Snowflakes seikkailu 27.8.2016

Pro-sarjassa Rajavillien joukkueen muodosti Markuksen ja Jarin duo, joista molemmille kyseessä oli vuoden ensimmäinen multisport -startti. Samalla kokoonpanolla viime kesänä Mesikämmen Challenge ei mennyt kaikilta osin aivan putkeen, joten valmistautumiseen ja reitin suunnitteluun päätettiin panostaa tällä kertaa normaalia enemmän.

Virallinen tavoite oli ainoastaan ehjä suoritus ja toimia hyvänä valmistautumisena kohti Lost in Kajaania. Heinolan kasvateille kyseessä oli kuitenkin kotikilpailu ja melko tutut maastot, joten kyllä kai molemmilla sijoitus tavoitteetkin olivat melko korkealla. Jarilla edellisestä kunnollisesta kisastartista oli aikaa lähes vuosi, joten menohaluja oli kertynyt.

Jos on tehnyt oman maksimin ja maalissa edellä on 10 kovempaa joukkuetta niin eipä sille mitään mahda. ...mutta tottapuhuen kyllähän tuo kotikenttäetu ja luotto omaan kuntoon toi myös menestysodotuksia, ei sitä voi kieltää. :) -Jari-

Heinola - Vierumäki

Valmistautuminen sujuikin todella hienosti, Markuksen viikko meni säätäessä pyörän uuden voimansiirron kanssa, varsinkin eturattaiden metsästys kiristi hermoja. Jarilla puolestaa alkoivat vaihteet hyppimään takapakassa treenilenkillä viikko ennen kisaa ja samalla meni ketjukin poikki. Kisaviikolla pyörän huolellinen putsaus, läpikäynti, ketjujen korjaus ja takavaihtajan vaijerin säätäminen. Kaikki näytti hyvältä pikku testiajossa. Pari päivää ennen kisaa vielä lyhyt maastoajelu ja ketju taas lähes poikki. Tarkemmissa tutkimuksissa selvisi, että isoimman eturattaan yksi piikki oli ottanut osumaa ja kääntynyt 90-astetta sivuun. Taittuneen piikin katkaisu näytti auttavan ja kaikki toimivan, joten sillä mentiin.

Vielä viimeisenä iltana Markuksen pyörän takapakka osoittautui olevan kovin löysällä testilenkillä Heinolassa. Työkalut toki kotona Lappeenrannassa, joten avuksi Google. Hakusanat "maastopyöräily Heinola" tuotti osuman samalta kadulta, joten puhelin käteen illalla puoli yhdeksän aikaan ja tuntia myöhemmin takapakka oli kiristetty.

Olis kai tuon voinut toisinkin hoitaa, mutta onneksi kaikki tuli kuntoon Heinola MTB Clubin avustuksella - kiitos! -Markus-

Aamulla Kialla Vierumäelle hyvissä ajoi - kartat käteen ja kuplahalliin suunnittelemaan reittejä. Reittisuunnitteluun käytettiin aikaa reilusti, pisimpiä MTB välejä laskettiin moneen kertaan. Etukäteen olimme jo arvailleet melonnan olevan PRO-sarjassa aivan kilpailun alussa, jotta kalusto vapautuu muiden sarjojen käyttöön. Samoin olimme alueen karttoihin tutustumalla arvanneet rullaluistelureitin ja bonganneet netistä alueen suunnistuskarttoja.

Maastopyöräilyn reittisuunnitelma muotoutui lopulta melko suoraviivaiseksi, pientä single trackkiä mahtui matkalle moniin muihin seikkailuihin verrattuna hyvin paljon. Muutamille pätkille valitsimme kuitenkin tiekiertojakin.

Rakennuspalapeliä ja enduroa

Urheilukentällä prologin läystäkkeestä rakennusten muotoja tunnistaessa lähdimme nopeasti Scandicin suuntaan ja matkalla haettiin vielä loppujen rastien sijaintia ja päätettiin kolmen rastin jälkeen lähteä hakemaan melontarastit. Melontarasteja haettiin vastapäivään, lähinnä sen takia että yhden rastin sijainti oli vielä tunnistamatta vesille siirryttäessä, mutta sen sijaitseminen Valkjärvellä oli poissuljettu. Rastit löytyivät ja vauhti oli varsin ripeä. Prologista maastopyöräilyyn kakkosena pari minuuttia kärjestä.

Karttapalojen summittainen asento aiheutti pientä päänvaivaa.

Satuimme valitsemaan melontasuunnan hyvin, sillä sopiva paikka parille metsäkankaan ylitykselle oli paljon helpompi katsoa meidän tulosuunnasta, kuin vastakkaisesta.

MTB:n ykkösrastilla oli tarjolla endurouraa, missä ohitimme varsin nopeasti osuudelle kärjessä lähteneen B12 - Powerwalking Group joukkueen. Pari leimaa uran varresta ja kakkosrastin kautta pitkälle 2-3 rastivälille, jonka loppupuolella tunkkasimme pätkän hakkuuaukealla. Rastin jälkeen metsätielle tullessa B12 tuli vastaan, he olivat tehneet tähän eri reitinvalinnan. Mutta olimme selvästikin kasvattaneet keulaa heihin nähden.

Tästä paineltiinkin 5-rastille asti Juustopolkua pitkin, joka on tullut vuosien saatossa tutuksi molemmille. Matka eteni vauhdilla ja suorittaminen oli tehokasta ja määrätietoista. Salijärvien välissä suolla kuulimme olevamme noin 10 minuuttia ratamestarin aikataulua edellä ja seuraavia joukkueita ei näkynyt edes rastilta pois lähtiessä.

Tässä vaiheessa tuntui kaikki todella helpolta. Voitto tuntui jo varmalta ja oli vaan hirmuinen halu repiä eroa takana tuleviin. -Markus-

Kisa jännäksi

Pari kilometriä questin jälkeen Jarin pyörä rusahti ja paukahti - ketjut katki ja etuvaihtaja aivan solmussa eturattaiden välissä. Edellisillan keskustelu ja juttu Porin Raastosta muistui heti mieleen - nyt taistellaan. Päätöksen tekeminen kesti noin 20 sekuntia ja matka jatkui yhdellä maastopyörällä ja yhdellä potkupyörällä. Tasaisilla Jari tarrasi Markuksen olkapäästä kiinni ja ylämäissä juoksi.

Lukusuositus: Nummelan pojat @ Porin Raasto

Oli se kyllä aika epäuskoinen tilanne, kun huomasi missä kunnossa etuvaihtaja oli. Se oli pakosti haljennut/vioittunut edellisen viikon osumista, koska nyt se vain antoi periksi pururadalla isommalle vaihtaessa. No onneksi kävi nyt eikä Kajaanissa. Vaikka sitä ei ääneen sanottu, itselläni kävi myös samantien mielessä edellisen illan keskustelu. Se oli todella hyvä, että Nummelan poikien raportti Porin Raastossa tuli luettua juuri edellisenä päivänä. Tätäkään ongelmaa emme jääneet sen enempää ihmettelemään tai surkuttelemaan ja ei siinä tilanteessa montaa sanaakaan taidettu vaihtaa. Ei muuta kuin täysiä eteenpäin. Markus teki hienoa työtä hinatessa minua tasaisilla, itse juoksin ylämäet niin kovaa kun pääsin ja alamäessä haettiin muna-asentoa. -Jari-

Vieläköhän tuosta taittelisi toimivan vaihtajan? :)

Parin rastin kautta vaihtoalueelle - vajaa minuutti aikaulua perässä, joten noin 10 minuuttia menetettiin johtoa. Olimme kuitenkin edelleen kärjessä. Rullat jalkaa, sauvat käteen ja kohti osuutta, jonka piti olla meidän vahvinta osaamistamme.

 Rullaluistelureitin vihjeitä tulkkaamassa. Kuva: Snowflakes

Markuksen reidet olivat kuitenkin väsyt Jarin kiskomisesta, joten rullista ei saatua kaikkea irti. Rastit kuitenkin löytyivät vihjeiden avulla ja vaihdon kautta suunnistamaan.

Jos itsekin olin syönyt pyörän kanssa mäkiä juoksiessa ylimääräistä energiaa, oli selvää, että Markus oli sitä ainakin tehnyt. Rauli-myrskyn tuulet alkoivat entistä enemmän puhaltamaan, joten rullaluisteluun lähtiessä sanoin Markukselle, että minä vedän koko luistelun. Molemmat olemme pelanneet juniori-ikäluokat jääkiekkoa ja harrastaneet sitä vielä aikuisiälläkin, joten luistelun tiesimme olevan meidän vahva laji, jossa emme tulisi ainakaan aikaa häviämään. Alkuperäinen suunnitelma oli, että jos luisteluosuus on selkeää, voimme siinä iskeä ja pitää kovaa vauhtia. Pyörän hajoamisen johdosta tavoite muuttui hyvän matkavauhdin ylläpitämiseen. -Jari-

Kilpailun aikataulussa juoksuun oli varattu lähes 2 tuntia aikaa, mutta materiaalin mukana saadun kartan reitti oli vain 6-7km. Tästä oli helppo päätellä, että questiksi merkityllä kakkosrastilla tulisimme saamaan toisen kartan.

Jukola -84

Ratamestarin valinta ei ollut aivan uusinta uutta, vaan vuoden 1984 Jukolan viestin kartta. 4-5 osuuden kartasta kävimme kiertämässä rastit 1-2 ja 5-7. Jukola suunnistukseen lähtiessä päätimme, että etenemme todella varmasti, mikä tarkoitti pääosin reipasta kävelyä ja joidenkin osuuksien kevyttä juoksemista. Rauhallisella ja varmalla etenemisellä saattaisimme hävitä minuutteja, mutta se pienentäisi isojen virheiden ja päättömän säntäilyn riskiä.

Jos tällä tarkkuudella löydämme rastit ja joku tulee ohitse niin sille ei sitten vain voi mitään. -Jari-

Ensimmäiselle rastille osuimme varsin hyvin viereisen nyppylän kautta. Ensimmäiseltä rastilta lähtiessä kaivoimme repusta pyöräilyosuuden karttaa, jonka olisi pitänyt olla siellä. Ei ollut. Turhan kapea katse kartassa ja pientä epävarmuutta kartalla olevien urien kunnosta, joten lähdimme suoraan kohti kakkosta. Jälkikäteen ajateltuna kierto eteläisten urien kautta olisi varmasti ollut nopeampi. Rastivälille osui paljon puskaa ja lähes läpikulkematonta tiheikköä. Itse rastia haimme aivan rastiympyrän reunoilla usean minuutin ajan viereisiltä kiviltä useaan kertaan vauhtia hakien. Lopulta Jarin tarkka suunta vei meidät rastille.

Neljättä rastia (J2.6) kohti kiivetessä rupesi takaa kuulumaan jo toisten joukkueiden äänet, jotka toivat hieman lisää potkua omiinkin jalkoihin. Pieni koukku tällekin rastille ja ennen viimeistä Jukola-rastia näkyi takana jo seuraava joukkue lähietäisyydellä. Suon yli golfkentän reunaan ja jalalla koreasti viimeisille rasteille. Vanhan hyppyrimäen luona vielä boulderointia, missä Markukselle iski kramppi pohkeeseen. Onneksi käsissä voima riitti pitämään miehen seinällä ja sakkokierrokselta vältyttiin.

Loppujuoksun aikana Jari tsemppasi kovasti ja itse tulin minkä jaksoin. Jalat olivat kyllä todella jäykät ja väsyt fillariosuuden jälkeen koko loppukisan. Onneksi tämä riitti. -Markus-

Jari boulderoimassa viimeisellä questilla ennen maalia.

Viimeisen Jukola rastin jälkeen saimme revittyä eroa takana tuleviin. Maalissa sitä oli lopulta noin kolme minuuttia. Kaiken kaikkiaan päivä oli hyvä ja kisa palveli varmasti hyvin valmistautumista Kajaanin pitkään vuorokauteen.

Kiitoksia hiutaleille järjestelyistä, jotka toimivat taas hienosti. Ja opiston maastothan ovat aivan priimaa.

Palkintojen jaossa. Kuva: Snowflakes

Maalissa ajassa 5h 15min 30sek. Matkaa kertyi noin 62km.

Prologin juoksu 27min, 4km.
Melonta 33min, 4km.
MTB 2h 1min, 31km.
Rullaluistelu 34min, 12km.
Suunnistus 1h 34min, 11km.

Minuutin tallennusvälin takia reitti hieman kulmikas, mutta valinnat selvinnee.

Avanti Night Challenge 13.-14.8.2016

Karkkilassa järjestettyyn ensimmäiseen Avanti Night Challenge -yöseikkailuun Rajavillit starttasi sekasarjaan Johannan ja Antin voimin. Matkalla käytiin tankkaamassa viimeiset energiat vielä läheiseltä huoltoasemalta. Kisapaikalla normaalit pyöränsäädöt, varustevälppäykset ja materiaalin kimppuun. Tällä kertaa oli hieno huoltoalue sisätiloissa ja meillä oli ihan oma huoltokarsina ja nimikoituna vielä! Karttojen parissa meni yllättävän paljon aikaa rastiympyröiden etsimisessä monesta eri kartasta ja reittikirjan tulkinnasta minne pitää mennä ja missä järjestyksessä. Viimeiset välppäykset varusteisiin käytiin vasta karttojen tutkimisen jälkeen.

Karttojen kimpussa. Kuva: Avanti Adventure

Rajavillit ennen starttia ja oma huoltokarsina.

Huoltoalueen vilinää ennen kisaa. Kuva: Avanti Adventure. 

Lähtö tapahtui klo 23 fillarin ja mopon perässä juosten sillan alle, jossa odotti kilpasarjan joukkueilla kolme karttaa. Yksi oli peruskartta, toinen frisbeegolf-kentän kartta ja kolmas ikivanha kartta. Hetki sijoiteltiin karttoja oikeisiin paikkoihin ja hahmoteltiin rastien sijaintia. Ilmiselvää oli, että joukkue tulee jakautumaan tässä vaiheessa, kun kerran sen sai tehdä. Antti lähti hakemaan kauimpana olevia vanhan kartan rasteja melontakartan turvin. Yksi toisen suunnan rasteista piirrettiin Johannan karttoihin, kun toisten karttojen rastit olivat sillä suunnalla.

Lähtö on tapahtunut! Kuva: Avanti Adventure

Prologikarttojen tutkailua. Kuva: Avanti Adventure. 

Rajavillit maastoutuivat prologin alkuun. Kuva: Avanti Adventure. 

