoon. Materiaalijonossa alkoi ihmetyttää, kun ei oo Riikasta vieläkään havaintoja. Onneksi ei tarvinnut pitkään hermoilla, kisakaveri otti ensimmäisen pummin kisapaikkaa lähestyessä ja saapui juuri suoraan materiaalin jakoon. Reittisuunnittelussa oli mukavana muuttujana normikarttojen lisäksi iso ulkoilukartta, josta sai erittäin ison hyödyn kun hoksasi katsoa latupohjia tukemaan reittisuunnittelussa, erityisesti pyöräilyosuudelle. Pyöräkartassa kun kaikki pikkupolut ja latu-urat oli tasan samanlaisella polkukuvauksella.

Kilpailun lähdöt oli porrastettu suuren osallistujamäärän takia, ja samalla saatiin lisää tilaa prologin kartoille. Ennakkotietojen perusteella kyseessä tulisi olemaan muistisuunnistus. Kaksi minuuttia miesten jälkeen oli lähtökäsky nais- ja sekajoukkueille. Letkassa ensimmäisten karttojen kimppuun ja ihmettelemään. Johanna oli juostessa ihan vakuuttunut, että jotain karttakikkailua olisi luvassa, peilikuvaa tai muuta vastaavaa. Tarkempien tutkimusten jälkeen kartta paljastui täysin normaaliksi. Ovela veto järjestäjiltä, koska me etsimme kartan jippoa pitkään muiden luottaessa karttaan samantien. Ei muuta kuin rastin sijainti muistiin ja kohti seuraavaa. Jokaisella rastilla olevassa kartassa oli vain seuraavan rastin paikka näkyvissä. Meidän ei tarvinnut uusintaa ottaa yhdellekään rastille, kaikki löytyivät ilman ongelmia ja leimat niistä missä leimasin oli. Pikainen vaihtoleima, pyörä mukaan ja kohti fillariosuutta. Tässä vaiheessa kuului tieto, että ollaan kolmantena naisjoukkueena maastoon lähdössä.

Muistisuunnistusta.

Alkumatka oli taas totuttelua karttaan, mittakaavaan ja kartan lukuun pyöräilyvauhdissa. Jonkinlainen järkytys oli todeta Oittaan hiihtolatupohjien olevan kuin isoja hiekkateitä, mutta ei valittamista, hyvin niillä eteenpäin pääsi. Tai ainakin paremmin kuin pikkupoluilla. Kakkosrastia lähestyttiin yhtä pikkupolkua pitkin ja tulipa leivottua rehellinen pummi rastinottoon, kun etsittiin rastia liian aikaisin. Alle 10min pummilla kuitenkin selvittiin kun rasti vihdoin löytyi oikeasta kumpareesta ja kohti kolmosta, jossa quest. 

Questina oli neljän rastin suunnistus. Ensimmäiset kolme löytyivät helposti, nelosen luolalle piti ottaa vauhtia yhdellä varmistuskaarroksella. Siitä huolimatta Johanna ehti luolaan leimaamaan ennen kuin paikalle pölähti kunnon lauma muita joukkueita. Ahdasta meinasi luolan suuaukolla tulla, kun muut halusivat sinne samaan aikaan, eivätkä meinanneet uskoa, ettei sinne mahdu monta kerralla. Questiltä matka jatkui pyörällä pääsääntöisesti latupohjia pitkin eteenpäin. 

Pyörärastit 4-7 napsuivat hyvin kohdalleen, vaikka joka rastille sai jalkautua rastinottoa varten. Tässä vaiheessa alkoi vaikuttaa siltä, ettei Riikka ole kunnossa. Yleensä hän hoitaa veturin roolia pyörällä ja nyt tuli todella hiljaisena perässä, välimatkaa oli jopa useamman kymmentä metriä pyöräillessä. Vauhti pidettiin rauhallisena, kun vaikutti ettei muuhun ole rahkeita tänään. Seiskarastia ja siellä odottavaa questia lähestyttäessä ymmärrettiin vihdoin laittaa Riikka peesiin pyöräilyn keventämiseksi. Tämän hoksaamiseen meni turhan kauan, kun ennen ei ole ollut tarvetta peesata näin päin. Rastilla Riikka myönsikin olon olevan heikohko. Hän oli koko alkumatkan mietiskellyt kisan järkevyyttä ja suunnitellut jopa keskeytystä useamman kerran, kun ei fyysisesti pysty normaaliin suoritukseen, ei jalalla eikä pyörällä. Kuvaavaa oli päässä soivan laulun sanat "mikä on kun ei taidot riitä, mikä on kun ei onnistu..." Quest oli onneksi inkkarikanootilla tapahtuva melonta, eikä keskeytyksestä jääty siinä vaiheessa sen enempää juttelemaan. 

Johannan ennakko-odotuksien vastaisesti tässäkään mallikartassa ei ollut mitään jippoa. Nopealla piirrolla melontarastit pyöräkarttaan ja kanootti vesille. Yllättävän hyvin lyhyt melonta kulki, vaikka aikaa menikin noin 24min. Järveltä pois tullessa kuultiin rastivalvojalta väliaikatietoja ja hänen mukaan oltiin naisten sarjan kakkosena sillä hetkellä. Ei meinattu uskoa millään, kun meillä vauhti oli ollut rauhallinen pyörällä sekä jalkaisin ja vielä pyörärastin nro 2 pummi siihen lisäksi. No, eipä jääty asiasta kiistelemään, hypättiin pyörän selkään ja jatkettiin matkaa omalla vauhdilla eteenpäin.

Melonnasta Riikka vaikutti saaneen lisää voimia ja tuli alkumatkaa paremmin pyörällä peesissä. Pyörärastit 8 ja 9 matkaan sujuvasti ja kymppi leimaamaan vaihtoalueen reunaan. Vaihto oli ennakkokaavailuissa kerrottu olevan noin 2,5h kisan jälkeen, tässä vaiheessa meillä oli mennyt 4h. Riikka vakuutti vielä jatkavansa vaihdon jälkeen kisaa, joten pikainen tankkaus, pullojen täyttö ja kohti lopun suunnistus- ja melontaosuutta. Näinköhän ehdittäisiin maaliin ajoissa? Muita naisjoukkueita ei oltu edellisen questin jälkeen nähty, eikä arvailemalla saatu mitään selkoa kisan tilanteesta.

Viimeisen osuuden suunnistukartta. 

