maanantai 29. kesäkuuta 2015

Tahko MTB 27.6.2015 (120 km)

Yksi Rajavillien uusista valloituskohteista tälle kesälle oli viikko juhannuksen jälkeen poljettu Tahko MTB maastopyöräkilpailu, joka on kasvanut Suomen suurimmaksi maastopyörätapahtumaksi. Tänäkin vuonna tehtiin uusi osallistujamääräennätys, kun yli 2200 maastopyöräilyn ystävää lähti mittaamaan taitojaan Tahkon haastavina tunnetuille poluille. Rajavillien porukasta mukana oli Antti, joka starttasi kahden kierroksen, eli 120 km matkalle Maastoonpolje.fi -porukan paidassa.

Valmistautuminen ei sujunut aivan pelikirjan mukaan, kun juhannukselle suunnitellut viimeistelytreenilenkit jouduttiin perumaan flunssan takia. Kolmen viikon takaisen Ursak-seikkailun ja Tahkon startin välissä pyörän satulassa olin viettänyt aikaa vain n. tunnin lenkin verran. Pyöräksi matkaan valitsin Canyonin Spectral AL täysijousitetun 29 tuumaisen fillarin, jolla en ollut ehtinyt ajamaan lainkaan pitkiä lenkkejä ennen Tahkoa. Enduro-henkisenä menopelinä luotin sen kuitenkin sopivan kisaviikon sataiden pehmentämälle reitille melko hyvin. Mukavampi satula paikalleen, pehmeään keliin sopivat 2.4 tuumaiset Ardentit alle ja ajoasento suunnilleen kohdalleen ja matka kohti Tahkoa sai alkaa.

Kisaa edeltävänä iltana käytiin vielä kisavinkit läpi kokeneempien Tahkonkiertäjien kanssa. Mieleen jäivät lähinnä valistukset siitä, että matkaan kannattaa lähteä reippaalla tahdilla, jotta n. 17 kilometrin helppojen tie- ja ulkoilureittiosuuksien jälkeen alkavaan Kinahmin ensimmäiseen nousuun pääsee ennen pahimpia ruuhkia. Selvä. 

Reippahasti siis...


120 km matkalle oli ilmoittautunut yli 250 polkijaa. Näiden lisäksi klo 9:00 starttaavassa ryhmässä olivat 60 km pääsarjan "kuuman ryhmän" ajajat, sekä hyvä joukko muiden sarjojen kuskeja. Maastoonpolje-porukan voimin valloitimme lähtösijat arviolta n. kymmenennestä rivistä ja alkuruuhka oli melkoinen jo niinkin lähellä kärkeä. Kun lopulta pääsin kunnolla liikkeelle, polkaisin ensimmäisen asfalttiylämäen sekä pitkän tiealamäen lähes maksimitahdilla päästäkseni hyvävauhtisen letkan mukaan ennen reitin kaventumista.

Suunnitelma toimi hyvin ensimmäiset pari kilometria, kunnes kyllästyin seuraamani letkan vauhtiin. Ylämäessä hyvältä tuntuneen letkan vauhti kuihtui alamäessä käsittämättömään jarrutteluun ja ihmettelyyn, joten lähdin ohittelemaan porukkaa oikealta ja vasemmalta. Sopivaa letkaa ei tuntunut millään löytyvän. Alamäessä sopivaa kyytiä menevät tuntuivat pysähtyvän ylämäkeen ja ylämäessä sopivaa tahtia menevät mummoilivat alamäet. Lisää ohituksia, hampaiden kiristelyjä, sähläystä ja taas lisää ohituksia. Sykkeet nousivat ihan huomaamatta lähelle maksimia. Viiden ensimmäisen kilometrin keskisyke oli 91 % maksimista.

Golden Resortin asfalttiosuudelle tultaessa olin yhtäkkiä yksin ja edellä menevään letkaan oli matkaa vajaat 100 metriä. Letkasta erotin tutun paidan ja päättelin sen olevan hyvä letka seurattavaksi. Letkan vauhti oli vähän turhankin kova ja sain tehdä yksin töitä kolmisen minuuttia lähes maksimisykkeellä ajaakseni letkan kiinni. Tämä ei todellakaan ollut kovin viisasta, kun kisan tavoiteajasta oli takana vain n. 3 %.

Saavutin lopulta letkan ja totesin tutulle kaverille, että nyt on tullut aloitettua ehkä hieman turhankin vauhdilla. Letkan vauhti tasaisella oli sopiva, mutta tiukoissa käännöksissä letka ruuhkautui aina ja viimeisenä roikkuessa jouduin jarruttelemaan mutkiin paljon ja ajamaan aina raot kiinni, mikä oli melko rasittavaa. Letkassakin roikkuessa sykkeet olivat edelleen aivan liian korkealla tähän kisan vaiheeseen. Koska meno tuntui muuten hyvältä, jatkoin samalla tahdilla.

Maastoon mars!


Kinahmin ensimmäisen nousun alkuun saatiin ensimmäiset tuntumat mutaiseen polkuun, jonka jälkeen oli edessä jalkautuminen koko muun letkan tapaan puolen kilometrin tunkkauspätkälle. Tuttua ajoseuraa ilmestyi takaa, kun Niina kurvasi juuri ennen nousun alkua edelleni. Nousua tönätessämme vaihdoimme kuulumiset ja juttelimme kesän kisasuunnitelmista. Small-talkin avulla sai ajatukset pois tylsästä jonotunkkauksesta ja matkaradion puheohjelma jatkui vielä Kinahmin muissa pienemmissä nousuissa.

Polun kääntyessä laskuvoittoiseksi lisäsin vauhtia ja nautiskelin mukavista alamäkipätkistä, jotka sopivat hyvin minulle ja pyörälleni. Tässä vaiheessa reipas alku tuntui olleen hyvä idea letkan edetessä kohtuullisella tahdilla ja ohituspaikkojen järjestyessä melko vaivatta. Osa porukasta jalkautui alamäessä (?!) taluttaen pyöriään alas (video by Simo-Pekka Tuure). Onnistuin jotenkin väistämään kaikki rinteessä poukkoilleet kanssaihmiset ja nautiskelin mukavasta mäestä hyppien kivistä ja juurakoista.

Mäen alla pysähdyin huoltopisteeseen juomaan pari mukillista urheilujuomaa ja jatkoin seuraavalle tieosuudelle liittyen kolmen muun ajajan letkaan. Tässä vaiheessa tunsin ensimmäistä kertaa kovan alkuvauhdin vaikutukset ja loivaan alamäkeen peesissäkin ajaminen tuntui jaloissa pahalta, vaikka nyt syke oli ensimmäistä kertaa järkevissä lukemissa. Päästin letkan karkuun ja jäin polkemaan yksin.

Kiireettä kypsyen.


Kinahmin toiseen nousuun jalkauduin hyvissä ajoin, vaikka tällä kertaa edessä ei ollut letkaa. Pitkän tunkkauksen jälkeen pysähdyin nousun päälle kaivamaan repusta suolaa, jolla toivoin saavani jalat tuntumaan paremmilta. 28 kilometrin alkumatka oli vaikuttanut ajatusten kulkuun jo siinä määrin, että etsin suolaa väärästä taskusta ja kun en sitä löytänyt, kuvittelin unohtaneeni pakata sen. Pikainen kirosana ja matka jatkui. Onneksi seuraavaan järjestäjän tarjoamaan huoltoon ei ollut pitkä matka ja sain sieltä kaipaamaani suolaa.

Huollon jälkeisissä pitkissä loivissa ylämäissä jalkojen pahat tuntumat alkoivat kulminoitua etureisiin. Aloin suosia pienempiä vaihteita ja välttää kovia polkaisuja. Matka eteni kohtuullisesti ilman ruuhkia kevyesti kampia pyöritellen. Välillä ympärille ilmestyi muitakin ja vaikka kuinka yritin rauhoittua omaan tekemiseen, innostuin välillä liikaa puskemaan muiden edellä kovempaa tai seuraamaan edellä meneviä. Poikamaista höntyilyä, josta kestävyysurheilussa usein rankaistaan. Niin tälläkin kertaa.

33 km kohdalla eteen avautui jälleen yksi mutainen kivikko. Vauhti pysähtyi kesken kaiken ja ottaessani jalalla maasta tukea vasen etureisi meni totaaliseen kramppiin. Jalka jäykkänä kellautin itseni polun varteen puskaan puhaltelemaan ja koitin repiä pyörän perässä, jotta takana tulevat pääsisivät kapeasta kohdasta läpi. Muutama kanssakilpailija tarjosi jo kantoapuakin, mutta vakuutin selviäväni omin toimin kunhan kramppi vain hellittäisi.

Krampin jatkuessa ikuisuudelta tuntuneen ajan aloin jo kyselemään ohi ajavilta, mahtaako seuraavalle tielle olla pitkä matka. Uskoin jo jättäväni homman kesken heti kun pääsisin klenkkaamaan seuraavan tieosuuden alkuun. Lopulta kramppi hellitti ja hetken itseä keräiltyäni pääsin jatkamaan matkaa n. 6 minuuttia krampin alkamisen jälkeen.

Ensisijainen tavoite oli selvitä seuraavalle tielle, johon voisi järjestää evakkoreen.

Omaan tahtiin.


Pääsin tielle ilman lisästoppeja. Järjestäjiä tai huoltoa ei risteyksessä näkynyt, joten jatkoin tietä pitkin eteenpäin. Ajattelin ensin ajaa hiljalleen teitä pitkin kohti Tahkoa, mutta päätin kuitenkin kurvata reitin mukaan seuraavan metsäpätkän kautta. Etenin todella rauhalliseen tahtiin reisien antaessa edelleen varoituksia kramppiaikeistaan. Ohi painoi kaikkien sarjojen ajajia.

Onneksi maasto-osuudella ei ollut pahoja paikkoja ja seuraavat pahemmat kramppioireet tulivat vasta seuraavalla tieosuudella n. 38 km kohdalla. Olin jo pysähtymässä venyttelemään, mutta irrottaessani jalan polkimesta tuli reideltä välitön palaute siitä, että olisi parempi laittaa jalka takaisin pedaalille ja jatkaa polkemista. Näin teinkin ja jatkoin hidasta etenemistä. Onneksi tässä kohtaa oli pidempi tieosuus jonka aikana jalat ehtivät hieman elpyä ja päätin yrittää ajaa ensimmäisen kierroksen kokonaan. Tieosuuden päätteeksi täyttyi 40 km, joten matkaa oli kuitenkin "vain" 20 kilometriä.

Jonkin verran mutakakkua jo nautittuna. Kuva: Kaisa Kekola.

Hiljaisia aikoja.


Jatkoin hidasta etenemistä polkien tasaiset osuudet kevyesti, tunkaten ylämäet ja nautiskellen alamäistä parhaani mukaan. Tuulivaaran huollossa tankkasin merisuolaa raakana ja mutustelin suolakurkkuja varmaan puoli kiloa. Hetkeksi olo parani ja ihmeparantumisesta innostuneena otin muutaman kovemman polkaisun pieneen ylämäkeen. Virhe. Tällä kertaa oikea reisi ilmoitti välittömästi kramppiaikeista, mutta onneksi ehdin hypätä pyörän päältä pois ennen sen totaalista jumiutumista. Verryttelin ja hakkasin jalkoja n. 6 minuutin ajan ennen kuin pääsin jatkamaan.

Koko ensimmäisen kierroksen loppu meni melko synkissä merkeissä. Energiaa olisi ollut, pyörä toimi hyvin ja kaikki tuntui muutenkin hyvältä reisiä lukuun ottamatta. Tankkasin energiaa joka huollossa ja huoltojen välillä. Loppunoususta talutin pyörää lähes puolet, mutta vasen reisi oli Tahkon päällä kulkevalla hiekkatiellä aivan krampin partaalla. Pyörittelin kampia lähinnä vain toisella jalalla ja pääsin huipulle ilman lisästoppeja.

Välillä jalat olivat tuntuneet paremmilta ja olin jo miettinyt pitäisikö sittenkin lähteä toiselle kierrokselle. Loppulaskun runttasin sellaisella raivolla ettei harmittaisi jos toinen kerta jäisi väliin. Laskussa jalat ehtivät vähän levätä ja kun fiilis oli muuten hyvä, päätin vielä yrittää toiselle kierrokselle lähtöä kunnon tankkauksen jälkeen.

Round 2.


Lisää suolaa, suolakurkkuja ja uudet eväät reppuun. Parit kuulumisten vaihdot tuttujen kanssa ja kuin huomaamatta olin jälleen satulassa. Ensimmäisen mäen, jonka olin lähdössä polkenut ylös isolla vaihteella, nitkutin ylös tällä kertaa pienimmällä vaihteella. Samoin seuraavan mäen. Ja sitä seuraavan. Golden Resortin tien ylittävälle sillalle en yrittänytkään nousta polkemalla vaan työnsin pyörän ylös. En välittänyt muiden vauhdista ja keskityin säästämään jalkoja alun helpoilla tieosuuksilla.

Toisen kierroksen ensimmäisen 10 kilometrin keskisyke oli alle 70 % maksimista, kun ensimmäisellä kierroksella sama osuus oli paukuteltu yli 90 % tehoilla. Ilmeisesti muillakin matka oli alkanut painaa, koska kovin montaa ajajaa ei ohitseni tällä osuudella tullut ja ennen Kinahmin nousua otin jopa muutaman uuden selän kiinni.

Tönäsimme Kinahmin ylös kolmen muun kuskin kanssa ja vertailimme alkukisan kokemuksia. Teknisen alamäkeen viettävän polun alkaessa otin letkan kärkipaikan ja rennosti ajelemalla pääsin yllätyksekseni letkasta karkuun. Alamäen jyrketessä sain lisää selkiä kiinni, jotka jäivät taakse lähes saman tien. Mäen alla nautin huollossa päiväkahvit ja jatkoin matkaa.

