Kesäkuun 6.-7. päivä kilpailtiin tämän vuoden pisin
kotimainen seikkailukilpailu Joensuun seudulla. Rajavillit starttasin mukaan
Karsun järjestämän Ursak-seikkailun extreme-sarjaan Jarin ja Antin muodostamalla
joukkueella. Tavoitteeksi oli asetettu selviytyä läpi koko reitistä vaaditussa
aikataulussa ja mitata kuntoa kokeneita seikkailijoita vastaan. Joukkueen
vahvuuksia ja heikkouksia oli pohdittu etukäteen ja kilpailuun valmistuttiin
huolellisesti.
Aurinkoiseen lauantai-aamuun herättiin täynnä intoa. Kartat
ja reittikirja saatiin käsiin klo 6:30 ja reilun 200 kilometrin ja arviomme
mukaan 24 tunnin reitin suunnitteluun oli käytännössä aikaa n. tunnin verran.
Sen jälkeen tavarat oli pakattava huoltolaatikoihin, kuunneltava viime hetken
ohjeet kisainfossa ja siirryttävä kilometrin päähän lähtöpaikalle kirkkopuiston
kentälle.
Kiireähän siinä tuli. Reitti suunniteltiin huolella, joten
hutilointi jätettiin huoltolaatikoiden pakkaamisvaiheeseen. Tavarat kipattiin
suoraan omista laatikoista Muuttofirma.fi:n tarjoamiin huoltolaatikoihin
suuremmin tarkastelematta ja ylimääräistä puuhaa tuli vielä tehtäväksi, kun pyöräilykypärän
pantaosa katkesi sitä laatikkoon yhdessä rullaluistinten kanssa survoessa.
Seikkailijan paras ystävä, ilmastointiteippi, onneksi pelasti tämänkin
tilanteen ja kypärä saatiin pelikuntoon.
Prologi
Startti tapahtui klo 9 (oikeasti 9:04) ja sadat seikkailijat
ryntäsivät kohti Pielisjoen varressa sijainneita prologirasteja. Pisimpään extreme-sarjaan
starttasi 11 kahden hengen joukkuetta, joista Halti Adventure lähti heti
paukusta pitämään kovinta tahtia. Me aloitimme rauhallisella tahdilla
säästellen energiaa seuraavan aamuyön pitkiä ratkaisuosuuksia varten.
Ensimmäisellä rastilla onnistuimme pitämään sukat vielä
kuivana tarkkailemalla edellä menevien joukkueiden reitinvalintoja, mutta
kastumaan päästiin pian uimapatjaillen (kahdesti) Pielisjoen ylityksen parissa.
Prologissa aikaa paloi lähinnä rasteilta puuttuvia leimasimia etsiessä. Kaikille
rasteille ei leimasinta ollut riittänyt ja rastin virkaa toimitti pelkkä
rastilippu. Kilpailijoille tästä ei oltu mainittu, joten käytimme turhaa aikaa
leimasimien etsimiseen kahdelta rastilta ennen kuin päättelimme tämän kuuluvan
kilpailun juoneen. Ylimääräistä aikaa tähän touhuun kului yhteensä n. 3
minuuttia.
Jari prologissa. |
Prologin toinen osuus sprinttisuunnistuksen parissa Joensuun
urheilupuiston ja kampuksen alueella sujui ongelmitta Antille tutuissa
maisemissa. Harmiksemme Treetop-parkkiin emme päässeet seikkailemaan. Se huvi
oli varattu vain kuntosarjalle. Prologin päätteeksi olimme team Haltia perässä jo
yli 20 minuuttia. Heti edellämme eteni sarjan ainut sekajoukkue Lupus Extreme.
Melonta
Ensimmäinen varsinainen osuus oli kanoottimelonta
kirkkopuistosta Aavarannan kautta Höytiäisen kanavaa pitkin Pankakoskelle. Tämä
osuus oli ennakkoarvailuissa meidän heikoin lajimme ja edellä menneen Lupuksen kanootti
tuntuikin karkaavan auttamatta kauemmas horisonttiin vaikka kuinka taistelimme
navakassa sivuvastaisessa tuulessa kohti Aavarantaa. Mukana olivat sekä omat
kaksipäiset kajakkimelat, että järjestäjän tarjoamat yksilapaiset
kanoottimelat. Alussa käytimme kajakkimeloja, mutta ensimmäisen rastin jälkeen
vaihdoimme yksilapaisiin, joiden kanssa haastavassa kelissä eteneminen tuntui helpommalta.
Pääsimme viimein kanavaan suojaan yli puolimetrisiltä
aalloilta ja melontarytmikin parani hiljalleen. Saimme Lupuksen kiinni rastilla
CP3, jossa tuli suorittaa lisätehtävä. Tehtävänä oli molskauttaa rantakalliolta
n. 5 metriä alempana virranneeseen kanavaan, kiivetä sieltä köyden avulla ylös
ja käydä lämmittelylenkkinä leimaamassa lisärasti n. puolen kilometrin päässä.
Antti sai lämmöt nopeasti normaaliksi Jarin kärsiessä vilunväreistä koko
melonnan loppumatkan Puntarikosken voimalalle saakka.
Melontaan käytimme aikaa yhteensä n. 2 tuntia ja 40
minuuttia kärkijoukkueiden suoriutuessa siitä n. 35 minuuttia nopeammin. Puntarikoskelta
rullaluistelemaan lähtiessämme eroa edellä luistimille hypänneeseen WRC 2015
–joukkueeseen oli jo 38 minuuttia, joten melontaosuus osoittautui jälleen
heikoksi lenkiksemme.
Epävirallinen väliaikatilanne TA Puntarikoskella rullaluistelun lähdössä. (GPSseuranta.net) |
Rullaluistelu
Rullaluistimet ja kuivaa vaatetta päälle saatuamme löysimme
nopeasti hyvän matkavauhdin. Osuuden ainoalla rastilla pääsimme laskeutumaan
Pilkon viljasiilon katolta lähes 30 metrin korkeudesta köysien varassa. Mukavan
välikevennyksen jälkeen jatkoimme luistelua Kontiorannan
ampumahiihtostadionille, jossa käytiin vielä lyhyt AH-viesti molempien
päästessä lyhyen luistelulenkin jälkeen ampumapenkalle kokeilemaan sihtiään.
Makuulta pystytauluihin paukutellessa molemmat ottivat 3
sakkolenkkiä, joiden rullailun jälkeen päästiin vaihtamaan pyöräkengät jalkaan
ja starttaamaan ensimmäiselle pitkälle maastopyöräosuudelle. Rullaluisteluosuudella
ero WRC 2015-joukkueeseen kasvoi vain minuutilla ja jätimme perässä etenevää
Lupus Extremeä n. 12 minuuttia. Turkka Forest –joukkueella oli ongelmia luistelussa
ja he olivat pudonneet useita sijoja edeten nyt seuraavana joukkueena
edellämme.
Maastopyöräily
Pyöräilyn ensimmäinen pätkä ajettiin Kontiorannan entisen
varuskunnan ja Kontioniemen alueella. Viivan varrelta haettiin piilossa olevia
rasteja osin kuvallisten vihjeiden avulla ja osin ilman vinkkejä. Alueelta
löytyi hienoja MTB-polkuja, jotka olisi voitu ajaa kovempaakin. Halu pitää kartanluku
tarkkana ja selvitä osuudesta virheittä rauhoittivat kuitenkin vauhtia. Samoin
tekivät Antin reidet, jotka ilmoittelivat heti pyöräilyn alusta asti ettei
tänään ollut hyvä pyöräilypäivä. Virheettömällä suorituksella olimme neljänneksi
nopeimpia jääden vain muutamia minuutteja nopeimmista joukkueista. Niin
kärjessä kulkenut Halti kuin edellämme kisannut WRC 2015 tekivät virheitä ja
otimme heitä kiinni, WRC:tä peräti 35 minuutin verran.
Ensimmäisellä varsinaisella pyörärastilla oli lisäohje
extra-rastin hakemisesta Pyytivaaran mastolta. Matkalla vaaralle näimme
ensimmäistä kertaa melonnan jälkeen edellä menevän joukkueen (WRC 2015) ja
tiesimme ottaneemme heitä hyvän matkaa kiinni. Tämä antoi lisävoimia kampien
pyörittelyyn, ja matka etenikin kohtuullisella tahdilla Kolinpolkua seurailleen
ja rasteja vaarojen päältä hakien.
