maanantai 27. lokakuuta 2014

Kausikooste 2014

Rajavillien kauteen 2014 mahtui 4 rogainingia, 6 seikkailukilpailua, yksi maastomaraton-ultra ja muutama yhteistreenipäivä.

Hienoimpina hetkinä kaudesta jää mieleen voitto Lost in Kajaani -seikkailukilpailusta, Markuksen huikea suoritus ensimmäisellä ultrajuoksumatkalla sekä monet upeat yksittäiset hetket. Näitä hetkiä on kerätty kausikoosteeseen alla.



Vuoteen 2014 kuuluu vielä muutamia rogaining-tapahtumia syksyn mittaan, pikkujouluja ja muuta mukavaa. Vuoden 2015 kuvioista luvassa paljastuksia joulun tienoilla...

tiistai 7. lokakuuta 2014

Itsensä voittamista - Vaarojen ultra 4.10.2014

Viime vuoden reissun jälkeen puhuttiin Antin kanssa, että normimatka on täällä nähty. Molemmat olivat tyytyväisiä suorituksiinsa, eikä tällä matkalla suuria ajan parannuksia olisi luvassa ilman harjoittelun muutosta. Niinpä alkukesästä vähän ennen ilmoittautumisen aukeamista käytiin lyhyt keskustelu.
Lopulta ilmoittautuminen hoidettin vasta torstaina, mutta Kolille matkattiin perjantaina 3.10.2014.

Odotukset, jännitykset ja valmistelut

Antilla oli kurkkukipu vaivannut alkuviikosta ennen kilpailua, mutta kisan aattoiltana tehdyn lenkin jälkeen oli Anttikin vielä matkaan lähdössä. Aamuyöstä kipu kuitenkin paheni ja kilpatrikoot vaihtuivat toppavaatteisiin ja kisareppu kameraan.
Postikorttimaisemat tallentuivat Antin muistikortille. Linkki galleriaan tekstin lopuksi.

Markuksella kyseessä oli ensimmäinen ultra, kuten Antillakin olisi ollut. Varsinaisia aika tavoitteita ei ollut, ajatuksena kuitenkin juosta ensimmäinen kierros noin 5½ tuntiin ja tulla toinen kierros maaliin asti mieluiten alle 12h kokonaisajalla. Suurimpana huolen aiheena ennakkoon olivat jalkapohjat, joille ei löydy lappeen Rannoilta sopivia harjoitusmaastoja tätä koitosta varten.

Eväänä Markukselle lähti mukaan
Varusteina päällä ja mukana kulki
  • pitkät trikoohousut
  • pari paitaa päällekäin
  • jalassa Salomonin S-Lab Sense 3:set
    Nämä lähtivät pari viikkoa aikaisemmin Mäntsälästä myyjän jalasta (oikean koon tilaaminen olisi kestänyt liian kauan)
  • päässä putkihuivi
  • selässä fillarointiin tarkoitettu Ospreyn Viper 4-reppu
  • repussa juomat, ruoat ja pakolliset varusteet

Omilla vahvuuksilla liikkeelle

Suunnitelmana oli alusta asti ottaa erityisesti ylämäet rauhallisesti ja rullata alamäet reippaasti, tasaisella niin kuin hyvältä tuntuu. Ensimmäisen 20km aikana omaa paikkaa ei varsinaisesti tuntunut letkasta löytyvän, ylämäissä annoin tarkoituksella siimaa ja alamäissä painelin ohi - juttuseura vaihtui taajaan. Juttua riitti Barcelonan alueen vuorijuoksuista laskuvarjohyppyihin ja mykoplasmaan.
Helppoa menoa alkumatkasta.

Kolinvaaralle - reippaasti alas ja kohti Ryläystä. Ryläyksestä oli kovin raskaita muistoja edellisiltä parilta vuodelta. Tällä kertaa näkötorni tuli vastaan täysin yllärinä, kun odotin koko ajan vielä yhtä pahaa nousua. Loppu kierros rauhallisesti, ylämäet kävellen alamäet rullaten. Etureisiin rupesi tulemaan pientä kireyttä rullatessa kohti satamaa, mutta ei mitään pahaa.
Aamun sumu loi välillä varsin satumaiset olosuhteet.

Ylipitkä huolto ja uudelle kierrokselle

Ensimmäinen kierros meni kokonaisuudessaa erittäin kevyesti. Kroppa tuntui huollossa erittäin tuoreelta ja mieli korkealla. Tarkoituksena oli tankata reilusti, mutta tuntui ettei mikään mukana oleva maistu siinä kohdassa, joten tyydyin puoleen lautaselliseen järjestäjien soppaa. Uudet makkarat reppuun, turhaa pyörimistä ja menoksi. Huoltosuunnitelman puuttuessa käytiin huollossa aivan liikaa aikaa, mutta osaapahan ensi kerralla paremmin.
Tauko meni taukoillessa, ei huoltaessa.

Kakkoskierroksen alkuun painelin ensimmäiset noin 13 km yksikseni, mutta meno maistui ja aika tuntui liitävän siivillä. Hieman tasaisemmalle osuudelle tultaessa saavutin Antti Erosen, joka toivotteli minut kovasti tervetulleeksi pitämään vauhtia yllä. Lähes yhtä matkaa taivalsimmekin sitten seuraavat 12 km. Tuolle välille osui minun osaltani myös kilpailun heikoimmat hetket. Onneksi Antti oli pitämässä vauhtia niinä hetkinä ja jopa odottamassa mäen päällä, jotta pääsen mukaan menoon. Kiitos myös Kiviniemen huollolle Pätkiksestä, joka raikasti mieltä erittäin paljon. Pätkiksen perään makkarakin maistui.
Kolinvaaran jälkeen energiatasot olivat alhaalla.
Onneksi Antti Eronen oli matkassa mukana ja juttua riitti.

Kolinvaaran jälkeen hovikuvaaja Nousiainen oli jälleen napsimassa kuvia ja kertoi samalla että eroa on eteen ja taakse noin 5 minuuttia. Onnekseni kuulin väärin ja kun ensimmäisen jyrkän, Ryläystä kohti vievän, nousun jälkeen tuntui olo taas energisemmältä, niin ajattelin ottaa edellä menevän kaverin kiinni - olihan eroa vain 2½ minuuttia. Hups.

Askel sai mukavan menon taas ja Antti jäi nopeasti taakse. Ryläyksen loppu vaiheessa kuulin taas hieman erosta edellä meneviin, mutta ajatuksena oli vielä kovasti tehdä "vain oma suoritus".

Juoksukilpailu

Noh. Kun ensimmäinen selkä näkyy edessä ja on kuullut että niitä on tasaisin välein useampikin, niin jotain herää sisällä ja oma suoritus unohtuu täysin. Kroppa tuntui onneksi erittäin hyvältä vieläkin etureisiä lukuunottamatta. Kolme ohitusta alle kolmen kilometrin matkalla ennen viimeistä juomapaikkaa ja neljäskin kilpakumppani kiinni ajettuna. Juomapussin tarkistus ja mukillinen vettä veivät aikaa enemmän kuin toisten tauot ja taas sai juosta kiinni.

Vaan sepä ei tiellä niin onnistunutkaan. Suunnitelmana oli edelleen kävellä ylämäet, mutta kun ei toisetkaan. Ja sitten juostiin. Rantatiellä pari vain karvan yli 5 minuutin kilometriä, mutta osa kavereista juoksi silti karkuun. Otti päähän niin mahdottomasti, ei voi mennä niin että ensin saa toiset helposti kiinni polulla ja sitten ei ole mitään saumoja helpolla osuudella. Toivoa herätti vielä tulevat polkuosuudet Ukko-Kolin rinteillä.

Poluilla olin taas vahva muihin nähden ja sain muutaman kaverin ohitettua. Jaakko Lehto pääsi kuitenkin jo näköetäisyyden päähän ennen poluille tulemista, mutta ajattelin kokeilla onko kiinni saamiseen mahdollisuuksia, kun omat jalat sen mahdollistivat. Jaakkoa en kiinni saanut, mutta noin 800 metriä ennen maalia näin toisen selän edessäni niin raskaalla askeleella että vielä piti kokeilla. Viimeisellä jyrkällä tuntui että lyyhistyy maahan millä hetkellä hyvänsä, mutta vielä piti taistella ja tasanteella ennen terassia nousin ultralla sijalle 16.
Melko hapokasta mäkeä, mutta vielä piti repiä.
Maalissa väsytti.

Tulokset

  • maalissa ajassa 11:04:08
  • GPS-datan mukaan matkaa kertyi 87,45 km
  • sijoitus 16.
  • nousujohteinen kilpailu - vaauhdin jako onnistui hienosti
  • onnesta ja helpotuksesta joutui maalissa itkemään muutaman minuutin
  • pari varpaan kynttä mustana
  • hiertymiä selässä, kyljissä ja kainaloissa
  • etureidet aivan jumissa, niin että sattuu
  • järjetön into katsella ensi kesän pitkiä kisoja
  • kokonais juoksukilometrit tälle vuodelle nousivat nyt karvan yli 600:n. Tämä taitaa olla aika vähän tuossa seurassa.
Linkkejä

maanantai 6. lokakuuta 2014

Vaarojen maratonin reitti kuvina

Rajavilleistä Vaarojen Maratonin 86 kilometrille olivat ilmoittautuneen Markus ja Antti. Viime hetken sairastumisen vuoksi Antin juoksureppu vaihtui kisa-aamuna kamerarepuksi ja ultran valloitus siirtyi ensi vuoteen.

Antin osalta "kisaraportti" siis kuvakertomuksena siitä, millainen Vaarojen Maratonin reitti on valokuvaajan silmin.

Varsinainen polkujuoksujuhla alkaa 6 km kohdalla kun reitti erkanee Rantatieltä. Herajärven kierroksen reitillä mennään jatkuvasti ylös ja alas kivikkoiselle ja juurakkoisella polulla. Tätä ennen on lämmitelty reilut 3 km laskeutumalla Kolilta Rantatielle, jota pitkin on kuljettu vajaat 3 km.

Alkuosuuden hienoimmat maisemat avautuvat 9,5 km kohdalta Jauholanvaaralta. Taustalla häämöttää Herajärven pinta 150 metriä alempana. Tästä eteenpäin polun korkeuserot tasoittuvat hieman ja tarjolla on hetkittäin jopa tasaista maastoa.
14,5 kilometrissa ollaan jo lähes Herajärven pinnan tasolla. Jauholanvaaralta ollaan tultu alaspäin yli 100 vertikaalimetriä ja lähdöstä yli 150 m. Tässä vaiheessa väsymystä ei saa vielä tuntea tai muuten loppumatkasta tulee pitkä. Seuraava 2,5 km matka Kiviniemen lossille mennään monin paikoin metsäautoteita seuraillen.

Kiviniemen vetolossin jälkeen noustaan 85 metriä Kolinvaaralle, joka antaa esimakua Ryläykselle. Vaaralta laskeutuminen on tähänastisen reitin teknisintä osaa. 65 vertikaalimetrin laskeutuminen päättyy tälle sillalle, josta aletaan jälleen keräämään korkeuserometrejä kohti Ryläystä.

Kolinvaaran ja Ryläyksen väliin mahtuu parinsadan metrin tiepätkä Heraniemessä - ylämäkeä tietenkin. Tässä kohtaa ollaan matkan puolessa välissä. Tossun kärjet ovat kääntyneet jo maalia kohti, mutta hyvänolontunne voi loppua hyvin nopeasti seuraavalla Ryläyksen osuudella.

Ryläys. Lähes 10 kilometriä ylä- ala- ja sivumäkeä, lukematon määrä kiviä ja juuria, jyrkkiä kallioita ja upeita maisemia Herajärvelle tällä kertaa sen toiselta puolelta. Näkötornin ohittaminen tarkoittaa huipun saavuttamista. Alamäki on paikoin todella jyrkkä ja pari kertaa polkujuoksu muuttuu vuorikiipeilyksi. Nämä 28 km kohdalla olevat kalliot tarkoittavat että matkaa tielle on enää reilu kilometri.
Tätä kohtaa jokainen Vaarojen maratonin juoksija odottaa! Ryläys on takana ja parkkipaikan kulmalla on aina yleisöä kannustamassa osuuden kunnialla selvittäneitä. Pahin on nyt takana ja pian odottava 30 kilometrin virstanpylväs nostaa tunnelmaa vielä lisää.

Reitin pisin tieosuus päättyy 38 kilometrissä, jossa aloitetaan nousu laskettelurinteen lenkille. Tieosuuden helppoudesta huolimatta se on raaka väsyneille jaloille. Vaikka 80 vertikaalimetrin nousu on alussa leppoisan loiva, täytyy juoksutahdin ylläpitämiseksi tsempata tosissaan.

Laskettelurinteen lenkki laskeutuu takaisin tien tasolle. 1,5 kilometriin tulee siis 80 vertikaalia nousua + saman verran laskua. Väsyneillä reisillä alamäki on usein ylämäkeä tuskaisempi. Polku on melko helposti juostavaa mutta joka askeleen sattuessa etureisiin saattaa ilme lipsahtaa irvistyksen puolelle. Alamäki jatkuu tiellä vielä Satamaan saakka, jossa odottaa 40 kilometrin raja - ja loppunousun alku.

Reilun 2 kilometrin loppunousuun vertikaalimetrejä tulee n. 200. Kirsikkana kakun päällä odottaa loppujyrkkä, jonka päällä maratoonareiden kannustusjoukot tsemppaavat maalia kohti taistelevia. Loppujyrkän jälkeen viimeiset 100 m (ylämäkeen tietenkin) hotellin terassille menevät nautiskellessa ja tutuille vilkutellessa.

Muiden tullessa maaliin 86 kilometrin ultra-sarjan juoksijat täydentävät reppuun huoltolaatikosta uutta evästä ja otsalamput. Lautasellinen soppaa kurkusta alas ja homma alkaa alusta.

Lisää otoksia näistä ja muutamasta muusta paikasta löytyy KUVAGALLERIASTA.