Karelian Seikkailu-urheilijoiden (Karsu) järjestämä Ursak-seikkailu saa kunnian olla pisin tänä vuonna Suomessa järjestettävä seikkailukilpailu. Kilpailun startatessa Joensuun kirkkopuistosta lauantaina 6.6. klo 09:00, on pisimmän sarjan joukkueilla 30 tuntia ehtiä suorittaa n. 213 kilometrin mittainen reitti pyöräillen, meloen, rullaluistellen ja juosten järjestäjien ohjeiden mukaisesti. Voittajajoukkueen odotetaan suoriutuvan reitistä ja sen varrella vastaan tulevista yllätystehtävistä n. 21 tunnissa.
Rajavillit tarttuvat jälleen härkää sarvista, kun Antti ja Jari lähtevät mittaamaan kuntoaan ja taitojaan kokeneiden seikkailu-urheilijoiden sekaan. Tavoitteena on tehdä ehjä suoritus ilman suuria virheitä ja nauttia täysin siemauksin Joensuun seudun hienoista seikkailumaastoista.
Vuorokauden aikana matkaa taitetaan jatkuvasti suunnistaen eri välineillä. Ennakkoon tihkuneiden tietojen mukaan maastopyörän satulassa tullaan viettämään yhteensä yli 7 tuntia ja kanootilla matkaa taitetaan yli 5 tuntia. Jalkaisin suunnistusta mahtuu reitille useissa eri pätkissä yhteensä yli 5 tunnin verran ja rullaluistimilla edetään n. puolentoista tunnin ajan. Matkan varrella on luvassa yllätystehtäviä, joiden tiimoilta vieraillaan ainakin Treetop-parkissa, sekä vesileikitään uimapatjojen kanssa. Kello käy lähdöstä maaliin ja osuuksilla tarvittavat suuremmat varusteet kuljetetaan vaihtopisteille (TA) järjestäjän toimesta.
Vaikka lajeja on paljon, ovat ne pääosin tuttuja. Joukkueen vahvuuksia ja kehityskohteita onkin ehditty tällä kertaa pohtia ennakkoon. Ennakkospekuloinnissa vahvuuksien puolella on pyörinyt suunnistustarkkuus erityisesti pyörällä liikuttaessa. Pyöräsuunnistusosuuksilla on edellisissä seikkailuissa onnistuttu tekemään oikeita ratkaisuja oikeissa paikoissa ja samalla linjalla yritetään jatkaa tälläkin kertaa.
Toinen vahvuuksien puolelle menevä osuus on rullaluistelu. Jarilla on vahva lätkätausta ja Antillekin on löytynyt kelpo matkavauhti treenilenkeiltä. Juoksuosuudet ja suunnistukset kulkevat kohtuullista tahtia, mutta kovan matkavauhdin sijaan näillä osuuksilla on tarkoitus keskittyä pummien välttämiseen. Suurin kysymysmerkki on edelleen melonta, vaikka sitä ehdittiinkin tällä kertaa treenata jopa ennakkoon.
Rajavillien etenemistä ja ennakkospekulaatioiden osumista voi seurata live-GPS-seurannan kautta lauantaiaamusta lähtien. Seurantalinkki tulee tälle sivulle.
Alla tunnelmapala parin viikon takaa viimeistelyharjoituksissa. Maastokartalla pyöräsuunnistus voi välillä olla hieman hidasta...
Rajavillien toinen joukkue starttaa keskipituiseen Challenge-sarjaan Johannan ja Riikan voimin. Tässä sarjassa 130 kilometrin reitin suorittamiseen on aikaa 14 tuntia. Lajeina ovat samat kuin pidemmässä sarjassa, mutta osuuspituudet ovat lyhempiä. Myös tästä sarjasta tulee GPS-seuranta TÄNNE.

Sarjat, lajit ja osuuspituudet (Karsu) |

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti