Lost in Kajaani 11.-12.9.2015

Rajavillit Mix oli alun perin lähdössä Extremely Lost -sarjaan kisaamaan kokoonpanolla Johanna, Riikka ja Harri, mutta Johannan ollessa vielä toipilaana, muutoksia mietittiin edelliseen päivään asti. Lopulta päädyttiin ratkaisuun, että Riikka ja Harri starttaavat kahdestaan Lost -sarjassa. Tämä tarkoitti sitä, että suunnistusvastuu siirtyi pääosin Riikalle, koska Harrin kesän iltarastiharjoitukset jäivät nolliin. Riikka jäikin kauhulla odottamaan mitä karttakikkailuja tälle vuodelle olisi kisan aikana tarjolla

Perjantai

 

Perjantaiaamun ensimmäisen kartan sai hakea jo torstai-iltana Kajaanista. Tuo ei kuitenkaan tiedonnälkää paljoa sammuttanut, koska siinä oli vain kaksi ensimmäistä rastia. Joka tapauksessa peli oli avattu jo edellisenä iltana Rajavillien Vuokatin majoituksessa. Illalla oli ohjelmassa neuvoa antava sauna, iltapala, varusteiden välppäys ja lepoa seuraavien päivien koitokseen.

Reitin suunnittelua lämpöisessä autossa.

Aamupalan jälkeen suuntasimme kohti Vimpelinlaakson kisakeskusta, josta startti tulisi tapahtumaan. Reittisuunnittelu meni Spring Adventuresta tutulla kaavalla ja Riikan johdolla, joskin Harri oli jo enemmän perillä lajin saloista. Reittivalinnat tehtiin varman päälle, periaatteena mieluummin pieni kierto ja kartalla kun jossain eksyksissä. Suunnitelmissa oli, että Riikka lukee kartat ja Harri leimaa. Starttia ja prologia odotellessa, kävimme joukkuekuvassa ja söimme väkinäiset haarukalliset retkimuonaa termarista kisajännityksen jo kutitellessa vatsaa. Aurinko onneksi helli kisaajia.

Kohta mennään.

Prologiksi paljastui Lost sarjassa 4x400 metrin ratajuoksu, joka suoritettiin vuorotellen, taisi olla meidän joukkueen kisan pisin juoksumatka tässä kohtaa. Tämän jälkeen suuntasimme pyörillä kohti torstaina saadun ykköskartan rasteja. Matkaan lähdimme muista joukkueesta haastavammalla reitinvalinnalla ja päädyimme työntämään pyörää pajukossa ja hyppäämään ojan yli takaisin pyörätielle (pääsimme sentään pois lähtöalueelta). Tässä vaiheessa liityimme jonon jatkoksi suunnitelman mukaan kohti ykkösrastia. Kakkosrastilla meitä odotti ensimmäinen quest, joka oli Iso Ruuhijärven ympärijuoksu vapaavalintaiseen suuntaan.

Lähdimme matkaan tietämättä, mitä oli edessä ja alun helppo polku muuttui suht tekniseksi. Polku kiemurteli rantaviivaa pitkin ajoittain mutaisena ja järki sanoi, että kannattaa mennä ylempänä sammalikossa suorinta reittiä. Tämäkään ei tuntunut hyvältä, koska sammaleen alla oli kivilouhikkoa, johon jalka upposi välillä. Riikka pelkäsi nilkkojensa puolesta ja meno olikin rauhallista. Järvi tuntui jatkuvan ja jatkuvan, eli tästä tulisi pitkä reissu. Lisäksi meinasimme harhautua erään niemen kärkeen rantaviivaa pitkin, onneksi huomasimme yhden joukkueen suuntaavan toisaalla siltaa kohden. Tässä vaiheessa tuli olo, että fiksu olisi ottanut alueen kartan mukaan (milloin sitä oppii, että kisan kartat on AINA pidettävä mukana?). Lammen toisella puolen polku oli helpompaa ja pystyimme ottamaan jopa muutaman juoksuaskeleen.

Ruuhilammen kierros ei ollut pelkkää juostavaa polkua.

Pienen tietovisan jälkeen alkoi 10 km tiesiirtymä 3. rastille. Viitosrastia etsimme pienen hetken, kun karttamääritteen mukaan rastin piti olla polun luona niityn pohjoispäässä, mutta se löytyi vihdoin eteläpäästä. Rastin jälkeinen polku olikin hieman märempi ja saimme työnnellä pyörää pitkät pätkät märässä metsässä. 

Rastilta 6 oli yli 15 km pyöräilyosuus asfaltilla, joka päättyi nousulla vaaramaisemiin kodalle osittain pyörää työntäen. Työnjako olikin siirtymillä selvä, Harri meni kärjessä, Riikka peesasi parhaansa mukaan ja koitti lukea samalla karttaa. Täällä oli questina hakea rastit A ja B viereisiltä vaaroilta, jonne sai todella kiivetä neliveto päällä kiviportaita pitkin, ja laakson kautta vieläpä. Reisiä hapotti, mutta maisemat oli hienot vaarojen päällä. Questin jälkeen Harri sai suunnistusvastuun MTB-pätkälle. Alkuun saimme lasketella tuttua reittiä takaisin alas. Järjestäjien kuvauskopterin pörrätessä meidän yläpuolella Riikkakaan ei kehdannut taluttaa pyörää mäkeä alas, vaan laski sen vauhdilla pitkospuita pitkin ja pelkäsi. Matkalta poimimme helpon kasirastin lammen rannalta.

Rastin 9 jälkeen oli tarkoitus oikaista maston aitaa pitkin pohjoispuolelta Vuokatin mäen päälle, mutta pummasimme Harrin ajaessa edellä menevien tyttöjen perässä ohi risteyksen ja jouduimme laskemaan koko mäen alas. Täältä alkoi pitkä nousu asfalttia pitkin Vuokatin laelle, Harri sentään herrasmiehenä työnsi Riikan koko mäen ylös asti. Matkalla katsoimme kun vastaan viiletti hirveää vauhtia pari joukkuetta, jopa Harri kommentoi, ettei me tuota vauhtia kyllä alas tulla, hulluja noi kisaajat.  Paluureitiksi valikoitui sama tie, koska laskettelurinteiden ajettavuudesta meidän kalustolla ja taidolla ei ollut varmuutta. Asfalttimäki oli itsessään elämys laskea maastopyörällä. Kolmisen minuuttia pelkkää alamäkeä, eikä jarruihin tarvinnut juurikaan koskea vauhdin ylittäessä 60 km/h ja järjestäjän gps-seurannankin hyppäävän suorana viivana. Parin polkaisun jälkeen matka päättyi urheiluopiston kentälle, josta alkoi suunnistus jalan.

Edessä oleva SUPpaus-tehtävä laittaa mietteliääksi.

Ensimmäisenä pääsimme SUPpaus paikalle, jossa saimme kuulla miesten joukkueella olevan jotain ongelmia Markuksen nilkan kanssa, mutta emme tienneet vielä tarkemmin mitä. Itse tehtävässä oli tarkoitus meloa SUP-laudalla kauemmalle laiturille, toisen juostessa paikalle, jossa tehtiin vaihto. Riikka meni tylsästi laudalla polvillaan. Harri sentään yritti päästä laudan kanssa seisten koko matkan, mutta yhden kippaamisen jälkeen, otti hänkin varman päälle (taitaa vaatia vielä vähän harjotusta). Tässä vaiheessa Harri kolhi veteen laskeutuessa lievästi jalkaa pohjassa oleviin puukappaleisiin. Onneksi tästä selvittiin mustelmalla. Suunnistus meni hitaasti, mutta varmasti polkuja pitkin päätyen viimein vaijeriradalle, jossa vedettiin valjaat päälle ja saatiin ilmavat vauhdit toiseen päähän monttua.