Pienellä haparoinnilla molemmat selvisivät omista rasteistaan ja Johanna tuli vaihtoon pari minuuttia Antin jälkeen. Pikatarkistus koodeista, ja matka sai jatkua. Tässä vaiheessa meille ilmoitettiin, että oltiin ensimmäiset pyöräosuudelle lähtijät. Kaikkiaan vaihdossa oli tässä vaiheessa kaksi muuta kilpailijaa eri joukkueista.

Pyöräosuus lähti mukavasti käyntiin, mitä nyt pullaute-kartta aiheutti pieniä ylimääräisiä seikkailullisia elementtejä joidenkin tie- ja polkumerkintöjen osalta. Välillä kun kunnon tieksi merkitty ura olikin täysin umpeen kasvanut puska. Yhteistyöllä oikea suunta säilyi ja rastit löytyivät. Ensimmäisen kerran muiden kisailijoiden valoja näkyi pyöräilyn kakkosrastilta takaisin pellon reunaan tullessa ja seuraavan kerran vasta viitosrastin jälkeen kun päätettiin mennä pidemmällä tiekierrolla kuutosrastille. Kuutosrastilta matka jatkui reittikirjan mukaisesti rastille nro 9 ja questeille.

Quest-rasteille saavuttiin ensimmäisenä ja hyvillä mielin. Vuorossa oli suppailua, yhdellä SUP-laudalla ja melalla per joukkue. Tekniikka vaihtui ja kehittyi huippuunsa vasta viimeisellä rastivälillä, mutta hyvin selvittiin. Eikä kaaduttu kertaakaan! Oli aika erilaista olla järvellä pimeällä, kun lampulla juuri ja juuri näkee missä ranta menee, saatikka etsiä jotain saarta. Ja lepakoita lenteli veden yllä.

Seuraava joukkue oli juuri saapunut quest-rasteille kun saatiin oma suppailu suoritettua. Toisena tehtävänä oli swim-run neljän rastin verran. Molempia meistä arvelutti lähteä uimaan lampun akkujen kanssa, joten oltiin tylsiä ja juostiin kaikki rastit maita pitkin kun sellainenkin mahdollisuus oli tarjolla. Antti kokeili kapean salmen yli kahlausta kertaalleen sillä seurauksella, että Johanna pääsi kiskomaan mutapohjaan polvea myöten uponneen seikkailijan takaisin kuivalle maalle.

Swim-runin nelosrastia haravoitiin hyvässä sumussa oikeasta notkosta ja läheisestä mäenrinteestä lähes 20min ajan rastia löytämättä, ennen kuin luovutettiin ja tultiin pois. Maalissa kuultiin, että rasti oli ollut väärässä paikassa. Tämä turha etsintä kiristi hieman hermoja takaisin pyörän selkään hypätessä. Lisäksi tässä vaiheessa oli hyvin selvää, että koko reittiä ei ehditä aikarajan puitteissa käydä - vaikka etenimme edelleen koko kisaletkan kärjessä.

Suppailemaan! Kuva: Avanti Adventure

Swim-runiin lähdössä. Kuva: Avanti Adventure. 

Jokin joukkue järvellä suppailemassa. Oli pimeää. Kuva: Avanti Adventure. 

Jo heti seuraavalla pyörärastilla eli kympillä oli taas quest. Ensimmäinen ohje käski kulkea riista-aidan reunaa metsän puolella 400m kaakkoon. Selvä, pyörät kainaloon ja menoksi. Seuraava ohje oli viemäriputken päässä ja kehotti menemään putken läpi leimaamaan ja sen jälkeen jatkamaan matkaa. Putkeen mahtui juuri ja juuri pyörää edellä työntäen, oli liukasta, asento hyvin kumara, eikä se fillari suoraan tahtonut kulkea. Läpi päästiin ja matka jatkui eteenpäin.

Vähän kerrassaan alkoi vaikuttaa siltä, että pullaute-kartta yhdessä hiipivän unen puutteen kanssa alkoi vaikuttaa kartanlukijan toimiin. Muutamankin kerran otettiin volttilähtö oikealle uralle (tai pusikkoon), sekä kartoitettiin rastin ympäristöä uudelleen. Suurta ajanhukkaa ei onneksi tullut, kun yhteispelillä saatiin kartturille tietoon olet tässä -piste ja matka pääsi jälleen jatkumaan oikeaan suuntaan.

Aamu alkoi valjeta pyörärastin 12 jälkeen. Samoin sumu alkoi haihtua ja näkyvyys parantua huomattavasti. Vaihdossa oltiin kisasarjan ensimmäisenä edelleen, vaikka oltiin varmoja että miesjoukkueet tulee takaa ohi ja kovaa. Vaihdossa meille kerrottiin, että viimeinen juoksuosuus jää kokonaan pois, eli seuraava melonta olisi viimeinen pätkä ennen maalia.

Johanna oli ehtinyt jännittää jo aiemmin matkalla melontaa. Virtaava joki, inkkari, Antilla ei virtaavan veden melontakokemusta ollenkaan. Lähtökohdat olivat suorastaan hyvin mahdolliset tahattomalle uintireissulle. Fiksusti jätettiin kaikki ylimääräiset akut pois matkasta ennen melontaa, eikä lamppua enää tarvinnut päällä pitää. Kanootti haettiin joen toiselta puolelta tehdasalueelta ja sen olisi voinut laskea jokeen tikkaita myöten. Mutta kun ohjeissa oli pakollinen rantautuminen ison pudotuksen takia ennen melonnan ykkösrastia, eikä matkaa sinne ollut maitse kun jokunen sata metriä, niin päätettiin kantaa kanootti rastille asti.

Tehtävä numero yksi melonnassa: Kuinka saada kanootti siltana toimivan rakennuksen läpi. Kuva: Avanti Adventure. 

Matkalla melonnan ykköselle aamun valjettua. Kuva: Avanti Adventure

Ensimmäisen rastin jälkeen vesille. Alkuun pääsi melomaankin kun edessä oli leveämpää väylää. Toinen pakollinen rantautuminen seuraavan pudotuksen takia oli puolivälissä melonnan kakkoselle. Tämän jälkeen joki muuttui kapeammaksi, oli enemmän puita joessa väisteltävänä ja yli nostettavana, sekä paikka paikoin virtapaikkoja kivikoineen. Lähtökohtiin nähden meni todella hyvin! Vastoin odotuksia ei kaaduttu ollenkaan, ja melonta oli eteenpäin vievää, kun kiviä onnistuttiin hyvällä prosentilla väistelemään, samoin kuin puita. Mukava pätkä kaiken kaikkiaan. Melonnan kakkosella, johon kanootit piti jättää, opastettiin järjestäjät rastille kun heillä ei ollut karttaa. Kanootti maihin, leimaamaan ja kahlaten joen yli kohti M5-rastia. Rasti löytyi hyvin mäen päältä ja loppukiri maaliin juosten alkoi.

Maalissa oltiin 06:45 ensimmäisenä kisasarjan joukkueista, matkaa kertyi noin 71km. Sekasarjan voitto lähes 40min marginaalilla seuraavaan. Suoritus oli joukkueena hyvä, isoja suunnistusvirheitä ei tullut ollenkaan, vain pientä hapuilua. Prologista ja melonnasta pisteet järjestäjille, oli mukavan erilaista. Kisa oli kokonaisuudessaan hyvin järjestetty aina huoltoalueen sisätiloista ja reitistä lähtien, päättyen lämpimään saunaan ja lattiamajoitusmahdollisuuteen kisapaikalla. Mikäli kisalle on jatkoa luvassa, suurella todennäköisyydellä ollaan ensikin vuonna jollain kokoonpanolla lähtöviivalla.

Maalissa! Kuva: Avanti Adventure

Sekasarjan kolmen kärki. Kuva: Avanti Adventure

Kisasivut
Tulokset
Avantin kuvagalleria


-Johanna & Antti

Vierumäki Trail Marathon 3.7.2016

Rajavilleistä Riikka ja Marja lähti Vierumäelle testaamaan nykyään suuressa suosiossa olevaa polkujuoksua.

Riikka lähti ensimmäistä kertaa juoksemaan 43 km. Ilmottautuminen tapahtui jo joulukuussa ja suunnitelmat olivat hyvät treenaamiseen. Sitten se kuitenkin jäi aika vähälle. Kerta viikkon tuli juostua ja matkat olivat yleensä vain 7-10km. Viimeisinä päivinä ennen kisaa alkoi epäilys nousta pintaan, miten  käy, kun juoksu ei ole minun omin laji. Mutta asialle oli myöhäistä tehdä enää mitään ja näillä eväillä oli matkaan lähdettävä.

Kisaviikonlopuksi luvattiin välillä todella lämmintä ja välillä todella märkää keliä, lopulta keli oli lämmin ja märkä. Aamulla hain ajoissa kisatavarat ja loppuajan pyörittelinkin peukaloita ja manasin vähiä treenikertoja, seikkailukisoissa olen tottunut, että tekemistä riittää koko ajaksi, niin nyt en tiennyt mitä olisi pitänyt tehdä ennen strattia.

Onneksi tiesin saavani alkuun seuraa toisesta Rajavillistä, tiedän olevani sitkeä, mutta en osaa juosta yksin. Ikävä kyllä, en saanut Marjaa houkuteltua vaihtamaan hänen osallistumistaan 43km, mutta tiesin, että meidän vauhti on sama ensimmäiset 20 kilsaa.

Alussa vielä hymyilytti. (Kuva Markus Siivola)

Kisan lähtö tapahtui lehmänkellon soitolla, Itse lähdin aika takajoukossa, etten jää muiden jalkoihin lähtökiihdytyksessä. Alkuun kaikki menikin hyvin, vauhti pysyi kohtuullisena ja sykkeetkin kurissa, nautin juoksusta. Ekalla huoltopisteellä otin vain vettä mukiin ja geelin sen kanssa. Matkan varrella oli muutamia ihmisiä kannustamassa. Oli kiva kuunnella kellon kilkatusta ja musiikin soimista keskellä metsää, sai mielen iloiseksi ja hymyn korviin. Olihan se myös mukavaa kun oma poika juoksee perässä, soittaa kelloa ja huutaa kannustushuutoja, oli kuulemma juossut yhden jos toisenkin perässä kannustaen :D.

Jossain 15km kohdalla alkoi oikean polven ulkosyrjä kipeytyä, tuttu vaiva (juoksijanpolvi), mutta se on ollut tähän mennessä ongelmana vain vasemman jalan kanssa. Kyllähän se vasen jalkakin alkoi oireilla, mutta vasta 20 kilsan kohdalla. Polvien ja kipeytyvän selän takia otin särkylääkettä 20 kohdilla, samoin tankkasin suolaa, kun ympärillä oli alkanut pikkuhiljaa kuulua kanssakilpailijoiden kommentteja kramppaavista lihaksista.

Matkalla oli hienoja maisemia, oma katse oli kyllä lähinnä luotuna polkuun. (Kuva Markus Siivola)

Tässä vaiheessa jouduin toivottamaan Marjalle hyvää jatkoa kisan loppuun ja jatkamaan kisaa yksin. Vähän aiemmin meistä oli mennyt ohi 3 hengen porukka jonka olin kuullut puhuvan 6 tunnin kisa-ajasta. Sama haave oli ollut minulla. Yllätyksekseni sainkin heidät kiinni jonkun kilometrin jälkeen. Tässä porukkassa juttu luisti ja matkanteko sujui mukavasti. Yksi pieni pummi meinasi tulla pellon laidalla kun kaikki keskityttiin paarmojen huitomiseen. Onneksi huomasimme nopeasti, että tässä pusikossa ei ole voinut mennä meitä ennen yli 50 juoksijaa ja löysimme oikean polun.

Viimeisen juomapisteen jälkeen seuranani ollut kolmikko lähti kirimään tahtia ja yrittämään kuuden tunnin aikarajaa. Itse pysyin matkassa jonkun kilometrin, mutta totesin, ettei rahkeet riitä heidän vauhtiin. Toivottelin hyvät jatkot ja jatkoin matkaa yksin. Hetken päästä edessä siinsi yksi juoksija, jonka sain kiinni ja jatkoimme matkaa yhdessä. Onneksi sain seuraa, meinasi juoksu muuttua kävelyksi melkein koko ajan. Seurassa taas jaksoin juosta pidempää pätkää ja kävelin vähemmän.

Lopussa oma poika kannustamassa, sillä jaksaa. (Kuva Markus Siivola)

Viimeisen kilometrin kohdilla kuului NUTs-kellon kilkatusta ja oma poika oli iloisesti polun varressa kannustamassa. Hän lähtikin kirittäjäksi loppumatkalle. Muuten olisimme vielä kävelleet pätkiä, mutta koska poika jaksoi juosta edessä, en voinut enää jäädä kävelemään. Vielä jaksoin loppukirinkin ottaa pojan mieliksi.

Aikaa kisaan meni 6h ja 12 min. Ihan en 6 tunnin aikarajan selvinnyt, mutta ei kyllä harmita yhtään, mulla oli siellä yllättävän kivaa ja se riitti tällä kertaa. 

Loppumietteitä kisasta. Poluilla on kiva juosta, porukka on mukavaa ja kengät taitaa kastua väkisin tässäkin touhussa. Itseasiassa yllätyin kuinka helppoa on juosta maraton. Jokapaikasta saa lukea, kuinka vikat kilometrit on vaikeat ja treenata pitäisi paljon. Pakko myöntää olen pettynyt, luulin tän olevan jotenkin hienompaa.



Vierumäki trail marathon, 33 km.

Tämä oli ensimmäinen polkujuoksu kisani ja samalla pisin juoksukisani tähän saakka. Koko edeltävän viikon jännitin juoksupäivälle osuvaa säätä. Pitkään luvattiin jopa kesän kuuminta päivää, joka hirvitti. Olen ollut huono juomaan seikkailukisoissakin ja nesteen imeytyminen on aina ollut hieman haaste.

Kisa aamu alkoi aikaisella 04.30 herätyksellä, noin 3 tunnin yöunien jälkeen. Kisajännitys taisi viedä unet. Tukeva aamiainen ja lähtö kohti Vierumäkeä. Suunnitelmana juoksulle oli päästä maaliin ja mieluiten alle viiden tunnin. Riikka oli lähdössä 43km matkalle ja päätimmekin alkumatkan mennä yhdessä. Lopulta kisapäivälle luvattiin sadetta, mikä kuulosti paljon mukavammalta kuin helle.

Lähdössä asetuimme puolivälin paikkeille ja tarkoitus oli lähteä rauhallisesti matkaan. Juoksu tuntui hyvältä alkumatkasta ja järven reunaa kiertelevä reitti antoi mahdollisuuden maisemien ihailuun. Nestettä oli tullut ennen kisaa nautittua reilusti ja se kostautuikin jo 6-­7 km kohdilla, kun oli pakko juosta puskan puolelle. Tässä vaiheessa iso porukka juoksi ohitsemme.

Tämän jälkeen ensimmäinen energiageeli käyttöön ja jatkamaan matkaa. Juoksu kulki hyvin ja ensimmäisellä juomapisteellä ei vielä tarvinnut juomapussia täyttää. Ilvespolun pohja oli mukavaa juosta ja jalkoihin ei kokoajan tarvinnut katsoa. Matka taittui mukavasti. Päivä oli kuuma ja hiostava. Juoda piti muistaa usein.

Reilun 10 kilometrin kohdilla alkoi vasemmassa polven ulkosyrjässä tuntua juoksijan polvi oiretta. Välillä koukistaminen oli jo todella kivuliasta mutta välillä taas kivutonta. Pahimmillaan oire oli 10-­17 km välillä, jonka jälkeen se ei enää oikeastaan haitannut vaan kipuun turtui. Polvi oli tietysti edelleen jäykän oloinen.

Ilvespolun jälkeen reitti kulki välillä kapealla kallioisella metsäalueella ja välillä aukkoja ja linjan alusta pitkin. Varsinkin aukko alueet olivat todella tukahduttavia ja vain välillä tuntui pieni tuulenvire. Juoksu kulki hyvin, Riikan kanssa vetovuoroa vaihdellen. Toisella juomapisteellä piti jo täyttää juomapussia ja viileä vesi virkisti mukavasti. Geelistä taas energiaa ja matka jatkui. Jossain vaiheessa sain Riikalta suoolatabletin, mikä helpotti kyllä nesteen imeytymistä. Itseltäni oli suolaiset eväät jääneet pois.

Reilun 20 km kohdilla reittimme erkaantuivat Riikan kanssa ja polku muutttui kapeammaksi. Nyt jouduin juoksemaan yksin, muita ei näkynyt. Tämä sekä kapeampi ja huonokulkuisempi polku tiputtivat vauhtia. Tällä osuudella oli myös jyrkkiä ylä­ ja alamäkiä ja jalat saikin välillä kunnolla hapoille. Onneksi välillä edessä näkyi yksi punainen selkä, joka kannusti pysymään vauhdissa. Polku oli osittain uutta ja juurakkoista. Piti tarkasti katsoa jalkoihin, ettei väsyneillä jaloilla lentänyt turvalleen. Muutaman kerran sekin oli lähellä.

Reitin yhtyessä taas 43 reittiin, muuttui polku ensin tieksi ja sitten tasaiseksi kangasmetsäksi, jossa meni pehmeässä sammaleessa jonkinlainen ura. Tämän juokseminen oli loppuun todella puuduttavaa ja viimeisillä kilometreillä jalat painoivat jo kovasti. Viimeisen kilometrin kohdilla sain Riikan pojan Visan juoksemaan viereen ja kannustamaan loppumatkassa, joten oli pakko pitää vauhti yllä maaliin saakka.

Maaliin pääsyn jälkeen piti pysyä hetken aikaa kevyessä liikkeessä, jottei päässä alkanut pimenemään. Vesi maistui todella hyvälle tässä vaiheessa. Maahan teki mieli käydä hetkeksi istumaan, mutta jalat olivat sen verran tönkkönä, etten olisi päässyt enää ylös. Kisa oli hyvin järjestetty ja järjestelyt toimivat hyvin. Reitti oli selkeästi merkitty , eikä eksymisen vaaraa ollut, vaikka pääasiassa tuli tuijotettua polkua. Kuuma keli teki suorituksesta entistä rankemman ja odotettu sadekin tuli vasta maaliin pääsyn jälkeen. Jossain vaiheessa matkalla tuli jo ajateltua, että ensivuonna pidemmälle matkalle, mutta ennen maalia ne ajatukset jo katosivat. Katsotaan miten mieli muuttuu.

­Marja­

Spring Adventure 7.5.2016 - Naisten kisa

Kisa-aamu valkeni kirkkaana ja aurinkoisena. Sääennusteen mukaan tulisi lämmin kisakeli. Ei tarvinnut vaatetusta arpoa, takilla ei mitään tehnyt. Johanna oli kisapaikalla jo hyvissä ajoin ennen materiaalin jakoa laittamassa pyörää kuntoon. Materiaalijonossa alkoi ihmetyttää, kun ei oo Riikasta vieläkään havaintoja. Onneksi ei tarvinnut pitkään hermoilla, kisakaveri otti ensimmäisen pummin kisapaikkaa lähestyessä ja saapui juuri suoraan materiaalin jakoon. Reittisuunnittelussa oli mukavana muuttujana normikarttojen lisäksi iso ulkoilukartta, josta sai erittäin ison hyödyn kun hoksasi katsoa latupohjia tukemaan reittisuunnittelussa, erityisesti pyöräilyosuudelle. Pyöräkartassa kun kaikki pikkupolut ja latu-urat oli tasan samanlaisella polkukuvauksella.

Kilpailun lähdöt oli porrastettu suuren osallistujamäärän takia, ja samalla saatiin lisää tilaa prologin kartoille. Ennakkotietojen perusteella kyseessä tulisi olemaan muistisuunnistus. Kaksi minuuttia miesten jälkeen oli lähtökäsky nais- ja sekajoukkueille. Letkassa ensimmäisten karttojen kimppuun ja ihmettelemään. Johanna oli juostessa ihan vakuuttunut, että jotain karttakikkailua olisi luvassa, peilikuvaa tai muuta vastaavaa. Tarkempien tutkimusten jälkeen kartta paljastui täysin normaaliksi. Ovela veto järjestäjiltä, koska me etsimme kartan jippoa pitkään muiden luottaessa karttaan samantien. Ei muuta kuin rastin sijainti muistiin ja kohti seuraavaa. Jokaisella rastilla olevassa kartassa oli vain seuraavan rastin paikka näkyvissä. Meidän ei tarvinnut uusintaa ottaa yhdellekään rastille, kaikki löytyivät ilman ongelmia ja leimat niistä missä leimasin oli. Pikainen vaihtoleima, pyörä mukaan ja kohti fillariosuutta. Tässä vaiheessa kuului tieto, että ollaan kolmantena naisjoukkueena maastoon lähdössä.

Muistisuunnistusta.

Alkumatka oli taas totuttelua karttaan, mittakaavaan ja kartan lukuun pyöräilyvauhdissa. Jonkinlainen järkytys oli todeta Oittaan hiihtolatupohjien olevan kuin isoja hiekkateitä, mutta ei valittamista, hyvin niillä eteenpäin pääsi. Tai ainakin paremmin kuin pikkupoluilla. Kakkosrastia lähestyttiin yhtä pikkupolkua pitkin ja tulipa leivottua rehellinen pummi rastinottoon, kun etsittiin rastia liian aikaisin. Alle 10min pummilla kuitenkin selvittiin kun rasti vihdoin löytyi oikeasta kumpareesta ja kohti kolmosta, jossa quest. 

Questina oli neljän rastin suunnistus. Ensimmäiset kolme löytyivät helposti, nelosen luolalle piti ottaa vauhtia yhdellä varmistuskaarroksella. Siitä huolimatta Johanna ehti luolaan leimaamaan ennen kuin paikalle pölähti kunnon lauma muita joukkueita. Ahdasta meinasi luolan suuaukolla tulla, kun muut halusivat sinne samaan aikaan, eivätkä meinanneet uskoa, ettei sinne mahdu monta kerralla. Questiltä matka jatkui pyörällä pääsääntöisesti latupohjia pitkin eteenpäin. 

Pyörärastit 4-7 napsuivat hyvin kohdalleen, vaikka joka rastille sai jalkautua rastinottoa varten. Tässä vaiheessa alkoi vaikuttaa siltä, ettei Riikka ole kunnossa. Yleensä hän hoitaa veturin roolia pyörällä ja nyt tuli todella hiljaisena perässä, välimatkaa oli jopa useamman kymmentä metriä pyöräillessä. Vauhti pidettiin rauhallisena, kun vaikutti ettei muuhun ole rahkeita tänään. Seiskarastia ja siellä odottavaa questia lähestyttäessä ymmärrettiin vihdoin laittaa Riikka peesiin pyöräilyn keventämiseksi. Tämän hoksaamiseen meni turhan kauan, kun ennen ei ole ollut tarvetta peesata näin päin. Rastilla Riikka myönsikin olon olevan heikohko. Hän oli koko alkumatkan mietiskellyt kisan järkevyyttä ja suunnitellut jopa keskeytystä useamman kerran, kun ei fyysisesti pysty normaaliin suoritukseen, ei jalalla eikä pyörällä. Kuvaavaa oli päässä soivan laulun sanat "mikä on kun ei taidot riitä, mikä on kun ei onnistu..." Quest oli onneksi inkkarikanootilla tapahtuva melonta, eikä keskeytyksestä jääty siinä vaiheessa sen enempää juttelemaan. 

Johannan ennakko-odotuksien vastaisesti tässäkään mallikartassa ei ollut mitään jippoa. Nopealla piirrolla melontarastit pyöräkarttaan ja kanootti vesille. Yllättävän hyvin lyhyt melonta kulki, vaikka aikaa menikin noin 24min. Järveltä pois tullessa kuultiin rastivalvojalta väliaikatietoja ja hänen mukaan oltiin naisten sarjan kakkosena sillä hetkellä. Ei meinattu uskoa millään, kun meillä vauhti oli ollut rauhallinen pyörällä sekä jalkaisin ja vielä pyörärastin nro 2 pummi siihen lisäksi. No, eipä jääty asiasta kiistelemään, hypättiin pyörän selkään ja jatkettiin matkaa omalla vauhdilla eteenpäin.

Melonnasta Riikka vaikutti saaneen lisää voimia ja tuli alkumatkaa paremmin pyörällä peesissä. Pyörärastit 8 ja 9 matkaan sujuvasti ja kymppi leimaamaan vaihtoalueen reunaan. Vaihto oli ennakkokaavailuissa kerrottu olevan noin 2,5h kisan jälkeen, tässä vaiheessa meillä oli mennyt 4h. Riikka vakuutti vielä jatkavansa vaihdon jälkeen kisaa, joten pikainen tankkaus, pullojen täyttö ja kohti lopun suunnistus- ja melontaosuutta. Näinköhän ehdittäisiin maaliin ajoissa? Muita naisjoukkueita ei oltu edellisen questin jälkeen nähty, eikä arvailemalla saatu mitään selkoa kisan tilanteesta.

Viimeisen osuuden suunnistukartta. 

Viimeisen osuuden kartta oli sekoitelma suunnistuskarttaa, jotain todella vanhaa karttaa sekä ilmakuvakarttaa. Suunnistuksen eka rasti löytyi pienen kaarroksen kautta ja siellä questinä tukinkanto. Napattiin tukki hartioille ja kierrettiin määrätty lenkki. Johannan pohtiessa voisiko tukin kanssa juosta, Riikka kiisti tämän mahdollisuuden samantien. Rasteille 2 ja 3 mentiin ilmakuvakartalla teitä pitkin välillä hölkäten, välillä Johanna Riikka työntäen (kun ei mukaan oltu otettu vetonarua), välillä kävellen ja vähän mutkia oikoen. 3-4 väli oli Johannan luonnehdinnan mukaan väyläsuunnistus pienipiirteisellä suunnistuskartalla. Hyvin mentiin 20m päähän rastista, jossa loppui usko kesken. Hetken tuumailun jälkeen käytiin se leimaamassakin. Viitonen eli lumikasarasti näkyi tieltä asti ja melonnan alkuun hölkkäiltiin rantapolkua. 

Kajakkimelonnassa oli 3 rastia, joista kahdella käytiin kahteen kertaan, eli viisi leimaa tuli kerätä. Koko osuuden ajan vahdittiin kelloa ja silloin kun sattui näkymään muita naisjoukkueita arvottiin josko he olivat kunto- vai kilpasarjassa. Yksi joukkue tunnistettiin samansarjalaisiksi, mistä alkoi hetkellinen spekulointi sijoituksista, kunnes saatiin taas ajatukset melontaan ja rasteihin. Vielä ehdittiin käydä viimeinen finnfoamilla suoritettava quest järvessä, ennen kuin juostiin kiireellä kohti maalia. Hyvällä tsemppauksella maaliin ajassa 6.00.54. Väittivät kuulutuksessa että voitettiin naisten sarja, jos meillä on kaikki leimat. Niin vissiin, tällä suorituksella vai. Leimat löytyivät ja kuuluttaja oli edelleen samaa mieltä sarjavoitosta. Pakkohan se oli uskoa vihdoin ja viimein. Ilmeisesti muut olivat tehneet meitä enemmän suunnistusvirheitä, vaikka heillä vauhtia oli varmasti enemmän. Onneksi ei jätetty kisaa kesken vaan tsempattiin maaliin asti!

Naisten sarjan parhaat palkintojenjaossa.

Vaarojen Maraton 3.10. (86km ultra)

Syksyinen polkujuoksukauden huipentuma ja Ultra Trail Tour Finlandin päätösosakilpailu juostiin Kolin hienoissa maisemissa lokakuun alussa. Rajavilleistä matkalle starttasi vain Antti Markuksen Trail Tourin jäätyä kesken Karhunkierroksen jälkeen.

Alun perin 86 km ultramatkan kimppuun piti hyökätä jo vuosi sitten, mutta flunssan takia suunnitelmat siirtyivät vuodella eteenpäin. Tuolloin purkamatta jäänyt lataus vaikutti siten, että juoksu pyöri vuoden mittaan poikkeuksellisen usein mielessä. Treenikilometreihin odotus ei kuitenkaan heijastunut ja valmistautuminen painottui lähinnä palautumiseen elokuun MM-rogainingista ja syyskuun Lost in Kajaanista.

Näissä, sekä kesän muissa pitkissä kisoissa kunto oli kuitenkin riittänyt hyvin. Ainoat suuremmat ongelmat olivat olleet jalkakrampit silloin, kun matkaan oli tullut lähdettyä liian kovaa. Vaarojen ultralle taktiikka hiottiin tämä huomioiden ja se kulminoitui kolmeen mielessä pidettävään asiaan: rauhoitu - tankkaa - nauti.

1. Rauhoitu

Aamulla kello soi 5:15. Aamutoimet ja viimeiset pakkailut tein korostetun rauhallisesti välttäen kiireen tuntemuksia. Lähtövaatteen alle asettauduin joukon keskivaiheille ja tutuille heitettyjen tsemppausten jälkeen klo 7:00 päästiin matkaan.

Valmiina matkaan!

Alun letkassa hölkätessä rauhoittelin itseäni ja varoin turhaa höntyilyä. Askel rullasin kevyesti ja olisi tehnyt mieli kiihdyttää tahtia. Ennen ensimmäistä tieosuutta olin jo useaan kertaan lähdössä ohittamaan edessä kulkevia, mutta sain maltettua mieleni hokemalla puoliääneen "rauhoitu, rauhoitu".

Tiellä oma vauhtini oli sitten puolestaan selkeästi hitaampi kuin muilla saman letkan juoksijoilla. Seurasin sykemittarin lukemia ja jatkoin omalla vauhdillani. Tässä vaiheessa taisin jo huutaa ääneen rauhoitteluja itselleni selkien kadotessa edellä kauemmas.

Hieno kymmenen kilometrin polkuosuus kohti Kiviniemeä meni mukavasti letkassa edeten. Roikuin jonon perässä antaen ylämäissä siimaa jalkoja säästellen. Alamäissä rullasin eron aina kiinni. Ennen Kiviniemen lossia letka hajosi prinsessa-asenteella matkassa olleiden kierrellessä mutakuoppia meidän muiden painaessa keskeltä läpi.

Kolinvaaran ylityksessä ennen Ryläystä jutusteltiin useammankin matkaseuralaisen kanssa hyvät tovit. Kuljin nyt lyhyen letkan kärjessä ja peesissä hengittävä juttuseuralainen meinasi jatkuvasti aiheuttaa turhaa säntäilyä. Taas sai hokea mielessä rauhoittelumantraa. Onneksi se tehosi. Ryläykselle johtavassa ylämäessä päästin letkan suosiolla katkuun ja jäin hinkkaamaan omaa tahtiani.

Ryläyksen alussa muistuttelin itseäni siitä, että haastava osuus pitäisi jaksaa vielä toistamiseen tänään. Rauhoittelut toimivat ja matka eteni tasaiset ja myötämäet rennosti hölkkäillen ja ylämäet reippaasti kävellen. Sykkeet nousivat edelleen turhan korkealle jos vauhtia innostui pitämään liikaa.

Ryläys jäi taakse ja seuraavan polkupätkän jatkoin yksinäni pitäen edellä menevän letkan hännän näkyvissä pidemmillä suorilla. Seuraavalla pitkällä tieosuudella matkaseuraa riitti 15 km sarjassa juoksevien tullessa selkä edellä vastaan. Jälleen sain rauhoitella itseäni ja keskittyä tosissani omaan suoritukseen ja vauhdinpitoon välittämättä ympärillä eri tahtia etenevistä. Jylläsin tasaisesti eteenpäin pitäen sykkeet matalina ja tankaten lisää energiaa kroppaan.

2. Tankkaa

Edellisillä Vaarojen reissuilla eri asteisia sippaamisia oli tullut eteen kesken kisan. Nyt, kun pitkiä vetoja oli takana enemmän, asetin tavoitteeksi pitää energiatason riittävänä koko juoksun ajan. Aina kun olin rauhoitellut itseäni (eli aika usein), mietin seuraavaksi olinko tankannut tarpeeksi.

Urheilujuomaa varasin lähdössä matkaan 1,5 litraa. Ensimmäisen energiapatukan napostelin ennen Jauholanvaaraa tunnin kohdalla. Kiviniemen huollossa täytin juomapullot (uudet 1,5 litraa) ja kaivoin repusta salamimakkaraa naposteltavaksi Kolinvaaran nousuun. Juuri ennen Ryläystä söin puolet toisesta energiapatukasta. Toisen puolikkaan söin torninousussa n. 27 km kohdalla.

Juomat loppuivat sopivasti juuri ennen seuraavaa vesipistettä, josta täydensin vain 7 desiä lisää. Tämä riitti hyvin ensimmäisen kierroksen loppuun. Samalla napostelin toisen salamimakkaran ja nappasin vähän suolaa jälkiruuaksi. Tieosuuden päätteeksi söin kolmannen energiapatukan ja ennen loppunousua ryystin juomapullot tyhjiksi.

Huollossa oli tarjolla lihasoppaa, ruokajuomaksi olin varannut tölkin Pepsiä. Toiselle kierrokselle pakkasin reppuun pari patukkaa, neljä energiageeliä ja pari salamipötköä lisää. Täytettyäni pullot urhielujuomaa jatkoin matkaa alle 5 minuutin pysähdyksen päätteeksi.

3. Nauti

Matkaan lähdin tavoitteena tehdä omille taidoille ja kunnolle maksimisuoritus. Varsinaista aikatavoitetta en asettanut, mutta Markuksen viime vuonna juoksema aika 11:04 pyöri mielessä todella kovana tavoitteena. En kuitenkaan laittanut kelloon mitään tavoitetahteja vaan tein matkaa fiiliksen ja voimien mukaan.

Tuleva koitos pyöri viimeiset viikot mielessä hyvin usein ja jo silloin pyrin kääntämään kaikki ajatukset ja tuntemukset positiivisiksi. Airilan Hannun mainio postaus mielikuvaharjoittelun hyödyntämisestä ("Onnistumisen anatomia") toimi osaltaan oppaana ja kävin mielessäni läpi etukäteen tilanteita, joita uskoin matkalla tulevan eteen. Polkujuoksu on hienoimmillaan todellista nautintoa silloin kun homma kulkee. Ilman turhia höntyilyjä rauhassa liikkeelle lähtien ja pitäen energiatasot hyvinä loppuun asti toivoin pystyväni nauttimaan myös jälkimmäisestä puolikkaasta.

Ensimmäinen kierros kului leppoisasti jutustellessa muiden juoksijoiden kanssa. Samaan aikaan startanneessa retkisarjassa riitti juttuseuraa. Jo 30 km kohdalla laskeskelin ettei Markuksen ajan alittaminen ole todennäköistä. Sen jälkeen en miettinyt tätä asiaa enää. Rantatiellä ensimmäisen kierroksen lopussa tsemppasin kaikkia ohittamiani 15 km sarjan juoksijoita ja heidän tsemppaus toi itsellenikin hyvää fiilistä. Loppunousussa kaksi tuntia myöhemmin startannut 43 km sarjan kärki paahtoi ohitseni ja tsemppasin heitä kohti maalia. Nousussa vointiani kyselleille tutuille vastasin kaiken olevan hyvin. Näin todella oli. Huomasin että asian sanominen ääneen toi lisää voimia ja uskoa omaan tekemiseen.

Ryläyksestä nautiskelua ensimmäisellä kierroksella (Kuva: Karri Pasanen)

Puolenvälin huollon olin suunnitellut etukäteen minimoidakseni siihen tarvittavan ajan. Huolto sujui kaikin puolin suunnitelman mukaan ja alle 5 minuutin kuluttua pysähtymisestä olin jälleen liikkeellä.

Toisen kierroksen alkupuoli oli henkisesti reissun hankalin kohta. Yksinäinen taivallus poispäin kisakeskuksesta ja tieosuudella maalia kohti suuntaavien 43 km sarjan juoksijoiden kanssa rupattelu eivät varsinaisesti nostaneet motivaatiota vielä tulevien 40 kilometrin suhteen. Kiviniemen lähestyessä sain uusia selkiä näköpiiriin ja juttuseuran myötä sain ajatukset taan hyviin asioihin.

Tässä vaiheessa juoksu tuntui hieman tökkivältä. Toisaalta olisi tehnyt mieli kävellä, toisaalta taas ohittaa edellä juokseva ja kiristää tahtia. Päädyin kuitenkin edelleen rauhoittelemaan itseäni ja pysymään tasaista vauhtia etenevän kaverin kannassa. Söin energiapatukan puolikkaat kahdessa osassa ja Kiviniemen lossia edeltävissä mutapaikoissa jätin juoksuseuran lopulta taakseni n. 5 kilometrin yhteisen taipaleen jälkeen.

Kiviniemestä kohti kisakeskusta kääntyessä matkaa oli takana 60 km. Jalat tuntuivat virkeältä rauhallisemmin otetun pätkän ansiosta ja eteneminen tuntui oikeastaan helpommalta kuin pariin viime tuntiin. Tämä "seinän yli pääsemisen hetki" tulee yleensä aina vastaan jossain vaiheessa pitkiä vetoja ja olin ennen kisaa mielikuvissani sen ennakoinutkin tapahtuvan (tosin vähän aiemmassa vaiheessa). Tiesin, että tästä eteenpäin kroppa toimii "diesel-moodissa" ja pystyn jylläämään tasaisen ripeällä tahdilla eteenpäin. Fiilis oli hyvin rauhoittava, sillä tiesin pystyväni nauttimaan loppumatkasta - kuten tavoitteena oli.

Täytettyäni juomapullot ja kaivettuani meetvurstipötkön repusta esiin lähdin hyvin mielin Ryläystä kohti. Kolinvaaran hakkuuaukealla näin kaukana edelläni juoksijan ja lisämotivaation myötä alkoi hetken holtiton höntyily kivikkoisella polulla alamäessä. Rauhoitu, rauhoitu! Huusin itselleni nyt jo ääneen. Tämä toimi edelleen ja rauhallisellakin etenemisellä saavutin selän ennen seuraavaa tiepätkää. "Diesel-moodin" myötä syke ei tosin noussut enää ei-toivottuihin lukemiin vaikka olisi innostunut höntyilemäänkin. Ennen Ryläyksen toista kertaa haukkasin viimeistä kertaa energiapatukkaa. Tästä eteenpäin laskin tankkauksen energiageelien varaan.

Ryläyksellä tein matkaa itsekseni keskittyen tehokkaaseen etenemiseen. Katselin välillä maisemia ja ilta-auringossa loistavaa ruskaa. Kun juttuseuraa ei ollut tarjolla, päädyin sanomaan (välillä ehkä huutamaankin) kaikki mieleen tulevat hyvät fiilikset itselleni ääneen. Tämä auttoi jaksamaan eteenpäin. Geelipussille menin ensimmäistä kertaa tornin nousussa. Ryläyksen lopussa oli yleisöä reitin varrella ja heidän kannustuksistaan ymmärsin, että edellä juoksi useita kilpakumppaneita kohtuullisen lähellä.

Tästä sain jälleen lisää virtaa, ja kun voimia tuntui vielä riittävän, heitin toisen geelin huuleen ja päätin koittaa ajaa selkiä kiinni. Matkaa maaliin oli n. 14 kilometriä. Tässä vaiheessa lopetin itseni rauhottelemisen ja aloitin nautiskelun siitä, että pystyin vielä tässä vaiheessa pitämään hyvää tahtia yllä.

Rullasin eteenpäin hyvillä fiiliksillä ja pian tavoitinkin edellä juoksevan ohittaen hänet saman tien. Itseä vastaanhan tässä juostaan, mutta ei sitä aina muista :) Seuraavan selän kuittasin juomapaikalla ja tieosuudelle siirtyessäni näin jo seuraavan edelläni. Kolmas geeli koneeseen ja takaa-ajoon.

Tiellä hölkkäsin vielä omaa rauhallista tahtia. Tälläkin vauhdilla tavoitin edellä juossutta. Olin enää alle 100 m päässä, kun hän löysikin jostain aivan uuden vaihteen. Juoksin tien ylämäkineen jatkuvasti tahtia kiristäen, mutta selkä karkasi näkymättömiin vaikka juoksin tieosuuden puolisen minuuttia nopeammin kuin ensimmäisellä kierroksella. Valenousun alkuun otin viimeisen geelin ja hyökkäsin nousuun niin kovaa kuin pääsin. Siltikään en saanut edelläni juoksevaa näkyviin, saati kiinni. Edessä oli enää kuuluisa loppunousu.

Nousuun lähdin edelleen ajamaan edellä juossutta kiinni ja juoksinkin paria jyrkintä kohtaa lukuunottamatta koko nousun. Loppujyrkän alle saapuessani näin selän edelläni jo jyrkän yläosassa ja oli pakko luovuttaa takaa-ajon suhteen. Hyvän "jäniksen" myötä lopun kaksi suurta nousua tulivat peräti 2,5 minuuttia nopeammin kuin ensimmäisellä kierroksella - ja kumma kyllä myös matalammilla sykkeillä. Loppunousun väliaika 19:37 oli ultrasarjan toisen kierroksen toiseksi nopein ja ensimmäisen kierroksen ajatkin huomioiden 7. nopein. Näköjään 84 kilometrin ja yli 11 tunnin jälkeen saa vielä loppukirinkin aikaan :)

Viimeisten mutkien kannustajien huutojen ja taputusten myötä kiinnisaamaton selkä unohtui saman tien ja maaliviivalle saapuessa oli uskomattoman hieno fiilis nostaa kädet ilmaan ja huutaa jes! Loppuaika 11:43 on kelpo suoritus, mutta tunteja, minuutteja ja sekunteja tärkeämpää oli tehdä ehjä oma maksimisuoritus ja nauttia joka hetkestä.

Viimeinen nousu ja pois metsästä juuri ennen pimeän tuloa.

Kisan jälkeinen olotila.

Vaarojen Maraton ei taaskaan pettänyt. Kiitos kaikille tapahtuman järjestäjille, kilpakumppaneille ja kannustajille! Kaikki omat tavoitteeni tämän tapahtuman osalta on nyt saavutettu ja tulee olemaan vaikeaa keksiä uusia yhtä hyviä.

Jollain tavalla tapahtuman tunnelmaan on kuitenkin päästävä mukaan jälleen ensi vuonna.

• Tulokset
• GPS-seuranta
• Polarin data (mm. syke)
• Kuvia

Matkalla käytössä:

• La Sportiva Bushido kengät
• Dirty Girl gaiterit
• Sigvaris Sport kompressiosukat
• Skins kompressiotrikoot
• Adidas juoksupaita
• OnOne irtohihat
• Buff
• Polar V800
• Ultimate Direction SJ Ultra Vest 2.0
• 2 x RaidLight 0,75 l juomapullo
• High5 2:1 ja 4:1 urheilujuomaa
• 5 x High5 energy bar
• 4 x High5 energiageeli
• 3 x Ridderheims olutmakkara
• Suolaa