Vaarojen maraton 1.10.2016

Kolilla lokakuun alussa juostu Vaarojen maraton on perinteinen Suomen polkujuoksukauden päätöstapahtuma. Sarjoja löytyy lyhyestä 14 kilometrin sprintistä aina 131 kilometrin ultramatkaan, joilla kestävyyttään mittaa yhteensä yli 900 polkujuoksijaa. Rajavillien Markuksen jätettyä ultramatkasarjan kesken ennen Vaarojen maratonia starttasi Rajavilleistä matkaan tällä kertaa vain Antti. Sarjana oli viime vuoden tapaan "tuplamaraton", eli 87 kilometrin reitti, joka koostui kahdesta reilun 43 kilometrin maratonkierroksesta.

Tässä Antin matkaraportti syksyiseltä Kolilta:

Viime vuoden onnistuneen suorituksen jälkeen en alunperin edes suunnitellut osallistuvani tämän vuoden tapahtumaan, mutta keväällä julkaistu tieto reittimuutoksista antoi uutta intoa lähteä kokeilemaan Vaarojen valloitusta toisenkin kerran. Vanhan reitin 10 kilometrin tieosuus oli korvattu nyt haastavalla ja paljon korkeuseroja sisältävällä polkuosuudella, jonka tiesin sopivan minulle tiejuoksua paremmin. Reitin ennakoitiin olevan selvästi raskaampi kuin vuosi sitten, joten uutta haastetta oli luvassa.

Viime vuonna juostu aika 11 tuntia 43 minuuttia ei uudella reitillä alittuisi. Arvioin aikaa kuluvan n. 45 min enemmän per kierros ja sen myötä aikatavoitteeksi asetin 13 tunnin alituksen. Aikaa ja sijoitusta tärkeämpää minulle oli kuitenkin testata omia rajojani hyvin menneen kauden päätteeksi. Uusi rankempi reitti sopi tähän mainiosti. Viime vuonna voimia jäi loppuun turhankin hyvin ja vaikka pitkiä juoksulenkkejä ei tälle kesälle juuri tullut, uskoin olevani edellisvuotta paremmassa kunnossa. Sen myötä tavoitteena oli aloittaa rohkeasti kovempaa kuin vuosi sitten pitäen kuitenkin voimia reservissä uutta rankempaa loppua varten.

Ei tämän näin pitänyt mennä!

Kevään ja kesän pitkien kisojen onnistumisten myötä luotto omaan tekemiseen oli kasvanut. Tiesin, miten valmistautua henkisesti kovaan ja pitkään suoritukseen ja miten säilyttäisin keskittymisen juoksussa suorituksen aikana. Viime vuoden Vaarojen maratonilla juoksin käytännössä 11 tuntia itsekseni ilman pysyvää juttuseuraa ja samaan olin varautunut tälläkin kertaa.

Lähtöalueella heitettiin yläfemmat tuttujan kanssa ja lähtökäskyn kaikuessa kauniissa syysaamussa kello 7:00 lähdin matkaan heti kärkiryhmäläisten perään. Jo puolen kilometrin jälkeen tunsin löytäneeni oman paikkani letkassa ja pääsin juoksemaan omaa rytmiäni. Keskityin energiatehokkaaseen askellukseen ja löytämään juoksurytmin, joka kuluttaisi mahdollisimman vähän jalkojen lihaksi. Alamäissa varoin erityisesti etureisiä, joiden tiesin olevan kriittinen tekijä lopun ylä- ja alamäissä.

Puolentoista kilometrin kohdalla heti Mäkränahon jälkeen samaan letkaan liittyi tuttu Karsun parivaljakko Krista ja Kaisa. Seikkailimme heidän kanssaan samassa kilpailussa Kajaanissa kolme viikkoa sitten, joten vaihdoimme kuulumisia siitä, miten seikkailusta palautuminen on sujunut. Juttua riittikin palautumisesta, seikkailusta, tulevasta juoksusta, uudesta reitistä, juoksukelloista, ylämäistä, alamäistä, valokuvista, suppilovahveroista, eväistä ja kaikesta muusta mahdollisesta. Vedin letkaa omaa tahtiani jutustelun lomassa ja kymmenen kilometrin kohdalla myös Jukka liittyi letkan perään.

Yhtäkkiä olimmekin jo Kiviniemessä salmenylityksessä ja matkaa oli takana jo 18 kilometriä ja aikaa pari tuntia. En ollut keskittynyt lainkaan niihin asioihin joita etukäteen ajattelin vaan rullaillut menemään hyvällä flowlla rupatellen niitä näitä. Matka oli edennyt kuin huomaamatta aivan eri tavalla kuin olin ajatellut, mutta tuloksellisesti paremmin.

Kiviniemen vesipisteellä täyttelin juomapullot Jukan jatkaessa matkaa pysähtymättä ja myöhemmin katosi edelle näkymättömiin. Jatkoimme matkaa Kristan ja Kaisan kanssa kolmistaan kohti Kolivaaran ja Ryläyksen osuuksia.

Epävirallinen tilanne Kolivaaran nousussa videon aikaan (GPSseuranta.net)

1. 1:40:40 Lepistö Antti
2. +0:07:10 Riissanen Jani
3. +0:19:48 Saalamo Jani
4. +0:19:51 Kokkonen Ossi
5. +0:19:52 Lehtonen Juha
6. +0:22:31 Siitonen Piia (N)
7. +0:24:31 Nieminen Sakari
8. +0:24:47 Ronkainen Markus
9. +0:25:09 Räsänen Kimmo
10. +0:26:19 Virsu Antti
11. +0:26:22 Rintala Jani
12. +0:26:25 Leppälä Mika
13. +0:28:16 Myrskylä Eetu
14. +0:29:41 Niskavaara Satu (N)
15. +0:30:45 Rerihs Dzintars
16. +0:34:40 Korelin Jari
17. +0:34:43 Niinikoski Antti
18. +0:34:46 Palmer Jeremy
19. +0:35:33 Pasanen Hannes
20. +0:38:47 Teittinen Samuli
21. +0:38:53 Vidgren Teemu
22. +0:38:54 Forsman Harry
23. +0:39:08 Kinnunen Heikki
24. +0:39:14 Piirainen Sirke (N)
25. +0:39:33 Heikkilä Kuutti
26. +0:40:31 Johansson Jukka
27. +0:40:45 Joona Krista (N)
28. +0:40:47 Nousiainen Antti
29. +0:40:57 Pesonen Kaisa (N)

Samalla hyvällä kaavalla.

Kolivaaralla ja Ryläyksellä jatkoimme samalla tavalla ja tahdilla kuin ennen Kiviniemen ylityspaikkaakin. Ylämäet reippaasti kävellen, tasaiset ja alamäet voimia säästellen hölkäten matka kulki minun vetäessä letkaa ja Karsu-kaksikon seuratessa kintereillä. Aukeilla paikoilla näimme selkiä edellämme, mutta emme höntyilleet turhaan vaan kuljimme omaa tahtiamme. Ennen Ryläyksen puoliväliä tavoitimme letkan, jonka ohitimme ja jätimme saman tien taaksemme. Tämä toi hyvää uskoa vauhtiin ja tekemiseen, koska meno tuntui edelleen helpolta ja kevyeltä.

Peiponpellon vesipisteellä 30 kilometrin jälkeen täyttelimme jälleen juomapullot ja suuntasimme kohti uutta loppuosuutta, jossa oli odotettavissa todella tiukkoja nousuja ja laskuosuuksia ennen Hotelli Kolille puolivälin huoltopisteeseen saapumista.

Epävirallinen tilanne Peiponpellon jälkeisessä nousussa videon aikaan (GPSseuranta.net)

1. 3:08:15 Lepistö Antti
2. +0:22:48 Riissanen Jani
3. +0:39:24 Kokkonen Ossi
4. +0:39:40 Lehtonen Juha
5. +0:40:23 Saalamo Jani
6. +0:48:23 Nieminen Sakari
7. +0:48:40 Siitonen Piia (N)
8. +0:52:29 Virsu Antti
9. +0:52:32 Myrskylä Eetu
10. +0:52:36 Rintala Jani
11. +0:52:55 Ronkainen Markus
12. +0:53:33 Räsänen Kimmo
13. +0:54:22 Leppälä Mika
14. +1:09:01 Niskavaara Satu (N)
15. +1:11:35 Johansson Jukka
16. +1:11:47 Korelin Jari
17. +1:11:51 Rerihs Dzintars
18. +1:12:08 Piirainen Sirke (N)
19. +1:12:09 Heikkilä Kuutti
20. +1:14:52 Kinnunen Heikki
21. +1:15:04 Pasanen Hannes
22. +1:15:44 Joona Krista (N)
23. +1:15:48 Nousiainen Antti
24. +1:16:02 Pesonen Kaisa (N)

Nousua, laskua, huoltoa ja uutta kierrosta.

Tästä eteenpäin kierroksen reitti kulki uusia linjauksia aina loppunousun alkuun saakka. Edellisvuosien nopea tiejolkottelu oli vaihtunut jyrkkiin ylä- ja alamäkiin, teknisiin polkuihin ja hienoihin maisemiin Mäkrävaaran päältä. Mäkien raskautta lisäsi ajatus siitä, että n. 43 kilometrin päästä samat mäet pitäisi selvittää vielä väsyneemmillä jaloilla.

Mäkrällä oli mukavasti väkeä kannustamassa juoksijoita ja kuulimme valokuvaajalta edellämme kulkevan useita "joukkueita" aivan lähietäisyydellä. Tämä herätti meissä hilpeyttä, koska olimme tosiaankin kulkeneet porukassa jo yli 35 kilometriä, vaikka yksilölajista toki oli kyse tällä kertaa.

"Joukkue" lähestymässä Mäkrävaaran huippua (Kuva: Kari Kuninkaanniemi)

Mäkrän alamäessä "joukkueemme" sitten hajosi Kristan jäädessä kulkemaan rauhallisempaa tahtia. Kaisa seurasi perässäni ja sovimme että jatkaisimme porukalla matkaa myös välihuollon jälkeen. Toisen kierroksen alkupuoli oli viime vuonna minulle henkisesti yksi vaikeimmista osuuksista ja porukalla sen kulkeminen olisi varmasti helpompaa.

Otimme loppulaskut ja nousut rauhassa säästellen voimia edelleen toiselle kierrokselle ja saavuimme puolivälin huoltoon ajassa 6 tuntia 12 minuttia. 13 tunnin loppuaikatavoitteen suhteen olin siis hyvin aikataulussa. Toinen kierros on aina hitaampi, joten ylimääräistä aikaa huoltoon tai sippailuihin ei tosin ollut kamalasti hukattavaksi.

