Lost in Kajaani / Rajavillit 1 (13.-14.9.2013)

Poikamainen uhoaminen tämän vuoden Lost in Kajaanin suhteen aloitettiin hyvissä ajoin jo edellisen syksyn kisan jälkimainingeissa. Viime vuoden kisan toisena päivänä menetetyistä sijoituksista päätettiin ottaa nyt revanssia hieman hienosäädetyllä kokoonpanolla. Viime vuoden tapaan mukana olivat Markus ja Antti, mutta kolmanneksi jäseneksi oli vaihtunut Tuomas. Tällä kertaa kaikki jäsenet eivät olleet opiskelijoiden SM-kisaan kelpuutettavia, joten viime vuoden OSM-voiton puolustaminen jäi väliin.

Viime vuodesta viisastuneena valmistautumiseen oli keskitytty nyt hieman enemmän. Kalustoa oli uusittu vuoden mittaan ja uusia leluja (mm. pyörää, kameraa ja sykemittaria) oli ehditty testaamaan Team Snowflakesin mainiossa seikkailussa. Pieniä haasteita kisavalmisteluihin toi yhden fillarin rungon katkeaminen viikkoa ennen kisaa. Varakonkeli saatiin onneksi hommattua ja ehdittiinpä sillä kurvaamaan hotellin pihassa lyhyt testilenkkikin kisa-aamuna satulan säätämiseksi. Aamu sujui muutenkin leppoisasti, vaikka ylimääräinen lenkki pyöränpumppukauppaan viime hetken varustarkastuksen seurauksena nosti sykettä hetkellisesti.

Kisavalmistelut kiivaimmillaan.

Valmiina lähtöön.

Perjantai

Puolilta päivin päästiin kaksiosaisen prologin kimppuun, jossa lajeina olivat sprinttisuunnistus ja maastopyöräsuunnistus. Startti otettiin rauhallisesti ja sykepiikkejä aiheuttivat lähinnä pyöräsuunnistuksen alamäissä ”väärää kaistaa” vastaan tulleet kisatoverit. Lopussa tarjoillusta liikenneettömästä alamäestä innostuneena otimme kahdelle viimeiselle rastille puolen minuutin into-koukut. Prologin perään tarjolla oli heti tehtävärasti. Sieltä pääsimme ensimmäiselle pidemmälle siirtymäosuudelle n. 10 minuuttia kärkijoukkuetta perässä.

Markus otti vauhdinpitovastuun Antin lukiessa karttaa ja Tuomaksen peesaillessa. Terävämpäänkin pyöräilyn aloitukseen olisi ollut mahdollisuuksia. Olimme kuitenkin ensimmäistä kertaa liikkeellä tällä ajoporukalla ja katsoimme parhaaksi tunnustella vauhtia alkuun. Rastille 5 (koulun piha) saakka suunnistus oli suoraviivaista. Tämän jälkeen alkoivat reitinvalintavälit, joihin olimme miettineet mielestämme nopeimmat reitit. Tässä tapauksessa nopeimmat eivät tarkoittaneet lyhyimpiä.

Reitinvalintaväleillä ei suuria ratkaisuja nähty. Isojen teiden käyttöön perustuneilla valinnoilla emme ainakaan hävinneet aikaa ja energiaakin säästyi varmasti pienempiä polkuja ajaneisiin verrattuna. 10. rastin jälkeen koossa oli kolmen joukkueen nippu, josta putosimme pysähtyessämme odottamaan tasoristeykseen junaa. Pohdimme hetken raon kiinni ajamista, mutta seuraavana oli tiedossa tehtävärasti joten emme nähneet sille tarvetta.

Ensimmäinen prologi takana, juoksupopot vaihtuvat pyöräkenkiin.

Suunnistus sujuu ja maisemat vaihtuu.

2 / 3 joukkueesta oli matkassa lainapyörillä. Siihen nähden vauhti oli hyvää.

Tällä valinnalla voitettiin Sikaniskoja n. 1 min. Korkea-Ahon reitti testattiin viime vuonna ja todettiin mäkiseksi.

Pikkunäppärää ison tien reitinvalintaa. Eroa saatiin kasvatettua n. 5 sekkaa, eli ei merkittävästi.

Haiskahtaa vesistötehtävältä.

Tehtävärastilla (rasti 11) hommana oli räpiköidä Puikkokoskessa uimapatjojen kanssa muutaman sadan metrin matka alavirtaan. Haastetta lisäsivät vedessä ja sen alla olleet puunrungot ja risut. Muutaman ronskimman risunylityksen jälkeen yhdestä patjasta alkoi kuulua reipasta pulputusta. Onneksi suurin osa ilmoista kesti patjan sisäpuolella tehtävän loppuun asti.

Rastilta lähtöä tehdessämme paikalle karauttivat myös viime vuonna hyvän vastuksen antaneet ja lopulta meidät voittaneet HK Gynthersin herrasmiehet. Vaihdoimme muutaman sanan ja varoitimme heitä reilusti siitä, että meidän käytössä olleessa sinisessä uimapatjassa on reikä. Siis juuri siinä, joka on samassa kasassa 20 muun sinisen uimapatjan kanssa. Tästä rastilta lähtiessämme olimme kärkeä perässä n. 50 minuuttia. Rajavillit 2 –joukkue seurasi puolestaan reilut 50 minuuttia meidän perässämme.

Seuraavan tehtävärastin (rasti 12) jälkeen spekuloitiin loppupäivän urakalla. Kisaa ei ollut takana edes viittä tuntia ja matkaa päivän maaliin oli jäljellä alle 20 kilometriä. Arvelimme lopussa odottavan vielä jotain extrahommia ja uskoimme otsalampuille tulevan vielä käyttöä. Antti tutkaili jäljellä olevaa reittiä ja totesi sen teemana olevan ylä- ja alamäet - juurikin tässä järjestyksessä. Heti seuraavalla rastilla tämä oletus osoittautui oikeaksi, kun suuren mäen päälle kiivettyämme tehtäväksi paljastui lisärastin hakeminen mäen alta ja palaaminen takaisin mäen päälle.

Tämä lisälenkki jalkaisin teki pyöräilyn turruttamille reisille vain hyvää. Ylämäkeä tallatessa Markus intoutui filosofoimaan kilpailun alun tuntemuksilla: ”Ollaan tultu periaatteessa hyvin, mutta ei ole kuitenkaan tuntunut helpolta.” Mitä sitten tarkoittikaan.

Pyörillä matkaa jatkaessamme haasteet kasvoivat edelleen, sillä vuorossa oli päivän vaikein maasto-osuus. Otimme polkujen risteykset tarkasti ja kun hyviä baanoja ei ollu tarjolla, puskimme umpimetsän läpi n. 300 metrin matkan toivoen osuvamme tukkitien päähän. Aivan kohdalleen ei osuttu, mutta kuin ihmeen kaupalla kompassin ja 20 metrin välein kulkeneiden korkeuskäyrien avulla saatiin itsemme paikallistettua ja tie löytyi. Maailmanluokan orienteerausta!

Päivän isoin pummi: 5 minuuttia puskassa pyörät kainalossa. Kisatilanteessa ei käytössä ollut aivan näin tarkkaa karttaa.

Taas yksi tehtävärasti pian suoritettu.

Juoksu / kävely tuntui hyvältä pyöräilyn väliin.

Päivän toiseksi viimeinen rasti.

Loppumatka oli varsinaista vuoristorataa isoine ylä- ja alamäkineen. Viimeiselläkin tehtävärastilla oli tarjolla vain lyhyt tehtävä ja pääsimme laskettelemaan osuuden maaliin Ristijärvelle hyvissä ajoin ennen auringon laskua. Viimeiseltä rastilta lähtiessä otimme vielä parin minuutin hermopummin. Aika 6:46 oikeutti 8. sijaan. Kärkeen eroa oli kertynyt jo yli tunti, mutta seitsemänteen sijaan eroa oli vain kolmisen minuuttia. Takana seuraava joukkue oli reilun 10 minuutin päässä.

Lauantai

Aamuyöstä tuloksia tarkastellessa totesimme olevamme ensimmäinen joukkue, joka oli pudotettu toiseen, kello 6:30 starttaavaan lähtöportaaseen. Ykkösrastilla oli heti odotettavissa quest-tehtävä, jota kohti porhalsimme kärkijoukoissa. Muiden haparoidessa risteyksessä huomasimme yllättäen olevamme letkan kärjessä. Tästä hämmentyneenä sujautimme sitten vuorostamme seuraavasta risteyksestä väärälle polulle ja kävimme häiritsemässä jonkun paikallisen mökkiläisen aamurauhaa äänekkäällä kiroilulla. Pahoittelut.

Rastitehtävänä oli coasteering-suunnistus. Hieman aavemainen kokemus sumuisessa aamunkoitossa, mutta mukava herätys aamulle. Questin päätteeksi huomattiin yhden pyöräilykengän klossiruuvin jääneen matkan varrelle. Tallella olevan ruuvin löysäys, klossin säätö kohdalleen ja kunnon kiristys –prosessi toistui tästä eteenpäin päivän jokaisella tauolla.

Kakkosrastia kohti poljettiin vitostien laitaa Sikaniskojen ja Seikkailumieleläisten kanssa. Hieman ennen Saukkovaaran risteystä kärjessä rullanneiden Sikaniskojen joukosta alkoi kuulua sen sortin supinaa, että heidän reitinvalintansa olisi eri kuin meidän. Annoimme hieman siimaa oman ratkaisun tekoon ja heidän kurvatessa pienemmälle tielle iskimme ketjut kireälle jatkaen vitostien laitaa. Seuraavaa rastia lähestyessämme vastaan tuli muita joukkueita, mutta ei Sikaniskoja. Reitinvalintamme oli osoittautunut siis paremmaksi! Fiilis oli hyvä.

1,5 km pitkä ja 15 metriä leveä suunnistusmaasto. Välillä oli nopeampaa kahlata kuin mennä kuivalla maalla.

Hyvällä reitinvalinnalla 2,5 minuutin ero Sikaniskoihin.

Eväspöytä on katettu. Rusinoita, suklaata, pähkinöitä ja pinjan siemeniä.

Seuraavana tehtävänä oli suunnistus hienossa harjumaastossa. Tätä seuranneen lisätehtävän sakkona olisi alunperin pitänyt olla uimapatjailua viereisessä järvessä, mutta kuulemma jotkut vastuuttomat hulttiot olivat rikkoneet liikaa uimapatjoja edellisenä päivänä ja sakko oli vaihtunut astetta vaisumpaan. Hyvä niin, sillä sakkoahan siitä lisätehtävältä meillekin räpsähti. Juoksusakot otettiin myös seuraavalla tehtävärastilla, kun reservin vänrikki epäonnistui tehtävässään pysäyttää rynnäkköön lähtenyt vihollisen sorsapartio. Tilanne olisi varmasti muuttunut, jos tulenjohtajamme tukena olisi ollut edes muutama tykistöpatteri.

Päivän 8. rastilla oli luvassa melontatehtävä. Ennakoimme, ettei melontaa mahdu suorittamaan kun 2 henkilöä kerrallaan. Päätimme hyvissä ajoin, että kokenein meloja Markus hoitaisi tarvittaessa molemmat lenkit Tuomaksen ja Antin vuorotellessa melan varressa. Näin tapahtuikin. Markus ja Tuomas hoitivat kunnialla ensimmäisen lenkin, jonka jälkeen Markus ja Antti iskivät melat kipinöiden toisen, hieman pidemmän lenkin.

Tällä lenkillä nähtiin myös kauden ehkä kohutuin ohitus: Olimme ohittamassa Lost-sarjan joukkuetta oikeaoppisesti (?) oikealta, kun heidän kanoottinsa alkoi kaartaa meidän suuntaamme. Pieni jarrutus ennen kevyttä kontaktia vastustajan styyrpuurin puoleiseen takakylkeen ja heidän kanoottiinsa kääntyi poikittain kohti rantapenkkaa meidän jatkaessa eteenpäin täydellä höyryllä. Emme ole vielä aivan varmoja olemmeko pahoillaan vai ylpeitä tästä. Törmäilystä huolimatta onnistuimme melonnassa hieman jättämään Seikkailumieleläisiä, joiden kanssa olimme tehneet matkaa samaan tahtiin aamusta lähtien.

Tämä ero kuitenkin hukattiin seuraavalla reitinvalintavälillä. Kartalta katsottuna valitsemamme eteläinen reitti oli hieman pidempi, mutta käyrää olisi kiivettävänä vähemmän ja rastille lähestyminen olisi selkeämpi. Valitsemamme tie osoittautui kuitenkin selkeästi hitaammaksi polkea ja lopulta jouduimme nousemaan ison pehmeän ylämäen kahdesti valitsemallamme reitillä. Onneksi seuraava käyräsuunnistustehtävä meni nappiin ja fiilikset nousivat jälleen.

Ennen seuraavaa reitinvalintaväliä oli ohjelmassa vielä juoksuviesti raviradalla. Ankkurina kierrokselle startanneen Antin oli alunperin tarkoitus juosta kierros pyöräilykengissä, mutta pienen yllyttämisen ja haasteiden heittelyn seurauksena ne vaihtuivat viime hetkellä juoksukenkiin ja kilometri taittui varsin ripeään tahtiin. Poistuimme tallikaarteen portista pikaisesti ennen kuin Jorma Kontio ehti tulla sovittelemaan suitsia Rajavillien ravureiden niskaan. Seuraavalla pitkällä reitinvalintavälillä oli useita hyviä vaihtoehtoja, joilla ei kuitenkaan lopulta tainnut olla merkittävää ajallista eroa. Valitsimme helpon ja selkeän reitin, sillä tässä vaiheessa kisaa ylimääräiset riskit suunnistuksen suhteen eivät houkuttaneet.

Melontatehtävä käynnissä

Huono reitinvalinta, 2,5 minuuttia tappiota Lumikomeettojen valintaan verrattuna.

Lumikomeetat 32 min, Rajavillit 33,5 min (sis. minuutin odottelu liikennevaloissa ja minuutin muu stoppi), ALS 34 min. Ei merkittäviä eroja.

Parin helpon rastin jälkeen palattiin Kajaaniin Vimpelinvaaran urheilukeskukseen, jossa jalkauduttiin loppumatkan epilogia varten. Epilogi sisälsi 5 tehtävärastia. Heti alkuun otimme juoksusakot pelirastilta, mutta köysilaskeutuminen ja logiikkatehtävä autonrenkaiden järjestelyn muodossa sujuivat mallikkaasti. Neljäntenä rastina oli armeijan esterata, jonka ripeällä suorituksella ohitimme edellä matkaa tehneen joukkueen. Viimeisenä tehtävänä oli viime vuodelta tuttu järven ylitys uimalla. Tällä kertaa vain yhden tarvitsi suorittaa, joten Markuksen uhrautuessa Antti ja Tuomas selvisivät kuivin jaloin.

Urheilukeskukseen loppusuoralle juostessa fiilis oli mahtava. Lauantai-päivä oli menny todella hienosti, aurinko paistoi ja voimia oli vielä tallella hyvään loppukiriin. Maalissa mainiota lihakeittoa nautiskellessa paiskattiin kättä kilpakumppaiden kanssa ja hymy oli herkässä reissun kokemuksia kerrattaessa.

Tykitystä suunnistussimulaattoritehtävässä.

Köysilaskeutumista.

Peukku loppusuoralle!

Lisää peukkuja loppusuoralle!

Viimeinen rasti.

Maalissa feat. random tipu.

Lauantain osalta olimme 7. nopein joukkue ajalla 9:06, mutta tiukassa kilpailussa se ei riittänyt sijoituksen nostamiseen ja loppusijoitus säilyi tuloksissa perjantain tapaan kahdeksantena. Viime vuodesta parannettiin siis yhdellä sijalla ja edellisvuoden tapaan pienellä 10 minuutin parannuksella sijoitus olisi noussu pari pykälää. 

Uhottavaa jäi siis myös ensi vuodeksi. Illalla palkintojenjakotilaisuudessa kuultiin onneksi järjestäjän suunnalta varsin varmalta kuulostanut lupaus siitä, että Kajaanissa seikkaillaan myös ensi syksynä.

Sunnuntai

Hotellin aamupalapöydässä sämpylää järsiessä paikalle sattuivat myös Gyntherin veljekset, joista saimme tällä kertaa makean revanssin viime vuoden tappiosta. Vaihdoimme illan kuulumisia ja toivotimme hyvää jatkoa: ”Vuoden päästä sitten taas?” – ”Joo, sitten taas.” 

Paras kolmesta?

• GPS-seuranta, pe
• GPS-seuranta, la
• Rajavillit 2 -joukkueen näkemys reissusta (tulossa)
• Kuvia

Snowflakes Seikkailu 18.8.2013

Hiutaleiden seikkailuun lähdettiin jopa kolmella joukkueella liikkeelle, kaikki pisimmässä, Pro Pinkojat -sarjassa mukana. Ykkösenä matkaan lähtivät Antti ja Tuomas, kakkosessa oli Markuksen seurana uusi Rajavilli, Jari. Kolmantena parina liikkeelle lähtivät vielä Johanna ja Marja.

Antti ja Tuomas

Markus ja Jari

Marja ja Johanna

Rajavillit 1

Ykköstiimi lähti seikkailuun testailemaan kuntoa ja välineistöä syyskuun Lost in Kajaania varten. Maksimisykkeiden sijaan hakusessa oli ehjä suoritus ilman turhia säätöjä. Kartat antoivat mielikuvan suunnistuksellisesti helpohkosta reitistä. Antti otti ne haltuunsa ja ensimmäiseen seikkailukisaansa startannut Tuomas keskittyi reittikirjan seuraamiseen.

Prologi sujui ilman suurempia mutkitteluja. Liukkaat sillat ja bunkkerin perälle sijoitettu rasti aiheuttivat pientä ylimääräistä härdelliä, mutta muuten homma lähti käyntiin mukavasti. Kuuliaisina sprinttisuunnistajina kiertelimme kartan oliivinvihreät pusikot ympäri ja jengiä painoi letkana ohitse siitä missä puskat olivat joskus olleet. Ei se mitään. Melontaosuudella pääsimme loppua kohti mukavaan vauhtiin ja intouduimme jopa ohittamaan muutaman joukkueen. Montaa joukkuetta ei meidän ohitsemme tullut ja osuudesta selvittiin kuivin jaloin. Vaihtoalueelle palatessa eroa kisan kärkeen oli tullut 16 minuuttia.

Vaihtoalueella välitankkauksella. Järjestäjille iso kiitos mainiosta tankkausasemasta.

Pyöräilyosuus oli melonnan ohella toinen suuri kysymysmerkki. Tuomas oli liikkeellä Antin kakkospyörällä, jota oli kesän mittaan rakenneltu ja koeajoilla oli eteen tullut monenlaista erikoisuutta... Nyt konkeli toimi kuitenkin moitteetta. Pyöräilyn haastava suunnistus-quest sujui hienosti ja alkumatkan hiet huuhtaistiin pois pienessä, mutta yllättävän syvässä lammessa. Lammen kompassinsyöjäkalat iskivät salakavalasti kuin Renny Harlinin elokuvassa. Onneksi molemmat joukkueen jäsenistä olivat varautuneet suunnanottovälineillä.

Pari minuutin koukkua matkan varrella tuli ja muutaman rastinoton olisi voinut hoitaa myös pyörien kanssa / ilman pyöriä, mutta pääosin homma oli gripissä ja napsimme selkiä kiinni tasaiseen tahtiin. Lopussa saimme rajavillien kakkosjoukkueen kiinni ja hiillostimme heidät samantien suunnistusvirheeseen mennen itse (lähes) telkkänä seuraavalle pöntölle. Vaihtoon saavuimme minuutin ennen kakkosjoukkuetta. Kärkeen eroa oli syntynyt n. 50 minuuttia.

Pyöräilyn suunnistus-quest -poseeraus.

Suunnistusosuudella.

Suunnistuksen alkuosan kipittelimme yhdessä kakkosjoukkueen kanssa. Olipa questilla aikaa vähän hassutellakin yleisön mieliksi. Nelosrastille teimme oman lähestymisratkaisun, jolla jätimme kakkosjoukkueen kelkasta. Painoimme karkuun hyvää tahtia ja otimme rastit häikäilemättömän tehokkaasti haltuun. Suunnistusosuudella virhesarakkeeseen ei merkintöjä tullut ja maaliin hölkkäilimme ajassa 5 h 23 min tyytyväisinä omaan suoritukseen.

- Antti

Rajavillit 2

 

Kokoonpano syntyi Rokuan kisan jälkeen FB-keskustelun tuloksena. Tieto yhteisestä harrastuksesta oli perua edellisvuoden Hiutalekisasta, minkä lauteilla tapasimme ensimmäistä kertaa yli kymmeneen vuoteen. Tiimin vahvuuksista, yhteisestä vauhdista tai kunnosta ei täten ollut juuri tietoa, vaan kilpailuun lähdettiin avoimin mielin pitämään hauskaa. Suunnistusvastuu lankesi ennakkotietoihin perustuen pääasiassa allekirjoittaneelle, Jarin paikkaillessa aina tarvittaessa.

Prologilla rastien lisäksi löytyi korkeita ja sähäköitä nokkosia. Adrenaliini peitti nokkosten kutinan iltaan asti, joten jatkoimme hyvällä fiiliksellä rantaan. Melonta oli ennakkoon heikoin lajimme, mutta yllättäen ohittimme pari joukkuetta hieman vikuroivalla kanootilla, joka kyllä rauhoittui loppua kohti. Lisäksi, mikä tärkeintä, kasvatimme eroa Anttiin ja Tuomakseen.

Jari edellä crossiradalla. Kuva: Snowflakes Adventure Team

Fillariosuus alkoi hienolla rossipätkällä ja suunnistusquestilla. Suunnistuksessa tuli pari pientä koukkua ja hätäisen lähdön takia jouduimme kipuamaan hiekkarinteen kahteen kertaan. Tästä matka jatkui melko suoraviivaisena aina viimeisille fillarirasteille asti, sisältäen hienoja maastopätkiä, yhden ojaan ajon ja rikkoutuneen karttatelineen. Viimeiset rastit teettivät kovasti epävarmuutta, liian pienille poluille kääntyilemistä ja itsensä paikantamista. Pois selvittiin, mutta Antti ja Tuomas pääsivät livahtamaan eteen.

Esteradalla menin ensimmäisen esteen yleisön pyynnöstä uudestaan, kun tekniikka oli kuulema esille ensimmäistä kertaa sinä päivänä ja se piti saada kaapattua filmille. Rasteilla tuli pari koukkua ja pari huonoa reitin valintaa ja näin jäimme maalissa ykkösestä noin viisi minuuttia.

Loppukiri hymyssä suin.

Itseltä ei aivan terävintä suoritusta ollut tarjolla fyysisesti, eikä suunnistuksellisesti. Maalissa tuntuikin ettei kaikkea ole vielä annettu. Kokonaisuutena hieno kisa, jossa järjestelyt toimivat mallikkaasti. Ainoa kehittämisehdotus on turkinpippureiden lisääminen vaihtoalueen tarjoiluihin. :D

- Markus

Rajavillit 3

 

Kisa naisjoukkueen näkökulmasta. Alun prologi lähti tosi vahvasti liikkeelle, kun lähtömerkin kajahduksen ja kartan kääntämisen jälkeen tajuttiin, että leimauskortti oli kiltisti fillarin karttatelineeseen jemmattuna. Volttilähtö huoltoalueen kautta ja sen jälkeen rasteja vapaassa järjestyksessä haalimaan. Rastit löytyivät ilman ongelmia ja merkit piirreltiin väriliiduilla leimauskorttiin. Prologilta vaihtoon tullessa ykkös- ja kakkosjoukkueen pojat olivat vain vähän edellä, mikä antoi lisäpuhtia kisaan ja siirtymiseen kohti melonnan lähtöpaikkaa.

Melonta oli ennakkoon heikoin lajimme. Osuus lähti mukavasti liikkeelle, eikä rastinotossakaan ollut vaikeuksia. Ykkös- ja kakkosjoukkuekin olivat näköetäisyydellä vielä melonnan kakkosrastilta lähtiessä. Jostain joko pojat saivat lisää lentoa omiin kanootteihin tai meillä vauhti hyytyi, kun eroa tuli lopuilla rastiväleillä reilusti lisää. Lisäksi jokunen muu joukkue ohitti, mikä oli omiaan kiristämään tunnelmaa kanootissa. Mieliala parani heti kuivalla maalle päästessä. Takas fillarin selkään ja vaihtoalueen kautta kohti pyöräosuutta.

Suunnistus oli kohtalaisen sujuvaa pyörällä sekä suunnistusquestissa. Muutamassa kohdassa keskittymisen herpaantumisen seurauksena oli pieni koukku. Questilla toinen kisaaja pääsi myös pulahtamaan ihanan vilvoittavaan veteen saarirasteja hakiessa. Pyöräosuudella näkyi useampi joukkue pitkin matkaa, joiden kanssa lähdettiin samaan aikaan rastilta. Kovemman vauhdin turvin kilpakumppanit pääsivät välillä karkuun, mutta jälleen jollakin seuraavista rasteista oltiin taas yhdessä.

Matkalla tuli yllätyksiä eteen reitinvalintojen kanssa, kun kartalla hyvännäköinen polku osoittautui kinttupoluksi tai umpimetsäksi ja kartalla hyvinkin pieni ura olikin maastossa lähes valtatie. Eikä tilanne ollut vain yhden tai kaksi kertaa edessä. Tarkkoihin karttoihin tottuneelle suunnistajalle nämä aiheuttivat aikamoista hampaiden kiristelyä ja harmitusta, kun kartalla hyväkuntoiselta ja nopealta näyttävä reitti olikin todellisuudessa hyvin paljon hitaampi kuin kartalla huomattavasti huonommalta näyttävä reitti. Mutta toisaalta kartta ja maasto olivat kaikille samat. Tilanne oli sama suunnistuskartan kanssa, mutta suunnistaessa polun koko ei ollut niin suuressa roolissa kuin pyörällä.

Muutamalla pienellä koukulla suunnistusosuus ja esterata-quest läpi ja maaliin loppuajan ollessa alle 6h 30min. Mukava oli kisata pitkästä aikaa, tästä kohti seuraavaa kisaa. Huomioita omalta osalta seuraavaa kertaa varten: ensi kerralla EN käy päivää ennen seikkailukisaa juoksemassa pitkän matkan suunnistuskisaa! :)

Maalissa!

- Johanna

Retki Rogaining 10.8.2013 (8 h)

Suomen toistaiseksi ainoa täysimittainen 24 tunnin Rogaining–kilpailu järjestettiin tällä kertaa Sappeen maastoissa Pälkäneellä. Kuninkuusmatkalle Rajavillejä ei startannut, mutta leppoisammassa 8 tunnin sarjassa oltiin mukana puolustamassa edellisen vuoden voittoa.

Starttiaitauksessa tunnelma oli odottava. Kolmen tunnin reittisuunnittelun aikana oli kasattu omasta mielestämme vahva suunnitelma, jonka runkona olivat kaksi hyviä pisteitä antavaa rastilinjaa. Suurimmat kysymysmerkit suunnitelman toteutumisen kannalta olivat edellisen viikonlopun JämiMTB:stä palautuminen ja maaston kulkukelpoisuus. Lopussa oli kuitenkin oikomismahdollisuuksia ja lisälenkin paikkoja. Checkpointteja oli laskettu maalista 2 tuntia taaksepäin minuuttiaikataululla.

Lähtöaitauksen fiilistelyjä.

Tuttujen kanssa spekulointia feat. Team K & Team Hautaniemi

Ensimmäinen puolikas

Puolilta päivin startattiin matkaan ja ensimmäiselle rastille (47) koitettiin ehtiä kärkijoukoissa ettei leimaukseen tarvitsisi jonottaa. Leimauksen jälkeen päästiin ottamaan ensimmäiset tosimaistiaiset paikallisista tiheiköistä. Letkassa suossa kahlatessa letkan perältä kyseltiin, että osanneeko siellä kärjessä kukaan suunnistaa? Ilmoitimme, ettei tämä mitä suunnistusta ole vaan sulkapalloa. Lisää kysymyksiä ei esitetty.

Kisan ensimmäinen puolisko

Tunnelmapalaa retkeilyreitiltä. Keli oli raikas.

Alun rastit 50 ja 41 menivät maastoon tutustuessa ja mittakaavaan totutellessa. Jyrkänteet, hakkuuaukot ja muut risukot tekivät metsäpätkien reitinvalinnoista melkoista arpapeliä. Rastilta 86 alkoi sitten ensimmäinen selkeä rastiputki (-59-91-83-74), jossa tavoitimme useita rastilta 50 suoraan 86:lle oikaisseita joukkueilta. Liekkitiimi porhalsi edellämme karkuun. He olivat rastin 41 käyneet, joten arvelimme heidän antavan vielä hyvän vastauksen kisassa.

Jatkoimme tietä, ja hienoja maisemia tarjonnutta retkeilypolkua rastille 80, haastavalle 60:lle sekä lähteellä sijainneelle 12-rastille. Kohti rastia 40 hölkätessämme Liekkitiimi tuli jälleen vastaan ja he kertoivat pummanneensa sitä huolella. Luulimme heidän kuitenkin jo käyneen rastilla 60 ja ollen siten yhä käytännössä edellämme. Näin ei kuitenkaan todellisuudessa ollut.

Kello ilmoitti puolet ajasta käytetyksi lähestyessämme rastia 15, joka oli samalla hash house, eli järjestäjän tarjoama huoltopaikka. Pikainen tyhjennys-tankkaus –operaatio ja matka jatkui hymyssä suin. Alkumatkalla turhiin pyörimisiin ja säätöihin oli kulunut ehkä n. 5 minuuttia, joten homma oli hyvin gripissä.

Suunnat hukassa

Seuraavaksi vuorossa oli reitin suunnistuksellisesti haastavin osuus. Rastille 94 oli alun perin tarkoitus mennä suoraan metsää pitkin, mutta alkumatkan ryteikköjen perusteella muutimme suunnitelman koukuksi takakautta, jossa kartan mukaan olisi tarjolla enemmän polkua ja selkeitä suunnistusperusteita. Noh, kahta kauheampaa risukkoahan siellä sitten olikin ja kaiken kruunuksi ajauduimme liikaa itään suolle pyörimään. Lopulta rasti löytyi kauniilta paikalta. Aikaa hukkui tällä välillä 10 ylimääräistä minuuttia.

94-85-90 rasteilta yhteensä yli 20 min pummia

Maisemaa rastilta 94.

"Ei Rajavillitkään koko aikaa seikkaile, ne vetää mustikoita välillä". Taustalla reissun rankin ryteikkö.

Seuraavalle rastille 85 oli tarkoitus kipitellä harjannetta pitkin. Hyvänä maamerkkinä odotimme notkoa n. 400 m ennen rastia. Notko tulikin eteen ja rankkasimme sen reissun pahimmaksi ryteiköksi. Kömmimme sen yli ja toisella puolella olimme tyytyväisiä, kunnes eteen ilmestyi järvi. Pikainen paikannusoperaatio ja totesimme ylittäneemme väärän notkon. Pääsimme siis kokemaan notkon ihanuuden uudestaan. Tappiota arviolta 5 minuuttia.

Seuraava rasti 90 oli loppusuoran alkupiste. Tietä pitkin hölkötellessä ajatukset kääntyivät jo lopun spekulointeihin ja metsään kurvatessamme keskittyminen ei ollut ehkä aivan vaaditulla tasolla. Ylitimme suon ja nousimme väärää mäkeä. Totesimme, että mäki on väärä, mutta nousimme silti. Mäeltä uusi suunta, joka sekin meinasi viedä reilusti rastikalliosta ohi. Ylimääräistä aikaa kului taas. Tällä kertaa selvittiin alle 5 minuutilla, mutta tekemisen taso oli aivan karseaa. Sovimme että nyt otetaan homma taas hanskaan.

Jälkikäteen ajateltuna kaikki nämä kolme virhettä olisivat olleet vältettävissä, jos molemmilla olisi ollut kompassi matkassa. Kaksi ensimmäistä olivat selkeästi kompassinkäyttäjän nukahduksia ja kun toisella ei ollut mahdollisuutta varmistaa suuntaa niin virheet pääsivät tapahtumaan. Tästä voisi kai jotain oppiakin – tai sitten keskittyä jatkossa siihen sulkapalloon.

Loppusuoraa

Suunnitelman mukaan aikaa rastilta 90 loppujen rastien kautta maaliin kuluisi 1:40. Jos leimatessa olisi jäljellä 2 tuntia tai enemmän, voisi rastin 72 hakea vielä matkaan. Edellä mainittujen virheiden jälkeen onnistuimme juuri ja juuri piippaamaan rastileimat tasan 6 tunnin kohdalla. Rohkeasti suunnitelman mukaisesti siis kohti rastia 72, jonka löysimme ongelmitta ja apinat olkapäiltä hyppivät suoraan alas viereisiltä kalliojyrkänteiltä.

Loppusuora.

Aikataulu oli tiukka ja maasto oli osoittautunut hitaaksi kulkea, joten jätimme rastin 30 väliin. Se osoittautui hyväksi ratkaisuksi, sillä katkoviivapolku kohti seuraavaa rastia oli kokolailla olematon. Haastavan rastin 32 otimme haltuun kylmäpäisesti ja runnoimme pusikon läpi tielle ja kohti rastia 52 pari minuuttia suunniteltua aikataulua perässä.

Pelivaraa oli vielä käytettävissä rastin 20 muodossa. Monen vaiheen jälkeen päätös rastin hakemisesta mukaan tehtiin juuri ennen rastiristeystä. Kello näytti aikaa kuluneen 7:25:00. Etukäteen tästä pisteestä maaliin oli arvioitu kuluvan 32 minuuttia ja rastin haku tarkoittaisi ylimääräistä 5 minuuttia. Voimia tuntui riittävän vielä, joten ajattelimme juoksevamme ne 2 minuuttia vielä kiinni lopun tieosuudella.

Rasti löytyi, sitten juostiin. Loppuhuipennuksena oli nousu Sappeen huipulle maaliin laskettelurinnettä pitkin. Tähän viimeiseen 700 metriin oli arvioitu kuluvan 10 minuttia, joten kun rinteen juurelle saapuessa aikaa oli vielä 13 minuuttia niin fiilis oli kerrassa mainio. Rinnekin talsittiin ylös suunniteltua nopeammin ja maalipiippaukset leimattiin ajassa 7:53:50.

Poika kotiin

Maalissa fiilis oli hyvä, sillä fyysisesti olimme onnistuneet tekemään todella hyvän ja tasaisen suorituksen. Tiesimme myös suunnitelmamme hyväksi. Ainoa miinus olivat suunnistusvirheet, joiden tiesimme maksaneen ainakin 20 minuuttia ja käytännössä kymmenen pistettä (rastit 30 ja 71).

Sauna ja hyvä ruoka tuntuivat pitkän suorituksen jälkeen mahtavalta. Lisää herkkua oli luvassa palkintojenjaossa, jossa kuulimme voittaneen 8 tunnin sarjan 8 pisteen erolla seuraavaan. Piste-eron suuruus oli pienoinen yllätys. Ilmeisesti muut joukkueet olivat sitten sortuneet vielä suurempiin virheisiin. (tulokset)

Mukavaa oli, kiitokset siitä kilpakumppaneille, järjestäjille sekä kilpailun sponsoreille.

Kiitosh!

Kartta ja koko reitti (55,8km). Rasteista sai pisteitä ensimmäisen numeron verran, eli esim. 20 = 2 pistettä, 85 = 8 pistettä jne.

Rokua Geopark Challenge 6.-7.7.2013 (Xtreme 24h)

Rokualla seikkailtiin nyt kolmatta kertaa Geopark Challenge. Itse bongasin kisan vuosi sitten ja jostain syystä kilpailu rupesi kiehtomaan ensi tutustumisella. Rajavillien omaa porukkaa kilpailuun ei saatu Kainuun Rastiviikon osuessa heti seuraavalle viikolle. Minulle kuitenkin siunautui mahdollisuus osallistua parin entisen Ounasvaaran Urheilulukiolaisen tapaamisen heidän kolmannen jäsenen ollessa esteellinen. Näin muodostimme Free Adventuren. Tässä tarinaa Muhoksen metsistä.

Äkkilähtö Ouluun

Bongasin Facebookista ilmoituksen, jossa haettiin hullua kahden urheilijan seuraksi rämpimään Muhoksen metsiin seikkailun hengessä ilman tulostavoitteita. Sulattelin ilmoitusta noin 12 tuntia ja huomasin sopivani kuvaukseen vallan mainiosti. Soitto perään ja parin tunnin päästä lähtö oli varma. Varmistus tapahtui sunnuntaina alkuillasta ja kilpailun materiaalin jako olisi jo torstaina, joten turhaan stressaamiseen ei onneksi jäänyt aikaa.

Rullaluistimien renkaat kaipasivat kipeästi uutta kulutuspintaa.

Kokemusta mistään näin pitkästä ei ollut (8h roga pisin), joten oma jaksaminen oli suurin kysymysmerkki. Ennestään tuntemattomien joukkuekavereiden tasokin vaikutti noviisista kovin hurjalta. Kisa kuitenkin kiehtoi ja mukaan oli päästävä, joten varusteet tuli laittaa kuntoon. Fillarihuolto onnistui naapurin avustuksella, rulliin uudet kumit alle ja varusteet kiekkokassiin. Junalippu Ouluun ja seikkailija oli valmiina.

Viimeiset valmistelut

Oulussa tapasin uudet kaverini ensikertaa ja joukkue vaikutti heti hyvältä. Varustetarkistus, unta ja matka Muhokseen. Kisakeskuksessa näyte jumarointitaidoista, joita ennakkotietojen perusteella tarvittaisiin 25m nousua varten, ja lopulta kilpailumateriaalin kimppuun. Karttoja saatiin heti kättelyssä kuusi kappaletta - prologin kartat saataisiin myöhemmin. Matka tulisi jakautumaan jotenkin näin:

• Prologi 23,5km (ainakin juoksu, uinti ja rullaluistelu)
• Maastopyöräily 125km 
• Melonta 24km 
• Canyoneering 22km (juoksu ja vesistön ylityksiä) 
• Maastopyöräily / juoksu 40km.

Ja tähän kaikkeen voittajilla tulisi mennä noin 24 tuntia. Huomata sopii myös, että melontaa lukuunottamatta matkat on mitattu ns. linnuntietä.

Jussi (vas.) ja Tuomo reittisuunnitelman kimpussa.

Reittisuunnitelma alkaa hahmottua kartta kerrallaan.

Prologilla liikkeelle

Kisaa edeltävä yö tuli nukuttua yllättävän hyvin ja fiilis oli koko ajan hyvin luottavainen omaan ja joukkueen tekemiseen. Kilpailun lähtö tapahtui Ponkilan pesäpallostadionilta (huom. stadion) kartat käteen ensimmäiseltä tömpäreeltä ja joukolla pummaamaan ensimmäistä rastia. Prologin ensimmäinen osa oli suunnistusta Muhoksen keskustassa tarjoten mm. nokkosia ja viemärissä ryömimistä (niin siistiä!).

Kartat mukaan ja leikki alkakoon.
Kuva: Tapani Launonen

Nokkosissa kahlatessa matkan teko oli hidasta ja rastia etsittiin isolla porukalla aivan liian aikaisin.
Kuva: Tuulia Miettinen.

Toiseen osaan lähdettiin uimapatjat kainalossa suunnaten suoraan veteen. Montankoskelle, takaisin ja jalkaisin eteenpäin - muistisuunnistusta ja vielä vähän uimista. Näistä osista oli prologin märin osuus tehty.

Jussilla kartta suussa, kun suuntaamme vaihtoon ja rullaluisteluun.
Kuva: Markku Ruottinen

Viimeinen prologin kolmesta osuudesta alkoi rullaluistimet jalassa. Pari ensimmäistä rastia tarttui hyvin matkaan, mutta kolmannelle mennessämme Naakiman Multitalentit pysäyttivät meidät ja kertoivat edellisellä rastilla olleesta ohjeesta. Heidän mukaansa seuraava tieosuus olisi käyttökiellossa, joten suuntasimme heidän kanssaan hiekkatie kierrolla seuraavaa rastia kohti. (Kilpailun jälkeen selvisi, että kielto koski vasta seuraavaa päivää ja tämä oli toki viestissä kerrottu.) Reilu pummi rastin otossa, josta puolet johtui väärässä kohdassa olleesta rastista, ja kaikki muut karkasivat kauas. Rullaluistelun lopussa sekaannusta aiheutti vielä sekavat merkinnät rasteissa. Onneksi päädyimme hakemaan toisenkin 3.6-rastin, jossa pääsi kiipeämään (ihan tikkaita pitkin tosin) vesitorniin ja etsimään leimasinta sieltä käsin.

Lemmenpolkua rullaluistimilla.
Kuva: Tuulia Miettinen

Polkien vaikka maailman ääriin

Fillariosuudella rastit tarttuivat hyvin matkaan, maisema vaihtui ja huonot jutut pääsivät ansaitsemaansa kunniaan. Mahtui välille toki kurjempiakin välejä, kuten polvia myöten suossa kahlaamista. Mutta myös hienoja pätkiä, kuten Pyhäkosken patovallin alastulo köysillä ja Muhosjoen ylitys pyörien kanssa alkuyöstä.