Viimeisen osuuden kartta oli sekoitelma suunnistuskarttaa, jotain todella vanhaa karttaa sekä ilmakuvakarttaa. Suunnistuksen eka rasti löytyi pienen kaarroksen kautta ja siellä questinä tukinkanto. Napattiin tukki hartioille ja kierrettiin määrätty lenkki. Johannan pohtiessa voisiko tukin kanssa juosta, Riikka kiisti tämän mahdollisuuden samantien. Rasteille 2 ja 3 mentiin ilmakuvakartalla teitä pitkin välillä hölkäten, välillä Johanna Riikka työntäen (kun ei mukaan oltu otettu vetonarua), välillä kävellen ja vähän mutkia oikoen. 3-4 väli oli Johannan luonnehdinnan mukaan väyläsuunnistus pienipiirteisellä suunnistuskartalla. Hyvin mentiin 20m päähän rastista, jossa loppui usko kesken. Hetken tuumailun jälkeen käytiin se leimaamassakin. Viitonen eli lumikasarasti näkyi tieltä asti ja melonnan alkuun hölkkäiltiin rantapolkua. 

Kajakkimelonnassa oli 3 rastia, joista kahdella käytiin kahteen kertaan, eli viisi leimaa tuli kerätä. Koko osuuden ajan vahdittiin kelloa ja silloin kun sattui näkymään muita naisjoukkueita arvottiin josko he olivat kunto- vai kilpasarjassa. Yksi joukkue tunnistettiin samansarjalaisiksi, mistä alkoi hetkellinen spekulointi sijoituksista, kunnes saatiin taas ajatukset melontaan ja rasteihin. Vielä ehdittiin käydä viimeinen finnfoamilla suoritettava quest järvessä, ennen kuin juostiin kiireellä kohti maalia. Hyvällä tsemppauksella maaliin ajassa 6.00.54. Väittivät kuulutuksessa että voitettiin naisten sarja, jos meillä on kaikki leimat. Niin vissiin, tällä suorituksella vai. Leimat löytyivät ja kuuluttaja oli edelleen samaa mieltä sarjavoitosta. Pakkohan se oli uskoa vihdoin ja viimein. Ilmeisesti muut olivat tehneet meitä enemmän suunnistusvirheitä, vaikka heillä vauhtia oli varmasti enemmän. Onneksi ei jätetty kisaa kesken vaan tsempattiin maaliin asti!

Naisten sarjan parhaat palkintojenjaossa.

Vaarojen Maraton 3.10. (86km ultra)

Syksyinen polkujuoksukauden huipentuma ja Ultra Trail Tour Finlandin päätösosakilpailu juostiin Kolin hienoissa maisemissa lokakuun alussa. Rajavilleistä matkalle starttasi vain Antti Markuksen Trail Tourin jäätyä kesken Karhunkierroksen jälkeen.

Alun perin 86 km ultramatkan kimppuun piti hyökätä jo vuosi sitten, mutta flunssan takia suunnitelmat siirtyivät vuodella eteenpäin. Tuolloin purkamatta jäänyt lataus vaikutti siten, että juoksu pyöri vuoden mittaan poikkeuksellisen usein mielessä. Treenikilometreihin odotus ei kuitenkaan heijastunut ja valmistautuminen painottui lähinnä palautumiseen elokuun MM-rogainingista ja syyskuun Lost in Kajaanista.

Näissä, sekä kesän muissa pitkissä kisoissa kunto oli kuitenkin riittänyt hyvin. Ainoat suuremmat ongelmat olivat olleet jalkakrampit silloin, kun matkaan oli tullut lähdettyä liian kovaa. Vaarojen ultralle taktiikka hiottiin tämä huomioiden ja se kulminoitui kolmeen mielessä pidettävään asiaan: rauhoitu - tankkaa - nauti.

1. Rauhoitu

Aamulla kello soi 5:15. Aamutoimet ja viimeiset pakkailut tein korostetun rauhallisesti välttäen kiireen tuntemuksia. Lähtövaatteen alle asettauduin joukon keskivaiheille ja tutuille heitettyjen tsemppausten jälkeen klo 7:00 päästiin matkaan.

Valmiina matkaan!

Alun letkassa hölkätessä rauhoittelin itseäni ja varoin turhaa höntyilyä. Askel rullasin kevyesti ja olisi tehnyt mieli kiihdyttää tahtia. Ennen ensimmäistä tieosuutta olin jo useaan kertaan lähdössä ohittamaan edessä kulkevia, mutta sain maltettua mieleni hokemalla puoliääneen "rauhoitu, rauhoitu".

Tiellä oma vauhtini oli sitten puolestaan selkeästi hitaampi kuin muilla saman letkan juoksijoilla. Seurasin sykemittarin lukemia ja jatkoin omalla vauhdillani. Tässä vaiheessa taisin jo huutaa ääneen rauhoitteluja itselleni selkien kadotessa edellä kauemmas.

Hieno kymmenen kilometrin polkuosuus kohti Kiviniemeä meni mukavasti letkassa edeten. Roikuin jonon perässä antaen ylämäissä siimaa jalkoja säästellen. Alamäissä rullasin eron aina kiinni. Ennen Kiviniemen lossia letka hajosi prinsessa-asenteella matkassa olleiden kierrellessä mutakuoppia meidän muiden painaessa keskeltä läpi.

Kolinvaaran ylityksessä ennen Ryläystä jutusteltiin useammankin matkaseuralaisen kanssa hyvät tovit. Kuljin nyt lyhyen letkan kärjessä ja peesissä hengittävä juttuseuralainen meinasi jatkuvasti aiheuttaa turhaa säntäilyä. Taas sai hokea mielessä rauhoittelumantraa. Onneksi se tehosi. Ryläykselle johtavassa ylämäessä päästin letkan suosiolla katkuun ja jäin hinkkaamaan omaa tahtiani.

Ryläyksen alussa muistuttelin itseäni siitä, että haastava osuus pitäisi jaksaa vielä toistamiseen tänään. Rauhoittelut toimivat ja matka eteni tasaiset ja myötämäet rennosti hölkkäillen ja ylämäet reippaasti kävellen. Sykkeet nousivat edelleen turhan korkealle jos vauhtia innostui pitämään liikaa.

Ryläys jäi taakse ja seuraavan polkupätkän jatkoin yksinäni pitäen edellä menevän letkan hännän näkyvissä pidemmillä suorilla. Seuraavalla pitkällä tieosuudella matkaseuraa riitti 15 km sarjassa juoksevien tullessa selkä edellä vastaan. Jälleen sain rauhoitella itseäni ja keskittyä tosissani omaan suoritukseen ja vauhdinpitoon välittämättä ympärillä eri tahtia etenevistä. Jylläsin tasaisesti eteenpäin pitäen sykkeet matalina ja tankaten lisää energiaa kroppaan.

2. Tankkaa

Edellisillä Vaarojen reissuilla eri asteisia sippaamisia oli tullut eteen kesken kisan. Nyt, kun pitkiä vetoja oli takana enemmän, asetin tavoitteeksi pitää energiatason riittävänä koko juoksun ajan. Aina kun olin rauhoitellut itseäni (eli aika usein), mietin seuraavaksi olinko tankannut tarpeeksi.

Urheilujuomaa varasin lähdössä matkaan 1,5 litraa. Ensimmäisen energiapatukan napostelin ennen Jauholanvaaraa tunnin kohdalla. Kiviniemen huollossa täytin juomapullot (uudet 1,5 litraa) ja kaivoin repusta salamimakkaraa naposteltavaksi Kolinvaaran nousuun. Juuri ennen Ryläystä söin puolet toisesta energiapatukasta. Toisen puolikkaan söin torninousussa n. 27 km kohdalla.

Juomat loppuivat sopivasti juuri ennen seuraavaa vesipistettä, josta täydensin vain 7 desiä lisää. Tämä riitti hyvin ensimmäisen kierroksen loppuun. Samalla napostelin toisen salamimakkaran ja nappasin vähän suolaa jälkiruuaksi. Tieosuuden päätteeksi söin kolmannen energiapatukan ja ennen loppunousua ryystin juomapullot tyhjiksi.

Huollossa oli tarjolla lihasoppaa, ruokajuomaksi olin varannut tölkin Pepsiä. Toiselle kierrokselle pakkasin reppuun pari patukkaa, neljä energiageeliä ja pari salamipötköä lisää. Täytettyäni pullot urhielujuomaa jatkoin matkaa alle 5 minuutin pysähdyksen päätteeksi.

3. Nauti

Matkaan lähdin tavoitteena tehdä omille taidoille ja kunnolle maksimisuoritus. Varsinaista aikatavoitetta en asettanut, mutta Markuksen viime vuonna juoksema aika 11:04 pyöri mielessä todella kovana tavoitteena. En kuitenkaan laittanut kelloon mitään tavoitetahteja vaan tein matkaa fiiliksen ja voimien mukaan.

Tuleva koitos pyöri viimeiset viikot mielessä hyvin usein ja jo silloin pyrin kääntämään kaikki ajatukset ja tuntemukset positiivisiksi. Airilan Hannun mainio postaus mielikuvaharjoittelun hyödyntämisestä ("Onnistumisen anatomia") toimi osaltaan oppaana ja kävin mielessäni läpi etukäteen tilanteita, joita uskoin matkalla tulevan eteen. Polkujuoksu on hienoimmillaan todellista nautintoa silloin kun homma kulkee. Ilman turhia höntyilyjä rauhassa liikkeelle lähtien ja pitäen energiatasot hyvinä loppuun asti toivoin pystyväni nauttimaan myös jälkimmäisestä puolikkaasta.

Ensimmäinen kierros kului leppoisasti jutustellessa muiden juoksijoiden kanssa. Samaan aikaan startanneessa retkisarjassa riitti juttuseuraa. Jo 30 km kohdalla laskeskelin ettei Markuksen ajan alittaminen ole todennäköistä. Sen jälkeen en miettinyt tätä asiaa enää. Rantatiellä ensimmäisen kierroksen lopussa tsemppasin kaikkia ohittamiani 15 km sarjan juoksijoita ja heidän tsemppaus toi itsellenikin hyvää fiilistä. Loppunousussa kaksi tuntia myöhemmin startannut 43 km sarjan kärki paahtoi ohitseni ja tsemppasin heitä kohti maalia. Nousussa vointiani kyselleille tutuille vastasin kaiken olevan hyvin. Näin todella oli. Huomasin että asian sanominen ääneen toi lisää voimia ja uskoa omaan tekemiseen.

Ryläyksestä nautiskelua ensimmäisellä kierroksella (Kuva: Karri Pasanen)

Puolenvälin huollon olin suunnitellut etukäteen minimoidakseni siihen tarvittavan ajan. Huolto sujui kaikin puolin suunnitelman mukaan ja alle 5 minuutin kuluttua pysähtymisestä olin jälleen liikkeellä.

Toisen kierroksen alkupuoli oli henkisesti reissun hankalin kohta. Yksinäinen taivallus poispäin kisakeskuksesta ja tieosuudella maalia kohti suuntaavien 43 km sarjan juoksijoiden kanssa rupattelu eivät varsinaisesti nostaneet motivaatiota vielä tulevien 40 kilometrin suhteen. Kiviniemen lähestyessä sain uusia selkiä näköpiiriin ja juttuseuran myötä sain ajatukset taan hyviin asioihin.

Tässä vaiheessa juoksu tuntui hieman tökkivältä. Toisaalta olisi tehnyt mieli kävellä, toisaalta taas ohittaa edellä juokseva ja kiristää tahtia. Päädyin kuitenkin edelleen rauhoittelemaan itseäni ja pysymään tasaista vauhtia etenevän kaverin kannassa. Söin energiapatukan puolikkaat kahdessa osassa ja Kiviniemen lossia edeltävissä mutapaikoissa jätin juoksuseuran lopulta taakseni n. 5 kilometrin yhteisen taipaleen jälkeen.

Kiviniemestä kohti kisakeskusta kääntyessä matkaa oli takana 60 km. Jalat tuntuivat virkeältä rauhallisemmin otetun pätkän ansiosta ja eteneminen tuntui oikeastaan helpommalta kuin pariin viime tuntiin. Tämä "seinän yli pääsemisen hetki" tulee yleensä aina vastaan jossain vaiheessa pitkiä vetoja ja olin ennen kisaa mielikuvissani sen ennakoinutkin tapahtuvan (tosin vähän aiemmassa vaiheessa). Tiesin, että tästä eteenpäin kroppa toimii "diesel-moodissa" ja pystyn jylläämään tasaisen ripeällä tahdilla eteenpäin. Fiilis oli hyvin rauhoittava, sillä tiesin pystyväni nauttimaan loppumatkasta - kuten tavoitteena oli.

