Snowflakes Seikkailu 18.8.2013

Hiutaleiden seikkailuun lähdettiin jopa kolmella joukkueella liikkeelle, kaikki pisimmässä, Pro Pinkojat -sarjassa mukana. Ykkösenä matkaan lähtivät Antti ja Tuomas, kakkosessa oli Markuksen seurana uusi Rajavilli, Jari. Kolmantena parina liikkeelle lähtivät vielä Johanna ja Marja.

Antti ja Tuomas

Markus ja Jari

Marja ja Johanna

Rajavillit 1

Ykköstiimi lähti seikkailuun testailemaan kuntoa ja välineistöä syyskuun Lost in Kajaania varten. Maksimisykkeiden sijaan hakusessa oli ehjä suoritus ilman turhia säätöjä. Kartat antoivat mielikuvan suunnistuksellisesti helpohkosta reitistä. Antti otti ne haltuunsa ja ensimmäiseen seikkailukisaansa startannut Tuomas keskittyi reittikirjan seuraamiseen.

Prologi sujui ilman suurempia mutkitteluja. Liukkaat sillat ja bunkkerin perälle sijoitettu rasti aiheuttivat pientä ylimääräistä härdelliä, mutta muuten homma lähti käyntiin mukavasti. Kuuliaisina sprinttisuunnistajina kiertelimme kartan oliivinvihreät pusikot ympäri ja jengiä painoi letkana ohitse siitä missä puskat olivat joskus olleet. Ei se mitään. Melontaosuudella pääsimme loppua kohti mukavaan vauhtiin ja intouduimme jopa ohittamaan muutaman joukkueen. Montaa joukkuetta ei meidän ohitsemme tullut ja osuudesta selvittiin kuivin jaloin. Vaihtoalueelle palatessa eroa kisan kärkeen oli tullut 16 minuuttia.

Vaihtoalueella välitankkauksella. Järjestäjille iso kiitos mainiosta tankkausasemasta.

Pyöräilyosuus oli melonnan ohella toinen suuri kysymysmerkki. Tuomas oli liikkeellä Antin kakkospyörällä, jota oli kesän mittaan rakenneltu ja koeajoilla oli eteen tullut monenlaista erikoisuutta... Nyt konkeli toimi kuitenkin moitteetta. Pyöräilyn haastava suunnistus-quest sujui hienosti ja alkumatkan hiet huuhtaistiin pois pienessä, mutta yllättävän syvässä lammessa. Lammen kompassinsyöjäkalat iskivät salakavalasti kuin Renny Harlinin elokuvassa. Onneksi molemmat joukkueen jäsenistä olivat varautuneet suunnanottovälineillä.

Pari minuutin koukkua matkan varrella tuli ja muutaman rastinoton olisi voinut hoitaa myös pyörien kanssa / ilman pyöriä, mutta pääosin homma oli gripissä ja napsimme selkiä kiinni tasaiseen tahtiin. Lopussa saimme rajavillien kakkosjoukkueen kiinni ja hiillostimme heidät samantien suunnistusvirheeseen mennen itse (lähes) telkkänä seuraavalle pöntölle. Vaihtoon saavuimme minuutin ennen kakkosjoukkuetta. Kärkeen eroa oli syntynyt n. 50 minuuttia.

Pyöräilyn suunnistus-quest -poseeraus.

Suunnistusosuudella.

Suunnistuksen alkuosan kipittelimme yhdessä kakkosjoukkueen kanssa. Olipa questilla aikaa vähän hassutellakin yleisön mieliksi. Nelosrastille teimme oman lähestymisratkaisun, jolla jätimme kakkosjoukkueen kelkasta. Painoimme karkuun hyvää tahtia ja otimme rastit häikäilemättömän tehokkaasti haltuun. Suunnistusosuudella virhesarakkeeseen ei merkintöjä tullut ja maaliin hölkkäilimme ajassa 5 h 23 min tyytyväisinä omaan suoritukseen.

- Antti

Rajavillit 2

 

Kokoonpano syntyi Rokuan kisan jälkeen FB-keskustelun tuloksena. Tieto yhteisestä harrastuksesta oli perua edellisvuoden Hiutalekisasta, minkä lauteilla tapasimme ensimmäistä kertaa yli kymmeneen vuoteen. Tiimin vahvuuksista, yhteisestä vauhdista tai kunnosta ei täten ollut juuri tietoa, vaan kilpailuun lähdettiin avoimin mielin pitämään hauskaa. Suunnistusvastuu lankesi ennakkotietoihin perustuen pääasiassa allekirjoittaneelle, Jarin paikkaillessa aina tarvittaessa.

Prologilla rastien lisäksi löytyi korkeita ja sähäköitä nokkosia. Adrenaliini peitti nokkosten kutinan iltaan asti, joten jatkoimme hyvällä fiiliksellä rantaan. Melonta oli ennakkoon heikoin lajimme, mutta yllättäen ohittimme pari joukkuetta hieman vikuroivalla kanootilla, joka kyllä rauhoittui loppua kohti. Lisäksi, mikä tärkeintä, kasvatimme eroa Anttiin ja Tuomakseen.

Jari edellä crossiradalla. Kuva: Snowflakes Adventure Team

Fillariosuus alkoi hienolla rossipätkällä ja suunnistusquestilla. Suunnistuksessa tuli pari pientä koukkua ja hätäisen lähdön takia jouduimme kipuamaan hiekkarinteen kahteen kertaan. Tästä matka jatkui melko suoraviivaisena aina viimeisille fillarirasteille asti, sisältäen hienoja maastopätkiä, yhden ojaan ajon ja rikkoutuneen karttatelineen. Viimeiset rastit teettivät kovasti epävarmuutta, liian pienille poluille kääntyilemistä ja itsensä paikantamista. Pois selvittiin, mutta Antti ja Tuomas pääsivät livahtamaan eteen.

Esteradalla menin ensimmäisen esteen yleisön pyynnöstä uudestaan, kun tekniikka oli kuulema esille ensimmäistä kertaa sinä päivänä ja se piti saada kaapattua filmille. Rasteilla tuli pari koukkua ja pari huonoa reitin valintaa ja näin jäimme maalissa ykkösestä noin viisi minuuttia.

Loppukiri hymyssä suin.

Itseltä ei aivan terävintä suoritusta ollut tarjolla fyysisesti, eikä suunnistuksellisesti. Maalissa tuntuikin ettei kaikkea ole vielä annettu. Kokonaisuutena hieno kisa, jossa järjestelyt toimivat mallikkaasti. Ainoa kehittämisehdotus on turkinpippureiden lisääminen vaihtoalueen tarjoiluihin. :D

- Markus

Rajavillit 3

 

Kisa naisjoukkueen näkökulmasta. Alun prologi lähti tosi vahvasti liikkeelle, kun lähtömerkin kajahduksen ja kartan kääntämisen jälkeen tajuttiin, että leimauskortti oli kiltisti fillarin karttatelineeseen jemmattuna. Volttilähtö huoltoalueen kautta ja sen jälkeen rasteja vapaassa järjestyksessä haalimaan. Rastit löytyivät ilman ongelmia ja merkit piirreltiin väriliiduilla leimauskorttiin. Prologilta vaihtoon tullessa ykkös- ja kakkosjoukkueen pojat olivat vain vähän edellä, mikä antoi lisäpuhtia kisaan ja siirtymiseen kohti melonnan lähtöpaikkaa.

Melonta oli ennakkoon heikoin lajimme. Osuus lähti mukavasti liikkeelle, eikä rastinotossakaan ollut vaikeuksia. Ykkös- ja kakkosjoukkuekin olivat näköetäisyydellä vielä melonnan kakkosrastilta lähtiessä. Jostain joko pojat saivat lisää lentoa omiin kanootteihin tai meillä vauhti hyytyi, kun eroa tuli lopuilla rastiväleillä reilusti lisää. Lisäksi jokunen muu joukkue ohitti, mikä oli omiaan kiristämään tunnelmaa kanootissa. Mieliala parani heti kuivalla maalle päästessä. Takas fillarin selkään ja vaihtoalueen kautta kohti pyöräosuutta.

Suunnistus oli kohtalaisen sujuvaa pyörällä sekä suunnistusquestissa. Muutamassa kohdassa keskittymisen herpaantumisen seurauksena oli pieni koukku. Questilla toinen kisaaja pääsi myös pulahtamaan ihanan vilvoittavaan veteen saarirasteja hakiessa. Pyöräosuudella näkyi useampi joukkue pitkin matkaa, joiden kanssa lähdettiin samaan aikaan rastilta. Kovemman vauhdin turvin kilpakumppanit pääsivät välillä karkuun, mutta jälleen jollakin seuraavista rasteista oltiin taas yhdessä.

Matkalla tuli yllätyksiä eteen reitinvalintojen kanssa, kun kartalla hyvännäköinen polku osoittautui kinttupoluksi tai umpimetsäksi ja kartalla hyvinkin pieni ura olikin maastossa lähes valtatie. Eikä tilanne ollut vain yhden tai kaksi kertaa edessä. Tarkkoihin karttoihin tottuneelle suunnistajalle nämä aiheuttivat aikamoista hampaiden kiristelyä ja harmitusta, kun kartalla hyväkuntoiselta ja nopealta näyttävä reitti olikin todellisuudessa hyvin paljon hitaampi kuin kartalla huomattavasti huonommalta näyttävä reitti. Mutta toisaalta kartta ja maasto olivat kaikille samat. Tilanne oli sama suunnistuskartan kanssa, mutta suunnistaessa polun koko ei ollut niin suuressa roolissa kuin pyörällä.

Muutamalla pienellä koukulla suunnistusosuus ja esterata-quest läpi ja maaliin loppuajan ollessa alle 6h 30min. Mukava oli kisata pitkästä aikaa, tästä kohti seuraavaa kisaa. Huomioita omalta osalta seuraavaa kertaa varten: ensi kerralla EN käy päivää ennen seikkailukisaa juoksemassa pitkän matkan suunnistuskisaa! :)

Maalissa!

- Johanna

Retki Rogaining 10.8.2013 (8 h)

Suomen toistaiseksi ainoa täysimittainen 24 tunnin Rogaining–kilpailu järjestettiin tällä kertaa Sappeen maastoissa Pälkäneellä. Kuninkuusmatkalle Rajavillejä ei startannut, mutta leppoisammassa 8 tunnin sarjassa oltiin mukana puolustamassa edellisen vuoden voittoa.

Starttiaitauksessa tunnelma oli odottava. Kolmen tunnin reittisuunnittelun aikana oli kasattu omasta mielestämme vahva suunnitelma, jonka runkona olivat kaksi hyviä pisteitä antavaa rastilinjaa. Suurimmat kysymysmerkit suunnitelman toteutumisen kannalta olivat edellisen viikonlopun JämiMTB:stä palautuminen ja maaston kulkukelpoisuus. Lopussa oli kuitenkin oikomismahdollisuuksia ja lisälenkin paikkoja. Checkpointteja oli laskettu maalista 2 tuntia taaksepäin minuuttiaikataululla.

Lähtöaitauksen fiilistelyjä.

Tuttujen kanssa spekulointia feat. Team K & Team Hautaniemi

Ensimmäinen puolikas

Puolilta päivin startattiin matkaan ja ensimmäiselle rastille (47) koitettiin ehtiä kärkijoukoissa ettei leimaukseen tarvitsisi jonottaa. Leimauksen jälkeen päästiin ottamaan ensimmäiset tosimaistiaiset paikallisista tiheiköistä. Letkassa suossa kahlatessa letkan perältä kyseltiin, että osanneeko siellä kärjessä kukaan suunnistaa? Ilmoitimme, ettei tämä mitä suunnistusta ole vaan sulkapalloa. Lisää kysymyksiä ei esitetty.

Kisan ensimmäinen puolisko

Tunnelmapalaa retkeilyreitiltä. Keli oli raikas.

Alun rastit 50 ja 41 menivät maastoon tutustuessa ja mittakaavaan totutellessa. Jyrkänteet, hakkuuaukot ja muut risukot tekivät metsäpätkien reitinvalinnoista melkoista arpapeliä. Rastilta 86 alkoi sitten ensimmäinen selkeä rastiputki (-59-91-83-74), jossa tavoitimme useita rastilta 50 suoraan 86:lle oikaisseita joukkueilta. Liekkitiimi porhalsi edellämme karkuun. He olivat rastin 41 käyneet, joten arvelimme heidän antavan vielä hyvän vastauksen kisassa.

Jatkoimme tietä, ja hienoja maisemia tarjonnutta retkeilypolkua rastille 80, haastavalle 60:lle sekä lähteellä sijainneelle 12-rastille. Kohti rastia 40 hölkätessämme Liekkitiimi tuli jälleen vastaan ja he kertoivat pummanneensa sitä huolella. Luulimme heidän kuitenkin jo käyneen rastilla 60 ja ollen siten yhä käytännössä edellämme. Näin ei kuitenkaan todellisuudessa ollut.

Kello ilmoitti puolet ajasta käytetyksi lähestyessämme rastia 15, joka oli samalla hash house, eli järjestäjän tarjoama huoltopaikka. Pikainen tyhjennys-tankkaus –operaatio ja matka jatkui hymyssä suin. Alkumatkalla turhiin pyörimisiin ja säätöihin oli kulunut ehkä n. 5 minuuttia, joten homma oli hyvin gripissä.

Suunnat hukassa

Seuraavaksi vuorossa oli reitin suunnistuksellisesti haastavin osuus. Rastille 94 oli alun perin tarkoitus mennä suoraan metsää pitkin, mutta alkumatkan ryteikköjen perusteella muutimme suunnitelman koukuksi takakautta, jossa kartan mukaan olisi tarjolla enemmän polkua ja selkeitä suunnistusperusteita. Noh, kahta kauheampaa risukkoahan siellä sitten olikin ja kaiken kruunuksi ajauduimme liikaa itään suolle pyörimään. Lopulta rasti löytyi kauniilta paikalta. Aikaa hukkui tällä välillä 10 ylimääräistä minuuttia.

94-85-90 rasteilta yhteensä yli 20 min pummia

Maisemaa rastilta 94.

"Ei Rajavillitkään koko aikaa seikkaile, ne vetää mustikoita välillä". Taustalla reissun rankin ryteikkö.

Seuraavalle rastille 85 oli tarkoitus kipitellä harjannetta pitkin. Hyvänä maamerkkinä odotimme notkoa n. 400 m ennen rastia. Notko tulikin eteen ja rankkasimme sen reissun pahimmaksi ryteiköksi. Kömmimme sen yli ja toisella puolella olimme tyytyväisiä, kunnes eteen ilmestyi järvi. Pikainen paikannusoperaatio ja totesimme ylittäneemme väärän notkon. Pääsimme siis kokemaan notkon ihanuuden uudestaan. Tappiota arviolta 5 minuuttia.

Seuraava rasti 90 oli loppusuoran alkupiste. Tietä pitkin hölkötellessä ajatukset kääntyivät jo lopun spekulointeihin ja metsään kurvatessamme keskittyminen ei ollut ehkä aivan vaaditulla tasolla. Ylitimme suon ja nousimme väärää mäkeä. Totesimme, että mäki on väärä, mutta nousimme silti. Mäeltä uusi suunta, joka sekin meinasi viedä reilusti rastikalliosta ohi. Ylimääräistä aikaa kului taas. Tällä kertaa selvittiin alle 5 minuutilla, mutta tekemisen taso oli aivan karseaa. Sovimme että nyt otetaan homma taas hanskaan.

Jälkikäteen ajateltuna kaikki nämä kolme virhettä olisivat olleet vältettävissä, jos molemmilla olisi ollut kompassi matkassa. Kaksi ensimmäistä olivat selkeästi kompassinkäyttäjän nukahduksia ja kun toisella ei ollut mahdollisuutta varmistaa suuntaa niin virheet pääsivät tapahtumaan. Tästä voisi kai jotain oppiakin – tai sitten keskittyä jatkossa siihen sulkapalloon.

Loppusuoraa

Suunnitelman mukaan aikaa rastilta 90 loppujen rastien kautta maaliin kuluisi 1:40. Jos leimatessa olisi jäljellä 2 tuntia tai enemmän, voisi rastin 72 hakea vielä matkaan. Edellä mainittujen virheiden jälkeen onnistuimme juuri ja juuri piippaamaan rastileimat tasan 6 tunnin kohdalla. Rohkeasti suunnitelman mukaisesti siis kohti rastia 72, jonka löysimme ongelmitta ja apinat olkapäiltä hyppivät suoraan alas viereisiltä kalliojyrkänteiltä.

Loppusuora.

Aikataulu oli tiukka ja maasto oli osoittautunut hitaaksi kulkea, joten jätimme rastin 30 väliin. Se osoittautui hyväksi ratkaisuksi, sillä katkoviivapolku kohti seuraavaa rastia oli kokolailla olematon. Haastavan rastin 32 otimme haltuun kylmäpäisesti ja runnoimme pusikon läpi tielle ja kohti rastia 52 pari minuuttia suunniteltua aikataulua perässä.

Pelivaraa oli vielä käytettävissä rastin 20 muodossa. Monen vaiheen jälkeen päätös rastin hakemisesta mukaan tehtiin juuri ennen rastiristeystä. Kello näytti aikaa kuluneen 7:25:00. Etukäteen tästä pisteestä maaliin oli arvioitu kuluvan 32 minuuttia ja rastin haku tarkoittaisi ylimääräistä 5 minuuttia. Voimia tuntui riittävän vielä, joten ajattelimme juoksevamme ne 2 minuuttia vielä kiinni lopun tieosuudella.

Rasti löytyi, sitten juostiin. Loppuhuipennuksena oli nousu Sappeen huipulle maaliin laskettelurinnettä pitkin. Tähän viimeiseen 700 metriin oli arvioitu kuluvan 10 minuttia, joten kun rinteen juurelle saapuessa aikaa oli vielä 13 minuuttia niin fiilis oli kerrassa mainio. Rinnekin talsittiin ylös suunniteltua nopeammin ja maalipiippaukset leimattiin ajassa 7:53:50.

Poika kotiin

Maalissa fiilis oli hyvä, sillä fyysisesti olimme onnistuneet tekemään todella hyvän ja tasaisen suorituksen. Tiesimme myös suunnitelmamme hyväksi. Ainoa miinus olivat suunnistusvirheet, joiden tiesimme maksaneen ainakin 20 minuuttia ja käytännössä kymmenen pistettä (rastit 30 ja 71).

Sauna ja hyvä ruoka tuntuivat pitkän suorituksen jälkeen mahtavalta. Lisää herkkua oli luvassa palkintojenjaossa, jossa kuulimme voittaneen 8 tunnin sarjan 8 pisteen erolla seuraavaan. Piste-eron suuruus oli pienoinen yllätys. Ilmeisesti muut joukkueet olivat sitten sortuneet vielä suurempiin virheisiin. (tulokset)

Mukavaa oli, kiitokset siitä kilpakumppaneille, järjestäjille sekä kilpailun sponsoreille.

Kiitosh!

Kartta ja koko reitti (55,8km). Rasteista sai pisteitä ensimmäisen numeron verran, eli esim. 20 = 2 pistettä, 85 = 8 pistettä jne.

Jämi84 MTB, Markus

Toisin kuin Antilla, minun motivaattorini 84:lle oli juurikin Triplaan osallistuminen. Triplaan osallistuin lähinnä hiihdon takia, pitihän vuotta aikaisemmin aloitettua perinteisen hiihdon harrastusta päästä kokeilemaan kilpailumielessä.

Gary Fisher 293 -03.

Maastopyöräilyyn lähtö ei varsinaisesti eroa tuosta kovinkaan paljoa. Viime syksynä tuli hankittua, varhaiseen teini-ikään ehtinyt, täysjousitettu Gary Fisher 293. Hankinnan perusteena oli silloin ohjelmassa ollut Lost in Kajaani seikkailukisa. Pyöräily on kuitenkin tuntunut varsin mukavalta, varsinkin maastossa, vaikka taukoa onkin alla noin 15 vuotta. Tuolloin harrastus päättyi kolmanteen maastopyörävarkauteen vuoden sisällä.