Huollon jälkeisellä hiekkatiellä, jossa tuntemukset jalkojen väsymyksestä olivat ensimmäisellä kierroksella alkaneet, tunsin jaloissa elpymisen merkkejä. Tankkaus ja tahdin pudottaminen olivat siis tuottaneet tulosta. Voimaa ei jaloista edelleenkään saanut kunnolla ulos, mutta akuutti kramppaamisen tunne ei ollut enää jatkuvasti läsnä.

Matkaradion uudet ohjelmat.


Kinahmin toiseen nousuun sain jälleen pidempiaikaista ajoseuraa. Synkistelyt ja kramppien voivottelut olivat vaihtuneet toiveikkuuteen ja jutustelimme matkaseuralaisten kanssa reitistä, pyöristä ja muista kesäsuunnitelmista. Kinahmin toisessa alamäessä seuralaiset jäivät jälkeen ja tavoitin uusia tuttavuuksia. Vaikka ylämäet menivät edelleen hitaasti tunkkaamalla, sain tasamaalla ja alamäissä ajettua vaivattomasti porukkaa kiinni.

Mäestä toiseen, huollosta huoltoon ja mutalammesta toiseen matka eteni koko ajan paremmissa tunnelmissa. Keskisyke pysyi 75 - 80 % välillä, joten sen puolesta matka eteni kohtuullisilla tehoilla. Eniten aikatappiota tuli edelleen pienissä mäentyngissä, jotka normaalisti olisi polkaistu ylös muutamalla tehokkaalla polkaisulla. Nyt tehoja ei ollut käytettävissä, joten pieneenkin mäkeen oli vaihde pudotettava pienelle tai hypättävä kokonaan pyörän päältä pois ja tönättävä.

Ylämäissä häviämäni ajan otin kiinni laskuissa, joihin toisella kierroksella uskalsi hyökätä vielä ensimmäistä lenkkiä rohkeammin. Alkukesän enduro-ajelut tulivat nyt tarpeeseen. Ennen viimeistä huoltoa usko maaliinpääsystä alkoi vahvistua ja loppua varten täytyi keksiä uusia tavoitteita. Päätin jatkaa samaa säästeliästä tahtia loppunousun alkuun saakka ja yrittää sen selvittämistä tällä kertaa ajamalla kramppiuhasta välittämättä.

Viimeinen taisto.


Tsemppasin itseäni tämän uuden tavoitteen suhteen, ja kuin tilauksesta samaan aikaan loppunousun - El Granden - kipuamisen aloittanut kuski heitti vielä kehiin "Kuka eka ylhäällä?" -haasteen. Loppunousu ei tuntunut läheskään haastavimmalta nousulta reitillä ja pienimmällä vaihteella nitkuttaen selvisin kuin selvisinkin koko matkan Tahkon päälle ajamalla ilman maakosketuksia.

Tahkon päällä taakseni ilmestyi pari saman sarjan kuskia, joilla oli selkeästi kova kisa keskenään käynnissä. Tulin loppulaskun reteesti niin kovaa kuin suinkin uskalsin ja onnistuin tekemään jyrkissä kohdissa eroa tähän kaksikkoon melko paljonkin. Tasaisemmilla, poljettavilla osuuksilla he ajoivat minut aina kiinni ja laskun päätteeksi nostin tassut pystyyn ja toivotin heille hyvää keskenäistä loppukirikamppailua jääden itse nautiskelemaan viimeisestä kilometristä omaan tahtiin.

Ilta-auringon paisteessa Tahkolahden rantabulevardia kohti maalia rullaillessa fiilis oli mainio. Päivän koittelemuksista pyörivät mielessä päällimmäisenä seuraavat:

  • Alkuvauhti oli aivan liian kova. Ryhmässä oman vauhdin pito ei selkeästi ole vahvuuksiani. Toisaalta ylikova alku takasi ruuhkattoman lopun, mutta rajansa kaikella.
  • Alun hölmöilyn jälkeen suorituksen kokoaminen uudelleen ei olisi voinut paljoa paremmin onnistua. Tavoite toisensa jälkeen täyttyi ja kertaalleen loppuunajetut reidet sai tankattua vielä toimintakuntoon.
  • Tahkolla oli parhaat kisatalkoolaiset, jotka olen nähnyt. Yleisö ja liikenteenohjaajat kannustivat toisella kierroksella hidasta yksinäistä lyllerrystäni aivan kuin olisin ollut taistelemassa kärkisijoista. Tästä sai hymyn naamalle kerta toisensa jälkeen. Huoltopisteillä palvelu oli aina loistavaa. Kiitos!
  • Osallistujien yhteishenki oli mahtava. Kisakumppaneita tsempattiin sarjaan katsomatta ja apua tarjottiin niille ketkä sitä tarvitsivat. Maalialueella kisan päätteeksi oli upeaa heitellä ylävitosia kaikkien kanssa-ajajien kesken.

Reisiä lukuunottamatta voimavaroja ja energiaa jäi käyttämättä reilusti. Aikaa kului 9 tuntia ja 4 minuuttia, joka riitti 120 kilometrin kisan sijalle 112. Paremmalla vauhdinjaolla aika olisi ollut paljon parempi ja vauhti olisi varmasti riittänyt top-100 -listalle.

Kaikesta huolimatta tuntui todella hyvälle rullata maalikaaren ali, nostaa kädet ilmaan ja taputtaa itselleen maaliin saakka selviytymisestä kaikkien kommellusten jälkeen.

Ee se oo tääsin poissulettua jotta kävisin toistamisseennii - voisi joku paikallinen sanoa.

Maalissa oli helppo hymyillä.


Yllätyksekseni toinen kierros oli nousujohteinen vaikka jalat olivat loppu. 

keskiviikko 10. kesäkuuta 2015

Ursak 6.6.2015 - Challenge

Rajavillien ykkösjoukkue saapui Joensuuhun jo perjantai-iltana. Ensimmäisenä tehtävänä oli pyörien vienti säilytykseen Kontiolahden ampumahiihtostadionille. Täältä saisimme ne huomenna käyttöön jossain vaiheessa kisaa.
Perjantai-illan säätöjä pyörien kera.
Lauantaiaamu valkeni aurinkoisena ja lämpöisenä. Herätys oli kisoille tuttuun tapaan liian aikaisin ja kisamateriaali saatiin kouraan 6:30. Kämpille karttoja katsomaan ja reittejä ihmettelemään, sekä viimeisten tavaroiden pakkausta järjestäjien huoltolaatikoihin mukaan kulkemaan. Reittisuunnittelu ei ollut kovin haastavaa, toki karttoja oli paljon ja tarkkana sai olla. Kisa-aikaa oli annettu Challenge-sarjaan peräti 14h noin 120km reitin suorittamiseen, ennakkoon ajattelimme että maaliin hyvällä tuurilla pääsisimme 12h kisailun jälkeen.

Suunnitelmissa oli lähteä juoksemaan prologissa omaan tahtiin ja juosta niin pitkään kuin Riikka jaksaa. Onneksi tulimme ensimmäiselle rastille vähän kärjen jäljessä, niin pääsimme kuivin jaloin leimaamaan (rastilippu oli toisella puolella ilosaaren laguunia kuin missä leimasin oli). Toisella rastilla olikin sitten monta joukkuetta etsimässä leimasinta, mutta koska sitä ei lipun luota löytynyt, päätimme jatkaa samantien matkaa. Jos jotain olemme edellisistä kisoista oppineet, niin sen, että jos leimasinta tai lippua ei löydy sieltä missä sen pitäisi olla, se ei ole siellä. Tällä säästimme useamman minuutin moneen joukkueeseen verrattuna. Seuraavaksi pääsimmekin ylittämään uimapatjoilla Pielisjoen. Olimme etukäteen pumpanneet tukeviin ilmapatjoihin ilmat ja hommanneet uimaräpylät käsiin. Näillä joen pääsikin helposti suuremmin kastumatta yli virrasta huolimatta. Patjat sai jättää toiselle puolelle jokea jemmaan, joten pääsimme hakemaan Kukkosensaaren rastit ilman patjan kantoa. Yllätykseksemme saimme saaren poluilla edellä menneitä joukkueita juosten kiinni, olivat ilmeisesti metsästäneen puuttuvia leimasimia rasteilta. Loppuvaiheessa saaren kiertoa alkoi Riikan vanha tuttu juoksijanpolvi vaivata. Matkaa jatkettiin tuntemusten mukaan juosten, rastit löytyivät helposti ja pääsimme takaisin uimapatjoille.  Vielä viimeisen rastin haku sillan alta ja urheilutalon TA:lle huoltoon. Kisaan oli käytetty aikaa tässä vaiheessa 1h25min. Johanna oli kadottanut jossain välissä prologia hiuslenkkinsä, joten kiireessä väsäsimme nippusiteestä varaponnarin letin pitimeksi. Samalla huomasimme Rajavillit 2 joukkueen rullaluistimet vielä TA1:llä, vaikka niiden olisi pitänyt olla jo matkalla vaihtopaikalle. Kiitos järjestäjille, saimme poikien kamat lähtemään oikeaan paikkaan pienellä säädöllä.

Prologissa molemmat Rajavillien joukkueet (nrot 39 ja 19). Kuva: Teemu Saramäki

Tämän jälkeen jatkoimme matkaa juosten. Suunnistus oli helppoa, rastit löytyivät hyvin. Suurimmat lätäköt kiersimme, jotta jalat ja kengät pysyisivät mahdollisimman pitkään kuivina. Alkumatka mentiin asutuksen keskellä. Ensimmäinen quest oli Pilkon siilolla, jossa tehtävänä oli mennä siilon katolle suorittamaan leimaus ja laskeutua köysillä alas n. 30m matka. Vähäsen oli siilon rappusissa hämärää, mutta hyvin sujui, ja mikä parasta molemmat pääsivät köysilaskeutumaan. Loppusuunnistus mentiin enemmän metsäisissä maisemissa Höytiäisen kanavan ja Lykynlammen maastoissa. Riikan polvi oli äitynyt niin pahaksi, että mäkien alas pääseminen oli aika tuskaista. Seuraava yllätystehtävä odotti viimeisellä suunnistusrastilla, kun toinen joutui hyppäämään noin nelimetriseltä kalliojyrkänteeltä kanavaan, kiipeämään köysiin tukeutuen ylös vedestä ja ohjekarttakuvan perusteella lähteä joukkueena etsimään seuraava leimasin jyrkänteen toisesta päästä. Jos edellisen questin halusivat molemmat suorittaa, tähän ei ollut kummallakaan kovin suurta hinkua. Johanna uhrautui ja lähtipä talviturkkikin kertarysäyksellä. Loppumatka vielä Puntarikosken TA:lle ja rullaluistimien vaihtoon. Puntarikoskelle asti kisaa oli jalkaisin käyty 28km ja aikaa oli kulunut 4,5h.

Siilon laskeutuminen, kohta mennään!
Oman haasteensa toi rulliksien saaminen jalkaan märkien sukkien kera. Alunperin ajattelimme rullaluistelun olevan joukkueellemme lepohetki muun kisan lomassa ja niin se olikin ensimmäiset 5km. Loppumatka rulliksilla olikin täyttä työtä ainakin Johannalla, jolta loppui energiat täysin. Matkaa taitettiin hyvin rauhallisesti, välillä Riikan tuupatessa lisää vauhtia. Tulihan se ampumahiihtostadion vihdoin ja viimein vastaan. Siellä vuorossa oli ah-viesti rulliksilla, jossa ammunta tapahtui makuulta pystytauluihin. Johanna veti ensimmäisen osuuden ilman sakkoja, Riikan kiertäessä sakkorinkiä 4 kertaa omalla osuudellaan. Hyvä tankkaus, repun täyttö ja viivasuunnistuskartalle maastopyörällä.

Loikka kohti kanavaa
Heti reitille lähtiessä Johanna alkoi ihmetellä karttatelineensä outoa heilumista ja kolinaa. Joku tihulainen oli löytänyt pyörän telineineen ja avannut keskiruuvin mutterin löysälle. Kiristys niin tiukalle kuin ilman työkaluja sai ja matka jatkui huomattavasti mukavammin. Viivasuunnistus tultiin rauhallista tahtia läpi varuskunta-alueen,  tarkasti rastirakennukset löytäen ja joukkueen energiatasotkin alkoivat palautua lähes normaaliksi. Viivasuunnistuksen loppu oli pelkkää pitkospuuta, vielä riittää niissä harjoiteltavaa, nimimerkillä liian monta kertaa suossa ja pyörä kumossa. Parhaat kannustukset saatiin melkein heti ensimmäiseltä pyörärastilta lähtiessä talon lasten hyppiessä ja huutaessa kannustuksia minkä ennättivät. Rastia 15 lähestyessä polku alkoi muuttua hyvin huonoksi ja matkan varrella näkyi kisakumppaneiden pyöriä kuin sieniä sateella, joten jätimme myös omat pyörät polun varteen odottamaan ja talsittiin rastille jalan. Paha vaan, että leimasin oli viety Pyytivaaran päälle samaa polkua eteenpäin jatkaen, joten kiltisti kipitimme hakemaan pyörät ja painuttiin mastoon leimaamaan kyseinen rasti. Tässä vaiheessa vuorostaan Riikalla alkoivat olla energiat lopussa. Tilannetta paikattiin takilla ja Riikka evästi jatkuvasti pyörän selässä Johannan lukiessa karttaa ja ohjatessa kulkua. Onneksi energiat palasivat kohtalaisen nopeasti ja matka pääsi jatkumaan hyvällä tahdilla ja tarkkuudella. Eipä mennyt pitkään, kun Riikan pyörän voimansiirtokin alkoi temppuilla, ja loppukisan isoimmat vaihteet olivat poissa pelistä kokonaan.