Täytettyäni juomapullot ja kaivettuani meetvurstipötkön repusta esiin lähdin hyvin mielin Ryläystä kohti. Kolinvaaran hakkuuaukealla näin kaukana edelläni juoksijan ja lisämotivaation myötä alkoi hetken holtiton höntyily kivikkoisella polulla alamäessä. Rauhoitu, rauhoitu! Huusin itselleni nyt jo ääneen. Tämä toimi edelleen ja rauhallisellakin etenemisellä saavutin selän ennen seuraavaa tiepätkää. "Diesel-moodin" myötä syke ei tosin noussut enää ei-toivottuihin lukemiin vaikka olisi innostunut höntyilemäänkin. Ennen Ryläyksen toista kertaa haukkasin viimeistä kertaa energiapatukkaa. Tästä eteenpäin laskin tankkauksen energiageelien varaan.

Ryläyksellä tein matkaa itsekseni keskittyen tehokkaaseen etenemiseen. Katselin välillä maisemia ja ilta-auringossa loistavaa ruskaa. Kun juttuseuraa ei ollut tarjolla, päädyin sanomaan (välillä ehkä huutamaankin) kaikki mieleen tulevat hyvät fiilikset itselleni ääneen. Tämä auttoi jaksamaan eteenpäin. Geelipussille menin ensimmäistä kertaa tornin nousussa. Ryläyksen lopussa oli yleisöä reitin varrella ja heidän kannustuksistaan ymmärsin, että edellä juoksi useita kilpakumppaneita kohtuullisen lähellä.

Tästä sain jälleen lisää virtaa, ja kun voimia tuntui vielä riittävän, heitin toisen geelin huuleen ja päätin koittaa ajaa selkiä kiinni. Matkaa maaliin oli n. 14 kilometriä. Tässä vaiheessa lopetin itseni rauhottelemisen ja aloitin nautiskelun siitä, että pystyin vielä tässä vaiheessa pitämään hyvää tahtia yllä.

Rullasin eteenpäin hyvillä fiiliksillä ja pian tavoitinkin edellä juoksevan ohittaen hänet saman tien. Itseä vastaanhan tässä juostaan, mutta ei sitä aina muista :) Seuraavan selän kuittasin juomapaikalla ja tieosuudelle siirtyessäni näin jo seuraavan edelläni. Kolmas geeli koneeseen ja takaa-ajoon.

Tiellä hölkkäsin vielä omaa rauhallista tahtia. Tälläkin vauhdilla tavoitin edellä juossutta. Olin enää alle 100 m päässä, kun hän löysikin jostain aivan uuden vaihteen. Juoksin tien ylämäkineen jatkuvasti tahtia kiristäen, mutta selkä karkasi näkymättömiin vaikka juoksin tieosuuden puolisen minuuttia nopeammin kuin ensimmäisellä kierroksella. Valenousun alkuun otin viimeisen geelin ja hyökkäsin nousuun niin kovaa kuin pääsin. Siltikään en saanut edelläni juoksevaa näkyviin, saati kiinni. Edessä oli enää kuuluisa loppunousu.

Nousuun lähdin edelleen ajamaan edellä juossutta kiinni ja juoksinkin paria jyrkintä kohtaa lukuunottamatta koko nousun. Loppujyrkän alle saapuessani näin selän edelläni jo jyrkän yläosassa ja oli pakko luovuttaa takaa-ajon suhteen. Hyvän "jäniksen" myötä lopun kaksi suurta nousua tulivat peräti 2,5 minuuttia nopeammin kuin ensimmäisellä kierroksella - ja kumma kyllä myös matalammilla sykkeillä. Loppunousun väliaika 19:37 oli ultrasarjan toisen kierroksen toiseksi nopein ja ensimmäisen kierroksen ajatkin huomioiden 7. nopein. Näköjään 84 kilometrin ja yli 11 tunnin jälkeen saa vielä loppukirinkin aikaan :)

Viimeisten mutkien kannustajien huutojen ja taputusten myötä kiinnisaamaton selkä unohtui saman tien ja maaliviivalle saapuessa oli uskomattoman hieno fiilis nostaa kädet ilmaan ja huutaa jes! Loppuaika 11:43 on kelpo suoritus, mutta tunteja, minuutteja ja sekunteja tärkeämpää oli tehdä ehjä oma maksimisuoritus ja nauttia joka hetkestä.

Viimeinen nousu ja pois metsästä juuri ennen pimeän tuloa.

Kisan jälkeinen olotila.

Vaarojen Maraton ei taaskaan pettänyt. Kiitos kaikille tapahtuman järjestäjille, kilpakumppaneille ja kannustajille! Kaikki omat tavoitteeni tämän tapahtuman osalta on nyt saavutettu ja tulee olemaan vaikeaa keksiä uusia yhtä hyviä.

Jollain tavalla tapahtuman tunnelmaan on kuitenkin päästävä mukaan jälleen ensi vuonna.

• Tulokset
• GPS-seuranta
• Polarin data (mm. syke)
• Kuvia

Matkalla käytössä:

• La Sportiva Bushido kengät
• Dirty Girl gaiterit
• Sigvaris Sport kompressiosukat
• Skins kompressiotrikoot
• Adidas juoksupaita
• OnOne irtohihat
• Buff
• Polar V800
• Ultimate Direction SJ Ultra Vest 2.0
• 2 x RaidLight 0,75 l juomapullo
• High5 2:1 ja 4:1 urheilujuomaa
• 5 x High5 energy bar
• 4 x High5 energiageeli
• 3 x Ridderheims olutmakkara
• Suolaa

Lost in Kajaani - Miesten joukkue

Lost in Kajaaniin matkattiin puolustamaan miesten sarjan viimevuotista voittoa. Ennakkoon arvailtiin kilpailun tason olevan tänä vuonna entistäkin kovempi. Ennakkotunnelmat olivat korkealla, mutta reissusta muodostui lopulta erilainen kuin olimme ennakoineet.

Lähtöä odotellessa.

Markuksen mukana matkaan.

• GPS-seuranta (meidän osaltamme toimii vasta rastilta 14 eteenpäin)

Prologin ohjeistuksena oli juosta 6x400m viesti urheilukentän ympäri. Lähtökomento tuli hieman yllättäen ja koko lauma säntäsi juoksuun - onneksi lähes kaikki samaan suuntaan. Ohittelin nopeasti muutaman ja takakaarteessa olin jo jonon kolmantena. Takasuoralla vielä yksi päänahka ja vaihtoon toisena. Antti ja Jarikin hoitivat omat 2 x 400 m varsin mallikkaasti ja pääsimme lähtemään kentältä E-Lost joukkueista ensimmäisinä Free Adventuren kanssa.

Antti vaihtaa viestiosuutta Jarin kanssa.

Lyhyen mutta hektisen prologin jälkeen jatkoimme matkaa pyöräillen.

Matka ekalta fillarirastilta kohti Iso-Ruuhijärven ensimmäistä questiä tuntui todella pitkältä. Pidimme hyvää vauhtia ja ohittelimme Lost-sarjan joukkueita, jotka olivat päässeet lähtemään kentältä ennen meitä 800 m lyhyemmän prologin takia. Iso-Ruuhijärvellä odotimme uintiquestiä, mutta yllätykseksemme pääsimmekin juoksemaan järveä ympäri. Muutama joukkue pääsi vaihdossa edellemme, kun jäimme vaihtamaan juoksukenkiä jalkaan. Vaihto oli kuitenkin erittäin järkevä, järven rantojen ollessa paikoin erittäin kivikkoiset. Minulle maasto ja etenemistapa sopivat erittäin hyvin, olihan kesän päätavoitteet olleet tossulla edettäviä.

Järveä kierrettäessä osui matkalle ylimääräinen mutkakin, kun kävimme koukkaamassa niemen kautta. Ylimääräistä matkaa enemmän haittaa aiheuttivat kaikki edelle ehtineet joukkueet, joista ison osan olimme hetkeä aikaisemmin jo kertaalleen ohittaneet. Takaisin pyörille tultaessa odotti vielä EA-aiheinen tietokisa, jonka Antti hoiti SPR:n rinnepäivystäjän rutinoituneella otteella.

Järven kierrossa pidettiin reipasta loikkaa.

Torstaina ensimmäisen kartan saatuamme olimme leikillään arvailleet seuraavien rastien sijaintia rastimääritteiden perusteella ja kokeneiden seikkailijoiden arvaukset osuivatkin tismalleen oikein kahden seuraavan rastin osalta, joten suunnistaminenkaan näille ei tuottanut ongelmia. Köysilaskeutumiseen saavuimme aivan Väsyneiden Isien ja 1Lifen perässä ja jouduimmekin hieman odottelemaan ylhäällä omaa vuoroa. Laskeutuminen sujui varsin vauhdikkaasti, kun kesän aikana on kisojen lisäksi tullut köysissä killuttua muulloinkin.

Antti laskeutuu

Ja Markus sekä Jari perässä.

Köysilaskeutumisen jälkeen edessä oli reilu fillaripätkä, joka oli vielä isolta osalta varsin hyväkulkuisia teitä. Tällä pätkällä jalat joutuivat koville ja varsinkin ylämäissä huomasin olevani hieman joukkuekavereita heikommilla. Onneksi muutamissa paikoissa oli myös mukavia, vauhdikkaita alamäkipolkuja, jotka tarjosivat levon lisäksi adrenaliini purskeita.

Porttivaaran polkujuoksu toi varsin mukavaa vaihtelua ennen mahtavaa MTB-osuutta Vuokatinvaaralla. Reitinvalinnat osuivat melko hyvin kohdalleen, mutta suunnistuksessa Antille sattui pikku virhe. Enemmän menoa hidasti Antille iskenyt jalkakramppi, jonka takia pidettiin muutaman minuutin tauko. Osuuden kruunasi laskettelurinteen lasku alas Vuokattiin. Matkalla saattoi päästä muutama riemunkiljahduskin.

Vuokatinvaaralle noustessa vielä koko kolmikko kasassa.

Vuokatissa suppailupaikalle tien hiekkapengertä laskeutuessa fillaroinnin tähtiä hiponut fiilis oli vielä päällä ja vauhti taisi rinteessä nousta liian kovaksi. Nilkka ei kestänyt vauhdissa mukana ja tunsin itse välittömästii että kisa oli osaltani tässä. Ei ollut ensimmäinen kerta, mutta mahdollisesti jopa pahin. Vasen jalka ei kantanut ollenkaan. Tässä vaiheessa kilpailun keskeyttäminen ei varsinaisesti edes ottanut päähän, vaan pelko kohdistui jo pakkoloman pituuteen.

Matkan jatko Jarin miettein

Ihan heti Markuksen nilkan tila ei minulle auennut. Kehotin Markuksen hoitaa uimistehtävä, niin jalka saa samalla kylmää. No ei lähtenyt Markus uimaan vaan terveyskeskukseen. Kun lopulta itselle aukeni nilkan todellinen tilanne, pyörähti oman pään sisällä 15 sekunnissa tunneskaala masennuksesta, harmituksen kautta, tilanteen hyväksymiseen ja lopulta näyttämishaluun. Antin kanssa todettiin yhteen ääneen, että jatketaan kahdestaan.

Onneksi huoltojoukot olivat juuri tällä questilla kuvaamassa, joten Markus sai nopeasti tarvitsemansa hoidon ja kyydin eteenpäin lääkärin vastaanotolle. Antin kanssa emme juurikaan voineet tilanteessa enää auttaa, joten jatkoimme suorittamaan tehtävää. Tehtävänä toisen joukkueen jäsenen piti suppailla lammen toisessa reunassa olevalle laiturille ja siellä vaihtaa suppailijaa, joka meloi takaisin. Kolmannen joukkueen jäsenen tehtävänä oli uida lammessa olleelle trampoliinille, hypätä sieltä veteen ja uida takaisin. Antti halusi suppailun lisäksi tehdä vielä tämänkin tehtävän, joten näin suoritimme kahdestaan kaikki questilla olleet tehtävät.

Rannasta palasimme takaisin pyöriemme luokse, josta alkoi suunnistus kohti Sotkamossa ollutta melontaa. Matkalla Sotkamoon poimimme matkalla rastit 15 ja 16 Vuokatin alamaaston latuverkostosta. Melontaosuudelle järjestäjät olivat kehittänyt todella mielenkiintoisen tehtävän. Osuudella oli 11 rastia, joista osa oli saaressa, osa rannalla ja osa visusti sisämaassa. Osa rasteista leimattiin emitillä ja osa pihtileimasimella lapulle. Leimalappuja joukkueella oli käytettävissä kaksi kappaletta. Kahden joukkueen jäsenistä piti kulkea kanootilla ja yhden jalkaisin. Melojien ja juoksijoita sai vaihtaa. Rastit oli suunniteltu niin, että emitin piti kulkea välillä kanootissa ja välillä maalla. Järjestäjän mukaan jotkin joukkueet olivat käyttäneet suunnitteluun jopa 30 minuuttia. Antin kanssa meidän ei hirveästi tarvinnut käyttää aikaa suunnitteluun. Ei muuta kuin hyppäys kanoottiin ja ensimmäiset pari rastia (2 ja 3) meloen.

Kainuuntien (VT 76) kohdalla rantauduimme ja minä hain jalkaisin 11 rastin samalla kun Antti koukkasi mukaan rastit 6 ja 7. Ajoitus oli mainio, koska reittimme yhtyivät paluumatkalla samanaikaisesti. Kanootille palatessa otimme mukaan vielä 6. rastin, jonka jälkeen jatkoimme jälleen melomista. Meloen haimme vielä ääripäässä sijainneet rastit 8, 1 ja 9, kunnes oli aika palata takaisin lähtöpaikalle. Rannassa jätimme melontakamat järjestäjälle ja haimme jalkaisin kahteen jakautuen rastit 4 ja 5. Ennen melontaosuutta olimme kokonaistilanteessa neljänsinä Free Adventuren, Häijään ja Hiiltomiehet sekajoukkueen jälkeen. Suoritettuamme melontaosuuden kahdestaan hävisimme tällä osuudella muille joukkueille 15 - 20 minuuttia. Pikkuisen Pyylevät, Väsyneet Isät, 1Life ja KarSu menivät ohitsemme.

Melonta ilta-auringon paisteessa oli upea osuus. Kuva 4. rastilta.

Melonnan kartta ja kulkemamme reitit.

Vuokattiin palattuamme leimasimme pyörillä rastit 18 ja 19, jonka jälkeen jäljellä oli vielä yksi tehtävärasti Vuokatin Angry Bird Activity Parkissa. Ensimmäisenä tehtävänä oli etsiä sisäpuistosta kaksi paperilappua, joissa oli lauseen osia. Näistä kahdesta lauseen osasta piti muodostaa yksi lause. Tämän lause toimi pääsylippuna seuraavaan tehtävään, jossa molempien piti vuorotellen scootata potkulaudalla skeittialue päästä päähän ja takaisin. Tämän jälkeen yhden joukkueen jäsenen täytyi ryömiä volttimontun lävitse kiipeilyseinälle ja kiivetä seinää pitkin lukemaan ylös kirjoitetun lapun teksti. Antti tarjosi tehtävää minulle ja mielelläni olisin sen suorittanutkin, mutta koska en halunnut repiä jaloistani märkiä kompressiosukkia, joiden alla oli vielä jalkapohjateippaukset, delegoin tehtävän takaisin Antille. Antti hoiti tehtävän mallikkaasti toimimalla samalla näyttelijänä Tanssivien Susien kilpailusta kuvaamalle videomateriaalille (teaser).

Kiipeilyseinällä sijainneet tekstin järjestäjälle ilmoittamisen jälkeen sai jatkaa matkaa kohti yöpaikkaa. Ainoa vaan, että emme tienneet missä se tarkalleen sijaitsi. Antilta oli jossain välissä karttoja käännelleessä pudonnut telineestä yksi kartoista jossa näkyi yötauon sijainti. Olimme onneksi käyneet reitin ennakkoon lävitse ja tiesimme mihin suuntaan meidän täytyi suunnata. Matkalla maaliin ohittelimme Lost-sarjan joukkueita jättäen lopulta taktisesti yhden edellä kulkevista joukkueista edelle näyttämään meille tietä. Onneksi majoitusalueena toiminut Naapurivaaran lomakeskus sijaitsi näkyvästi tien varressa, joten se oli helppo havaita kun se kohdalle osui.

Ensimmäisen päivän maalissa Naapurivaaran lomakeskuksessa.

Ensimmäisen päivän maalissa meitä vastassa oli Markus, joka oli saanut terveyskeskuksesta kepit allensa. Onneksi nilkasta ei ollut löytynyt murtumia. Ensimmäiseen päivään meillä meni aikaa kaikkine ohjelmanumeroineen noin 9,5 tuntia. Tässä vaiheessa ei suinkaan päässyt vielä nukkumaan, vaan vuorossa olivat ilta-askareet: teltan pystytys, peseytyminen järvessä, retkiruuan teko, pyörän huolto, miesten huolto ja klo 23 kapteenien kokous ja materiaalien jako seuraavaa päivää varten. Tämän jälkeen vetäydyimme telttaan suunnittelemaan seuraavan päivän reitin, kunnes oli aika sammuttaa valot ja vetää makuupussin vetoketju kiinni.

Toinen päivä Antin silmin

• GPS-seuranta

Toiseen päivään starttasimme kahdestaan Jarin kanssa Extremely Lost -sarjaan siis varsinaisen kilpailun ulkopuolella. Tavoitteena oli nauttia päivän seikkailusta ja mitata omaa vauhtia ja taitoja muita joukkueita vastaan ilman sijoituspaineita. Pääsimme mukaan "kuuman ryhmän" starttiin kello 06:00, jossa kovia kirittäjiä ja kiritettäviä riitti. Ensimmäisen päivän kärkijoukkueiden, Freen ja Häijään lisäksi hyvinä vauhtimittareina tulisivat toimimaan sekajoukkueet 1Life ja Hiiltomiehet, sekä ensimmäisenä päivänä hyvin onnistunut Väsyneet Isät.

Aamu valkeni aurinkoisena. Sumu ja aamukosteus tekivät kelistä kuitenkin kolean ja asettauduimme prologin starttiin takit päällä. Prologi suoritettiin jalan nousten Naapurivaaran rinteelle hakemaan kaksi rastia ja jo alle 10 minuutin ylämäkitallailun jälkeen lämpöä alkoi kropasta löytyä siinä määrin, että takit piti heittää reppuun. Kärkitiimien hermopummaillessa pieneen huoltotaukoon oli varaa.

Etukäteen prologin pituudeksi oli ilmoitettu 6,5 km ja kartalta mitattuna matka tuntui jäävän selvästi vajaaksi. Osasimme siten odottaa ensimmäisellä rastilla eteen tullutta lisätehtävää - rastin leimaamista suolla n. 80 vertikaalimetriä alempana. Rastille sai kahlata kylmässä suossa polvia myöten, mutta takaisin ylös könyäminen piti huolta siitä ettei vilu yllättänyt.

Teimme matkaa hyvältä tuntunutta tahtia pitäen ja takaisin lähtöpisteeseen pyöräilyyn vaihtoon saavuimme n. 57 minuutin aamulenkin jälkeen 3,5 minuuttia kärjessä tullutta Freeta perässä. Pohdimme takkien tarvetta pyöräilyosuudelle, mutta päädyimme pitämään ne vielä repussa ainakin edessä olevan Naapurinvaaran nousun ajan.

Lauantain lähtöviivalla klo 6:00.

Prologin pitkän ylämäen jälkeen oli noudettava alhaalla suolla ollut rasti ja palattava takaisin ylös. Maisemat olivat hienot.

Otimme pyöräilyn alun reippaasti ja Naapurivaaran nousussa tavoitimme prologin jälkeen minuutin verran karussa olleet Väsyneet Isät. Jatkoimme yhtä matkaa vauhdikasta alamäkiosuutta kohti toista rastia, johon oli merkitty päivän ensimmäinen tehtävärasti. Saavuimme rastille kuudentena ja pääsimme suorittamaan hienoa tasapainoilutehtävää kahden rotkon ylityksen merkeissä.

Tehtävän jälkeen jatkoimme matkaa suorinta reittiä kohti kolmatta rastia. Väsyneet Isät valitsivat kiertotien tulokautta. Suoralla reitillä oli ylitettävänä oja, jonka kohdalle oli karttaan merkattu ylityspaikka. Ojan varteen saavuttuamme totesimme, ettei siitä ainakaan kuivin jaloin pääsisi yli. Riisuimme pyöräilyhousut ja edellisellä rastilla päälle laittamamme takit reppuun, sidoimme reput kiinni pyöriin ja kahlasimme ojan yli Freen jälkiä seuraten. Vettä oli kainaloihin saakka.

Vaatteiden kanssa säätäessä kului aikaa siinä määrin, että vaikka ojalle tullessa olimme saaneet kärkiporukan kiinni, karkasivat kärkijoukkueet seuraavalle rastille mennessä n. 10 minuutin päähän meistä. Myös Väsyneet Isät pääsivät kiertävällä reitinvalinnalla lähes 5 minuuttia edellemme.

Jarin tyylinäyte rotkon ylityksestä.

Antti tasapainoilee tyhjän päällä.

Rastivälin 2-3 ylityspaikka. Kuvassa vastaan tullut Passion Adventure matkalla kohti kakkosrastia.

Rohkea reitinvalinta ei tällä kertaa kannattanu. Kierto oli 5 min nopeampi.

Seuraavaksi vuorossa oli pitkä pyöräilyosuus takaisin Kajaanin kulmille. Matkalta poimittiin rasteja, joiden suhteen reitinvalinnat olivat meidän mielestämme selkeitä. Erilaisia valintoja ja koukkuja nähtii kuitenkin edellämme ja osa kärkijoukkueista menetti useita minuutteja aikaa vääriin valintoihin ja pummeihin.

Meidän suunnistuksemme sujui virheittä, mutta ero kärkeen kasvoi silti yllättävän paljon. Edellisenä päivänä hapoille ajetut jalat eivät varsinaisesti vaivanneet matkantekoa, mutta tällä kertaa halusin varmistaa voimien riittämisen myös lopun teknisemmille pyöräilypätkille sekä tiedossa oleviin juoksupätkiin. Nautimme hienoista maisemista ja syyskuun auringosta ja saavuimme rastilla 6 odottaneelle questille kuudentena 20 minuuttia johtoon jälleen siirtynyttä Free Adventurea perässä. Saapuessamme paikalle näimme Väsyneiden Isien ja Hiiltomiesten lähtevän jatkamaan matkaa.

Tehtävänä oli kaataa limupulloja heittämällä järvestä sankolla haettua vettä niitä kohti. Selvitimme tehtävän nopeasti, täytimme omat juomapullomme ja jatkoimme matkaa kohti seuraavalta rastilta alkavaa pyöräsuunnistusta.

Juosten leimaamaan rasti 6 maavallin päästä.

Antti näyttää mallia pullonkaadossa vanhan vapaapalokuntalaisen ottein.

Seitsemännelle rastille valitsimme hieman kiertävän reitin, koska muistin kahden vuoden takaa suorimman tien olevan ärsyttävän pehmeä hiekkakuoppineen. Kiertoreitillä sai muutaman risteyksen kanssa olla todella tarkkana ja viimeisen pienen tien löytyminen vaati pari varmistavaa kaarrosta. Nopeimman ajan rastivälille tehnyt Häijää käytti myös tämän kiertoreitin, joten valintaa voi pitää onnistuneena, vaikka jäimmekin pari minuuttia lisää kärkiporukoille suunnistuksen haparoinnin vuoksi.

Haparoinnit jätettiin nopeasti taakse ja seuraavalle neljän rastin pyöräsuunnistusosuudelle tehtiin ehjä suoritus. Free meni kärjessä vielä kovemmalla tahdilla, mutta edellämme kulkeneet joukkueet leipoivat suppamaastossa useiden minuuttien pummeja ja tilanne tiivistyi 8. rastille siten, että 7 minuutin sisällä edellämme oli neljä joukkuetta (Väsyneet Isät, Cremasters, 1Life ja Hiiltomiehet).

Tällä rastilla suoritettiin lyhyt hiekkamonttusuunnistus, jossa erot eivät juuri muuttuneet ja kuultuamme tilanteen läksimme hyvin mielin jahtaamaan edellä kulkevia joukkueita.

Lyhyt hiekkamonttusuunnistus toi vaihtelua pyörän kampien pyörittelyyn - olisi saanut olla pidempikin.

Yhdeksännelle rastille ajaessamme edellä kulkevat joukkueet tulivat meitä vastaan ja näimme eron omin silmin. Kymmenennelle rastille oli tarjolla 2 reitinvalintaa: Pohjoisen kautta hiekkatien ja latu-uran kautta tai etelästä asfalttitien ja pienen polun kautta. Valitsimme eteläisen reitin, koska pelkäsimme suon yli kulkevan latupohjan olevan hidas ajaa. Tämä valinta oli virhe, sillä etelästä tullut pieni polku oli todella hidas ajettava ja myöhemmin saimme tietää että pohjoinen latu-ura oli kovapohjainen. Tällä kertaa reitinvalintojen kanssa ei tuntunut olevan tuuriakaan mukana.

Huono reitinvalinta.

Huonosta valinnasta huolimatta saimme Cremasters -joukkueen kiinni ja 11. rastille otimme tietoisesti eri reitinvalinnan yrittäen kuitata heidät tarkalla ja sähäkällä rastinotolla. Tämä onnistui hienosti ja rastilla 13 saimme todeta karistaneemme heidät peesistä saman tien.

Tämä antoi lisää virtaa tekemiseen ja kun energiatasot tuntuivat muutenkin hyviltä, jatkoimme innokkaina edellä kulkeneiden sekajoukkueiden 1Life ja Hiiltomiehet jahtaamista. Rastin 14 tehtävärastilla saimme jälleen Hiiltomiehet näköpiiriimme. Legojen ja levypainojen ympärillä pyörineen questin jälkeen nousimme jälleen pyörien selkään tarkoituksena tehdä vauhdikas ja virheetön suunnistussuoritus edellisiltä vuosilta jo osin tutuksi tulleessa Kajaanin keskustan ympäristössä.

Muistitehtävä sujui sähäkästi ja ilman virheitä, vaikka jouduimmekin "kääntämään kaikki kivet" ennen alkuun pääsemistä.

Lähestyimme rastia 15 etelän kautta. Lännen suunnasta olisi päässyt lähemmäksi tietä pitkin, mutta tulkitsin kartasta katkoviivan tarkoittavan latupohjaa / ulkoilureittiä ja arvelin sen olevan nopea ajettava. Näin olikin. Latupohjalle siirtyessämme varoitin Jaria siitä, että kohta saattaa tulla joukkueita vastaan vauhdikkaasti alamäkeen. Vastaantulijoita ei näkynyt ja olimme hieman hämmentyneitä leimatessamme rastilla yksin. Pohdimme jo, olivatko Hiiltomiehet karanneet taas kauemmaksi ja ehtineet pois latupohjalta ennen meidän saapumistamme.

Rastipisteelle 16 osuimme kerralla, mutta lipun löytämiseen kului minuutti ylimääräistä. Lopulta Jari paikansi rastin pusikosta ja jatkoimme matkaa. Muita joukkueita ei edelleenkään näkynyt. Rasti 17 napattiin kyytiin matkalla kohti vaikeaksi ennakoitua rastia 18. Tarkan suunnistuksen avulla sekin osui kohdalleen. Rastilta lähdössä haparoitiin hieman ja valitsemamme pieni polku mutkitteli takaisin tuloreitin varteen, josta jatkoimme kohti 19. rastilla odottanutta questia pienen koukun kautta.

Tällä koukkauksella näimme 1Lifen ja Cremastersin etenevän vasta kohti rastia. Ihmettelimme tilannetta hieman, koska emme tienneet missä vaiheessa olimme päässeet 1Lifen edelle. Jälkikäteen selvisi, että he olivat pummanneet rastia 15 yhdessä Hiiltomiesten kanssa.

Rastille 19 Hoikanlammen rantaan saavuimme siten neljäntenä joukkueena ja näimme samalla 10 minuuttia aiemmin saapuneet Väsyneet Isät. Hoikanlammen yli uinti on ollut mukana useana vuotena kisatessamme Lost in Kajaanissa eikä tämäkään vuosi tehnyt poikkeusta.

Voimien säästö aamupäivän pitkillä osuuksilla tuotti tulosta ja loppua kohti oli tahtia vara kiristääkin.

Hoikanlammen uinti. Tuttu juttu.

Tossut jalkaan ja baanalle.

Lyhyt pyöräsiirtymä Hoikanlammelta varuskunta-alueelle rastille 20 hoidettiin juoksutossut jalassa pyöräillen, koska perillä arvasimme jälleen odottavan jalkautumisen. Helppo sprinttisuunnistus hölkättiin hyvällä tahdilla ja esterataquestille saapuessamme näimme edellä Väsyneet Isät. Esteradalle syöksyttiin sellaisella sykkeellä, että ohitimme heidät jo radan puolivälissä. Kolmantena tehtävänä oli renkaan pyöritys hiekkakentällä. Jatkoimme samaan reippaaseen tahtiin ja hyppäsimme jälleen pyörien päälle viimeiselle lyhyelle siirtymälle Vimpelinvaaran urheilukentälle.

Rajavillit duo suorittaa Väsyneiden Isien odotellessa kolmatta jäsentä avuksi.

Tällä välillä on haparoitu suunnistuksessa ennenkin ja vaikka tällä(kin) kertaa suunnistettiin omasta mielestämme kartan mukaista optimireittiä pitkin, pääsivät Väsyneet Isät eri reitinvalinnalla jälleen aivan perässämme pyörien jättöpaikkaan. Selvitimme varustevaihdon heitä ripeämmin ja pääsimme viimeiseen epilogiin parin minuutin eron turvin kolmantena joukkueena.

Loppuhuipennukseksi oli kasattu suunnistuspainotteinen kokonaisuus. Ensin suunnattiin sisäsuunnistukseen, jossa rasteja etsittiin kolmesta kerroksesta. Kerrosten välit mentiin näppärästi kohdalle sattuneella hissillä ja näin saatiin aikaa vähän poseerata kuviakin varten :)

T:mi laiskat seikkailijat sisäsuunnistuksessa.

Viimeisenä osiona oli suunnistus Vimpelivaaran rinteillä. Lisähaasteeksi kartasta oli poistettu suurin osa teistä ja kaikki polut. Vanhasta muistista pääsimme kuitenkin hyödyntämään latupohjia ja polkuja ja suunistimme tarkasti suoraan rasteille. Osuudelle lähtiessämme oli eroa edellä kulkevaan Häijään joukkueeseen n. 17 minuuttia. Minulla jalat tuntuivat edelleen todella virkeiltä ja Jarillakin matka kulki vielä hyvään hölkkätahtiin. Napakalla suunnistuksella olimme ennen viimeistä rastia saaneet kutistettua eron Häijääseen jo n. minuuttiin. Viimeistä rastia etsimme alkuun hieman liian aikaisin. Paikannettuamme itsemme tien mutkan avulla se kuitenkin löytyi lopulta.

Maaliin kirimme lopulta päivän kolmantena vain reilut 2 minuuttia toisena saapuneen Häijään perässä. Kärjessä saapuneeseen Free Adventureen eroa tuli n. 40 minuuttia. Toisen päivän suorituksemme oli siis nousujohteinen. Kiristimme tahtia ja poimimme sijoja loppua kohti ja maalissa fiilis oli todella hyvä. Virallisille tuloslistoille sijoitusta ei siis noteerattu kilpaillessamme duona kolmen hengen joukkueiden sarjassa.

Maaliin!

• Tulokset
• Kuvia (Rajavillit)
• Linkkejä muihin kuvagallerioihin.