Rastille CP8 saapuessamme näimme WRC-porukan fillarit polun
varressa. He olivat etsimässä samaa rastia. Polkua, jota pitkin saavuimme ei
ollut karttaan merkattu, joten otimme suuripiirteisen suunnan ylämäkeen kohti
puiden välistä pilkistävää kivikkoa. Rastijyrkänne oli rinteessä kivikon tasalla
hieman siitä kaakkoon. Kivikko tuntui jatkuvan ja jatkuvan ja pohdimme, oliko
se jo osa etsimäämme jyrkännettä. Rastia ei kuitankaan näkynyt, joten jatkoimme
pidemmälle kaakkoon, kunnes olimme varmoja tulleemme liian pitkälle. Häntä
koipien välissä palasimme alemmas ottamaan uutta suuntaa. Vastapäisistä
kukkuloista paikansimme itsemme tarkasti ja pian rasti löytyikin juuri sen
jyrkänteen päältä, minkä alta olimme sitä jo kerran etsineet. N. 12 minuutin
pummin myötä WRC 2015 oli jälleen karannut.
CP8 kuviot. 23 minuutin jälki, josta 15 minuuttia ylimääräistä. |
Hyppäsimme satulaan ja karautimme kohti seuraavaa rastia uraa
pitkin, jota ei ollut karttaan merkitty. Oikaisu onnistuikin muuten hyvin,
mutta tulimme tielle hieman eri kohdassa kuin ajattelimme ja seurauksena oli
parin minuutin pummi väärälle tielle kääntymisen seurauksena.
Tämän rastin jälkeen kävimme ensimmäiset keskustelut rastilla
CP11 odottavasta cut-off rajasta. Rastille tulisi ehtiä klo 19:00 mennessä tai
joutuisi jättämään siellä odottaneen n. 4 kilometrin jalkaisin edettävän lenkin
väliin. Kartta oli taiteltu pyörän karttatelineeseen siten, ettei rastia CP11
vielä näkynyt, joten jäljellä olevaa matkaa ei pystynyt arvioimaan. Päätimme
kuitenkin jatkaa samalla tavalla kuin tähänkin asti, eli tarkasti suunnistaen
ja ilman mitään järjettömiä spurtteja. Onneksi etenemiseen käytettävät polut
tuntuivat paranevan koko ajan ja pääsimme etenemään hitaiden polkujen sijaan
metsäteitä.
Rastia CP10 lähestyessämme kohtasimme yllättäviä ongelmia,
kun Jarin pyörästä katkesivat ketjut. Teimme tarvittavat ketjunjatkokset niin
nopeasti kuin osasimme ja jatkoimme matkaa. Ylimääräistä aikaa korjauksiin
kului 7 minuuttia.
Rastilla CP10 armonaikaa cut-offiin oli 20 minuuttia. Olimme
päättäneet kiertää välin tietä pitkin toivoen sen siivittävän meidän hyvään
vauhtiin kohti Kolvanan Uurolla sijainnutta CP11:ä. Tämä reitinvalinta osoittautui
aivan yhtä nopeaksi kuin suorempikin tie, mutta tästä ei ollut enää apua kellon
lyödessä 19:00 ollessamme vielä isolla tiellä n. 8 minuutin matkan päässä
rastista. Poljimme pitkän ylämäen rastille kuulemaan tuomion, jonka jo tiesimme:
Seuraavaa questia emme päässeet suorittamaan ja koko reitin kiertäminen jäi
siten haaveeksi.
Jossittelukappale
Jatkoimme matkaamme heti tiedusteltuamme ensin questilta
lähdössä olleilta joukkueilta tilannetietoja. He ilmoittivat olevansa toisella
sijalla ja käyttäneensä questiin n. tunnin. Olimme siis vain tunnin perässä
toisesta sijasta ja silti jouduimme cut-offiin. Great.
Seuraavalla välillä käytimme hetken aikaa mielessä
pyörineiden ”Jos...” –alkuisten kysymysten käsittelyyn. Ketjurikko, pummit
CP8:lla, startin tapahtuminen 4 minuuttia myöhässä, prologin rastileimasimien
etsimiseen käytetty aika... Selityksiä olisi riittänyt lähemmäs puolen tunnin
ylimääräisiin kuvioihin. Päädyimme kuitenkin lopputulokseen, että tänään emme
yksinkertaisesti olleen riittävän hyviä koko reitin haasteen selättämiseen.
Päätimme jatkaa kisaa samalla taktiikalla kuin tähänkin saakka, vaikka
sijoituksen nostamiseen ei olisi enää teoriassakaan mahdollisuuksia. Sääntöjen
mukaan ennemmin cut-offiin joutunut joukkue ei voi nousta sellaisten
joukkueiden edelle, jotka ovat kyseiseen aikarajaan ehtineet. Perässämme oli vielä
useita joukkueita, joten sijoituksen puolustamisessa oli sentään tehtävää
vaikka ensimmäinen kisatavoite täyden reitin kiertämisestä ei täyttynytkään.
Questin jälkeiset 3 jäljellä olevaa pyöräilyväliä jatkoimme
samalla tahdilla ja iloksemme huomasimme sen riittävän hyvin kisan
palkintopallisijoista kamppailevia joukkueita vastaan. Heillä oli toki takanaan
yksi raskas suunnistus meitä enemmän, mutta silti jätimme heitä jälkeemme
muutaman minuutin ennen Ahvenisen huoltopistettä. Ennakkoon vahvuudeksi
laskemamme pyörällä suunnistus osui siis oikeaan ja saimme edes hetken verrata
vauhtiamme muihin, vaikka emme enää ”samassa kisassa” olleetkaan.
CP12 ison suppuravaaran laella. |
Piiiitkä yösuunnistus
Cut-offiin joutumisen jälkeen mielessä käynyt ajatus kunnon
tauon pitämisestä ennen seuraavana vuorossa olevaa 22 km suunnistusta
työnnettiin sivummalle, koska ilta oli jo myöhä ja halusimme ehtiä
suunnistuksessa mahdollisimman pitkälle ennen pimeän tuloa. Pyöräilykamojen
vaihto suunnistuskamppeisiin tapahtui melko verkkaisesti ja läksimme pitkälle
suunnistuslenkille yhtä aikaa (täyden radan) kilpailussa 2-4 sijoilla olleiden
joukkueiden kanssa.
Heti ensimmäisistä väleistä alkaen kävi selväksi, että
haastetta tulisi riittämään maastokartan, erämaamaaston ja pimenevän illan ansiosta.
Järjestäjän 3,5 tunnin osuuden aika-arvio (jonka olimme pyöristäneet meille 4
tuntiin) tulisi ylittymään reippaasti. Sijoituksen parantamiseen ei enää ollut
mahdollisuuksia, joten keskityimme varmaan etenemiseen kävelytahdilla. Rastit
napsuivatkin kohdalleen melko hyvin ja kisassa tiukasti mukana olevia
joukkueita tuli ohi lähinnä vain tieosuuksilla.
Vaaramaastossa eteneminen alkoi pian vaatia verojaan ja heti
toista rastia etsiessämme Jarin jalat alkoivat krampata voimakkaasti.
Löysäsimme tahtia entisestään ja etsimme tiekiertoja hyödyntäviä
reitinvalintoja. Hitaan, mutta varman suunnistuksen ansiosta olimme vielä
osuuden kuudennella rastilla lähes samaan aikaan muutaman samaan aikaan
suunnistukseen startanneen joukkueen kanssa. Yö oli jo laskeutunut ja tämän
rastin jälkeen oli pakko sytyttää otsalamput. Näkyvyys ei varsinaisesti tästä
parantunut, sillä maasto oli hyvin peitteistä ja valon valaistessa lähipuiden
oksat ei niiden taakse enää nähnyt lainkaan.
Antti ja rasti CP16, jolle pääseminen tuntui kestävän ikuisuuden. |
Yksi haastavimmista suunnistustehtävistä mitä eteen on tullut. |
Tielle alkoi kasaantua myös muita uusia haasteita. Rastilla
CP20 paikkailimme alkavia hiertymiä jaloista Compeedin ja urheiluteipin avulla.
Kesti tovin ennen kuin suossa kastuneet jalat saatiin juuri alkaneessa vesisateessa
niin kuiviksi, että teippi tarttui. Heti seuraavan rastin tienoilla alkoi
Jarilla energiansaanti tökkiä, kun eväät eivät enää maistuneet. Onneksi
seuraavilla rastiväleillä pääsimme hyödyntämään teitä ja matka taittui –
valitettavan hitaasti tosin.