9,5 tunnin kisaamisen jälkeen alkoi takaraivoon hiipiä ajatus, ettei ehkä ehdittäisi koko rataa ennen maalin sulkeutumista suorittaa. Cut-offeja ei Challenge-sarjalla ollut ja järjestäjä oli ilmoittanut hylkäämisen seuraavan omatoimista rastien välistä jättämistä, sekä maalista myöhästymistä. Melontapaikalle päästyämme saimme tiedon melonnan lyhentämisestä kahteen rastiin. Tämä loi vielä uskoa maaliin ehtimisestä kaikkien rastien kautta. Tankkaus, paattiin istumaan ja vauhdilla kohti rasteja, tai vauhtia oli ainakin ensimmäiselle rastille mennessä. Toiselle rastille mennessä tuuli yltyi ja vastavirta yhdistelmänä vesisateen kanssa oli suorastaan hurmaava. Välillä tehtiin tosissaan töitä eteenpäin liikkumisen ja suunnassa pysymisen kanssa. TA:lle tullessa paikka näytti huolestuttavan autiolta, paikalla oli vain yksi järjestäjä ja kahden joukkueen pyörät. Järjestäjälle ISO kiitos meidän huoltolaatikoiden jemmaamisesta autoonsa, josta saatiin ne käyttöön, ja hyvästä kannustuksesta loppumatkalle.


Paiholan TA:lta lähtiessä mielessä oli päällimmäisenä maaliin ehtiminen, matkaa olisi kuitenkin yli 30km jäljellä ja välissä puhtaasti maastoajoa. Maastopätkä oli yllättävän hyvää ja nopeaa ajaa. Hienoja maastoja ja harjannetta Pöllön- ja Leveävaaralla. Rastin 25 jälkeen päästyämme hyvälle tielle, vedettiin geeliä naamariin ja ajettiin niin kovaa kuin kunto antoi kisan tässä vaiheessa myöden. Keskinopeus oli päälle 20km koko loppumatkan. Naureskeltiin matkalla, että kotisohvilla porukka tietää ehditäänkö maaliin ajoissa, mutta meillä ei ollut ihan varmaa tietoa asiasta. Viimeiset kolme rastia tarkasti ja vauhdilla. Maalissa leimattiin 4min ennen sen sulkemista. Jes! Ehdittiin!

Kaiken kaikkiaan kisassa oltiin 13h 51min, ja matkaa kertyi 121 km. Olimme viimeinen hyväksytysti maaliin tullut joukkue. Naisjoukkueita ehti koko radan kiertää vain 3 joukkuetta. Tyytyväisiä olemme suoritukseen kaikkien kommellusten jälkeen, tavoite eli koko radan kierto, kuitenkin täyttyi.

-Riikka & Johanna




maanantai 8. kesäkuuta 2015

Rajavillit 2 Ursakin extreme -sarjassa 6.-7.6.

Kesäkuun 6.-7. päivä kilpailtiin tämän vuoden pisin kotimainen seikkailukilpailu Joensuun seudulla. Rajavillit starttasin mukaan Karsun järjestämän Ursak-seikkailun extreme-sarjaan Jarin ja Antin muodostamalla joukkueella. Tavoitteeksi oli asetettu selviytyä läpi koko reitistä vaaditussa aikataulussa ja mitata kuntoa kokeneita seikkailijoita vastaan. Joukkueen vahvuuksia ja heikkouksia oli pohdittu etukäteen ja kilpailuun valmistuttiin huolellisesti.

Aurinkoiseen lauantai-aamuun herättiin täynnä intoa. Kartat ja reittikirja saatiin käsiin klo 6:30 ja reilun 200 kilometrin ja arviomme mukaan 24 tunnin reitin suunnitteluun oli käytännössä aikaa n. tunnin verran. Sen jälkeen tavarat oli pakattava huoltolaatikoihin, kuunneltava viime hetken ohjeet kisainfossa ja siirryttävä kilometrin päähän lähtöpaikalle kirkkopuiston kentälle.

Kiireähän siinä tuli. Reitti suunniteltiin huolella, joten hutilointi jätettiin huoltolaatikoiden pakkaamisvaiheeseen. Tavarat kipattiin suoraan omista laatikoista Muuttofirma.fi:n tarjoamiin huoltolaatikoihin suuremmin tarkastelematta ja ylimääräistä puuhaa tuli vielä tehtäväksi, kun pyöräilykypärän pantaosa katkesi sitä laatikkoon yhdessä rullaluistinten kanssa survoessa. Seikkailijan paras ystävä, ilmastointiteippi, onneksi pelasti tämänkin tilanteen ja kypärä saatiin pelikuntoon.

Prologi


Startti tapahtui klo 9 (oikeasti 9:04) ja sadat seikkailijat ryntäsivät kohti Pielisjoen varressa sijainneita prologirasteja. Pisimpään extreme-sarjaan starttasi 11 kahden hengen joukkuetta, joista Halti Adventure lähti heti paukusta pitämään kovinta tahtia. Me aloitimme rauhallisella tahdilla säästellen energiaa seuraavan aamuyön pitkiä ratkaisuosuuksia varten.

Ensimmäisellä rastilla onnistuimme pitämään sukat vielä kuivana tarkkailemalla edellä menevien joukkueiden reitinvalintoja, mutta kastumaan päästiin pian uimapatjaillen (kahdesti) Pielisjoen ylityksen parissa. Prologissa aikaa paloi lähinnä rasteilta puuttuvia leimasimia etsiessä. Kaikille rasteille ei leimasinta ollut riittänyt ja rastin virkaa toimitti pelkkä rastilippu. Kilpailijoille tästä ei oltu mainittu, joten käytimme turhaa aikaa leimasimien etsimiseen kahdelta rastilta ennen kuin päättelimme tämän kuuluvan kilpailun juoneen. Ylimääräistä aikaa tähän touhuun kului yhteensä n. 3 minuuttia.

Jari prologissa.
Kivisessä pellossa kyntämistä prologissa Pielisjoen suulla.

Prologin toinen osuus sprinttisuunnistuksen parissa Joensuun urheilupuiston ja kampuksen alueella sujui ongelmitta Antille tutuissa maisemissa. Harmiksemme Treetop-parkkiin emme päässeet seikkailemaan. Se huvi oli varattu vain kuntosarjalle. Prologin päätteeksi olimme team Haltia perässä jo yli 20 minuuttia. Heti edellämme eteni sarjan ainut sekajoukkue Lupus Extreme.

