Tunnelmia seikkailukisoista Rajavillit -joukkueen silmin, korvin ja sormin jo vuodesta 2012.
Rajavillit koostuu multisportista, rogainingista sekä muista seikkailulajeista kiinnostuneista entisistä ja nykyisistä Lappeenrantalaisista miehistä ja naisista.
Rajavillit vietti viime vuoden vähän hiljaiseloa ja
mediahiljaisuutta. Naiset kilpailivat jonkun seikkailukisan ja niistä yhden raportinkin kirjoitti. Miesten saldo puolestaan oli yksi kisa ja nolla blogitekstiä. Antin ja allekirjoittaneen (Jarin) voimin kilpailimme voitokkaasti Lahdessa Evo multisportissa, mutta ei me siitä saatu mitään juttua kirjoitettua. Se ei tietenkään tarkoita sitä etteikö meidän porukka olisi
viime vuoden aikana kisaillut ollenkaan, mutta se miksi kimpassa kisailut
jäivät vähiin, johtui useasta eri syystä. Jokaisella oli enemmän tai vähemmän jotain
muita kisatavoitteita ja kokonaan muuta tekemistä. Itse sain keväällä perheenlisäystä ja tarkoituksellisesti
keskityin enemmän treenailuun perheen ehdoilla kuin kisaamiseen.
Se miksi tätä blogikirjoitusta nyt raapustelen, johtuu
Markuksen kanssa tälle vuodelle punotuista uusista juonista. Meillä on parikin
eri projektia suunnitelmissa, mutta paljastetaan niistä nyt vasta toinen. Itse
olen useamman vuoden miettinyt tai haaveillut Kalevan kierrokselle osallistumista ja
viime vuonna otin asian Markuksen kanssa puheeksi. En muista tarvitsiko minun
Markusta suuremmin mukaan houkutella, mutta enemmän se oli aluksi vain
sellaista idean palloittelua. Sitten Markus meni mainitsemaan asian jossain hänestä
tehdyssä lehtijutussa, joten eihän sitä voinut sen jälkeen enää perua.
Suunnitelmissa meillä olisi pitää Rajavillien blogi nyt aktiivisena päivittelemällä
tänne ainakin Kalevan Kierroksen kisakauden kuulumisia säännöllisin väliajoin.
Se kenelle Kalevan kierros on kilpailuna vieras, niin avaan
hieman asiaa. Kyseessä on kuudesta eri lajista koostuva kokonaiskilpailu, johon
lajeina kuuluvat luistelu, hiihto, suunnistus, soutu, pyöräily ja juoksu.
Tarkempi aikataulu, matkat ja tapahtumapaikka näkyvät alta ja linkkiä
klikkaamalla löytyy vielä lisätietoa.
Kuten yltä voi todeta, matkoina kilpailut eivät ole mitään
extreme-pitkiä. Kestävyyden osalta ei siis vaadita mitään ultramatkojen
kestävyyttä, mutta lajirepertuaari vaatii monipuolista lajitaitoa ja lajikestävyyttä.
Vielä vuonna 2012 tarjolla oli myös
pitkät matkat, jossa osa lajeista suoritettiin suurin piirtein tuplapituisina.
Sen jälkeen pitkät matkat poistuivat valikoimasta ja tarjolla on ollut vain
yhdet kisamatkat per laji.
Kokonaiskilpailun pisteiden laskemisesta
kerrotaan Kalevan Kierroksen sivuilla seuraavasti: Kalevan Kierroksella jaetaan
pisteitä siten, että osalajin voittaja saa 1000 pistettä. Muiden pisteet lasketaan
suhteuttamalla suoritusaika voittajan aikaan. Suhteelliset aikaerot vaihtelevat
lajista riippuen, mm. pyöräilyssä ilmanvastus ja soudussa virtausvastus
tasaavat kilpailijoiden aikaeroja kun taas suunnistuksessa fysiikan lisäksi
vaadittava taitoelementti kasvattaa eroja. Lajien erilaisesta luonteesta
johtuen pistelaskennassa käytetään lajikohtaista etukerrointa, jonka avulla
lajit pyritään asettamaan tasaveroisiksi toisiinsa nähden. Lajikohtainen
etukerroin perustuu pitkä-aikaisiin tilastoihin.
Vaikka Markuksen kanssa aiheesta ei ole
ollut vielä puhetta, niin kai tästä kokonaiskilpailusta täytyy jokin
leikkimielinen keskinäinen kisa laittaa pystyyn. Keskinäisen kilpailun spekulointia
voidaan tehdä tarkemmin myöhemmissä blogikirjoituksissa, mutta näin
mututuntumalla kokonaiskilpailusta voi tulla aika tasainen. Molemmille löytyy
lajeista omat vahvuutensa, mutta voittajaa en osaa ainakaan itse vielä arvata.
Ensimmäisenä lajina vastaan tulee siis luistelu. Luistelu
suoritetaan Seinäjoella 400m radalla kiertäen rataa 75 kierrosta. Vaikka
Markuksen kanssa meille molemmille luistelu on tuttua pienestä saakka
jääkiekkotaustan takia, ja liikuttua on tullut niin rullaluistimilla, retkiluistimilla kuin suksillakin, niin tässä lajissa koen omaavani pienen edun. Itse olen
käynyt tämän talven Mikkelissä pikaluistelutreeneissä 1-3 krt. viikossa, kun
taas minun tietojen mukaan Markukselle taitaa olla pikaluistimilla luistelukokemusta
toistaiseksi 0 metriä. Lappeenrannassa kun ei ole pikaluisteluseuraa, niin lajiin
tutustuminen Markuksella on ollut vähän hankalaa. Huomenna sunnuntaina
Markuksen olisi tarkoitus tulla tutustumaan lajiin Mikkeliin. Kaikesta
huolimatta uskon, että hyvin Markuskin tulee luistelun vetämään.
Omalta kohdalta täytyy sanoa, että alun perin mun oli
tarkoitus käydä luistelutreeneissä sen verran, että saan vähän tuntumaan
pikaluistimiin ja seuralta luistimet lainaan kisaa varten. Vaikka osasin
odottaa, että laji ei ole helppo, niin olihan se oma oletus ennakkoon vähän
sellainen, että eihän se nyt kuitenkaan NIIN vaikeata voi olla, koska ”onhan
tässä tullut luisteltua”. Laji on kuitenkin yllättänyt positiivisesti ja jopa
vienyt mukanaan. Tottakai omasta luistelutaustasta on ollut paljon hyötyä
lajiin sisään pääsemisestä ja alun nopeasta oppimiskäyrästä, mutta siitä
huolimatta laji on yllättänyt vaikeudellaan. Nyt kaapista löytyy jo omat
luistimet ja eiköhän harrastus tule jatkumaan ensi viikonlopun jälkeenkin.
Lauantaiaamu valkeni vilposena, mutta ei onneksi sateisena. Olimme aamulla heti kasilta hakemassa kilpailumateriaaleja Tapanilan Hiihtomajalla. Kävimme heti suunnittelemaan reittiä ja iloksemme saimme huomata, että kerrankin pyöräily tapahtuu pääasiassa poluilla ja hiekkateillä. Reittisuunnitelma muodostui melko nopeasti, ilman suurempaa hienosäätöä. Mentiin selkeillä linjoilla suunnistuksen helpottamiseksi.
Tämän jälkeen pyörät vielä kuntoon, karttatelineet kiinni, renkaiden paineen säätö ja lopullinen pähkäilyt mitä kisareppuun tulee. Kerrankin jäi vielä hyvin aikaa ennen lähtölaukausta.
Alkuun oli prologi. Siinä annettiin lähdössä kartta, mihin oli merkitty rastit joiden luona olevat sanat tuli hakea. Seikkailukisoista tuttuun tapaan kannatti ottaa muut jaetut kartat mukaan, jolloin oli helpompi löytää kohta mihin piti suunistaan. Kilpasarjan lähtö oli käännetty juuri vastakkaiseen suuntaan, missä rastit sijaitsivat. Itse rastit löytyivät helposti jonossa juostessa. Päätimme ottaa alun rauhallisesti, Marja oli vasta toipumassa sitkeästä flunssasta, eikä kunnosta ollut oikein varmuutta.
Prologin jälkeen pyörille. Muutama pyörärasti polkuja pitkin löytyi helposti ja karttaan totutellen. Sitten pääsimmekin jo ensimmäiselle jalkaisin tehtävälle suunnistusosuudelle. Kartta saatiin paikanpäällä. Pääsimme suunnistamaan ensi vuoden Jukolan viestin harjoitusmaastoon. (pitänee ensi vuoden jukolaa varten vielä vähän harjoitella, että sieltä pääsee poiskin :D). Pari ekaa rastia Marja löysi todella hyvällä suunnistuksella. Reitti oli ohjattu kulkemaan paikallisen nähtävyyden Pirunpesän ohi ja rastikin siitä läheltä löytyi. Seuraava rasti osui myös tarkasti kohdalleen, mutta sitten vitosrastilla huolimaton suunnaanotto ja niin kuudetta rastia haravoitiinkin 30 ylimääräistä minuuttia. Lopulta löysimme itsemme kartan ulkopuolelta :D. No kiltisti haettiin hävinnyt rasti ja jatkettiin matkaa. Viimeiset rastit olivat suolla, jossa suunnistettiin ilmakuvalla. Suunnistaminen oli helppoa, toisin kuin eteneminen paikoin erittäin märällä suolla. Onneksi kengät olivat hyvin kiinni, ja pysyivät jaloissa kun jalkoja kiskottiin irti lähes vyötärön syvyydeltä suosta. No takaisin pyörien selkään housuja kuivattelemaan ja hakemaan muutama rasti ennen messilän laskettelurinteiden päälle nousua.
Rinteiden päältä löytyi kiikarit ja ohjeena oli löytää niillä rasti vastakkaisen mäen luota. Tämän jälkeen suunnittelimme reitin rastille ja kun rastivahti hyväksyi sen, pääsimme jatkamaan matkaa. Tämän jälkeen oli taas pyöräsuunnistusta useamman rastin verran. Polkuja oli paljon ja kartan luku hidasta, mutta pysyimme oikeilla poluilla.
Maastopyöräilyn jälkeen kilpailukeskuksessa oli nuorallakävely tehtävä, missä toinen lähti köyden toisesta päästä ja toinen toisesta ja lopulta kilpailijoiden piti olla vaihtanut paikkaa köyttä pitkin. Pääsimme suoraan tekemään tehtävää ilman jonotusta. Prologissa löydetyt sanat käytiin myös kertomassa tässä välissä kilpailun järjestäjille. Matka jatkui pyörillä.
Melontarastia hakemassa
Muutaman pyörärastin kautta melontarantaan. Tässä vaiheessa jo tiesimme, että emme ehdi millään koko rataa käymään. Teimme päätöksen, että kierretään melontarastit yhtä lukuunottamatta ja katsotaan mitä ehditään sen jälkeen. Järjestäjien mukaan melonnassa menisi noin tunti. Järjestäjä suositteli vetämään takkia päälle jos semmoista on, muuten voi tulla kylmä. Tuuli oli melkoinen ja aallokko heitti vettä syliin vähänväliä. Jätimme kakkos rastin pois, koska se oli selkeästi muista erillään. Haimme pari rastia lahden satamasta ja toiset pari rastia löytyi Lahden keskustassa sijaitsevalta pikkuvesijärveltä. Meloa sai kaikilla voimilla, jotta päästiin eteenpäin kunnon vastatuulessa ja vaahtopäissä. Lisäksi oli ongelmia yhteisen melonta rytmin löytymisessä, johtuiko se sitten säästä vai harjoittelun puutteesta. Pois järveltä kuitenkin päästiin, yläkroppa hellänä. Kello lähestyi kovaa vauhtia neljää, ja rannassa teimme nopean suunnitelman muutoksen. Päätettiin hakea pari lähintä pyörärastia ja sitten kohti maalia. Märät vaatteet ja kova tuuli meinasi jäätää meidät täysin. Onneksi ensimmäinen rasti jonne suuntasimme oli ison mäen päällä. Sinne sitkuttaessa tuli taas lämmin.
Harmiksemme, emme ehtineet käydä kahdella questilla. Meiltä jäi splättis ja Lahden hyppyrimäen tehtävä väliin.
Luulimme olevamme lähes viimeisiä, koska matkanteko oli ollut hidasta ja teimme ison virheen suunnistuksessa. Yllätys oli kova kun huomasimme tuloksia kotona lukiessamme, että olimme olleet kolmansia. Vain kaksi ekaa naisten joukkuetta olivat ehtineet kiertää koko radan, meiltä jäi vähinten rasteja sitten välistä.
Hyvä fiilis jäi kuitenkin kisasta.
Järjestäjille iso kiitos hyvin järjestetystä kisasta. Oli mukavaa kun pyöräily kulki pääasiassa polkuja pitkin ja toi haastetta suunnistukseen. Questit olivat hyviä, etenkin kiikarointi quest. Ja iso plussa myös se, että saimme lähes kaikkia karttoja kaksi kappaletta.
Kaajan Jariin henkilötynyt Tampereen Yö-Rogaining tuli merkittyä kalenteriin melko aikaisessa vaiheessa syksyä. Siitä huolimatta kisaan lähdettiin sen suurempia murehtimatta tai miettimättä. Suurin huomio ennakkoon kiinnittyi varsin nimekkääseen osallistujaluetteloon - pyöräsuunnistuksen maailmanmestaruuksia oli lähtöviivalla enemmän kuin lajin omissa SM-kisoissa.
Markus ja Jari pakkailivat kiireisen viikon välissä kisakamppeita torstain vastaisena yönä ja tapahtumapaikalle suunnattiin suoraan perjantain muista menoista. Yhteistä suunnittelua oli ennakkoon sen verran harjoitettu, että tavoitteeksi muodostui "hyvä pitkälenkki". Toki joukkueen kesken oli varmistettu, että perinteiden mukaan Antilla on kaikki pakolliset joukkuevarusteet mukana.
Hillittömästi rasteja
Pari tuntia ennen lähtölaukausta oltiin Ylöjärven liikuntakeskuksessa, kisakamppeet lähes valmiina ja kartat juuri eteen saaneina. Rasteja oli roimittu kartalle oikein isolla kädellä ja alkuun pisterikkaiden alueiden hahmottaminen tuntui olevan mahdotonta. Vähitellen reitti kuitenkin hahmottui. Alkuun suuntaisimme Ylöjärveltä pohjoiseen, josta itään Näsijärven rantaan ja Pispalan, Tohlopin ja Tesoman kautta Nokialle. Tähän asti reitti olisi isolta osin katuvalojen loisteessa. Nokialta jatkaisimme melko suoraviivaisesti Miettisen ja Pinsiön kautta takaisin Ylöjärvelle, missä kiertelisimme vielä, ajan salliessa, ulkolureitin varresta pisteitä.
Reittisuunnittelua ja varustevälppäystä.
Melkein myöhässä ja alku rauhassa
Viimeiset säädöt pyörien luona vetivät aikataulun kireäksi ja olimme melkein lähtökarsinassa, kun lähtölupa kajahti - lentävällä lähdöllä koko porukan läpi ja kohti ensimmäisiä rasteja. Lunta ei onneksi ollut maassa kuin muutama sentti, eikä siitä ollut varsinaisesti haittaa missään vaiheessa kilpailua.
Ensimmäiset rastit otimme varsin rauhassa - tai oikeastaan kaikki. Käytännössä ainoan suunnistusvirheen teimme kolmannelta (5X) rastiltamme lähdettyä, kun ajoimme risteyksestä ohi. Nopea muutos suunnitelmaan ja haimme vierestä rastin 3N, mistä palasimme alkuperäiseen suunnitelmaan.
Heti alkumatkasta saimme hiottua oman leimauksemme huippuunsa - Markus leimasi NFC:n avulla, samalla Jari katsoi seuraavan rastin tarkan määritteen ja Antti tarkasteli rastiväliä. Samalla työnjaolla jatkoimme loppuun asti.
Pieniä vastoinkäymisiä, sujuvaa etenemistä
Noin tunnin kohdalla Markuksen ketjut napsahtivat poikki rastilta lähdön jälkeen, mutta korjaamisessa aikaa ei palanut kuin noin neljä minuuttia. Tässä vaiheessa Markuksen ja Jarin juomapussien letkut olivat jo tukevassa jäässä. Suurempaa ongelmaa tästä ei kuitenkaan aiheutunut missään vaiheessa.
Rastit löytyivät kaiken aikaa erittäin hyvin ja matka eteni varsin joutuisasti yön pimeydessä. Rastiväleillä näimme muita joukkueita melko harvakseltaan, mutta usein rastien läheisyydessä näkyi muitakin. Näsijärven rannassa muiden rogaajien lisäksi näkyi lähinnä peura ja pupuja - aborginaalit Tamperelaiset loistivat poissaolollaan kipakassa pakkassäässä.
Puolessa välissä kisaa pidimme noin vartin tauon ABC:llä, missä saimme sulatettua letkut ja varpaat. Taukoa ei oltu alunperin suunniteltu, mutta nestetilanteen takia se oli käytännössä pakollinen.
ABC:llä huoltotauko. Kuva: Jari Kaaja.
