Vasaloppet 4.3.2018

Omalta kohdalta hiihdon ”kisakausi” tuli 4.3.  Ruotsissa siinä isoimmassa ja ”kauneimmassa” kilpailussa eli Vasaloppetissa. Tuo maailman suurin hiihtotapahtuma on ruotsalaisille pyhä asia ja siihen osallistuminen kuuluu melkeinpä kansalaisvelvollisuuksiin. 

Vasaloppetin reitti

Hattua täytyy kyllä ruotsalaisille tästä tapahtumasta nostaa. Sen lisäksi, että itse päätapahtumaan Vasaloppetiin otetaan 15800 hiihtäjää ja se myydään loppuun hetkessä, on koko kisaa edeltävä viikko täynnä erilaisia hiihtotapahtumia samaisella reitillä, eikä niissäkään tarvitse yksin hiihdellä, vai miltä kuulostaa seuraava:

·         Lyhyt Vasa (30km) – 7023 hiihtäjää

·         Naisten Vasa (30km) – 7618 hiihtäjää

·         Nuorten Vasa (9 tai 19km) – 535 hiihtäjää

·         Sunnuntain avoin latu (90km) – 8437 hiihtäjää

·         Maanantain avoin latu (90km) – 5429 hiihtäjää

·         Puoli Vasa (45km) – 4088 hiihtäjää

·         Viesti Vasa (90km) – 2400 joukkuetta – 5 hiihtäjää/joukkue

·         Yö Vasa (90km) – 1500 hiihtäjää

·         Lasten Vasa (9km) – 808 hiihtäjää

Komeita lukuja yksittäisinäkin tapahtumina, saati, että ne järjestetään omina päivinä samassa paikassa. Siihen päälle kun lisää vielä kesäiset pyöräily- ja juoksutapahtumat samoissa maisemissa, joista varsinkin pyöräilyn päätapahtuma kerää n. 13000 osallistujaa, nousee tapahtumien vuosittainen osallistujamäärä n. 80 000:een. Sen luvun kun kertoo vaikkapa 50€:lla päästään aika isoon summaan jo pelkästään osallistujamaksuissa. En tiedä mitkä kaikkien tapahtumien osallistujamaksut ovat, mutta esim. Vasaloppetin osallistujamaksu on 175€ eikä järjestäjän tarvitse hirveästi hintaportaita miettiä.

Itsellä tämä on nyt kolmas talvi kun olen käynyt näitä WorldLoppet hiihtoja maailmalla. Toissa talvena kävin Italiassa hiihtämässä Marcialongan ja viime talvena Norjassa Birkebeinerrennetin. En pidä itseäni minään kilpahiihtäjänä, ennemminkin luokittelisin itseni hiihdon harrastajaksi. Montaa vuotta ei elämässäni varmasti ole, jolloin en olisi metriäkään hiihtänyt, mutta toisaalta minään vuonna en ole mitään isoja kilometrimääriä kerännyt, yli 1000km vuotta tuskin koskaan. Mielelläni kyllä enemmänkin hiihtäisin, mutta tässä, kuten kaikissa muissakin harrastuksissa, työ ja perhe haittaavat harrastusta.

Vasaloppetin profiili

Matkajärjestelyt

Matkaan lähdin työkaverini Timon kanssa, jonka kanssa olemme käyneet nämä muutkin WorldLoppet kisat. Otimme matkapaketin PWT urheilumatkojen kautta, jolloin ei tarvinnut miettiä sen kummemmin matkajärjestelyjä. Myös itse kisaan pääseminen on huomattavasti helpompaa matkanjärjestäjän kiintiön kautta kuin, että yrittää itse saada ostettua paikan samalla sekunnilla kun ilmoittautuminen aukeaa. Lähdimme matkaan perjantai-iltana, jolloin siirryimme Helsinki-Vantaalle lentokenttähotelliin yöksi aikaisen aamulennon takia. Huonosti nukutun yön jälkeen lauantaiaamuna lensimme Tukholmaan, jossa hyppäsimme muiden PWT:n matkassa olevien kanssa junaan.

Junamatka Arlandasta - Moraan taittui mukavasti ykkösluokassa

Reilu kolmen tunnin junamatkan jälkeen olimme saapuneet Moraan, joka toimii kaikkien alussa mainittujen kilpailujen maalipaikkana. Lounaan, kisaexpo-kierroksen ja kisamateriaalin lunastuksen jälkeen hyppäsimme PWT:n minibussiin, jolla seurueemme siirtyi kilpailun lähtökaupunki Säleniin. Sälenissä majoituimme liikuntahalliin patjamajoitukseen. Melatoniinin, korvatulppien ja silmälappujen avulla sain nukuttua yllättävän hyvin, jopa paremmin kuin edellisenä yönä.

Maalisuora

Mångsbodarnan huoltoa ihmettelemässä

Kilpailunumero

Liikuntasalimajoitus oli ihan toimiva. Ei valittamista.

Herätys oli silti aikaisin, noin neljän aikoihin. Ei muuta kuin kisa- ja lämmittelykamat päälle ja siirtyminen suksien ja kaikkien matkakamojen kanssa läheiselle koululle aamupalalle. 5:30 meidän täytyi olla jo bussissa matkalla kohti kisapaikkaa, jonne siirtyminen kesti n. 15 minuuttia. Syy aikaiseen kisapaikalle siirtymiseen oli kisaladussa, joka kulkee heti lähtösuoran jälkeen Sälenin pääkadun poikki. Tie suljettiin noin klo. 6:00, jotta latu ehdittiin rakentaa tien päälle ennen kilpailun starttia.

Kisa-aamu

Kisapaikalle saavuimme siis jonkin verran ennen kuutta, eli aikaa kisan starttiin oli vielä reilu kaksi tuntia. Ensimmäisenä hommana oli heittää isot laukut numeroituihin DHL:n rekkoihin. Sen jälkeen siirryimme suksien kanssa jonottamaan lähtökarsinoihin. Nämä jonot olivat n. 200m pitkiä, mutta onneksi ne liikkuivat hyvää vauhtia. 30 minuutissa oli jo asettelemassa suksiani lähtöpaikalla. Vasaloppetissa lähtöryhmiä on kaikkiaan 11: eliitti-ryhmä + 9 ryhmää, joihin päästäkseen tarvitsee referenssituloksen jostain ennalta määritetystä kisasta. Viimeinen 10. ryhmä on sitten kaikille lopuille. Ensimmäiset 9 ryhmää ovat kaikki noin 1000 hiihtäjän ryhmiä, ensimmäiset niistä vähän pienempiä ja viimeiset voivat olla vähän isompiakin. Itse lähdin 4. lähtöryhmästä, johon oikeuttavan tuloksen olin tehnyt viime vuoden Ylläs-Levi hiihdossa. Kontrolli lähtökarsinoihin pääsemiseksi oli tiukka. Sisään lähtökarsinaan pääsi ainoastaan kapean portin kautta, jossa henkilön siru luettiin ja samalla tarkastettiin, että onko hänellä kulkuoikeus ryhmään vai ei. Lisäksi mukana sai olla vain yhdet sukset, joilla varattiin siis oma lähtöpaikka. Suksien viennin jälkeen ihmiset hakeutuivat kuka mihinkin lämmittelemään. Aika moni, itse mukaan lukien, siirryimme lähtöpaikalla sijainneeseen Stadiumin isoon lämmitettyyn telttaan. Siellä ihmiset pötköttelivät kuka minkäkin myyntitelineen alla kisan alkua odottaen.

Jonottamassa lähtökarsinaan suksia viemään. Rekkojen välissä vasemmalla näkyy lähtöalue

Lähtökarsinassa

Jokunen suksipari edessäkin jonossa

Vasaloppetissa jokainen osallistuja saa hiihdosta diplomin. Lisäksi jokainen, joka häviää voittajan ajalle alle 50%, palkitaan mitalilla. Olin ennakkoon asettanut tämän tavoitteekseni. Edellisenä vuonna voittajan aika oli jonkin verran alle 4h, joten mitaliin tarvittiin 6h alitus. Ennakkoon olin laskeskellut, että 6h aikatavoite voisi olla ihan mahdollinen. Se vaatisi 6x 15km/60min. Se on sellaista vauhtia, johon itse pystyy yksin rennon reippaalla iltalenkillä. Eli olisi ihan tehtävissä, toki niitä pitäisi hiihtää 6 putkeen. Tavoitteet olivat tosin vähän eläneen kisaa edeltävän viikon aikana. Koko viikon olin taistellut sairastumista vastaan ja toiveena oli ylipäätään päästä hiihtämään. Muu perheeni oli ollut viikolla kuumeen kourissa ja itsellänikin oli ollut todella epämääräinen olo koko viikon ajan. Kisa-aamuna olo oli kuitenkin ihan hyvä ja esim. mitään kurkkukipua tai kuumeista oloa ei ollut havaittavissa, joten lähdin luottavaisin mielin kisaan mitali mielessäni.

Ilmoja pitelemässä Stadiumissa Timon ja Marin kanssa

Takaisin lähtöalueella 10min ennen lähtöä

Kilpailun alku - virheet valmistautumisessa

7:40 oli viimein aika siirtyä lähtöpaikalle. Jokaisessa lähtökarsinassa oli puinen aitaus, joka oli tarkoitettu viimeisille vaatteille. Ylimääräiset vaatteet siis pakattiin isoon numeroituun pussiin, joka heitettiin ennen lähtöä aitaukseen. Varsinaista lähtölaukausta ei ainakaan minun lähtöpaikalle asti kuulunut, eikä lähtöä muutenkaan huomannut kuin lähtövaatteen nousemisesta. Omalla lähtöpaikallani jono ei liikahtanut vielä hetkeen eteenpäin. Lopulta kun liikkeelle päästiin, oli alkuvauhti ihan mallikasta. Tosin vauhti tyssäsi sitten muutaman sadan metrin jälkeen kuin seinään, kun käännyimme ylittämään Sälen pääkatua ja kipuamaan sen toisella puolella odottavaa alkunousua. Lähtösuoraa tasuria työntäessäni oli tunne, että ei jalassa ole nyt ainakaan ihan liukkain kapula. Ajattelin, että se voi tosin johtua myös uudesta lumesta. Ensimmäinen nousu päättyy noin 3 km kohdalle. Noustavaa ensimmäisessä mäessä on noin 200 nousumetrin verran, mutta ruuhkan takia se mennään lähinnä kävellen sulassa sovussa välineitä säästellen. Mäen päällä katsoin kelloa, siinä vaiheessa oli mennyt 30min. Jonkin verran oltiin siis asetettua aikataulua jäljessä. Toki, olin hyvin tietoinen alkunousun ruuhkasta, joten mitenkään yllätyksenä tämä ei tullut. Mäen päältä alkoi pitkä tasatyöntöosuus. Tässä vaiheessa alkoi myös paljastua oman suksen huono kulku. Porukkaa työnteli rennon näköisesti letkoissa ohi milloin vasemmalta, milloin oikealta. Itse yritti aina hypätä letkan perään, mutta vaikka kuinka yritti työntää, ei letkassa pysynyt. No itsepähän olin sukset voidellut, joten eipä tästä voi syyttää kuin itseä. Olin ostanut kyseiset sukset edellisenä talvena ja hiihtänyt niillä Birkebeinerrennetin ja Ylläs-Levin. Birken meni mahataudin kourissa ja Ylläs-Levissäkään tasuriosuuksien luisto ei ollut paras mahdollinen. Silloin ajattelin sen vain johtuvan miehestä. Nyt aloin olemaan vakuuttunut siitä, että vika ei voi olla pelkästään miehessä. Suksi on varmasti pitoalueen keulasta löysä, mikä näkyy varsinkin tasatyönnössä, koska alamäissä ei ollut huomattavissa mitään selkeää eroa muihin hiihtäjiin.

Kun olin yrittänyt aikani roikkua erilaisissa letkoissa mukana, huomasin seuraavan ongelman – pukeutumisen. Koko viikon kisa-alueella oli ollut pakkasta -10:n ja -30 asteen välillä ja ennusteet lupaili kisa-aamuksi -15 asteen pakkasta. Kylmän pelkoa lisäsi vielä järjestäjien viikolla antamat uutisoinnit aamuisista yli -25 asteen pakkasista, jollaisia lukuja ei ollut edes missään ennusteissa lupailtu. Pukeutumisen vaikeutta lisäsi vielä se, että ohutta kisa-asua tulee harvemmin laitettua treenilenkille päälle, eikä kisasykkeilläkään tule usein hiihdettyä treeneissä samanlaisia matkoja kuin kisoissa. Päälle laitoin lopulta merinovillakerraston, rinnasta tuulta pitävän paidan ja tuulta pitävät shortsit, siihen päälle kisa-asun, kaulaan tuubihuivin ja päähän kahdesta pipovaihtoehdosta paremmin tuulta pitävän. Lopulta lähtöhetken lämpötila oli -9 astetta ja maalissa -2.  Tämä oli tietysti hiihtämiseen paljon miellyttävämpi lämpötila, mutta aiheutti sen, että vaatteita tuli laitettua päälle liikaa ja olotila kisan alkupuolella oli lähinnä kiehuva. Ruumiin lämpöä nosti entisestään raskas keli. Sääennusteet lupasivat kevyttä lumisadetta kisaa edelliseksi yöksi, mutta sade alkoi vasta aamulla puoli kuudelta ja kesti koko kisan ajan. Varsinkin ennen lähtöä ja kilpailun alkupuolella sade oli lisäksi aika voimakasta mikä teki laduista pöpperöiset.

Keskivaiheet - tuskien taival

Alkunousun jälkeen seuraava 15 km on hyvin pitkältä pelkkää tasaista tasatyöntöosuutta. Tämän perään seuraava 10 km on laskuvoittoista osuutta, joka tosin hitaassa kelissä ei ollut pelkkää laskuasennossa istumista. 28 km:n hiihdon jälkeen alkaa kilpailun pisin nousu-osuus, jossa hiihdetään käytännössä 4,5 km yhtäjaksoisesti ylämäkeen. Tämän jälkeen tullaan 2 km alaspäin Risbergin taukopaikalle, joka on kilpailun kolmas huolto ja sijaitsee n. 35km lähdöstä. Risbergin jälkeen jatketaan jälkeen ylöspäin 3 km matka. Jos tasatyöntöosuuksilla oli vaikeaa pysyä letkoissa mukana, muuttuivat asetelmat vuorohiihto-osuuksilla. Niissä sai hiihtää omaa latua sen takia, että kaikki muut tuntuivat tulevan selkä edellä vastaan. Jonoihin oli tarvetta mennä vain lepuuttamaan itseään. Risbergista seuraavaan huoltoon Evertsbergiin on matkaa n. 12km ja maasto tällä välillä on yllättävän vaihtelevaa ja mäkistä vaikka latuprofiilista saa tasaisen kuvan. 

Noin 50 km hiihdon jälkeen alkoivat molemmat ranteeni kipeytymään ja kipu tuntui jokaisella tasatyönnöllä. Evertsbergiin saavuttuani päätin kurvata juomapaikan perään suksihuoltopisteelle. Matkan varrella on yhteensä seitsemän huoltopistettä, joista jokaisen yhteydessä on myös Swix:n suksihuoltopiste. Kerroin, että suksissa on liikaa pitoa, huoltomiehet ottivat vanhat pidot pois ja laittoivat uudet. Aikaa tähän varikkokäyntiin meni alle 2 minuuttia. Ei huono. Olisi ehkä pitänyt käyttää sukset huollossa jo huomattavasti aikaisemmin edellisillä huoltopisteillä, mutta ajattelin, että jos suksissa ei ole huollon jälkeen enää olekaan pitoja, niin Evertsbergiin mennessä kisan isoimmat nousut ovat jo takanapäin. Evertsbergistä alkoi noin kymmenen kilometrin mittainen laskuvoittoinen osuus. Vaikka sukset eivät edelleenkään tuntuneet superliukkailta, tuntuivat ne silti selvästi paremmilta kuin kisan alkupuolella. Paremmin luistavat sukset ja parin minuutin huili Evertsbergissä, saivat olon tuntumaan kuin uudesti syntyneeksi. Laskuvoittoisen osuuden jälkeen lähdettiinkin taas ylämäkeen ja eteen tuli pari n. kilometrin pituista nousua. Muutenkin maasto muuttui paljon vaihtelevammaksi ennen seuraavaa Oxbergin huoltopistettä. Oxbergissä matkaa on taitettuna n. 62 km eli jäljellä on vielä 28 km matka. Heti juomapaikan jälkeen alkoivat isoimmat ongelmat. Elimistö ei ilmeisestikään tykännyt lisäenergiasta, koska vatsalihakset, rintalihakset ja käsivarret kramppasivat kaikki yhtä aikaa. Kun tästä kouristelusta selvisi, jatkui vatsojen kramppailu epäsäännöllisen säännöllisenä. Oxbergista seuraavalle huoltopaikalle Hökbergiin on matkaa n. 10 km. Tämä väli oli itselle kilpailun tuskaisin niin fyysisesti kuin henkisestikin. Fyysisellä puolella ranteissa kipu tuntui sen kuin lisääntyvän ja vatsalihakset kramppailivat tasaiseen tahtiin. Lisäksi energiatkin tuntuivat olevan jo aika vähissä. Myös henkinen tahtotila oli aika nollassa. Toiveet kuuden tunnin alituksesta tai edes mitalista olin jo haudannut jonkin aikaa sitten. Nyt lähinnä mietitytti, että näkeekö sitä edes maalia tällä reissulla. Oxbergiin saavuttuani tankkasin itseäni huolella ja tämä ei ainakaan auttanut kramppeihin. Päinvastoin, taas kun veti energiaa sisäänsä, niin vatsalihakset reagoivat tähän entistä kovemmilla krampeilla. 

Viimeiset kilometrit - lopun ihme

Seuraavat 3-4 kilometriä olivat vielä samanlaista taaplaamista, sen jälkeen tapahtui jonkinlainen ihme. Näin 15 km ennen maalia järjestäjien taulun, jossa näkyi miesten ja naisten sarjan voittajien aika, sekä aikarajat mitaliin. Koska keli oli ollut hidas, oli myös kärki mennyt huomattavasti edellisvuotta hitaampaa. Niinpä kilpailun voittoaika oli n. 4:24 mikä tarkoitti, että mitaliin oikeuttava aikaraja oli 6:36,50. Vilkaisin kelloa. Se näytti jotain 5:27 h, minulla olisi siis vielä 70 minuuttia aikaa. Ajattelin, että sehän on ihan tehtävissä. Minähän otan sen mitalin! Tein nopeita laskutoimituksia päässäni. 15km alle 70 min vaatisi noin 4:30 min kilometrejä. Onneksi Loppetissa jokainen kilometri on merkitty maastoon taululla. Tarkkailin kilometriaikojani. Ensimmäiset kilometrit taittuivat jonkin verran alle tämän tavoitteen. 10 km maalista, aikaa oli jäljellä vajaa 50 minuuttia. Tämän jälkeen tultiin viimeiselle huoltopaikalla Eldrisiin. Tässä olin ottavinani urheilujuomaa, mutta se olikin lihalientä. Lihaliemen maku ei ole paras mahdollinen, mutta tähän olotilaan se oli parasta mitä saattoi toivoa. Huomasin sen auttavan välittömästi lihaksiini. Krampit ja krampin tunteet katosivat. Samalla huomasin, että enpä ollut kiinnittänyt enää toviin huomiota kipeisiin ranteisiinikaan. Muutenkin olo tuntui paljon vahvemmalta kuin vielä 10 km aikaisemmin. Ihmeellisiä voimavaroja sitä ihmisestä löytyy, kun adrenaliini ja tahdon voima ottavat vallan. 5 km matka 80-85 km välillä sujui n. 20 minuuttiin. Minulla oli siis viimeiselle 5 km:lle n. 30 minuuttia käytettävissä. Nyt olin varma mitalirajan alituksesta. Himmasin suurinta puristusta, jotta loppumatkalla ei iskisi enää mitään isoja kramppeja tai tulisi mitään täydellistä hyytymistä. Viimeisen kilometrin alkaessa katsoin kelloa, että tässä voisi olla vielä mahdollisuus 6:30 alitukseen. Pientä loppukiriä koitin itsestäni puristaa, mutta ehkäpä suurin rytminvaihtokyky oli jo karissut edelliselle 89 km:lle. Maalissa loppuaika oli 6:30,13. Maalissa olo oli yhtä aikaa tyhjä, väsynyt ja onnellinen. Oli hienoa päästä maaliin. Vielä hienompaa oli saavuttaa kaikista vaikeuksista huolimatta mitali-tavoite. Samalla tuli myös mietittyä, että olihan työmaa ja tästä kun selvisi niin ei enää koskaan uudestaan. Jotta ei tule väärää kuvaa, niin toki ajatukset muuttuivat jo tuntien ja päivien jälkeen vähemmän synkiksi.

Mitali \o/

Toimivat järjestelyt

Maaliintulon jälkeen hiihtäjät ohjattiin aidattua käytävää pitkin aidattuun suksinarikkaan. suksinarikka oli jaettu noin 10 numeroituun luovutustiskiin. Vastineeksi tiskiltä sai narikkalapun. Tästä matka jatkui 20 metriä eteenpäin tien varteen, jossa tyhjä bussi odotti kyytiläisiä. Muutaman kilometrin siirtyminen bussilla ison jalkapallokentän laidalle, josta löytyivät lähdössä jätetyt varustesäkit ja laukut numerojärjestyksessä. Kamat kantoon ja siirtyminen 200-300 metrin päähän isoon salibandyhalliin. Tämä oli varattu miesten suihkutilaksi. Itse pelikenttä toimi pukuhuoneena ja hallin pukutilojen suihkutilat suihkuina. Suihkuhuoneita oli joku 4-6 kappaletta, joissa jokaisessa oli noin 10 suihkua. Monta kymmentä metriä pitkä suihkujono eteni yllättävän nopeasti, vettä riitti ja se oli lämmintä. Naisten suihkutiloina taisi toimia salibandyhallin vieressä sijaitseva uimahalli. Suihkun jälkeen puhtaat ja lämpöiset vaatteet päälle ja siirtyminen taas jalan parin sadan metrin päähän Moran jäähalliin. Täällä tarjottiin hiihtoon kuuluva ruokailu, jossa tarjolla oli jonkinlaista lasagnea. Ruuan jälkeen non-stoppina kulkeneet bussit odottivat hallin pihassa ja kuljettivat hiihtäjät takaisin maalialueelle. Ei muuta kuin narikasta sukset matkaan ja kohti kotia. Joskus olen kuullut jonkin verran negatiivista palautetta Vasaloppetin järjestelyistä. Itselläni ei ollut kyllä valittamista -  päinvastoin - huomioiden vajaan 16000 hiihtäjämäärä, järjestelyt toimivat mielestäni loistavasti.

Nyt itselläni suoritettuna ovat ehkäpä kaikki maailman kuuluisimmat hiihtokisat: Marcialonga, Vasaloppet ja Birkebeinerrennet. Niiden vertaileminen on vaikeaa. Kaikissa on omat hienoutensa ja niiden järjestykseen laittamiseen vaikuttaa myös omat tuntemukset kilpailun ajalta. Jos puhtaasti tunnelmaa ja elämyksiä arvioi, niin laittaisin kisat järjestykseen: Marcialonga, Vasaloppet ja Birkebeinerrennet. Kotimaasta lisäisin vielä listalle Ylläs-Levin, joka oli viime vuonna todella hieno kisa.

-Jari-