Pyhäjoen padolla.
Kuva: Tuulia Miettinen

Fillariosuudella huomasimme myös vauhtimme olevan varsin hyvä muihin joukkueisiin nähden, uusia selkiä ilmestyi eteen tasaisella tahdilla aina rastille 15 asti. Ahmaksen Kalevalaisessa perinnekylässä mieli koheni, kun tavoiteajan perusteella laskemamme ero kärkeen supistui parilla tunnilla lukiessamme viestin seuraavien rastien väliin jättämisestä kilpailun ollessa aikataulua pahasti perässä. Ketjut kireällä jatkoimme matkaa aina rastille 25 asti, jossa piti odottaa jumarointirasti. Pahaksi onneksemme emme kuitenkaan päässeet kiipeämään paikalla olleeseen Kalevan kuumailmapalloon, josta oli juuri loppunut kaasu. Palloon ehti kivuta vain viisi joukkuetta ja tässä meille selvisi ensimäistä kertaa, että olemme sijoituksissa heti kärjen perässä.

Seikkailumelonta

Melonta oli itselle oletuksena heikoin osa-alue, onneksi kaikkien osapuolien kärsivällisyys riitti vielä tässä vaiheessa (olihan kisaa takana vasta noin 14 tuntia melonnan alkaessa) ja ohjeet upposivat vähitellen. Vaihtopaikalla nautittu kuuma soppa lämmitti ja vaihtelu virkisti - aina ensimmäiseen koskeen asti. Pohja kiville, ukot ulos ja saattelemaan kanootti selvemmille vesille. Vieressä Snowflakesit lipuivat kauniisti ilman pohjakosketuksia ohi ja katosivat horisonttiin. Useiden koskien lisäksi Muhosjoki tarjosi seikkailijoille korkeita joen törmiä, kauniita hiekkasärkkiä (upottavaa mutaa), tuhansia seuralaisia, vettä taivaan täydeltä, sekä - helmenä veden pinnalla - kaatuneita puita.

Vesi kauniin kirkasta ja edessä hieman pomppuista menoa.
Kuva ei ole kilpailusta. Kuva: Oulun Seudun Melojat ry.

Puita oli välillä useamman metrin korkuisiksi murroksiksi asti, joiden toiselle puolelle pääsi vain yläkautta. Kanootin kantaminen, raahaaminen, kiskominen ja työntäminen tuli siis varsin tutuksi tällä "romantikkojen suosimalla joella". Melonta oli pitkä ja vaihtoa ehdittiin odottaa monen mutkan takaa.

Viimeiset huuhtelut

Kilpailun odotetuin (kauhulla kaiketi) osuus odotti välittömästi melonnan päätyttyä. Sama matka yläjuoksulle pyörien luokse, kuin mitä äsken oli tultu alavirtaan meloen. Tai ei nyt aivan sama matka, kun olihan matkalle ripoteltu reilusti toistakymmentä rastia.
Ensimmäinen puolikas canyoneeringistä sujui varsin rauhallisesti, välillä tuntui koko joukkue olevan unessa. Melonnassa ohittamamme Team Välivuosi paineli ohi muutaman rastin jälkeen, eikä meillä ollut tässä vaiheessa mitään sanomista heidän vauhtiinsa. Onneksemme osuuden loppuosuus oli vaativampaa suunnistusta ja samalla rastit oli ripoteltu vuoropuolin jokea. Jussi suunnisti tarkasti lipuille ja uinti piristi koko porukkaa, joten jalkakin rupesi hieman paremmin liikkumaan. Hieman ennen fillareille tuloa näimme Välivuoden jälleen samalla rastilla ja vaihdossa saimme kuulla taistelevamme heidän kanssaan kolmospaikasta.

Mistä näitä voimia tulee?

Tuomo lähti vaihdon jälkeen hurjalla tempolla kirimään eroa Välivuoteen kiinni, olivathan he lähteneet vaihdosta vain noin 1½ minuuttia meidän edellä. Itse olin ensimmäisen oman vetopätkän jälkeen aivan lopussa. Ensimmäiseltä (43) rastilta lähtiessämme huomasimme Välivuoden vasta tulevan siihen, tästäkös voimat taas lisääntyivät. Pieni pummi seuraavalle ja matkaa jatkettiinkin kimpassa viimeiselle varsinaiselle rastille. Tällä välillä vetohaluja ei löytynyt oikein kummastakaan joukkueesta, mutta viimeiselle questille mennessä molemmat joukkueet kokeilivat välillä irtiottoja ja vauhtia oli paikoin jopa 45km/h. Questilla etsimme Muhosjoen suistossa olevista postilaatikoista päivän Kalevaa, jossa maalin sijointi oli ilmoitettu. JP-rakennetekniikka oli juuri lehteä nostamassa postilaatikosta ja maalin ohi olimme kiertäneet matkalla questille, joten suurta haastetta tässä ei ollut. Viimeisessä ylämäessä Välivuosi kuitenkin jätätti meidät ja näin tulimme neljäntenä joukkueena maaliin vain parin minuutin erolla toisena maaliin tulleisiin. Pettymyksen peitti kuitenkin suunnaton ylpeys omasta suorituksesta.

Maalissa, Muhoksen torilla, puhdas vesi tuntui varsin virkistävältä.

Palkintojenjaossa yllätys

Illalla "gaalassa" saimme yllättäen ja pyytämättä käteemme kakkospalkinnot, kun edellä maalin tulleet eivät olleet kiertäneet kaikkia rasteja ja saivat näin ½ tunnin aikasakot. Näin oma ja joukkueen loistava suoritus sai vielä varsin hienon palkinnon. Matkaa kertyi, reitin lyhennyksistä huolimatta, kaikkiaan noin 230km ja aikaa kului lähes 26 tuntia.

GPS-seurannan käppyrä sekoili hieman padon jälkeen,
mutta muuten näkyy lenkit ja koukerot varsin hyvin.

Uudestaan...

Linkkejä kilpailuun liittyen:

Kilpailun kotisivu
GPS-seuranta 2013
Tapani Launosen kuvia tapahtumasta
Tuulia Miettisen kuvia

p.s. Anteeksi pitkä teksti, mutta pitkä oli kilpailukin. Toivottavasti lukeminen ei käynyt tylsäksi.