Lähtökohdat

Reitistä, sen haastavuudesta tai raskaudestya, ei ollut etukäteistietoa juurikaan. Täten mitään varsinaista suunnitelmaa ei myöskään ollut taipaleelle lähtiessä. Pidemmät maastolenkit ovat tänä kesänä jääneet ajamatta, joskin Rokuan kisa antoi jotain osviittaa maastossa jaksamisesta. Pyörän ja miehen piti kuitenkin olla kisakireässä kunnossa. Miehellä ei sairauksia oltu havaittu ja pyörän ohjainlaakeri oli vielä vaihdettu torstaina ennen kisaa. Rengaspaineita säädettiin vielä puolituntia ennen kisan alkua ja ilmaa iskettiin kumeihin 3barin paineeseen. Noviisin aikatavoite oli laitettu neljän tunnin alittamiseen.

Ennen lähtöä sai nautiskella auringosta leppoisassa ilmapiirissä.

Itse en aivan erurivissä sännännyt matkaan. Kuva: Onevision.fi

Lujempaa - tai sitten ei!

"Jotenkin se porukka vaan tempaisi mukaansa, vaikka kuinka olin suunnitellut aloittavani rauhassa." Tämä kuvastanee parhaiten lähdön jälkeistä menoa. Kova vauhti ei kuitenkaan tuntunut ollenkaan pahalta, aluksi. Ekan tunnin aikana taittui matkaa 26km keskisykkeen ollessa 172, eli komeasta ana-kynnyksellä. Tuosta olin vetänyt letkaa poluilla noin 6km, ja sen ainakin opin että ensi kerralla en tässä vaiheessa ole juurikaan vetämässä letkaa. Jämikeskuksen ensimmäisen ohimarssin jälkeen meno rupesi tuntumaan paljon vaikeammalta, juomapaikalla letka hajosi täydellisesti enkä oikein saanut oman vauhtista seuraa. Yksin ja satunnaisten ohittajien matkassa ajellessa taittui matka Jyllin huoltopisteelle asti ja ohikin. Ajatukset liikkuivat tässä vaiheessa keskeyttämisen, vitutuksen ja pyöräretkeilyn maastoissa, harmitti oma tyhmyys alkuvauhdin kanssa.

Parinkympin jälkeen nautiskelu ei ollut ensimmäisenä mielessä. Kuva: Onevision.fi

Yllättäen kilometrit kuitenkin rullasivat alla ja ajatukset kääntyivät maaliin pääsemiseen ja tappioiden minimoimiseen. Tiepätkät tulivat varsin hyvin, samoin pienet polut. Vaikeuksia teetti etenkin metsäurat ja pehmeä hiekkapinta. Pienillä poluilla kovaksi pumpatut kumit pomppivat juurista ja kivistä melkoisesti, mutta tieosuuksilla rullaavuus oli lähes nautittavaa. Mitä pidemmälle matka joutui, niin ohittajat eivät jättäneet minua enään aivan seisomaan ja saatoin itsekin ohittaa jonkun.

Kramppaa, ei kramppaa, kramppaa...

Viimeiselle parille kympille löytyi seuraa yhdestä naisten sarjalaisesta ja yhdestä miehestä. Omat etureidet rupesivat tuntumaan riskialttiilta, mutta meno jatkui. Ylämäissä muistin pyörittää hyvin jalkoja. Nopeammilla osuuksilla pyöritys muuttui polkemiseksi, joka ei helpottanut etureisien painetta ollenkaan. Muutaman kerran jalat tuntuivat jäävän lukkoon asentoa muuttaessa, mutta väkisin runttaamalla ne sai vielä liikkeelle. Lopun nousu Jämikeskukseen tuli oloon nähden jopa yllättävän helposti, joskaan toisten loppukiriin ei ollut mitään sanomista.

Pari minuuttia kyykyssä ja jalat kantoivat taas.

Maalissa kello näytti yllättäen vain 83km, vaikka kilometri tolpat olivat olleet GPS:n perusteella oikeilla paikoilla aina 80km:iin asti. Ehkä juuri tämän puuttuvan kilometrin ansiosta pääsin polkien maaliin. Aikaa kului 3:43:37 ja sillä irtosi sijoitukseksi 160. sija. Triplaan osallistuvien joukossa sijoitus parani 7 pykälää, sijaan 36.

Kiitokset

Järjestäjille kiitos hyvistä ja toimivista järjestelyistä. Jääkaudelle kiitos hyvistä maastoista ja Kiinalaisille(?) aurinkoisesta säästä.

Jämi84 MTB, Antti

Tämän kaudella Craft-triplan hiihdon ja juoksun päivämäärät eivät natsanneet oman kalenterin kanssa, mutta kun sarjan maastopyöräilyosakilpailu sijoittui sopivalle viikonlopulle, niin pitihän sitä lähteä Jämin hienoiksi kehuttuihin maastoihin tutustumaan.

Lähtöpeukku

Ryhmäajon perusteet

Vonkasin paikan ensimmäisestä lähtöryhmästä, jotta voisin paremman seuran puutteessa tehdä matkaa triplaan osallistuvan Markuksen kanssa. Lähtöviivalle pyörää asetellessani tajusin, ettei ainakaan alkumatkalla tarvitsisi ajoseuran puutteesta kärsiä. Kiva, eipä ole tullut ryhmäajoa ennen harrastettuakaan.

Alkukiihdytyksen polkaisin tietysti liian hitaasti ja maastoon siirryttäessä edessä olleen ryhmän vauhti ei tyydyttänyt alkuunkaan. Hyppäsin erään teknisiä murheita lähtösuoralla kärsineen ja nyt kovaa kiriä ajavan hepun peesiin ja aloimme napsia selkiä yhteistuumin. Ensimmäiselle huoltopisteelle 14 kilometriin saakka opettelin letkassa ajoa lähinnä tarkkailijan asemasta. Omat työt rajoittuivat n. puolen kilometrin vetovuoroon juuri ennen huoltoa.

Huollon jälkeen vauhdikkaalla tieosuudella ajoimme puolenkymmenen hengen porukalla edellä häämöttäneen ison letkan kiinni. Tässä en tosin itse vetovastuuta kantanut. Näillä paikkeilla viimeistään huomasin, että ryhmäajo ja hyvät peesit ovat tässä lajissa se iso juttu. 

Pudotuspelit

Tieltä maastoon kantatessa aikaa oli kulunut 37 minuuttia ja matkaa oli kertynyt 18 kilometriä. Tästä alkoi osaltani taistelu hyvävauhtisen ryhmän perässä pysymisestä. Porukkaa putoili ryhmästä hiekkapehmeiköissä, pitkissä ylämäissä ja milloin missäkin kohtaa. Onnistuin kuitenkin roikkumaan vauhdikkaan ryhmän hännillä yllättävänkin pitkään.

Lopulta kolmannen huollon jälkeen, n. 38 kilometrin kohdalla ylämäkeen viettävällä tieosuudella oli pakko nostaa tassut pystyyn ja pudottautua hyvästä letkasta ennen kuin kroppa menisi aivan tilttiin. Onnekseni 3 muutakin ajajaa koki saman kohtalon samassa ylämäessä ja pääsimme näin jatkamaan pienempänä ryhmänä kohtuullista vauhtia.

Roikuin tämän porukan mukana, kunnes polun muuttuessa pienemmäksi päästin heidät suosiolla karkuun. Alun kova vauhti oli tarkoittanut huoltopisteillä vain pikaista vesimukia ja seuraavalla huoltopisteellä olisi pakko tankata evästäkin. Takana ei näkynyt muita, joten suunnitelmana oli höntsäillä 44 km:n huoltoon asti voimia säästellen ja tankata evästä siihen saakka kunnes seuraava hyvä ryhmä ajaisi minut kiinni.

Lonely rider

Näin tapahtuikin. Ehdin tankkailla huollon eväitä useamman minuutin, mutta takaa ei tullut ketään. Lopulta paikalle karautti pari cowboyta Konillaan ja liityin heidän seurueeseensa. Toinen heistä jäi heti jälkeen ja toinen laukkasi karkuun muutaman kilometrin päässä polun muuttuessa jälleen pienemmäksi.

Tässä vaiheessa en nähnyt järkeväksi lähteä yrittämään väkisin peesausta, sillä polku oli paikoin kivikkoinen ja väkisin perässä roikkumalla olisi varmasti saanut juuri tankatut energiat hukattua nopeasti. Jäin siis nauttimaan hienosta polusta omassa rauhassani ja odottelemaan takaa hyvää ryhmää, johon liittyä.

Odottavan aika tuntui jälleen pitkältä. Vasta pitkässä ylämäessä lähestyttäessä 54 kilometrin huoltopistettä näin seuraavan karavaanin saapuvan taustapeiliin. Sovitin vauhtini siten, että ehdin nauttia huoltopaikan tarjonnasta rauhassa ja olin valmiina iskeytymään tämän joukon kärkikahinoihin.

Ryhmäajon syventävät opinnot

Huoltopisteeltä alkoikin ison tien osuus, jolle liimauduin erään Cube-hemmon peesiin. Olan takaa kuului noin kymmenen muunkin miehen hengitys. Alkuun annoin Cube-hemmon ja toisen kovareisisen miehen viedä, mutta hetken peesissä levähdettyäni aloin tehdä itsekin töitä. Muut olivat ilmeisesti varautuneet reissuun matalammilla rengaspaineilla omien 3 barin "maantiepaineideni" sijaan, joten laskuvoittoisilla osuuksilla otin mielelläni vastuuta vauhdin kasvattamisesta.

Kolmestaan vetovastuuta vaihtelemalla saimme pidettyä todella hyvää tahtia yllä ja joukko takana harveni harvenemistaan. Ohittelimme jatkuvasti sipanneita kilpakumppaneita, joista kukaan ei onnistunut liimautumaan peesiimme. Pitkän tievoittoisen osuuden jälkeen teknisemmällä osuudella teimme matkaa enää kolmestaan, kunnes rengasongelmat pudottivat yhden pois n. 6 km ennen maalia ja jäimme Cube-miehen kanssa etenemään kahdestaan.

Tällä maastopätkällä omatkin voimani alkoivat hiipumaan ja takareisikin uhkali krampilla - lopulta uhkausta kuitenkaan toteuttamatta. Pysyin juuri ja juuri vaalean Cuben perässä ja viimeisellä kilometrillä muutamassa pehmeämmän hiekan kohdassa suoritettujen ylimääräisten liirailujen jälkeen luulin useaan otteeseen pudonneeni pois kyydistä. Loppusuoran avautuessa olin kuitenkin edelleen iskuetäisyydellä ja hetken mielijohteen sekä hyvän olon raivon tuoman adrenaliiniannoksen turvin runttasin ulkokautta rinnalle ja pyöränmitalla ohi ennen maalivaatetta.

Maalipeukku

Maalissa paiskasimme kättä hyvään ryhmävetoon loppupätkällä osallistuneiden kesken ja siirryin maalisuoran varteen tankkailemaan. Fiilikset olivat mahtavat ajan (3:25) ollessa yli puoli tuntia neljän tunnin tavoiteaikaa kovempi. Suoritus oli muutenkin kaikin puolin onnistunut. Rohkea kova alku (pl. lähtösuora), kovat peesit lähes puoleen matkaan, pudottautuminen pois ennen totaalista sippaamista, taloudellinen eteneminen yksin teknisillä poluilla, viimeisen 30 kilometrin hieno ryhmäveto ja loppusuoran fiiliksiä nostattava kirikamppailu olivat kaikki asioita, joita en osannut etukäteen edes kuvitella yhdistäväni tähän suoritukseen. Matkaan oltiin lähdetty puhtaasti kokeilumielenä ja tuloksena oli saatu todella kypsä suoritus. Sijoitus oli muuten 85., mutta se on sivuseikka.

Näitä lisää kiitos.

- Tulokset

- GPS-seuranta (vain kärki)

Reittikartta ja sykkeet matkan varrelta. 38 km:ssa viisarit punasella ja oli pakko jättäytyä ryhmästä. 55 km:n jälkeen näkee hyvin, milloin ollut vetovuoro ja milloin peesissä.

Trekin tweedmies lähdössä matkaan. Ilman lämpötila oli muuten yli 20 c. Respect.