Juoksuosuuden jälkeen suunnistimme pyörillä kohti Angry Birds Activity Parkia, jossa etsimme teemapuistosta kaksi koodilla varustettua paperia. Tämä tuotti hankaluuksia alkuun, kun ei tiedetty ihan tarkkaan mitä etsiä. Koodin selvittämisen jälkeen siirryimme potkulautailun ja seinäkiipeilyn pariin. Seinältä saimme tietää yöpaikan nimen. Tämän jälkeen otimme taas pyörät alle ja suuntasimme kohti leirintäaluetta, jossa meidän oli tarkoitus viettää pakollinen yötauko. Pääsimme sopivasti valoisaan aikaan pystyttämään telttaa, peseytymään järveen ja valmistautumaan seuraavaan päivään. Ihmettelimme kun Rajavillien toinen joukkue ei ollut vielä tullut maaliin, koska oletimme heidän olleen nopeampia, vaikka kisasivat ELost -sarjassa. Hieman ennen joukkueen maaliin saapumista, saapui Markus autokyydillä maalialueelle ja meille selvisi, että nilkka oli venähtänyt pahasti SUP-rastilla. Illan päätteeksi saimme ihastella komeita revontulia taivaalla ennen kapteenien kokousta ja seuraavan päivän materiaalin jakoa. Reittisuunnitelman teimme teltassa otsalamppujen valossa ja yritimme päästä nopeasti lepäämään. Teltan ulkopuolella viimeiset joukkueet pystyttelivät vielä telttoja tasaisessa puheensorinassa.

Lauantai

Toiseen päivään lähdettiin järjestäjän tarjoamalla aamupuurolla ja yökasteen kasteleman teltan purkamisella. Edellisen päivän aikojen perusteella lähdimme porrastetussa lähdössä klo 6.30 prologiin, jossa piti hakea jalkaisin rastit. Ensimmäiselle rastille saavuttiin lehmäaitausten ja -porttien läpi liukumiinoja vältellen. Komeiden usvaisten maisemien ihasteluun ei ollut paljon aikaa, kun piti hakea ylimääräinen rasti alhaalta lammen rannasta. Matkalla alas alkoi unihiekan rippeet karista silmistä, kun laskeutui jyrkkää kivilouhikkoa pohjalle (kartan mukaan tässä todella on jyrkänne).

Vastaantulijat haukkoivat henkeä, koska jalat olivat tunnottomat kylmästä vedestä. Hetken itsekin pystyimme tuon välttämään, mutta lopulta ei ollut vaihtoehtoa kuin kahlata polvia myöden suossa, jotta tuo rasti saatiin leimattua. Järjestäjät eivät pettäneet tänäkään vuonna, vaan kengät kasteltiin heti aamun alkuun. Kiivetessä sitä helvetin vaaran rinnettä ylös, ei hetkeen jalkateriä tuntunut.Onneksi ylämäessä töitä tehdessä jalat alkoivat lämmetä, mutta reidet yrittivät anoa armoa. Pahinta olisi ollut tässä tilanteessa hypätä suoraan pyörän selkään ja kylmään ajoviimaan. Onneksi saimme vielä marssia hakemaan toisen rastin läpi maalaismaisemien ja metsien. Riikan krapulaan verrattava olotila ei ollut vieläkään helpottanut, joten etenimme hiljakseltaan (eikä Riikka ymmärrä mikä häntä vaivaa, kun kuitenkin on taas ensi vuonna mukana). Majoitusalueelle palatessa hakemaan pyöriä Harri haaveili kuivista sukista pyöräilykenkiin, mutta eipä sellaisia ollut muistanut mukaan pakata.

Näitä maisemia olisi voinu ihailla pidempääkin.

Varsinaista reittisuunnitelmaa pääsimme toteuttamaan pyörillä ensin Naapurinvaaran rastille. Riikka ja ylämäet eivät olleet lauantaina kavereita, joten Harri pääsi työntämään joka mäessä. Ekalta rastilta matka jatkui tien pienentyessä kärrypolusta kapeaan polkuun. Poimimme rasteja yksi toisensa perään varmoilla reittivalinnoilla ja lopulta päädyimme venesatamaan, jossa odotti Rajavillien huoltojoukot kameroineen. Rastin leimaus aallonmurtajan päässä ja samalla pähkinöitä suuhun. Questin tehtävänä oli hakea ämpärillä vettä järvestä ja kaataa kolme vedellä täytettyä limupulloa 4 metrin päästä. Helppo homma, ajatteli Harri, kun viereisen paikan Puuppola Rules -joukkue kaatoi kaikki pullot ensimmäisellä heitolla. Ahneella on kuuluisa loppu ja vedet lähti ämpäristä, mutta pullot olivat edelleen pystyssä. Riikka hoiti vuoronsa kaatamalla varmasti yhden pullon. Tässä vaiheessa paineet alkoivat kasvaa, mutta Harrin toinenkin heitto jäi vajaaksi ja ämpäri meinasi saada kyytiä. Onneksi saimme molemmat seuraavilla heitoilla pullot nurin, jotta pääsimme jatkamaan matkaa. Riikka hoiti suunnistuksen MTB osuuden alkuun. Tälle välille sattuikin reissun ainoa isompi pummi, kun ajoimme toisen joukkueen kanssa risteyksestä ohi. No 10 minuuttia sinne tai tänne ei meidän kisaa pilannut.

Aina ei voi onnistua, mutta tiimityöskentelyllä tästäkin selvittiin.

Harri otti päivän ainoan vetovastuun kartanluvusta johdattaen varmasti joukkueen läpi MBT-osuuden. Suunnistus meni hyvin hienoista kangasmetsän poluista nautiskellessa. Irtohiekkaa riitti mäissä, eikä kannattanut tuhlata energiaa paikallaan polkien, joten työnsimme suosiolla mäet. Riikka ehti osuuden aikana kyseenalaistaa moneen kertaan maastopyöräilyn mielekkyyden ylipäätään, toki jokaisen onnistumisen jälkeen hetken taas menosta nauttien. Viimeisen MTB-rastin paikkeilla aukesi näkymä lentokentän alueelle ja oli aika kaivaa kameraa esille Riikan jupistessa vieressä, kun muut joukkueet painoivat meistä ohi. Rastille saapuessa saimme onneksi täytettyä vähiksi käyneet juomapussit. Tässä vaiheessa Riikka huomasi, että oli unohtanut ottaa lauantaipäivän urheilujuomapussit mukaan. Onneksi Harrilla oli ylimääräistä mukana ja Riikkakin sai juotavaksi muutakin kuin vettä. Kuuma päivä, niin juomaa kului enemmän kun mihin on totuttu.

Seiskalla oli taas pätkä suunnistusta juosten (tai meidän tapauksessa kävellen). Lähdössä saimme tietää ensimmäisen rastin sijainnin. Jokainen rasti paljasti seuraavan kohteen. Näin kiersimme pari rastia. Cut-off aikarajoja vältellen jatkoimme Riikan johdolla matkaa. Reittiä suunnitellessa päänvaivaa aiheutti 7-8 rastiväli, jossa olisi ollut houkutus tulla kasirastille pohjoispuolen polkua suota pitkin. Kun ei ollut tietoa polun kunnosta ja mahdollisista pitkospuista päätimme kiertää etelästä tietä pitkin. Tämä osoittautui meidän joukkueelle paremmaksi valinnaksi, koska saimme sen suuntaiset kommentit Elost sarjan joukkueelta, että poluilla olisi ollut tekemistä pyörän kanssa. Suunnistus jatkui Kajaanin taajama-alueella, välillä omakotitaloalueella ja välillä puistojen ja siltojen läpi ajellen.


Rastilla 12 oli taas quest. Malliksi oli rakennettu torni Dubloista. Samanlainen torni tuli rakentaa levypainoihin liimatuista kuvista. Kuvia sai katsoa vain yksi kerralla, jos oli oikea kuva, painon sai tuoda pinoon. Taidolla (vai tuurilla?) saimme kaikki kerralla oikein. 13. rasti oli teollisuusalueen takana rannassa, josta lähti melontaquest. Saimme rannan viimeisen vapaan kanootin ja lähdimme matkaan aurinkoiselle järvelle. Harri ei ollut sitten lapsuusvuosien jälkeen kanottiin koskenut, joten totesimme, että on meillä se 4,5 kilsaa aikaa opetella yhteistyötä ja melontatekniikkaa. Harria oli valmisteltu jo aiemmin reitillä 3-2-1-vaihto melontatekniikkaan, mikä alkoi onnistua muutaman vaihdon jälkeen. Kanootti tuntui muutenkin sopivan paremmin alle kuin kajakkikaksikko, työergonomia oli korkean penkin takia parempi ja melontaan sai enemmän voimaa (Harrin mukaan tää onkin voima, eikä tekniikkalaji :D). Aloimme tavoittaa muita joukkueita ja vaihtopaikalle takaisin tullessa olimme napanneet pari päänahkaa, ainakin Almost lost sarjasta. Rannassa tajusimme, kuinka onnekkaita olimme olleet tuloajan suhteen, koska luiskassa odotti pitkä jono joukkueita melontaan pääsyä.

Melontaa. (Kuva Vaarojen Valokuvaajat ry)

Melonnan jälkeen hiki valui päästä ja olisi tehnyt mieli pulahtaa uimaan, mutta ei auttanut kuin jatkaa rastien metsästystä. Uimaan pääsimmekin pari rastia myöhemmin, jossa questina oli uida vastarannalle pelastusliivien kanssa. Vesi tuntui sen verran jäätävän kylmältä, että hengitys oli salpautua ja jalat vetää kramppiin, loppumatkasta vauhtikin alkoi hiipua. Onneksi aurinkoinen keli lämmitti rannalla vaatteita pukiessa.

Hieman saattoi olla vesi kylmää tähän aikaa syksystä.

Uinti piristi niin, että oli kiva hypätä pyörän selkää kohti seuraavaa rastia. Saavuimme Kajaanin varuskunnan alueelle, jossa oli lyhyt suunnistus jalkaisin ja tämän jälkeen ”apinarata”. Onneksi vaativimmat esteet oli jätetty pois ja yhteistyöllä pääsimme radan läpi. Riikka oli unohtanut aamun kiireessä teipata nilkat ja pelkäsi korkeissa alastuloissa vääntävänsä nilkan uudelleen, onneksi Harri pystyi auttamaan. Lentopallokentällä oli kuorma-auton renkaan kääntely reunalta toiselle, jossa Riikka totesi näiden olevan perinteisesti miesten hommia (uutta joukkueenjäsentä voi huijata niin paljon kun ehtii ;) ). Harri suoritti tehtävän yksin voimamieskisoista tutulla tekniikalla Rajavillien huoltojoukkojen kannustaessa aidan takana.

"Tiimityöskentelyä"

Kun varuskunta-alue oli hoidettu, niin alkoi jo hiipiä hyvä olo puseroon, että tämä homma olisi hoidettu kohta. Vimpelinlaakson urheilukentän avoimelle portille saapuessa leimasimme rastin, jonka luulimme olevan oikea ja tätä seurasi hetken hämmennys, koska reittiohjeissa käskettiin noudattaa kylttejä ja ainoa mitä näimme, oli lippusiima kiertämässä juoksurataa. Lainkuuliaisesti kiersimme lippusiiman portille, johon meidän olisi alun perin pitänyt saapua leimaamaan. No pyörät sivuun ja tästä alkoi viimeinen jalkaisin mentävä osuus. Tässä vaiheessa väsymys meinasi purkautua turhautumisena,  ei enää suunnistusta. Mehän olimme jo maalialueella!

Epilogin ensimmäinen quest oli hakea läheisen koulurakennuksen tiloista rastien sanat ja koota niistä lause (Lost in Kajaani Winter tulee 2016). Täältä matka jatkui läheiselle mäelle kävellen, koska molemmilla alkoi olla jalat puuduksissa. Kartasta puuttui kaikki korkeuskäyrät, joten oikaisuista ei voisi olla varma kuinka paljon joutuisi mäkiä nousemaan. Päätimme ottaa varman päälle rastit, mutta samalla hiipi epäilys ehditäänkö aikarajassa maaliin (kumpikaan ei ollut varmoja pitikö siellä maalissa olla klo 18 vai 18:30 jotta ei tule sakkominuutteja). Rastit löytyi helposti ja hyppyrimäen viereisiä portaita alas kiivetessä päätimme yrittää ehtiä klo 18 mennessä maaliin ja pistimme hölkäksi. Vielä urheilukentän ratakierros ja maaliin päivän 11h 27min urakan jälkeen. 

Vihdoinkin maalissa.

Kisan aikana tuli liikuttua yhteensä n. 200 km, josta pyöräilyä 157km, melontaa 4,5 km ja juoksua/kävelyä 40 km. Aikaa tähän ja questien suorittamiseen saimme menemään yhteensä 20h ja 11 min.

Kisa oli kaiken kaikkiaan oikein onnistunut. Suunnistus sujui molemmilta varmasti, vaikkakaan ei kovin nopeasti. Juoksuaskelia ei tässä kisassa montaa tullut, mutta koitimme paikata tätä mahdollisimman hyvällä kartanluvulla. Yhteistyö sujui erittäin hyvin, hauskaa oli, vaikka välillä matka painoikin jaloissa. Harri on vahva pyörän kanssa, Riikka onneksi jaksoi sileällä peesata. Toki jälkikäteen todettiin, että olisihan se hinausnaru pitänyt kuitenkin ottaa mukaan kun asfalttipätkää oli paljon, ois ollut helpompi kuin työntää kaikki mäet. Mietittiin sitä ennen kisaa pitkään, mutta Harrilla ei ollut hinauskokemusta, eikä Riikalla kokemusta olla hinattavana (vain yhdessä kisassa ennen tätä). Riikka epäili miten saa luettua karttaa jos pitää samalla varoa ettei ole Harrin pyörässä kiinni. Oishan tuossa kisassa ollut kilometrejä millä harjoitella.

Ens vuonna uudestaan!

Kuvat on Rajavillien  galleriasta

Ennakko: Lost in Kajaani - again.

Rajavillien seikkailusyksyn kirsikkana kakussa on jo useamman vuoden ollut Kainuun hienoissa maisemissa miteltävä Lost in Kajaani -seikkailu. Kainuun Liikunta ry on vuodesta toiseen järjestänyt omanlaisensa tapahtuman, josta on kasvanut osallistujamäärältään Suomen suurin vuosittainen seikkailukilpailu.

Odotukset ovat jälleen korkealla perjantaista lauantaihin 11.-12.9. seikkailtavan vuoden 2015 painoksen suhteen, johon Rajavillit starttaa kahdella joukkueella haastavimmalle Extremely Lost radalle. Starttiviivalle asettaudutaan perjantaina klo 11 hallitsevina sarjan mestareina ja tällä kertaa kilpailusta odotetaan kovatasoisinta aikoihin.

Lost in Kajaani lähtöviivalla riittää joukkueita.

Konkareita ja ensikertalaisia.

Tutun kolmikon Markus - Antti - Jari muodostama Rajavillit puolustaa siis viime vuoden voittoa miesten sarjassa. Vuosi sitten Antin ollessa loukkaantuneena kolmantena jäsenenä seikkaili Simo, mutta nyt ollaan palattu takaisin viime vuoden Rokua Geopark Challengesta tuttuun kokoonpanoon. Yhteisiä seikkailukisastartteja ei tällä kokoonpanolla sen koommin ole, mutta kaksikkona on kisattu kaikkien kanssa ristiin viimeisen vuoden aikana.

Miesten sarjassa reitille starttaa 21 joukkuetta, joista ainakin Free Adventure tiedetään kovaksi vastukseksi. Viime vuonna lyhyemmän Lost -sarjan voittanut PikkusenPyylevät -joukkue on mukana nyt kovemmassa sarjassa ja on mielenkiintoista nähdä mihin heidän vauhtinsa riittää. Muitakin mustia hevosia listalta löytyy ja nähtäväksi jää nouseeko viime vuoden tapaan joku sekajoukkue kisaamaan kokonaiskilpailun kärkisijoista.

Markus (edessä) ja Jari (vas.) ovat mukana puolustamassa viime vuoden voittoa. Simon (oik.) tilalla seikkailee Antti.

Rajavillit Mix -joukkue lähtee kisaamaan myös kovatasoiseen sekajoukkueiden sarjaan. Tässä tiimissä vahvaa kokemusta edustavat Johanna ja Riikka, joilla molemmilla on useamman vuoden kokemus tapahtumasta. Tämän joukkueen kolmantena jäsenenä on Harri, joka on Lost in Kajaanin ensikertalainen. Kesän mittaan Harri on ollut mukana lyhyemmissä seikkailuissa tutustumassa lajiin ja joukkueen muihin jäseniin.

Sekasarjaan starttaa 9 joukkuetta. Viime vuonna koko kilpailun toiseksi tullut sekajoukkue 1Life on mukana myös tällä kertaa, tosin hieman eri kokoonpanolla. Sekajoukkueiden lisäksi Rajavillit mix kisaavat myös sarjan mies- ja naisjoukkueita vastaan, jotka tapahtuman luonteen mukaisesti kaikki seikkailevat samalla radalla.

Seikkailun seuraaminen ja ratkaisun paikat.

Lost in Kajaani tarjoaa jännittäviä hetkiä myös sohvaseikkailijoille GPS-seurannan välityksellä. Linkit live-seurantaan löytyvät www.tulospalvelu.net/gps -sivulta perjantaina kello 11 alkaen. Ensimmäisen etapin maaliin joukkueita odotetaan illalla klo 19 alkaen. Lauantaina seikkailu - ja seuranta - jatkuu heti kello 6:00 toisen päivän kuvioilla. Voittajajoukkuetta odotetaan maaliin n. klo 14, joten tiukkaa kisaseurantaa on luvassa livenä kärjen osalta n. 16 tuntia ja hitaampien joukkueiden osalta muutama tunti kauemmin.

Rastilta rastille etenemistä rytmittävät erilaiset quest-tehtävät, joissa joukkueet pääsevät mittaamaan osaamistaan mitä erilaisemmissä tehtävissä. Kaikkia questeja ei välttämättä ole GPS-seurannan karttaan merkattu, joten jos pallukka on pitkään paikallaan, on joukkue luultavimmin suorittamassa tehtävää. GPS-lähettimet kulkevat mukana repuissa, joten jos reppu jätetään tehtävän ajaksi pois kyydistä ei seurantakaan etene.

GPS-seurannan kautta seikkailun seuraaminen onnistuu vaikka rastilta käsin.

Questit ovat seikkailuissa ratkaisun paikkoja. Väsyneenä ajattelua vaativat tehtävät ovat haastavia.

Lost in Kajaani on tunnettu monista quest-tehtävistä ja ne ovatkin osaltaan kilpailun ratkaisupaikkoja. Sujuva pyörällä suunnistaminen ja oikeiden reittivalintojen löytäminen on myös tärkeää ja tätä on helppo seurata GPS-seurannan kautta. Yleensä ratkaisut ovat syntyneet vasta toisen päivän puolen välin tienoilla, jolloin katsotaan kenellä riittää vielä virtaa ja kenen tankki alkaa tyhjentyä.

Tehtävärasteilta mahdollisesti kertyvät sakkominuutit kärsitään heti, joten seurannassa oleva joukkueiden järjestys on myös kilpailun tilanne. Poikkeuksena tähän ovat tilanteet, joissa joukkue on jättänyt jonkun rastin käymättä ja sakko tästä lisätään loppuaikaan maalissa. Lauantain osuudelle joukkueet lähtevät yhteislähtönä porrastetusti, joten toisena päivänä kokonaiskilpailun järjestyksen selvittäminen vaatii pieniä laskutoimituksia ensimmäisen päivän tuloksista.

Jotain päivityksiä tilanteesta yötauolta tullaan laittamaan mahdollisuuksien mukaan myös Rajavillit on the run -Facebook -sivustolle.

Jännittäviä hetkiä kisaseurannan parissa!

Rajavillit 2 @ MM-rogaining, Kiilopää. 22.-23.8.2015

Rajavillien MM-rogainingtiimien viimeinen edustaja oli ehdottomasti kokemattomin kaksikko Mikko Purhonen ja Tuomas Aalto. Tämä kisa tulisi olemaan Mikolle toinen rogaining kilpailu ja samalla toinen rogaining kilpailu Tuomaksen kanssa.  Ensimmäinen yhteinen koitos oli kevät-rogaining Kuusijärven maastoissa maaliskuulta 2015. Kyseinen kisa oli vain neljän tunnin kilpailu, joten tässä todellakin mentiin kohti suurta tuntematonta. Tuomas oli kiertänyt aikaisemmin jo kahdeksan tunnin rogaining kilpailun Antin kanssa, joten kokemusta oli hiukan enemmän. Näin jälkikäteen voisi todellakin sanoa, että lähdettiin soitellen sotaan. Automatkalla Helsingistä Kiilopäälle sai hiukan harjoiteltua reittisuunnittelua vanhoilla kartoilla, mutta tämän lisäksi reittisuunnittelussa tulisi olemaan kaksi keltanokkaa.

Reittisuunnittelu:

Reitin suunnittelu lähti liikkeelle siitä, että huoltoon olisi tultava noin puolessa välissä reissua ja matkaa tulisi noin 100km. Tämä tarkoitti, että suunniteltiin kaksi noin 50km lenkkiä. Ensimmäisestä lenkistä (länteen läähtöpaikasta) tuli noin 56km, joten toinen lenkki saisi olla vähän lyhempi. Siitä tuli noin 40km. Seuraavaksi pohdimme kiertojärjestystä ja kiertosuuntaa. Suurin kysymys oli, kuten lienee kaikilla, että mihin aikaan tunturilla olisi hyvä olla ja missä yöllä? Pohdimme, että avotuntureilla saisi suunnistettua helposti hämärässä/pimeässäkin ja lähdimme ensin länsilenkille, jonka jälkeen vuorossa olisi yön pimeimpinä tunteina huoltotauko ja sen jälkeen tunturikierros. Tällaisessa järjestyksessä jäi myös loppuun mahdollisuus ottaa 4km tai 8km lisälenkit. Tästä oli hyvä lähteä matkaan.

Kisa:

Lehmänkellon kilahtaessa suunnistustausta kostautui ja hirmuinen pinkominen ensimmäiselle rastille alkoi. Porottava aurinko kuitenkin tuntui jo lähdössä ja Tuomas kävikin tankkaamassa lisää juomista huoltoteltalta jo 20 sekunnin kisaamisen jälkeen. Muutaman sadan metrin jälkeen oli ensimmäiset keskustelut juoksuvauhdista ja päätimme, että mennään ykköselle (78) juosten/hölkäten muiden mukana, ettei tule pummeja. No ensimmäinen rasti löytyikin sitten minuutin koukun jälkeen, kun jouduimme vähän liian alas rinteellä. Tästä toiselle rastille (63) suunnatessa vauhti ei kuitenkaan tuntunut hidastuvan ja juoksu jatkui. Mikon korkeanpaikan leiritys Dubrovnikissa ei ollut tuottanut vahvaa tulosta energian imeytymisen suhteen ja toinen huoltotauko olikin toisen rastin kupeessa olevassa kuivakäymälässä. Rastille mennessä yritimme vielä pitää kenkiä kuivina ja vältellä vettä, mutta pian huomasimme ettei siitä tule mitään ja mietimme reittisuunnitelustakin turhia kiertoja jokien takia pois. Olisi selvää, että kaikista joista tulee pääsemään yli.

Itse suunnistus tuntui todella helpolta, rastit näkyivät jo kaukaa ja suunnassa meneminen luonnistui paremmin kuin koskaan aikaisemmin. Kolmannella rastilla (74) oli hiukan ympyrässä pyörimistä, mutta tämän jälkeen seuraavat rastit löytyivät yllättävän helposti, (80, 33, 82, 96, 37, 34, 64, 44...). Kävelimme ylämäet, mutta polut ja tasaiset kohdat juoksimme. Rastivälillä 37-34 Mikko huomasi jaloissaan väsymisen merkkejä pitkien polkujuoksujen jälkeen. Rastivälillä 34-64 juoksimme vielä pienen pätkän tiellä, mutta tämän jälkeen oli selvää että mikäli haluamme pidempääkin viihtyä metsässä, olisi siirryttävä kävelyyn. Tässä välissä Tuomas myös ilmaisi lenkkareiden hiertävän rakkoja jalkoihin. Tämä kohta tuli olemaan reissumme kääntöpiste. Kisan jälkeisellä kokemuksella voimme sanoa, että tuolla hetkellä olisi pitänyt molempien ottaa kipulääkettä ja Tuomaksen jalat olisi pitänyt teipata kunnolla. Kokemuksen puutteen takia kuitenkin jatkoimme eteenpäin välittämättä kivuista. Liiasta vauhdista kertoi myös hyvin se, että viiden tunnin jälkeen olimme ennakkoon tehtyä aikatauluamme kaksi tuntia edellä. Aika oli kertynyt tasaisesti jokaisella rastilla.

Asfalttisuorat välillä 44-58 tuntuivat todella pitkiltä. Tällä välillä aika eteni ehdottomasti hitaimmin koko matkalla. Olimmehan tulleet paljon vauhdikkaammin alkumatkan ja monen kilometrin pituiset suorat eivät vaan näyttäneet loppuvan millään. Tästä matka kuitenkin jatkui rasteille 22-94-83. Rastilla 83 oli hieman empimistä etäisyyksien kanssa ja etsimme rastia turhan aikaisin. Lopulta kuitenkin kuru tuli vastaan ja rasti löytyi sen pohjalta. Tähänkään tuskin paljon aikaa meni, etenimme kuitenkin kokoajan eteenpäin. Rastille 52 yritimme osua kahden polun välillä olevaan yhdyspolkuun. Emme kuitenkaan siinä onnistuneet ja päätimme ottaa suuntaa rastille polun mutkasta, jotta emme vahingossa mene rastista ohi. Tämä pieni kierto oli onnistunut ja löysimme rastin erittäin varmasti. Tästä eteenpäin Mikon oikean jalan pohkeen yläosa alkoi olla jatkuvassa krampissa ja eteneminen muuttui linkutukseksi. Tuomaksen rakot alkoivat myös pahentua askel askeleelta. Tässäkään vaiheessa ei käynyt mielessäkään ottaa ibuprofeiinia vaan matkaa jatkettiin kipujen kanssa.

Rastille 73 mentiin jo melko hitaasti. Siellä teimme valinnan lähteä hakemaan rastit 32 ja 26 kerta olimme vielä kaksi tuntia edellä aikataulua. Tämä oli todennäköisesti vika tikki, sillä tuolla lenkilä molempien kivut kasvoivat sietämättömäksi. Huoltopaikalla olimme puolitoista tuntia edellä aikataulua klo. 23.30. Siellä pieni tauko ei todellekaan tehnyt hyvää kummankaan vaivoihin ja mielenlujuutta ei vaan enää ollut kummallakaan. Siellä teimme päätöksen siirtyä nauttimaan lämpimistä lakanoista kylmän metsän sijaan. Tuloksena 1050 pistettä, loistava reissu ja rutkasti kokemusta.

Rajavillit Mix @ MM-rogaining, Kiilopää. 22.-23.8.2015

Joukkueen muodostuminen

Alunperin Rajavilleiltä MM-kisoihin oli lähdössä yksi nais- ja kaksi miesjoukkuetta. Johannan kisakaveri vaihtui kevään ja kesän aikana useaan otteeseen terveydellisistä syistä johtuen. Viimeinen muutos tuli pari viikkoa ennen kisaa, jolloin Johanna kääntyi Jarin puoleen, jonka alunperin ei pitänyt Saariselälle edes lähteä. Jari sai onneksi järjestettyä työ- ja perheasiat niin, että lähtö Saariselälle mahdollistui ja näin Jarista tuli Rajavillien naisjoukkueen varavaranaisen varamies. Samassa yhteydessä joukkue muuttui naisjoukkueesta sekajoukkueeksi, eli Rajavillit Mix:ksi.

Kyseinen kilpailu oli meille molemmille ensimmäinen 24h kestänyt rogainingkisa. Lyhyempiä rogainingkisoja Johannalla oli ennestään Jaria enemmän plakkarissa, mutta ei laji Jarillekaan mitenkään täysin uusi ollut. Jarilla 24h kisoista oli kokemusta seikkailukisojen puolelta, kun taas Johannalle tämä oli ensimmäinen yhtenäinen vuorokauden mittainen koitos. Jalkojen päällä meistä kumpikaan ei ollut ennen tätä liikkunut vuorokautta putkeen, joten kysymysmerkkejä tulevasta koitoksesta oli ilmassa. Kilpailutaktiikaksi sovimme rennonletkeän meiningin ilman turhaa hampaat irvessä puristamista. Toki parhaamme lähtisimme tekemään, mutta samalla hakemaan myös elämyksiä.

Joukkueet ennen kisaa: Rajavillit 2, Rajavillit 1 ja Rajavillit Mix

Saariselälle saapuminen

Saariselälle tiimimme starttasivat jo torstai-iltana Markuksen ja Riikan kanssa ja Tervolassa vietetyn yön jälkeen porukka saapui perjantaipäivällä Saariselälle. Näin ollen perjantaina olikin hyvää aikaa hoitaa ilmoittautuminen, viedä teltat valmiiksi reitinsuunnittelualueelle ja käydä heittämässä treenilenkki harjoituskartalla. Tämä harjoituskartalla käynti koettiinkin erittäin hyväksi ratkaisuksi kaikkine pummeineen ja se antoi hyvän mielikuvan siitä, mitä asioita kisakartalta löytyy ja mitä ei.

Kilpailupäivän aamu

Koska kilpailu starttasi vasta klo: 12 ja karttoihin pääsi käsiksi klo: 9, ei aamulla tarvinnut herätä onneksi ennen kukonlaulua. Herätyskellojen soidessa klo 7:00 oli ohjelmassa tukevan aamupalan nauttiminen, kisavaatteiden pukeminen ja tarvittavien varusteiden siirtäminen kisateltalle. Ennakkoon olimme pohtineet kannattaako reitti jakaa kuinka moneen osaan ja missä viettäisimme yön pimeimmät tunnit. Tämän pohdinnan lopputulemana olimme päätyneet kahteen tai kolmeen lenkkiin ja yöhön tunturissa. Lopulliset ratkaisut päätimme kuitenkin jättää kisakartan ja reittisuunnitelman kerrottavaksi, ne kertoisivat mikä lopulta olisi järkevää.

Reitin suunnittelua

Kun klo: 9:00 saimme kisakartat käsiimme, alkoi teltan uumenissa intensiivinen reitinsuunnittelu. Kartalle alkoi muodostua kohtuullisen helposti kaksi lenkkiä. Toinen joka kiersi kisakeskuksen länsi- ja eteläpuolella ja toinen joka kiersi pohjoisen ja idän kautta. Länsipuolen lenkin mitaksi kertyi noin 35km ja itäpuolen lenkiksi vajaa 50km. Tämän lisäksi teimme jälkimmäiselle lenkille pari erilaista reittivaihtoehtoa ja muutaman eri variaation maaliin saapumiseksi reitin äärilaidasta riippuen jäljellä olevasta ajasta. Kaiken kaikkiaan reitille tuli matkaa n. 80km ja lisälenkkeineen noin 100km. Reitin suunnittelua vaikeutti oikean etenemisnopeuden arviointi kilpailumaastossa. Tästä vaikeudesta kertonee meidän ensimmäiseksi kaavaillun, länsipuolen lenkin "aika tarkka" aika-arvio: 6-9 tuntia.

Lopullinen suunnitelmamme oli siis kiertää ensin alempana, metsäisemmässä, mutta ennalta arveltuna nopeakulkuisessa maastossa valoisan aikaan lyhyempi lenkki. Ajattelimme, että tällä osuudella pystymme halutessamme juoksemaan pidempiäkin pätkiä maaston ja jalkojen sen vielä salliessa. Ensimmäisen lenkin jälkeen suunnitelmissa oli palata illan hämärtyessä kisakeskukseen syömään ja hakemaan varustetäydennystä ja jatkaa tämän jälkeen jälkimmäiselle pidemmälle lenkillä kisakeskuksen itäpuolelle. Tämä lenkki koostui alkumatkan tunturimaastosta, jossa meidän oli tarkoitus viettää pimeän aika ja loppupuoliskon alemmasta metsäisemmästä maastosta, jonne aioimme palata taas valon lisääntyessä. Miettiessämme ennakkoon meidän joukkueen maastovalintaa yösuunnistukseen, tunturimaastoa puolsivat seuraavat argumentit:

• Paljon nousuja -> Ei tuoreenakaan juostaisi
• Paljon kivikkoja -> Ei valoisassakaan juostaisi
• Pidemmän aikaa valoisaa -> Lamppujen tarve vähäisempää
• Maaston muodot selkeitä ja isoja -> Helpottaa suunnistamista
• Näkyvyys hyvä -> Rastien heijastimet näkyvät kauas
• Lämpöisempi ilma -> Ei tule niin helposti kylmä
• Vähemmän jokien/purojen ylityksiä -> Kengät pysyy kuivempina mikä taas vähentää palelua
• Ja viimeisenä, mutta ei vähäisimpänä: Maisemat -> Kun kerran Saariselälle asti raahaudutaan, niin pitäähän tunturimaisemia käydä katsomassa ja mikäpä sen hienompaa kuin katsella maisemia tunturin laelta auringon laskiessa ja noustessa.

Viime hetken paniikki

Vaikka suunnitteluaikaa olisi kuinka paljon tahansa, niin aina tuntuu tulevan kiire ennen lähtöä. Kun reitti saatiin piirrettyä ja kiireellä kamat pakattua ja laitettua valmiiksi yötaukoa varten, olikin jo aika siirtyä lähtöalueelle. Ennen lähtöalueelle sisälle menoa tarkastettiin järjestäjän toimesta vielä EA-paketit ja sinetöidyt hätäpuhelinpussit. Johanna ehti vielä panikoimaan ensimmäisen reittimme toimivuutta ja sitä, pitäisikö sitä muuttaa. Päädyimme kuitenkin pitämään kiinni suunnitelmasta ja lähtemään liikkeelle suunnitelman mukaisesti. Sovimme kuitenkin, että matkan aikana voimme muokkailla suunnitelmaa vielä tilanteen mukaan ja mikään kiveen hakattu se ei ole. Kun sävelet olivat selvät kisaa varten, oli aika nauttia vielä hetki lähtötunnelmista ja toivottaa toisillemme hyvää kisaa.

Lähtökarsinassa odottelemassa innokkaina maastoon pääsyä. Kartta oli kokoluokkaa lakana.

Haparoiva alku

Lähtökellon soidessa suuntasimme suunnitelmien mukaisesti kohti länttä. Alun etenemistahti oli kevyt hölkkä / kävely ylämäkeen. Kiireisemmät saivat mennä edeltä, mutta ei meillä mitään tarvetta ollut jäädä jonon jatkoksikaan. En tiedä menikö alku karttaan totuttelussa vai mistä johtui, että ensimmäisillä rasteilla hapuilimme hieman rastien otossa. Heti ensimmäiselle rinteessä sijainneelle 78 rastille teimme pienen koukun rastin otossa, kun pudotimme itsemme liian alas rinteessä ja jouduimme kiipeämään takakautta rastille. Seuraavalle kummun päällä sijainneelle 73:lle menimme alhaalta hitusen ohi ja otimme rastin takaviistoon kummun päältä. 32 löytyi lammen takaa, takakautta lammen ympäri kiertämällä. Alkumatkan isoin koukku tehtiin neljännelle 52 rastille. Meidän oli tarkoitus hakea rasti isommalta uralta erkaantuvan polun mutkasta. Missasimme kuitenkin tämän pienemmän polun ja jatkoimme matkaa liian pitkälle. Onneksi Johanna sai meidät nopeasti kiinni kartalta ja osasimme korjata kulkuamme oikeaan suuntaa.

Ensimmäiset haparoidut 4 rastia

Maasto vaihteli kivikkoisista rinteistä..

..lähes aluskasvuttomiin alueisiin.

Reittisuunnitelman räjäytys

Alkukankeudet voitettuamme jyrkässä rinteessä sijainnut 83 rasti osui lopulta telkkänä pönttöön. Rastilta laskeuduimme alas joen varteen, jossa pidimme ensimmäisen lyhyen huoltopaussin. Johanna oli alkumatkalla saanut jalkoihinsa jo ensimmäiset rakkojen alut joihin hän liimaili rakkolaastareita ja sillä aikaa Jari tutkaili reittikartan tarjoamia vaihtoehtoja. Alkumatkan rastit olivat pienistä rastinottokoukuista huolimatta napsuneet kohdilleen suurin piirtein puolen tunnin välein, joten olimme ehtineet taittaa matkaa vasta noin 2,5 tuntia. Hyvästä alkuvauhdista johtuen tulisimme olemaan samaa kyytiä hash houselle jo ennen kuuden tunnin täyttymistä ja sitä emme missään nimessä halunneet. Niinpä seuraavalle 94 rastille joen vartta suunnatessamme teimme samalla uutta reittisuunnitelmaa. 94:ltä päätimme suunnata kohti lounasta rastille 64, sen sijaan, että olisimme lähteneet reittisuunnitelman mukaisesti kaakkoon rastille 22.

Uusi suunta

Suuntana rasti 94.

Kisan syvin ja levein joki, jonka ylitimme. Tolosjoessa vettä oli ylityskohdassa polveen asti. Kepakko oli hyvänä tukena.

Varmaa etenemistä

Seuraavat rastit 64, 44, 42, 37 napsuivat varmasti kohdilleen ja matka taittui kuin itsestään. Helpoilla osuuksilla puhetta riitti ja juttu luisti, mutta rastin otoissa ja muissa tarkkuutta vaativissa kohdissa kohdistimme kaiken keskittymisemme suunnistamiseen. 37:n jälkeen pidimme joen varressa hyttysten syötävänä lyhyen tauon Johannan täydentäessä ensimmäisen kerran repun juomapussia ja Jarin tanssiessa vieressä ripaskaa hyttysiä huitoen. Tästä matka jatkui yhtä varmasti kuin ennen taukoa rastien 96 ja 82 kautta kohti 33 rastia. Tämä rastiväli oli ensimmäinen kerta kun matkan rasitukset alkoivat hieman tuntumaan. 82 rastilta metsäautotielle saapuessamme yksi Johannan rakoista puhkesi ja meno alkoi tuntua vaivalloisemmalta, eikä kisaa ollut takana kuin vasta 6h. Jalan turruttua matkaa päästiin jälleen jatkamaan kevyesti hölkäten. Rastille 33 teimme turvallisen reitinvalinnan hakien lähestymissuunnan rastin pohjoispuolelta. Siitä huolimatta teimme rastin otossa pienen mutkan varmistellessamme rastin sijaintia. Rasti 80 osui taas varmasti kohdilleen, mutta lenkin viimeisen 74 rastin otossa teimme rastiympyrässä pikku mutkan, kun joen vastarannalla ollut venäläispariskunta viittoi rastin olevan kahden mäen välissä. No ei ollut, vaan rasti oli vastakkaisella puolella kumpua jossa olimme seisoneet. 74:lta hölkkäilimme hiihtouraa pitkin aika hyvää vauhtia hash houselle viettämään taukoa.

Viimeiset rastit ennen Hash housea

Matkan aikana saatiin alittaa useampi poroaita

Suoraa uraa kohti Kiilopäätä ja hash housea!

Taukoturaamista Kiilopäässä

Kaiken kaikkiaan meillä meni ensimmäiseen lenkkiin 8,5 tuntia. Kiilopäälle saavuttuamme painelimme ensin hash housen suojiin, jossa järjestäjien tarjoamat makaronilaatikko, leipä ja mehu maistuivat erinomaisilta. Hash housessa kulutimme kaiken kaikkiaan 15 minuuttia. Ruokailun jälkeen hölkkäilimme teltalle, jossa vaihdoimme kuivaa paitaa päälle, täydensimme eväsvarannot ja pakkasimme lamput yötä varten. Lisäksi Jari pakkasi varalta mukaan ohuet housut ja tuuliliivin, jos yöstä tulisi kylmä. Otimme myös tunturimaastoa varten yhden parin teleskooppisauvoja mukaan. Kaiken kaikkiaan telttareissuun kului matkoineen ja pakkaamisineen toiset 15 minuuttia.

Teltoilta tullessa pysähdyimme vielä kisatoimiston viereen täydentämään vesivarantoja. Jarilla oli repussa käytössä 2 litran poikittaissuuntainen juomasäiliö. Hyvää siinä oli matala painopiste repun pohjalla ja minimaalinen pystysuuntainen hölskyminen. Huonoa taas se, että koko reppu täytyi tyhjentää, kun pussin halusi ottaa pois repusta ja täyttää. Onneksi täyttämistä ei tarvinnut tehdä kuin tämän yhen kerran kisan aikana. Vesipisteellä painimiseen meni kaiken kaikkiaan 10 minuuttia. Kun lopulta pääsimme jatkamaan matkaamme kohti Kiilopään huippua totesimme, että Jarin täytyi vielä kerran järjestää repun sisältö uudestaan, koska repun ulkopuolisien kuminauhojen alla oli liikaa painoa ja ne pomppivat inhottavasti ylös-alas. Näinpä otimme vielä yhden 5 minuutin tauon päästyämme tunturissa puurajan yläpuolelle. Jarin pakatessa vielä kertaalleen reppuaan, kaiveli Johanna kameran esille ja kuvaili tuntureiden taakse laskevaa aurinkoa.

Auringonlaskun aikaan tunturissa

Repun pakkausta

Matka etenee vielä hymyssä suin!

Maisemareittejä auringon laskussa

Toisen lenkin ensimmäisenä rastina ohjelmassa oli Kiilopään viereisen huipun kupeessa sijainnut rasti 77. Sieltä jatkoimme Kiilopään huipun kaakkoispuolella sijainneelle 91 rastille. Tässä vaiheessa mietimme reitinvalintaa ja molemmat olivat sitä mieltä, että "paras" reitti olisi ehdottomasti Kiilopään huipun kautta. Tämä ei johtunut niinkään siitä, että reitti olisi ollut optimaalisin, vaan siitä, että kun kerran tänne saakka ollaan tultu, niin pitäähän alueen korkeimmalla kumpareella käydä katselemassa maisemia. Tämä kuului nimenomaan siihen alussa mainittuun matkan elämystenhaku-osioon. Kiilopään huipulla ehdimme räpsiä parit valokuvat ja samalla korottaa Kiilopään korkeutta parilla sentillä. Tämän jälkeen olikin aika siirtää keskittyminen jälleen kisaamiseen ja laskeutua huipulta rastille 91. Jo tässä vaiheessa olimme todenneet mukaan otettujen sauvojen olleen hyvä valinta. Molemmilla oli käytössä yksi sauva, joka antoi sopivasti lisätukea niin mäkiä noustessa kuin kivikoissa kulkiessa. Seuraavalle, 53 rastille mentäessä alkoi valoa olemaan jo sen verran vähän, että karttaa piti ajoittain lukea taivasta vasten, niinpä oli aika kaivaa repusta hieman lisävalaistusta käyttöön. Kiilopäältä poimimme vielä 53 rastin lisäksi rastin 30, kunnes oli aika siirtyä naapuritunturille Kutturapäille.

Kiilopään rastit

Kiilopäätä korottamassa

Kisan pimeimmät hetket revontulien loisteessa

Johanna varoitteli jo 30 rastille mentäessä, että 51 rastin ottaminen tulisi olemaan vaikeaa. Ja kuinka oikeassa hän olikaan. Laskeuduimme Kiilopään tuntureilta alas laaksoon. Laaksossa meitä odotti useampi poikittainen polku ja yksi poikittainen joki. Nämä meidän täytyi ylittää ja löytää lisäksi kohtisuoraa rinnettä alas laskeva joki, jonka yläpäässä 51 rasti sijaitsi. Saavuimme laaksoon ja ylitimme kaksi polkua, kuivuneen joen uoman ja toiset kaksi polkua. Sitten piti arvata lähdemmekö etsimään alas laskeutuvaa jokea vasemmalta vai oikealta. Valitsimme oikean ja kävelimme polkua kunnes saavuimme kohtaan jossa kaksi poikittaista polkua yhtyivät yhdeksi. Palasimme toista polkua pitkin takaisinpäin ja löysimme lopulta oikean laskujoen. Tämän avulla myös rasti löytyi sieltä mistä pitikin. Sieltä matka jatkui eteenpäin tunturin yli 54:n kautta 55:lle. Näiden kolmen rastin aikana yö oli pimeimmillään, joten näkyvyyttä oli ainoastaan lamppujen valokeilan verran.

Myös joukkueelle nämä tunnit olivat henkisesti pimeimmät ja raskaimmat. Kroppa olisi halunnut jo nukkumaan, mutta pakko oli jatkaa. Varsinkin Johannalla uni meinasi tulla seisaallaan, tasapaino heitteli ja huumori oli vähissä. Jari yritti parhaansa mukaan tsempata joukkuetta eteenpäin ja keksiä jutun juurta, jotta ajatukset pysyisivät poissa väsymyksestä. 54:lta 55 rastille siirtyessämme pysähdyimme puron varteen täyttämään juomasäiliöitä ja samalla pidimme pienen parin minuutin lepotauon. Juominen ja nestesäiliöiden tankkaus kisassa oli todella helppoa, koska kaikkien purojen ja jokien vesi oli kirkasta ja juotavaa ja näitä puroja ja jokia alueella riitti. Juomasäiliöiden lisäksi meillä oli molemmilla repuissa roikkumassa mukit, joilla kauhoimme aina silloin tällöin ohi mennen puroista vettä suihimme. Tätä taukoa lukuunottamatta matkamme eteni tasaisella kävelyvauhdilla. Väsymyksestä huolimatta Johanna suunnisti tarkasti ja virheittä. Jari puolestaan piti huolen siitä, että joukkue liikkui oikeaan suuntaan, väsymyksestä johtuen Johanna kun meinasi välillä harhautua hieman väärään suuntaan. Rastilta 55 lähtiessämme lappi antoi parastaan ja piristi menoamme revontulien leiskunnalla. Näitä ihastellessa matka jatkui kohti tunturin huippua ja takana sijainnutta 65 rastia.

Kutturapäiden koukerot

Aamutärinät

65:lle edetessämme taivaalla alkoi näkyä jo aamun kajoa. 65:ltä 24:lle mennessämme laskeuduimme alas tunturista joen vartta pitkin. Tämä parin kilometrin osuus oli ehkäpä koko kisan ärsyttävin osuus. Maasto oli risukkoa ja pusikkoa ja sitä myöten kohtuullisen vaikeakulkuista, kosteus oli laskeutunut kasvuston pintaan, mikä kasteli kengät ja vaatteet ja lämpötila putosi sitä mukaan mitä alemmas tulimme. Laaksoissa kun yöllä oli parhaimmillaan tai pahimmillaan 10 astetta kylmempää kuin ylhäällä tunturissa. Tunturissa lämpötila käväisi yön aikana alimmillaan 13 asteessa, kun taas jostain laaksosta oli mitattu yöllä vain 3 asteen lämpötila. Kun lopulta pääsimme joen loppuun ja saavuimme poikittaiselle polulle, pysähdyimme syömään aamupalaa. Tämä oli ehkä pieni virhe, koska paikassa oli todella kylmä. Jari alkoikin ihan täristä kylmästä ja matkaa oli pakko jatkaa, jotta lämpöjä saatiin uudestaan päälle. Jari kaivoi lisäksi lisävaatetta päällensä, jotta tarkenisi jatkaa matkaa. 24 rastin jälkeen vuorossa olivat rastit 95, 43 ja 56. 95:ltä meidän oli suunnitelmien mukaan tarkoitus jatkaa rastille 36, mutta arvioimme, että se olisi vaikeampi löytää kuin 10 pistettä isompi 43 rasti. Vaikka 43 rastilta oli pidempi matka seuraavalle 56 rastille laskimme, että meillä olisi aikaa se rasti hakea. 43 rastin tarkka sijainti selvisi helposti, kun jonkin ulkolaisen joukkueen kaksi jäsentä huutelivat kolmatta, kadonnutta Magnusta rastin vieressä.

Aamun rastit

Auringonnousun värimaailmaa pimeän yön jälkeen

Loppukiri

56 rastin jälkeinen 85 rasti oli merkitty meillä "maalisuoran" checkpointiksi. Olimme tältä rastilta suunnitelleet 4h, 5h ja noin 7-8h reitit maaliin. 85 rastin leimaushetkellä meillä oli vielä käytettävissä reilu 4,5h maaliin. Näistä 4h valinta oli ainoa järkevä ajan käytöllisistä syistä. Tosin tämänkin suunnitelman osalta olimme hieman epävarmoja, koska emme enää muistaneet, millä nopeudella olimme tämän 4h aika-arvion laskeneet. Lisäksi vauhtimme ei ollut enää tässä vaiheessa kovin kovaa, koska Johanna kärsi molempien jalkojen osalta puhjenneista rakoista ja Jarilla taas vasen nilkka/kantapää oli kipeytynyt kisan tuoksinnassa. Näistä huolimatta lähdimme toteuttamaan 4h reittiä. Yritimme pitää mahdollisimman kovaa vauhtia ja hölkkäillä niitä pätkiä joita pystyimme. 41 ja 61 rastit löytyivät ongelmitta, vaikkakin 61 rastille mennessä usko meinasi jo loppua loputtomaan harjanteen etenemiseen. Tässä vaiheessa jutustelu oli vähentynyt ja molemmat keskittyivät mahdollisimman kovaan vauhdin pitoon ja suunnistukseen.

61 rastin jälkeen pidimme viimeisen lyhyen tauon, jonka aikana kaivoimme repusta repun etupuolelle käsien ulottuville loppukisan aikana tarvitsemamme viimeiset eväät. Olimme sopineet ennen kisaa joukkueemme taktiikaksi syödä aina tunnin välein jotain. Emme toki kellon tarkasti tätä noudattaneet, mutta se toimi hyvänä ohjenuorana kisan ajaksi. Tällä tavoin myös varmistimme, että kehomme saa tasaisesti energiaa. Loppukisan eväiden joukossa oli myös Riikan meille ennen kisaa tekemät voileivät, jotka nautimmekin samantien. Ne leivät maistuivatkin taivaallisen hyviltä. Erityiskiitokset siis Riikalle niistä ja kaikista muistakin ennen ja jälkeen kisan saamistamme huoltopalveluista. Voikkareiden voimalla lähdimmekin määrätietoisesti suunnistamaan kohti viimeistä 71 rastia. Tai niin me ainakin siinä vaiheessa ajattelimme sen olevan viimeinen. Olimme aikaisemmin hash housella käydessämme kuulleet 71 rastin vaikeaksi, joten keskityimme sen ottamiseen erityisen huolellisesti. Rasti löytyikin helposti, joten edessä oli enää viimeinen metsäosuus kangasmetsää pitkin läheiselle polulle, josta maaliin oli enää pari kilometriä.

"Maalisuoran" rastit

Jokerirastina meillä oli vielä hakematta rasti 20, jonka hakeminen aiheuttaisi ainoastaan muutaman kilometrin mutkan reittiimme. Tämä rasti oli jäänyt ensimmäisellä lenkillä hakematta tekemiemme reittimuutosten johdosta. Aikaisemmin olimme jo sopineet, että unohdamme tämän rastin haun, mutta tullessamme polulle, meillä oli vielä 75 minuuttia aikaa ehtiä maaliin. Niinpä totesimme, että kai meidän oli "pakko" se rasti vielä hakea, koska ehtisimme maaliin siitä huolimatta vaikka konttaamalla. Kiersimme siis rastin 20 kautta asfalttitielle, joka veisi meidät suoraan maaliin. Viimeisen kilometrin intouduimme vielä juoksemaan ja siinä samassa ohitimme mm. maailmanmestaruuden voittaneet Muukkosen ja Pukeman. Eipä se niidenkään meno siinä vaiheessa enää kovin fressiltä näyttänyt. Maalileimauksen jälkeen fiilis oli mahtava. Oli aika tuulettaa ja onnitella tiimikaveria hyvästä suorituksesta.

Asfaltoidulla maalisuoralla. (Kuva: Tommi Lahtonen)

Maalissa!!

Lopputulos

Lopullinen pistemäärä yllätti meidät ihan positiivisesti, 1830 pistettä oli mielestämme hyvä suoritus. Lopullinen sijoituksemme kaikista joukkueista oli 143/374. Sekasarjassa olimme sijalla 37/119. Suomalaisjoukkueista olimme sekasarjan 7. Aikaa kilpailuun käytimme 23:33:22. Samalla pistemäärällä edellemme sijoittui kaksi muuta sekajoukkuetta, jotka olivat kuitenkin suoriutuneet urakastaan hieman meitä nopeammin. Rasteja ehdimme keräämään 32, linnuntietä näiden rastien väliseksi matkaksi tuli 83,93 km ja GPS-jälki näytti kuljetuksi kokonaismatkaksi 104km.


Jälkianalyysi

Ennalta suunnittelemamme taktiikka oli mielestämme toimiva ja meille sopiva. Yön viettäminen tunturissa oli hyvä ratkaisu. Varmasti siksi ajaksi olisi voinut valita jonkin muunkin ihan yhtä toimivan ratkaisun, mutta tällä samalla taktiikalla meni myös koko kilpailun voittanut joukkue, joten emme usko meidän ainakaan hävinneen valinnallamme. Ennakkoon pidimme hash housella käyntiä jopa välttämättömänä, jotta evästä ei tarvitsisi kantaa niin paljon mukana heti alusta lähtien. Jälkeenpäin ajateltuna koko kisan olisi voinut vetää myös yhteen putkeen käymättä hash housella, koska syömistä ja juomista tuli kannettua turhan paljon mukana. Sen sijaan, että kantoi nestettä niin paljon mukana, nestehuoltoa olisi voinut hoitaa puroista ja joista paljon tehokkaammin kauhaisemalla kupillisen vettä aina ylityksen yhteydessä mukaan. Toisaalta hash housella käynti oli henkisesti hyvä ratkaisu, koska se jakoi kisan useampaan osaan. Samoin yksi lämmin ateria illan hämärtyessä toi energiaa ja virkisti mieltä. Suunnitelma tunnin välein syömisestä oli onnistunut ja sillä tavoin saimme pidettyä energiatasot hyvällä tasolla. Energioiden ja fysiikan puolesta kisa ei ollut kummankaan mielestä kovin vaativa ja matkaa olisi voinut taittaa paljon nopeammin, jos vain Johannan rakot ja Jarin nilkka olisivat antaneet myöden.

Jälkeenpäin ajateltuna reitin alkuosa olisi pitänyt pystyä suunnittelemaan ja aikatauluttamaan paremmin. Vaikka etenemisvauhti olikin ennen kisaa hämärän peitossa olisi alkuosalle voinut miettiä valmiiksi muutaman eri reittivaihtoehdon etenemisvauhdeista riippuen. Lisäksi meidän olisi pitänyt kisan aikana pidentää vielä entisestään ensimmäisen osan reittiämme, koska tällöin pystyimme vielä pitämään hyvää vauhtia, niin jalkojen kuin maastonkin puolesta ja valoa olisi riittänyt hyvin vielä 1-1,5h:ksi. Toisaalta tämä olisi ollut pois saamistamme elämyksistä, kun Kiilopään huipulta emme olisi nähneet enää mitään.

Kisan aikana hukatusta ajasta olisimme voineet säästää jo puoli tuntia pelkästään nopeammalla hash housella käynnillä ja jättämällä Kiilopään huipun kiertämättä. Lisäksi meille jäi käyttämättä puoli tuntia kilpailuaikaa, joten halutessamme meillä olisi ollut tunti enemmän peliaikaa. Lisäksi jos kaikki isommat koukut ja ylimääräiset pysähdykset olisi ottanut minimiin, olimme saaneet vielä helposti yhden 30 minuuttia lisää. Toisaalta loppukisassa liikkumisemme oli sen verran vaivalloista, että juurikaan pidempää matkaa emme olisi mielellään kulkeneet. Reittisuunnitelmamme linnuntietä mitattuna vajaa 84km matka ei ollut mitenkään optimaalisesti käytetty. Linnuntietä mitattuna meitä lyhyemmällä reitillä kerättiin kilpailussa parhaimmillaan 2150 pistettä ja vain muutama kilometri pidemmällä reitillä jopa 2280 pistettä. Nämä pistemäärät olisivat tosin vaatineet yhden yhtenäisen reitin tekemistä ilman hash housella käyntiä.

Kaikesta tästä turhasta jossittelusta huolimatta Rajavillit Mix on erittäin tyytyväinen suoritukseensa ja kilpailu jätti molemmille hyvän mielen. Kisa antoi elämyksellisesti juuri sen mitä siltä lähdettiin hakemaankin. Tämä oli ensimmäinen kerta kun Jari ja Johanna kisasivat yhdessä. Homma tuntui silti toimivan ja kemiat natsaavan koko vuorokauden kisan ajaksi. Toisaalta sen verran tuttuja pari oli jo ennestään toisilleen, että ei tiimin toimivuudesta kovin huolissaan tarvinnut ennakkoonkaan olla. Kisa kuitenkin osoitti, että samalla tiimillä voidaan lähteä viivalle koska tahansa uudestaankin, kisaan kuin kisaan - vaikka 24h rogaining-kisaankin. Näin pitkään kisaan lähtemisen pitää kuitenkin antaa myös jatkossa muitakin elämyksiä ja eksotiikkaa, kuin pelkkää 24h kestävää kartan ja kompassin tuijotusta. Nyt ei muuta kuin valmistautumaan parin viikon päästä kisattavaa Lost in Kajaaniin.