Melonta


Ensimmäinen varsinainen osuus oli kanoottimelonta kirkkopuistosta Aavarannan kautta Höytiäisen kanavaa pitkin Pankakoskelle. Tämä osuus oli ennakkoarvailuissa meidän heikoin lajimme ja edellä menneen Lupuksen kanootti tuntuikin karkaavan auttamatta kauemmas horisonttiin vaikka kuinka taistelimme navakassa sivuvastaisessa tuulessa kohti Aavarantaa. Mukana olivat sekä omat kaksipäiset kajakkimelat, että järjestäjän tarjoamat yksilapaiset kanoottimelat. Alussa käytimme kajakkimeloja, mutta ensimmäisen rastin jälkeen vaihdoimme yksilapaisiin, joiden kanssa haastavassa kelissä eteneminen tuntui helpommalta.

Pääsimme viimein kanavaan suojaan yli puolimetrisiltä aalloilta ja melontarytmikin parani hiljalleen. Saimme Lupuksen kiinni rastilla CP3, jossa tuli suorittaa lisätehtävä. Tehtävänä oli molskauttaa rantakalliolta n. 5 metriä alempana virranneeseen kanavaan, kiivetä sieltä köyden avulla ylös ja käydä lämmittelylenkkinä leimaamassa lisärasti n. puolen kilometrin päässä. Antti sai lämmöt nopeasti normaaliksi Jarin kärsiessä vilunväreistä koko melonnan loppumatkan Puntarikosken voimalalle saakka.

Melontaan käytimme aikaa yhteensä n. 2 tuntia ja 40 minuuttia kärkijoukkueiden suoriutuessa siitä n. 35 minuuttia nopeammin. Puntarikoskelta rullaluistelemaan lähtiessämme eroa edellä luistimille hypänneeseen WRC 2015 –joukkueeseen oli jo 38 minuuttia, joten melontaosuus osoittautui jälleen heikoksi lenkiksemme.

Epävirallinen väliaikatilanne TA Puntarikoskella rullaluistelun lähdössä. (GPSseuranta.net)


Rullaluistelu


Rullaluistimet ja kuivaa vaatetta päälle saatuamme löysimme nopeasti hyvän matkavauhdin. Osuuden ainoalla rastilla pääsimme laskeutumaan Pilkon viljasiilon katolta lähes 30 metrin korkeudesta köysien varassa. Mukavan välikevennyksen jälkeen jatkoimme luistelua Kontiorannan ampumahiihtostadionille, jossa käytiin vielä lyhyt AH-viesti molempien päästessä lyhyen luistelulenkin jälkeen ampumapenkalle kokeilemaan sihtiään.

Makuulta pystytauluihin paukutellessa molemmat ottivat 3 sakkolenkkiä, joiden rullailun jälkeen päästiin vaihtamaan pyöräkengät jalkaan ja starttaamaan ensimmäiselle pitkälle maastopyöräosuudelle. Rullaluisteluosuudella ero WRC 2015-joukkueeseen kasvoi vain minuutilla ja jätimme perässä etenevää Lupus Extremeä n. 12 minuuttia. Turkka Forest –joukkueella oli ongelmia luistelussa ja he olivat pudonneet useita sijoja edeten nyt seuraavana joukkueena edellämme.

Maastopyöräily


Pyöräilyn ensimmäinen pätkä ajettiin Kontiorannan entisen varuskunnan ja Kontioniemen alueella. Viivan varrelta haettiin piilossa olevia rasteja osin kuvallisten vihjeiden avulla ja osin ilman vinkkejä. Alueelta löytyi hienoja MTB-polkuja, jotka olisi voitu ajaa kovempaakin. Halu pitää kartanluku tarkkana ja selvitä osuudesta virheittä rauhoittivat kuitenkin vauhtia. Samoin tekivät Antin reidet, jotka ilmoittelivat heti pyöräilyn alusta asti ettei tänään ollut hyvä pyöräilypäivä. Virheettömällä suorituksella olimme neljänneksi nopeimpia jääden vain muutamia minuutteja nopeimmista joukkueista. Niin kärjessä kulkenut Halti kuin edellämme kisannut WRC 2015 tekivät virheitä ja otimme heitä kiinni, WRC:tä peräti 35 minuutin verran.

Ensimmäisellä varsinaisella pyörärastilla oli lisäohje extra-rastin hakemisesta Pyytivaaran mastolta. Matkalla vaaralle näimme ensimmäistä kertaa melonnan jälkeen edellä menevän joukkueen (WRC 2015) ja tiesimme ottaneemme heitä hyvän matkaa kiinni. Tämä antoi lisävoimia kampien pyörittelyyn, ja matka etenikin kohtuullisella tahdilla Kolinpolkua seurailleen ja rasteja vaarojen päältä hakien.

Rastille CP8 saapuessamme näimme WRC-porukan fillarit polun varressa. He olivat etsimässä samaa rastia. Polkua, jota pitkin saavuimme ei ollut karttaan merkattu, joten otimme suuripiirteisen suunnan ylämäkeen kohti puiden välistä pilkistävää kivikkoa. Rastijyrkänne oli rinteessä kivikon tasalla hieman siitä kaakkoon. Kivikko tuntui jatkuvan ja jatkuvan ja pohdimme, oliko se jo osa etsimäämme jyrkännettä. Rastia ei kuitankaan näkynyt, joten jatkoimme pidemmälle kaakkoon, kunnes olimme varmoja tulleemme liian pitkälle. Häntä koipien välissä palasimme alemmas ottamaan uutta suuntaa. Vastapäisistä kukkuloista paikansimme itsemme tarkasti ja pian rasti löytyikin juuri sen jyrkänteen päältä, minkä alta olimme sitä jo kerran etsineet. N. 12 minuutin pummin myötä WRC 2015 oli jälleen karannut.

CP8 kuviot. 23 minuutin jälki, josta 15 minuuttia ylimääräistä.


Hyppäsimme satulaan ja karautimme kohti seuraavaa rastia uraa pitkin, jota ei ollut karttaan merkitty. Oikaisu onnistuikin muuten hyvin, mutta tulimme tielle hieman eri kohdassa kuin ajattelimme ja seurauksena oli parin minuutin pummi väärälle tielle kääntymisen seurauksena.

Tämän rastin jälkeen kävimme ensimmäiset keskustelut rastilla CP11 odottavasta cut-off rajasta. Rastille tulisi ehtiä klo 19:00 mennessä tai joutuisi jättämään siellä odottaneen n. 4 kilometrin jalkaisin edettävän lenkin väliin. Kartta oli taiteltu pyörän karttatelineeseen siten, ettei rastia CP11 vielä näkynyt, joten jäljellä olevaa matkaa ei pystynyt arvioimaan. Päätimme kuitenkin jatkaa samalla tavalla kuin tähänkin asti, eli tarkasti suunnistaen ja ilman mitään järjettömiä spurtteja. Onneksi etenemiseen käytettävät polut tuntuivat paranevan koko ajan ja pääsimme etenemään hitaiden polkujen sijaan metsäteitä.

Rastia CP10 lähestyessämme kohtasimme yllättäviä ongelmia, kun Jarin pyörästä katkesivat ketjut. Teimme tarvittavat ketjunjatkokset niin nopeasti kuin osasimme ja jatkoimme matkaa. Ylimääräistä aikaa korjauksiin kului 7 minuuttia.

Rastilla CP10 armonaikaa cut-offiin oli 20 minuuttia. Olimme päättäneet kiertää välin tietä pitkin toivoen sen siivittävän meidän hyvään vauhtiin kohti Kolvanan Uurolla sijainnutta CP11:ä. Tämä reitinvalinta osoittautui aivan yhtä nopeaksi kuin suorempikin tie, mutta tästä ei ollut enää apua kellon lyödessä 19:00 ollessamme vielä isolla tiellä n. 8 minuutin matkan päässä rastista. Poljimme pitkän ylämäen rastille kuulemaan tuomion, jonka jo tiesimme: Seuraavaa questia emme päässeet suorittamaan ja koko reitin kiertäminen jäi siten haaveeksi.

Rullaluistelussa ja pyöräilyssä joukkueen vahvuudet pääsivät esille. Vasemmalla tilanne CP11 (Kolvanan Uuro) tultaessa ja oikealla väliaika luistelun alusta Puntarikoskelta Kolvanan Uurolle (epäviralliset @ GPSseuranta.net)


Jossittelukappale


Jatkoimme matkaamme heti tiedusteltuamme ensin questilta lähdössä olleilta joukkueilta tilannetietoja. He ilmoittivat olevansa toisella sijalla ja käyttäneensä questiin n. tunnin. Olimme siis vain tunnin perässä toisesta sijasta ja silti jouduimme cut-offiin. Great.

Seuraavalla välillä käytimme hetken aikaa mielessä pyörineiden ”Jos...” –alkuisten kysymysten käsittelyyn. Ketjurikko, pummit CP8:lla, startin tapahtuminen 4 minuuttia myöhässä, prologin rastileimasimien etsimiseen käytetty aika... Selityksiä olisi riittänyt lähemmäs puolen tunnin ylimääräisiin kuvioihin. Päädyimme kuitenkin lopputulokseen, että tänään emme yksinkertaisesti olleen riittävän hyviä koko reitin haasteen selättämiseen. Päätimme jatkaa kisaa samalla taktiikalla kuin tähänkin saakka, vaikka sijoituksen nostamiseen ei olisi enää teoriassakaan mahdollisuuksia. Sääntöjen mukaan ennemmin cut-offiin joutunut joukkue ei voi nousta sellaisten joukkueiden edelle, jotka ovat kyseiseen aikarajaan ehtineet. Perässämme oli vielä useita joukkueita, joten sijoituksen puolustamisessa oli sentään tehtävää vaikka ensimmäinen kisatavoite täyden reitin kiertämisestä ei täyttynytkään.

Questin jälkeiset 3 jäljellä olevaa pyöräilyväliä jatkoimme samalla tahdilla ja iloksemme huomasimme sen riittävän hyvin kisan palkintopallisijoista kamppailevia joukkueita vastaan. Heillä oli toki takanaan yksi raskas suunnistus meitä enemmän, mutta silti jätimme heitä jälkeemme muutaman minuutin ennen Ahvenisen huoltopistettä. Ennakkoon vahvuudeksi laskemamme pyörällä suunnistus osui siis oikeaan ja saimme edes hetken verrata vauhtiamme muihin, vaikka emme enää ”samassa kisassa” olleetkaan.

CP12 ison suppuravaaran laella.


Piiiitkä yösuunnistus


Cut-offiin joutumisen jälkeen mielessä käynyt ajatus kunnon tauon pitämisestä ennen seuraavana vuorossa olevaa 22 km suunnistusta työnnettiin sivummalle, koska ilta oli jo myöhä ja halusimme ehtiä suunnistuksessa mahdollisimman pitkälle ennen pimeän tuloa. Pyöräilykamojen vaihto suunnistuskamppeisiin tapahtui melko verkkaisesti ja läksimme pitkälle suunnistuslenkille yhtä aikaa (täyden radan) kilpailussa 2-4 sijoilla olleiden joukkueiden kanssa.

Heti ensimmäisistä väleistä alkaen kävi selväksi, että haastetta tulisi riittämään maastokartan, erämaamaaston ja pimenevän illan ansiosta. Järjestäjän 3,5 tunnin osuuden aika-arvio (jonka olimme pyöristäneet meille 4 tuntiin) tulisi ylittymään reippaasti. Sijoituksen parantamiseen ei enää ollut mahdollisuuksia, joten keskityimme varmaan etenemiseen kävelytahdilla. Rastit napsuivatkin kohdalleen melko hyvin ja kisassa tiukasti mukana olevia joukkueita tuli ohi lähinnä vain tieosuuksilla.

Vaaramaastossa eteneminen alkoi pian vaatia verojaan ja heti toista rastia etsiessämme Jarin jalat alkoivat krampata voimakkaasti. Löysäsimme tahtia entisestään ja etsimme tiekiertoja hyödyntäviä reitinvalintoja. Hitaan, mutta varman suunnistuksen ansiosta olimme vielä osuuden kuudennella rastilla lähes samaan aikaan muutaman samaan aikaan suunnistukseen startanneen joukkueen kanssa. Yö oli jo laskeutunut ja tämän rastin jälkeen oli pakko sytyttää otsalamput. Näkyvyys ei varsinaisesti tästä parantunut, sillä maasto oli hyvin peitteistä ja valon valaistessa lähipuiden oksat ei niiden taakse enää nähnyt lainkaan.

Antti ja rasti CP16, jolle pääseminen tuntui kestävän ikuisuuden.

Yksi haastavimmista suunnistustehtävistä mitä eteen on tullut.


Tielle alkoi kasaantua myös muita uusia haasteita. Rastilla CP20 paikkailimme alkavia hiertymiä jaloista Compeedin ja urheiluteipin avulla. Kesti tovin ennen kuin suossa kastuneet jalat saatiin juuri alkaneessa vesisateessa niin kuiviksi, että teippi tarttui. Heti seuraavan rastin tienoilla alkoi Jarilla energiansaanti tökkiä, kun eväät eivät enää maistuneet. Onneksi seuraavilla rastiväleillä pääsimme hyödyntämään teitä ja matka taittui – valitettavan hitaasti tosin.

Ennenaikainen loppukliimaksi


Suunnistusosuuden maalin lähestyessä aamu alkoi hiljalleen valjeta ja totesimme osuuden kestäneen meiltä jo yli 6 tuntia. Eväät eivät vieläkään maistuneet Jarille ja Antillakin oli huolensa energiansaannin kanssa. Aamulla huoltolaatikon pikapakkauksessa urheilujuomajauhepurkki oli jäänyt pakkaamatta siihen, ja valmiiksi sekoitellut 9 litraa energiajuomaa oli nyt lipitelty lähes viimeiseen pisaraan. Kisa olisi siis vedettävä loppuu pelkän veden ja kiinteiden ruokien voimalla.

Laskeskelimme jäljellä olevan 53 km maastopyöräilyn ja 21 km melonnan suoritusaikaa edellisten osuuksien tahtien perusteella ja totesimme että kisattavaa olisi vielä ainakin kymmenkunta tuntia jo kisatun reilun 18 tunnin päälle. Ahvenisen TA:lle tullessamme huomasimme olevamme viimeinen sinne saapunut joukkue. Kaikki perässämme olleet joukkueet olivat joutuneet aiemman CP11:n cut-offin lisäksi suunnistusosuuden cut-offiin ja senkin suhteen lyhennetylle radalle. Näin ollen sijoituksemme oli jo tässä vaiheessa kisaa sinetöity eikä loppukisalla olisi ollut mitään vaikutusta siihen ylös- eikä alaspäin.

Edellämme ollut WRC 2015 –joukkue oli myös joutunut suunnistuksen cut-offiin ja siten suunnistusosuus oli ollut heille yli 4 tuntia meidän osuuttamme lyhempi. Kummankin joukkueen jatkaessa maaliin saakka he olisivat olleet aiemman cut-offin perusteella edellämme, mutta kokonaisuudessa heidän reitti olisi ollut n. 3 tuntia ja yli 10 kilometriä meidän reittiämme lyhyempi. Meidän kannaltamme äärimmäisen huonosti osuneet cut-off ajat olivat aiheuttaneet sen, että kilpailun sijoituksissa sekä edellämme että perässämme edenneen joukkueet kulkivat reitillä n. 2 tuntia edellämme.

Koska molemmat tavoitteet koko radan kiertämisestä, sekä muiden joukkueiden kanssa rinta rinnan kisaamisesta olivat nyt mahdottomia saavuttaa, oli päätös kisan keskeyttämisestä tähän vaiheeseen lopulta helppo ja yksimielinen. Päätimme siis vaihtaa kuivaa vaatetta päälle, hypätä järjestäjän tarjoamaan paluukyytiin Joensuuhun, ja aloittaa palautumisen kohti viikon päästä odottavaa Jukolan viestiä, jossa molempien olisi jälleen oltava kisakunnossa.

Muut olivat jo lähteneet Ahvenisen TA:lta kun saavuimme paikalle. Jossain vaiheessa oli vettäkin satanut.

Maitojunalla kohti Joensuuta. Lämpimään autoon kuivissa vaatteissa päästyä silmäluomet tuntuivat yllättävän raskailta.


Vaikka tavoitteet jäivät tällä kertaa toteutumatta, oli seikkailu jälleen hieno kokemus. Reitti tarjosi haastetta koko rahalla jopa siinä määrin, ettei siihen kyetty päivän kunnolla vastaamaan. 18 tunnin ja 15 minuutin mittaiseksi jääneen kisan aikana ehdittiin matkaa taittaa 136 km. Sarjan voittoon seikkaili Halti Adventure Team 22 tunnin ja 26 minuutin ajalla. Toiseksi tullut joukkue Turkka Forest jäi voittajille lopulta yli 3,5 tuntia. Koko reitin ehti kiertää matkaan lähteneestä 11 joukkueesta vain 4.

Tapahtumasta kuvattu TV-lähetys julkaistaan syyskuussa, jolloin jokainen pääsee vielä palaamaan Ursakin hienoon tunnelmaan!

tiistai 2. kesäkuuta 2015

Kohti Ursak-seikkailua

Karelian Seikkailu-urheilijoiden (Karsu) järjestämä Ursak-seikkailu saa kunnian olla pisin tänä vuonna Suomessa järjestettävä seikkailukilpailu. Kilpailun startatessa Joensuun kirkkopuistosta lauantaina 6.6. klo 09:00, on pisimmän sarjan joukkueilla 30 tuntia ehtiä suorittaa n. 213 kilometrin mittainen reitti pyöräillen, meloen, rullaluistellen ja juosten järjestäjien ohjeiden mukaisesti. Voittajajoukkueen odotetaan suoriutuvan reitistä ja sen varrella vastaan tulevista yllätystehtävistä n. 21 tunnissa.

Rajavillit tarttuvat jälleen härkää sarvista, kun Antti ja Jari lähtevät mittaamaan kuntoaan ja taitojaan kokeneiden seikkailu-urheilijoiden sekaan. Tavoitteena on tehdä ehjä suoritus ilman suuria virheitä ja nauttia täysin siemauksin Joensuun seudun hienoista seikkailumaastoista.

Vuorokauden aikana matkaa taitetaan jatkuvasti suunnistaen eri välineillä. Ennakkoon tihkuneiden tietojen mukaan maastopyörän satulassa tullaan viettämään yhteensä yli 7 tuntia ja kanootilla matkaa taitetaan yli 5 tuntia. Jalkaisin suunnistusta mahtuu reitille useissa eri pätkissä yhteensä yli 5 tunnin verran ja rullaluistimilla edetään n. puolentoista tunnin ajan. Matkan varrella on luvassa yllätystehtäviä, joiden tiimoilta vieraillaan ainakin Treetop-parkissa, sekä vesileikitään uimapatjojen kanssa. Kello käy lähdöstä maaliin ja osuuksilla tarvittavat suuremmat varusteet kuljetetaan vaihtopisteille (TA) järjestäjän toimesta.

Sarjat, lajit ja osuuspituudet (Karsu)


Vaikka lajeja on paljon, ovat ne pääosin tuttuja. Joukkueen vahvuuksia ja kehityskohteita onkin ehditty tällä kertaa pohtia ennakkoon. Ennakkospekuloinnissa vahvuuksien puolella on pyörinyt suunnistustarkkuus erityisesti pyörällä liikuttaessa. Pyöräsuunnistusosuuksilla on edellisissä seikkailuissa onnistuttu tekemään oikeita ratkaisuja oikeissa paikoissa ja samalla linjalla yritetään jatkaa tälläkin kertaa.

Toinen vahvuuksien puolelle menevä osuus on rullaluistelu. Jarilla on vahva lätkätausta ja Antillekin on löytynyt kelpo matkavauhti treenilenkeiltä. Juoksuosuudet ja suunnistukset kulkevat kohtuullista tahtia, mutta kovan matkavauhdin sijaan näillä osuuksilla on tarkoitus keskittyä pummien välttämiseen. Suurin kysymysmerkki on edelleen melonta, vaikka sitä ehdittiinkin tällä kertaa treenata jopa ennakkoon.

Rajavillien etenemistä ja ennakkospekulaatioiden osumista voi seurata live-GPS-seurannan kautta lauantaiaamusta lähtien. Seurantalinkki tulee tälle sivulle.

Alla tunnelmapala parin viikon takaa viimeistelyharjoituksissa. Maastokartalla pyöräsuunnistus voi välillä olla hieman hidasta...





Rajavillien toinen joukkue starttaa keskipituiseen Challenge-sarjaan Johannan ja Riikan voimin. Tässä sarjassa 130 kilometrin reitin suorittamiseen on aikaa 14 tuntia. Lajeina ovat samat kuin pidemmässä sarjassa, mutta osuuspituudet ovat lyhempiä. Myös tästä sarjasta tulee GPS-seuranta TÄNNE.