sunnuntai 18. syyskuuta 2016

Rajavillit 1 @ Lost in Kajaani 2016

Syyskuinen Lost in Kajaani –seikkailu on kuulunut jo neljän vuoden ajan Rajavillien kisakalenteriin. Tällä kertaa järjestäjät olivat nostaneet panoksia tapahtuman suhteen ja aiemman kaksipäiväisen etappikisan sijaan Extremely Lost –sarjalaisille oli tarjolla yhtämittainen vuorokauden seikkailu Kainuun upeissa ruskamaisemissa.

Rajavillit 1 –joukkueessa haasteen ottivat vastaan Antti, Markus ja Jari. Matkaan lähdettiin revanssimielellä hakemaan ehjää suoritusta viime syksynä keskeytykseen päättyneen seikkailun jatkoksi. Luottamus joukkueen tekemiseen oli hyvällä tasolla. Markus ja Jari olivat hioneet seikkailukuntoa Snowflakes-seikkailussa voitokkaasti Antin kiertäessä eri maastopyörätapahtumia hakien rutiinia ja vauhtia pyöräsuunnistukseen. Ainoat varsinaiset yhteistreenit pidettiin pari viikkoa ennen tapahtumaa, jolloin otettiin koko joukkueella tuntumaa melontaan kanooteilla, kajakeilla sekä SUP-laudoilla.

Reittisuunnittelun kimppuun päästiin poikkeuksellisen hyvissä ajoin saatuamme kartat kouraan jo vuorokautta ennen starttia. Lähtö tapahtui Ukkohallan laskettelukeskuksessa lauantaina klo 10 aamulla ja maaliin Kajaaniin saavuttaisiin järjestäjän aikataulun mukaan  vajaa vuorokausi myöhemmin sunnuntaiaamuna. Ennakkoarvailuissa ratkaisujen oletettiin tapahtuvan yöllä pimeään aikaan ja aamun tunteina, jolloin väsymys tekee yksinkertaisistakin suunnistustehtävistä haastavia. Tavoitteeksi asetettiin tasainen suoritus ilman virheitä ja notkahduksia. Voimia oli tarkoitus säästää vielä aamullekin, jotta tarvittaessa voitaisiin vielä nostaa vauhtia loppua kohti.

Kärjessä matkaan.

Seikkailun startissa oli ruuhkaa, kun lähes 100 Extremely Lost ja Lost –sarjojen joukkuetta säntäsivät prologiin lähtöluvan saatuaan etsimään Ukkohallan mökkikylästä vihjerasteja, joiden avulla selvisi ensimmäisen varsinaisen rastin sijainti. Rasti paikannettiin frisbeegolfradan väylän 13 tii-paikalla Ukkohallan huipulle. Pidimme reipasta tahtia jotta pääsisimme kärkiporukan mukaan ensimmäisille kapeilla poluilla ajettaville rastiväleille. Sujuvalla etenemisellä olimme ykkösrastilla ensimmäisenä joukkueena yhtä aikaa sekajoukkue Hiiltomiesten kanssa.

Etukäteen olimme päättäneet, että jos ensimmäinen rasti on vaaran päällä, jatkamme suoraan ulkoilureittiä kohti toista rastia. Näin myös tehtiin ja letkan kärjessä edetessä saimme olla heti tarkkana suunnistuksen kanssa tehdessämme ensimmäiset renkaanjäljet Ukkohallan latupohjille. Toisella rastilla leimasimme ensimmäisenä, mutta pian sen jälkeen kohtasimme teknisiä ongelmia vaihdevaijerin irrotessa pyörän takavaihtajasta. Parin minuutin pikaremontin aikana Free Adventure ja Palju.eu –joukkueet siirtyivät letkan kärkeen meidän seuratessa heti perässä ”melkein toimivilla” vaihteilla.

Nelosrastille otimme muista joukkueista poikkeavan reitinvalinnan tavoitteenamme hyödyntää nopeampaa tietä ja välttää UKK-reitin pienen polun riskit. Valinta oli melko onnistunut, vaikka suorempaa reittiä edenneet ottivatkin pari minuuttia etumatkaa valinnallaan. Rastilla odotti uintitehtävä hienon vesiputouksen alla. Onneksi kroppa oli jo lämmennyt puolentoista tunnin seikkailun myötä eikä kylmä vesi aiheuttanut pahempia jälkitärinöitä.

Kengät ja vaatteet eivät kauaa kuivana kestäneet. Kärkikahlaajana Jari. (Kuva: Vaarojen Valokuvaajat)


Uintipaikalta poistuessamme unohdimme kompassin rastipaikan nurmikolle. Onneksi huomasimme tämän nopeasti ja palasimme hakemaan sen. Tästä 2,5 minuutin ylimääräisestä koukusta huolimatta jatkoimme matkaa kolmannella sijalla Free Adventuren ja Paljun jälkeen.

Tilanne rastin 4 jälkeen (GPSseuranta.net)

1. 1:48:33 29 Free Adventure
2. +0:00:32 28 Palju.eu
3. +0:07:15 24 Rajavillit 1
4. +0:10:54 30 Hiiltomiehet
5. +0:11:33 27 Malaysian Tigers Feat. JP
6. +0:16:02 4 Uroskarhut
7. +0:24:47 32 Team 1Life Mix
8. +0:25:38 1 Puuppola Rules
9. +0:27:31 17 Team ProMedical
10. +0:27:57 16 Karsu

Muutoksia kärjessä.

Seuraavilla neljällä rastilla oli jokaisella questit, eli jokin suoritettava tehtävä. Kaikkiin tehtäviin liittyi jalkaisin liikkumista joko suunnistaen tai merkittyä reittiä seuraten. Maasto tarjosi fyysisyyttä runsailla korkeuseroilla.

Rastin 6 suunnistukseen Vääränsärkille oli tehty lisätwistiä viemällä maastoon hämäysrasteja lähelle oikeita rastipaikkoja. Neljän rastin radalla otimme väärät koodit kahdesta ensimmäisestä rastista ennen kuin kolmannella rastilla tajusimme hämäysrastit. Suunnistustehtävän lähtöpaikalle palatessa kävimme katsomassa kakkosrastilta oikean koodin. Olimme melko varmoja että myös ensimmäisen rastin koodi (vuosiluku 2019) oli väärä, mutta rasti oli niin kaukana että arvioimme sakkolenkin suorittamisen nopeammaksi vaihtoehdoksi kuin tarkastuskäynnin. Olimme niin varmoja koodin vääryydestä, että päätimme lopulta veikata koodiksi jotain toista vuosilukua (2017) ja tämä riskinotto kannatti, koska se sattui olemaan oikea koodi. Säästyimme siis sakkolenkeiltä loogisen päättelyn ja hyvän tuurin myötä.
Kärkijoukkueista Free Adventure otti kaksi sakkolenkkiä, mutta säilytti silti johtopaikkansa toiseksi nousseeseen Malaysian Tigers  -joukkueeseen nähden. Kärkisijoista kamppaillut Palju kohtasi teknisiä pyöräongelmia heti rastilta lähdön jälkeen ja ohitimme heidät siirtyen tutulle kolmossijalle. Suunnistuksessa samaan tahtiin edennyt sekajoukkue Hiiltomiehet sortui sakkoihin ja jäi taaksemme.

Seuraavilla rasteilla 7 ja 8 liikuttiin jälleen jalan tehtävien merkeissä, mutta suurempia vaikutuksia tilanteeseen niillä ei ollut. Rauhoitimme hieman tahtia selvitäksemme pitkästä kisasta kunnialla läpi. Rastilla 9 odottaneeseen melontaan Hiiltomiehet saapui jälleen aivan kannassamme.

Tilanne melontaan saavuttaessa: (GPSseuranta.net)

1. 4:29:51 27 Malaysian Tigers Feat. JP
2. +0:02:23 29 Free Adventure
3. +0:16:48 24 Rajavillit 1
4. +0:18:12 30 Hiiltomiehet
5. +0:43:50 28 Palju.eu
6. +0:45:36 16 Karsu
7. +0:49:15 1 Puuppola Rules
8. +0:55:41 4 Uroskarhut
9. +1:09:27 32 Team 1Life Mix
10. +1:11:58 14 Uroskarhut 2


Fyysisiä rastivälejä

Melonnassa pääsimme laskemaan Latvajoen mutkittelevaa uomaa virran mukana. Matalikot, kaatuneet puut ja kivikot toivat mukavasti maustetta melontaan eikä joella ollut hetkeäkään tylsää. Kahden joukkeen jäsenen meloessa kolmas haki rasteja kauempaa polkupyörällä. Rastit piti hakea numerojärjestyksessä ja melojia vaihtaa välillä, joten välillä melojat odottelivat pyöräilijää ja välillä pyöräilijä pääsi puolestaan odottelemaan melojakaksikkoa.

Etenimme tasatahtiin Hiiltomiesten kanssa ja Uva-järven suulle päättyneen melonnan jälkeiseen bike-run –tehtävään he pääsivät muutamia minuutteja meitä ennen. Juoksimme takaisin melonnan lähtöön joen itäpuolella kulkevaa asfalttitietä pitkin hyödyntäen jokainen vuorollamme yhtä mukana kulkenutta polkupyörää. Tällä osuudella onnistuimme kuromaan Hiiltomiesten etumatkan kiinni ja hyppäsimme takaisin polkupyörille yhtä aikaa vaihtaen samalla kuulumiset Rajavillien sekajoukkueen kanssa, joka saapui juuri melontatehtävän alkuun meidän jatkaessamme matkaa.

Melonta ja juoksu tarjosivat mukavasti vaihtelua pyöräilyvoittoselle seikkailulle, mutta heti seuraavalla rastivälillä reidet joutuivat koville reitin suunnatessa Paljakan vaaran päälle, jossa meitä odotti – yllätys yllätys – juoksutehtävä. 3,5 kilometrin pururatakierroksen jälkeen pakkasimme juoksukengät tukevasti reppuun, sillä tästä eteenpäin luvassa oli pelkkää pyöräilyä aina pakolliselle taukopaikalle saakka ja vielä siitäkin eteenpäin.

Loputtomalta tuntuneet ylämäet maksoivat viimein velkansa rastivälillä 20 – 21, jossa n. 400 metrin metsän läpi tunkkaamisen jälkeen saimme lasketella kilometrikaupalla alamäkeen. Tämä pienen riskin reittivalinta osoittautui erinomaiseksi ratkaisuksi ja pari viimeistä rastiväliä ennen lossirannassa sijainnutta ensimmäisen osion maalia olivat pelkkä muodollisuus.

Lossirantaan saavuimme neljäntenä joukkueena vain muutamia minuutteja sekajoukkueiden sarjan kärjessä edenneitä Hiiltomiehiä perässä. Soutuveneellä suoritetun salmen ylityksen jälkeen korjasimme heti kisan alussa kovia kokenutta pyörän takavaihtajaa ja saimme vihdoin kolmanteenkin pyörään kaikki vaihteet käyttöön. Ennen toisen osion alkua oli vuorossa pakollinen 30 minuutin tauko, jonka käytimme tehokkaasti kuivien vaatteiden vaihtamiseen, lisäenergian pakkaamiseen, lamppujen asentamiseen ja tietenkin lihasopan ja munkkikahvien nauttimiseen. Tauosta suoriuduimme n. 32 minuutissa, eli juuri optimiajassa. Otsalamput loistaen suuntasimme toisen puoliskon kimppuun.

Tilanne ennen taukoa rastilla 23: (GPSseuranta.net)

1. 8:55:13 29 Free Adventure
2. +0:06:55 27 Malaysian Tigers Feat. JP
3. +0:38:55 30 Hiiltomiehet
4. +0:42:31 24 Rajavillit 1
5. +1:13:05 28 Palju.eu
6. +1:43:25 16 Karsu
7. +2:06:22 4 Uroskarhut
8. +2:11:38 32 Team 1Life Mix
9. +2:13:10 1 Puuppola Rules
10. +2:18:08 17 Team ProMedical

Terassilta lentoon

Toinen osio jatkui siitä mihin ensimmäinen loppui. Pimeys antoi lisähaastetta muuten melko selkeille pyöräsuunnistusväleille, mutta rastit osuivat edelleen erinomaisesti kohdalleen. Saavutimme Hiiltomiehet rastilla 28 ja painelimme ohi saman tien. Pitkän pyöräilyn keskeytti rastilla 30 odottanut linnuntunnistustehtävä, jonka vastaukset piti ilmoittaa myöhemmin rastille 35 Joutenlammelle saapuessa. Viidestä tunnistettavasta linnusta olimme melko varmoja neljän suhteen ja viides veikattiin.

Vuorokausi vaihtui sunnuntaiksi rastilla 31. Matka ja sen monet ylämäet alkoivat jo vaikuttaa etenemistahtiin. Tieosuuksilla ylämäet menivät välillä mateluksi yrittäessämme säästää voimia Joutenlammen pehmeäksi tiedettyyn hiekkamaastoon. 2 viimeistä haastavaa pyörärastia ennen tehtävärastia 35 löytyivät hienosti ja tehtävärastikin lähes telkkänä pönttöön.

Kärjen väliajat ja kuljetut matkat taukopaikalta Joutenlammen rastille 35 (GPSseuranta.net)

1.   4:04:47 29 Free Adventure (77068 m)
2. +0:03:16 27 Malaysian Tigers Feat. JP (71756 m)
3. +0:16:45 24 Rajavillit 1 (72308 m)
4. +0:23:21 28 Palju.eu (75062 m)
5. +0:30:43 16 Karsu (74732 m)

Tehtävärastin aluksi tarkastettiin lintutunnistuksen tulokset. Oikeita vastauksia saimme 3/5. Uuttakin opittiin tässä vaiheessa sen suhteen, millä nimellä västäräkki tunnettiin Kajaanissa... Luvassa oli siis kaksi sakkoa. Sakkovaihtoehtoina oli Joutenlammen ympäri juoksu tai vaihtoehtoisesti 15 minuutin tauko paikalla. Ensimmäisen sakon juoksimme ja toisen otimme taukona täyttäen juomapullot ja hengähtäen hetken kahvikupin ääressä. Kellon ilmoittaessa vartin kuluneeksi säntäsimme n. 10 kilometrin trekkaus-tehtävään, jossa hienosta suppamaastosta etsittiin 8 rastia vaihteeksi tarkemmalla suunnistuskartalla.

Alkuun suunnistusvastuuta vaihdeltiin ja kartta kiersi seikkailijalta toiselle, kunnes Markus nappasi kartan itselleen ja alkoi takoa rastivälejä niin hyvällä tarkkuudella että Antti ja Jari tyytyivät peesailemaan. Metsä oli edelleen pilkkopimeä ja ensimmäiset suorilla reitinvalinnoilla kuljetut välit tuntuivat vievän aikaa niin paljon, että muutimme taktiikkaa selkeästi enemmän tieuria hyödyntäväksi.

Pitkästä aikaa saimme myös kilpakumppaneita näkyviin, kun Palju.eu:n otsavalot alkoivat välkkyä takanamme. Saimme pidettyä välimatkan kuitenkin riittävänä etteivät he päässeet hyödyntämään peesausta yösuunnistuksessa. Viimeisillä rastiväleillä saimme vaihteeksi kasvatettua eroa ja tästä innostuneena seuraavat pyörävälit kulkivat jälleen hienosti. 2,5 tunnin jalkapatikka oli tarjonnut kivasti vaihtelua kampien pyörittelyyn ja aamukin alkoi hiljalleen valjeta.


Loppukiri tutuissa maisemissa

Pyörän karttapöydällä alkoi näkyä edellisten vuosien seikkailuista tuttuja paikannimiä: Nakertaja, Linnoitus, Vimpelinvaara. Niitä ennen oli kuitenkin vielä selvitettävä tehtävärasti 38, jossa uimarannan veteen oli kätketty kolme kanisteria. Kussakin oli lisäohjeita tehtävän suorittamiseen. Itse tehtävää hankalammaksi osoittautui kuitenkin oikean kanisterin löytäminen. Kaksi ”hajontakanisteria” löysimme parin minuutin kahlaamisen jälkeen, mutta oikea osui kohdalle vasta yli 25 minuutin kylmässä vedessä kahlaamisen jälkeen. Takaa tulleella Paljulla kävi selvästi parempi tuuri ja he suoriutuivat koko tehtävästä alle 15 minuutissa siirtyen edellemme.

Rastin 38 kanisteritehtävän suoritusajat ja kuljetut matkat: (GPSseuranta.net)

1. 0:07:04 13 Väsyneet Isät (449 m)
2. +0:01:25 30 Hiiltomiehet (417 m)
3. +0:03:15 16 Karsu (467 m)
...
12. +0:06:53 27 Malaysian Tigers Feat. JP (486 m)
13. +0:07:52 28 Palju.eu (588 m)
...
24. +0:14:33 29 Free Adventure (819 m)
...
26. +0:20:04 24 Rajavillit 1 (1016 m)


Tämä takapakki tuli huonoon saumaan juuri, kun väsymys alkoi painaa jaloissa. Onneksi suunnistusajatus leikkasi edelleen terävästi ja rastilla 40 kuittasimme jälleen Paljun vaikka leivoimme rastinottoon kisamme isoimman pyöräpummin (4 minuuttia). Juuri ennen rastinottoa sammutimme otsavalot aamun merkiksi. Emme tietenkään halunneet pilata etsimisen riemua toiselta joukkueelta paljastamalla rastipaikkaa valoilla ;)

Yhden välirastin jälkeen rullasimme Kajaanin torille, jossa vuorossa oli jälleen juoksuvoittoinen tehtävärasti ja pieni kiipeily Tervakanavassa. Palju pysyi edelleen turvallisen matkan päässä takana vaikka meidänkään vauhti ei ollut enää kovinkaan terävää.

Jari suorittaa tervakanavan kiipeilytehtävää. Antti on oman osuutensa jo hoitanut ja Markus odottaa vuoroa taustalla. (Kuva: Vaarojen Valokuvaajat)


Toiseksiviimeiselle rastille Kainuun prikaatiin kierrettiin tällä kertaa takakautta. Odotuksissa oli esterataa tai Hoikanlammessa uintia edellisten vuosien tapaan, mutta rastilta paljastuikin jälleen uusi suunnistustehtävä. Kilpailussa toisena oleva Malaysian tigers teki lähtöä rastilta, joten tiesimme heti että tehtävässä kuluisi reilusti aikaa. Myös Palju.eu saapui paikalle.

Tehtävänä oli noutaa 9 rastia jalan ja jatkaa sen jälkeen kolmen pyörärastin kautta maaliin. Ohjeissa sallittiin joukkueen hajautuminen ja jaoimme rastit nopeasti siten, että Antti hakisi rastit 1-4, Jari rastit 5-7 ja Markus rastit 8 ja 9. Lisähaastetta tehtävään toi se, ettei käytössä ollut kuin 1 suuripiirteinen kartta alueesta. Kaksi jäsentä joutui siis kartanpiirtohommiin. Aivan ongelmitta rastit eivät löytyneet, mutta lopulta kaikki kolme seikkailijaa palasivat lähtöpaikalle vain parin minuutin välein ja pääsimme jatkamaan matkaa Paljun tuskaillessa vielä rastien kanssa.

Parin minuutin hermopummin jälkeen matka jatkui ampumaradalle, jossa odotti värikuula-ampumistehtävä. 9 laukauksesta naulasimme 7 ja juostavaksi tuli 2 pientä sakkolenkkiä. Muita joukkueita ei kuitenkaan näkynyt, joten suurempaa kiirettä ei tarvinnut enää pitää.

Maaliin saavuimme ajassa 21 tuntia ja 28 minuuttia Extremely Lostin kolmannella sijalla. Kilpailun voittanut Free Adventure käytti aikaa reilun tunnin vähemmän ja toiseksi tulleelle Malaysian Tigers –joukkueelle jäimme nelisenkymmentä minuuttia. Neljäntenä maaliin tullut Palju.eu tuskaili viimeisessä suunnistuksessa lopulta niin kauan, että he jäivät yli tunnin päähän meistäkin. Taktiikka voimien säästäminen loppuun toimi siis hyvin.

Kokonaisuutena suoritus oli tavoitteiden mukainen, eli ehjä ja tasainen. Suurempia romahduksia ei tullut, vaikka matkavauhdin ylläpitoon jäikin vielä parannettavaa. Polkupyörällä suunnistus oli selkeästi vahvuutemme: suunnistusvirhettä tuli satulassa yhteensä alle 10 minuuttia suurimpien koukeroiden ollessa 4 ja 2 minuuttiset pummit. Reitinvalintaväleistäkin onnistuimme poimimaan oikeat reitit.

Pyörällä suunnistusta n. 170 kilometriä ja tässä kaikki suunnistusvirheet, yht. n. 6 minuuttia.


Jalalla suunnistus toimi hyvin aamuyön trekkauksen parin ensimmäisen rastivälin hermoiluja lukuun ottamatta. Tehtävärastit olivat tällä kertaa todella fyysisiä ja suoriuduimme niistä oman tason mukaisesti. Aamun kanisteriquest oli meidän osaltamme kunnon huti, mutta joskus tuurit eivät vain ole kohdallaan.

Lost in Kajaanin järjestäjät olivat jälleen onnistuneet toteuttamaan upeisiin puitteisiin hienon seikkailun. Kiitos kaikille tapahtuman toteuttamiseen osallistuneille! Uusi yhtämittainen kisaformaatti oli mielestämme toimiva. Edellisvuosien etappikisassa ensimmäisen päivän nopeimpia on palkittu pisimmällä lepomahdollisuudella ja toisena päivänä takaa haastaminen on ollut lähes mahdotonta. Yhtämittaisessa seikkailussa jännitys säilyy loppuun saakka kun väsymys voi iskeä kelle tahansa lopussa ja eroja syntyy yllättävissäkin paikoissa.


Lisää tällaista, kiitos!

keskiviikko 31. elokuuta 2016

Snowflakes seikkailu 27.8.2016

Pro-sarjassa Rajavillien joukkueen muodosti Markuksen ja Jarin duo, joista molemmille kyseessä oli vuoden ensimmäinen multisport -startti. Samalla kokoonpanolla viime kesänä Mesikämmen Challenge ei mennyt kaikilta osin aivan putkeen, joten valmistautumiseen ja reitin suunnitteluun päätettiin panostaa tällä kertaa normaalia enemmän.

Virallinen tavoite oli ainoastaan ehjä suoritus ja toimia hyvänä valmistautumisena kohti Lost in Kajaania. Heinolan kasvateille kyseessä oli kuitenkin kotikilpailu ja melko tutut maastot, joten kyllä kai molemmilla sijoitus tavoitteetkin olivat melko korkealla. Jarilla edellisestä kunnollisesta kisastartista oli aikaa lähes vuosi, joten menohaluja oli kertynyt.
Jos on tehnyt oman maksimin ja maalissa edellä on 10 kovempaa joukkuetta niin eipä sille mitään mahda. ...mutta tottapuhuen kyllähän tuo kotikenttäetu ja luotto omaan kuntoon toi myös menestysodotuksia, ei sitä voi kieltää. :) -Jari-

Heinola - Vierumäki


Valmistautuminen sujuikin todella hienosti, Markuksen viikko meni säätäessä pyörän uuden voimansiirron kanssa, varsinkin eturattaiden metsästys kiristi hermoja. Jarilla puolestaa alkoivat vaihteet hyppimään takapakassa treenilenkillä viikko ennen kisaa ja samalla meni ketjukin poikki. Kisaviikolla pyörän huolellinen putsaus, läpikäynti, ketjujen korjaus ja takavaihtajan vaijerin säätäminen. Kaikki näytti hyvältä pikku testiajossa. Pari päivää ennen kisaa vielä lyhyt maastoajelu ja ketju taas lähes poikki. Tarkemmissa tutkimuksissa selvisi, että isoimman eturattaan yksi piikki oli ottanut osumaa ja kääntynyt 90-astetta sivuun. Taittuneen piikin katkaisu näytti auttavan ja kaikki toimivan, joten sillä mentiin.

Vielä viimeisenä iltana Markuksen pyörän takapakka osoittautui olevan kovin löysällä testilenkillä Heinolassa. Työkalut toki kotona Lappeenrannassa, joten avuksi Google. Hakusanat "maastopyöräily Heinola" tuotti osuman samalta kadulta, joten puhelin käteen illalla puoli yhdeksän aikaan ja tuntia myöhemmin takapakka oli kiristetty.
Olis kai tuon voinut toisinkin hoitaa, mutta onneksi kaikki tuli kuntoon Heinola MTB Clubin avustuksella - kiitos! -Markus-
Aamulla Kialla Vierumäelle hyvissä ajoi - kartat käteen ja kuplahalliin suunnittelemaan reittejä. Reittisuunnitteluun käytettiin aikaa reilusti, pisimpiä MTB välejä laskettiin moneen kertaan. Etukäteen olimme jo arvailleet melonnan olevan PRO-sarjassa aivan kilpailun alussa, jotta kalusto vapautuu muiden sarjojen käyttöön. Samoin olimme alueen karttoihin tutustumalla arvanneet rullaluistelureitin ja bonganneet netistä alueen suunnistuskarttoja.

Maastopyöräilyn reittisuunnitelma muotoutui lopulta melko suoraviivaiseksi, pientä single trackkiä mahtui matkalle moniin muihin seikkailuihin verrattuna hyvin paljon. Muutamille pätkille valitsimme kuitenkin tiekiertojakin.

Rakennuspalapeliä ja enduroa


Urheilukentällä prologin läystäkkeestä rakennusten muotoja tunnistaessa lähdimme nopeasti Scandicin suuntaan ja matkalla haettiin vielä loppujen rastien sijaintia ja päätettiin kolmen rastin jälkeen lähteä hakemaan melontarastit. Melontarasteja haettiin vastapäivään, lähinnä sen takia että yhden rastin sijainti oli vielä tunnistamatta vesille siirryttäessä, mutta sen sijaitseminen Valkjärvellä oli poissuljettu. Rastit löytyivät ja vauhti oli varsin ripeä. Prologista maastopyöräilyyn kakkosena pari minuuttia kärjestä.

Karttapalojen summittainen asento aiheutti pientä päänvaivaa.

Satuimme valitsemaan melontasuunnan hyvin, sillä sopiva paikka parille metsäkankaan ylitykselle oli paljon helpompi katsoa meidän tulosuunnasta, kuin vastakkaisesta.
MTB:n ykkösrastilla oli tarjolla endurouraa, missä ohitimme varsin nopeasti osuudelle kärjessä lähteneen B12 - Powerwalking Group joukkueen. Pari leimaa uran varresta ja kakkosrastin kautta pitkälle 2-3 rastivälille, jonka loppupuolella tunkkasimme pätkän hakkuuaukealla. Rastin jälkeen metsätielle tullessa B12 tuli vastaan, he olivat tehneet tähän eri reitinvalinnan. Mutta olimme selvästikin kasvattaneet keulaa heihin nähden.

Tästä paineltiinkin 5-rastille asti Juustopolkua pitkin, joka on tullut vuosien saatossa tutuksi molemmille. Matka eteni vauhdilla ja suorittaminen oli tehokasta ja määrätietoista. Salijärvien välissä suolla kuulimme olevamme noin 10 minuuttia ratamestarin aikataulua edellä ja seuraavia joukkueita ei näkynyt edes rastilta pois lähtiessä.
Tässä vaiheessa tuntui kaikki todella helpolta. Voitto tuntui jo varmalta ja oli vaan hirmuinen halu repiä eroa takana tuleviin. -Markus-


Kisa jännäksi


Pari kilometriä questin jälkeen Jarin pyörä rusahti ja paukahti - ketjut katki ja etuvaihtaja aivan solmussa eturattaiden välissä. Edellisillan keskustelu ja juttu Porin Raastosta muistui heti mieleen - nyt taistellaan. Päätöksen tekeminen kesti noin 20 sekuntia ja matka jatkui yhdellä maastopyörällä ja yhdellä potkupyörällä. Tasaisilla Jari tarrasi Markuksen olkapäästä kiinni ja ylämäissä juoksi.

Lukusuositus: Nummelan pojat @ Porin Raasto
Oli se kyllä aika epäuskoinen tilanne, kun huomasi missä kunnossa etuvaihtaja oli. Se oli pakosti haljennut/vioittunut edellisen viikon osumista, koska nyt se vain antoi periksi pururadalla isommalle vaihtaessa. No onneksi kävi nyt eikä Kajaanissa. Vaikka sitä ei ääneen sanottu, itselläni kävi myös samantien mielessä edellisen illan keskustelu. Se oli todella hyvä, että Nummelan poikien raportti Porin Raastossa tuli luettua juuri edellisenä päivänä. Tätäkään ongelmaa emme jääneet sen enempää ihmettelemään tai surkuttelemaan ja ei siinä tilanteessa montaa sanaakaan taidettu vaihtaa. Ei muuta kuin täysiä eteenpäin. Markus teki hienoa työtä hinatessa minua tasaisilla, itse juoksin ylämäet niin kovaa kun pääsin ja alamäessä haettiin muna-asentoa. -Jari-

Vieläköhän tuosta taittelisi toimivan vaihtajan? :)

Parin rastin kautta vaihtoalueelle - vajaa minuutti aikaulua perässä, joten noin 10 minuuttia menetettiin johtoa. Olimme kuitenkin edelleen kärjessä. Rullat jalkaa, sauvat käteen ja kohti osuutta, jonka piti olla meidän vahvinta osaamistamme.

 Rullaluistelureitin vihjeitä tulkkaamassa. Kuva: Snowflakes

Markuksen reidet olivat kuitenkin väsyt Jarin kiskomisesta, joten rullista ei saatua kaikkea irti. Rastit kuitenkin löytyivät vihjeiden avulla ja vaihdon kautta suunnistamaan.

Jos itsekin olin syönyt pyörän kanssa mäkiä juoksiessa ylimääräistä energiaa, oli selvää, että Markus oli sitä ainakin tehnyt. Rauli-myrskyn tuulet alkoivat entistä enemmän puhaltamaan, joten rullaluisteluun lähtiessä sanoin Markukselle, että minä vedän koko luistelun. Molemmat olemme pelanneet juniori-ikäluokat jääkiekkoa ja harrastaneet sitä vielä aikuisiälläkin, joten luistelun tiesimme olevan meidän vahva laji, jossa emme tulisi ainakaan aikaa häviämään. Alkuperäinen suunnitelma oli, että jos luisteluosuus on selkeää, voimme siinä iskeä ja pitää kovaa vauhtia. Pyörän hajoamisen johdosta tavoite muuttui hyvän matkavauhdin ylläpitämiseen. -Jari-
Kilpailun aikataulussa juoksuun oli varattu lähes 2 tuntia aikaa, mutta materiaalin mukana saadun kartan reitti oli vain 6-7km. Tästä oli helppo päätellä, että questiksi merkityllä kakkosrastilla tulisimme saamaan toisen kartan.

Jukola -84


Ratamestarin valinta ei ollut aivan uusinta uutta, vaan vuoden 1984 Jukolan viestin kartta. 4-5 osuuden kartasta kävimme kiertämässä rastit 1-2 ja 5-7. Jukola suunnistukseen lähtiessä päätimme, että etenemme todella varmasti, mikä tarkoitti pääosin reipasta kävelyä ja joidenkin osuuksien kevyttä juoksemista. Rauhallisella ja varmalla etenemisellä saattaisimme hävitä minuutteja, mutta se pienentäisi isojen virheiden ja päättömän säntäilyn riskiä.
Jos tällä tarkkuudella löydämme rastit ja joku tulee ohitse niin sille ei sitten vain voi mitään. -Jari-
Ensimmäiselle rastille osuimme varsin hyvin viereisen nyppylän kautta. Ensimmäiseltä rastilta lähtiessä kaivoimme repusta pyöräilyosuuden karttaa, jonka olisi pitänyt olla siellä. Ei ollut. Turhan kapea katse kartassa ja pientä epävarmuutta kartalla olevien urien kunnosta, joten lähdimme suoraan kohti kakkosta. Jälkikäteen ajateltuna kierto eteläisten urien kautta olisi varmasti ollut nopeampi. Rastivälille osui paljon puskaa ja lähes läpikulkematonta tiheikköä. Itse rastia haimme aivan rastiympyrän reunoilla usean minuutin ajan viereisiltä kiviltä useaan kertaan vauhtia hakien. Lopulta Jarin tarkka suunta vei meidät rastille.

Neljättä rastia (J2.6) kohti kiivetessä rupesi takaa kuulumaan jo toisten joukkueiden äänet, jotka toivat hieman lisää potkua omiinkin jalkoihin. Pieni koukku tällekin rastille ja ennen viimeistä Jukola-rastia näkyi takana jo seuraava joukkue lähietäisyydellä. Suon yli golfkentän reunaan ja jalalla koreasti viimeisille rasteille. Vanhan hyppyrimäen luona vielä boulderointia, missä Markukselle iski kramppi pohkeeseen. Onneksi käsissä voima riitti pitämään miehen seinällä ja sakkokierrokselta vältyttiin.

Loppujuoksun aikana Jari tsemppasi kovasti ja itse tulin minkä jaksoin. Jalat olivat kyllä todella jäykät ja väsyt fillariosuuden jälkeen koko loppukisan. Onneksi tämä riitti. -Markus-
Jari boulderoimassa viimeisellä questilla ennen maalia.
Viimeisen Jukola rastin jälkeen saimme revittyä eroa takana tuleviin. Maalissa sitä oli lopulta noin kolme minuuttia. Kaiken kaikkiaan päivä oli hyvä ja kisa palveli varmasti hyvin valmistautumista Kajaanin pitkään vuorokauteen.

Kiitoksia hiutaleille järjestelyistä, jotka toimivat taas hienosti. Ja opiston maastothan ovat aivan priimaa.

Palkintojen jaossa. Kuva: Snowflakes
Maalissa ajassa 5h 15min 30sek. Matkaa kertyi noin 62km.
Prologin juoksu 27min, 4km.
Melonta 33min, 4km.
MTB 2h 1min, 31km.
Rullaluistelu 34min, 12km.
Suunnistus 1h 34min, 11km.
Minuutin tallennusvälin takia reitti hieman kulmikas, mutta valinnat selvinnee.


torstai 25. elokuuta 2016

Avanti Night Challenge 13.-14.8.2016

Karkkilassa järjestettyyn ensimmäiseen Avanti Night Challenge -yöseikkailuun Rajavillit starttasi sekasarjaan Johannan ja Antin voimin. Matkalla käytiin tankkaamassa viimeiset energiat vielä läheiseltä huoltoasemalta. Kisapaikalla normaalit pyöränsäädöt, varustevälppäykset ja materiaalin kimppuun. Tällä kertaa oli hieno huoltoalue sisätiloissa ja meillä oli ihan oma huoltokarsina ja nimikoituna vielä! Karttojen parissa meni yllättävän paljon aikaa rastiympyröiden etsimisessä monesta eri kartasta ja reittikirjan tulkinnasta minne pitää mennä ja missä järjestyksessä. Viimeiset välppäykset varusteisiin käytiin vasta karttojen tutkimisen jälkeen.

Karttojen kimpussa. Kuva: Avanti Adventure
Rajavillit ennen starttia ja oma huoltokarsina.
Huoltoalueen vilinää ennen kisaa. Kuva: Avanti Adventure. 

Lähtö tapahtui klo 23 fillarin ja mopon perässä juosten sillan alle, jossa odotti kilpasarjan joukkueilla kolme karttaa. Yksi oli peruskartta, toinen frisbeegolf-kentän kartta ja kolmas ikivanha kartta. Hetki sijoiteltiin karttoja oikeisiin paikkoihin ja hahmoteltiin rastien sijaintia. Ilmiselvää oli, että joukkue tulee jakautumaan tässä vaiheessa, kun kerran sen sai tehdä. Antti lähti hakemaan kauimpana olevia vanhan kartan rasteja melontakartan turvin. Yksi toisen suunnan rasteista piirrettiin Johannan karttoihin, kun toisten karttojen rastit olivat sillä suunnalla.

Lähtö on tapahtunut! Kuva: Avanti Adventure

Prologikarttojen tutkailua. Kuva: Avanti Adventure. 

Rajavillit maastoutuivat prologin alkuun. Kuva: Avanti Adventure. 

Pienellä haparoinnilla molemmat selvisivät omista rasteistaan ja Johanna tuli vaihtoon pari minuuttia Antin jälkeen. Pikatarkistus koodeista, ja matka sai jatkua. Tässä vaiheessa meille ilmoitettiin, että oltiin ensimmäiset pyöräosuudelle lähtijät. Kaikkiaan vaihdossa oli tässä vaiheessa kaksi muuta kilpailijaa eri joukkueista.

Pyöräosuus lähti mukavasti käyntiin, mitä nyt pullaute-kartta aiheutti pieniä ylimääräisiä seikkailullisia elementtejä joidenkin tie- ja polkumerkintöjen osalta. Välillä kun kunnon tieksi merkitty ura olikin täysin umpeen kasvanut puska. Yhteistyöllä oikea suunta säilyi ja rastit löytyivät. Ensimmäisen kerran muiden kisailijoiden valoja näkyi pyöräilyn kakkosrastilta takaisin pellon reunaan tullessa ja seuraavan kerran vasta viitosrastin jälkeen kun päätettiin mennä pidemmällä tiekierrolla kuutosrastille. Kuutosrastilta matka jatkui reittikirjan mukaisesti rastille nro 9 ja questeille.

Quest-rasteille saavuttiin ensimmäisenä ja hyvillä mielin. Vuorossa oli suppailua, yhdellä SUP-laudalla ja melalla per joukkue. Tekniikka vaihtui ja kehittyi huippuunsa vasta viimeisellä rastivälillä, mutta hyvin selvittiin. Eikä kaaduttu kertaakaan! Oli aika erilaista olla järvellä pimeällä, kun lampulla juuri ja juuri näkee missä ranta menee, saatikka etsiä jotain saarta. Ja lepakoita lenteli veden yllä.

Seuraava joukkue oli juuri saapunut quest-rasteille kun saatiin oma suppailu suoritettua. Toisena tehtävänä oli swim-run neljän rastin verran. Molempia meistä arvelutti lähteä uimaan lampun akkujen kanssa, joten oltiin tylsiä ja juostiin kaikki rastit maita pitkin kun sellainenkin mahdollisuus oli tarjolla. Antti kokeili kapean salmen yli kahlausta kertaalleen sillä seurauksella, että Johanna pääsi kiskomaan mutapohjaan polvea myöten uponneen seikkailijan takaisin kuivalle maalle.

Swim-runin nelosrastia haravoitiin hyvässä sumussa oikeasta notkosta ja läheisestä mäenrinteestä lähes 20min ajan rastia löytämättä, ennen kuin luovutettiin ja tultiin pois. Maalissa kuultiin, että rasti oli ollut väärässä paikassa. Tämä turha etsintä kiristi hieman hermoja takaisin pyörän selkään hypätessä. Lisäksi tässä vaiheessa oli hyvin selvää, että koko reittiä ei ehditä aikarajan puitteissa käydä - vaikka etenimme edelleen koko kisaletkan kärjessä.
Suppailemaan! Kuva: Avanti Adventure

Swim-runiin lähdössä. Kuva: Avanti Adventure. 

Jokin joukkue järvellä suppailemassa. Oli pimeää. Kuva: Avanti Adventure. 

Jo heti seuraavalla pyörärastilla eli kympillä oli taas quest. Ensimmäinen ohje käski kulkea riista-aidan reunaa metsän puolella 400m kaakkoon. Selvä, pyörät kainaloon ja menoksi. Seuraava ohje oli viemäriputken päässä ja kehotti menemään putken läpi leimaamaan ja sen jälkeen jatkamaan matkaa. Putkeen mahtui juuri ja juuri pyörää edellä työntäen, oli liukasta, asento hyvin kumara, eikä se fillari suoraan tahtonut kulkea. Läpi päästiin ja matka jatkui eteenpäin.

Vähän kerrassaan alkoi vaikuttaa siltä, että pullaute-kartta yhdessä hiipivän unen puutteen kanssa alkoi vaikuttaa kartanlukijan toimiin. Muutamankin kerran otettiin volttilähtö oikealle uralle (tai pusikkoon), sekä kartoitettiin rastin ympäristöä uudelleen. Suurta ajanhukkaa ei onneksi tullut, kun yhteispelillä saatiin kartturille tietoon olet tässä -piste ja matka pääsi jälleen jatkumaan oikeaan suuntaan.

Aamu alkoi valjeta pyörärastin 12 jälkeen. Samoin sumu alkoi haihtua ja näkyvyys parantua huomattavasti. Vaihdossa oltiin kisasarjan ensimmäisenä edelleen, vaikka oltiin varmoja että miesjoukkueet tulee takaa ohi ja kovaa. Vaihdossa meille kerrottiin, että viimeinen juoksuosuus jää kokonaan pois, eli seuraava melonta olisi viimeinen pätkä ennen maalia.

Johanna oli ehtinyt jännittää jo aiemmin matkalla melontaa. Virtaava joki, inkkari, Antilla ei virtaavan veden melontakokemusta ollenkaan. Lähtökohdat olivat suorastaan hyvin mahdolliset tahattomalle uintireissulle. Fiksusti jätettiin kaikki ylimääräiset akut pois matkasta ennen melontaa, eikä lamppua enää tarvinnut päällä pitää. Kanootti haettiin joen toiselta puolelta tehdasalueelta ja sen olisi voinut laskea jokeen tikkaita myöten. Mutta kun ohjeissa oli pakollinen rantautuminen ison pudotuksen takia ennen melonnan ykkösrastia, eikä matkaa sinne ollut maitse kun jokunen sata metriä, niin päätettiin kantaa kanootti rastille asti.

Tehtävä numero yksi melonnassa: Kuinka saada kanootti siltana toimivan rakennuksen läpi. Kuva: Avanti Adventure. 

Matkalla melonnan ykköselle aamun valjettua. Kuva: Avanti Adventure

Ensimmäisen rastin jälkeen vesille. Alkuun pääsi melomaankin kun edessä oli leveämpää väylää. Toinen pakollinen rantautuminen seuraavan pudotuksen takia oli puolivälissä melonnan kakkoselle. Tämän jälkeen joki muuttui kapeammaksi, oli enemmän puita joessa väisteltävänä ja yli nostettavana, sekä paikka paikoin virtapaikkoja kivikoineen. Lähtökohtiin nähden meni todella hyvin! Vastoin odotuksia ei kaaduttu ollenkaan, ja melonta oli eteenpäin vievää, kun kiviä onnistuttiin hyvällä prosentilla väistelemään, samoin kuin puita. Mukava pätkä kaiken kaikkiaan. Melonnan kakkosella, johon kanootit piti jättää, opastettiin järjestäjät rastille kun heillä ei ollut karttaa. Kanootti maihin, leimaamaan ja kahlaten joen yli kohti M5-rastia. Rasti löytyi hyvin mäen päältä ja loppukiri maaliin juosten alkoi.

Maalissa oltiin 06:45 ensimmäisenä kisasarjan joukkueista, matkaa kertyi noin 71km. Sekasarjan voitto lähes 40min marginaalilla seuraavaan. Suoritus oli joukkueena hyvä, isoja suunnistusvirheitä ei tullut ollenkaan, vain pientä hapuilua. Prologista ja melonnasta pisteet järjestäjille, oli mukavan erilaista. Kisa oli kokonaisuudessaan hyvin järjestetty aina huoltoalueen sisätiloista ja reitistä lähtien, päättyen lämpimään saunaan ja lattiamajoitusmahdollisuuteen kisapaikalla. Mikäli kisalle on jatkoa luvassa, suurella todennäköisyydellä ollaan ensikin vuonna jollain kokoonpanolla lähtöviivalla.

Maalissa! Kuva: Avanti Adventure

Sekasarjan kolmen kärki. Kuva: Avanti Adventure


Kisasivut
Tulokset
Avantin kuvagalleria


-Johanna & Antti


keskiviikko 20. heinäkuuta 2016

Vierumäki Trail Marathon 3.7.2016

Rajavilleistä Riikka ja Marja lähti Vierumäelle testaamaan nykyään suuressa suosiossa olevaa polkujuoksua.

Riikka lähti ensimmäistä kertaa juoksemaan 43 km. Ilmottautuminen tapahtui jo joulukuussa ja suunnitelmat olivat hyvät treenaamiseen. Sitten se kuitenkin jäi aika vähälle. Kerta viikkon tuli juostua ja matkat olivat yleensä vain 7-10km. Viimeisinä päivinä ennen kisaa alkoi epäilys nousta pintaan, miten  käy, kun juoksu ei ole minun omin laji. Mutta asialle oli myöhäistä tehdä enää mitään ja näillä eväillä oli matkaan lähdettävä.

Kisaviikonlopuksi luvattiin välillä todella lämmintä ja välillä todella märkää keliä, lopulta keli oli lämmin ja märkä. Aamulla hain ajoissa kisatavarat ja loppuajan pyörittelinkin peukaloita ja manasin vähiä treenikertoja, seikkailukisoissa olen tottunut, että tekemistä riittää koko ajaksi, niin nyt en tiennyt mitä olisi pitänyt tehdä ennen strattia.

Onneksi tiesin saavani alkuun seuraa toisesta Rajavillistä, tiedän olevani sitkeä, mutta en osaa juosta yksin. Ikävä kyllä, en saanut Marjaa houkuteltua vaihtamaan hänen osallistumistaan 43km, mutta tiesin, että meidän vauhti on sama ensimmäiset 20 kilsaa.
Alussa vielä hymyilytti. (Kuva Markus Siivola)

Kisan lähtö tapahtui lehmänkellon soitolla, Itse lähdin aika takajoukossa, etten jää muiden jalkoihin lähtökiihdytyksessä. Alkuun kaikki menikin hyvin, vauhti pysyi kohtuullisena ja sykkeetkin kurissa, nautin juoksusta. Ekalla huoltopisteellä otin vain vettä mukiin ja geelin sen kanssa. Matkan varrella oli muutamia ihmisiä kannustamassa. Oli kiva kuunnella kellon kilkatusta ja musiikin soimista keskellä metsää, sai mielen iloiseksi ja hymyn korviin. Olihan se myös mukavaa kun oma poika juoksee perässä, soittaa kelloa ja huutaa kannustushuutoja, oli kuulemma juossut yhden jos toisenkin perässä kannustaen :D.

Jossain 15km kohdalla alkoi oikean polven ulkosyrjä kipeytyä, tuttu vaiva (juoksijanpolvi), mutta se on ollut tähän mennessä ongelmana vain vasemman jalan kanssa. Kyllähän se vasen jalkakin alkoi oireilla, mutta vasta 20 kilsan kohdalla. Polvien ja kipeytyvän selän takia otin särkylääkettä 20 kohdilla, samoin tankkasin suolaa, kun ympärillä oli alkanut pikkuhiljaa kuulua kanssakilpailijoiden kommentteja kramppaavista lihaksista.

Matkalla oli hienoja maisemia, oma katse oli kyllä lähinnä luotuna polkuun. (Kuva Markus Siivola)
Tässä vaiheessa jouduin toivottamaan Marjalle hyvää jatkoa kisan loppuun ja jatkamaan kisaa yksin. Vähän aiemmin meistä oli mennyt ohi 3 hengen porukka jonka olin kuullut puhuvan 6 tunnin kisa-ajasta. Sama haave oli ollut minulla. Yllätyksekseni sainkin heidät kiinni jonkun kilometrin jälkeen. Tässä porukkassa juttu luisti ja matkanteko sujui mukavasti. Yksi pieni pummi meinasi tulla pellon laidalla kun kaikki keskityttiin paarmojen huitomiseen. Onneksi huomasimme nopeasti, että tässä pusikossa ei ole voinut mennä meitä ennen yli 50 juoksijaa ja löysimme oikean polun.

Viimeisen juomapisteen jälkeen seuranani ollut kolmikko lähti kirimään tahtia ja yrittämään kuuden tunnin aikarajaa. Itse pysyin matkassa jonkun kilometrin, mutta totesin, ettei rahkeet riitä heidän vauhtiin. Toivottelin hyvät jatkot ja jatkoin matkaa yksin. Hetken päästä edessä siinsi yksi juoksija, jonka sain kiinni ja jatkoimme matkaa yhdessä. Onneksi sain seuraa, meinasi juoksu muuttua kävelyksi melkein koko ajan. Seurassa taas jaksoin juosta pidempää pätkää ja kävelin vähemmän.

Lopussa oma poika kannustamassa, sillä jaksaa. (Kuva Markus Siivola)
Viimeisen kilometrin kohdilla kuului NUTs-kellon kilkatusta ja oma poika oli iloisesti polun varressa kannustamassa. Hän lähtikin kirittäjäksi loppumatkalle. Muuten olisimme vielä kävelleet pätkiä, mutta koska poika jaksoi juosta edessä, en voinut enää jäädä kävelemään. Vielä jaksoin loppukirinkin ottaa pojan mieliksi.

Aikaa kisaan meni 6h ja 12 min. Ihan en 6 tunnin aikarajan selvinnyt, mutta ei kyllä harmita yhtään, mulla oli siellä yllättävän kivaa ja se riitti tällä kertaa. 

Loppumietteitä kisasta. Poluilla on kiva juosta, porukka on mukavaa ja kengät taitaa kastua väkisin tässäkin touhussa. Itseasiassa yllätyin kuinka helppoa on juosta maraton. Jokapaikasta saa lukea, kuinka vikat kilometrit on vaikeat ja treenata pitäisi paljon. Pakko myöntää olen pettynyt, luulin tän olevan jotenkin hienompaa.



Vierumäki trail marathon, 33 km.

Tämä oli ensimmäinen polkujuoksu kisani ja samalla pisin juoksukisani tähän saakka. Koko edeltävän viikon jännitin juoksupäivälle osuvaa säätä. Pitkään luvattiin jopa kesän kuuminta päivää, joka hirvitti. Olen ollut huono juomaan seikkailukisoissakin ja nesteen imeytyminen on aina ollut hieman haaste.

Kisa aamu alkoi aikaisella 04.30 herätyksellä, noin 3 tunnin yöunien jälkeen. Kisajännitys taisi viedä unet. Tukeva aamiainen ja lähtö kohti Vierumäkeä. Suunnitelmana juoksulle oli päästä maaliin ja mieluiten alle viiden tunnin. Riikka oli lähdössä 43km matkalle ja päätimmekin alkumatkan mennä yhdessä. Lopulta kisapäivälle luvattiin sadetta, mikä kuulosti paljon mukavammalta kuin helle.

Lähdössä asetuimme puolivälin paikkeille ja tarkoitus oli lähteä rauhallisesti matkaan. Juoksu tuntui hyvältä alkumatkasta ja järven reunaa kiertelevä reitti antoi mahdollisuuden maisemien ihailuun. Nestettä oli tullut ennen kisaa nautittua reilusti ja se kostautuikin jo 6-­7 km kohdilla, kun oli pakko juosta puskan puolelle. Tässä vaiheessa iso porukka juoksi ohitsemme.

Tämän jälkeen ensimmäinen energiageeli käyttöön ja jatkamaan matkaa. Juoksu kulki hyvin ja ensimmäisellä juomapisteellä ei vielä tarvinnut juomapussia täyttää. Ilvespolun pohja oli mukavaa juosta ja jalkoihin ei kokoajan tarvinnut katsoa. Matka taittui mukavasti. Päivä oli kuuma ja hiostava. Juoda piti muistaa usein.

Reilun 10 kilometrin kohdilla alkoi vasemmassa polven ulkosyrjässä tuntua juoksijan polvi oiretta. Välillä koukistaminen oli jo todella kivuliasta mutta välillä taas kivutonta. Pahimmillaan oire oli 10-­17 km välillä, jonka jälkeen se ei enää oikeastaan haitannut vaan kipuun turtui. Polvi oli tietysti edelleen jäykän oloinen.

Ilvespolun jälkeen reitti kulki välillä kapealla kallioisella metsäalueella ja välillä aukkoja ja linjan alusta pitkin. Varsinkin aukko alueet olivat todella tukahduttavia ja vain välillä tuntui pieni tuulenvire. Juoksu kulki hyvin, Riikan kanssa vetovuoroa vaihdellen. Toisella juomapisteellä piti jo täyttää juomapussia ja viileä vesi virkisti mukavasti. Geelistä taas energiaa ja matka jatkui. Jossain vaiheessa sain Riikalta suoolatabletin, mikä helpotti kyllä nesteen imeytymistä. Itseltäni oli suolaiset eväät jääneet pois.

Reilun 20 km kohdilla reittimme erkaantuivat Riikan kanssa ja polku muutttui kapeammaksi. Nyt jouduin juoksemaan yksin, muita ei näkynyt. Tämä sekä kapeampi ja huonokulkuisempi polku tiputtivat vauhtia. Tällä osuudella oli myös jyrkkiä ylä­ ja alamäkiä ja jalat saikin välillä kunnolla hapoille. Onneksi välillä edessä näkyi yksi punainen selkä, joka kannusti pysymään vauhdissa. Polku oli osittain uutta ja juurakkoista. Piti tarkasti katsoa jalkoihin, ettei väsyneillä jaloilla lentänyt turvalleen. Muutaman kerran sekin oli lähellä.

Reitin yhtyessä taas 43 reittiin, muuttui polku ensin tieksi ja sitten tasaiseksi kangasmetsäksi, jossa meni pehmeässä sammaleessa jonkinlainen ura. Tämän juokseminen oli loppuun todella puuduttavaa ja viimeisillä kilometreillä jalat painoivat jo kovasti. Viimeisen kilometrin kohdilla sain Riikan pojan Visan juoksemaan viereen ja kannustamaan loppumatkassa, joten oli pakko pitää vauhti yllä maaliin saakka.

Maaliin pääsyn jälkeen piti pysyä hetken aikaa kevyessä liikkeessä, jottei päässä alkanut pimenemään. Vesi maistui todella hyvälle tässä vaiheessa. Maahan teki mieli käydä hetkeksi istumaan, mutta jalat olivat sen verran tönkkönä, etten olisi päässyt enää ylös. Kisa oli hyvin järjestetty ja järjestelyt toimivat hyvin. Reitti oli selkeästi merkitty , eikä eksymisen vaaraa ollut, vaikka pääasiassa tuli tuijotettua polkua. Kuuma keli teki suorituksesta entistä rankemman ja odotettu sadekin tuli vasta maaliin pääsyn jälkeen. Jossain vaiheessa matkalla tuli jo ajateltua, että ensivuonna pidemmälle matkalle, mutta ennen maalia ne ajatukset jo katosivat. Katsotaan miten mieli muuttuu.

­Marja­

torstai 26. toukokuuta 2016

Spring Adventure 7.5.2016 - Naisten kisa

Kisa-aamu valkeni kirkkaana ja aurinkoisena. Sääennusteen mukaan tulisi lämmin kisakeli. Ei tarvinnut vaatetusta arpoa, takilla ei mitään tehnyt. Johanna oli kisapaikalla jo hyvissä ajoin ennen materiaalin jakoa laittamassa pyörää kuntoon. Materiaalijonossa alkoi ihmetyttää, kun ei oo Riikasta vieläkään havaintoja. Onneksi ei tarvinnut pitkään hermoilla, kisakaveri otti ensimmäisen pummin kisapaikkaa lähestyessä ja saapui juuri suoraan materiaalin jakoon. Reittisuunnittelussa oli mukavana muuttujana normikarttojen lisäksi iso ulkoilukartta, josta sai erittäin ison hyödyn kun hoksasi katsoa latupohjia tukemaan reittisuunnittelussa, erityisesti pyöräilyosuudelle. Pyöräkartassa kun kaikki pikkupolut ja latu-urat oli tasan samanlaisella polkukuvauksella.

Kilpailun lähdöt oli porrastettu suuren osallistujamäärän takia, ja samalla saatiin lisää tilaa prologin kartoille. Ennakkotietojen perusteella kyseessä tulisi olemaan muistisuunnistus. Kaksi minuuttia miesten jälkeen oli lähtökäsky nais- ja sekajoukkueille. Letkassa ensimmäisten karttojen kimppuun ja ihmettelemään. Johanna oli juostessa ihan vakuuttunut, että jotain karttakikkailua olisi luvassa, peilikuvaa tai muuta vastaavaa. Tarkempien tutkimusten jälkeen kartta paljastui täysin normaaliksi. Ovela veto järjestäjiltä, koska me etsimme kartan jippoa pitkään muiden luottaessa karttaan samantien. Ei muuta kuin rastin sijainti muistiin ja kohti seuraavaa. Jokaisella rastilla olevassa kartassa oli vain seuraavan rastin paikka näkyvissä. Meidän ei tarvinnut uusintaa ottaa yhdellekään rastille, kaikki löytyivät ilman ongelmia ja leimat niistä missä leimasin oli. Pikainen vaihtoleima, pyörä mukaan ja kohti fillariosuutta. Tässä vaiheessa kuului tieto, että ollaan kolmantena naisjoukkueena maastoon lähdössä.

Muistisuunnistusta.
Alkumatka oli taas totuttelua karttaan, mittakaavaan ja kartan lukuun pyöräilyvauhdissa. Jonkinlainen järkytys oli todeta Oittaan hiihtolatupohjien olevan kuin isoja hiekkateitä, mutta ei valittamista, hyvin niillä eteenpäin pääsi. Tai ainakin paremmin kuin pikkupoluilla. Kakkosrastia lähestyttiin yhtä pikkupolkua pitkin ja tulipa leivottua rehellinen pummi rastinottoon, kun etsittiin rastia liian aikaisin. Alle 10min pummilla kuitenkin selvittiin kun rasti vihdoin löytyi oikeasta kumpareesta ja kohti kolmosta, jossa quest. 

Questina oli neljän rastin suunnistus. Ensimmäiset kolme löytyivät helposti, nelosen luolalle piti ottaa vauhtia yhdellä varmistuskaarroksella. Siitä huolimatta Johanna ehti luolaan leimaamaan ennen kuin paikalle pölähti kunnon lauma muita joukkueita. Ahdasta meinasi luolan suuaukolla tulla, kun muut halusivat sinne samaan aikaan, eivätkä meinanneet uskoa, ettei sinne mahdu monta kerralla. Questiltä matka jatkui pyörällä pääsääntöisesti latupohjia pitkin eteenpäin. 

Pyörärastit 4-7 napsuivat hyvin kohdalleen, vaikka joka rastille sai jalkautua rastinottoa varten. Tässä vaiheessa alkoi vaikuttaa siltä, ettei Riikka ole kunnossa. Yleensä hän hoitaa veturin roolia pyörällä ja nyt tuli todella hiljaisena perässä, välimatkaa oli jopa useamman kymmentä metriä pyöräillessä. Vauhti pidettiin rauhallisena, kun vaikutti ettei muuhun ole rahkeita tänään. Seiskarastia ja siellä odottavaa questia lähestyttäessä ymmärrettiin vihdoin laittaa Riikka peesiin pyöräilyn keventämiseksi. Tämän hoksaamiseen meni turhan kauan, kun ennen ei ole ollut tarvetta peesata näin päin. Rastilla Riikka myönsikin olon olevan heikohko. Hän oli koko alkumatkan mietiskellyt kisan järkevyyttä ja suunnitellut jopa keskeytystä useamman kerran, kun ei fyysisesti pysty normaaliin suoritukseen, ei jalalla eikä pyörällä. Kuvaavaa oli päässä soivan laulun sanat "mikä on kun ei taidot riitä, mikä on kun ei onnistu..." Quest oli onneksi inkkarikanootilla tapahtuva melonta, eikä keskeytyksestä jääty siinä vaiheessa sen enempää juttelemaan. 

Johannan ennakko-odotuksien vastaisesti tässäkään mallikartassa ei ollut mitään jippoa. Nopealla piirrolla melontarastit pyöräkarttaan ja kanootti vesille. Yllättävän hyvin lyhyt melonta kulki, vaikka aikaa menikin noin 24min. Järveltä pois tullessa kuultiin rastivalvojalta väliaikatietoja ja hänen mukaan oltiin naisten sarjan kakkosena sillä hetkellä. Ei meinattu uskoa millään, kun meillä vauhti oli ollut rauhallinen pyörällä sekä jalkaisin ja vielä pyörärastin nro 2 pummi siihen lisäksi. No, eipä jääty asiasta kiistelemään, hypättiin pyörän selkään ja jatkettiin matkaa omalla vauhdilla eteenpäin.

Melonnasta Riikka vaikutti saaneen lisää voimia ja tuli alkumatkaa paremmin pyörällä peesissä. Pyörärastit 8 ja 9 matkaan sujuvasti ja kymppi leimaamaan vaihtoalueen reunaan. Vaihto oli ennakkokaavailuissa kerrottu olevan noin 2,5h kisan jälkeen, tässä vaiheessa meillä oli mennyt 4h. Riikka vakuutti vielä jatkavansa vaihdon jälkeen kisaa, joten pikainen tankkaus, pullojen täyttö ja kohti lopun suunnistus- ja melontaosuutta. Näinköhän ehdittäisiin maaliin ajoissa? Muita naisjoukkueita ei oltu edellisen questin jälkeen nähty, eikä arvailemalla saatu mitään selkoa kisan tilanteesta.
Viimeisen osuuden suunnistukartta. 

Viimeisen osuuden kartta oli sekoitelma suunnistuskarttaa, jotain todella vanhaa karttaa sekä ilmakuvakarttaa. Suunnistuksen eka rasti löytyi pienen kaarroksen kautta ja siellä questinä tukinkanto. Napattiin tukki hartioille ja kierrettiin määrätty lenkki. Johannan pohtiessa voisiko tukin kanssa juosta, Riikka kiisti tämän mahdollisuuden samantien. Rasteille 2 ja 3 mentiin ilmakuvakartalla teitä pitkin välillä hölkäten, välillä Johanna Riikka työntäen (kun ei mukaan oltu otettu vetonarua), välillä kävellen ja vähän mutkia oikoen. 3-4 väli oli Johannan luonnehdinnan mukaan väyläsuunnistus pienipiirteisellä suunnistuskartalla. Hyvin mentiin 20m päähän rastista, jossa loppui usko kesken. Hetken tuumailun jälkeen käytiin se leimaamassakin. Viitonen eli lumikasarasti näkyi tieltä asti ja melonnan alkuun hölkkäiltiin rantapolkua. 

Kajakkimelonnassa oli 3 rastia, joista kahdella käytiin kahteen kertaan, eli viisi leimaa tuli kerätä. Koko osuuden ajan vahdittiin kelloa ja silloin kun sattui näkymään muita naisjoukkueita arvottiin josko he olivat kunto- vai kilpasarjassa. Yksi joukkue tunnistettiin samansarjalaisiksi, mistä alkoi hetkellinen spekulointi sijoituksista, kunnes saatiin taas ajatukset melontaan ja rasteihin. Vielä ehdittiin käydä viimeinen finnfoamilla suoritettava quest järvessä, ennen kuin juostiin kiireellä kohti maalia. Hyvällä tsemppauksella maaliin ajassa 6.00.54. Väittivät kuulutuksessa että voitettiin naisten sarja, jos meillä on kaikki leimat. Niin vissiin, tällä suorituksella vai. Leimat löytyivät ja kuuluttaja oli edelleen samaa mieltä sarjavoitosta. Pakkohan se oli uskoa vihdoin ja viimein. Ilmeisesti muut olivat tehneet meitä enemmän suunnistusvirheitä, vaikka heillä vauhtia oli varmasti enemmän. Onneksi ei jätetty kisaa kesken vaan tsempattiin maaliin asti!

Naisten sarjan parhaat palkintojenjaossa.