sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Loppukauden 2013 tunnelmia.

Rajavillien kausi 2013 päätettiin perinteisten kaudenpäätöskisailuiden merkeissä. Illan mittaan suunniteltiin jo vuoden 2014 seikkailuja ja käytiin läpi päättyneen kauden huippuhetkiä.

Joitain loppukauden huippuhetkistä on kerätty alla olevaan koostevideoon, olkaa hyvät!


Rajavillit kiittää kaikki kisajärjestäjiä ja kilpakumppaneita vuodesta 2013. Nähdään taas ensi vuonna :)


Starttiviivalla valmiina kaudenpäätöskisailuihin!


maanantai 4. marraskuuta 2013

Raatojuoksu 2.11.2013

Suunnistuksen syyskauden perinteisesti pyhäinpäivänä päättävä Raatojuoksu kisailtiin viime vuodesta tutun kilpailukeskuksen ympäristössä Sipoon Söderkullassa. Vaikka kilpailukeskus oli sama, oli maasto valtaosin eri kuin vuosi sitten.

Tässä pitkän matkan kuntosuunnistustapahtumassa Rajavillien edustusta oli 20 kilometrin sekä 10 kilometrin sarjoissa. Antti starttasi kahdenkympin päämatkalle Tuomaksen tyytyessä puolet lyhempään taipaleeseen. Molemmat matkat tarjosivat hyvää treeniä sekä erilaisissa maastoissa juoksemiseen että suunnistukselliseen puoleen.

Tuloksissa Tuomas löytyy sarjansa 94. sijalta 270 tuloksen saaneen joukosta ja Antti pääsarjan 56. sijalta listan puolenvälin tienoilta.

20 kilometrin rata ja Antin reitti.

Rajavillien kilpailukausi 2013 on nyt päättäjäisjuhlallisuuksia vaille paketoitu ja katseet käännetään hiljalleen tulevan vuoden tapahtumiin. Sitä ennen on kuitenkin luvassa vielä tuhti paketti kameran muistikortille tallentuneita hetkiä loppukauden koostevideoin merkeissä. Koostevideo julkaistaan tässä blogissa sunnuntaina 17.11. Sitä odotellessa voi fiilistellä vaikka kauden alkupuoliskon koostetta.