Ennenaikainen loppukliimaksi
Suunnistusosuuden maalin lähestyessä aamu alkoi hiljalleen
valjeta ja totesimme osuuden kestäneen meiltä jo yli 6 tuntia. Eväät eivät
vieläkään maistuneet Jarille ja Antillakin oli huolensa energiansaannin kanssa.
Aamulla huoltolaatikon pikapakkauksessa urheilujuomajauhepurkki oli jäänyt
pakkaamatta siihen, ja valmiiksi sekoitellut 9 litraa energiajuomaa oli nyt
lipitelty lähes viimeiseen pisaraan. Kisa olisi siis vedettävä loppuu pelkän
veden ja kiinteiden ruokien voimalla.
Laskeskelimme jäljellä olevan 53 km maastopyöräilyn ja 21 km
melonnan suoritusaikaa edellisten osuuksien tahtien perusteella ja totesimme
että kisattavaa olisi vielä ainakin kymmenkunta tuntia jo kisatun reilun 18
tunnin päälle. Ahvenisen TA:lle tullessamme huomasimme olevamme viimeinen sinne
saapunut joukkue. Kaikki perässämme olleet joukkueet olivat joutuneet aiemman
CP11:n cut-offin lisäksi suunnistusosuuden cut-offiin ja senkin suhteen lyhennetylle
radalle. Näin ollen sijoituksemme oli jo tässä vaiheessa kisaa sinetöity eikä
loppukisalla olisi ollut mitään vaikutusta siihen ylös- eikä alaspäin.
Edellämme ollut WRC 2015 –joukkue oli myös joutunut
suunnistuksen cut-offiin ja siten suunnistusosuus oli ollut heille yli 4 tuntia
meidän osuuttamme lyhempi. Kummankin joukkueen jatkaessa maaliin saakka he
olisivat olleet aiemman cut-offin perusteella edellämme, mutta kokonaisuudessa
heidän reitti olisi ollut n. 3 tuntia ja yli 10 kilometriä meidän reittiämme
lyhyempi. Meidän kannaltamme äärimmäisen huonosti osuneet cut-off ajat olivat aiheuttaneet
sen, että kilpailun sijoituksissa sekä edellämme että perässämme edenneen
joukkueet kulkivat reitillä n. 2 tuntia edellämme.
Koska molemmat tavoitteet koko radan kiertämisestä, sekä
muiden joukkueiden kanssa rinta rinnan kisaamisesta olivat nyt mahdottomia
saavuttaa, oli päätös kisan keskeyttämisestä tähän vaiheeseen lopulta helppo ja
yksimielinen. Päätimme siis vaihtaa kuivaa vaatetta päälle, hypätä järjestäjän
tarjoamaan paluukyytiin Joensuuhun, ja aloittaa palautumisen kohti viikon
päästä odottavaa Jukolan viestiä, jossa molempien olisi jälleen oltava
kisakunnossa.
Muut olivat jo lähteneet Ahvenisen TA:lta kun saavuimme paikalle. Jossain vaiheessa oli vettäkin satanut. |
Maitojunalla kohti Joensuuta. Lämpimään autoon kuivissa vaatteissa päästyä silmäluomet tuntuivat yllättävän raskailta. |
Vaikka tavoitteet jäivät tällä kertaa toteutumatta, oli
seikkailu jälleen hieno kokemus. Reitti tarjosi haastetta koko rahalla jopa
siinä määrin, ettei siihen kyetty päivän kunnolla vastaamaan. 18 tunnin ja 15
minuutin mittaiseksi jääneen kisan aikana ehdittiin matkaa taittaa 136 km.
Sarjan voittoon seikkaili Halti Adventure Team 22 tunnin ja 26 minuutin ajalla.
Toiseksi tullut joukkue Turkka Forest jäi voittajille lopulta yli 3,5 tuntia.
Koko reitin ehti kiertää matkaan lähteneestä 11 joukkueesta vain 4.
Tapahtumasta kuvattu TV-lähetys julkaistaan syyskuussa,
jolloin jokainen pääsee vielä palaamaan Ursakin hienoon tunnelmaan!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti