Heinsuo rogaining (2h) 27.10.2013

Lahden Taimi on kunnostautunut ahkerana rogaining-tapahtumien järjestäjänä Lahden alueella. Keväisen Salpaus-rogainingin lisäksi seura järjesti iltarastikauden viimeisenä tapahtumana rogainingin Hollolassa Heinsuon urheilukeskuksessa. Keli oli mitä mainioin ja aurinkokin paisteli välillä.

Tarkoituksena oli alunperin tarttua 4 tunnin haasteeseen, mutta karttaa tutkiessa mieli muuttui viime hetkellä, koska 2 tunnin sarja tuntui antavan enemmän haastetta reittisuunnitteluun. Lisäksi kartan itäosa ylettyi lähes kotiportaille saakka, joten Tapanilan ja Urheilukeskuksen polut sai jättää suosiolla väliin turhankin tuttuina.

Suurimmat pisteet tarjosi kartan luoteisosa, joten ensimmäiset reittisuunnitelmat starttasivat sinne suunnille. Kun sopiva lenkki oli hahmottunut, huomasin toteutuksen suhteen fiksummaksi kiertää se vastakkaiseen suuntaan. Messilän ja Tiirismaan mäkien jättäminen loppuun ei houkuttanut ja haastavaksi spekuloitu rasti 101 antautuisi helpommin alamäen puolelta. Huono puoli tässä kiertosuunnassa oli se, ettei lopussa olisi mitään oikomahdollisuuksia. Puolenvälin rastit 71 ja 72 voisi skipata, jos alussa tulisi hasardeja. Totesin suunnitelman todella rohkeaksi ja toteutuakseen se vaatisi kaiken menemistä nappiin. Myöhästymisestä tuleva sakko oli varsin maltillinen 10 pistettä / minuutti ja rasteista sai niiden numeroa vastaavan pistemäärän, joten arvelin pienen maalista myöhästymisenkin olevan tällä kertaa varteenotettava vaihtoehto.

Starttasin rohkein mielin ja reippaalla tahdilla lähirastien kautta kohti Tiirismaata, jonka päältä rasti 73 löytyi hyvin. Rasti 43 ei osunut ja muistin että samassa rinteessä on ennenkin pummittu iltarasteilla. Siispä suosiolla rastin skippaus ja suunnalla eteenpäin jotta aikataulu ei pettäisi (tappiota n. 2 min). Rastia 51 lähestyessäni laskeskelin aikataulua ja totesin sen olevan tiukka. Päätin kuitenkin hakea rastit 71 ja 72.

Tämä lenkki aiheutti ongelmia, kun ensin karttaan merkitsemätön putkilinja aiheutti n. 3 minuutin ylimääräiset kuviot. Seuraavalla välillä en löytänyt oikeaa polkua ja jouduin koluamaan syvien suppien läpi. Pari minuuttia turhaa tälläkin välillä.

Rastilla 72 totesin olevani aikataulua pahasti jäljessä, mutta en nähnyt muuta vaihtoehtoa kuin jatkaa suunnitelman mukaan ja koittaa kuitata myöhästymissakko matkan varrella saatavilla pisteillä. Jälkikäteen ajateltuna tässä vaihessa kurvi etelään olisi ollut paras ratkaisu. Rastien 82 ja 64 kautta olisi päässy maalin lähelle pyörimään keräämään irtopisteitä ja saapumaan maaliin juuri ajoissa. Toisaalta silloin isoimpien pisteiden rastit olisivat jääneet kuittaamatta, joka olisi varmasti jäänyt harmittamaan :)

Rastilta 82 olin ajatellut maaliin kestävän n. 42 minuuttia. Leimatessa jäljellä oli n. 28 minuuttia, joten arvelin myöhästyväni n. vartin jos kaikki osuu hyvin. Rasti 101 oli tarkoitus ottaa tarkasti ojaa seuraillen. Oja katosi rinteessä olemattomiin ja löysin kyllä useitakin ojien risteyksiä, mutta en rastikohdetta. Lopulta oikea haara löytyi, mutta tähän kilometriin kului aikaa 18 minuuttia, eli reilusti enemmän kuin olin ajatellut.

Muutenkin aikataulu tuntui venyvän ja ajattelin että alle kahden ja puolen tunnin pitää maaliin selvitä käyden matkalla hakemassa rastit, joista jäisi plussalle aikamenekin jälkeen. Tiukille tuo aikaraja meni ja lopussa joutui taas spurttaamaan. Havainnoin tonttien välistä sopivia käytäviä ja puikkelehdin niitä pitkin maaliin ajassa 2:29:29. Mukavaa sprinttisuunnistusaluetta tuo lähiö... tosin 1: 25 000 kartalla vähän tökkivää :)

Hyvä reeni, hyvä maasto ja hyvä kartta! Eipä ole tullut noin paljoa koskaan maalista myöhästyttyä, tulipa koettua sekin :)

Onko siinä ilmastoititeippiä? No onhan siinä!

ps. Viikonlopun kokemusten perusteella mun mielestä ajantasainen peruskartta on rogainingiin parempi, kun useista eri kartoista koottu suunnistuskartta vuodelta X. Luottamus kartan johdonmukaisuuteen on mielestäni tarkkuutta tärkeämpää.

pps. Monen suusta (mm. itseni) olen kuullut, että La Sportivan Crosslitet on rogainingiin parhaat kengät mitä on tehty. Viikonlopun kokemusten perusteella Inov-8 Roclite 295 heittää kovan haasteen. Popohan on muuten sama kuin X-Talon 212, mutta vähän jykevämpi rakenne ja kestävämpi pohja. Molemmat plussaa pidemmissä juoksuissa.

Tuusula Rogaining (2h) 26.10.2013

Rogainingin ihmeelliseen maailmaan on houkuteltu uusia kasvoja viime aikoina monien lyhyiden rogaining-tapahtumien kautta eri puolella Suomea. Varsinaisestihan laji on kestävyyspainotteinen, joten kahden tunnin "sprintit" ovat luonteeltaan täysin erilaisia kuin täysimittaiset kisat. Hyvää ja mukavaa lajitreeniä ne silti ovat, joten lauantaina 26.10. myös Rajavillien edustusta löytyi Tuusulan Tallaajien / Lehtosen Juhan järjestämän Tuusula-rogainingin lähtökarsinasta.

Kartat saatiin kouraan kello 10:00 ja aikaa reittisuunnittelulle oli tasan tunti. Reitti oli muotoutumassa myötäpäivään kierrettäväksi ja tarkoitus oli poimia isot pisteet itäosasta ja eteläiseltä puoliskolta ainakin 49, 43 ja 51 rastit. Sieltä ravaisin länsikautta pohjoisen vähäarvoisempien rastien kimppuun ja takaisin maaliin. Reittisuunnittelua varten varattu mittanauha oli tietenkin jäänyt työpöydän kulmalle kotiin, mutta asia ratkesi näppärästi repimällä ruutuvihkosta kaistale ja piirtämällä siihen mitta-asteikko. Pitkän matematiikan tuomalla varmuudella laskin kartan 1 : 15 000 mittakaavan mukaan 7 mm ruudun vastaavan 150 metriä luonnossa, eli kilometrin viivan merkkasin ruutupaperiin 6,6 ruudun välein. Tällä "mittanauhalla" reittiä mittaillessa totesin ettei kartan alaosaan ehdi millään jos idän isot pisteet hakee. Kokemus on osoittanut, ettei mittanauhan näkemystä kannata uhmata, joten etelän lenkki jäi pois suunnitelmasta.

Lähtökarsinassa vielä väljää. Suosituimmat paikat kärrin lipan alla.

Syksyinen pelto ja harmaa taivas.

Lähtö tapahtui kello 11 (tarkemmin ottaen ilmeisesti 11:00:12) ja suuntasin about kaikkien muiden kanssa kohti idän isoja pojoja. Mittakaavan tunnustelun ja huolimattoman kartanluvun seurauksena huitaisin pitkälle ohi rastista 37 polkua pitkin ja kun sain sijainnista taas kiinni, päätin jättää rastin pois ohjelmasta ja jatkaa eteenpäin. Pian tajusin, että voin hakea rastin myöhemmin rastilta 52 tullessa. Näin teinkin ja tämän lenkin "väärin päin kierto" vei n. 6 minuuttia ylimääräistä aikaa. Suunnistus oli muutenkin vähän tökkivää vauhdin ollessa kartan tarkkuuteen nähden aika kova.

Ensimmäisen check-pointin olin asettanut rastin 21 jälkeen pellon laitaan, jossa täytyisi olla tunnin kohdalla, elikkäs puolessa välissä. Hämmästyksekseni olin siellä lähes 10 minuuttia etuajassa, vaikka ylimääräisiin kuvioihin oli tuhrautunut lähemmäs 10 minuuttia alkupuolella. Ehtisipä tehdä lopussa paremmin lisälenkkiä.

Seuraavalla pidemmällä polku- / tievälillä aloin tosissani ihmetellä matkan nopeaa etenemistä ja sitä, ettei tiellä nykynyt yhtään muiden jälkiä. Kertasin mielessäni reitin mittailua ja tajusin mittanauhavirheeni, jonka vuoksi n. 16 kilometrin mittaiseksi suunniteltu peruslenkki olikin todellisuudessa vain karvan yli 11 kilometrinen. Olin kuitenkin jo niin pitkällä pohjoisessa, ettei kääntäminen eteläpuoliskolle ollut enää järkevää.

Laskeskelin jäljellä olevaa matkaa (tällä kertaa oikein) ja totesin ehtiväni helposti hakemaan kaikki pohjoisosan rastit ilman mitään kiirettä. Tästäkös vasta soppa syntyikin, kun keskittymisen katoamisen myötä koukkua, kiertoa ja päätöntä pyörimistä tuli jokaiselle seuraavista neljästä rastista yhteensä ainakin 10 minuutin verran.

Kun kiire loppuu ja syketaso putoaa ~ 25 lyöntiä kesken pelin, voi olettaa sen nousevan lopussa entistäkin ylemmäs :)

Siitä niinnikkäästi eteenpäin.

Ote suunnistukseen löytyi uudelleen vasta rastin 33 jälkeen, kun tajusin etten virheiden seurauksena ehdikään kiertää kaikkia pohjoisen rasteja. Kahden tunnin määräaikaa lähestyvä kello pisti palikat päässä taas oikeaan järjestykseen ja jalat liikkeelle. Rastin 29 jälkeen maalipellon laitaa juostessa aikaa oli kellossa jäljellä neljä minuuttia. Rohkealla otteella kävin poimimassa vielä rastin 28 antamat 2 pistettä emitille ja spurttasin maaliin (rastivälin keskitahti 4:12 / km) oman kellon mukaan juuri sopivasti 8 sekuntia ennen 2 tunnin täyttymistä. Järjestäjän kellottamiin lopputuloksiin kuitenkin kirjattiin 4 sekunnin myöhästyminen ja yhden pisteen sakko.

Tuloslistalla nimi löytynee jostain ei-kärkipäästä. Eteläiseltä karttapuoliskolta pisteitä rohmunneet ovat pisteillään varmasti eri kymmenluvulla.

Kootut opit reissusta:

- Monen tunnin suorituksen voi pilata puolessa sekunnissa tehtävään ajatusvirheeseen.
- Pieni kiire parantaa suunnistusotetta... tai ainakin ote katoaa kiireen kadotessa.
- Vesi on märkää ja sitä tulee taivaalta.

Vaarojen Maraton 5.10.2013 (43km)

Vaarojen maratonille Rajavilleistä osallistuivat Antti ja Markus. Viime vuoden juoksusta oli jäänyt molemmille siinä määrin parannettavaa, että lähtökarsinaan asettauduttiin nyt ihan aikatavoitteiden kanssa. Johanna oli mukana menossa tällä kertaa huoltajan & kisatalkoolaisen roolissa. Etukäteen kuultujen huhujen mukaan reitti oli edellisvuotta nopeammassa kunnossa, ja kun kisa-aamu valkeni aurinkoisena, olivat olosuhteet erinomaiset tavoitteiden kimppuun hyökkäämiselle.

Innosta pinkeenä valmiina lähtöön.

Antin ajatukset

Vuosi takaperin matka oli taittunut 5 tunnissa ja 17 minuutissa. Silloin otin alkumatkan todella rauhassa ja kärsin Ryläyksellä sippaamisen nestetankkauksen hämminkien seurauksena. Näitä asioita parantamalla olin puolijulkisesti uhonnut vetäväni matkan tällä kertaa alle 5 tuntiin. Kelloon laitettiin siis kannustimeksi tasainen 6:58 kilometritahti.

Starttasin ensimmäisen lähtöryhmän hännillä ja ensimmäisten 5 kilometrin jälkeen kello kertoi matkan edenneen jo 10 minuuttia tavoitetahtia nopeammin. Alku oli siis varsin reipas, vaikka juoksu ei tuntunut lainkaan helpolta. Varsinkin tieosuudella muut tuntuivat menevän paljon kovempaa. Kesän aikana treenin painopiste on ollut suunnistuksessa ja sileän alustan lenkit ovat jääneet todella vähiin. Tämä näkyi ja tuntui nyt. Onneksi pian päästiin taas metsäpolulle.

Vasta 10 km matkan jälkeen juoksu alkoi tuntua helpolta. Matka taittui upeassa kelissä välillä yksin ja välillä pienessä ryhmässä. 10 - 20 kilometrin väli oli selkeästi matkan parasta tekemistä. Paikoitellen olisi tehnyt mieli pitää enemmänkin vauhtia, mutta matkaa oli takana vasta alle puolet joten vähän sai jarrutellakin.

Ryläyksen haastavalla osuudella olin vauhdin suhteen entistäkin varovaisempi. Tarkkailin jatkuvasti merkkejä väsymyksestä (kompurointeja jne.), mutta niitä ei ilmennyt ja polvi tuntui vielä nouseva. Ryläykseltä lyhyelle tieosuudelle kantatessa fiilis oli todella hyvä. Matka alkoi olla voiton puolella, kello ilmoitti tahdin olevan 12 minuuttia tavoitetta edellä ja energiaa tuntui riittävän jalkojen väsymyksestä huolimatta.

Seuraavalle juomapisteelle pysähdyin ottamaan mukin vettä ja pohkeet ilmoittivat välittömästi kramppiaikeistaan. Siispä jatkoin juoksua samantien reitin pisimmälle tieosuudelle. Tieosuus olikin yllättävän vaikea väsyneillä reisillä ja pohkeilla. Pakotin itseni pitämään hyvää tahtia yllä, sillä tiesin alittavani 5 tuntia varmasti jos vain pystyn vetämään tiepätkän edes kohtuullista hölkkätahtia. Kolin rinteille saapuessani kävelin jyrkemmät ylämäet säästellen voimia loppunousuun. 5 tunnin alitus näytti jo varmalta ilman haavereita, mutta tsemppasin itseäni kuitenkin vielä kovempaan tahtiin hyvän ajan toivossa.

Olin jo etukäteen päättänyt, että loppunousu pitää mennä juoksemalla jos vain jalat kantavat. Nousun juurella laitoin kellon ja muut häiritsevät tekijät piiloon ja keskityin vain pitämään tahtia yllä ja katseen huipulla. Pätkä kerrallaan tahti pysyi juoksuna (vaikka askelpituus olikin välillä ehkä 30 cm luokkaa) ja lopulta maalikumpare ilmestyi sumenevaan näkökenttään. Viimeisen jyrkän menossa ei ollut enää kyse juoksutekniikasta vaan raivosta.

Kellot pysähtyivät lopulta aikaan 4:39:35 ja viiden tunnin tavoite alittui siis kirkkaasti ajan parantuessa edellisestä vuodesta huikeat 38 minuuttia. Sijoitus tällä ajalla oli 21. Loppunousuun aikaa kului 17:35, joten senkin aika parani selkeästi viime vuodesta. Suoritus meni kokonaisuudessaan aivan nappiin. En usko että nykykunnolla minulla olisi parempaan aikaan mahdollisuuksia. Maalissa olo oli todellakin kaikkensa antanut.

Maalissa.

Syketasoista näkee, että ekat 10 kilometriä oli vauhdin hakemista. 10 - 25 km väli oli hyvää tekemistä, sitten alkoi kevyt hyytyminen josta vielä loppuun ponnistettiin väkisin ylös.

Markuksen mietteet

Ahkeran kisojen kiertämisen päätti tältä kesältä Kolin reissu. Ahkerasta pitkien kisojen kiertämisestä johtuen treenaaminen on jäänyt kovin vähälle koko kesän ajan. Varsinkin juokseminen on ollut hyvin vähäistä, kun pääpaino on ollut seikkailuissa ja niiden osalta heikomman pyöräilyn parantamisesta.

Kisapaikalla oli mukana vielä kahdet tossut, joiden välillä arvoin vielä puoli tuntia ennen lähtöä. Valinta osui lopulta suunnistusnastareihin, joilla en ole pitkiä lenkkejä juuri tehnyt. Vivobarefootin Neo Trailit jäivät kassiin lähinnä pito-ominaisuuksien takia, vaikka ennakko tiedoissa olikin luvattu tälle vuodelle kovempaa pohjaa.

Antin lähtiessä ensimmäisessä lähtöryhmässä, jättäydyin itse suosiolla 10 minuuttia myöhempään ryhmään tavoitteen ollessa 20 minuutin parannus vuoden takaiseen aikaan (5:35). Lähtöviivalla vielä juttua parin Lappeenrannan tutun kanssa ja paukusta matkaan. Suunnitelmana oli aloittaa rauhallisesti ja säästellä varsinkin reisiä, koska ratkaisut tapahtuisivat kuitenkin vasta Ryläyksellä.

Lääkkeet toimivat lähtöalueella jammaillessa. Kuva: Mari Häsä.

Jo ensimmäisissä alamäissä huomasin kuitenkin, että suunnistaessa kevään ja kesän aikana kehittynyt alamäkijuoksutekniikka oli aivan eri tasolla muiden ympärillä juoksevien kanssa ja sen hyödyntäminen ison porukan keskellä on mahdotonta. Vähitelleen siis parempiin asemiin...

Tielle tultaessa löytyi hyvä matkavauhti ja vajaan 10 hengen porukassa taitettiin matkaa kohti mukavan polkuosuuden alkua. Melko nopeasti polulla tuli taas hakeuduttua jonon keulaan ja alamäissä eroa takana tuleviin alkoi kertyä. 9,5 kilometristä 15,5 kilometriin taitoinkin matkaa kahdestaan Jyväskyläläisen kaverin kanssa varsin hyvää tahtia näkemättä ketään muuta. Lossin ja Kiviniemen juottolan jälkeen seuraa oli hieman enemmän.

Oma meno oli vertailujoukkoon nähden hieman hissaavaaa, ylämäissä jäin jatkuvasti hieman, mutta alamäissä sain eron kiinni ja enemmänkin. Kolinvaaralta laskeuduttaessa jätin seuralaiset pysyvästi ja lähdin rohkeasti metsästämään uusia selkiä. Varoituksia rupesi kuitenkin tulemaan sähkötyksenä pohkeista välittömästi. Juoksutekniikka vaihtui tässä vaiheessa vahvasti kanta-astuntaan, mutta vauhti säilyi lähes entisellään.

Ryläyksellä pohkeet kiristelivät ja näkötornin jälkeen pitkoksilla nilkat oikenivat kertaalleen 20 sekunnin venyttelytauon arvoisesti. Matka kuitenkin jatkui ja alamäki tuntui aina hieman helpottavan pohkeiden kiristelyä. Hieman kuitenkin arvelutti miltä Rantatie tuntuisi kramppaavien jalkojen alla. Tässä vaiheessa huomasin kuitenkin kellon näyttävän sellaisia minuutteja, että jopa viiden tunnin alitukseen olisi pienet saumat. Tälle en kuitenkaan pohkeiden takia uhrannut enempää ajatuksia vaan keskityi seuraavaan askeleeseen.

Ekan kympin jälkeen vähäinen nastareiden käyttö ja huono varpaiden teippaus oli antanut ensimmäisiä signaaleja ja lopun tieosuudella tämä tuska yhdistyi kramppaaviin pohkeisiin, joten koko loppu matkan sai tosissaan taistella jokaisen askeleen ottamiseksi.

Loppunousuun lähtiessä en varsinaisesti elätellyt toiveita viiden tunnin rajan rikkomisesta, kun aikaa siihen oli jäljellä vain vajaa 20 minuuttia ja muistelin mäen kestäneen edellisenä vuonna noin 25 minuuttia. Mäen ajattelin kuitenkin tulla reipasta vauhtia. Noin ½ km ennen maalia tajusin vihdoin että vielä oli hiuksen hienot mahdollisuudet alle viiden tunnin ja viimeiselle seinälle annoi kaikkeni. Aivan se ei kuitenkaan riittänyt vaan aika painui 20 sekunttia yli viiden tunnin.

43km, 5:00:20, HR avg 171, HR max 187, kolme rakkoa ja kaksi kipeää reittä.

Fiilis maalissa oli erittäin väsynyt ja tuskainen, mutta kuitenkin erittäin tyytyväinen hyvän loppupuristuksen ansiosta. Nyt maanantai iltana etureidet ovat kipeät varpaiden rakot ovat lakanneet vuotamasta ja päätös on vahvistunut - Vaaroille en lähde enää 43km:n takia.

Kotimatka on alkanut.

Extremely Lost in Kajaani 13.-14.9.2013 / Rajavillit 2

Rajavillien naisjoukkue saapui hyvissä ajoin Kajaaniin jo torstai-iltana. Viime vuoteen verrattuna joukkueen kokoonpano oli muuttunut yhden jäsenen verran. Tänä vuonna mukaan saatiin Johanna ja Marjan seuraksi pitkän kisan ensikertalainen Riikka. Lähtökohdat kisaan olivat hyvin mielenkiintoiset joukkueen kesken, sillä Marja oli vasta muutamaa päivää ennen palannut ”korkean paikan” treenileiriltä, eikä palautumisaikaa ollut turhan paljon. Johanna oli sairastellut ja potenut akillesta viimeiset pari viikkoa ja Riikka oli ollut työkiireinen, joten aikaa lenkkeilyyn ei liiemmin ollut. 

Aurinko paistaa ja kaikilla hyvä mieli ennen lähtöä

Ensimmäinen kisapäivä

Enemmän tai vähemmän hyvin nukutun yön jälkeen haettiin joukkuemateriaalit kisakeskuksesta ja palattiin majoitukseen suunnittelemaan reittiä ja tekemään viime hetken varustetarkistuksia. Tänä vuonna huoltokamoja ei tarvinnut edes survoa järjestäjien jätesäkkeihin, sillä kolme säkkiä oli riittävästi. Startti tapahtui klo 12 ja ensimmäisenä vuorossa oli juosten suoritettu prologi. Olisi voinut kuvitella, että saman tien lähdetään sinkoamaan johonkin suuntaan, mutta kaikki joukkueet juurtuivat katselemaan karttaa useammaksi minuutiksi ennen liikkeelle lähtöä. Ongelmia aiheutti oman sijainnin löytäminen kartalta, sillä lähtöpaikka oli kartan ulkopuolella ja kartta alkoi vasta muutaman sadan metrin päästä. Hetken miettimisen jälkeen päästiin liikkeelle, eikä rastien kanssa ollut ongelmia. Alkuun testattiin sisälukutaitoa, sillä yksi tie oli kielletty ja ali sai mennä vain yhdestä merkitystä paikasta. Onneksi oli vilkaistu ohjeet kartan reunasta ja selvittiin ilman sakkoja. Prologi jatkui pyöräsuunnistuksella Vimpelinvaaran mäkisissä maastoissa. Työnjako toimi hyvin Johannan lukiessa karttaa ja Marjan leimatessa rasteilla. 

 

Kaikki valmiina starttiin! Kuva: Tuulia Miettinen

Liikkeelle on päästy ekaan prologiin, nätisti suojatietä pitkin

Prologien jälkeen päästiin isolle kartalle pyöräsuunnistamaan. Heti ensimmäisellä rastilla oli aarteen etsintä –quest. Jokainen joukkueen jäsen kävi vuorollaan etsimässä aarteen rantalentopallokentän hiekasta. Hetken etsimisen jälkeen sählypallot löytyivät ja matka jatkui. Riikalla kulki pyöräily jo heti alussa ja hän otti vetovastuun. Kolmen pysu-rastin jälkeen päästiin seuraavalle questille. Siellä vuorossa oli kahvakuularata, jossa radan päähän piti mennä 12kg kuulaa heittelemällä ja takaisin juoksemalla. Jokainen kävi vuorollaan suorittamassa tehtävän.

Matka sujui hyvin ja kartanluku toimi. Välillä mentiin pidempiä pätkä pysu-rasteja ennen seuraavaa miehitettyä rastia. Kolmannella questilla kuuluivat ohjeet, että uima-asu, kengät ja pelastusliivit päälle, uimapatja kainaloon ja viitoitettua reittiä joen varteen. Uima-asun vaihtamisen yhteydessä yksi joukkueen jäsen totesi, etteivät ykkösjoukkueen pojat ole paikalla, jonka jälkeen vaatteiden vaihtaminen vauhdittui. Joen vesi oli jäätävän kylmää! Uimapatjalla jokea pitkin mennessä sai olla varovainen vedessä olevien puiden ja matalikkojen kanssa. Kasa puhjenneita patjoja todisti sen. Johanna selvisi kuivin kengin ja nopeasti osuudesta, hauskaa oli. Mikäs siinä oli Riikkaa ja Marjaa odotella maalimiehen seurassa. Ehjin patjoin rata läpi, kisavaatteet päälle, juomarasti missaten matka jatkui. Sopivasti piristi uinti! Heti seuraavalla rastilla oli hiekkaämpäriviesti. Matkalla Saukkovaaran päällä porukkaa palloili kuka mistäkin suunnasta pyörillä tai ilman. Arveltiin, että joudutaan jalkautumaan. Rastilla tuli ohjeet lähteä Kiinaan, liikkua sai parhaaksi näkemällään tavalla. Matkaa Kiinaan oli reitistä riippuen noin 2km, korkeuseron ollessa noin 140m. Päätimme jalkautua vaihtelun vuoksi.

Kiinan jälkeen matka jatkui pyörien kera pientä vaellusreittiä pitkin. Matkalla nähtiin suden näköinen otus. Pasmat meni sen verran sekaisin, että lyhyehkö oiko metsän läpi tielle venähti pitkäksi epätoivoiseksi pyörien raahaamiseksi metsässä, olinpaikasta ei ollut juurikaan tarkkaa tietoa. Pidemmän aikaa (30 min) metsässä oltua päätettiin lähteä suoraan pohjoiseen, koska siellä tulisi viimeistään Sotkamontie vastaan. Epätoivoa lisäsi pimenevä ilta, juomien loppuminen ja alla oleva n. 7,5h kisa. Ehdittiin liikkua varmaan 50m ja päästiin jollekin hiekkatielle. Ihan varmaa tietoa ei ollut mille tielle, joten ajettiin ylämäkeen tien päähän asti, päästiin takas kartalle ja lasketeltiin leimaamaan suoraan rastille numero 14. Hämärä alkoi haitata jo kartanlukua ja tien näkemistä, mutta päätimme kaivaa lamput vasta seuraavalla questilla esille. Muitakin joukkueita ihme kyllä alkoi näkyä ja eräältä kaverilta valoa lainaten nähtiin karttaa vähän paremmin. Hyvät vauhdit sai pimeässä hiekkaista alamäkeä pyörällä laskiessa, joku kaheli ei edes jarruihin puuttunutkaan. Rasti löytyi ilman lamppuakin ja saatiin vihdoin juomista! Rastilla oli jakaantuminen kolmeen pisteeseen: Riikka kantoi autonrengasta, Marja vesikanisteria ja Johanna 15kg:n levypainoa rataa läpi. Lopuksi vielä hiihdettiin triplahiihtoa, joka sujui yllättävän vähillä vaurioilla. Lamput päähän, vielä yksi rasti ja kohti maalia. 

Maalissa oltiin ajassa 9h19min, matkaa oltiin kuljettu 101km. Ykkösjoukkueen pojille isot kiitokset meidän huoltokamojen hakemisesta, teltan pystytyksestä ja ruoan laitosta :)  Seuraavan päivän kartat saatiin klo 23 kapujen kokouksessa. Vielä pikaiset reittisuunnitelmat ja nukkumaan.

Toinen kisapäivä

Aamulla ykkösjoukkueen pojat kävivät ilmoittamassa, että startti on yllättäen jo 6.30. Hetki huilailua, kamat kasaan, järjestetylle aamupalalle ja lähtöviivalle. Aamun sumuisuuden piikkiin laitettiin ekalle rastille tapahtunut lyhyehkö ohiajo. Rastilla saatiin uusi kartta ja lähdettiin coasteering-suunnistamaan. Aamulla vaihdetut kuivat kengät ei kauaa olleet kuivat. Reitillä kahlattiin pahimmillaan haaroja myöten. Tarjolla oli pitkää siirtymää isoa tietä pitkin. Rastilla 3 päästiin jälleen jalkautumaan harjusuunnistukseen. Jokaiselle rastille mennessä joutui harjun ylittämään. Fyysisesti rankempi, mutta suunnistus onneksi sujui. Radan jälkeen piti arvioida makaroonipussin paino. Arvattiin tarpeeksi lähelle oikeaa ja säästyttiin sakkolenkiltä. Seuraavalla rastilla oli jälleen quest. Jakauduimme kolmeen pisteeseen: Riikka kiipesi ”tikkaat”, Johanna hyppäsi trapetsille ja Marja kävi ampumassa sorsan. Kahteen olisi pitänyt osua, jotta olisi selvinnyt ilman sakkoa. Marjan matka kävi juoksulenkille. 

Toisen kisapäivän aamu, sumuinen ja harmaa

Innolla odottelimme jo melontarastia, sillä pyörän satulassa istuminen alkoi ottaa hanurista. Reidetkään eivät olleet kovin tuoreet enää. Välissä käytiin kolme pysu-rastia ja sitten kanoottiin. Kaksi kerrallaan melomaan, kolmas jäi rannalle odottamaan. Melonta kahtena lenkkinä, välissä oli pakollinen toisen melojan vaihto. Johanna ja Riikka meni ekan kiekan, Marja hyppäsi Riikan tilalle toiselle kierrokselle. Vesillä näkyi kyllä eksoottisia melontatekniikoita ja tyylejä, eikä siltojen alustat olleet suunniteltuja usealle kanootille yhtä aikaa, varsinkaan yhden niistä ollessa poikittain (ei myö). Satulassa istuminen alkoi olla jo tuskaista, eikä monttuiset ja kivikkoiset tiet yhtään auttaneet asiaa. Kymppirastilla Johanna pääsi elementtiinsä käyräkartan kanssa. Alun peesailijat saatiin eksytettyä hyvällä taktikoinnilla, rastit löytyivät sujuvsti ja maisemat olivat hienot.

Aurinko paistoi ja matka jatkui raviradalle. Toiveissa oli, että hevoset juoksisivat puolestamme, mutta hevosia ei näkynyt. Itse oli radalle lähdettävä, jokaiselle kierros. Eteenpäin, muutama rasti välissä ja päästiin viimeisille questeille. Questit onneksi juosten. Aluksi mentiin pelirastille. Riikka meni pelaamaan kännykkäpeliä, Marja juoksemaan suunnistussimulaattoriin ja Johanna opettelemaan Segwaylla ajoa. Matka jatkui ilman sakkoja. Toisena hajontana mentiin urheilukentän katsomon katolle jonottamaan omaa vuoroa köysilaskeutumiseen. Hetki ehdittiin odotella, kaikki oman joukkueen jäsenet tulivat sujuvasti alas. 

Segwaylla kurvailua questilla

Marja vauhdissa suunnistussimulaattorissa

Viimeisenä hajontana juostiin Vimpelinvaaran päälle laskettelurinteen parkkialueelle. Siellä odotti logiikkaa vaativa rengastehtävä. Suoriuduttiin tehtävästä vähän reilussa minuutissa, eikä tarvinnut lähteä sakkolenkille mäen alle. Vauhdilla takaisin vaihtoalueelle, jossa tuli tieto että viimeiset kaksi tehtävärastia on suljettu ja meidät ohjattiin suoraan maaliin.

Maalissa kello näytti aikaa 11h 9min, matkaa tälle päivälle kertyi 107 km. Yhteensä kahteen päivään kisattiin 20h 28min, yhteismatka 208 km. Hieno suoritus ja ehdottomasti kaikista pisin tähän astisista kisoista koko joukkueella. Ilman isompia vammoja selvittiin. Hieman jäi harmittamaan, ettei ehditty koko rataa käydä lauantaina, mutta jos ens vuonna sitten taas kokeilemaan. Viimeisten hajontaquestien cut off ja maalin sulkeutuminen olivat ajallisesti todella lähekkäin, mikä joillekin joukkueille aiheutti maalista myöhästymisen. Loppulenkkiä emme olisi ehtineet puolessa tunnissa käydä mitenkään, joten tie kävi suoraan maaliin. 

Palkintojen jaossa huomattiin yllätykseksemme, että olemme naisten sarjan sijalla 3., joka tulosten tarkistusten jälkeen vaihtui sijaksi 4. Isot kiitokset kisajärjestäjille, kaikki järjestelyt toimivat meidän kohdalla hyvin. Saunassakin sai vielä hyvät löylyt, kun vahingossa heitti puoli ämpärillistä vettä kiukaalle. Ensi vuonna uudelleen.

-Johanna, Marja ja Riikka

p.s. Kilpailun jälkeen saatiin informaatiota, että sudella on mustat silmät. Ihan niin lähelle ei menty tarkistamaan, joten se jää arvioiden varaan.

p.p.s. Kisan jälkeen tuli pohdittua mikä tai mitkä questit olivat mukavimpia. Aika yksimielisesti uimapatjailu kuului top3, samoin valjailla ja köysillä tapahtuvat. Kolmantena vielä la-aamun kahlaus. Valitettavasti esterata ja uintiquest lauantailta jäivät väliin, joten niistä ei pysty sen enempää sanomaan. Haastetta niistä olisi varmasti löytynyt.

Lost in Kajaani / Rajavillit 1 (13.-14.9.2013)

Poikamainen uhoaminen tämän vuoden Lost in Kajaanin suhteen aloitettiin hyvissä ajoin jo edellisen syksyn kisan jälkimainingeissa. Viime vuoden kisan toisena päivänä menetetyistä sijoituksista päätettiin ottaa nyt revanssia hieman hienosäädetyllä kokoonpanolla. Viime vuoden tapaan mukana olivat Markus ja Antti, mutta kolmanneksi jäseneksi oli vaihtunut Tuomas. Tällä kertaa kaikki jäsenet eivät olleet opiskelijoiden SM-kisaan kelpuutettavia, joten viime vuoden OSM-voiton puolustaminen jäi väliin.

Viime vuodesta viisastuneena valmistautumiseen oli keskitytty nyt hieman enemmän. Kalustoa oli uusittu vuoden mittaan ja uusia leluja (mm. pyörää, kameraa ja sykemittaria) oli ehditty testaamaan Team Snowflakesin mainiossa seikkailussa. Pieniä haasteita kisavalmisteluihin toi yhden fillarin rungon katkeaminen viikkoa ennen kisaa. Varakonkeli saatiin onneksi hommattua ja ehdittiinpä sillä kurvaamaan hotellin pihassa lyhyt testilenkkikin kisa-aamuna satulan säätämiseksi. Aamu sujui muutenkin leppoisasti, vaikka ylimääräinen lenkki pyöränpumppukauppaan viime hetken varustarkastuksen seurauksena nosti sykettä hetkellisesti.

Kisavalmistelut kiivaimmillaan.

Valmiina lähtöön.

Perjantai

Puolilta päivin päästiin kaksiosaisen prologin kimppuun, jossa lajeina olivat sprinttisuunnistus ja maastopyöräsuunnistus. Startti otettiin rauhallisesti ja sykepiikkejä aiheuttivat lähinnä pyöräsuunnistuksen alamäissä ”väärää kaistaa” vastaan tulleet kisatoverit. Lopussa tarjoillusta liikenneettömästä alamäestä innostuneena otimme kahdelle viimeiselle rastille puolen minuutin into-koukut. Prologin perään tarjolla oli heti tehtävärasti. Sieltä pääsimme ensimmäiselle pidemmälle siirtymäosuudelle n. 10 minuuttia kärkijoukkuetta perässä.

Markus otti vauhdinpitovastuun Antin lukiessa karttaa ja Tuomaksen peesaillessa. Terävämpäänkin pyöräilyn aloitukseen olisi ollut mahdollisuuksia. Olimme kuitenkin ensimmäistä kertaa liikkeellä tällä ajoporukalla ja katsoimme parhaaksi tunnustella vauhtia alkuun. Rastille 5 (koulun piha) saakka suunnistus oli suoraviivaista. Tämän jälkeen alkoivat reitinvalintavälit, joihin olimme miettineet mielestämme nopeimmat reitit. Tässä tapauksessa nopeimmat eivät tarkoittaneet lyhyimpiä.

Reitinvalintaväleillä ei suuria ratkaisuja nähty. Isojen teiden käyttöön perustuneilla valinnoilla emme ainakaan hävinneet aikaa ja energiaakin säästyi varmasti pienempiä polkuja ajaneisiin verrattuna. 10. rastin jälkeen koossa oli kolmen joukkueen nippu, josta putosimme pysähtyessämme odottamaan tasoristeykseen junaa. Pohdimme hetken raon kiinni ajamista, mutta seuraavana oli tiedossa tehtävärasti joten emme nähneet sille tarvetta.

Ensimmäinen prologi takana, juoksupopot vaihtuvat pyöräkenkiin.

Suunnistus sujuu ja maisemat vaihtuu.

2 / 3 joukkueesta oli matkassa lainapyörillä. Siihen nähden vauhti oli hyvää.

Tällä valinnalla voitettiin Sikaniskoja n. 1 min. Korkea-Ahon reitti testattiin viime vuonna ja todettiin mäkiseksi.

Pikkunäppärää ison tien reitinvalintaa. Eroa saatiin kasvatettua n. 5 sekkaa, eli ei merkittävästi.

Haiskahtaa vesistötehtävältä.

Tehtävärastilla (rasti 11) hommana oli räpiköidä Puikkokoskessa uimapatjojen kanssa muutaman sadan metrin matka alavirtaan. Haastetta lisäsivät vedessä ja sen alla olleet puunrungot ja risut. Muutaman ronskimman risunylityksen jälkeen yhdestä patjasta alkoi kuulua reipasta pulputusta. Onneksi suurin osa ilmoista kesti patjan sisäpuolella tehtävän loppuun asti.

Rastilta lähtöä tehdessämme paikalle karauttivat myös viime vuonna hyvän vastuksen antaneet ja lopulta meidät voittaneet HK Gynthersin herrasmiehet. Vaihdoimme muutaman sanan ja varoitimme heitä reilusti siitä, että meidän käytössä olleessa sinisessä uimapatjassa on reikä. Siis juuri siinä, joka on samassa kasassa 20 muun sinisen uimapatjan kanssa. Tästä rastilta lähtiessämme olimme kärkeä perässä n. 50 minuuttia. Rajavillit 2 –joukkue seurasi puolestaan reilut 50 minuuttia meidän perässämme.

Seuraavan tehtävärastin (rasti 12) jälkeen spekuloitiin loppupäivän urakalla. Kisaa ei ollut takana edes viittä tuntia ja matkaa päivän maaliin oli jäljellä alle 20 kilometriä. Arvelimme lopussa odottavan vielä jotain extrahommia ja uskoimme otsalampuille tulevan vielä käyttöä. Antti tutkaili jäljellä olevaa reittiä ja totesi sen teemana olevan ylä- ja alamäet - juurikin tässä järjestyksessä. Heti seuraavalla rastilla tämä oletus osoittautui oikeaksi, kun suuren mäen päälle kiivettyämme tehtäväksi paljastui lisärastin hakeminen mäen alta ja palaaminen takaisin mäen päälle.

Tämä lisälenkki jalkaisin teki pyöräilyn turruttamille reisille vain hyvää. Ylämäkeä tallatessa Markus intoutui filosofoimaan kilpailun alun tuntemuksilla: ”Ollaan tultu periaatteessa hyvin, mutta ei ole kuitenkaan tuntunut helpolta.” Mitä sitten tarkoittikaan.

Pyörillä matkaa jatkaessamme haasteet kasvoivat edelleen, sillä vuorossa oli päivän vaikein maasto-osuus. Otimme polkujen risteykset tarkasti ja kun hyviä baanoja ei ollu tarjolla, puskimme umpimetsän läpi n. 300 metrin matkan toivoen osuvamme tukkitien päähän. Aivan kohdalleen ei osuttu, mutta kuin ihmeen kaupalla kompassin ja 20 metrin välein kulkeneiden korkeuskäyrien avulla saatiin itsemme paikallistettua ja tie löytyi. Maailmanluokan orienteerausta!

Päivän isoin pummi: 5 minuuttia puskassa pyörät kainalossa. Kisatilanteessa ei käytössä ollut aivan näin tarkkaa karttaa.

Taas yksi tehtävärasti pian suoritettu.

Juoksu / kävely tuntui hyvältä pyöräilyn väliin.

Päivän toiseksi viimeinen rasti.

Loppumatka oli varsinaista vuoristorataa isoine ylä- ja alamäkineen. Viimeiselläkin tehtävärastilla oli tarjolla vain lyhyt tehtävä ja pääsimme laskettelemaan osuuden maaliin Ristijärvelle hyvissä ajoin ennen auringon laskua. Viimeiseltä rastilta lähtiessä otimme vielä parin minuutin hermopummin. Aika 6:46 oikeutti 8. sijaan. Kärkeen eroa oli kertynyt jo yli tunti, mutta seitsemänteen sijaan eroa oli vain kolmisen minuuttia. Takana seuraava joukkue oli reilun 10 minuutin päässä.

Lauantai

Aamuyöstä tuloksia tarkastellessa totesimme olevamme ensimmäinen joukkue, joka oli pudotettu toiseen, kello 6:30 starttaavaan lähtöportaaseen. Ykkösrastilla oli heti odotettavissa quest-tehtävä, jota kohti porhalsimme kärkijoukoissa. Muiden haparoidessa risteyksessä huomasimme yllättäen olevamme letkan kärjessä. Tästä hämmentyneenä sujautimme sitten vuorostamme seuraavasta risteyksestä väärälle polulle ja kävimme häiritsemässä jonkun paikallisen mökkiläisen aamurauhaa äänekkäällä kiroilulla. Pahoittelut.

Rastitehtävänä oli coasteering-suunnistus. Hieman aavemainen kokemus sumuisessa aamunkoitossa, mutta mukava herätys aamulle. Questin päätteeksi huomattiin yhden pyöräilykengän klossiruuvin jääneen matkan varrelle. Tallella olevan ruuvin löysäys, klossin säätö kohdalleen ja kunnon kiristys –prosessi toistui tästä eteenpäin päivän jokaisella tauolla.

Kakkosrastia kohti poljettiin vitostien laitaa Sikaniskojen ja Seikkailumieleläisten kanssa. Hieman ennen Saukkovaaran risteystä kärjessä rullanneiden Sikaniskojen joukosta alkoi kuulua sen sortin supinaa, että heidän reitinvalintansa olisi eri kuin meidän. Annoimme hieman siimaa oman ratkaisun tekoon ja heidän kurvatessa pienemmälle tielle iskimme ketjut kireälle jatkaen vitostien laitaa. Seuraavaa rastia lähestyessämme vastaan tuli muita joukkueita, mutta ei Sikaniskoja. Reitinvalintamme oli osoittautunut siis paremmaksi! Fiilis oli hyvä.

1,5 km pitkä ja 15 metriä leveä suunnistusmaasto. Välillä oli nopeampaa kahlata kuin mennä kuivalla maalla.

Hyvällä reitinvalinnalla 2,5 minuutin ero Sikaniskoihin.

Eväspöytä on katettu. Rusinoita, suklaata, pähkinöitä ja pinjan siemeniä.

Seuraavana tehtävänä oli suunnistus hienossa harjumaastossa. Tätä seuranneen lisätehtävän sakkona olisi alunperin pitänyt olla uimapatjailua viereisessä järvessä, mutta kuulemma jotkut vastuuttomat hulttiot olivat rikkoneet liikaa uimapatjoja edellisenä päivänä ja sakko oli vaihtunut astetta vaisumpaan. Hyvä niin, sillä sakkoahan siitä lisätehtävältä meillekin räpsähti. Juoksusakot otettiin myös seuraavalla tehtävärastilla, kun reservin vänrikki epäonnistui tehtävässään pysäyttää rynnäkköön lähtenyt vihollisen sorsapartio. Tilanne olisi varmasti muuttunut, jos tulenjohtajamme tukena olisi ollut edes muutama tykistöpatteri.

Päivän 8. rastilla oli luvassa melontatehtävä. Ennakoimme, ettei melontaa mahdu suorittamaan kun 2 henkilöä kerrallaan. Päätimme hyvissä ajoin, että kokenein meloja Markus hoitaisi tarvittaessa molemmat lenkit Tuomaksen ja Antin vuorotellessa melan varressa. Näin tapahtuikin. Markus ja Tuomas hoitivat kunnialla ensimmäisen lenkin, jonka jälkeen Markus ja Antti iskivät melat kipinöiden toisen, hieman pidemmän lenkin.

Tällä lenkillä nähtiin myös kauden ehkä kohutuin ohitus: Olimme ohittamassa Lost-sarjan joukkuetta oikeaoppisesti (?) oikealta, kun heidän kanoottinsa alkoi kaartaa meidän suuntaamme. Pieni jarrutus ennen kevyttä kontaktia vastustajan styyrpuurin puoleiseen takakylkeen ja heidän kanoottiinsa kääntyi poikittain kohti rantapenkkaa meidän jatkaessa eteenpäin täydellä höyryllä. Emme ole vielä aivan varmoja olemmeko pahoillaan vai ylpeitä tästä. Törmäilystä huolimatta onnistuimme melonnassa hieman jättämään Seikkailumieleläisiä, joiden kanssa olimme tehneet matkaa samaan tahtiin aamusta lähtien.

Tämä ero kuitenkin hukattiin seuraavalla reitinvalintavälillä. Kartalta katsottuna valitsemamme eteläinen reitti oli hieman pidempi, mutta käyrää olisi kiivettävänä vähemmän ja rastille lähestyminen olisi selkeämpi. Valitsemamme tie osoittautui kuitenkin selkeästi hitaammaksi polkea ja lopulta jouduimme nousemaan ison pehmeän ylämäen kahdesti valitsemallamme reitillä. Onneksi seuraava käyräsuunnistustehtävä meni nappiin ja fiilikset nousivat jälleen.

Ennen seuraavaa reitinvalintaväliä oli ohjelmassa vielä juoksuviesti raviradalla. Ankkurina kierrokselle startanneen Antin oli alunperin tarkoitus juosta kierros pyöräilykengissä, mutta pienen yllyttämisen ja haasteiden heittelyn seurauksena ne vaihtuivat viime hetkellä juoksukenkiin ja kilometri taittui varsin ripeään tahtiin. Poistuimme tallikaarteen portista pikaisesti ennen kuin Jorma Kontio ehti tulla sovittelemaan suitsia Rajavillien ravureiden niskaan. Seuraavalla pitkällä reitinvalintavälillä oli useita hyviä vaihtoehtoja, joilla ei kuitenkaan lopulta tainnut olla merkittävää ajallista eroa. Valitsimme helpon ja selkeän reitin, sillä tässä vaiheessa kisaa ylimääräiset riskit suunnistuksen suhteen eivät houkuttaneet.

Melontatehtävä käynnissä

Huono reitinvalinta, 2,5 minuuttia tappiota Lumikomeettojen valintaan verrattuna.

Lumikomeetat 32 min, Rajavillit 33,5 min (sis. minuutin odottelu liikennevaloissa ja minuutin muu stoppi), ALS 34 min. Ei merkittäviä eroja.

Parin helpon rastin jälkeen palattiin Kajaaniin Vimpelinvaaran urheilukeskukseen, jossa jalkauduttiin loppumatkan epilogia varten. Epilogi sisälsi 5 tehtävärastia. Heti alkuun otimme juoksusakot pelirastilta, mutta köysilaskeutuminen ja logiikkatehtävä autonrenkaiden järjestelyn muodossa sujuivat mallikkaasti. Neljäntenä rastina oli armeijan esterata, jonka ripeällä suorituksella ohitimme edellä matkaa tehneen joukkueen. Viimeisenä tehtävänä oli viime vuodelta tuttu järven ylitys uimalla. Tällä kertaa vain yhden tarvitsi suorittaa, joten Markuksen uhrautuessa Antti ja Tuomas selvisivät kuivin jaloin.

Urheilukeskukseen loppusuoralle juostessa fiilis oli mahtava. Lauantai-päivä oli menny todella hienosti, aurinko paistoi ja voimia oli vielä tallella hyvään loppukiriin. Maalissa mainiota lihakeittoa nautiskellessa paiskattiin kättä kilpakumppaiden kanssa ja hymy oli herkässä reissun kokemuksia kerrattaessa.

Tykitystä suunnistussimulaattoritehtävässä.

Köysilaskeutumista.

Peukku loppusuoralle!

Lisää peukkuja loppusuoralle!

Viimeinen rasti.

Maalissa feat. random tipu.

Lauantain osalta olimme 7. nopein joukkue ajalla 9:06, mutta tiukassa kilpailussa se ei riittänyt sijoituksen nostamiseen ja loppusijoitus säilyi tuloksissa perjantain tapaan kahdeksantena. Viime vuodesta parannettiin siis yhdellä sijalla ja edellisvuoden tapaan pienellä 10 minuutin parannuksella sijoitus olisi noussu pari pykälää. 

Uhottavaa jäi siis myös ensi vuodeksi. Illalla palkintojenjakotilaisuudessa kuultiin onneksi järjestäjän suunnalta varsin varmalta kuulostanut lupaus siitä, että Kajaanissa seikkaillaan myös ensi syksynä.

Sunnuntai

Hotellin aamupalapöydässä sämpylää järsiessä paikalle sattuivat myös Gyntherin veljekset, joista saimme tällä kertaa makean revanssin viime vuoden tappiosta. Vaihdoimme illan kuulumisia ja toivotimme hyvää jatkoa: ”Vuoden päästä sitten taas?” – ”Joo, sitten taas.” 

Paras kolmesta?

• GPS-seuranta, pe
• GPS-seuranta, la
• Rajavillit 2 -joukkueen näkemys reissusta (tulossa)
• Kuvia