Alun koukun jälkeen etenimme seuraavat kuusi tuntia suunnitelman mukaan ja aikataulussa. Joukkueen tekeminen jatkui edelleen kokonaisvaltaisen hyvänä.
Loppukiri
Nokian keskustassa aioimme pitää lyhyen tauon Pizzeria & Kebab ABE:n tiloissa, mutta paikallinen ravintola jäi löytymättä ja jatkoimme suorilta kohti seuraavia rasteja.
Öinen Nokia. Kuva: Jari Kaaja.
Nokian keskusta-alueelta poistuttaessa ohitimme ensin risteykseen pysähtyneen Hiiltomiesten kaksikon ja jatkoimme pari rastiväliä yhdessä Omjakonin kaksikon kanssa. Omjakonin herrat jättivät meidät kuitenkin jalalla, vaikka pidimme itsekin tässä vaiheessa kilpailun kovinta vauhtiamme. Viimeisen tunnin aikana jouduimme jättämään pois kaikki optiona olleet rastit ja niiden lisäksi yhden yhdeksän pisteen rastin kireän aikataulun takia. Onneksemme lopun rastit ulkoilureitin varrelta löytyivät ilman ongelmia, joten olimme maalissa hyvissä ajoin ennen sakkoja.
Yhteenveto
Tavoitteena oli hyvä pitkä treeni ja se toteutui oikein komeasti koko potukalla. Koko matkan ajan meneminen oli tehokasta, eikä seurakaan ruvennut tympimään. Tulos, 2. sija, tuli yllättäen ja pyytämättä - hyvää osasi odottaa, mutta ei loistavaa.
Reittisuunnitelma oli hyvä. Paremmalla vauhdinpidolla olisimme pystyneet poimimaan viimeisen kahden tunnin aikana muutamia rasteja, jotka nyt jäivät ottamatta. Pystyimme kuitenkin matkan aikana hyvin reagoimaan tilanteeseen ja jättämään oikeat rastit hakematta.
GPS-kippurat.
Suuresta rastimäärästä riippumatta kolmen kärki oli toteuttanut pääpiirteissään lähes identtiset reitit. Tesoma - Tohloppi alue oli oikeastaan ainoa alue, missä joukkueiden välillä oli enemmän hajontaa. Kahdesta muusta kärkijoukkueesta poiketen me kävimme hakemassa rastit Nokian Edenin ympäristöstä.
Matkaa kertyi GPS:n mukaan 115km ja aikaa kului 7 tuntia 57 minuuttia. Reitin varrelta poimittiin 76 rastia, jotka kerryttivät pistesaaliiksi 426 pistettä.
Kolilla lokakuun alussa juostu Vaarojen maraton on perinteinen Suomen polkujuoksukauden päätöstapahtuma. Sarjoja löytyy lyhyestä 14 kilometrin sprintistä aina 131 kilometrin ultramatkaan, joilla kestävyyttään mittaa yhteensä yli 900 polkujuoksijaa. Rajavillien Markuksen jätettyä ultramatkasarjan kesken ennen Vaarojen maratonia starttasi Rajavilleistä matkaan tällä kertaa vain Antti. Sarjana oli viime vuoden tapaan "tuplamaraton", eli 87 kilometrin reitti, joka koostui kahdesta reilun 43 kilometrin maratonkierroksesta.
Tässä Antin matkaraportti syksyiseltä Kolilta:
Viime vuoden onnistuneen suorituksen jälkeen en alunperin edes suunnitellut osallistuvani tämän vuoden tapahtumaan, mutta keväällä julkaistu tieto reittimuutoksista antoi uutta intoa lähteä kokeilemaan Vaarojen valloitusta toisenkin kerran. Vanhan reitin 10 kilometrin tieosuus oli korvattu nyt haastavalla ja paljon korkeuseroja sisältävällä polkuosuudella, jonka tiesin sopivan minulle tiejuoksua paremmin. Reitin ennakoitiin olevan selvästi raskaampi kuin vuosi sitten, joten uutta haastetta oli luvassa.
Viime vuonna juostu aika 11 tuntia 43 minuuttia ei uudella reitillä alittuisi. Arvioin aikaa kuluvan n. 45 min enemmän per kierros ja sen myötä aikatavoitteeksi asetin 13 tunnin alituksen. Aikaa ja sijoitusta tärkeämpää minulle oli kuitenkin testata omia rajojani hyvin menneen kauden päätteeksi. Uusi rankempi reitti sopi tähän mainiosti. Viime vuonna voimia jäi loppuun turhankin hyvin ja vaikka pitkiä juoksulenkkejä ei tälle kesälle juuri tullut, uskoin olevani edellisvuotta paremmassa kunnossa. Sen myötä tavoitteena oli aloittaa rohkeasti kovempaa kuin vuosi sitten pitäen kuitenkin voimia reservissä uutta rankempaa loppua varten.
Ei tämän näin pitänyt mennä!
Kevään ja kesän pitkien kisojen onnistumisten myötä luotto omaan tekemiseen oli kasvanut. Tiesin, miten valmistautua henkisesti kovaan ja pitkään suoritukseen ja miten säilyttäisin keskittymisen juoksussa suorituksen aikana. Viime vuoden Vaarojen maratonilla juoksin käytännössä 11 tuntia itsekseni ilman pysyvää juttuseuraa ja samaan olin varautunut tälläkin kertaa.
Lähtöalueella heitettiin yläfemmat tuttujan kanssa ja lähtökäskyn kaikuessa kauniissa syysaamussa kello 7:00 lähdin matkaan heti kärkiryhmäläisten perään. Jo puolen kilometrin jälkeen tunsin löytäneeni oman paikkani letkassa ja pääsin juoksemaan omaa rytmiäni. Keskityin energiatehokkaaseen askellukseen ja löytämään juoksurytmin, joka kuluttaisi mahdollisimman vähän jalkojen lihaksi. Alamäissa varoin erityisesti etureisiä, joiden tiesin olevan kriittinen tekijä lopun ylä- ja alamäissä.
Puolentoista kilometrin kohdalla heti Mäkränahon jälkeen samaan letkaan liittyi tuttu Karsun parivaljakko Krista ja Kaisa. Seikkailimme heidän kanssaan samassa kilpailussa Kajaanissa kolme viikkoa sitten, joten vaihdoimme kuulumisia siitä, miten seikkailusta palautuminen on sujunut. Juttua riittikin palautumisesta, seikkailusta, tulevasta juoksusta, uudesta reitistä, juoksukelloista, ylämäistä, alamäistä, valokuvista, suppilovahveroista, eväistä ja kaikesta muusta mahdollisesta. Vedin letkaa omaa tahtiani jutustelun lomassa ja kymmenen kilometrin kohdalla myös Jukka liittyi letkan perään.
Yhtäkkiä olimmekin jo Kiviniemessä salmenylityksessä ja matkaa oli takana jo 18 kilometriä ja aikaa pari tuntia. En ollut keskittynyt lainkaan niihin asioihin joita etukäteen ajattelin vaan rullaillut menemään hyvällä flowlla rupatellen niitä näitä. Matka oli edennyt kuin huomaamatta aivan eri tavalla kuin olin ajatellut, mutta tuloksellisesti paremmin.
Kiviniemen vesipisteellä täyttelin juomapullot Jukan jatkaessa matkaa pysähtymättä ja myöhemmin katosi edelle näkymättömiin. Jatkoimme matkaa Kristan ja Kaisan kanssa kolmistaan kohti Kolivaaran ja Ryläyksen osuuksia.
Epävirallinen tilanne Kolivaaran nousussa videon aikaan (GPSseuranta.net)
1. 1:40:40 Lepistö Antti
2. +0:07:10 Riissanen Jani
3. +0:19:48 Saalamo Jani
4. +0:19:51 Kokkonen Ossi
5. +0:19:52 Lehtonen Juha
6. +0:22:31 Siitonen Piia (N)
7. +0:24:31 Nieminen Sakari
8. +0:24:47 Ronkainen Markus
9. +0:25:09 Räsänen Kimmo
10. +0:26:19 Virsu Antti
11. +0:26:22 Rintala Jani
12. +0:26:25 Leppälä Mika
13. +0:28:16 Myrskylä Eetu
14. +0:29:41 Niskavaara Satu (N)
15. +0:30:45 Rerihs Dzintars
16. +0:34:40 Korelin Jari
17. +0:34:43 Niinikoski Antti
18. +0:34:46 Palmer Jeremy
19. +0:35:33 Pasanen Hannes
20. +0:38:47 Teittinen Samuli
21. +0:38:53 Vidgren Teemu
22. +0:38:54 Forsman Harry
23. +0:39:08 Kinnunen Heikki
24. +0:39:14 Piirainen Sirke (N)
25. +0:39:33 Heikkilä Kuutti
26. +0:40:31 Johansson Jukka
27. +0:40:45 Joona Krista (N) 28. +0:40:47 Nousiainen Antti
29. +0:40:57 Pesonen Kaisa (N)
Samalla hyvällä kaavalla.
Kolivaaralla ja Ryläyksellä jatkoimme samalla tavalla ja tahdilla kuin ennen Kiviniemen ylityspaikkaakin. Ylämäet reippaasti kävellen, tasaiset ja alamäet voimia säästellen hölkäten matka kulki minun vetäessä letkaa ja Karsu-kaksikon seuratessa kintereillä. Aukeilla paikoilla näimme selkiä edellämme, mutta emme höntyilleet turhaan vaan kuljimme omaa tahtiamme. Ennen Ryläyksen puoliväliä tavoitimme letkan, jonka ohitimme ja jätimme saman tien taaksemme. Tämä toi hyvää uskoa vauhtiin ja tekemiseen, koska meno tuntui edelleen helpolta ja kevyeltä.
Peiponpellon vesipisteellä 30 kilometrin jälkeen täyttelimme jälleen juomapullot ja suuntasimme kohti uutta loppuosuutta, jossa oli odotettavissa todella tiukkoja nousuja ja laskuosuuksia ennen Hotelli Kolille puolivälin huoltopisteeseen saapumista.
Epävirallinen tilanne Peiponpellon jälkeisessä nousussa videon aikaan (GPSseuranta.net)
1. 3:08:15 Lepistö Antti
2. +0:22:48 Riissanen Jani
3. +0:39:24 Kokkonen Ossi
4. +0:39:40 Lehtonen Juha
5. +0:40:23 Saalamo Jani
6. +0:48:23 Nieminen Sakari
7. +0:48:40 Siitonen Piia (N)
8. +0:52:29 Virsu Antti
9. +0:52:32 Myrskylä Eetu
10. +0:52:36 Rintala Jani
11. +0:52:55 Ronkainen Markus
12. +0:53:33 Räsänen Kimmo
13. +0:54:22 Leppälä Mika
14. +1:09:01 Niskavaara Satu (N)
15. +1:11:35 Johansson Jukka
16. +1:11:47 Korelin Jari
17. +1:11:51 Rerihs Dzintars
18. +1:12:08 Piirainen Sirke (N)
19. +1:12:09 Heikkilä Kuutti
20. +1:14:52 Kinnunen Heikki
21. +1:15:04 Pasanen Hannes
22. +1:15:44 Joona Krista (N) 23. +1:15:48 Nousiainen Antti
24. +1:16:02 Pesonen Kaisa (N)
Nousua, laskua, huoltoa ja uutta kierrosta.
Tästä eteenpäin kierroksen reitti kulki uusia linjauksia aina loppunousun alkuun saakka. Edellisvuosien nopea tiejolkottelu oli vaihtunut jyrkkiin ylä- ja alamäkiin, teknisiin polkuihin ja hienoihin maisemiin Mäkrävaaran päältä. Mäkien raskautta lisäsi ajatus siitä, että n. 43 kilometrin päästä samat mäet pitäisi selvittää vielä väsyneemmillä jaloilla.
Mäkrällä oli mukavasti väkeä kannustamassa juoksijoita ja kuulimme valokuvaajalta edellämme kulkevan useita "joukkueita" aivan lähietäisyydellä. Tämä herätti meissä hilpeyttä, koska olimme tosiaankin kulkeneet porukassa jo yli 35 kilometriä, vaikka yksilölajista toki oli kyse tällä kertaa.
"Joukkue" lähestymässä Mäkrävaaran huippua (Kuva: Kari Kuninkaanniemi)
Mäkrän alamäessä "joukkueemme" sitten hajosi Kristan jäädessä kulkemaan rauhallisempaa tahtia. Kaisa seurasi perässäni ja sovimme että jatkaisimme porukalla matkaa myös välihuollon jälkeen. Toisen kierroksen alkupuoli oli viime vuonna minulle henkisesti yksi vaikeimmista osuuksista ja porukalla sen kulkeminen olisi varmasti helpompaa.
Otimme loppulaskut ja nousut rauhassa säästellen voimia edelleen toiselle kierrokselle ja saavuimme puolivälin huoltoon ajassa 6 tuntia 12 minuttia. 13 tunnin loppuaikatavoitteen suhteen olin siis hyvin aikataulussa. Toinen kierros on aina hitaampi, joten ylimääräistä aikaa huoltoon tai sippailuihin ei tosin ollut kamalasti hukattavaksi.
Huollossa käytin aikaa n. 10 minuuttia kanakeittoa syöden, juomapullot täyttäen ja lisää evästä reppuun pakaten. Tässä vaiheessa pakattiin mukaan myös otsalamppu, jolle oli tiedossa käyttöä loppumatkasta. Pari minuuttia nopeamminkin olisin huollon tarvittaessa selvinnyt, mutta odottelin Kaisan ja n. 3 minuuttia aiemmin huoltoon saapuneen Jukan juoksuseuraksi toiselle kierrokselle. Nopean huollon ansioista sijoitus koheni kerralla useita pykäliä. Osa edellämme olleista myös jätti kisan kesken puoleenväliin erilaisten vaivojen takia.
Ensimmäisen kierroksen loppulaskuun. Kaisa seuraa peesissä. (Kuva: Raisa Paakkari)
Puolenmatkan huollosta lähtiessä Jukka liittyi jälleen letkaan (Kuva: Raisa Paakkari)
Ensimmäiset sadat metrit toista kierrosta olivat todella vaikeat jalkojen ehdittyä kangistua 10 minuutin tauon aikana hotellin pihalla kylmässä viimassa. Metsän suojaan takaisin polulle päästyämme tämä helpotti kuitenkin nopeasti ja huomasin oman juoksuni tuntuvan todella kevyeltä edelleen, vaikka takana oli nyt jo yli 45 kilometriä polkujuoksua.
Vedin letkaa Kaisan ja Jukan seuratessa perässä. Ikolanahosta eteenpäin oli ajoittain hieman ruuhkaa yhden kierroksen juoksijoiden kulkiessa samaa reittiä maaliin päin. Kohti Havukanahoa kääntyessämme muut katosivat ympäriltä ja jatkoimme kolmestaan jälleen hienolle Jauholanvaaran polkuosuudelle. Tällä pätkällä oma juoksuni tuntui todella helpolta - oikeastaan helpommalta kuin kertaakaan tänä kesänä. Vaikka takana oli jo yli 50 kilometriä, mihinkään ei sattunut ja juoksuun oli löytynyt hyvä flow, jonka ansiosta siihen ei täytynyt erikseen keskittyä. Hienossa iltapäivän auringossa nautimme maisemista ja ajankuluksi jutustelimme edelleen niitä - näitä, mitä nyt mieleen milloinkin tuli.
Epävirallinen tilanne Jauholanvaaran nousussa videon aikaan (GPSseuranta.net)
1. 5:33:50 Lepistö Antti
2. +0:54:27 Riissanen Jani
3. +1:05:33 Lehtonen Juha
4. +1:05:34 Kokkonen Ossi
5. +1:19:58 Siitonen Piia (N)
6. +1:26:47 Nieminen Sakari
7. +1:34:34 Myrskylä Eetu
8. +1:40:45 Rintala Jani
9. +1:42:05 Leppälä Mika
10. +1:44:31 Räsänen Kimmo
11. +1:51:22 Ronkainen Markus
12. +2:05:53 Palmer Jeremy 13. +2:06:13 Nousiainen Antti
14. +2:06:16 Johansson Jukka
15. +2:06:23 Pesonen Kaisa (N)
Hyviä ja huonoja hetkiä - enimmäkseen hyviä.
Oma hyvä juoksuflow kantoi toisella kierroksella ensimmäiset 16 kilometriä lähes Kiviniemen salmenylitykseen saakka. Parin tunnin mittainen, kohtalaisia nousuja ja laskuja sisältävä osuus sujui vain n. 5 minuuttia hitaammin kuin ensimmäisellä kierroksella. Juuri ennen salmen ylitystä tuli vastaan ensimmäinen kunnon heikko hetki ja juoksun eteen sai tehdä tosissaan töitä. Lyhyellä soutuvenematkalla salmen yli tankkasin suolaa ja lisää energiaa saadakseni olon taas paremmaksi. Muutamat sadat metrit venerannasta huoltopisteelle ja juomapullojen täyttöstopin jälkeinen tieosuus olivat todellista taistelua Jukan ja Kaisan vauhdissa pysymisen suhteen.
Kiviniemen venematka takana 2. kierroksella. Käsi karkkipussilla.
Polulla kohti Kolivaaraa noustessa kävelytahti ja energiatankkaus toivat tulosta ja heikko olo katosi lähes yhtä nopeasti kun oli ilmestynytkin. Samaan aikaan heikko hetki iski juoksuseuralaisille ja pian katsoimme yhteistuumin paremmaksi jatkaa kaikki omaa tahtiamme kohti maalia, johon oli matkaa enää n. 25 kilometriä.
Nykäisin heti pienen kaulan muuhun joukkoon, kun vointi tuntui hyvältä. Oli todella outoa tehdä matkaa yksin, vaikka olin ennakkoon siihen mielessäni valmistautunut. Kaisa oli tullut perässäni kuitenkin lähes 9 tuntia ja matkaradiossa oli ollut puheohjelmaa koko ajan. Tiesin, että nyt oli keksittävä joku uusi teema tai tavoite, jonka avulla loppumatkakin kuluisi sutjakkaasti.
Kovempi juoksuvauhti tuntui yllättävän hyvältä ja Kolivaaran laskussa kokeilin jalkojen tuntumaa vetämällä hetken matkaa todella ripeää tahtia. Jalat tuntuivat kestävän hyvin ilman oireita, joten päätin nostaa matkavauhtia selvästi ja yrittää saavuttaa vielä edelläni juoksevia. Sain tietoa reitin varresta siitä, että edellä meneviin oli matkaa melko paljon, mikä toisaalta motivoi yrittämään kovaa. Leikittelin mielessäni ajatuksella 25 kilometrin loppukiristä 60 kilometrin juoksun jälkeen. Mitään hävittävää minulla ei ollut ja tiesin, että sippaamisen sattuessa takaa olisi tulossa alkumatkan juoksuseuralaiset, joiden peesiin voisin yrittää tarvittaessa tukeutua.
Ryläyksen alkuun hyökkäsin niin kovaa kuin uskalsin ja parissa nousussa tunsin reisissä pieniä krampin elkeitä. Rauhoitin tahtia hieman hetkeksi ja oireet katosivat. Tämä sama kuvio toistui muutaman kerran, joten tiesin olevani aika limitillä vauhdin kanssa. Lähetin viimeisen tunnelmavideon "Rajavillien some-päivystäjälle" Facebookiin laitettavaksi ja keskityin juoksemaan niin ripeää tahtia kuin tässä vaiheessa pystyin.
Epävirallinen tilanne Ryläyksellä videon aikaan (GPSseuranta.net)
1. 7:09:06 Lepistö Antti
2. +1:22:47 Riissanen Jani
3. +1:33:00 Kokkonen Ossi
4. +1:34:49 Lehtonen Juha
5. +1:48:36 Siitonen Piia (N)
6. +1:55:09 Nieminen Sakari
7. +2:01:47 Myrskylä Eetu
8. +2:08:18 Rintala Jani
9. +2:18:41 Ronkainen Markus
10. +2:22:12 Leppälä Mika
11. +2:26:07 Räsänen Kimmo 12. +2:34:33 Nousiainen Antti
13. +2:47:23 Johansson Jukka
14. +2:51:54 Pesonen Kaisa (N)
...ja loppua kohti kiristäen.
Sain edelläni juoksevan näköpiiriini Ryläyksen näkötornille noustessa ja hyvä fiilis valtasi mielen. Juoksin selän kiinni tornin jälkeisessä alamäessä ja jatkoin saman tien ohitse. Heti seuraavassa jyrkässä alamäessä ohitin seuraavan juoksijan. Ryläyksen loppu meni todella hyvissä fiiliksissä ja taistelumieliala oli korkealla.
Ryläyksen jälkeen kuulin ettei edellä menevään ollut kovin pitkä matka ja viimeisellä vesipisteellä Peiponpellossa kuulin eron kutistuneen entisestään. Edessä oli jälleen hurja vuoristorata Mäkrän rinteillä nousuineen ja laskuineen. Jalat tuntuivat edelleen yllättävän hyvältä ja paikoin juoksin sellaisia mäkiä (sekä ylös- että alaspäin) jotka olin aiemmilla kerroilla kävellyt. En kuitenkaan saanut edelläni juossutta Ronkaisen Markusta näköpiiriini edes pitkillä suorilla, vaikka eroa ei ollut enää kuin pari minuuttia.
Mäkrän päällä pimeys alkoi laskeutua ja sytytin otsalampun selvitäkseni turvallisesti seuraavasta jyrkästä alamäestä tiheässä kuusikossa. Mäkränahon ylämäen puuskutin ylös juoksuaskeleella, vaikka 43 kilometriä aiemmin olin kävellyt sen kokonaan. Kiri palkittiin viimein Pieni-Kolin ensimmäisissä pitkissä portaissa, kun portaiden juureen saapuessani näin otsalampun loistavan kohti minua portaiden jälkeiseltä kalliolta. Lamppu liikkui niin ripeästi, että arvasin kyseessä olevan tuplamaraton-sarjalaisen eikä yhden kierroksen kilpailun jälkijoukon juoksijan, joita olin ohitellut jo useita.
Portaissa kirimiseen jaloissa ei enää voimia ollut, mutta tiesin matkaa olevan vielä riittävästi eron kiinni saamiseen jos kramppeja tai muita ongelmia ei tulisi. Pitkän loivan nousun kohti hotellin "varvausta" iskin sen minkä jaksoin, mutta en silti saanut Markuksen lamppua uudestaan näkyviin peitteisessä maastossa. Jäljellä oli enää 4 kilometrin loppulenkki, jossa laskeuduttiin ensin yli 200 metriä Kolin Alamajalle ja noustiin samat korkeuserometrit legendaarista loppunousua takaisin hotellille maaliviivalle.
Kuulin yleisöltä eron eteen olevan minuutin verran ja hyökkäsin alamäkeen entistä ahneemmin. Yleisö oli pitänyt huolen siitä, että myös edellä pakeneva Markus oli tilanteen tasalla ja loppuun muodostui huima takaa-ajo. Lasku hotellin kulmalta alatielle pienen otsalampun valossa oli melkoinen kokemus. Pitkällä suoralla sain Markuksen lampun näkyviin ja kun polku kapeni metsäosuudelle huomasin välimatkan lyhenevän koko ajan. Tiesin polun olevan paikoin kivikkoinen, mutta harpoin menemään yli kivien ja kaatuneiden puiden melkoisella riskillä. Tielle saavuttaessa eroa oli enää satakunta metriä.
Top-10 epäviralliset alamäen sektoriajat hotellin kulmalta alatielle 2. kierroksella (GPSseuranta.net)
1. 0:08:08 Nousiainen Antti (1288 m)
2. +0:00:30 Ronkainen Markus (1225 m)
3. +0:00:36 Lepistö Antti (1318 m)
4. +0:01:10 Rintala Jani (1290 m)
5. +0:01:26 Kokkonen Ossi (1292 m)
6. +0:01:48 Pasanen Hannes (1288 m)
7. +0:01:51 Kinnunen Heikki (1318 m)
8. +0:01:58 Riissanen Jani (1282 m)
9. +0:02:20 Nieminen Sakari (1315 m)
10. +0:02:29 Buch Lund Patrik (1319 m)
Alatiellä huomasin saavuttavani Markusta ja loppunousuun käännyimme yhtä aikaa. Ensimmäisen jyrkän pätkän kävelimme tasatahtia. Seuraavalla risteysten välillä sain karistettua Markuksen perästäni juoksemalla koko risteysvälin. Oikelle kääntyvän risteyksen jälkeen rauhoitin tahtia hölkäten loivemmat osuudet ja kävellen jyrkät kohdat jotta jalat eivät kramppaisi. Pitkällä suoralla osuudella sammutin lampun hetkeksi todetakseni ettei edessä näy minkäänlaisia valoja. Jaloissa olisi ollut virtaa vielä lisähyökkäykseen, mutta totesin sen tarpeettomaksi ja tyydyin tallaamaan maaliin leppoisaa tahtia kun Markuksenkaan valoa ei enää takana näkynyt.
Maaliviivalla heitin yläfemmat tuttujen kanssa ja käytiin päällimmäiset tunnelmat läpi. Kuulin sijoitukseni olevan tuplamaratonin kahdeksas (tulokset), joka on yhden sijan parempi kuin viime vuonna. Maalialueella fiilistellessä tuntui, että voimia olisi riittänyt vielä pidemmällekin.
Mitä jäi käteen?
Kesän juoksumääriin nähden suoritus oli erinomainen. Kesän pisin juoksu, onnistunut vaihdinjako loppua kohti tahtia kiristäen ja tavoiteaikana olleen 13 tunnin rajan alitus 5 minuutilla (loppuaika 12:55 ja osia). Eväät toimivat hyvin eikä matkalle osunut mitään varustemurheita. Toisen kierroksen alkupuoli oli koko vuoden parhaalta tuntuvaa juoksua. Pitkä päivä kului todella nopeasti kun pääsi juoksemaan hyvässä juoksuseurassa... Listaa voisi jatkaa vielä pitkälle!
Ainut asia joka jäi hieman vaivaamaan oli se, täyttyikö alkuperäinen tavoite. Tarkoituksena oli testata omia rajoja ja jättää kauden päätteeksi kaikki voimanrippeet Kolin vaaroille. Maalissa jalat ja pää toimivat kuitenkin vielä vaikka kuinka hyvin. Löytyiköhän niitä rajoja sittenkään?
Ai niin, se ajatus siitä 25 kilometrin loppukiristä 60 kilometrin jälkeen. Alla top-10 epäviralliset sektoriajat viimeiseltä 25 kilometriltä. Lepistön vauhtiin harrastelijoilla ei pidäkään olla sanomista, mutta kyllähän tähän on oltavat tyytyväinen ;)
1. 3:10:45 Lepistö Antti (24976 m) 2. +0:43:25 Nousiainen Antti (25025 m)
3. +0:46:05 Kokkonen Ossi (24979 m)
4. +0:49:09 Riissanen Jani (25003 m)
5. +0:57:10 Rintala Jani (24959 m)
6. +0:57:22 Myrskylä Eetu (24738 m)
7. +1:00:12 Nieminen Sakari (25229 m)
8. +1:05:32 Ronkainen Markus (24773 m)
9. +1:12:06 Lehtonen Juha (25020 m)
10. +1:14:08 Siitonen Piia (N) (25137 m)
Rajavillit Mix -sekajoukkueen muodosti kolmikko Riikka - Johanna - Harri. Ykkösjoukkueen tavoin otimme haasteen vastaan ja laitoimme ilmoittautumisen 24h-sarjaan tämän vuoden Lost in Kajaaniin. Kenelläkään joukkueesta ei ollut kokemusta vuorokauden yhtämittaisesta seikkailukisasta, joten tavoitteena oli yrittää päästä maaliin sekä ehtiä käymään koko rata cut offeja väistellen.
Reittisuunnittelua Ukkohallan mökissä edellisenä iltana
Reitti Ukkohallasta Kajaaniin
Extremely Lost ja Lost -sarjalaiset lähtöön valmistautumassa. Kuva: Vaarojen Valokuvaajat
Ennakkoon mietitytti miten näin pitkissä kisoissa pysyy hereillä (jos nukkumatti yleensä kutsuu jo alkuillasta ja yöunta tarvitsee keskivertoa enemmän), miten tankkaus hoidetaan ja voiko kunto ylipäätänsä riittää kisaan? Sääennuste vaihteli koko viikon ja sateen todennäköisyys vain kasvoi loppuviikkoa kohden. Kisa-aamuun herättiin vesisateessa, joten unihiekat lähtisi nopeasti. Onneksi näytti, että keli paranee päivää kohden, kuten tekikin juuri ennen lähtölaukausta.
Kisa lähti tänä vuonna käyntiin Ukkohallasta lauantaina klo 10. Prologissa tehtävänä oli hakea rastit (4 kpl) vapaassa järjestyksessä ja itse valitsemallaan tavalla ja selvittää niiden avulla missä ensimmäinen varsinainen rasti sijaitsee. Kahden ekan rastin jälkeen arvattiin jo että kyseessä on frisbeegolfradan 13. väylä, mutta pyörähdettiin matkalla loputkin kaksi rastia. Väyläkartan sisältävällä rastilla oli sellainen tungos, että skipattiin se suosiolla ja lähdettiin hotellin viereisen väyläkartan kimppuun. Rasti oli Ukkohallan rinteen yläaseman läheisyydessä, ja koska ketään ei pahemmin innostanut tunkata koko rinnettä ylös, otettiin tiekierto huoltotietä pitkin huipulle. Kierto osoittautui hieman hitaammaksi kuin laskettelurinteen valinta, mutta oli varmasti meidän joukkueelle vähemmän ärräpäitä nostattava vaihtoehto.
Pari seuraavaa rastiväliä mentiin pyörillä latupohjaa ja vaellusreittiä pitkin. Nelosrastille mennessä haluttiin päästä kovalle uralle ajamaan, joten juostiin rastille ja takaisin noin 1,5 km matka ja lähdettiin joen eteläpuolella kulkevaa tietä pitkin kohti seuraavaa rastia. Ja päästiinkin ajamaan hyvää tahtia joen ylityksen jälkeen koko matka. Tällä valinnalla oltiin tasoissa suoraan menevien joukkueiden kanssa.
Alun muista sekasarjan joukkueista poikkeavat reittivalinnat keltaisella. (GPSseuranta.net)
Alun quest-putki
Nelosen questina oli pulahtaa jäätävään lampeen hienon vesiputouksen juurella ja käydä uintilenkillä. Johanna ja Riikka hyödynsivät järjestäjien tarjoamaa uima-asun yläosaa (pelastusliiviä) ja säilyttivät urheiluliivit fiksusti kuivina. Pahoittelemme aiheuttamaamme järkytystä rastia pitäville pojille. Tehtävän suoritus oli sähäkkä ja olimme liikkeellä nopeasti, ohitimme tässä muutaman joukkueen.
Uintirasti. Kuva: Vaarojen valokuvaajat
Johannan jalat valittelivat jo ensimmäisen kolmen tunnin kohdalla alun kovista mäistä sekä alkuvauhdista. Ei auta, eteenpäin vaan. Viitosella odotti jälleen jalkautuminen kahden rastin verran. Nousumetreiltä ei pystynyt välttymään toisen rastin sijaitessa Iso-Ypykän huipulla. Jalkaisin matkaa taivallettiin yhdessä Korpimiesten ja Sonni Adventuren kanssa. Viimeiseltä rastilta pyörille otettiin suora reitinvalinta muiden kiertäessä polkua pitkin ja olimme jälleen letkan kärjessä.
Pyörillä kutoselle Harrin antaen Johannalle vetoapua asfalttipätkillä ja jälleen questin suoritus. Tällä kertaa oli luvassa käyräsuunnistusta. Alku lähti hyvin. Johanna kartturina hieman ihmetteli kun rastit eivät olleet ihan kohdillaan, mutta onhan näitä väärissä paikoissa olevia rasteja ollut kisoissa ennenkin (yleensä ennemmin sääntö kuin poikkeus). Vasta viimeisellä rastilla näimme kolme rastia lähes samassa paikassa ja silloin iski tajuntaan, että väärässä paikassa olleet rastit olivatkin hämyrasteja. Innostusta ei oikein joukkueesta löytynyt lähteä kiertämään kaikkia rasteja uudelleen, joten veikaten takaisin lähtöpaikalle ja kolmelle sakkokierrokselle lammen ympärille. Tällä questilla jäätiin paljon ja mieliala laski, kun normaalisti meille vahva suunnistuspuoli ei tällä kertaa onnistunut.
Mutta kisahan oli vasta alussa, joten takaisin pyörän selkään ja kohti seuraavaa rastia. Johannan kisafiilis alkoi olla koko ajan mustempi, vaikka matka eteni koko ajan. Lisäksi pientä epävarmuutta ja hapuilua alkoi ilmaantua kartanlukuun, kun tuntui ettei mikään oikein ota onnistuakseen. Seiskalle mennessä jouduimme lisäksi vielä pakolliselle UKK-vaellusreittikierrolle lyhyen polkupätkän sijaan, josta kyllä luvattiin aikahyvityksiä, mutta siellä kulutettua energiaa ei takaisin aikahyvityksellä saa. Eikä aikahyvitys auta yhtään paremmin cut offien väistelyssä. Seiskalla lähdettiin Pirunkirkon upeille polulle jalkaisin kiertämään kaatuneita puita ja lahoja pitkoksia. Joen yli tasapainoiltiin kaatuneita puunrunkoja pitkin. Pyörillä kasille. Siellä oli lätäkkösuunnistus ja tietyt sillat käyttökiellossa. Rasteilla olleen laskutehtävän onnistuimme senkin sössimään ja taas sakkolenkille (pientä pohdintaa sai joukkueessa aikaiseksi, kun laskuja ei lasketa kuten meille on koulussa opetettu, mutta järjestäjä on loppupeleissä aina oikeassa). Ihan vähän alkoi taas kypsyttämään tehtävissä epäonnistumisprosentti. Tehtävän jälkeen vähän suurempaa huoltoa ja ruokatankkausta. Ei muuta kuin takaisin satulaan ja kohti ysiä.
Melonta / Pyöräily
Ysirastilla oli Rajavillien pojat juuri lopettaneet melonnan ja lähdössä eteenpäin, lyhyesti ehdittiin kuulumiset vaihtaa ja ihmetellä erittäin hikisiä poikia (tässä vaiheessa emme vielä tienneet mitä melonta pitää sisällään, pojat vaan myhäillen sanovat, että kohta selviää). Ysillä oli tiedossa melonta. Hommahan meni sitten niin, että kaksi meloo ja yksi pyöräilee, kaikilla rasteilla leimattava emit-kortilla ja numerojärjestyksessä. Melonta-/pyöräilyosuuden alussa päätettiin, että Harri lähtee vahvimpana pyöräilijänä ajamaan kohti ensimmäistä rastia, koska matkalla oli sen verran korkeuskäyrää. Tällä välin Johanna ja Riikka lähtivät kesyttämään villinä virtaavaa jokea ja kohti melonnan toista rastia ja tapaamispaikkaa. Melonta oli mukavaa, kun oli koko ajan muutakin tekemistä kuin itse melonta. Kaatuneiden puiden ja matalikkojen väistelyä, loistavaa ohjaustreeniä molemmille. Yhteistyö oli lähes saumatonta ja tässä välissä jopa nautimme tekemisestä. Lisäksi mentiin monen joukkueen ohi melonnassa, kun nämä olivat liian aikaisin odottelemassa pyöräilijöitä. Tosin Harria ei sitten näkynytkään sovitulla vaihtopaikalla.
Harrin 1. pyörärasti löytyi helposti mäen päältä, mutta takaisin palatessa vauhtisokeus iski ja kartanluku unohtui, tästä reilun kolmen kilometrin ja vartin lenkki väärään suuntaan, kunnes oltiin taas matkalla kohti tapaamispaikkaa. Tämä löytyi onneksi helposti, koska Johanna oli eksynyttä lammasta vastassa tien varressa. Nopea kulkuvälineen vaihto, tilanteen nollaus ja Johanna hyppäsi pyörän selkään.
Virtaava ja kiemurteleva joki oli haastava melottava, kun kanootin käännöt eivät menneet täysin synkroonissa mutkien kanssa. Etenkin Harrilla ja Riikalla oli haasteita kanootin kera ja yhteistyö ei meinannut millään lähteä sujumaan. Matkalle osui majavien kaatamia puita ja patoja, joiden yli piti kanoottia keventää kaatamatta kulkuvälinettä. Välillä mentiin puiden ali selällään maaten.
Melonnan parhaita paloja, paljon esteitä ja tekemistä! Kuva: Vaarojen Valokuvaajat
Puolessa välissä Harri pääsi uudelleen kokeilemaan pyörällä suunnistusta paremmalla tarkkuudella ja tällä kertaa sai hetken odotella muuta joukkuetta vaihtopaikalla. Melonnan loppukiri hoidettiin Harrin ja Riikan meloessa loppumattoman tuntuista jokea Johannan poimiessa pyörällä viimeiset kaksi rastia. Kisan kiireessä koko pitkän melonta/pyöräilyosuuden aikana ainakin Johanna oli unohtanut tankata, mikä näkyi ja tuntui heikotuksena viimeisiä rasteja hakiessa, hyvä kun pystyssä pysyi.
Yön kulku - valoa kansalle
Melonta saatiin hoidettua onneksi valoisaan aikaan, kun etukäteen puheissa vilahti mahdollisuudesta joutua melomaan pimeällä (jotenkin näimme loistavan mahdollisuuden eksyttää melojat yön pimeydessä isolle järvelle, hukaten kenties osa joukkueesta johonkin rannalle, onneksi järjestäjät eivät olleet kuitenkaan niin julmia ;) ). Melonnasta lähdettiin yhtä matkaa yhden ajaessa ja toisten hölkkäillessä noin 6km siirtymälle kohti melonnan lähtöä ja pyöriä.Tässä vaiheessa kaivettiin repusta lisävalaistusta kartanlukua helpottamaan. Koko matka takaisin pyörille meni enemmän tai vähemmän evästellessä ja lämpöä hakiessa.
Pyörillä suunnattiin rastille 19 ja ei-niin-innolla questille. Tehtävänä oli kiertää valaistu kuntorata ympäri. Arvottiin pitkään tehdäänkö tehtävä vai ei, samalla kun täydennettiin juomia. Oltiin jo jättämässä questia väliin, kunnes paikalle saapuneen Gappy Adventuren esimerkin ja hyvien perustelujen vakuuttamana lähdettiin talsimaan kuntorataa ympäri. Rasti 20 päätettiin jättää suosiolla välistä tai ei ehdittäisi mihinkään koko yön aikana, cut offit alkoivat olla jo lähellä. Rastille 21 lasketeltiin hyvää vauhtia alamäkeen. Yön pimeys, normaali nukkumaanmenoaika ja pitkä suora tie sai silmät tuntumaan väsyneiltä ja uni olisi maistunut. Rastille 21 kuitenkin ehdittiin muutamaa minuuttia ennen cut off -aikaa. Rasti 22 jäi myös välistä aikaa säästääksemme (halusimme varmistaa, että ehditään huoltoon ajoissa, kun ikinä ei voi tietää kestääkö questillä pitkään vai ei) ja pyöräiltiin suoraan lossirantaan rastille 23.
Lossirannassa salmen ylittämiseen oli varattu soutuveneitä, johon koko joukkue pyörineen lastattiin. Harrin soutaessa pimeällä järvellä Petzlin valossa, oli selkeästi jääny jokimoodi päälle. Vene ei mennyt suoraan, vaan pyrki hakeutumaan koko ajan pois rantautumispaikasta (mitään tekemistähän ei ollut täydellä veneellä ja varmaan aivan vinoon lastatulla kuormalla :D). Kovin rivakoita korjausliikkeitä ei voinut tehdä, koska edellinen vene oli saapunut lähtöpaikkaan katkenneella airolla. Tästä huolimatta vastarannalle päästiin purkamaan kuorma, josta piti vielä soutaa takaisin pakollinen lenkki lähtöpaikkaan noutamaan järjestävän organisaation henkilöstöä. Onneksi rannalla oli nuotio lämmittämässä soutajan odottajia.
Rannasta polkaistiin lyhyt matka 30 minuutin pakolliselle huoltotauolle. Huoltotaukoa oli päässä pyöritelty pitkään ennen sinne saapumista, mitä ja missä järjestyksessä siellä tulisi toimia. Aika osoittautui yllättävän lyhyeksi vaihtaa kuivaa ja lämmintä päälle, pakata reppuun sekä pyörään ruokatäydennykset, syödä järjestäjän tarjoama lämmin keitto ja pakata huoltopussi takaisin peräkärryyn. Lopulta tauko venyi 45 minuutin mittaiseksi ja kello 01:30 päästiin jälleen matkaan.
Erään joukkueen tyylinäyte soutuveneen pakkaamisesta lossitehtävässä. Näin jälkeenpäin kyllä ihmettelen, miten saatiin yöllä kolme ihmistä ja kolme pyörää ahdettua veneeseen yhtä aikaa ja vielä kuivana ylitse.
Kuva: Vaarojen Valokuvaajat
Pyörärasti numero 25 oli vain pisto tien varresta. Rastin 26 määritelmä oli vedenottopaikka/oja ja tuota etsiessä alkoi muitakin joukkueita kerääntyä paikalle. Ojaa ei löytynyt, mutta löytyi lahojen portaiden päästä syvänne, jota Harri kävi otsalampun valossa tutkimassa. Paikka ei vaikuttanut oikealta ja päätimme palata vielä tietä takaisin päin. Hetken porukassa rastia etsittiin, kunnes päätimme, ettemme tuhlaa aikaa enempää, vaan otamme aikasakon tuosta. Jälkikäteen kuulimme, että rasti olisi ollut juuri tuossa kyseisessä syvänteessä, enemmän vasemmalla kuin mistä huomattiin etsiä. Rastilla 26 oli cut off, mihin ei ehditty ajoissa, joten matka kävi suoraan rastille 28 ohjeen mukaisesti.
Tässä vaiheessa sai vaihtaa karttaa, jäljellä olisi “enää” puolet pyöräkartoista. Kisa ei tuntunut ikinä loppuvan. Rastille 28 ajettiin viivasuoraa tietä, jossa ei tiennyt mentiinkö ylä- vai alamäkeen pimeyden (ja väsymyksen?) hämätessä pahasti. Useampikin joukkueesta oli sitä mieltä, että pyörä on rikki kun ei se liiku. Ei kai, kun kyseessä oli usein isompikin ylämäkipätkä. Rastille mennessä jätettiin fillarit tien sivuun ja jalkaisin käytiin laavulla leimaamassa. Takaisin viivasuoralle tielle ja rastille 29. Tällä rastilla saatiin lisäinfoa seuraavan rastin questista, joka olisi tiputunnistusta. Lisäksi meille kerrottiin, että rasti 32 jätetään kisasta kokonaan välistä. Great, sehän olikin ainoa rasti, joka osuu täysin reitille eli ei saatu siitä mitään hyötyä matkalle.
“Yllättävän kevyesti rullaa tälläiseen pitkään loivaan nousuun” - Harri pyörän selästä kypärävalon takaa “Harri, tää on alamäki” - Johanna
Rasti 30 käytiin leimaamassa lintutornissa ja veikattiin tirpuset. Tämän jälkeen neuvoteltiin Antinmäen rastin nro 31 väliin jättämisestä, johon koko joukkue oli suostuvainen. Kellään ei ollut suurta intoa kivuta kyseisen mäen päälle ja takaisin alas, joten suorilla viitostien alkuun aamupalatauolle valaistulle bussipysäkille ja matka jatkui 32 ohittaen kohti rastia 33. Aamu alkoi valjeta rastien 32 ja 33 välillä, mutta lamppu oli kartanluvun tukena rastille 35 asti. Aamun pimeinä tunteina Riikka joutui tunnustamaan muulle joukkueelle, ettei maha voi hyvin. Ensimmäisenä päivänä oli tankkaus onnistunut hyvin, mutta yöllä ei meinannut ruoka upota millään ja kaikki yritykset jäi kiertämään ikävästi mahaan. Vauhti alkoi hidastua entisestään, mutta yöllä pyörän kanssa hinaaminen olisi voinut olla liian extremeä meille. Yön evästauko 5-tien varrella Rastit 33 ja 34 sijaitsivat ennestään tutulla “lentohiekka-alueella” Johannan ja Riikan mukaan. Rastille 34 sai ajella viime vuodesta tuttua sähkölinjaa ja hiekkapohjaista harjumaisemaa. Hiekka oli onneksi hieman tamppautunut ajettavaksi, ainakin alamäissä. Tästä matka jatkui kohti kurssikeskusta, jonka kahvilasta olisi voinut ostaa purtavaa, mutta tyydyimme tällä kertaa omiin eväisiin. Lammen toisella puolen saunalla kuulimme edelliseltä joukkueelta, että seuraava osuus tulisi kestämään 2,5 tuntia, meidän vauhdilla siis vähintään kolme. Kävimme viereisellä laavulla kuulemassa tuomion lintujentunnistustehtävästä, josta tuli jälleen sakkoa järjestäjän juoniman 15 minuutin pakollisen tauon verran ja lisäksi loppuaikaan 15 minuuttia aika yhdestä väärästä linnusta. Riikan onneksi (ja kenties koko kisan suorittamisen) tältä rastilta löytyi kisan aikana ainut oikea vessa ja huoltotauko antoikin sen käyttöön runsaasti aikaa. Vartin jälkeen alkoi jalkaisin suoritettava kahdeksan rastin mittainen suunnistusosuus, joka tuntui vievän maaliintuloa vain kauemmas.
Ensimmäiselle suunnistusrastille lähdettiin suoraa reittiä ja rasti osui hyvin kohdalleen. Lopuilla väleillä reitinvalinnat olivat polkupainotteisia ja Riikan energiavajeen takia sovimme jättävämme suunnistusrastin nro 4 välistä, kun se on pelkkä pisto ihan väärään suuntaan. Rastit osuivat ongelmitta kohdille. Johanna suunnisti hyvin ja Riikka keskittyi pelkästään saamaan tossua toisen eteen edes jollain tahdilla, välillä roikkuen Johannan repun hihnoissa kiinni. Lopussa tultiin taas vipo väli niin suoraan kuin mahdollista, maastopohja oli hyvää kulkea, paitsi niissä kymmenissä kohdissa mistä löytyi laajat alueet poronpallerojäkälää, joka muistutti lähinnä luistinrataa. Pyörän valot olivat jääneet suunnistuksen ajaksi palamaan, nyt oli korkea aika sammutella niitä. Riikalla maha alkoi pikkuhiljaa tuntua paremmalle ja pikkuhiljaa syöminenkin onnistui. Onneksi repusta löytyi leipää, vauvan puuroa ja marjakeittoa, mitään teollista, makeaa ja nopeasti energiaa antavaa ei kurkusta mennyt enää alas.
Fillarin selkää hypätessä teki aika kipeää pitkän juoksun jälkeen. Pyörällä rastit 36 ja 37, muutama huonompi reitinvalinta ja pikkupolkujen välttely-yritys Riikan voimien säästämiseksi toiveen mukaisesti. Rastilla 38 kahlausrasti uimarannalla, jonka questissa piti etsiä punainen kanisteri oikean värisellä lapulla pinnan alta, mistä saimme lisäohjeen tulla pois järvestä kolmella jalalla. Kinkattiin rantaan rinta rinnan riverdance hengessä ja vähän väliä jalkaa vaihtaen, kun voimat alkoivat olla yhdellä jalalla etenemiseen vedessä melko vähissä. Rastit 39, 40 ja 41 matkalta mukaan ja kohti loppupyöritystä.
Kajaanin keskustaa lähestyttäessä oli jälleen tiedossa monta questia rastien yhteydessä. Putki alkoi rastilta 42, jossa ensin käytiin sähkökaappisuunnistus. Tämä tehtävä oli yllättäen onnistunut ja selvittiin ilman sakkoja. Toisena questina oli köysiverkkotehtävä kanavassa, joka sekin onnistui ilman isompia kramppeja. Rastilla 43 pääsi veikkaamaan Canoraman ydinajatusta, joka meni sekin pieleen kun vastauksemme kerroimme rastilla 45, jälleen sakoille.
44 rasti matkalta mukaan ja 45 sakkokierroksen jälkeen taas quest Kainuun prikaatin varuskunta-alueella. Yhdeksän kirjaimia sisältävää rastia jalkaisin haettavaksi, missä joukkue sai hajaantua. Tosin alueesta ei ollut kuin pyöräkartta ja iso kartta, loput meni piirtelyksi. Johanna lähti 1:50 000 kartalla hakemaan rastit 1-4, joista kahta viimeistä sai etsiä huolella, vaikka oikealla hehtaarilla olikin. Harri kävi rastit 5, 6, 9 pyöräsuunnistuskartalla ja Riikka lähti itsepiirretyn kartan ja muistin varassa rasteille 7-8. Riikka ei rasteja löytänyt, koska alueen hahmottaminen ilman kunnon karttaa oli vaikeaa ja usko loppui ennen rastien löytämistä, joten Harri ja Johanna lähtivät uusintakierrokselle hakemaan kyseiset rastit. Varsinkin seiskaa tuli taas hetki kartoitettua useamman muun joukkueen kanssa. Toiselta lenkiltä kokoontumispaikkaan saapuessa oli Johannalla hieman pinna kireällä ja väsymystä ilmassa, joten pari suklaapatukkaa ja energiageeli olivat paikallaan ennen muiden seuraan saapumista.
Tehtävä jatkui vielä maston pyörärastin kautta ampumaradan questille 46, jossa ammuttiin värikuula-aseilla peltiämpäreitä. Jokaiselle joukkueen jäsenelle kolme laukausta, ja jokaisesta hutista sakoille. Kerättiin 4 sakkoa yhteensä, jotka jolkoteltiin (ihme, että tässä vaiheessa kisaa meistä kukaan pystyi ottamaan edes juoksua etäisesti muistuttavia askelia) ampumaradan tuntumassa ennen siirtymää vipolle rastille. Saatiin kasarmialueella kerätty lause oikein, jätettiin fillarit rastin läheisyyteen ja juostiin maaliin, vihdoin! Kello pysähtyi maalissa aikaan 15:50. Loppuaika ilman yötaukoa ja lossitehtävää 28h39min ja sakot päälle.
Maali näkyy! Kuva: Vaarojen Valokuvaajat
Päällimmäiseksi jäi olo, että olisi pystytty parempaan, mikään ei sujunut ihan hyvin, vaikka ei suuria epäonnistumisiakaan tullut. Jäi vähän mitäänsanomaton ja tyhjä fiilis, mikä osittain johtui myös väsymystilasta 38 tunnin valvomisen jälkeen. Vaikka onhan se meille uskomattoman hienoa suorittaa pitkä kisa. Lähes 30 tuntia liikkumista, 250 km matkaa + questejä. Me tehtiin se! Ensi vuonna uudelleen ja toivottavasti löydetään nyt puuttunut iloinen kisafiilis heti alusta lähtien mukaan. GPS-seuranta Järjestäjien kisasivut Kilpailun kuvagalleria
