Ensimmäinen Kalevan kierroksen laji – luistelu, suoritettiin
siis viikko sitten lauantaina. Samalla tämä oli ensimmäinen kerta meille
molemmille, kun olimme jonkinlaisen luistelukilpailun lähtöviivalla. Kalevan
kierroksen luisteluun osallistui tänä vuonna 251. kisaajaa. Luistelijat oli
jaettu kuuteen erään, joista ensimmäinen starttasi liikkeelle jo klo: 8:00
aamulla. Toinen ja kolmas erä oli varattu kovimmille luistelijoille. Näihin
eriin päästäkseen piti olla esittää tarpeeksi kova aikaisempi tulos. Viimeinen
eli kuudes erä oli nimikoitu hitaille luistelijoille. Itse luisteli neljännessä
erässä ja Markus viidennessä. Luistelussa luistellaan 400m pikaluistelurataa 75
kierrosta ympäri. Ajanotto tapahtuu nilkkaan tulevalla sirulla, mutta jokaisella
luistelijalla täytyy olla myös oma kierrostenlaskija, joka merkitsee valmiiseen
kaavakkeeseen kokonaisajan jokaisen kierroksen jälkeen. Markuksen kanssa
toimimme toistemme kierrostenlaskijoina.
Kisamatka taitettiin Mikkelistä Seinäjoelle kisapäivänä
Lähtökohdat luisteluun eivät kummallakaan olleet ihan
optimaaliset. Markuksen selkä oli ollut jo useamman viikon jumissa ja kaikki treenit
tämän johdosta aika vähissä. Lisäksi Markus pääsi ensimmäisen kerran testaamaan
pikaluistimia vasta viikko ennen kisaa Mikkelissä, joten luistelutreenit
pikaluistimilla jäivät Markuksella yhteen tuntiin ja 20km:iin. Onneksi Markus
sai vielä kisaviikolla fyssarikäynnillä availtua pahimpia lukkoja selästä ja
lantiosta. Minä taas sairastuin keskiviikkona ilmeisesti RS-virukseen. Tyttöni
sairasti saman taudin edellisellä viikolla ja olin jo siinä uskossa, että
selvisin tartunnatta. Tietenkin tauti iski sitten juuri ennen kisaa päälle.
Varsinkin torstaina keuhkot tuntuivat siltä kuin niitä olisi raastinraudalla
vedelty. Onneksi perjantai oli keuhkojen osalta jo parempi, mutta sen sijaan
kurkku tuli aika kipeäksi. Perjantain, pe-la yön ja lauantaiaamun kurkku tuntui
todella kipeältä. Onneksi lauantaina matkalla Seinäjoelle kurkkukipu hellitti,
joten kisaan saattoi lähteä ilman kaktusta kurkussa. Ennen kisaa kävin
ottamassa lämpöjä juoksemalla ja samalla sai yskiä ja räkiä keuhkoista enimmät
limat pihalle. Luistelun alkulämmittelyssä olo tuntui jo ihan hyvältä, joten
tautia ei tarvinnut lähtöviivalla enää miettiä.
Alkulämmittelyssä olo oli ihan hyvä ja luottavainen
Vaikka omasta tasosta en ennakkoon osannut sanoa oikein
mitään, arvioin, että tunnin alitus voi olla hyvässä erässä mahdollista, 65min
loppuaika täysin realistinen ja yli 70min pettymys. Olin suunnitellut oman
taktiikkani niin, että lähden heti alusta asti rohkeasti kärjen tuntumaan ja
haistelen siinä erän vauhtia. Luistelussa peesistä on pyöräilyn tavoin suuri
hyöty, joten jos kärki menee kovaa ja väliin tulee isoja rakoja, niiden kiinni
luistelu on voimia vievää. Luistellessa ei myöskään kovin kauaa voi mennä
ylikovaa, koska hapot iskevät nopeasti, joten parempi on sijoittua ryhmän
kärkipäähän kuin jäädä kauemmaksi. Lisäksi jokaisessa erässä jaettiin 10 km eli
25 kierroksen ja 20 km eli 50 kierroksen kohdalla, bonussekunteja kolmelle
parhaalle 30-20-10 sekuntia, joten niidenkin saaminen mahdollisuuksien mukaan
kiinnosti.
Kun luistelu lähti liikkeelle olin jo noin 10-15 kierroksen
jälkeen yhtä aikaa sekä vähän pettynyt, että aika varma siitä, että tämä on
minun eräni. Pettynyt siinä mielessä, että mitään kovin kovia tai edes yksittäistä
kovaa luistelijaa ei erästä tuntunut löytyvän, mutta samaan aikaan olin
itsevarma, että tulen viemään bonussekunnit ja erän voiton. Ensimmäisen
kirikierroksen lähestyessä meitä oli kärjessä kahdeksan luistelijan nippu. Olin
päättänyt, että nostan itseni kärjen tuntumaan kirikierroksen lähestyessä, otan
kärkipaikan kierroksen alkaessa ja kontrolloin siitä tilannetta pitäen
kärkipaikan koko kierroksen ajan. Taktiikka toimi ja kovin tiukkaa taistelua
sekunneista ei tullut. Kirikierros hajotti porukkaa sen verran, että sen
jälkeen meitä oli jäljellä enää neljän luistelijan porukka, joista kaksi ei
halunnut tehdä muuta kuin peesata. Puolivälin kohdilla meitä oli kärjessä
jäljellä enää kaksi ja jälkimmäinen kirimaali tuli minulle vielä ensimmäistäkin
helpommin. Kyselin vähän toiselta luistelijalta fiiliksiä ja vauhdin
kiristämismahdollisuuksia loppua kohden, mutta hän kertoi, että juurikaan pysty
enää vauhtia kirimään. Jokunen kierros vedettiin vielä vuorovetoa kierros
kerrallaan. Sen jälkeen aloin itse vetämään kaksi tai kolme kierrosta kerralla
joiden jälkeen yhden peesasin. 12 kierrosta ennen maali en enää kärkipaikkaa
luovuttanut ja viimeiset yhdeksän kierrosta luistelin jo yksin. Loppuajaksi
tuli 1:04:03, josta vähennettiin siis yhteensä 60 sekuntia bonussekunteja. Olin
tyytyväinen suoritukseen vaikkakin hyvässä erässä olisi varmasti ollut
mahdollisuuksia 60 minuutin pintaan.
Markusta evästin samoilla eväillä omaan eräänsä, kuin millä
itse lähdin liikkeelle. Markus kertoi, että ei muista milloin viimeksi olisi
jännittänyt näin paljon ennen kisan alkua. Itse koitin kovasti luoda uskoa ja
tsempata miestä. Yleiskunnosta tai luistelutaidosta Markuksen suoritus ei jäisi
kiinni, mutta staattinen luisteluasento ei luonnollisesti ole parasta
mahdollista hoitoa kipeälle selälle. Selän lisäksi vähäinen treeni varmasti aiheutti
Markukselle ylimääräistä jännitystä.
Markus aloitti oman eränsä suunnitelmien mukaan kärjen
tuntumassa. Markuksen erä vaikutti paljon edellistä omaa erääni laadukkaammalta
ja kärjessä oli noin 10 luistelijan porukka, joka piti hyvää vauhtia yllä.
Markuksella ei näyttänyt olevan mitään ongelmia pysyä porukan mukana.
Ensimmäiselle kirikierrokselle Markus lähti keulassa, mutta takasuoralla pari
luistelijaa paineli hänestä ohi. Maalisuoralla Markus kävi viimeisistä bonussekunneista
tiukkaa kisaa, mutta hävisi ne alle luistimen mitalla. Puolen välin tietämissä
kärkinipussa, juuri Markuksen edestä kaatui kaksi luistelijaa. Tämä aiheutti kärkiryhmän
jakautumisen kahteen neljän luistelijan ryhmään joista jälkimmäiseen Markus jäi.
Kuten aikaisemmin mainitsin, syntyneiden erojen kiinni luisteleminen on
haastavaa ja nytkin, vaikka eroa oli pitkään vain 10-20 metriä se ei tullut
enää kiinni. Toisen kirimaalin kohdalla Markus oli vielä menossa minun ajan
alle, mutta sitten selkä alkoi vaivata ja vauhti hyytyä loppua kohden.
Loppuajaksi Markuksella tuli 1:04:50.
Markus vauhdissa
Luistelun nopeimman ajan luisteli Antti Järvenpää, joka
pysäytti kellon aikaan 50:48,6. Jonkun verran on siis vielä treenaamista meillä
molemmilla. :) Luistelun voitolla Järvenpää otti Kalevan Kierroksen kärkipaikan
ja lajivoitosta tulleet 1000 pistettä. Ensimmäisen lajin jälkeen Jari on
kokonaistilanteessa sijalla 74. pistein 717,27 ja Markus sijalla 87. pistein
686,81.
Luistelun tulokset ja pistetilanne ensimmäisen lajin jälkeen. Seuraavaksi sitten 100% panostus hiihtokauteen.
Luistelun tulokset ja pistetilanne ensimmäisen lajin jälkeen. Seuraavaksi sitten 100% panostus hiihtokauteen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti