Ylläs-Levi 70km - 14.4.2018

Lauantain keli oli perjantai tapaan aurinkoinen ja lämmin. Edellisenä yönä lämpötila ei ollut pudonnut kovin paljoa pakkaselle, mikä aiheutti sen, että kostean ladun pinta ehti yön aikana jäähtyä ja pintaan muodostua kuuraa, mutta se ei juurikaan päässyt kuivumaan. Niinpä latu tulisi pehmenemään ja vettymään puolen päivän jälkeen vielä perjantaita pahemmin.

Ylläs-Levin pitkämatka starttasi tuttuun tapaan Ylläsjärveltä. Ylläsjärvellä heitetyn lenkin jälkeen lähdettiin nousemaan kohti Ylläksen ylitystä Varkaankurun kautta. Varkaankurun huippu saavutettiin n. 7 km  hiihdon jälkeen ja tästä aikoikin pitkä laskuosuus Äkäslompolon jäälle saakka. Jäällä tehdyn yleisökierroksen jälkeen aloitettiin Kukas-tunturin valloitus. Tämä kilpailun pisin 7 km pitkä nousuosuus nosti hiihtäjät 475 metrin korkeuteen Kukas-tunturin päälle. Nousumetrejä Äkäslompolon jäältä kertyi Kukaksen päälle noin 260 metriä. Kukakselta laskeuduttiin 6 km matka alas Ylläksen puoleisen Pyhätunturin juurelle, josta käännyttiin jälleen nousuun kipuamalla Pyhätunturin ylitse. Tunturin toisella puolella odottanut alamäki vei hiihtäjät Pyhäjärven jäälle, jonka kautta haettiin vauhtia Aakenuksen kupeesta menevään seuraavaan nousuun. Kun Aakenukselta laskeuduttiin alas, saivat nousut vähäksi aikaan jäädä. Seuraava 15 km työnnettiin käytännössä tasatyöntöä aina Levin puolella sijaitsevan Pyhätunturin juurelle, joka saavutettiin 55 km hiihdon jälkeen. Jos jollain oli tässä vaiheessa kilpailua jäljellä vielä ylimääräisiä energioita, niin vajaa 3 km pitkä ja 130 nousumetriä sisältänyt Pyhätunturin nousu ulosmittasi niitä tehokkaasti. Nousun jälkeen laskettiin pari kilometriä alas, jonka jälkeen viimeinen 10 km on vaihtelevaa, mutta alaspäin tuovaa latu-uraa Levin keskustaan saakka, jossa hiihdon maali sijaitsi rinteiden alla.

Reitti

Profiili

Markus

Suksiin oli hinkattu liistereitä sekaisin torstai iltana ja luistopuolella mentiin perjantaina hyväksi havaitulla reseptillä. Kropassa ei suurempia väsyjä, kipuja tai vaivoja ollut. Aamulla kilpailupaikalla suksia testatiin noin 25m ensimmäisessä ylämäessä - toimi, mutta heti kun ladun ulkopuolella seisahtui irtolumi tarttui liisteriin ja jäätyi kiinni. Jotenkin asiasta ei osannut tässä vaiheessa huolestua, eikä sille juuri mitään olisi ollut tehtävissäkiin. Sukset oman lähtöryhmän kärkipaikoille. Suunnitelmaa ei ollut. Mitään tavoitteita ei ollut. Näillä liikkeelle.

Poseerausta ennen kisaa

Lähtömerkki tuli kellon iskiessä 10:00 ja joukon mukana laskettelurinnettä ylös. Suksessa ei ollut mitään pitoa, Jari kysyi "Mitäs nyt?" - toisten mukana lipsuteltiin rinteen pätkä ylös. Muutaman ensimmäisen kilometrin aikana hiihtäjien massa pysyi todella tiiviinä. Ladun kiemurrellessa rinteessä terävästi ylös ja alas, sattui ympärillä vähän väliä kaatumisia ja kolareita, sauvan kappaleita oli vähän väliä. Osittain onnellakin, itse onnistui välttämään kaikki onnettomuudet. Varkaankurun nousu Ylläkselle meni kokolailla samoilla sijoilla, kuin lähdössä ollessa. Lähtösuoran nousun jälkeen pitoa alkoi löytymään ja Varkaankurun nousussa suksi toimi ihan ok. Päällä pakkaslumi kuitenkin jäätyi pohjiin kiinni ja Äkäslompoloon lasketellessa meni porukkaa ohi molemmin puolin, omat sukset eivät luistaneet mihinkään. Mieli ei ollut tässä vaiheessa kovin korkealla ja mielessä kävi kaikki keskeytyksestä laturetkeilyyn. Äkäslompolon jäälle saavuttaessa mielessä oli jo Kukaksen nousu ja usko omaan tekemiseen palautunut.

Alkuruuhkaa

Kukaksen nousua ennen ohittajia riitti, mutta nousu meni taas varsin mukavasti. Tarjolla ei todellakaan ollut mitään seinäpitoa, mutta monin paikoin kuitenkin parempi kuin muilla. Ennen Kotamajalla laskua pyyhkäisin pitoalueilta pahimmat jäät suksien pohjista pois, eikä Kukaksen päältä Kotamajalle laskiessa tullut kuin yksi ohi. Lähes voittajafiilis tästä hyvästä. Kotamajan juomapaikan jälkeen ennen Pyhätunturin nousua ohitse tuli vajaan 10 hengen letka, minkä vauhtiin en pystynyt loivasti alas viettävillä osuuksilla, mutta lähes koko porukan onnistuin ohittamaan taas nousussa. Mielessä oli vahvasti oma suoritus, perjantain kaltaista apua letkasta ei olisi tarjolla, jos oma vauhti vaihtelee näin paljon toisiin verrattuna ladun profiilista riippuen.

Kukakselta kohti Pyhätunturia

Jälkikäteen ajateltuna, juuri Pyhätunturin nousussa omat pidot toimivat kaikkein parhaiten. Pyhätunturin jälkeen Pyhäjärven väliaika ja Aakenuksen nousu, ympärillä näkyi muita jo melko harvakseltaan. Aakenuksen kyljestä tulleen erittäin vauhdikkaan laskun jälkeen noustiin vielä vähän ja tässä taas pitoalueiden pyyhkäisy toista suksea vasten ja alamäessä kyyti oli ihan edellä menneen mukaista, naama kääntyi hymyä muistuttavaan asentoon. Tästä päästiin pitkälle tasatyöntöpätkälle. Sain heti alkuun edellä olleen kiinni ja kyseisen kaverin kanssa tulikin vedettyä koko 15km vuorovedolla. Alkuun saimme taivaltaa aivan kaksistaan, mutta loppu pätkällä alkoi muita hiihtäjiä tuleemaan vastaan selkä edellä.

Levin päässä, noin 15km ennen maalia, alkoi viimeinen kunnon nousu ja yllättäen oma olotila oli varsin tuore. Pitoa ei pohjissa ollut juuri ollenkaan, mutta erittäin lyhyellä ja keveyttä tavoittelevalla haarajuoksulla lähdin rinnettä taivaltamaan, jyrkimmät kohdat rehellisesti kävelemällä. Ohituksia tuli helposti 20, eikä alamäessäkään tullut, kuin pari ohi. Loppumatkalla puristettiin mitä jaksettiin, muutamia uusia hiihtäjiä sain näkökenttääni, mutta pääosin ohitukset jäivät tekemättä.

Maalisuoralle

Maalissa olo helpottunut ja onnellinen. Kokonaisuudessaan tähänkin suoritukseen täytyy olla tyytyväinen. Keli oli erittäin haastava pitovoitelun suhteen, tarjolla oli varmastikin kaikkia mahdollisia lumilaatuja. Toki tuo lumen vaihtelu vaikutti paljon myös luistoon, mutta sillä saralla oli varmasti helpompi tehdä kompromisseja. Viikon rasitukset huomioiden fyysinen vireys ja jaksaminen oli varsin hyvää ja oma vauhdinjako onnistui varsin hyvin päivänkuntoon suhteutettuna. Loppuajaksi tuli 4:49:09, jolla irtosi sijoitus 312./696.

Illalla pientä palauttavaa harjoitusta tanssilavalla ja tulevat pari viikkoa vähän kevyemmin...

Jari

Suunnitelmani oli lähteä liikkeelle rauhassa ja katsoa sitten tilanteen mukaan vedetäänkö loppu yhtä rauhallisesti vai kiristetäänkö vauhtia. Muuttujia oli paljon, sekä oma kestävyys, että suksien toimivuus olivat kysymysmerkkejä. Suksien pohjaan laitoimme pidoksi Rexin pohjaliisterin, punaisen special liisterin ja kultaliisterin. Tähän päälle vielä vähän erikoispurkkia pinnoitteeksi estämään pahinta jäätymistä kylmällä irtolumella. Oma olo tuntui sinänsä hyvältä, mitä nyt pari pientä lihasjumia pakaraseudulla, mutta toki energioiden riittävyys ja kropan toimivuus olivat edellisen päivän rasituksen jäljiltä mysteeri.

Numerot poimittiin matkaan Luontokeskus Kellokkaasta matkalla Ylläsjärvelle. Jos viime vuonna numeroiden lunastus kisapäivän aamuna Ylläsjärven rinneravintolasta oli tuskainen suoritus niin tänä vuonna homma toimi erinomaisesti ja sujuvasti. Iso plussa tästä parannuksesta järjestäjille. Ylläsjärvelle saavuimme vähän ennen klo. 9 eli reilu tunti ennen starttia. Suksia testattiin sen verran, että todettiin niiden toimivan ja sen jälkeen vietiin ne lähtökarsinaan. Saatiinkin ne oman, eli kolmannen lähtöryhmän eturiviin. Edellä lisenssihiihtäjät ja Elite skiers-lähtöryhmä. Sen jälkeen olikin aikaa ihmetellä lähtöpaikan tunnelmaa ja jututtaa tuttuja. Naisten kärki lähti 9:25, joten heidänkin lähdön ehti hyvin nähdä ennen omaa starttia.

Lopulta päästiin myös itse matkaan. Ensimmäiseen laskettelurinteen nousuun kurvatessa saattoi todeta, että eihän näissä suksissa ole yhtään pitoa. Siinä ehti käydä jo mielessä, että mitäs nyt tehdään. Ilmeisesti pidot olivat sen verran lähtöpaikalla jäähtyneet, että pito ei jäisessä ensimmäisessä nousussa oikein tarttunut. Jotenkin ekan mäen sai rimpuiltua ylös ja siitä käännyttiin metsän siimekseen. Siellä pehmeämmällä alustalla pito toimikin hyvin ja sitä myöten helpotus oli suuri. Reitin alku sisälsi useita jyrkkiä pudotuksia, jotka päättyivät jyrkkiin mutkiin. Sinänsä luotto omiin laskutaitoihin on hyvä, mutta kun koko ajan vasemmalla ja oikealla on pari muuta hiihtäjää ja edessä hiihtäjiä yhtenäisenä nauhana joista osa jarruttelee menoaa, piti koko ajan olla todella tarkkana. Ajolinjoja mutkiin ei voinut ottaa kovin optimaalisesti ja tilannenopeuksien kanssa mutkissa täytyi olla tarkkana. Samalla piti tarkkailla omaa vauhtiaan eteenpäin muihin hiihtäjiin ettei laske kenenkään jarruttelijan päälle, sekä toivoa ettei kukaan edellä eikä sivuilla kaatuisi tai takaa tulisi päälle. Alusta selvittiin kunnialla ja niin alkoi kipuaminen kohti Varkaankurua. Suksen pito tuntui ihan hyvältä ladulla, mutta heti jos tarvitsi vaihtaa haarakäynnille tai kävellä suksien kanssa ladun vieressä, tarttui suksien pohjaan hyvä kerros nuoskalunta. Onneksi nämä köntit sai kuitenkin potkittua sieltä aina hiihtämällä pois. Varkaankurun nousussa kuittasin 10-15 hiihtäjää ja hyökkäsin mäen päältä laskuun. Laskun yläosassa suksi ei tuntunut kovin liukkaalta ja edellä menijät laskivat pääosin karkuun, mutta tuli siinä vastaan huonompiakin suksia. Mitä alemmaksi laskussa tultiin, sitä paremmin oman suksen luisto tuntui toimivan.

Eka mäki - ei pitoja, sykkeet tapissa

Äkäslompolon jäällä heitetyn tasatyöntölenkin jälkeen suuntasimme kohti Kukasta. Nousun alkuosassa edelläni mennyt 10-15 hengen ryhmä tuntui menevän minua kovempaa. Itse koitin pitää yllä hyvää ja itselleni sopivaa vuorohiihtotahtia. Varjopaikoissa suksieni pito tuntui ihan hyvältä, mutta aurinkoisissa kohdissa, joissa lumi oli mennyt jo selvästi vetiseksi nuoskaksi, suksi ei pitänyt yhtään. Vähitellen nousun edetessä edelläni olevasta porukasta alkoi tulla selkiä yksitellen vastaan. Jyrkin osa Kukaksen noususta mentiin sopuisasti jonossa haarakäynnillä, mutta heti kun mäki alkoi loivenemaan, pistin vilkun päälle ja painelin vuorohiihdolla jokusen hitaamman ohitse. Kukaksen toisella puolella alkaneeseen laskuun lykin hyvät vauhdit ja suksi tuntui luistavan. Ohitin pitkän laskun aikana varmaan 5-6 hiihtäjää ja Kotamajan huollon jälkeen saavutin vielä noin kymmenen hiihtäjän letkan.

Kukaksen laskussa sai jo ihan hyvät vauhdit

 Seuraavaksi lähdettiin nousemaan Ylläksen Pyhätunturiin. Nousun alkuosassa sukseni tuntui lipsuvan aika pahasti ja kanssahiihtäjäni painelivat minulta karkuun. Nousun edetessä suksi alkoi kuitenkin taas pitämään paremmin ja porukkaa alkoi tulla selkä edellä vastaan. Mäen päällä saattoi todeta isojen nousujen olevan jo voiton puolella, olihan jäljellä enää Aakenus ja Levin Pyhätunturi. Ohitin alamäessä pari hiihtäjää vähän paremmalla suksella ja rohkeammalla laskemisella, mutta mäen alla muutama muu hiihtäjä otti puolestaan minut kiinni. Tällä ryhmällä jatkoimme alaspäin viettävää kumpuilevaa maastoa Pyhäjärven jäälle, jonka jälkeen tuli huoltopiste ja alkoi Aakenuksen nousu.

Otin huollossa hyvän tankkauksen ja lähdin kipuamaan Aakenuksen kylkeä. Jälleen suksien pito oli alkumatkasta huonoa, mutta parani ylöspäin noustessa. Nousun alussa isompi ryhmä jälleen karkasi itseltäni, mutta saavutin heitä nousun yläosassa. Kun nousun huippu lopulta saavutettiin, päästiin ehkäpä koko kisan parhaimpaan laskuun. Pitkä, suora ja jyrkähkö metsän siimeksessä kulkeva lasku on täysin latua pitkin laskettava. Pohjoisrinne ja puiden tarjoama suoja pitävät tämän laskun latu-uran kovana ja liukkaana. Vauhtia mäessä sai kerättyä sykemittarin GPS:n mukaan vähän alle 55 km/h.

Tästä eteenpäin alkoi tuo 15 km pitkä tasatyöntöosuus. Oma tasuri ei tässä vaiheessa kisaviikkoa tuntunut enää terävimmältä eikä varmasti suksikaan ollut paras mahdollinen tällä osuudelle. Jokusen hiihtäjän saavutin, mutta pääosa ympärilläni menevistä tuntui menevän kovempaa. Menetin tällä tasuripätkällä arviolta jonkun 5-8 sijaa. Tarkkaa tilastoa ei tullut pidettyä, mutta arvioisin, että kymmenkunta hiihtäjää meni kaikkiaan tällä osuudella ohitseni ja jokusen itse ohitin.

Suo-osuuden jälkeen päästiin hetkeksi metsän siimekseen ja tuntui todella hienolta ottaa vuorohiihtopotkuja kun suksi tarjosi hetkellisesti pitoa. Tämä ilo oli kuitenkin lyhytaikaista. Heti kun tultiin vetisemmälle ladulle pitoa ei löytynyt yhtään. Päivän viimeisenä isompana koitoksena tultiin Levin puoleiseen Pyhätunturin nousuun. Itsellä olisi löytynyt vielä menohaluja ja iskua mäkeen, mutta sukset eivät juurikaan tarjonneet tähän mahdollisuutta. Koska edes kapean haarakäynnin käyttäminen ei onnistunut, päätin taaplailla jyrkemmät kohdat reilusti haarakäynnillä kävellen ja vähän loivemmat tasuria työntäen. Pyhätunturin nousu on todella ärsyttävä, koska se näyttää noin 10 kertaa loppuvan, mutta mutkan takana tai pienen laskun jälkeen odotti jälleen noustavaa silmän kantamattomiin. Tosin pari kertaa tämän nousun aikaisemmin hiihtäneenäni osasin tähän kyllä varautua. Pyhätunturilta alas olisi pakkaskelissä parikin kivaa pitkää laskua, mutta nyt auringon lämmittämillä urilla suksen imu oli melkoinen ja sitä myöten vauhditkin jäivät mäissä vaatimattomiksi.

Pyhätunturin laskun jälkeen viimeinen vajaa kymmenen kilometriä maaliin meni enää isompia repimättä. Pitämättömät sukset tekivät jokaisen nousun kipuamisesta tuskaisen hidasta, joko tasuria työntäen tai haarakäynnillä taaplaten. Imevä latu vei parhaimman terän niin tasurista kuin laskuistakin. Edessä n. 50-100 m päässä olisi mennyt joukko hiihtäjiä, mutta niiden saavuttaminen ilman pitoja oli aika toivotonta. Myöskään ihan heti takana ei tullut ketää, joten en nähnyt enää mitään suurta tarvetta piiskata itsestäni lopussa viimeisiä energioita irti. Niinpä maaliin tuli hiihdettyä tai hiihdeltyä lähinnä omalla mukavuusalueella.

Maalisuora odottaa

Loppuajaksi kilpailusta tuli 4:34:44. Viime vuoden ajastani, joka oli jotain 4:20, jäin jonkin verran, mutta keli oli tänä vuonna paljon hitaampi, joten suhteessa voittajaan tulin silti viime vuotta paremmin. Pitää siis olla tyytyväinen viikon rasitukset huomioiden. Loppusijoitukseksi tuli 254./696.

Viikon kestänyt hiihto tour lapin keväthangilla tuli siis Ylläs-Levin myötä molempien miesten osalta päätökseensä ja samalla saattoi paketoida myös tämän hiihtokauden. Viikon aikana kisakilometrejä Jarille ja Markukselle kertyi vähän alle 260 km ja koko viikon hiihtokilometrien määräksi tuli GPS:n mukaan 311,4 km. Loppujen lopuksi viikko sujui molemmilta hyvin ja voisi jopa sanoa, että suoritukset paranivat molemmilla loppua kohden. Kotimatkalla mielessä pyörähti jo ajatus ja pieni harmitus, että olisi sittenkin pitänyt käydä myös se Saami Ski Race hiihtämässä reissun ensimmäisenä päivänä. No ehkä ensi kerralla sitten...

Lapponia-hiihto 3/3 - Karra Huikonen 80km - 13.4.2018

Aurinkoiset kelit jatkuivat pohjoisessa myös perjantaina. Alkuviikon tuuli oli puhaltanut pohjoisen suunnasta, mutta tänään kun hiihtoreitti kulki pohjoisesta etelään, oli tuuli (yllätys, yllätys) kääntynyt suoraan etelästä. Sääennusteet lupasit perjantaille n. 3-4 m/s tuulta. Todellisuudessa kisapävän tuuli oli kuitenkin n. 4-6 m/s. ja avotunturissa jossain 6-10 m/s välillä. Tämän päivän kisaan startattiin klo. 9 Hotelli Hetan edestä Ounasjärven jäältä ja sieltä reitti kulki vajaan 80 km matkan etelään päättyen Olokselle. Heti jään ylityksen jälkeen lähdettiin n. 10 km pitkään ja vajaa 250 nousumetriä sisältäneeseen nousuun Pyhäkero-tunturiin. Tosin ensimmäisen n. 5 km latu kulki metsäisessä maastossa nousten hyvin loivast1, joten nousua ei juurikaan huomannut. Vähitellen latu alkoi muuttumaan selkeästi yhtäjaksoiseksi nousuksi ja maasto muuttumaan yhä karummaksi. Vielä ennen avotunturia reitti kulki pari kilometriä hienon kurun pohjalla, joka johdatti hiihtäjät lähes puuttomaan tunturiin. Tunturiylängöllä tuuli oli erittäin navakkaa, käyden lähinnä sivusta tai etuviistosta. Hangen päällä pöllysi irtonainen pakkaslumi, joka paikoitellen peitti koko ladun alleen tehden maisemasta entistä taianomaisemman. Ladun sijainnin tunnisti lähinnä ladun vieressä tasaisin väliajoin olleista kelkkareitin merkeistä, joiden vierustaa latu kulki. Tunturiylänkö riitti aina 24-25 km kohdille, jonka jälkeen lähdettiin tulemaan alaspäin aina 42 km kohdalla sijaitsevaan Kortejänkän huoltoon saakka. Tämän jälkeen alkoi 5 km pitkä nousuosuus, joka huipentui kilometrin pitkään jyrkkään nousuun, jossa noustiin 80 nousumetriä. Tässä kohdin liityttiin samalle reitille kohti Pallasta, jota hiihdimme myös keskiviikkona. Ensin siis muutama kilometri alaspäin viettävää uraa - tämän jälkeen pari terävää nyppylää ja Pallaksen huolto. Pallakselta eteenpäin 16 km oli laskuvoittoista ensin alas ja loppuun 9 km ylöspäin Lapponia-hiihdon maaliin.

Karra Huikosen reitti kelta/punaisella

Profiili

Jari

Ennakkoon viikolla tämä loppuviikon kahden päivän ja 150 kisakilometrin uralla mietitytti, kuinka siitä tulisi selviytymään. Laadin omassa päässäni kisataktiikaksi perjantaille erittäin rauhallisen aloituksen ja lähinnä hiihtelyn Markuksen kanssa yhtä matkaa. En puhunut tästä suunnitelmasta kuitenkaan Markukselle, koska kisa voi lopulta mennä syystä tai toisesta ihan erilailla kuin oli ennakkoon suunnitellut.

Alkumatkasta otin oman paikkani Markuksen suksien kannoilta. Alun jääosuuden jälkeen metsään siirryttäessä porukka meni tuttuun tapaan yhdeksi letkaksi. Vähitellen letka alkoi repeilemään, kun jokainen hiihtäjä hakee sitä omaa matkavauhtia. Itse otimme kiinni pitkästä jonosta, pysytellen sen perällä. Poimimme sitä mukaan sijoituksia, kun porukkaa valui letkan lävitse tai se loppupäästä rakoili. Lopulta tunturiin noustessa meille muodostui n. 10 hiihtäjän letka, jolla saavutimme myöhemmin avotunturissa vielä  n. 20 hiihtäjän edelläni menneen letkan. Avotunturissa tuuli puhalsi todella voimakkaasti etuoikealta tai suoraan oikealta. Vähäisistä vaatteista huolimatta tuuli ei kuitenkaan tuntunut kovin kylmältä. Ainoataan kasvojen avoimia kohtia vähän kylmäsi. Olin jo alkumatkasta ohjeistanut Markusta, että pidetään koko ajan kiinni letkojen hännistä ja pysytellään niiden perällä, jolloin vältymme turhalta vetotyövastuulta ja saamme parhaimman suojan tuulelta. Aikamme avotunturin sivutuulessa hiihdettyämme huomasin, että letka hiihtää ladun oikeaa reunaa. Itse siirryin vasempaan reunaan hakeakseni oikealta puhaltavalta tuulelta suojaa. Huomasin kuitenkin, että siinä olikin yllättävän hyvä hiihtää kun vauhdin sai pitää mieleiseksenä ja samalla oli tuulelta hieman suojassa. Niinpä nostin vähän huomaamattakin sijoitustani letkassa n. 10 pykälää. Tämän jälkeen letka tuli takaisin vasempaan reunaan, joten otin paikkani jonon keskeltä. Jonossa hiihtäminen tuntui kuitenkin todella hankalalta ja stressaavalta, koska heti jos hiihti normaaliin tapaan suksea liu'uttaen, meinasi mennä edellä menevän päälle. Lopulta otin oman kaistan ladun oikeasta reunasta, jotta sain hiihtää omaa tahtiani. Tämä aiheutti sen, että vaikka sykkeeni putosivat, nousin aika nopeasti letkan keulaan ja aloin samantien tekemään eroa seuraavaan. Tämä pitkä nousu päättyi vähän matkan päästä isoon ja pitkään alamäkeen, joka kulki kahden huipun välisessä kurussa ja vei pois avotunturista. Tuuli puhalta tähän mäkeen suoraan vastaisesti ja vaikka rinne oli kohtuullisen jyrkkä, tuntui ettei siinä liikkunut juuri mihinkään.

Tunturissa puhalsi. Kuva: Tomi Kuosmanen

Mäen alla jatkoin kevyttä hiihtoa ja odottelin samalla takanani tulevaa porukkaa, koska en halunnut painaa vastatuulessa yksikseni. Meille muodostuikin lopulta 5-6 hiihtäjän ryhmä ennen kuin saavuimme seuraavaan huoltoon. Tässä vaiheessa katselin taakseni, että Markus tuli huoltoon seuraavan n. 10 hengen ryhmän mukana, samaan aikaan kun itse lähdin pois huollosta. Markus viittoi minulle, että mene vaan. No jatkoin matkaa, mutta pidin vauhdin itselleni kevyenä tarjoten tasaisin väliajoin vetovastuuta myös muille. Jostain syystä ajauduin kuitenkin vähän väliä taas takaisin letkan keulille. Osittain tämä johtui varmasti hyvistä suksistani ja toisaalta taas omasta vireestä joka oli hyvä ja koko ajan piti yrittää vetää suitsista hillitäkseni omia menohalujani.

Jossain vaiheessa huomasin Markuksen porukan olevan mukana samassa letkassa ja niinpä päätin jättää vetotyöt välillä kokonaan muille ja pudottauduin itse letkan hännille jutustelemaan Markuksen kanssa ja kyselemään miehen tuntemuksia. Seuraavan juomapaikan jälkeen olin taas letkan kärkijoukoissa ja jossain vaiheessa jopa irtauduinkin siitä puolivahingossa jonkin matkan päähän. Edessäni ei näkynyt kuitenkaan ketää eikä yksinkään kiinnostanut lähteä vastatuuleen puskemaan, joten pudottauduin takaisin letkan perälle. Seuraavan Kortejänkän huoltopaikan jälkeen alkoi pitkä ja jyrkähkö nousu, joka hajotti ryhmämme jättäen sen keulalle neljän hengen porukan, minä ja Markus sen mukana. Tällä ryhmällä hiihdimme Pallakselle ja siitä vielä eteenkin päin. Samalla poimimme matkalta sijoituksia ohitellen selkäedellä vastaantulleita hiihtäjiä.

Osa kiinniotetuista hiihtäjistä jäi roikkumaan letkamme hännille, joten parhaimmillaan siinä taisi olla 7 hiihtäjää. Yksi ryhmässämme olleista hiihtäjistä otti välillä omalla vetovuorollaan vähän turhia spurtteja kun näki edellä hiihtäjiä. Yhden tälläisen aikana Markus oli juuri oman vetovuoronsa päätteeksi pudottautunut letkamme hännille. Itse olin letkassa toisena ja pysyttelin kärkimiehen peesissä. Tämä nykäis hajoitti ryhmämme palasiksi. Onneksi Markus sai ajettua meidät vielä kiinni, joten loppumatkaa jatkoimme kolmisin.

Noin 7 km ennen maalia reitille osuu aakea-laakea n. 2 km pitkä suon ylitys, jossa perjantaina puhalsi tosi voimakas vastainen tuuli. Tässä vaiheessa ryhmämme oli kasvanut jälleen parilla kiinni otetulla hiihtäjällä. Tämän suoran vedimme hyvällä vuorovedolla viidestään lävitse. Suoran jälkeen jatkoin letkan keulassa tasaista vauhtia, mikä tuntui olevan muille ryhmämme hiihtäjille liikaa. Taaksepäin katsellessani huomasin, että perässäni oli 10 m päässä yksi ranskalainen ja heti hänen perässä Markus. Jos perässäni olisi ollut pelkästään Markus, olisi jättäynyt hiihtämään hänen kanssaan, mutta ajattelin, että en viitsi antaa tälle ranskalaiselle ilmaista kyytiä, koska vetohaluja hänellä ei kuitenkaan todennäköisesti olisi. Niinpä hiihtelin omaa vauhtiani maaliin saakka. Päivästä jäi todella hyvä maku suuhun. Olo oli päivän päätteeksi hyvävoimainen ja tarvittaessa olisi voinut hiihtää paljon kovempaa tai samaa vauhtia vielä 10-20 km lisääkin.

Jarilla hymy herkässä kun vastatuulisuo oli selätetty. Jonon muilla miehillä ei vissiin ollut ihan yhtä helppoa.

Kaiken kaikkiaan koko viikosta jäi todella hyvät fiilikset ja muistot. Lapponia-hiihtoa voi kyllä suositella ihan kaikille ja varmasti jokaisella tarjonnasta löytyy sopivaa hiihdettävää, haluaapa sitten hiihtää yhden, kaksi tai kolme päivää ja pitkiä tai lyhyitä matkoja.

Maalissakin jaksoi vielä hymyilyttää. Kuva: Lapponia-hiihto Facebook

Markus

Ei paljon lisättävää. Alkumatkasta avotunturi oli itselle raskasta tarpomista jälleen kerran, vaikkakin maisemat olivat erittäin hienot ja palkitsevat. Pari kertaa Jarin letkan katketessa tuntui erittäin helpolta ottaa pätkä kovempaa ja hiihtää edellä mennyt ryhmä kiinni, edellisinä päivinä näin ei juuri ollut. Kaiken kaikkiaan Huikonen tuli, hyvällä tavalla, varsin tasapaksusti, ei suuria ongelmia. Reitti oli varsin hieno ja monin paikoin mieliinpainuva. Lopussa, noin 5km ennen maalia, alkoi avosuopätkällä jaloissa painaa rajusti, mutta niin ilmeisestikin muillakin. Jari tosin painoi edelleen erittäin kevyen näköisesti. Itselläni luisti lopussa suksi selvästi ranskalaista paremmin, mutta voimia oli vähemmän. Viimeisessä kunnon mäessä luovutin käytännössä jo sijan hänelle. Laskussa pääsin kuitenkin jälleen kantaan ja tasaiselle tullessa rinnalle, viitoin kyllä herralle, että anna mennä vaan, mutta hän kaartoi mieluummin vastatuulipätkälle kantaani. Joten tulin lopulta Jarin kanssa peräkkäisillä sijoilla maaliin Lapponian päätösmatkalta.

Loppukirikamppailu ranskalaisen kanssa otti voimille

Olo maalissa oli selvästi parempi, kuin muina päivinä Lapponiassa. Vaikkakin viimeiset kilometrit olivat olleet raskaita. Kokonaisuudessaan on helppo ymmärtää Lapponian viehätys ja tämä vierailu Olokselle tuskin jää viimeiseksi.

Päätösmatkan sijoituksiksi Jarilla tuli 126. ajalla 4:57:52,5 (+1:14:19,7 kärkeen) ja Markuksella 127. ajalla 4:58:13,9 (+1:14:41,1 kärkeen). Kaikkiaan päätösmatkalle starttasi 305 hiihtäjää.

Kokonaiskilpailussa kaikkien pitkän matkan hiihtäjien joukossa Jarin loppusijoitukseksi tuli 102. yhteisajalla 12:21:52,1.
Päiväkohtaisten sijoitusten ja aikojen ollessa:
Keimiön kiekerö: 111./262. 4:15:38,3 (+1:06:08,8)
Himmelriikin hiihto: 135./309. 3:08:21,3 (+54:10,9)
Karra huikonen: 126./305. 4:57:52,5 (+1:14:19,7)

Markuksen loppusijoitukseksi tuli 120. yhteisajalla 12:57:29,7
Keimiön kiekerö: 145./262. 4:42:23,0 (+1:32:53,5)
Himmelriikin hiihto: 159./309. 3:16:52,8 (+1:02:42,4)
Karra huikonen: 127./305. 4:58:13,9 (+1:14:41,1)

Kaikki tulokset löytyvät täältä.

Raportit Lapponia-hiihdon edellisiltä päiviltä löytyvät täältä:
- Keimiön kiekerö
- Himmelriikin hiihto

Lapponia-hiihto 2/3 - Himmelriikin hiihto 50km - 11.4.2018

Maanantain lumisateiden jälkeen tiistaina palattiin jälleen auringon paisteeseen. Sama keli jatkui myös tänään keskiviikkona. Tämän päivän hiihdon lähtö tapahtui Vuontisjärven jäältä Vuontispirtin edestä, jonne Olokselta on autotietä pitkin matkaa n. 46 km. Reitti jatkui reilun kilometrin jäällä hiihdon jälkeen rajuun n. 3,5 km pitkään ja 300 nousumetriä sisältävään nousuun Vuontiskeron ja Saivokeron väliin. Tämän jälkeen seuraava noin 10 km oli laskuvoittoista Sieppijärven huoltoon saakka. Huollosta lähti samantien kahden kilometrin nousupätkä, joka sisälsi 100 nousumetriä. Nousun huippu saavutettiin 16,5 km hiihdon jälkeen. Tästä seuraava n. 9 km puolimatkaan eli Pallakselle saakka, oli vaihtelevaa maastoa sisältäen vuoroin 1-2 km nousu- ja ja laskuvoittoisia pätkiä. Pallakselta lähdettiin pitkään laskuvoittoiseen osuuteen, jota kesti aina noin 42 km saakka ja jonka aikana tultiin n. 200 m alaspäin. Tämän jälkeen viimeinen 9 km noustiin taas 100m ylöspäin Olokselle, jossa maali sijaitsi.

Päivän profiili

Reitti kelta/mustalla

Markus

Aamulla olo oli, ainakin Jarin energiseen 'taistelutahtoon' verrattuna, hieman flegmaattinen ja väsynyt. Samalla kuitenkin jonkin verran itsevarmempi, kuin maanantaina lähtöviivalla. Heikostikin menneen hiihdon jälkeen usko omaan tekemiseen oli parempi.

Vuontispirtillä nopea suksitesti tienvieressä kulkeneella ladulla ja jalkaan Yokon pakkaskelin sukset. Lähtöpaikalta oma paikka haltuun noin puolesta välistä pakkaa. Paukun jälkeen varsin rauhallisesti liikkeella. Jari karkasi nopeasti taas muutaman hiihtäjän verran edelle, mutta näköhavainto miehestä tuli vielä ensimmäisen seinän päältä. Seinä noustiin rauhallisesti jonossa, kroppa tuntui jo tässä vaiheessa toimivan varsin hyvin.

Lähdön jälkeistä ruuhkaa

Noin viiden kilometrin taaplaamisen jälkeen latu taittui alas ja nopeasti selvisi ettei suksivalinta ollut paras mahdollinen. Tai mistä lie oli kiinni, mutta muutama ukko tuli heittämällä ohi joka tapauksessa. Lopulta, hieman alempana, löytyi itselle sopiva letka, jonka vauhdissa pysyi mukana alamäissäkin (kun ne olivat tässä vaiheessa jo hieman loivempia). Ensimmäisen varsinaisen huollon jälkeen Sieppijärveltä noustessa latu oli erittäin pehmoinen maanantaina lumisateen jäljiltä. Itsellä pehmeät osuudet tuntuivat olevan vielä pahempaa myrkkyä, kuin monilla ympärillä hiihtäneille. Eroa ei kuitenkaan eteen syntynyt. Pehmeillä osuuksilla ongelmia aiheutti myös siteiden ja monojen väliin pakkautunut lumi. Lunta tuli monojen pohjista irroitettua muutamissa ylämäissä, kun jonon vauhti seisahtui hetkeksi, ja alamäissä toinen polvi suksen päällä pystyi toisen monon pohjasta rapsimaan lunta pois erittäin epävakaassa asennossa.

Nousua kohti Pallasta

Pallaksen huollon jälkeen hiihdin yksikseni Vuontisjärven huoltoon asti. Lähes koko pätkän ajan edessä näkyi neljän hengen ryhmä hiihtäjiä, joita yritin kovasti tavoittaa. Tasaisilla ja pienillä ylämäkiosuuksilla saavutin ryhmää hitaasti, mutta alamäissä ero kasvoi aina. Huollon jälkeen olimme kuitenkin yhdessä ja hieman vaihtelevalla kokoonpanolla hiihdimme samassa ryhmässä loppuun asti.

Kaiken kaikkiaan itselle tämä erittäin ehjä ja onnistunut, täysin nykykunnon mukainen, hiihto. Omaksi yllätykseksi sijoitus oli kuitenkin lähes sama kuin maanantaina. Tämän jälkeen on kuitenkin paljon mukavampi jatkaa hiihtoviikkoa, kuin ennen tätä.

Jari

Voitelussa luotin tällä kertaa pelkästään Swixin White marathoniin. Sukseksi otin kahdesta vaihtoehdostani ns. plussakelin sukset. Näihin ratkaisuihin päädyin lähinnä laiskuuttani. Olin jo ennen reissua laittanut molempiin suksiin White marathonit ja koska maanantain hiihdin toisilla suksillani ajattelin tänään lähteä matkaan korkkaamattomalla parilla. Suurta eroa pareissa ei kuitenkaan loppujen lopuksi pitäisi olla. Heti lähtösuoran jälkeen porukka meni yhdeksi letkaksi. Ensimmäinen nousu mentiin suhteellisen sulassa sovussa letkassa hiihdellen. Joitain ohituksia tein nousun aikana, mutta pääasiassa koitin pitää vauhdin tasaisena ja sykkeet VK alueella. Nousun jälkeisessä laskussa huomasin, että tänään alla ei ollut kaikkein liukkain suksi. Ladut oli ajettu maanantain sateiden jäljiltä vasta suurimmaksi osaksi edellisenä päivänä. Muutenkaan käytetyt latu-urat eivät olleet kaikilta osin normaalisti käytössä olevia. Tämän takia pohja oli paikoin hyvin pehmeää ja suksi upposi syvälle. Ei niin luistava suksi yhdistettynä pehmeään hiihtouraan aiheutti sen, että jyrkimpiä mäkiä lukuunottamatta laskuvoittoisetkin osuudet olivat pitkälti työpätkiä.

Vuontisjärven jäällä keli oli vielä pilvinen

Sieppijärven huollosta lähtevässä nousussa meille muodostui viiden hengen letka. Letkamme paineli nousun itselleni suht kovaa vauhtia, mutta ajattelin, että vauhti on kuitenkin kestettävissä. Reipas vauhti aiheutti myös sen, että takanamme ei näkynyt mäen päällä enää lähellä ketää. Puoliväliin Pallakselle saakka ryhmämme pysyi hyvin kasassa. Huoltopiste hieman hajoitti ryhmäämme ja sen jälkeen alkanut laskuosuus lisäsi välimatkoja luistoerojen takia.

Aurinko paistoi alun jälkeen paikoin hyvinkin lämpimästi

Jyrkimmän laskuosuuden jälkeen meille syntyi uusi kuuden hiihtäjän ryhmä, jolla tulimme käytännössä kolmen kilometrin päähän maalista. Näennäisesti helpoista maastonkohdista huolimatta jouduin tekemään ajoittain reilusti hommia pysyäkseni letkan perässä. Lopussa osa porukasta alkoi virittelemään loppukiriä. Itse tyydyin pitämään oman vauhtini tasaisena maaliin saakka ilman suurempia vauhdin kiristelyjä. Ei sillä etteikö siihen olisi ollut varaa, mutta ajattelin energian ja voimien säästön loppuviikkoa varten olevan tärkeämpää, kuin minuutin parantunut loppuaika. Kokonaisuudessaan olin tyytyväinen päivän suoritukseen vaikkakin jouduin huonoa luistoa paikatessani menemään hieman korkeammilla sykkeillä ja polttamaan täten myös hieman enemmän energiaa kuin ennakkoon oli suunnitellut.

Päivän loppusijoitukseksi Jarille tuli 135. kun lähtijöitä oli 309. loppuajan ollessa 3:08:21,3 (+54:10,9 erolla kärkeen). Markus puolestaan selviytyi Himmelriikin hiihdosta sijalla 159./309. ja loppuajalla 3:16:52,8. (+1:02:42,4). Kokonaiskilpailun kannalta Jarin yhteisaika on nyt 7:23:59,6 mikä oikeuttaa sijaan 104. Markuksen yhteisaika on 7:59:15,8, jolla ollaan sijalla 145.

Lapponia-hiihto 1/3 - Keimiön Kiekerö 60km - 9.4.2018

Edelliset päivät kestänyt auringon paiste vaihtui sääennusteiden mukaisesti kisaa edeltävänä aamuyönä lumisateeksi. Lunta lupailtiin jopa 20 cm, mutta onneksi ihan niin kovaa sadetta ei tälle alueelle osunut. Silti lunta tuli päivän aikana n. 10 cm. Aamuyöllä alkanut lumisade kesti käytännössä koko kisapäivän, välillä voimakkaampana, välillä heikompana. Kelin haastavuutta lisäsi iltapäivää kohden lisääntynyt tuuli, joka iltapäivällä puhalsi n. 6 m/s. Markuksen kanssa lähdimme kisaan ns. nappipuuro voitelulla, eli 0/-6 UF nappia hierottiin suksen pohjaan ja tämän päälle levitettiin +2/-4 UF pikaluistoa ja samalla sotkettiin nappi ja pikaluisto keskenään "puuroksi". Tämän annoimme kuivua kisa-aamuun saakka, jolloin hankasimme pinnan vielä korkilla ennen harjausta ja pintakuviointia. Se miten päädyimme moiseen voiteluun, ei perustunut varsinaisesti mihinkään voitelusuositukseen vaan oli lähinnä paras idea mitä keksimme meidän voitelupakeista uudelle lumelle. Nappipuuron alla Jarilla oli lisäksi Swix:n sininen LF ja sen päällä White Marathon, Markuksella pelkkä sininen LF. Molempien sukset tuntuivat toimivan tällä reseptillä uudella lumella ihan hyvin. Ei nyt voi sanoa, että sukset olivat starttiviivan parhaat, mutta paremmat tai ainakin yhtä hyvät kuin monella muulla.

Nappipuuron resepti

Reitti

Starttipaikalle siirtyminen tapahtui helposti omalta majoitukselta ajamäkeen lasketellen n. kilometrin matkan. Starttipaikalla hiihdeltiin vähän aikamme kuluksi ja lämpöjä ylläpitäen ennen lämmittelykamojen pois viemistä ja lähtöpaikalle siirtymistä. Lähtöpaikat otimme pääjoukon ensimmäisestä kolmanneksesta. Maanantain reitti alkoi Oloksen kierrolla vastapäivään. Tämän tarkoitti ensimmäiselle muutamalle kilometrille nousuvoittoista reittiä, jonka jälkeen lähdettiin n. 15 km pidempään laskuvoittoiseen osuuteen, joka tosin sekin sisälsi pienempiä teräviä ylämäkiä. Noin 17 km kohdalla laskeuduttiin jyrkkä alamäki Siepinkurun pohjalle, josta noustiin heti perään n. 60 nousumetriä sisältävä vastarinne ylös. Tämän jälkeen laskeuduttiin takaisin alas Jerisjärvelle. Jerisjärven ylityksen jälkeen lähdettiin päivän pääkoitikseen eli Sammaltunturin nousuun. Tämä noin 220 nousumetriä 5 km pitkä nousu mittaa hyvin miestä ja naista. Nousun jälkeen reitti kääntyi jälleen laskuvoittoiseksi seuraavaksi 15 km ajaksi. Laskuja seurasi n. 15 km pitkä tasainen järvenjäävoittoinen osuus joka loppui 5 km ennen maalia, jolloin alkoi lopun yli 100 nousumetriä sisältänyt kipuaminen Olokselle maaliin.

Profiili

Reittikartta - kelta/vihreä ura

Markus

Lähdöstä Jari tuntui karkaavan heti hieman röyhkeämmin edeten. Toisaalta matkaa oli, joten menköön. Matka eteni letkassa, tosin letkan välillä vaihtuessa, ensimmäiset 25km. Pääsääntöisesti edettiin hiljaisen yksimielisesti sen suurempi suuta soittamatta. Muutaman hiihtäjän kanssa vaihdettiin hieman kuulumisia, voiteluvinkkejä ja kokemuksia - matka eteni varsin leppoisasti.

Startin ruuhkaa

Jeriksen jälkeen Sammaltunturin ja Mustavaaran väliin noustessa tuntui lihaksistossa ensimmäisiä merkkejä väsymisestä. Päästin perässä tulleen ryhmän edelle ja kaivoin samalla geelin esille, joka oli Jeriksen huollossa jäänyt ottamatta. Geelin ottaminen ylämäessä ei ottanut onnistuakseen, mutta hittoonkos tässä niin kiire. Mäen päälle tulin yksikseni ja päällä ajattelin ottaa 30m edellä olevan porukan kiinni, jotta alamäkeen saa hyvät avut. Yritys ei koskaan konkretisoitunut, vaan vatsalihakset aloittivat kramppaavat vatsa(HEH HEH)lauseet. Alamäki voittoinen osuusmenikin erittäin vaikeaksi, kun tasatyöntöön ei saanut kunnolla tehoja. Siinä rimpuillessa sitä väsytti muunkin lihaksiston ja matkanteko olikin hyvin vaikeaa viimeiselle vitoselle asti.

Markuksen matkantekoa

 Jeriksen toisen huollon jälkeen ohi ei enää tullut montaakaan hiihtäjää, mutta oma hiihto tuntui helpommalta lopun mäissä. Ilmeisestikään vatsalihaksilla ei ole aivan niin suurta merkitystä mäkiä punnertaessa. Viimeisellä vitosella vedin muutaman äijän porukkaa. Ryhmästä yksi sankari päätti ottaa vielä loppukirin noin 1,5km ennen loppua, päätin iskeä mukaan. Vatsalihakset olivat erimieltä ja annoin kaksikon karata, ei ollut muuta vaihtoehtoa.

Jalat ja kädet olivat maaliin tullessa varsin hyvässä kunnossa. Toivottavasti vatsalihakset toimisivat paremmin tulevissa koitoksissa. Kovin korkein panoksin vetoa tämän puolesta ei kuitenkaan kannata lyödä, sen verran heikosti on ukko lihaksistolle harjoitusta tarjonnut alkuvuoden aikana.

Jari

Olimme Markuksen kanssa ennakkoon puhuneet, että sään ja tulevan rasituksen takia alku täytyy ottaa rauhassa ja 20 km kohdilla ennen Sammaltunturia täytyy olla vielä hyvissä voimissa. Noin 26 km jälkeen kovimmat nousut ovat takana, joten loppumatkan voi sitten tulla fiiliksen mukaan, kuitenkin turhia repimättä. Olin mielessäni ajatellut taivaltaa alkumatkan yhdessä Markuksen kanssa, kuitenkin heti lähtösuoran ruuhkissa ajauduimme hieman erilleen minä edellä ja Markus vähän taaempana. Jono meni nopeasti yhdeksi letkaksi, jossa ohittaminen kelistä johtuen oli hankalaa. Koitin alkumatkalla muutamaan kertaan katsella taaksepäin näkisinkö Markusta, mutta en saanut miestä silmiini, joten päätin jatkaa omaa hyvältä tuntuvaa vauhtia tukeutuen syntyneisiin letkoihin.

Jari ensimmäisessä nousussa

Oloksen kierron loppupuolella saavutimme yhden toisen hiihtäjän kanssa 4-5 hiihtäjän porukan. Tässä letkassa taivalsin seuraavat 5 km, kunnes siitä yksi hiihtäjä alamäen jälkeen hieman erkani. Itsestänikin vauhti alkoi tuntua vähän liian hiljaiselta, joten työnsin itseni jonon keulaan ja jonkin matkan päästä saavutin ryhmästä hatkaan lähteneen hiihtäjän. Tämän kanssa ajoimme kiinni Sieppikurun pohjalla parin hiihtäjän porukan, joiden perässä lähdimme kiipeämään kurun vastanousua. Tässä nousussa toinen saavuttamistani hiihtäjistä veti letkaamme minun ollessa toisena. Erkanimme nousussa kahdesta muusta hiihtäjästä ja saavutimme myös muutamia muita hiihtäjiä, joiden ohi jatkoimme samoilla vauhdeilla. Ennen nousua seurannutta alamäkeä, takaa liittyi yksi uusi hiihtäjä ryhmäämme ja paineli Jerisjärven jäälle laskeutuvaan pitkään laskuun ryhmämme keulaan. Itse hyppäsin tähän peesiin, kolmannen hiihtäjän jäädessä huonommin luistavien suksien kanssa taaemmaksi.

Jerisjärven jäällä saavutin rennolla wassulla neljän hiihtäjän ryhmän ja järven jälkeen alkaneeseen Sammaltunturin nousuun kuittasin itseni samantien ryhmän keulalle. Sammaltunturin nousun sain edetä yksikseni omaa vauhtia muutaman hiihtäjän matkalla ohittaen. Tunturin päällä etenin pitkän pätkän näkemättä kaukana edessäni tai takanani yhtään hiihtäjää. Sammaltunturin ja Keimiöntunturin tunturijärvellä saavutin muutaman edelläni menneen hiihtäjän ja järven päätteeksi olleella huoltopisteellä painelin niistä samalla ohitse. Tunturista alas laskeutuessani sain taas taittaa matkaa lähinnä yksikseni. Alempana ohitin yhden eväitä syömään jääneen naiskaksikon, mutta muuten edessäni oli autiota.

Jeriksen jäälle kurvatessani vastatuuli iski aika pahasti vasten kasvojani. Näin n. 100 metrin päässä edelläni 6 miehen ryhmän, jota en uskonu saanuttavani. Heidän vauhtinsa oli kuitenkin niin hidasta, että ontinkin heidät kevyellä kuokalla kiinni jo vastatuuli osuuden puolessa välissä. Tämän letkan perällä tulin hissukseen Jeriksen juomapisteelle saakka, josta käännyttiin myötätuuleen. Tämä edessäni ollut kuuden ryhmä hajosi juomapisteellä yhden hiihtäjän karatessa hieman muista. Itse jatkoin matkaa toisena hiihtäen tämän kärkimiehen kiinni. Muukin joukko tuli ennen jään päättymistä kasaan. Keulamies antoi minulle vetopaikan hieman ennen jään loppua. Jatkoin etenemistä hyvältä tuntuvalla Wassbergilla. Jostain syystä takanani ollut ryhmä jäi perästäni n. 20 metrin päähän. Metsäkaistaleen jälkeen jatkoimme Särkijärvelle, joka oli pisin jääosuus ja tietysti sivuvastaiseen navakkaan tuuleen. Edelläni jossain n. 300 metrin päässä meni iso letka, mutta puhaltavan tuulen ja uuden lumen takia heidän jälkiä ei juurikaan latu-uralla näkynyt. Odottelin, että jälkeeni jäänyt 6 hengen ryhmä ajaisi minut kiinni, mutta he vain roikkuivat n. 10 metrin päässä. Lopulta vedin ladun sivuun ja odotin tämän letkan ohittavan minut, jonka jälkeen hyppäsin letkan hännille. Seuraavalla huoltopisteellä porukkamme hajosi kahtia ja itse jäin pussiin jälkimmäiseen ryhmään.

Maalisuora

Loput järvi- ja suopätkät etenimme rennosti, kunnes saavuimme viimeiselle viidelle kilometrille, joka on nousuvoittoista Olokselle saakka. Tällä osuudella yritin pidätellä itseäni etten lähde kiristämään vauhtiani. Jossain kohdin ohitseni tuli toinen aikaisemmin ohittaneestani naiskaksikosta. Olisin voinut hypätä tähän pesiin, mutta sain hammasta purren pidettyä vauhtini aisoissa. Viimeisellä juomapaikalla vielä toinen tästä naiskaksikosta paineli ohitseni, jota en enää päästänyt karkuun. Edessä tulleiden jyrkkien mäkien aikana tämä nainen jäi jälleen taakseni ja itse jatkoin tasaista vauhtia maaliin saakka. Matkasta jäi hyvä mieli. Sain omasta mielestäni noudatettua taktiikkaani eli säästeltyä voimiani. Toki loppumatka alkoi tuntumaan lihaksissa, joten ihan ilmaiseksi tämäkään matka ei taittunut.

Maalissa hymyilyttää

Tulokset

Jarin loppuajaksi tuli 4:15:38.3 jääden voittajalle eli Juho Mikkoselle +1:06:08.8. Sijoitukseksi tuli kaikista hiihtäjistä 111./262. Markuksen loppuajaksi tuli 4:42:23.0 ja eroa voittajaan +1:32:53.5. Markuksen kokonaissijoitus oli 163./262.

Kaikki tulokset löytyvät täältä.

Tour de Lapland 8.-15.4.2018

Tämän vuoden viimeisenä hiihtohaasteena Markus ja Jari suuntaavat viikoksi 15. Lapin lumille. Edessä on 9.-13.4. hiihdettävä Lapponia-hiihto ja 14.4. hiihdettävä Ylläs-Levi hiihto.

Alkuperäinen idea tähän reissuun syntyi joskus viime kesänä tulevia haasteita miettiessä. Lapponia-hiihdon suorittaminen oli kiinnostanut molempia miehiä jo pidemmän aikaa. Lapponia-hiihdossa hiihtopäiviä on kolme: maanantaina 60 km, keskiviikkona 50km ja perjantaina 80km. Ideaa pyöriteltäessä "projekti" laajeni jossain vaiheessa samalla viikolla hiihdettävällä Ylläs-Levi hiihdolla 69 km ja alunperin kuvioissa mukana oli myös ennen Lapponiaa hiihdettävä Saami Ski race 90 km. Kun kotijoukoiltakin, ilmeisesti jonkin mielenhäiriön johdosta, molemmat saivat vihreää valoa alkoi "vitsi" vuoden mittaan vähitellen muuttumaan todeksi. Ei kai sitä voinut jättää tilaisuutta käyttämättä, kun vaimot menivät lupaamaan 1,5 viikon loman kodin- ja lastenhoitovastuusta.

Ensimmäinen homma oli tehdä alustavat varaukset majoituksista. Varsinkin Lapponia-hiihto, joka hiihdetään Oloksella, on koko vuoden kohokohta kyseisessä kohteessa. Kaikki majoituskapasiteetti on käytännössä tämän viikon ajan Oloksella viimeistä paikkaa myöten myyty. Kysyntä on jopa niin suurta, että suurin osa seuraavan vuoden majoituksesta varataan jo samantien aina edellisen vuoden Lapponia-hiihdon yhteydessä. Tähän ongelmaan törmäsimme itsekin, kun Oloksen majoitusta kartoitimme. Lopulta pitkällisen etsinnän ja kyselyiden jälkeen, yhdeltä mökin omistajalta saatiin yhden toisen mökin omistajan yhteystiedot, joka taas tiesi jonkun tuttunsa omistaman asunnon, joka oli vielä vapaana. Varausehdotkin saatiin sovittua järkeviksi, riittää kun viimeistään viikkoa ennen tapahtumaa peruu varauksen ja maksun voi hoitaa tullessa. Saami Ski Race suunniteltiin suoritettavaksi Olokselta käsin. Ylläs-Levi hiihtoa varten varasimme lisäksi Leviltä hotellimajoituksen. Itse hiihtoihin ilmoittautumista on voinut venyttää aina tänne maalis-huhtikuulle saakka, jotta reissun olisi voinut vielä tarvittaessa perua.

Saami Ski Race

Saami Ski Race on vapaan tyylin hiihtotapahtuma, joka hiihdetään Enontekijön Hetan ja Norjan Kautokeinon välillä. Hiihtosuunta vaihtelee aina vuorovuosittain. Matkoja tapahtumassa on tarjolla 30 km, 60 km, ja 90 km. Kilpailu järjestetään Lapponia-hiihtoa edeltävänä sunnuntaina eli 8.4.2018. Alun perin suunnittelimme tämän hiihdon 90 km matkaa osaksi meidän haastettamme, mutta Vasaloppetin jälkeen Jari oli sitä mieltä, että ehkä järkevää jättää tämä kilpailu hiihtämättä. Perusteluita tähän löytyi useitakin. Ensimmäisenä syynä matkan pituus 90 km. Sen matkan kyllä molemmat miehet hiihtävät, varsinkin kun kyseessä on ensimmäinen kilpailu, mutta sen hiihtäminen voi vaarantaa Lapponia-hiihdon tai Ylläs-Levin suorittamisen. Näistä suunnitelluista kisoista Saami Ski Race on vähiten mielenkiintoisin, jos se olisi viimeinen kisa, päätöksen sen hiihtämisestä voisi tehdä vasta hiihtopäivän aamuna, mutta nyt ei voi keliä ja kilpailun aiheuttamaa rasitusta loppuviikolle arvioida ennakkoon. Hiihtosuunta on myös tänä vuonna meille epäedullinen Hetasta-Kautokeinoon. Tämä tarkoittaa yli tunnin pidempää kotimatkaa takaisin Olokselle. Tähän päälle miesten ja suksien huolto ennen unia ja seuraavana päivänä heti aamusta Lapponian ensimmäiseen starttiin kiiruhtaminen lisäisi kokonaisrasitusta. Toki valittavana olisi ollut myös lyhyemmät 60 km tai 30 km matkat, mutta myöhempien lähtöaikojen johdosta maaliintulo näiltä matkoilta olisi tapahtunut suurin piirtein samoihin aikoihin kuin täydeltäkin matkalta ja olisiko se ollut enää muutenkaan sama asia? :) Viimeistään Neljän vuoren hiihdon jälkeen myös Markus taisi olla samaa mieltä Saami Ski Racen hylkäämisestä.

Lapponia-hiihto

Lapponia-hiihto on vuodesta 1978 saakka järjestetty hiihtokilpailu, joka koostuu kolmesta eripäivinä hiihdettävästä osakilpailusta. Kokonaiskilpailu koostuu maanantaina hiihdettävästä 60 km pitkästä Keimiön Kiekeröstä (Olos-Jeris-Keimiö-Jeris-Olos), keskiviikkona hiihdettävästä 50 km Himmelriikin hiihdosta (Vuontisjärvi-Pallas-Olos), sekä perjantaina kilpailun päättävästä 80 km Karra huikosesta (Hetta-Pallas-Olos). Kokonaiskilpailu koostuu näiden kolmen hiihdon yhteenlasketuista ajoista. Pitkien matkojen lisäksi jokaisena hiihtopäivänä tarjolla myös puolimatkat ja jos koko kiertue ei kiinnosta, niin halutessaan on mahdollista hiihtää vain yksittäisiä pitkiä tai lyhyitä matkoja.

Lapponia-hiihdon reittikartta löytyy täältä. Alla Lapponia-hiihdon reittiprofiilit ja reittikuvaukset poimittuna kilpailun sivuilta.

Luvassa on rankkaa nousua tunturiin ja vauhdikasta alamäkeä. Keimiön Kiekerö on monelle ylivoimaisesti haastavin taival matkoista hiihdettäväksi. Siepinkurun jälkeen järven ylitse hiihdettyäsi alkaa raju nousu Keimiötunturiin.  Keimiötunturista lasketaan vauhdikkaasti takaisin Jerikselle, josta latu jatkuu jälleen järven jäätä pitkin jälleen nousujohteisesti kohti Olosta. Lopputaipaleella palauttavia laskuja ei ole tarjolla.

Himmelriikin Hiihdon alkumatka on reitin ehdottomasti haastavin osuus. Järven takana siintävä usean kilometrin mittaisessa jyrkässä nousussa on jalkojen lihasten oltava kunnossa. Alun nousun jälkeen alkaa nautinnollinen osuus tunturissa. Laskuvoittoista latua seuraillaan Nammalakuruun. Siitä jatketaan kohti Keräsjärveä josta jatketaan hiihdellen mukavan loivaa nousua, jota seuraa muutama ylämäki vielä Pallakselle. Pallaksen jälkeen latu on pääsääntöisesti alamäkeä. Liukkaalla kelillä lasku jatkuu vauhdikkaasti Torassieppiin. Loppu on vielä nousujohteinen mutta alkumatkan mäkeen verrattuna Olokselle nousu vaikuttaa loivalta.

Lapponia-hiihdon pisin matka, edustaa monen mielestä helpointa reittiä. Ounasjärven jäältä hiihdetään nousuvoittoisesti Pyhäkerolle avotunturiin. Tämän jälkeen lähdetään vuorottelemaan nousuja ja laskuja. Latu johtaa Sioskuruun, josta nousun jälkeen lasketaan suojaisempaan Pahakuruun. Pahakurua seuraa Hannukuru. Kortejängän huoltopisteen jälkeen noustaan kohti Pallasta välillä tunturimaastossa hiihtäen, välillä metsän suojasta nauttien. Pallakselta lähtien latu on pääsääntöisesti alamäkeä, pitkää ja loivaa laskua. Torasjärveltä maasto alkaa nousemaan Olokselle. Karra Huikosen suurimmat haasteet ovat reitin pituus, joka vaatii todellista kestävyyskuntoa sekä omien voimien oikeaa jaottelua. 

Ylläs-Levi

Kisarupeamme on tarkoitus päättää Lapponian perään hiihdettävällä Ylläs-Levi hiihdolla. Ylläs-Levi hiihto hiihdetään tänä vuonna kolmatta kertaa. Ensimmäisenä vuonna kyseessä oli lähinnä testihiihto, jonka jälkeen järjestelyoikeus siirtyi nykyiselle organisaatiolle. Kilpailu sai heti viime vuonna Visma Ski Classic sarjan osakilpailuarvon. Visma Ski CLassic on pitkien matkojen "maailman cup" osakilpailusarja, johon esim. Vasaloppet ja Marcialonga kuuluvat. Tämä tarkoittaa sitä, että viivalla ovat myös kaikki maailman parhaat pitkän matkan hiihtäjät. Se kuinka näin uusi kilpailu on päässyt samantien osaksi Ski Classic sarjaa, johtuu varmasti isolta osin siitä, että Ylläs-Levi hiihdon kilpailujohtajana toimii Teemu Virtanen, jonka on pitänyt hallussaan 24h maailmanennätystä ja jolla ymmärrykseni mukaan on hyvät suhteet Ski Classic -sarjan organisaatioon. Teemu yrittää myös Ylläs-Levi hiihdon yhteydessä Levillä rikkoa 24h hiihdon maailmanennätyksen. Ylläs-Levi hiihdon päämatkan pituus on vähän alle 70 km. Kilpailu starttaa Ylläsjärveltä, nousee Varkaankurun kautta Ylläksen yli ja laskentuu Äkäslompoloon. Äkäslompolon jälkeen noustaan Kukastunturille, jonka ylityksen jälkeen jatketaan Ylläksen Pyhätunturin yli kohti Aakenustunturia. Aakenuksen ohitetaan sen kupeesta, jonka jälkeen alkaa pitkä yli 10km tasainen osuus Aakenuspirtin kautta kohti Leviä. Tasainen osuus päättyy Levin päässä Pyhätunturin nousuun. Tämä on viimeinen isompi nousu ja tästä eteenpäin loppumatka on laskuvoittoista ja loivapiirteistä maastoa Levin kylään saakka, jossa kilpailun maali sijaitsee. Pitkän matkan lisäksi tänä vuonna uutena mukaan on tullut lyhyempi 55 km matka, joka lähtee Äkäslompolosta. Lyhyempi matka kulkee Kukastunturin kautta, mutta ohittaa Levin puoleisen Pyhätunturin.

Alla Ylläs-Levi hiihdon reitti ja profiili