Huollossa käytin aikaa n. 10 minuuttia kanakeittoa syöden, juomapullot täyttäen ja lisää evästä reppuun pakaten. Tässä vaiheessa pakattiin mukaan myös otsalamppu, jolle oli tiedossa käyttöä loppumatkasta. Pari minuuttia nopeamminkin olisin huollon tarvittaessa selvinnyt, mutta odottelin Kaisan ja n. 3 minuuttia aiemmin huoltoon saapuneen Jukan juoksuseuraksi toiselle kierrokselle. Nopean huollon ansioista sijoitus koheni kerralla useita pykäliä. Osa edellämme olleista myös jätti kisan kesken puoleenväliin erilaisten vaivojen takia.

Ensimmäisen kierroksen loppulaskuun. Kaisa seuraa peesissä. (Kuva: Raisa Paakkari)

Puolenmatkan huollosta lähtiessä Jukka liittyi jälleen letkaan (Kuva: Raisa Paakkari)

Ensimmäiset sadat metrit toista kierrosta olivat todella vaikeat jalkojen ehdittyä kangistua 10 minuutin tauon aikana hotellin pihalla kylmässä viimassa. Metsän suojaan takaisin polulle päästyämme tämä helpotti kuitenkin nopeasti ja huomasin oman juoksuni tuntuvan todella kevyeltä edelleen, vaikka takana oli nyt jo yli 45 kilometriä polkujuoksua.

Vedin letkaa Kaisan ja Jukan seuratessa perässä. Ikolanahosta eteenpäin oli ajoittain hieman ruuhkaa yhden kierroksen juoksijoiden kulkiessa samaa reittiä maaliin päin. Kohti Havukanahoa kääntyessämme muut katosivat ympäriltä ja jatkoimme kolmestaan jälleen hienolle Jauholanvaaran polkuosuudelle. Tällä pätkällä oma juoksuni tuntui todella helpolta - oikeastaan helpommalta kuin kertaakaan tänä kesänä. Vaikka takana oli jo yli 50 kilometriä, mihinkään ei sattunut ja juoksuun oli löytynyt hyvä flow, jonka ansiosta siihen ei täytynyt erikseen keskittyä. Hienossa iltapäivän auringossa nautimme maisemista ja ajankuluksi jutustelimme edelleen niitä - näitä, mitä nyt mieleen milloinkin tuli.

Epävirallinen tilanne Jauholanvaaran nousussa videon aikaan (GPSseuranta.net)

1. 5:33:50 Lepistö Antti
2. +0:54:27 Riissanen Jani
3. +1:05:33 Lehtonen Juha
4. +1:05:34 Kokkonen Ossi
5. +1:19:58 Siitonen Piia (N)
6. +1:26:47 Nieminen Sakari
7. +1:34:34 Myrskylä Eetu
8. +1:40:45 Rintala Jani
9. +1:42:05 Leppälä Mika
10. +1:44:31 Räsänen Kimmo
11. +1:51:22 Ronkainen Markus
12. +2:05:53 Palmer Jeremy
13. +2:06:13 Nousiainen Antti
14. +2:06:16 Johansson Jukka
15. +2:06:23 Pesonen Kaisa (N)

Hyviä ja huonoja hetkiä - enimmäkseen hyviä.

Oma hyvä juoksuflow kantoi toisella kierroksella ensimmäiset 16 kilometriä lähes Kiviniemen salmenylitykseen saakka. Parin tunnin mittainen, kohtalaisia nousuja ja laskuja sisältävä osuus sujui vain n. 5 minuuttia hitaammin kuin ensimmäisellä kierroksella. Juuri ennen salmen ylitystä tuli vastaan ensimmäinen kunnon heikko hetki ja juoksun eteen sai tehdä tosissaan töitä. Lyhyellä soutuvenematkalla salmen yli tankkasin suolaa ja lisää energiaa saadakseni olon taas paremmaksi. Muutamat sadat metrit venerannasta huoltopisteelle ja juomapullojen täyttöstopin jälkeinen tieosuus olivat todellista taistelua Jukan ja Kaisan vauhdissa pysymisen suhteen.

Kiviniemen venematka takana 2. kierroksella. Käsi karkkipussilla.

Polulla kohti Kolivaaraa noustessa kävelytahti ja energiatankkaus toivat tulosta ja heikko olo katosi lähes yhtä nopeasti kun oli ilmestynytkin. Samaan aikaan heikko hetki iski juoksuseuralaisille ja pian katsoimme yhteistuumin paremmaksi jatkaa kaikki omaa tahtiamme kohti maalia, johon oli matkaa enää n. 25 kilometriä.

Nykäisin heti pienen kaulan muuhun joukkoon, kun vointi tuntui hyvältä. Oli todella outoa tehdä matkaa yksin, vaikka olin ennakkoon siihen mielessäni valmistautunut. Kaisa oli tullut perässäni kuitenkin lähes 9 tuntia ja matkaradiossa oli ollut puheohjelmaa koko ajan. Tiesin, että nyt oli keksittävä joku uusi teema tai tavoite, jonka avulla loppumatkakin kuluisi sutjakkaasti.

Kovempi juoksuvauhti tuntui yllättävän hyvältä ja Kolivaaran laskussa kokeilin jalkojen tuntumaa vetämällä hetken matkaa todella ripeää tahtia. Jalat tuntuivat kestävän hyvin ilman oireita, joten päätin nostaa matkavauhtia selvästi ja yrittää saavuttaa vielä edelläni juoksevia. Sain tietoa reitin varresta siitä, että edellä meneviin oli matkaa melko paljon, mikä toisaalta motivoi yrittämään kovaa. Leikittelin mielessäni ajatuksella 25 kilometrin loppukiristä 60 kilometrin juoksun jälkeen. Mitään hävittävää minulla ei ollut ja tiesin, että sippaamisen sattuessa takaa olisi tulossa alkumatkan juoksuseuralaiset, joiden peesiin voisin yrittää tarvittaessa tukeutua.

Ryläyksen alkuun hyökkäsin niin kovaa kuin uskalsin ja parissa nousussa tunsin reisissä pieniä krampin elkeitä. Rauhoitin tahtia hieman hetkeksi ja oireet katosivat. Tämä sama kuvio toistui muutaman kerran, joten tiesin olevani aika limitillä vauhdin kanssa. Lähetin viimeisen tunnelmavideon "Rajavillien some-päivystäjälle" Facebookiin laitettavaksi ja keskityin juoksemaan niin ripeää tahtia kuin tässä vaiheessa pystyin.

Epävirallinen tilanne Ryläyksellä videon aikaan (GPSseuranta.net)

1. 7:09:06 Lepistö Antti
2. +1:22:47 Riissanen Jani
3. +1:33:00 Kokkonen Ossi
4. +1:34:49 Lehtonen Juha
5. +1:48:36 Siitonen Piia (N)
6. +1:55:09 Nieminen Sakari
7. +2:01:47 Myrskylä Eetu
8. +2:08:18 Rintala Jani
9. +2:18:41 Ronkainen Markus
10. +2:22:12 Leppälä Mika
11. +2:26:07 Räsänen Kimmo
12. +2:34:33 Nousiainen Antti
13. +2:47:23 Johansson Jukka
14. +2:51:54 Pesonen Kaisa (N)

...ja loppua kohti kiristäen.

Sain edelläni juoksevan näköpiiriini Ryläyksen näkötornille noustessa ja hyvä fiilis valtasi mielen. Juoksin selän kiinni tornin jälkeisessä alamäessä ja jatkoin saman tien ohitse. Heti seuraavassa jyrkässä alamäessä ohitin seuraavan juoksijan. Ryläyksen loppu meni todella hyvissä fiiliksissä ja taistelumieliala oli korkealla.

Ryläyksen jälkeen kuulin ettei edellä menevään ollut kovin pitkä matka ja viimeisellä vesipisteellä Peiponpellossa kuulin eron kutistuneen entisestään. Edessä oli jälleen hurja vuoristorata Mäkrän rinteillä nousuineen ja laskuineen. Jalat tuntuivat edelleen yllättävän hyvältä ja paikoin juoksin sellaisia mäkiä (sekä ylös- että alaspäin) jotka olin aiemmilla kerroilla kävellyt. En kuitenkaan saanut edelläni juossutta Ronkaisen Markusta näköpiiriini edes pitkillä suorilla, vaikka eroa ei ollut enää kuin pari minuuttia.

Mäkrän päällä pimeys alkoi laskeutua ja sytytin otsalampun selvitäkseni turvallisesti seuraavasta jyrkästä alamäestä tiheässä kuusikossa. Mäkränahon ylämäen puuskutin ylös juoksuaskeleella, vaikka 43 kilometriä aiemmin olin kävellyt sen kokonaan. Kiri palkittiin viimein Pieni-Kolin ensimmäisissä pitkissä portaissa, kun portaiden juureen saapuessani näin otsalampun loistavan kohti minua portaiden jälkeiseltä kalliolta. Lamppu liikkui niin ripeästi, että arvasin kyseessä olevan tuplamaraton-sarjalaisen eikä yhden kierroksen kilpailun jälkijoukon juoksijan, joita olin ohitellut jo useita.

Portaissa kirimiseen jaloissa ei enää voimia ollut, mutta tiesin matkaa olevan vielä riittävästi eron kiinni saamiseen jos kramppeja tai muita ongelmia ei tulisi. Pitkän loivan nousun kohti hotellin "varvausta" iskin sen minkä jaksoin, mutta en silti saanut Markuksen lamppua uudestaan näkyviin peitteisessä maastossa. Jäljellä oli enää 4 kilometrin loppulenkki, jossa laskeuduttiin ensin yli 200 metriä Kolin Alamajalle ja noustiin samat korkeuserometrit legendaarista loppunousua takaisin hotellille maaliviivalle.

Kuulin yleisöltä eron eteen olevan minuutin verran ja hyökkäsin alamäkeen entistä ahneemmin. Yleisö oli pitänyt huolen siitä, että myös edellä pakeneva Markus oli tilanteen tasalla ja loppuun muodostui huima takaa-ajo. Lasku hotellin kulmalta alatielle pienen otsalampun valossa oli melkoinen kokemus. Pitkällä suoralla sain Markuksen lampun näkyviin ja kun polku kapeni metsäosuudelle huomasin välimatkan lyhenevän koko ajan. Tiesin polun olevan paikoin kivikkoinen, mutta harpoin menemään yli kivien ja kaatuneiden puiden melkoisella riskillä. Tielle saavuttaessa eroa oli enää satakunta metriä.

Top-10 epäviralliset alamäen sektoriajat hotellin kulmalta alatielle 2. kierroksella (GPSseuranta.net)

1. 0:08:08 Nousiainen Antti (1288 m)
2. +0:00:30 Ronkainen Markus (1225 m)
3. +0:00:36 Lepistö Antti (1318 m)
4. +0:01:10 Rintala Jani (1290 m)
5. +0:01:26 Kokkonen Ossi (1292 m)
6. +0:01:48 Pasanen Hannes (1288 m)
7. +0:01:51 Kinnunen Heikki (1318 m)
8. +0:01:58 Riissanen Jani (1282 m)
9. +0:02:20 Nieminen Sakari (1315 m)
10. +0:02:29 Buch Lund Patrik (1319 m)

Alatiellä huomasin saavuttavani Markusta ja loppunousuun käännyimme yhtä aikaa. Ensimmäisen jyrkän pätkän kävelimme tasatahtia. Seuraavalla risteysten välillä sain karistettua Markuksen perästäni juoksemalla koko risteysvälin. Oikelle kääntyvän risteyksen jälkeen rauhoitin tahtia hölkäten loivemmat osuudet ja kävellen jyrkät kohdat jotta jalat eivät kramppaisi. Pitkällä suoralla osuudella sammutin lampun hetkeksi todetakseni ettei edessä näy minkäänlaisia valoja. Jaloissa olisi ollut virtaa vielä lisähyökkäykseen, mutta totesin sen tarpeettomaksi ja tyydyin tallaamaan maaliin leppoisaa tahtia kun Markuksenkaan valoa ei enää takana näkynyt.

Maaliviivalla heitin yläfemmat tuttujen kanssa ja käytiin päällimmäiset tunnelmat läpi. Kuulin sijoitukseni olevan tuplamaratonin kahdeksas (tulokset), joka on yhden sijan parempi kuin viime vuonna. Maalialueella fiilistellessä tuntui, että voimia olisi riittänyt vielä pidemmällekin.

Mitä jäi käteen?

Kesän juoksumääriin nähden suoritus oli erinomainen. Kesän pisin juoksu, onnistunut vaihdinjako loppua kohti tahtia kiristäen ja tavoiteaikana olleen 13 tunnin rajan alitus 5 minuutilla (loppuaika 12:55 ja osia). Eväät toimivat hyvin eikä matkalle osunut mitään varustemurheita. Toisen kierroksen alkupuoli oli koko vuoden parhaalta tuntuvaa juoksua. Pitkä päivä kului todella nopeasti kun pääsi juoksemaan hyvässä juoksuseurassa... Listaa voisi jatkaa vielä pitkälle!

Ainut asia joka jäi hieman vaivaamaan oli se, täyttyikö alkuperäinen tavoite. Tarkoituksena oli testata omia rajoja ja jättää kauden päätteeksi kaikki voimanrippeet Kolin vaaroille. Maalissa jalat ja pää toimivat kuitenkin vielä vaikka kuinka hyvin. Löytyiköhän niitä rajoja sittenkään?

Tulokset

GPS-seuranta

Garminin data

ps.

Ai niin, se ajatus siitä 25 kilometrin loppukiristä 60 kilometrin jälkeen. Alla top-10 epäviralliset sektoriajat viimeiseltä 25 kilometriltä. Lepistön vauhtiin harrastelijoilla ei pidäkään olla sanomista, mutta kyllähän tähän on oltavat tyytyväinen ;)

1. 3:10:45 Lepistö Antti (24976 m)
2. +0:43:25 Nousiainen Antti (25025 m)
3. +0:46:05 Kokkonen Ossi (24979 m)
4. +0:49:09 Riissanen Jani (25003 m)
5. +0:57:10 Rintala Jani (24959 m)
6. +0:57:22 Myrskylä Eetu (24738 m)
7. +1:00:12 Nieminen Sakari (25229 m)
8. +1:05:32 Ronkainen Markus (24773 m)
9. +1:12:06 Lehtonen Juha (25020 m)
10. +1:14:08 Siitonen Piia (N) (25137 m)

Vaarojen Maraton 3.10. (86km ultra)

Syksyinen polkujuoksukauden huipentuma ja Ultra Trail Tour Finlandin päätösosakilpailu juostiin Kolin hienoissa maisemissa lokakuun alussa. Rajavilleistä matkalle starttasi vain Antti Markuksen Trail Tourin jäätyä kesken Karhunkierroksen jälkeen.

Alun perin 86 km ultramatkan kimppuun piti hyökätä jo vuosi sitten, mutta flunssan takia suunnitelmat siirtyivät vuodella eteenpäin. Tuolloin purkamatta jäänyt lataus vaikutti siten, että juoksu pyöri vuoden mittaan poikkeuksellisen usein mielessä. Treenikilometreihin odotus ei kuitenkaan heijastunut ja valmistautuminen painottui lähinnä palautumiseen elokuun MM-rogainingista ja syyskuun Lost in Kajaanista.

Näissä, sekä kesän muissa pitkissä kisoissa kunto oli kuitenkin riittänyt hyvin. Ainoat suuremmat ongelmat olivat olleet jalkakrampit silloin, kun matkaan oli tullut lähdettyä liian kovaa. Vaarojen ultralle taktiikka hiottiin tämä huomioiden ja se kulminoitui kolmeen mielessä pidettävään asiaan: rauhoitu - tankkaa - nauti.

1. Rauhoitu

Aamulla kello soi 5:15. Aamutoimet ja viimeiset pakkailut tein korostetun rauhallisesti välttäen kiireen tuntemuksia. Lähtövaatteen alle asettauduin joukon keskivaiheille ja tutuille heitettyjen tsemppausten jälkeen klo 7:00 päästiin matkaan.

Valmiina matkaan!

Alun letkassa hölkätessä rauhoittelin itseäni ja varoin turhaa höntyilyä. Askel rullasin kevyesti ja olisi tehnyt mieli kiihdyttää tahtia. Ennen ensimmäistä tieosuutta olin jo useaan kertaan lähdössä ohittamaan edessä kulkevia, mutta sain maltettua mieleni hokemalla puoliääneen "rauhoitu, rauhoitu".

Tiellä oma vauhtini oli sitten puolestaan selkeästi hitaampi kuin muilla saman letkan juoksijoilla. Seurasin sykemittarin lukemia ja jatkoin omalla vauhdillani. Tässä vaiheessa taisin jo huutaa ääneen rauhoitteluja itselleni selkien kadotessa edellä kauemmas.

Hieno kymmenen kilometrin polkuosuus kohti Kiviniemeä meni mukavasti letkassa edeten. Roikuin jonon perässä antaen ylämäissä siimaa jalkoja säästellen. Alamäissä rullasin eron aina kiinni. Ennen Kiviniemen lossia letka hajosi prinsessa-asenteella matkassa olleiden kierrellessä mutakuoppia meidän muiden painaessa keskeltä läpi.

Kolinvaaran ylityksessä ennen Ryläystä jutusteltiin useammankin matkaseuralaisen kanssa hyvät tovit. Kuljin nyt lyhyen letkan kärjessä ja peesissä hengittävä juttuseuralainen meinasi jatkuvasti aiheuttaa turhaa säntäilyä. Taas sai hokea mielessä rauhoittelumantraa. Onneksi se tehosi. Ryläykselle johtavassa ylämäessä päästin letkan suosiolla katkuun ja jäin hinkkaamaan omaa tahtiani.

Ryläyksen alussa muistuttelin itseäni siitä, että haastava osuus pitäisi jaksaa vielä toistamiseen tänään. Rauhoittelut toimivat ja matka eteni tasaiset ja myötämäet rennosti hölkkäillen ja ylämäet reippaasti kävellen. Sykkeet nousivat edelleen turhan korkealle jos vauhtia innostui pitämään liikaa.

Ryläys jäi taakse ja seuraavan polkupätkän jatkoin yksinäni pitäen edellä menevän letkan hännän näkyvissä pidemmillä suorilla. Seuraavalla pitkällä tieosuudella matkaseuraa riitti 15 km sarjassa juoksevien tullessa selkä edellä vastaan. Jälleen sain rauhoitella itseäni ja keskittyä tosissani omaan suoritukseen ja vauhdinpitoon välittämättä ympärillä eri tahtia etenevistä. Jylläsin tasaisesti eteenpäin pitäen sykkeet matalina ja tankaten lisää energiaa kroppaan.

2. Tankkaa

Edellisillä Vaarojen reissuilla eri asteisia sippaamisia oli tullut eteen kesken kisan. Nyt, kun pitkiä vetoja oli takana enemmän, asetin tavoitteeksi pitää energiatason riittävänä koko juoksun ajan. Aina kun olin rauhoitellut itseäni (eli aika usein), mietin seuraavaksi olinko tankannut tarpeeksi.

Urheilujuomaa varasin lähdössä matkaan 1,5 litraa. Ensimmäisen energiapatukan napostelin ennen Jauholanvaaraa tunnin kohdalla. Kiviniemen huollossa täytin juomapullot (uudet 1,5 litraa) ja kaivoin repusta salamimakkaraa naposteltavaksi Kolinvaaran nousuun. Juuri ennen Ryläystä söin puolet toisesta energiapatukasta. Toisen puolikkaan söin torninousussa n. 27 km kohdalla.

Juomat loppuivat sopivasti juuri ennen seuraavaa vesipistettä, josta täydensin vain 7 desiä lisää. Tämä riitti hyvin ensimmäisen kierroksen loppuun. Samalla napostelin toisen salamimakkaran ja nappasin vähän suolaa jälkiruuaksi. Tieosuuden päätteeksi söin kolmannen energiapatukan ja ennen loppunousua ryystin juomapullot tyhjiksi.

Huollossa oli tarjolla lihasoppaa, ruokajuomaksi olin varannut tölkin Pepsiä. Toiselle kierrokselle pakkasin reppuun pari patukkaa, neljä energiageeliä ja pari salamipötköä lisää. Täytettyäni pullot urhielujuomaa jatkoin matkaa alle 5 minuutin pysähdyksen päätteeksi.

3. Nauti

Matkaan lähdin tavoitteena tehdä omille taidoille ja kunnolle maksimisuoritus. Varsinaista aikatavoitetta en asettanut, mutta Markuksen viime vuonna juoksema aika 11:04 pyöri mielessä todella kovana tavoitteena. En kuitenkaan laittanut kelloon mitään tavoitetahteja vaan tein matkaa fiiliksen ja voimien mukaan.

Tuleva koitos pyöri viimeiset viikot mielessä hyvin usein ja jo silloin pyrin kääntämään kaikki ajatukset ja tuntemukset positiivisiksi. Airilan Hannun mainio postaus mielikuvaharjoittelun hyödyntämisestä ("Onnistumisen anatomia") toimi osaltaan oppaana ja kävin mielessäni läpi etukäteen tilanteita, joita uskoin matkalla tulevan eteen. Polkujuoksu on hienoimmillaan todellista nautintoa silloin kun homma kulkee. Ilman turhia höntyilyjä rauhassa liikkeelle lähtien ja pitäen energiatasot hyvinä loppuun asti toivoin pystyväni nauttimaan myös jälkimmäisestä puolikkaasta.

Ensimmäinen kierros kului leppoisasti jutustellessa muiden juoksijoiden kanssa. Samaan aikaan startanneessa retkisarjassa riitti juttuseuraa. Jo 30 km kohdalla laskeskelin ettei Markuksen ajan alittaminen ole todennäköistä. Sen jälkeen en miettinyt tätä asiaa enää. Rantatiellä ensimmäisen kierroksen lopussa tsemppasin kaikkia ohittamiani 15 km sarjan juoksijoita ja heidän tsemppaus toi itsellenikin hyvää fiilistä. Loppunousussa kaksi tuntia myöhemmin startannut 43 km sarjan kärki paahtoi ohitseni ja tsemppasin heitä kohti maalia. Nousussa vointiani kyselleille tutuille vastasin kaiken olevan hyvin. Näin todella oli. Huomasin että asian sanominen ääneen toi lisää voimia ja uskoa omaan tekemiseen.

Ryläyksestä nautiskelua ensimmäisellä kierroksella (Kuva: Karri Pasanen)

Puolenvälin huollon olin suunnitellut etukäteen minimoidakseni siihen tarvittavan ajan. Huolto sujui kaikin puolin suunnitelman mukaan ja alle 5 minuutin kuluttua pysähtymisestä olin jälleen liikkeellä.

Toisen kierroksen alkupuoli oli henkisesti reissun hankalin kohta. Yksinäinen taivallus poispäin kisakeskuksesta ja tieosuudella maalia kohti suuntaavien 43 km sarjan juoksijoiden kanssa rupattelu eivät varsinaisesti nostaneet motivaatiota vielä tulevien 40 kilometrin suhteen. Kiviniemen lähestyessä sain uusia selkiä näköpiiriin ja juttuseuran myötä sain ajatukset taan hyviin asioihin.

Tässä vaiheessa juoksu tuntui hieman tökkivältä. Toisaalta olisi tehnyt mieli kävellä, toisaalta taas ohittaa edellä juokseva ja kiristää tahtia. Päädyin kuitenkin edelleen rauhoittelemaan itseäni ja pysymään tasaista vauhtia etenevän kaverin kannassa. Söin energiapatukan puolikkaat kahdessa osassa ja Kiviniemen lossia edeltävissä mutapaikoissa jätin juoksuseuran lopulta taakseni n. 5 kilometrin yhteisen taipaleen jälkeen.

Kiviniemestä kohti kisakeskusta kääntyessä matkaa oli takana 60 km. Jalat tuntuivat virkeältä rauhallisemmin otetun pätkän ansiosta ja eteneminen tuntui oikeastaan helpommalta kuin pariin viime tuntiin. Tämä "seinän yli pääsemisen hetki" tulee yleensä aina vastaan jossain vaiheessa pitkiä vetoja ja olin ennen kisaa mielikuvissani sen ennakoinutkin tapahtuvan (tosin vähän aiemmassa vaiheessa). Tiesin, että tästä eteenpäin kroppa toimii "diesel-moodissa" ja pystyn jylläämään tasaisen ripeällä tahdilla eteenpäin. Fiilis oli hyvin rauhoittava, sillä tiesin pystyväni nauttimaan loppumatkasta - kuten tavoitteena oli.

Täytettyäni juomapullot ja kaivettuani meetvurstipötkön repusta esiin lähdin hyvin mielin Ryläystä kohti. Kolinvaaran hakkuuaukealla näin kaukana edelläni juoksijan ja lisämotivaation myötä alkoi hetken holtiton höntyily kivikkoisella polulla alamäessä. Rauhoitu, rauhoitu! Huusin itselleni nyt jo ääneen. Tämä toimi edelleen ja rauhallisellakin etenemisellä saavutin selän ennen seuraavaa tiepätkää. "Diesel-moodin" myötä syke ei tosin noussut enää ei-toivottuihin lukemiin vaikka olisi innostunut höntyilemäänkin. Ennen Ryläyksen toista kertaa haukkasin viimeistä kertaa energiapatukkaa. Tästä eteenpäin laskin tankkauksen energiageelien varaan.

Ryläyksellä tein matkaa itsekseni keskittyen tehokkaaseen etenemiseen. Katselin välillä maisemia ja ilta-auringossa loistavaa ruskaa. Kun juttuseuraa ei ollut tarjolla, päädyin sanomaan (välillä ehkä huutamaankin) kaikki mieleen tulevat hyvät fiilikset itselleni ääneen. Tämä auttoi jaksamaan eteenpäin. Geelipussille menin ensimmäistä kertaa tornin nousussa. Ryläyksen lopussa oli yleisöä reitin varrella ja heidän kannustuksistaan ymmärsin, että edellä juoksi useita kilpakumppaneita kohtuullisen lähellä.

Tästä sain jälleen lisää virtaa, ja kun voimia tuntui vielä riittävän, heitin toisen geelin huuleen ja päätin koittaa ajaa selkiä kiinni. Matkaa maaliin oli n. 14 kilometriä. Tässä vaiheessa lopetin itseni rauhottelemisen ja aloitin nautiskelun siitä, että pystyin vielä tässä vaiheessa pitämään hyvää tahtia yllä.

Rullasin eteenpäin hyvillä fiiliksillä ja pian tavoitinkin edellä juoksevan ohittaen hänet saman tien. Itseä vastaanhan tässä juostaan, mutta ei sitä aina muista :) Seuraavan selän kuittasin juomapaikalla ja tieosuudelle siirtyessäni näin jo seuraavan edelläni. Kolmas geeli koneeseen ja takaa-ajoon.

Tiellä hölkkäsin vielä omaa rauhallista tahtia. Tälläkin vauhdilla tavoitin edellä juossutta. Olin enää alle 100 m päässä, kun hän löysikin jostain aivan uuden vaihteen. Juoksin tien ylämäkineen jatkuvasti tahtia kiristäen, mutta selkä karkasi näkymättömiin vaikka juoksin tieosuuden puolisen minuuttia nopeammin kuin ensimmäisellä kierroksella. Valenousun alkuun otin viimeisen geelin ja hyökkäsin nousuun niin kovaa kuin pääsin. Siltikään en saanut edelläni juoksevaa näkyviin, saati kiinni. Edessä oli enää kuuluisa loppunousu.

Nousuun lähdin edelleen ajamaan edellä juossutta kiinni ja juoksinkin paria jyrkintä kohtaa lukuunottamatta koko nousun. Loppujyrkän alle saapuessani näin selän edelläni jo jyrkän yläosassa ja oli pakko luovuttaa takaa-ajon suhteen. Hyvän "jäniksen" myötä lopun kaksi suurta nousua tulivat peräti 2,5 minuuttia nopeammin kuin ensimmäisellä kierroksella - ja kumma kyllä myös matalammilla sykkeillä. Loppunousun väliaika 19:37 oli ultrasarjan toisen kierroksen toiseksi nopein ja ensimmäisen kierroksen ajatkin huomioiden 7. nopein. Näköjään 84 kilometrin ja yli 11 tunnin jälkeen saa vielä loppukirinkin aikaan :)

Viimeisten mutkien kannustajien huutojen ja taputusten myötä kiinnisaamaton selkä unohtui saman tien ja maaliviivalle saapuessa oli uskomattoman hieno fiilis nostaa kädet ilmaan ja huutaa jes! Loppuaika 11:43 on kelpo suoritus, mutta tunteja, minuutteja ja sekunteja tärkeämpää oli tehdä ehjä oma maksimisuoritus ja nauttia joka hetkestä.

Viimeinen nousu ja pois metsästä juuri ennen pimeän tuloa.

Kisan jälkeinen olotila.

Vaarojen Maraton ei taaskaan pettänyt. Kiitos kaikille tapahtuman järjestäjille, kilpakumppaneille ja kannustajille! Kaikki omat tavoitteeni tämän tapahtuman osalta on nyt saavutettu ja tulee olemaan vaikeaa keksiä uusia yhtä hyviä.

Jollain tavalla tapahtuman tunnelmaan on kuitenkin päästävä mukaan jälleen ensi vuonna.

• Tulokset
• GPS-seuranta
• Polarin data (mm. syke)
• Kuvia

Matkalla käytössä:

• La Sportiva Bushido kengät
• Dirty Girl gaiterit
• Sigvaris Sport kompressiosukat
• Skins kompressiotrikoot
• Adidas juoksupaita
• OnOne irtohihat
• Buff
• Polar V800
• Ultimate Direction SJ Ultra Vest 2.0
• 2 x RaidLight 0,75 l juomapullo
• High5 2:1 ja 4:1 urheilujuomaa
• 5 x High5 energy bar
• 4 x High5 energiageeli
• 3 x Ridderheims olutmakkara
• Suolaa

Ursak 6.6.2015 - Challenge

Rajavillien ykkösjoukkue saapui Joensuuhun jo perjantai-iltana. Ensimmäisenä tehtävänä oli pyörien vienti säilytykseen Kontiolahden ampumahiihtostadionille. Täältä saisimme ne huomenna käyttöön jossain vaiheessa kisaa.

Perjantai-illan säätöjä pyörien kera.

Lauantaiaamu valkeni aurinkoisena ja lämpöisenä. Herätys oli kisoille tuttuun tapaan liian aikaisin ja kisamateriaali saatiin kouraan 6:30. Kämpille karttoja katsomaan ja reittejä ihmettelemään, sekä viimeisten tavaroiden pakkausta järjestäjien huoltolaatikoihin mukaan kulkemaan. Reittisuunnittelu ei ollut kovin haastavaa, toki karttoja oli paljon ja tarkkana sai olla. Kisa-aikaa oli annettu Challenge-sarjaan peräti 14h noin 120km reitin suorittamiseen, ennakkoon ajattelimme että maaliin hyvällä tuurilla pääsisimme 12h kisailun jälkeen.

Suunnitelmissa oli lähteä juoksemaan prologissa omaan tahtiin ja juosta niin pitkään kuin Riikka jaksaa. Onneksi tulimme ensimmäiselle rastille vähän kärjen jäljessä, niin pääsimme kuivin jaloin leimaamaan (rastilippu oli toisella puolella ilosaaren laguunia kuin missä leimasin oli). Toisella rastilla olikin sitten monta joukkuetta etsimässä leimasinta, mutta koska sitä ei lipun luota löytynyt, päätimme jatkaa samantien matkaa. Jos jotain olemme edellisistä kisoista oppineet, niin sen, että jos leimasinta tai lippua ei löydy sieltä missä sen pitäisi olla, se ei ole siellä. Tällä säästimme useamman minuutin moneen joukkueeseen verrattuna. Seuraavaksi pääsimmekin ylittämään uimapatjoilla Pielisjoen. Olimme etukäteen pumpanneet tukeviin ilmapatjoihin ilmat ja hommanneet uimaräpylät käsiin. Näillä joen pääsikin helposti suuremmin kastumatta yli virrasta huolimatta. Patjat sai jättää toiselle puolelle jokea jemmaan, joten pääsimme hakemaan Kukkosensaaren rastit ilman patjan kantoa. Yllätykseksemme saimme saaren poluilla edellä menneitä joukkueita juosten kiinni, olivat ilmeisesti metsästäneen puuttuvia leimasimia rasteilta. Loppuvaiheessa saaren kiertoa alkoi Riikan vanha tuttu juoksijanpolvi vaivata. Matkaa jatkettiin tuntemusten mukaan juosten, rastit löytyivät helposti ja pääsimme takaisin uimapatjoille.  Vielä viimeisen rastin haku sillan alta ja urheilutalon TA:lle huoltoon. Kisaan oli käytetty aikaa tässä vaiheessa 1h25min. Johanna oli kadottanut jossain välissä prologia hiuslenkkinsä, joten kiireessä väsäsimme nippusiteestä varaponnarin letin pitimeksi. Samalla huomasimme Rajavillit 2 joukkueen rullaluistimet vielä TA1:llä, vaikka niiden olisi pitänyt olla jo matkalla vaihtopaikalle. Kiitos järjestäjille, saimme poikien kamat lähtemään oikeaan paikkaan pienellä säädöllä.

Prologissa molemmat Rajavillien joukkueet (nrot 39 ja 19). Kuva: Teemu Saramäki

Tämän jälkeen jatkoimme matkaa juosten. Suunnistus oli helppoa, rastit löytyivät hyvin. Suurimmat lätäköt kiersimme, jotta jalat ja kengät pysyisivät mahdollisimman pitkään kuivina. Alkumatka mentiin asutuksen keskellä. Ensimmäinen quest oli Pilkon siilolla, jossa tehtävänä oli mennä siilon katolle suorittamaan leimaus ja laskeutua köysillä alas n. 30m matka. Vähäsen oli siilon rappusissa hämärää, mutta hyvin sujui, ja mikä parasta molemmat pääsivät köysilaskeutumaan. Loppusuunnistus mentiin enemmän metsäisissä maisemissa Höytiäisen kanavan ja Lykynlammen maastoissa. Riikan polvi oli äitynyt niin pahaksi, että mäkien alas pääseminen oli aika tuskaista. Seuraava yllätystehtävä odotti viimeisellä suunnistusrastilla, kun toinen joutui hyppäämään noin nelimetriseltä kalliojyrkänteeltä kanavaan, kiipeämään köysiin tukeutuen ylös vedestä ja ohjekarttakuvan perusteella lähteä joukkueena etsimään seuraava leimasin jyrkänteen toisesta päästä. Jos edellisen questin halusivat molemmat suorittaa, tähän ei ollut kummallakaan kovin suurta hinkua. Johanna uhrautui ja lähtipä talviturkkikin kertarysäyksellä. Loppumatka vielä Puntarikosken TA:lle ja rullaluistimien vaihtoon. Puntarikoskelle asti kisaa oli jalkaisin käyty 28km ja aikaa oli kulunut 4,5h.

Siilon laskeutuminen, kohta mennään!

Oman haasteensa toi rulliksien saaminen jalkaan märkien sukkien kera. Alunperin ajattelimme rullaluistelun olevan joukkueellemme lepohetki muun kisan lomassa ja niin se olikin ensimmäiset 5km. Loppumatka rulliksilla olikin täyttä työtä ainakin Johannalla, jolta loppui energiat täysin. Matkaa taitettiin hyvin rauhallisesti, välillä Riikan tuupatessa lisää vauhtia. Tulihan se ampumahiihtostadion vihdoin ja viimein vastaan. Siellä vuorossa oli ah-viesti rulliksilla, jossa ammunta tapahtui makuulta pystytauluihin. Johanna veti ensimmäisen osuuden ilman sakkoja, Riikan kiertäessä sakkorinkiä 4 kertaa omalla osuudellaan. Hyvä tankkaus, repun täyttö ja viivasuunnistuskartalle maastopyörällä.

Loikka kohti kanavaa

Heti reitille lähtiessä Johanna alkoi ihmetellä karttatelineensä outoa heilumista ja kolinaa. Joku tihulainen oli löytänyt pyörän telineineen ja avannut keskiruuvin mutterin löysälle. Kiristys niin tiukalle kuin ilman työkaluja sai ja matka jatkui huomattavasti mukavammin. Viivasuunnistus tultiin rauhallista tahtia läpi varuskunta-alueen,  tarkasti rastirakennukset löytäen ja joukkueen energiatasotkin alkoivat palautua lähes normaaliksi. Viivasuunnistuksen loppu oli pelkkää pitkospuuta, vielä riittää niissä harjoiteltavaa, nimimerkillä liian monta kertaa suossa ja pyörä kumossa. Parhaat kannustukset saatiin melkein heti ensimmäiseltä pyörärastilta lähtiessä talon lasten hyppiessä ja huutaessa kannustuksia minkä ennättivät. Rastia 15 lähestyessä polku alkoi muuttua hyvin huonoksi ja matkan varrella näkyi kisakumppaneiden pyöriä kuin sieniä sateella, joten jätimme myös omat pyörät polun varteen odottamaan ja talsittiin rastille jalan. Paha vaan, että leimasin oli viety Pyytivaaran päälle samaa polkua eteenpäin jatkaen, joten kiltisti kipitimme hakemaan pyörät ja painuttiin mastoon leimaamaan kyseinen rasti. Tässä vaiheessa vuorostaan Riikalla alkoivat olla energiat lopussa. Tilannetta paikattiin takilla ja Riikka evästi jatkuvasti pyörän selässä Johannan lukiessa karttaa ja ohjatessa kulkua. Onneksi energiat palasivat kohtalaisen nopeasti ja matka pääsi jatkumaan hyvällä tahdilla ja tarkkuudella. Eipä mennyt pitkään, kun Riikan pyörän voimansiirtokin alkoi temppuilla, ja loppukisan isoimmat vaihteet olivat poissa pelistä kokonaan.

9,5 tunnin kisaamisen jälkeen alkoi takaraivoon hiipiä ajatus, ettei ehkä ehdittäisi koko rataa ennen maalin sulkeutumista suorittaa. Cut-offeja ei Challenge-sarjalla ollut ja järjestäjä oli ilmoittanut hylkäämisen seuraavan omatoimista rastien välistä jättämistä, sekä maalista myöhästymistä. Melontapaikalle päästyämme saimme tiedon melonnan lyhentämisestä kahteen rastiin. Tämä loi vielä uskoa maaliin ehtimisestä kaikkien rastien kautta. Tankkaus, paattiin istumaan ja vauhdilla kohti rasteja, tai vauhtia oli ainakin ensimmäiselle rastille mennessä. Toiselle rastille mennessä tuuli yltyi ja vastavirta yhdistelmänä vesisateen kanssa oli suorastaan hurmaava. Välillä tehtiin tosissaan töitä eteenpäin liikkumisen ja suunnassa pysymisen kanssa. TA:lle tullessa paikka näytti huolestuttavan autiolta, paikalla oli vain yksi järjestäjä ja kahden joukkueen pyörät. Järjestäjälle ISO kiitos meidän huoltolaatikoiden jemmaamisesta autoonsa, josta saatiin ne käyttöön, ja hyvästä kannustuksesta loppumatkalle.

Paiholan TA:lta lähtiessä mielessä oli päällimmäisenä maaliin ehtiminen, matkaa olisi kuitenkin yli 30km jäljellä ja välissä puhtaasti maastoajoa. Maastopätkä oli yllättävän hyvää ja nopeaa ajaa. Hienoja maastoja ja harjannetta Pöllön- ja Leveävaaralla. Rastin 25 jälkeen päästyämme hyvälle tielle, vedettiin geeliä naamariin ja ajettiin niin kovaa kuin kunto antoi kisan tässä vaiheessa myöden. Keskinopeus oli päälle 20km koko loppumatkan. Naureskeltiin matkalla, että kotisohvilla porukka tietää ehditäänkö maaliin ajoissa, mutta meillä ei ollut ihan varmaa tietoa asiasta. Viimeiset kolme rastia tarkasti ja vauhdilla. Maalissa leimattiin 4min ennen sen sulkemista. Jes! Ehdittiin!

Kaiken kaikkiaan kisassa oltiin 13h 51min, ja matkaa kertyi 121 km. Olimme viimeinen hyväksytysti maaliin tullut joukkue. Naisjoukkueita ehti koko radan kiertää vain 3 joukkuetta. Tyytyväisiä olemme suoritukseen kaikkien kommellusten jälkeen, tavoite eli koko radan kierto, kuitenkin täyttyi.

-Riikka & Johanna

Rajavillit 2 Ursakin extreme -sarjassa 6.-7.6.

Kesäkuun 6.-7. päivä kilpailtiin tämän vuoden pisin kotimainen seikkailukilpailu Joensuun seudulla. Rajavillit starttasin mukaan Karsun järjestämän Ursak-seikkailun extreme-sarjaan Jarin ja Antin muodostamalla joukkueella. Tavoitteeksi oli asetettu selviytyä läpi koko reitistä vaaditussa aikataulussa ja mitata kuntoa kokeneita seikkailijoita vastaan. Joukkueen vahvuuksia ja heikkouksia oli pohdittu etukäteen ja kilpailuun valmistuttiin huolellisesti.

Aurinkoiseen lauantai-aamuun herättiin täynnä intoa. Kartat ja reittikirja saatiin käsiin klo 6:30 ja reilun 200 kilometrin ja arviomme mukaan 24 tunnin reitin suunnitteluun oli käytännössä aikaa n. tunnin verran. Sen jälkeen tavarat oli pakattava huoltolaatikoihin, kuunneltava viime hetken ohjeet kisainfossa ja siirryttävä kilometrin päähän lähtöpaikalle kirkkopuiston kentälle.

Kiireähän siinä tuli. Reitti suunniteltiin huolella, joten hutilointi jätettiin huoltolaatikoiden pakkaamisvaiheeseen. Tavarat kipattiin suoraan omista laatikoista Muuttofirma.fi:n tarjoamiin huoltolaatikoihin suuremmin tarkastelematta ja ylimääräistä puuhaa tuli vielä tehtäväksi, kun pyöräilykypärän pantaosa katkesi sitä laatikkoon yhdessä rullaluistinten kanssa survoessa. Seikkailijan paras ystävä, ilmastointiteippi, onneksi pelasti tämänkin tilanteen ja kypärä saatiin pelikuntoon.

Prologi

Startti tapahtui klo 9 (oikeasti 9:04) ja sadat seikkailijat ryntäsivät kohti Pielisjoen varressa sijainneita prologirasteja. Pisimpään extreme-sarjaan starttasi 11 kahden hengen joukkuetta, joista Halti Adventure lähti heti paukusta pitämään kovinta tahtia. Me aloitimme rauhallisella tahdilla säästellen energiaa seuraavan aamuyön pitkiä ratkaisuosuuksia varten.

Ensimmäisellä rastilla onnistuimme pitämään sukat vielä kuivana tarkkailemalla edellä menevien joukkueiden reitinvalintoja, mutta kastumaan päästiin pian uimapatjaillen (kahdesti) Pielisjoen ylityksen parissa. Prologissa aikaa paloi lähinnä rasteilta puuttuvia leimasimia etsiessä. Kaikille rasteille ei leimasinta ollut riittänyt ja rastin virkaa toimitti pelkkä rastilippu. Kilpailijoille tästä ei oltu mainittu, joten käytimme turhaa aikaa leimasimien etsimiseen kahdelta rastilta ennen kuin päättelimme tämän kuuluvan kilpailun juoneen. Ylimääräistä aikaa tähän touhuun kului yhteensä n. 3 minuuttia.

Jari prologissa.

Kivisessä pellossa kyntämistä prologissa Pielisjoen suulla.

Prologin toinen osuus sprinttisuunnistuksen parissa Joensuun urheilupuiston ja kampuksen alueella sujui ongelmitta Antille tutuissa maisemissa. Harmiksemme Treetop-parkkiin emme päässeet seikkailemaan. Se huvi oli varattu vain kuntosarjalle. Prologin päätteeksi olimme team Haltia perässä jo yli 20 minuuttia. Heti edellämme eteni sarjan ainut sekajoukkue Lupus Extreme.

Melonta

Ensimmäinen varsinainen osuus oli kanoottimelonta kirkkopuistosta Aavarannan kautta Höytiäisen kanavaa pitkin Pankakoskelle. Tämä osuus oli ennakkoarvailuissa meidän heikoin lajimme ja edellä menneen Lupuksen kanootti tuntuikin karkaavan auttamatta kauemmas horisonttiin vaikka kuinka taistelimme navakassa sivuvastaisessa tuulessa kohti Aavarantaa. Mukana olivat sekä omat kaksipäiset kajakkimelat, että järjestäjän tarjoamat yksilapaiset kanoottimelat. Alussa käytimme kajakkimeloja, mutta ensimmäisen rastin jälkeen vaihdoimme yksilapaisiin, joiden kanssa haastavassa kelissä eteneminen tuntui helpommalta.

Pääsimme viimein kanavaan suojaan yli puolimetrisiltä aalloilta ja melontarytmikin parani hiljalleen. Saimme Lupuksen kiinni rastilla CP3, jossa tuli suorittaa lisätehtävä. Tehtävänä oli molskauttaa rantakalliolta n. 5 metriä alempana virranneeseen kanavaan, kiivetä sieltä köyden avulla ylös ja käydä lämmittelylenkkinä leimaamassa lisärasti n. puolen kilometrin päässä. Antti sai lämmöt nopeasti normaaliksi Jarin kärsiessä vilunväreistä koko melonnan loppumatkan Puntarikosken voimalalle saakka.

Melontaan käytimme aikaa yhteensä n. 2 tuntia ja 40 minuuttia kärkijoukkueiden suoriutuessa siitä n. 35 minuuttia nopeammin. Puntarikoskelta rullaluistelemaan lähtiessämme eroa edellä luistimille hypänneeseen WRC 2015 –joukkueeseen oli jo 38 minuuttia, joten melontaosuus osoittautui jälleen heikoksi lenkiksemme.

Epävirallinen väliaikatilanne TA Puntarikoskella rullaluistelun lähdössä. (GPSseuranta.net)

Rullaluistelu

Rullaluistimet ja kuivaa vaatetta päälle saatuamme löysimme nopeasti hyvän matkavauhdin. Osuuden ainoalla rastilla pääsimme laskeutumaan Pilkon viljasiilon katolta lähes 30 metrin korkeudesta köysien varassa. Mukavan välikevennyksen jälkeen jatkoimme luistelua Kontiorannan ampumahiihtostadionille, jossa käytiin vielä lyhyt AH-viesti molempien päästessä lyhyen luistelulenkin jälkeen ampumapenkalle kokeilemaan sihtiään.

Makuulta pystytauluihin paukutellessa molemmat ottivat 3 sakkolenkkiä, joiden rullailun jälkeen päästiin vaihtamaan pyöräkengät jalkaan ja starttaamaan ensimmäiselle pitkälle maastopyöräosuudelle. Rullaluisteluosuudella ero WRC 2015-joukkueeseen kasvoi vain minuutilla ja jätimme perässä etenevää Lupus Extremeä n. 12 minuuttia. Turkka Forest –joukkueella oli ongelmia luistelussa ja he olivat pudonneet useita sijoja edeten nyt seuraavana joukkueena edellämme.

Maastopyöräily

Pyöräilyn ensimmäinen pätkä ajettiin Kontiorannan entisen varuskunnan ja Kontioniemen alueella. Viivan varrelta haettiin piilossa olevia rasteja osin kuvallisten vihjeiden avulla ja osin ilman vinkkejä. Alueelta löytyi hienoja MTB-polkuja, jotka olisi voitu ajaa kovempaakin. Halu pitää kartanluku tarkkana ja selvitä osuudesta virheittä rauhoittivat kuitenkin vauhtia. Samoin tekivät Antin reidet, jotka ilmoittelivat heti pyöräilyn alusta asti ettei tänään ollut hyvä pyöräilypäivä. Virheettömällä suorituksella olimme neljänneksi nopeimpia jääden vain muutamia minuutteja nopeimmista joukkueista. Niin kärjessä kulkenut Halti kuin edellämme kisannut WRC 2015 tekivät virheitä ja otimme heitä kiinni, WRC:tä peräti 35 minuutin verran.

Ensimmäisellä varsinaisella pyörärastilla oli lisäohje extra-rastin hakemisesta Pyytivaaran mastolta. Matkalla vaaralle näimme ensimmäistä kertaa melonnan jälkeen edellä menevän joukkueen (WRC 2015) ja tiesimme ottaneemme heitä hyvän matkaa kiinni. Tämä antoi lisävoimia kampien pyörittelyyn, ja matka etenikin kohtuullisella tahdilla Kolinpolkua seurailleen ja rasteja vaarojen päältä hakien.

Rastille CP8 saapuessamme näimme WRC-porukan fillarit polun varressa. He olivat etsimässä samaa rastia. Polkua, jota pitkin saavuimme ei ollut karttaan merkattu, joten otimme suuripiirteisen suunnan ylämäkeen kohti puiden välistä pilkistävää kivikkoa. Rastijyrkänne oli rinteessä kivikon tasalla hieman siitä kaakkoon. Kivikko tuntui jatkuvan ja jatkuvan ja pohdimme, oliko se jo osa etsimäämme jyrkännettä. Rastia ei kuitankaan näkynyt, joten jatkoimme pidemmälle kaakkoon, kunnes olimme varmoja tulleemme liian pitkälle. Häntä koipien välissä palasimme alemmas ottamaan uutta suuntaa. Vastapäisistä kukkuloista paikansimme itsemme tarkasti ja pian rasti löytyikin juuri sen jyrkänteen päältä, minkä alta olimme sitä jo kerran etsineet. N. 12 minuutin pummin myötä WRC 2015 oli jälleen karannut.

CP8 kuviot. 23 minuutin jälki, josta 15 minuuttia ylimääräistä.

Hyppäsimme satulaan ja karautimme kohti seuraavaa rastia uraa pitkin, jota ei ollut karttaan merkitty. Oikaisu onnistuikin muuten hyvin, mutta tulimme tielle hieman eri kohdassa kuin ajattelimme ja seurauksena oli parin minuutin pummi väärälle tielle kääntymisen seurauksena.

Tämän rastin jälkeen kävimme ensimmäiset keskustelut rastilla CP11 odottavasta cut-off rajasta. Rastille tulisi ehtiä klo 19:00 mennessä tai joutuisi jättämään siellä odottaneen n. 4 kilometrin jalkaisin edettävän lenkin väliin. Kartta oli taiteltu pyörän karttatelineeseen siten, ettei rastia CP11 vielä näkynyt, joten jäljellä olevaa matkaa ei pystynyt arvioimaan. Päätimme kuitenkin jatkaa samalla tavalla kuin tähänkin asti, eli tarkasti suunnistaen ja ilman mitään järjettömiä spurtteja. Onneksi etenemiseen käytettävät polut tuntuivat paranevan koko ajan ja pääsimme etenemään hitaiden polkujen sijaan metsäteitä.

Rastia CP10 lähestyessämme kohtasimme yllättäviä ongelmia, kun Jarin pyörästä katkesivat ketjut. Teimme tarvittavat ketjunjatkokset niin nopeasti kuin osasimme ja jatkoimme matkaa. Ylimääräistä aikaa korjauksiin kului 7 minuuttia.

Rastilla CP10 armonaikaa cut-offiin oli 20 minuuttia. Olimme päättäneet kiertää välin tietä pitkin toivoen sen siivittävän meidän hyvään vauhtiin kohti Kolvanan Uurolla sijainnutta CP11:ä. Tämä reitinvalinta osoittautui aivan yhtä nopeaksi kuin suorempikin tie, mutta tästä ei ollut enää apua kellon lyödessä 19:00 ollessamme vielä isolla tiellä n. 8 minuutin matkan päässä rastista. Poljimme pitkän ylämäen rastille kuulemaan tuomion, jonka jo tiesimme: Seuraavaa questia emme päässeet suorittamaan ja koko reitin kiertäminen jäi siten haaveeksi.

Rullaluistelussa ja pyöräilyssä joukkueen vahvuudet pääsivät esille. Vasemmalla tilanne CP11 (Kolvanan Uuro) tultaessa ja oikealla väliaika luistelun alusta Puntarikoskelta Kolvanan Uurolle (epäviralliset @ GPSseuranta.net)

Jossittelukappale

Jatkoimme matkaamme heti tiedusteltuamme ensin questilta lähdössä olleilta joukkueilta tilannetietoja. He ilmoittivat olevansa toisella sijalla ja käyttäneensä questiin n. tunnin. Olimme siis vain tunnin perässä toisesta sijasta ja silti jouduimme cut-offiin. Great.

Seuraavalla välillä käytimme hetken aikaa mielessä pyörineiden ”Jos...” –alkuisten kysymysten käsittelyyn. Ketjurikko, pummit CP8:lla, startin tapahtuminen 4 minuuttia myöhässä, prologin rastileimasimien etsimiseen käytetty aika... Selityksiä olisi riittänyt lähemmäs puolen tunnin ylimääräisiin kuvioihin. Päädyimme kuitenkin lopputulokseen, että tänään emme yksinkertaisesti olleen riittävän hyviä koko reitin haasteen selättämiseen. Päätimme jatkaa kisaa samalla taktiikalla kuin tähänkin saakka, vaikka sijoituksen nostamiseen ei olisi enää teoriassakaan mahdollisuuksia. Sääntöjen mukaan ennemmin cut-offiin joutunut joukkue ei voi nousta sellaisten joukkueiden edelle, jotka ovat kyseiseen aikarajaan ehtineet. Perässämme oli vielä useita joukkueita, joten sijoituksen puolustamisessa oli sentään tehtävää vaikka ensimmäinen kisatavoite täyden reitin kiertämisestä ei täyttynytkään.

Questin jälkeiset 3 jäljellä olevaa pyöräilyväliä jatkoimme samalla tahdilla ja iloksemme huomasimme sen riittävän hyvin kisan palkintopallisijoista kamppailevia joukkueita vastaan. Heillä oli toki takanaan yksi raskas suunnistus meitä enemmän, mutta silti jätimme heitä jälkeemme muutaman minuutin ennen Ahvenisen huoltopistettä. Ennakkoon vahvuudeksi laskemamme pyörällä suunnistus osui siis oikeaan ja saimme edes hetken verrata vauhtiamme muihin, vaikka emme enää ”samassa kisassa” olleetkaan.

CP12 ison suppuravaaran laella.

Piiiitkä yösuunnistus

Cut-offiin joutumisen jälkeen mielessä käynyt ajatus kunnon tauon pitämisestä ennen seuraavana vuorossa olevaa 22 km suunnistusta työnnettiin sivummalle, koska ilta oli jo myöhä ja halusimme ehtiä suunnistuksessa mahdollisimman pitkälle ennen pimeän tuloa. Pyöräilykamojen vaihto suunnistuskamppeisiin tapahtui melko verkkaisesti ja läksimme pitkälle suunnistuslenkille yhtä aikaa (täyden radan) kilpailussa 2-4 sijoilla olleiden joukkueiden kanssa.

Heti ensimmäisistä väleistä alkaen kävi selväksi, että haastetta tulisi riittämään maastokartan, erämaamaaston ja pimenevän illan ansiosta. Järjestäjän 3,5 tunnin osuuden aika-arvio (jonka olimme pyöristäneet meille 4 tuntiin) tulisi ylittymään reippaasti. Sijoituksen parantamiseen ei enää ollut mahdollisuuksia, joten keskityimme varmaan etenemiseen kävelytahdilla. Rastit napsuivatkin kohdalleen melko hyvin ja kisassa tiukasti mukana olevia joukkueita tuli ohi lähinnä vain tieosuuksilla.

Vaaramaastossa eteneminen alkoi pian vaatia verojaan ja heti toista rastia etsiessämme Jarin jalat alkoivat krampata voimakkaasti. Löysäsimme tahtia entisestään ja etsimme tiekiertoja hyödyntäviä reitinvalintoja. Hitaan, mutta varman suunnistuksen ansiosta olimme vielä osuuden kuudennella rastilla lähes samaan aikaan muutaman samaan aikaan suunnistukseen startanneen joukkueen kanssa. Yö oli jo laskeutunut ja tämän rastin jälkeen oli pakko sytyttää otsalamput. Näkyvyys ei varsinaisesti tästä parantunut, sillä maasto oli hyvin peitteistä ja valon valaistessa lähipuiden oksat ei niiden taakse enää nähnyt lainkaan.

Antti ja rasti CP16, jolle pääseminen tuntui kestävän ikuisuuden.

Yksi haastavimmista suunnistustehtävistä mitä eteen on tullut.

Tielle alkoi kasaantua myös muita uusia haasteita. Rastilla CP20 paikkailimme alkavia hiertymiä jaloista Compeedin ja urheiluteipin avulla. Kesti tovin ennen kuin suossa kastuneet jalat saatiin juuri alkaneessa vesisateessa niin kuiviksi, että teippi tarttui. Heti seuraavan rastin tienoilla alkoi Jarilla energiansaanti tökkiä, kun eväät eivät enää maistuneet. Onneksi seuraavilla rastiväleillä pääsimme hyödyntämään teitä ja matka taittui – valitettavan hitaasti tosin.

Ennenaikainen loppukliimaksi

Suunnistusosuuden maalin lähestyessä aamu alkoi hiljalleen valjeta ja totesimme osuuden kestäneen meiltä jo yli 6 tuntia. Eväät eivät vieläkään maistuneet Jarille ja Antillakin oli huolensa energiansaannin kanssa. Aamulla huoltolaatikon pikapakkauksessa urheilujuomajauhepurkki oli jäänyt pakkaamatta siihen, ja valmiiksi sekoitellut 9 litraa energiajuomaa oli nyt lipitelty lähes viimeiseen pisaraan. Kisa olisi siis vedettävä loppuu pelkän veden ja kiinteiden ruokien voimalla.

Laskeskelimme jäljellä olevan 53 km maastopyöräilyn ja 21 km melonnan suoritusaikaa edellisten osuuksien tahtien perusteella ja totesimme että kisattavaa olisi vielä ainakin kymmenkunta tuntia jo kisatun reilun 18 tunnin päälle. Ahvenisen TA:lle tullessamme huomasimme olevamme viimeinen sinne saapunut joukkue. Kaikki perässämme olleet joukkueet olivat joutuneet aiemman CP11:n cut-offin lisäksi suunnistusosuuden cut-offiin ja senkin suhteen lyhennetylle radalle. Näin ollen sijoituksemme oli jo tässä vaiheessa kisaa sinetöity eikä loppukisalla olisi ollut mitään vaikutusta siihen ylös- eikä alaspäin.

Edellämme ollut WRC 2015 –joukkue oli myös joutunut suunnistuksen cut-offiin ja siten suunnistusosuus oli ollut heille yli 4 tuntia meidän osuuttamme lyhempi. Kummankin joukkueen jatkaessa maaliin saakka he olisivat olleet aiemman cut-offin perusteella edellämme, mutta kokonaisuudessa heidän reitti olisi ollut n. 3 tuntia ja yli 10 kilometriä meidän reittiämme lyhyempi. Meidän kannaltamme äärimmäisen huonosti osuneet cut-off ajat olivat aiheuttaneet sen, että kilpailun sijoituksissa sekä edellämme että perässämme edenneen joukkueet kulkivat reitillä n. 2 tuntia edellämme.

Koska molemmat tavoitteet koko radan kiertämisestä, sekä muiden joukkueiden kanssa rinta rinnan kisaamisesta olivat nyt mahdottomia saavuttaa, oli päätös kisan keskeyttämisestä tähän vaiheeseen lopulta helppo ja yksimielinen. Päätimme siis vaihtaa kuivaa vaatetta päälle, hypätä järjestäjän tarjoamaan paluukyytiin Joensuuhun, ja aloittaa palautumisen kohti viikon päästä odottavaa Jukolan viestiä, jossa molempien olisi jälleen oltava kisakunnossa.

Muut olivat jo lähteneet Ahvenisen TA:lta kun saavuimme paikalle. Jossain vaiheessa oli vettäkin satanut.

Maitojunalla kohti Joensuuta. Lämpimään autoon kuivissa vaatteissa päästyä silmäluomet tuntuivat yllättävän raskailta.

Vaikka tavoitteet jäivät tällä kertaa toteutumatta, oli seikkailu jälleen hieno kokemus. Reitti tarjosi haastetta koko rahalla jopa siinä määrin, ettei siihen kyetty päivän kunnolla vastaamaan. 18 tunnin ja 15 minuutin mittaiseksi jääneen kisan aikana ehdittiin matkaa taittaa 136 km. Sarjan voittoon seikkaili Halti Adventure Team 22 tunnin ja 26 minuutin ajalla. Toiseksi tullut joukkue Turkka Forest jäi voittajille lopulta yli 3,5 tuntia. Koko reitin ehti kiertää matkaan lähteneestä 11 joukkueesta vain 4.

Tapahtumasta kuvattu TV-lähetys julkaistaan syyskuussa, jolloin jokainen pääsee vielä palaamaan Ursakin hienoon tunnelmaan!

GPS-seuranta

Kohti Ursak-seikkailua

Karelian Seikkailu-urheilijoiden (Karsu) järjestämä Ursak-seikkailu saa kunnian olla pisin tänä vuonna Suomessa järjestettävä seikkailukilpailu. Kilpailun startatessa Joensuun kirkkopuistosta lauantaina 6.6. klo 09:00, on pisimmän sarjan joukkueilla 30 tuntia ehtiä suorittaa n. 213 kilometrin mittainen reitti pyöräillen, meloen, rullaluistellen ja juosten järjestäjien ohjeiden mukaisesti. Voittajajoukkueen odotetaan suoriutuvan reitistä ja sen varrella vastaan tulevista yllätystehtävistä n. 21 tunnissa.

Rajavillit tarttuvat jälleen härkää sarvista, kun Antti ja Jari lähtevät mittaamaan kuntoaan ja taitojaan kokeneiden seikkailu-urheilijoiden sekaan. Tavoitteena on tehdä ehjä suoritus ilman suuria virheitä ja nauttia täysin siemauksin Joensuun seudun hienoista seikkailumaastoista.

Vuorokauden aikana matkaa taitetaan jatkuvasti suunnistaen eri välineillä. Ennakkoon tihkuneiden tietojen mukaan maastopyörän satulassa tullaan viettämään yhteensä yli 7 tuntia ja kanootilla matkaa taitetaan yli 5 tuntia. Jalkaisin suunnistusta mahtuu reitille useissa eri pätkissä yhteensä yli 5 tunnin verran ja rullaluistimilla edetään n. puolentoista tunnin ajan. Matkan varrella on luvassa yllätystehtäviä, joiden tiimoilta vieraillaan ainakin Treetop-parkissa, sekä vesileikitään uimapatjojen kanssa. Kello käy lähdöstä maaliin ja osuuksilla tarvittavat suuremmat varusteet kuljetetaan vaihtopisteille (TA) järjestäjän toimesta.

Sarjat, lajit ja osuuspituudet (Karsu)

Vaikka lajeja on paljon, ovat ne pääosin tuttuja. Joukkueen vahvuuksia ja kehityskohteita onkin ehditty tällä kertaa pohtia ennakkoon. Ennakkospekuloinnissa vahvuuksien puolella on pyörinyt suunnistustarkkuus erityisesti pyörällä liikuttaessa. Pyöräsuunnistusosuuksilla on edellisissä seikkailuissa onnistuttu tekemään oikeita ratkaisuja oikeissa paikoissa ja samalla linjalla yritetään jatkaa tälläkin kertaa.

Toinen vahvuuksien puolelle menevä osuus on rullaluistelu. Jarilla on vahva lätkätausta ja Antillekin on löytynyt kelpo matkavauhti treenilenkeiltä. Juoksuosuudet ja suunnistukset kulkevat kohtuullista tahtia, mutta kovan matkavauhdin sijaan näillä osuuksilla on tarkoitus keskittyä pummien välttämiseen. Suurin kysymysmerkki on edelleen melonta, vaikka sitä ehdittiinkin tällä kertaa treenata jopa ennakkoon.

Rajavillien etenemistä ja ennakkospekulaatioiden osumista voi seurata live-GPS-seurannan kautta lauantaiaamusta lähtien. Seurantalinkki tulee tälle sivulle.

Alla tunnelmapala parin viikon takaa viimeistelyharjoituksissa. Maastokartalla pyöräsuunnistus voi välillä olla hieman hidasta...

Rajavillien toinen joukkue starttaa keskipituiseen Challenge-sarjaan Johannan ja Riikan voimin. Tässä sarjassa 130 kilometrin reitin suorittamiseen on aikaa 14 tuntia. Lajeina ovat samat kuin pidemmässä sarjassa, mutta osuuspituudet ovat lyhempiä. Myös tästä sarjasta tulee GPS-seuranta TÄNNE.

Vaarojen Maraton 5.10.2013 (43km)

Vaarojen maratonille Rajavilleistä osallistuivat Antti ja Markus. Viime vuoden juoksusta oli jäänyt molemmille siinä määrin parannettavaa, että lähtökarsinaan asettauduttiin nyt ihan aikatavoitteiden kanssa. Johanna oli mukana menossa tällä kertaa huoltajan & kisatalkoolaisen roolissa. Etukäteen kuultujen huhujen mukaan reitti oli edellisvuotta nopeammassa kunnossa, ja kun kisa-aamu valkeni aurinkoisena, olivat olosuhteet erinomaiset tavoitteiden kimppuun hyökkäämiselle.

Innosta pinkeenä valmiina lähtöön.

Antin ajatukset

Vuosi takaperin matka oli taittunut 5 tunnissa ja 17 minuutissa. Silloin otin alkumatkan todella rauhassa ja kärsin Ryläyksellä sippaamisen nestetankkauksen hämminkien seurauksena. Näitä asioita parantamalla olin puolijulkisesti uhonnut vetäväni matkan tällä kertaa alle 5 tuntiin. Kelloon laitettiin siis kannustimeksi tasainen 6:58 kilometritahti.

Starttasin ensimmäisen lähtöryhmän hännillä ja ensimmäisten 5 kilometrin jälkeen kello kertoi matkan edenneen jo 10 minuuttia tavoitetahtia nopeammin. Alku oli siis varsin reipas, vaikka juoksu ei tuntunut lainkaan helpolta. Varsinkin tieosuudella muut tuntuivat menevän paljon kovempaa. Kesän aikana treenin painopiste on ollut suunnistuksessa ja sileän alustan lenkit ovat jääneet todella vähiin. Tämä näkyi ja tuntui nyt. Onneksi pian päästiin taas metsäpolulle.

Vasta 10 km matkan jälkeen juoksu alkoi tuntua helpolta. Matka taittui upeassa kelissä välillä yksin ja välillä pienessä ryhmässä. 10 - 20 kilometrin väli oli selkeästi matkan parasta tekemistä. Paikoitellen olisi tehnyt mieli pitää enemmänkin vauhtia, mutta matkaa oli takana vasta alle puolet joten vähän sai jarrutellakin.

Ryläyksen haastavalla osuudella olin vauhdin suhteen entistäkin varovaisempi. Tarkkailin jatkuvasti merkkejä väsymyksestä (kompurointeja jne.), mutta niitä ei ilmennyt ja polvi tuntui vielä nouseva. Ryläykseltä lyhyelle tieosuudelle kantatessa fiilis oli todella hyvä. Matka alkoi olla voiton puolella, kello ilmoitti tahdin olevan 12 minuuttia tavoitetta edellä ja energiaa tuntui riittävän jalkojen väsymyksestä huolimatta.

Seuraavalle juomapisteelle pysähdyin ottamaan mukin vettä ja pohkeet ilmoittivat välittömästi kramppiaikeistaan. Siispä jatkoin juoksua samantien reitin pisimmälle tieosuudelle. Tieosuus olikin yllättävän vaikea väsyneillä reisillä ja pohkeilla. Pakotin itseni pitämään hyvää tahtia yllä, sillä tiesin alittavani 5 tuntia varmasti jos vain pystyn vetämään tiepätkän edes kohtuullista hölkkätahtia. Kolin rinteille saapuessani kävelin jyrkemmät ylämäet säästellen voimia loppunousuun. 5 tunnin alitus näytti jo varmalta ilman haavereita, mutta tsemppasin itseäni kuitenkin vielä kovempaan tahtiin hyvän ajan toivossa.

Olin jo etukäteen päättänyt, että loppunousu pitää mennä juoksemalla jos vain jalat kantavat. Nousun juurella laitoin kellon ja muut häiritsevät tekijät piiloon ja keskityin vain pitämään tahtia yllä ja katseen huipulla. Pätkä kerrallaan tahti pysyi juoksuna (vaikka askelpituus olikin välillä ehkä 30 cm luokkaa) ja lopulta maalikumpare ilmestyi sumenevaan näkökenttään. Viimeisen jyrkän menossa ei ollut enää kyse juoksutekniikasta vaan raivosta.

Kellot pysähtyivät lopulta aikaan 4:39:35 ja viiden tunnin tavoite alittui siis kirkkaasti ajan parantuessa edellisestä vuodesta huikeat 38 minuuttia. Sijoitus tällä ajalla oli 21. Loppunousuun aikaa kului 17:35, joten senkin aika parani selkeästi viime vuodesta. Suoritus meni kokonaisuudessaan aivan nappiin. En usko että nykykunnolla minulla olisi parempaan aikaan mahdollisuuksia. Maalissa olo oli todellakin kaikkensa antanut.

Maalissa.

Syketasoista näkee, että ekat 10 kilometriä oli vauhdin hakemista. 10 - 25 km väli oli hyvää tekemistä, sitten alkoi kevyt hyytyminen josta vielä loppuun ponnistettiin väkisin ylös.

Markuksen mietteet

Ahkeran kisojen kiertämisen päätti tältä kesältä Kolin reissu. Ahkerasta pitkien kisojen kiertämisestä johtuen treenaaminen on jäänyt kovin vähälle koko kesän ajan. Varsinkin juokseminen on ollut hyvin vähäistä, kun pääpaino on ollut seikkailuissa ja niiden osalta heikomman pyöräilyn parantamisesta.

Kisapaikalla oli mukana vielä kahdet tossut, joiden välillä arvoin vielä puoli tuntia ennen lähtöä. Valinta osui lopulta suunnistusnastareihin, joilla en ole pitkiä lenkkejä juuri tehnyt. Vivobarefootin Neo Trailit jäivät kassiin lähinnä pito-ominaisuuksien takia, vaikka ennakko tiedoissa olikin luvattu tälle vuodelle kovempaa pohjaa.

Antin lähtiessä ensimmäisessä lähtöryhmässä, jättäydyin itse suosiolla 10 minuuttia myöhempään ryhmään tavoitteen ollessa 20 minuutin parannus vuoden takaiseen aikaan (5:35). Lähtöviivalla vielä juttua parin Lappeenrannan tutun kanssa ja paukusta matkaan. Suunnitelmana oli aloittaa rauhallisesti ja säästellä varsinkin reisiä, koska ratkaisut tapahtuisivat kuitenkin vasta Ryläyksellä.

Lääkkeet toimivat lähtöalueella jammaillessa. Kuva: Mari Häsä.

Jo ensimmäisissä alamäissä huomasin kuitenkin, että suunnistaessa kevään ja kesän aikana kehittynyt alamäkijuoksutekniikka oli aivan eri tasolla muiden ympärillä juoksevien kanssa ja sen hyödyntäminen ison porukan keskellä on mahdotonta. Vähitelleen siis parempiin asemiin...

Tielle tultaessa löytyi hyvä matkavauhti ja vajaan 10 hengen porukassa taitettiin matkaa kohti mukavan polkuosuuden alkua. Melko nopeasti polulla tuli taas hakeuduttua jonon keulaan ja alamäissä eroa takana tuleviin alkoi kertyä. 9,5 kilometristä 15,5 kilometriin taitoinkin matkaa kahdestaan Jyväskyläläisen kaverin kanssa varsin hyvää tahtia näkemättä ketään muuta. Lossin ja Kiviniemen juottolan jälkeen seuraa oli hieman enemmän.

Oma meno oli vertailujoukkoon nähden hieman hissaavaaa, ylämäissä jäin jatkuvasti hieman, mutta alamäissä sain eron kiinni ja enemmänkin. Kolinvaaralta laskeuduttaessa jätin seuralaiset pysyvästi ja lähdin rohkeasti metsästämään uusia selkiä. Varoituksia rupesi kuitenkin tulemaan sähkötyksenä pohkeista välittömästi. Juoksutekniikka vaihtui tässä vaiheessa vahvasti kanta-astuntaan, mutta vauhti säilyi lähes entisellään.

Ryläyksellä pohkeet kiristelivät ja näkötornin jälkeen pitkoksilla nilkat oikenivat kertaalleen 20 sekunnin venyttelytauon arvoisesti. Matka kuitenkin jatkui ja alamäki tuntui aina hieman helpottavan pohkeiden kiristelyä. Hieman kuitenkin arvelutti miltä Rantatie tuntuisi kramppaavien jalkojen alla. Tässä vaiheessa huomasin kuitenkin kellon näyttävän sellaisia minuutteja, että jopa viiden tunnin alitukseen olisi pienet saumat. Tälle en kuitenkaan pohkeiden takia uhrannut enempää ajatuksia vaan keskityi seuraavaan askeleeseen.

Ekan kympin jälkeen vähäinen nastareiden käyttö ja huono varpaiden teippaus oli antanut ensimmäisiä signaaleja ja lopun tieosuudella tämä tuska yhdistyi kramppaaviin pohkeisiin, joten koko loppu matkan sai tosissaan taistella jokaisen askeleen ottamiseksi.

Loppunousuun lähtiessä en varsinaisesti elätellyt toiveita viiden tunnin rajan rikkomisesta, kun aikaa siihen oli jäljellä vain vajaa 20 minuuttia ja muistelin mäen kestäneen edellisenä vuonna noin 25 minuuttia. Mäen ajattelin kuitenkin tulla reipasta vauhtia. Noin ½ km ennen maalia tajusin vihdoin että vielä oli hiuksen hienot mahdollisuudet alle viiden tunnin ja viimeiselle seinälle annoi kaikkeni. Aivan se ei kuitenkaan riittänyt vaan aika painui 20 sekunttia yli viiden tunnin.

43km, 5:00:20, HR avg 171, HR max 187, kolme rakkoa ja kaksi kipeää reittä.

Fiilis maalissa oli erittäin väsynyt ja tuskainen, mutta kuitenkin erittäin tyytyväinen hyvän loppupuristuksen ansiosta. Nyt maanantai iltana etureidet ovat kipeät varpaiden rakot ovat lakanneet vuotamasta ja päätös on vahvistunut - Vaaroille en lähde enää 43km:n takia.

Kotimatka on alkanut.