keskiviikko 18. syyskuuta 2013

Lost in Kajaani / Rajavillit 1 (13.-14.9.2013)

Poikamainen uhoaminen tämän vuoden Lost in Kajaanin suhteen aloitettiin hyvissä ajoin jo edellisen syksyn kisan jälkimainingeissa. Viime vuoden kisan toisena päivänä menetetyistä sijoituksista päätettiin ottaa nyt revanssia hieman hienosäädetyllä kokoonpanolla. Viime vuoden tapaan mukana olivat Markus ja Antti, mutta kolmanneksi jäseneksi oli vaihtunut Tuomas. Tällä kertaa kaikki jäsenet eivät olleet opiskelijoiden SM-kisaan kelpuutettavia, joten viime vuoden OSM-voiton puolustaminen jäi väliin.

Viime vuodesta viisastuneena valmistautumiseen oli keskitytty nyt hieman enemmän. Kalustoa oli uusittu vuoden mittaan ja uusia leluja (mm. pyörää, kameraa ja sykemittaria) oli ehditty testaamaan Team Snowflakesin mainiossa seikkailussa. Pieniä haasteita kisavalmisteluihin toi yhden fillarin rungon katkeaminen viikkoa ennen kisaa. Varakonkeli saatiin onneksi hommattua ja ehdittiinpä sillä kurvaamaan hotellin pihassa lyhyt testilenkkikin kisa-aamuna satulan säätämiseksi. Aamu sujui muutenkin leppoisasti, vaikka ylimääräinen lenkki pyöränpumppukauppaan viime hetken varustarkastuksen seurauksena nosti sykettä hetkellisesti.

Kisavalmistelut kiivaimmillaan.

Valmiina lähtöön.

Perjantai


Puolilta päivin päästiin kaksiosaisen prologin kimppuun, jossa lajeina olivat sprinttisuunnistus ja maastopyöräsuunnistus. Startti otettiin rauhallisesti ja sykepiikkejä aiheuttivat lähinnä pyöräsuunnistuksen alamäissä ”väärää kaistaa” vastaan tulleet kisatoverit. Lopussa tarjoillusta liikenneettömästä alamäestä innostuneena otimme kahdelle viimeiselle rastille puolen minuutin into-koukut. Prologin perään tarjolla oli heti tehtävärasti. Sieltä pääsimme ensimmäiselle pidemmälle siirtymäosuudelle n. 10 minuuttia kärkijoukkuetta perässä.

Markus otti vauhdinpitovastuun Antin lukiessa karttaa ja Tuomaksen peesaillessa. Terävämpäänkin pyöräilyn aloitukseen olisi ollut mahdollisuuksia. Olimme kuitenkin ensimmäistä kertaa liikkeellä tällä ajoporukalla ja katsoimme parhaaksi tunnustella vauhtia alkuun. Rastille 5 (koulun piha) saakka suunnistus oli suoraviivaista. Tämän jälkeen alkoivat reitinvalintavälit, joihin olimme miettineet mielestämme nopeimmat reitit. Tässä tapauksessa nopeimmat eivät tarkoittaneet lyhyimpiä.

Reitinvalintaväleillä ei suuria ratkaisuja nähty. Isojen teiden käyttöön perustuneilla valinnoilla emme ainakaan hävinneet aikaa ja energiaakin säästyi varmasti pienempiä polkuja ajaneisiin verrattuna. 10. rastin jälkeen koossa oli kolmen joukkueen nippu, josta putosimme pysähtyessämme odottamaan tasoristeykseen junaa. Pohdimme hetken raon kiinni ajamista, mutta seuraavana oli tiedossa tehtävärasti joten emme nähneet sille tarvetta.

Ensimmäinen prologi takana, juoksupopot vaihtuvat pyöräkenkiin.

Suunnistus sujuu ja maisemat vaihtuu.

2 / 3 joukkueesta oli matkassa lainapyörillä. Siihen nähden vauhti oli hyvää.

Tällä valinnalla voitettiin Sikaniskoja n. 1 min. Korkea-Ahon reitti testattiin viime vuonna ja todettiin mäkiseksi.

Pikkunäppärää ison tien reitinvalintaa. Eroa saatiin kasvatettua n. 5 sekkaa, eli ei merkittävästi.

Haiskahtaa vesistötehtävältä.

Tehtävärastilla (rasti 11) hommana oli räpiköidä Puikkokoskessa uimapatjojen kanssa muutaman sadan metrin matka alavirtaan. Haastetta lisäsivät vedessä ja sen alla olleet puunrungot ja risut. Muutaman ronskimman risunylityksen jälkeen yhdestä patjasta alkoi kuulua reipasta pulputusta. Onneksi suurin osa ilmoista kesti patjan sisäpuolella tehtävän loppuun asti.

Rastilta lähtöä tehdessämme paikalle karauttivat myös viime vuonna hyvän vastuksen antaneet ja lopulta meidät voittaneet HK Gynthersin herrasmiehet. Vaihdoimme muutaman sanan ja varoitimme heitä reilusti siitä, että meidän käytössä olleessa sinisessä uimapatjassa on reikä. Siis juuri siinä, joka on samassa kasassa 20 muun sinisen uimapatjan kanssa. Tästä rastilta lähtiessämme olimme kärkeä perässä n. 50 minuuttia. Rajavillit 2 –joukkue seurasi puolestaan reilut 50 minuuttia meidän perässämme.

Seuraavan tehtävärastin (rasti 12) jälkeen spekuloitiin loppupäivän urakalla. Kisaa ei ollut takana edes viittä tuntia ja matkaa päivän maaliin oli jäljellä alle 20 kilometriä. Arvelimme lopussa odottavan vielä jotain extrahommia ja uskoimme otsalampuille tulevan vielä käyttöä. Antti tutkaili jäljellä olevaa reittiä ja totesi sen teemana olevan ylä- ja alamäet - juurikin tässä järjestyksessä. Heti seuraavalla rastilla tämä oletus osoittautui oikeaksi, kun suuren mäen päälle kiivettyämme tehtäväksi paljastui lisärastin hakeminen mäen alta ja palaaminen takaisin mäen päälle.

Tämä lisälenkki jalkaisin teki pyöräilyn turruttamille reisille vain hyvää. Ylämäkeä tallatessa Markus intoutui filosofoimaan kilpailun alun tuntemuksilla: ”Ollaan tultu periaatteessa hyvin, mutta ei ole kuitenkaan tuntunut helpolta.” Mitä sitten tarkoittikaan.

Pyörillä matkaa jatkaessamme haasteet kasvoivat edelleen, sillä vuorossa oli päivän vaikein maasto-osuus. Otimme polkujen risteykset tarkasti ja kun hyviä baanoja ei ollu tarjolla, puskimme umpimetsän läpi n. 300 metrin matkan toivoen osuvamme tukkitien päähän. Aivan kohdalleen ei osuttu, mutta kuin ihmeen kaupalla kompassin ja 20 metrin välein kulkeneiden korkeuskäyrien avulla saatiin itsemme paikallistettua ja tie löytyi. Maailmanluokan orienteerausta!

Päivän isoin pummi: 5 minuuttia puskassa pyörät kainalossa. Kisatilanteessa ei käytössä ollut aivan näin tarkkaa karttaa.

Taas yksi tehtävärasti pian suoritettu.

Juoksu / kävely tuntui hyvältä pyöräilyn väliin.

Päivän toiseksi viimeinen rasti.
Loppumatka oli varsinaista vuoristorataa isoine ylä- ja alamäkineen. Viimeiselläkin tehtävärastilla oli tarjolla vain lyhyt tehtävä ja pääsimme laskettelemaan osuuden maaliin Ristijärvelle hyvissä ajoin ennen auringon laskua. Viimeiseltä rastilta lähtiessä otimme vielä parin minuutin hermopummin. Aika 6:46 oikeutti 8. sijaan. Kärkeen eroa oli kertynyt jo yli tunti, mutta seitsemänteen sijaan eroa oli vain kolmisen minuuttia. Takana seuraava joukkue oli reilun 10 minuutin päässä.

Lauantai


Aamuyöstä tuloksia tarkastellessa totesimme olevamme ensimmäinen joukkue, joka oli pudotettu toiseen, kello 6:30 starttaavaan lähtöportaaseen. Ykkösrastilla oli heti odotettavissa quest-tehtävä, jota kohti porhalsimme kärkijoukoissa. Muiden haparoidessa risteyksessä huomasimme yllättäen olevamme letkan kärjessä. Tästä hämmentyneenä sujautimme sitten vuorostamme seuraavasta risteyksestä väärälle polulle ja kävimme häiritsemässä jonkun paikallisen mökkiläisen aamurauhaa äänekkäällä kiroilulla. Pahoittelut.

Rastitehtävänä oli coasteering-suunnistus. Hieman aavemainen kokemus sumuisessa aamunkoitossa, mutta mukava herätys aamulle. Questin päätteeksi huomattiin yhden pyöräilykengän klossiruuvin jääneen matkan varrelle. Tallella olevan ruuvin löysäys, klossin säätö kohdalleen ja kunnon kiristys –prosessi toistui tästä eteenpäin päivän jokaisella tauolla.

Kakkosrastia kohti poljettiin vitostien laitaa Sikaniskojen ja Seikkailumieleläisten kanssa. Hieman ennen Saukkovaaran risteystä kärjessä rullanneiden Sikaniskojen joukosta alkoi kuulua sen sortin supinaa, että heidän reitinvalintansa olisi eri kuin meidän. Annoimme hieman siimaa oman ratkaisun tekoon ja heidän kurvatessa pienemmälle tielle iskimme ketjut kireälle jatkaen vitostien laitaa. Seuraavaa rastia lähestyessämme vastaan tuli muita joukkueita, mutta ei Sikaniskoja. Reitinvalintamme oli osoittautunut siis paremmaksi! Fiilis oli hyvä.

1,5 km pitkä ja 15 metriä leveä suunnistusmaasto. Välillä oli nopeampaa kahlata kuin mennä kuivalla maalla.

Hyvällä reitinvalinnalla 2,5 minuutin ero Sikaniskoihin.

Eväspöytä on katettu. Rusinoita, suklaata, pähkinöitä ja pinjan siemeniä.

Seuraavana tehtävänä oli suunnistus hienossa harjumaastossa. Tätä seuranneen lisätehtävän sakkona olisi alunperin pitänyt olla uimapatjailua viereisessä järvessä, mutta kuulemma jotkut vastuuttomat hulttiot olivat rikkoneet liikaa uimapatjoja edellisenä päivänä ja sakko oli vaihtunut astetta vaisumpaan. Hyvä niin, sillä sakkoahan siitä lisätehtävältä meillekin räpsähti. Juoksusakot otettiin myös seuraavalla tehtävärastilla, kun reservin vänrikki epäonnistui tehtävässään pysäyttää rynnäkköön lähtenyt vihollisen sorsapartio. Tilanne olisi varmasti muuttunut, jos tulenjohtajamme tukena olisi ollut edes muutama tykistöpatteri.

Päivän 8. rastilla oli luvassa melontatehtävä. Ennakoimme, ettei melontaa mahdu suorittamaan kun 2 henkilöä kerrallaan. Päätimme hyvissä ajoin, että kokenein meloja Markus hoitaisi tarvittaessa molemmat lenkit Tuomaksen ja Antin vuorotellessa melan varressa. Näin tapahtuikin. Markus ja Tuomas hoitivat kunnialla ensimmäisen lenkin, jonka jälkeen Markus ja Antti iskivät melat kipinöiden toisen, hieman pidemmän lenkin.

Tällä lenkillä nähtiin myös kauden ehkä kohutuin ohitus: Olimme ohittamassa Lost-sarjan joukkuetta oikeaoppisesti (?) oikealta, kun heidän kanoottinsa alkoi kaartaa meidän suuntaamme. Pieni jarrutus ennen kevyttä kontaktia vastustajan styyrpuurin puoleiseen takakylkeen ja heidän kanoottiinsa kääntyi poikittain kohti rantapenkkaa meidän jatkaessa eteenpäin täydellä höyryllä. Emme ole vielä aivan varmoja olemmeko pahoillaan vai ylpeitä tästä. Törmäilystä huolimatta onnistuimme melonnassa hieman jättämään Seikkailumieleläisiä, joiden kanssa olimme tehneet matkaa samaan tahtiin aamusta lähtien.

Tämä ero kuitenkin hukattiin seuraavalla reitinvalintavälillä. Kartalta katsottuna valitsemamme eteläinen reitti oli hieman pidempi, mutta käyrää olisi kiivettävänä vähemmän ja rastille lähestyminen olisi selkeämpi. Valitsemamme tie osoittautui kuitenkin selkeästi hitaammaksi polkea ja lopulta jouduimme nousemaan ison pehmeän ylämäen kahdesti valitsemallamme reitillä. Onneksi seuraava käyräsuunnistustehtävä meni nappiin ja fiilikset nousivat jälleen.

Ennen seuraavaa reitinvalintaväliä oli ohjelmassa vielä juoksuviesti raviradalla. Ankkurina kierrokselle startanneen Antin oli alunperin tarkoitus juosta kierros pyöräilykengissä, mutta pienen yllyttämisen ja haasteiden heittelyn seurauksena ne vaihtuivat viime hetkellä juoksukenkiin ja kilometri taittui varsin ripeään tahtiin. Poistuimme tallikaarteen portista pikaisesti ennen kuin Jorma Kontio ehti tulla sovittelemaan suitsia Rajavillien ravureiden niskaan. Seuraavalla pitkällä reitinvalintavälillä oli useita hyviä vaihtoehtoja, joilla ei kuitenkaan lopulta tainnut olla merkittävää ajallista eroa. Valitsimme helpon ja selkeän reitin, sillä tässä vaiheessa kisaa ylimääräiset riskit suunnistuksen suhteen eivät houkuttaneet.

Melontatehtävä käynnissä

Huono reitinvalinta, 2,5 minuuttia tappiota Lumikomeettojen valintaan verrattuna.

Lumikomeetat 32 min, Rajavillit 33,5 min (sis. minuutin odottelu liikennevaloissa ja minuutin muu stoppi), ALS 34 min. Ei merkittäviä eroja.

Parin helpon rastin jälkeen palattiin Kajaaniin Vimpelinvaaran urheilukeskukseen, jossa jalkauduttiin loppumatkan epilogia varten. Epilogi sisälsi 5 tehtävärastia. Heti alkuun otimme juoksusakot pelirastilta, mutta köysilaskeutuminen ja logiikkatehtävä autonrenkaiden järjestelyn muodossa sujuivat mallikkaasti. Neljäntenä rastina oli armeijan esterata, jonka ripeällä suorituksella ohitimme edellä matkaa tehneen joukkueen. Viimeisenä tehtävänä oli viime vuodelta tuttu järven ylitys uimalla. Tällä kertaa vain yhden tarvitsi suorittaa, joten Markuksen uhrautuessa Antti ja Tuomas selvisivät kuivin jaloin.

Urheilukeskukseen loppusuoralle juostessa fiilis oli mahtava. Lauantai-päivä oli menny todella hienosti, aurinko paistoi ja voimia oli vielä tallella hyvään loppukiriin. Maalissa mainiota lihakeittoa nautiskellessa paiskattiin kättä kilpakumppaiden kanssa ja hymy oli herkässä reissun kokemuksia kerrattaessa.

Tykitystä suunnistussimulaattoritehtävässä.

Köysilaskeutumista.

Peukku loppusuoralle!

Lisää peukkuja loppusuoralle!

Viimeinen rasti.

Maalissa feat. random tipu.

Lauantain osalta olimme 7. nopein joukkue ajalla 9:06, mutta tiukassa kilpailussa se ei riittänyt sijoituksen nostamiseen ja loppusijoitus säilyi tuloksissa perjantain tapaan kahdeksantena. Viime vuodesta parannettiin siis yhdellä sijalla ja edellisvuoden tapaan pienellä 10 minuutin parannuksella sijoitus olisi noussu pari pykälää. 

Uhottavaa jäi siis myös ensi vuodeksi. Illalla palkintojenjakotilaisuudessa kuultiin onneksi järjestäjän suunnalta varsin varmalta kuulostanut lupaus siitä, että Kajaanissa seikkaillaan myös ensi syksynä.

Sunnuntai


Hotellin aamupalapöydässä sämpylää järsiessä paikalle sattuivat myös Gyntherin veljekset, joista saimme tällä kertaa makean revanssin viime vuoden tappiosta. Vaihdoimme illan kuulumisia ja toivotimme hyvää jatkoa: ”Vuoden päästä sitten taas?” – ”Joo, sitten taas.” 

Paras kolmesta?