Neljän vuoren hiihto 10.3.2018

Markuksen ja Jarin Neljän vuoren hiihdosta tuli viikonloppuna kuluneeksi jo kolme viikkoa. Raportin kirjoittelu on venynyt loma- ja työreissujen, sairastelujen ja perhekiireiden takia näinkin pitkään, mutta tässä lopulta jokunen sana kisasta.

Kilpailuhan kuului Kalevan kierrokseen ollen sen toinen laji/osakilpailu. Kalevan kierroksen hiihdon voi suorittaa kummalla tahansa tyylillä, mutta vuorovuosin aina toinen tyyleistä on ensisijainen, josta saa suhteessa enemmän pisteitä kuin toisesta. Tänä vuonna tuo ensisijainen tyyli oli perinteinen ja vapaalla hiihdetty aika kerrottiin 1,18:lla ennen pisteytystä. Neljän vuoren hiihto hiihdettiin Jyväskylän ympäristössä matkan ollessa n. 50 km. Reitti oli janamuotoinen alkaen Jyväskylästä Vaajakoskelta ja päättyen Peurunkaan Laukaaseen. Reitin alussa kierrettiin Vaajakoskella 10km lenkki ja tämän jälkeen reitti kulki Jyväskylän keskustan laitamia jatkaen tästä kohti pohjoista Metsoreitille. Metsoreittiä kuljettiin Tiituspohjan ja Vihtavuoren ja Laukaan kautta Peurunkaan.

Käytiin ennen numeroiden hakua viemässä sukset lähtöalueelle varataksemme paikat. Oltiin vissiinkin ihan hyvissä ajoin liikkeellä. :D

Itselläni oli alla viikkoa aikaisemmin hiihdetty Vasaloppet, josta palautuminen oli selvästi vielä kesken. Toisaalta taas Vasaloppetissa vaivanneet kalustoongelmat oli nyt selätetty ja ennen kisaa lämmitellessä ja suksia testatessa kisapari tuntui hyvältä. Oma kisataktiikkani oli joka tapauksessa lähteä matkaan rauhallisesti ja kiristää sitten loppua kohden jos hyvältä tuntuu. Markus oli saanut selätettyä luistelun aikaiset selkäongelmat ja kai mies muutenkin oli ihan iskussa. Ainoa mikä Markusta arvelutti oli pitkien treenihiihtolenkkien vähyys. Ennen kisaa Markus vielä arpoi kalustoaan, lähteäkö skineillä vai voidelluilla suksilla. Aikansa suksia testailtuaan Markus päätyi lopulta skineihin.

Ready to go

Lumisia latuja

Sääennuste lupasi aamuun paria pakkasastetta ja iltapäivään paria plus astetta. Kisaa edeltävänä yönä oli satanut ladun pintaan viitisen senttiä uutta lunta. Latuja ei oltu kuitenkaan ajettu enää aamulla, joten kisaan lähdettiin aika pöpperöisille laduille. Neljän vuoren hiihdossa hiihdetään samana päivänä sekä perinteisen, että vapaan kilpailut. Vapaan hiihtäjät lähtivät pari tuntia perinteisen hiihtäjien perään. Ehkä tästä syystä perinteisen latuja oli ajettu suurimmalle osasta reittiä vain yksi kappale. Markuksen kanssa startattiin kisaan niin, että meidän edellä oli suurin piirtein 1/3 porukasta ja takana 2/3. Alun otimme suht rauhassa ja haimme paikan sopivasta paikasta letkasta. Satanut uusi lumi ja vain yksi latu-ura, jota kaikki perinteisen hiihtäjät hiihtivät, vaikeutti huomattavasti ohittamista. Tähän kun lisättiin tieto siitä, että alun Laajavuoren latujen profiili on suhteellisen rankka, olihan samoilla laduilla hiihdetty pari vuotta sitten ihan aikuisten SM-mitaleistakin, ei heti alkumatkasta ollut mitään syytä tuhlata voimia ja riehua turhia.

Noin kuuden kilometrin hiihdon jälkeen laskimme letkassa pitkää alamäkeä. Itse olin letkassa viimeisenä, mutta mäen alla letka kasaantui niin paljon, että muiden jarrutellessa itse liu'uin ladun vasenta reunaa lähes koko letkan keulille. Mäen alta alkoi pitkä loivahko nousu ja koska latu-uria oli vain yksi ja porukka ihan kasassa oli minun pakko spurtata itseni jonon keulille jos halusin paikan ladulta. Hiihtelin mäkeä itselleni sopivaa vuorohiihtoa ja jatkoin sitä vauhtia mäen jälkeenkin. Jossain vaiheessa katsoin taakseni ja perässä ei ollut kuin yksi hiihtäjä. No päätin jatkaa omaa vauhtiani myös tästä eteenpäin.

Ensimmäisen kympin jälkeen kävimme kääntymässä Vaajakosken kentällä, jossa oli myös juomapiste. Tässä vaiheesssa nappasin ensimmäisen geelin ja vähän juotavaa päälle. Geeliä kaivaessa meni sen verran aikaa, että takanani hiihtänyt hiihtäjä pääsi 10-20 metriä edelleni. Ajattelin, että pyrin hiihtämään hänet kiinni, jotta ei tarvitse yksin hiihdellä. Harmikseni hän taas hiihti ilmeisesti itsensä edessä mennyttä toista hiihtäjää kiinni. Niinpä taisi mennä melkein neljä kilometriä ennen kuin meidän kolmen nippu oli kasassa. Jälkeen päin ajateltuna tämä vähän ylikovaa vedetty pätkä oli tyhmä teko. 20km hiihtämisen jälkeen huomasin, että keli alkoi kääntymään plussan puolelle. Samalla suksien pito sekä luisto alkoi heikkenemään. 30km jälkeen alkoi oma hiihtoni olemaan hiihdetty. Heikkenevää pitoa ja luistoa vastaan taistelu ja porukassa roikkuminen alkoi tekemään tehtävänsä. Yhdellä juomapisteella ero ryhmäni muuhun kaksikkoon venyi 10 metriin ja päätin luovuttaa. Tämän jälkeen hiihto olikin aika tuskaa ja matkaa jäljellä vielä 20km. Hiihtäjät olivat ladulla aika isoilla eroilla, joten paikoin edessä eikä takana näkynyt ketään. Jos jonkun sai kiinni, ei siitä hirveästi ollut matkaseuraksi, koska vauhti oli hiljaisempaa. Jos taas takaa tuli porukkaa, niin heidän vauhti oli niin paljon kovempi, että siihen matkaan ei itsellä ollut mahdollisuus hypätä vaikka välillä tuli yritettyäkin. Jotenkin kisan sai taaplattua lopulta maaliin saakka. Puolivälissä näytti, että loppuaika voisi olla lähellä kolmea tuntia, mutta lopun tummuminen venytti loppuajan 3:17.52:een. Tämä tarkoitti loppusijoitusta 146 ja Kalevan kiertäjien joukossa paikkaa 35. Pisteitä tulos tuotti 790,62.

Markuksen kommentit: Puurtamista

Kilpailupaikalle saavuttaessa ei tuntunut oikeastaan miltään, ei siis tuttua kisäjännitystä ollenkaan ja juuri ennen lähtöä oli nälkä - ei varsainaisesti paras mahdollinen lähtökohta. Maalissa oli uudelleen täysin mitään sanomaton olo, mutta siitä lisää myöhemmin. Kotona kilpailuun lähdettäessä tuntui eniten jännittävän voitelu ja suksivalinta, hiihdon kannalta toki oleellisia asioita, mutta kuitenkin jossain määrin toissijaisia. Toki kyseessä oli ensimmäinen koskaan tehty "kisavoitelu". Sen onnistumisesta on lopulta vaikea sanoa mitään.

Kisa itsessään oli melko vaikeaa puurtamista alusta loppuun. Lähtöä edeltänyt nälkä näkyi nopeasti ladulla energiavajeena, eikä mukana ollut kuin kolme geeliä. Ei menty kuuhun niillä. Reittihän oli varsin hieno, sen mitä nyt suksiessa jaksoi sivulle katsella.

Alku tuntui helpolta, mutta ekalla kympillä energiatasot jo laskivat, eikä Jarin vauhtiin ollut mitään jakoja ekan 6 km jälkeen. Sen suurempia urheilutarinoita ei matkan aikana syntynyt, huumori oli monin paikoin täysin tiessään. Välillä tuli kympin verran täysin yksin, ilman että edessä tai takana näkyi ketään. Viimeisellä kympillä ohi tuntui taas tulevan porukkaa koko ajan.

Loppuajaksi tuli 3:32.10, mikä oikeutti kokonaiskilpailun sijoitukseen 190. ja Kalevan kiertäjien joukossa sijaan 59. Pisteitä tämä toi 730,01. Fiilis oli "njaah", ei pettynyt, ei suurta onnistumista, ei mitään. Ja mitä tuohon sukseen tulee, niin karvat jäätyivät jossain vaiheessa kiinni pohjiin ja meno oli senkin puolesta kovin väkinäistä. Mutta olisiko tuo sitten ollut parempi voidellulla suksella, ehkä, mutta tuskin kuitenkaan. Sauna oli onneksi lämmin.

Kierroksen jatko

Kalevan kierroksen kokonaistilanteen kannalta nämä tulokset tarkoitti sitä, että Jari nosti sijoitustaan luistelun 74. sijalta sijalle 40. yhteispistein 1507,89. Markus puolestaan nosti itsensä sijalta 87. sijalle 58. yhteispistein 1416,52. Kokonaispistetilanteen kannalta tämä tarkoittaa sitä, että talvilajien jälkeen piste-ero miesten välillä on nyt 91,37. Seuraavaksi siirrytään kesälajien pariin, joista ensimmäisenä vuorossa on Markuksen bravuurilaji suunnistus toukokuussa. Suunnistuksen jälkeen vuorossa on soutu kesäkuun lopussa, mikä olisi tarkoitus vetää vuorosoutuna samalla veneellä. Tästä ei siis piste-eroa suuntaan tai toiseen ole tulossa. Tästä jatketaan vielä elokuussa pyöräilyllä ja syyskuussa juoksulla. Jos talvilajeissa ennakolta Jari saattoi olla hieman niskan päällä siirtyy kesälajeissa vaakakuppi Markuksen suuntaan, varsinkin kun soutua meidän ei ole tarkoitus tehdä yksiköillä vaan samalla vuorosoutuveneellä. Vertailun vuoksi 100 pistettä tarkoittaa suunnistusajoissa n. 23 min. Pyöräilyssä noin 18 min. ja juoksussa n. 10 min. Nämä aika-arviot ovat hyvin suuntaa antavia, koska pisteet määräytyvät logaritmisesti laskettuna tietyllä lajikohtaisella kertoimella suhteessa voittajan aikaan. Tähän esimerkkiin otin ajat viime vuoden tuloksista katsomalla kuinka paljon huonommalla ajalla on saanut 100 pistettä vähemmän kuin voittaja.

Hiihtokisakautemme jatkuu osaltamme vielä ensi viikolla, mutta se mistä on kyse, palataan siihen erillisellä jutulla vielä tämän viikon aikana.

Vasaloppet 4.3.2018

Omalta kohdalta hiihdon ”kisakausi” tuli 4.3.  Ruotsissa siinä isoimmassa ja ”kauneimmassa” kilpailussa eli Vasaloppetissa. Tuo maailman suurin hiihtotapahtuma on ruotsalaisille pyhä asia ja siihen osallistuminen kuuluu melkeinpä kansalaisvelvollisuuksiin. 

Vasaloppetin reitti

Hattua täytyy kyllä ruotsalaisille tästä tapahtumasta nostaa. Sen lisäksi, että itse päätapahtumaan Vasaloppetiin otetaan 15800 hiihtäjää ja se myydään loppuun hetkessä, on koko kisaa edeltävä viikko täynnä erilaisia hiihtotapahtumia samaisella reitillä, eikä niissäkään tarvitse yksin hiihdellä, vai miltä kuulostaa seuraava:

·         Lyhyt Vasa (30km) – 7023 hiihtäjää

·         Naisten Vasa (30km) – 7618 hiihtäjää

·         Nuorten Vasa (9 tai 19km) – 535 hiihtäjää

·         Sunnuntain avoin latu (90km) – 8437 hiihtäjää

·         Maanantain avoin latu (90km) – 5429 hiihtäjää

·         Puoli Vasa (45km) – 4088 hiihtäjää

·         Viesti Vasa (90km) – 2400 joukkuetta – 5 hiihtäjää/joukkue

·         Yö Vasa (90km) – 1500 hiihtäjää

·         Lasten Vasa (9km) – 808 hiihtäjää

Komeita lukuja yksittäisinäkin tapahtumina, saati, että ne järjestetään omina päivinä samassa paikassa. Siihen päälle kun lisää vielä kesäiset pyöräily- ja juoksutapahtumat samoissa maisemissa, joista varsinkin pyöräilyn päätapahtuma kerää n. 13000 osallistujaa, nousee tapahtumien vuosittainen osallistujamäärä n. 80 000:een. Sen luvun kun kertoo vaikkapa 50€:lla päästään aika isoon summaan jo pelkästään osallistujamaksuissa. En tiedä mitkä kaikkien tapahtumien osallistujamaksut ovat, mutta esim. Vasaloppetin osallistujamaksu on 175€ eikä järjestäjän tarvitse hirveästi hintaportaita miettiä.

Itsellä tämä on nyt kolmas talvi kun olen käynyt näitä WorldLoppet hiihtoja maailmalla. Toissa talvena kävin Italiassa hiihtämässä Marcialongan ja viime talvena Norjassa Birkebeinerrennetin. En pidä itseäni minään kilpahiihtäjänä, ennemminkin luokittelisin itseni hiihdon harrastajaksi. Montaa vuotta ei elämässäni varmasti ole, jolloin en olisi metriäkään hiihtänyt, mutta toisaalta minään vuonna en ole mitään isoja kilometrimääriä kerännyt, yli 1000km vuotta tuskin koskaan. Mielelläni kyllä enemmänkin hiihtäisin, mutta tässä, kuten kaikissa muissakin harrastuksissa, työ ja perhe haittaavat harrastusta.

Vasaloppetin profiili

Matkajärjestelyt

Matkaan lähdin työkaverini Timon kanssa, jonka kanssa olemme käyneet nämä muutkin WorldLoppet kisat. Otimme matkapaketin PWT urheilumatkojen kautta, jolloin ei tarvinnut miettiä sen kummemmin matkajärjestelyjä. Myös itse kisaan pääseminen on huomattavasti helpompaa matkanjärjestäjän kiintiön kautta kuin, että yrittää itse saada ostettua paikan samalla sekunnilla kun ilmoittautuminen aukeaa. Lähdimme matkaan perjantai-iltana, jolloin siirryimme Helsinki-Vantaalle lentokenttähotelliin yöksi aikaisen aamulennon takia. Huonosti nukutun yön jälkeen lauantaiaamuna lensimme Tukholmaan, jossa hyppäsimme muiden PWT:n matkassa olevien kanssa junaan.

Junamatka Arlandasta - Moraan taittui mukavasti ykkösluokassa

Reilu kolmen tunnin junamatkan jälkeen olimme saapuneet Moraan, joka toimii kaikkien alussa mainittujen kilpailujen maalipaikkana. Lounaan, kisaexpo-kierroksen ja kisamateriaalin lunastuksen jälkeen hyppäsimme PWT:n minibussiin, jolla seurueemme siirtyi kilpailun lähtökaupunki Säleniin. Sälenissä majoituimme liikuntahalliin patjamajoitukseen. Melatoniinin, korvatulppien ja silmälappujen avulla sain nukuttua yllättävän hyvin, jopa paremmin kuin edellisenä yönä.

Maalisuora

Mångsbodarnan huoltoa ihmettelemässä

Kilpailunumero

Liikuntasalimajoitus oli ihan toimiva. Ei valittamista.

Herätys oli silti aikaisin, noin neljän aikoihin. Ei muuta kuin kisa- ja lämmittelykamat päälle ja siirtyminen suksien ja kaikkien matkakamojen kanssa läheiselle koululle aamupalalle. 5:30 meidän täytyi olla jo bussissa matkalla kohti kisapaikkaa, jonne siirtyminen kesti n. 15 minuuttia. Syy aikaiseen kisapaikalle siirtymiseen oli kisaladussa, joka kulkee heti lähtösuoran jälkeen Sälenin pääkadun poikki. Tie suljettiin noin klo. 6:00, jotta latu ehdittiin rakentaa tien päälle ennen kilpailun starttia.

Kisa-aamu

Kisapaikalle saavuimme siis jonkin verran ennen kuutta, eli aikaa kisan starttiin oli vielä reilu kaksi tuntia. Ensimmäisenä hommana oli heittää isot laukut numeroituihin DHL:n rekkoihin. Sen jälkeen siirryimme suksien kanssa jonottamaan lähtökarsinoihin. Nämä jonot olivat n. 200m pitkiä, mutta onneksi ne liikkuivat hyvää vauhtia. 30 minuutissa oli jo asettelemassa suksiani lähtöpaikalla. Vasaloppetissa lähtöryhmiä on kaikkiaan 11: eliitti-ryhmä + 9 ryhmää, joihin päästäkseen tarvitsee referenssituloksen jostain ennalta määritetystä kisasta. Viimeinen 10. ryhmä on sitten kaikille lopuille. Ensimmäiset 9 ryhmää ovat kaikki noin 1000 hiihtäjän ryhmiä, ensimmäiset niistä vähän pienempiä ja viimeiset voivat olla vähän isompiakin. Itse lähdin 4. lähtöryhmästä, johon oikeuttavan tuloksen olin tehnyt viime vuoden Ylläs-Levi hiihdossa. Kontrolli lähtökarsinoihin pääsemiseksi oli tiukka. Sisään lähtökarsinaan pääsi ainoastaan kapean portin kautta, jossa henkilön siru luettiin ja samalla tarkastettiin, että onko hänellä kulkuoikeus ryhmään vai ei. Lisäksi mukana sai olla vain yhdet sukset, joilla varattiin siis oma lähtöpaikka. Suksien viennin jälkeen ihmiset hakeutuivat kuka mihinkin lämmittelemään. Aika moni, itse mukaan lukien, siirryimme lähtöpaikalla sijainneeseen Stadiumin isoon lämmitettyyn telttaan. Siellä ihmiset pötköttelivät kuka minkäkin myyntitelineen alla kisan alkua odottaen.

Jonottamassa lähtökarsinaan suksia viemään. Rekkojen välissä vasemmalla näkyy lähtöalue

Lähtökarsinassa

Jokunen suksipari edessäkin jonossa

Vasaloppetissa jokainen osallistuja saa hiihdosta diplomin. Lisäksi jokainen, joka häviää voittajan ajalle alle 50%, palkitaan mitalilla. Olin ennakkoon asettanut tämän tavoitteekseni. Edellisenä vuonna voittajan aika oli jonkin verran alle 4h, joten mitaliin tarvittiin 6h alitus. Ennakkoon olin laskeskellut, että 6h aikatavoite voisi olla ihan mahdollinen. Se vaatisi 6x 15km/60min. Se on sellaista vauhtia, johon itse pystyy yksin rennon reippaalla iltalenkillä. Eli olisi ihan tehtävissä, toki niitä pitäisi hiihtää 6 putkeen. Tavoitteet olivat tosin vähän eläneen kisaa edeltävän viikon aikana. Koko viikon olin taistellut sairastumista vastaan ja toiveena oli ylipäätään päästä hiihtämään. Muu perheeni oli ollut viikolla kuumeen kourissa ja itsellänikin oli ollut todella epämääräinen olo koko viikon ajan. Kisa-aamuna olo oli kuitenkin ihan hyvä ja esim. mitään kurkkukipua tai kuumeista oloa ei ollut havaittavissa, joten lähdin luottavaisin mielin kisaan mitali mielessäni.

Ilmoja pitelemässä Stadiumissa Timon ja Marin kanssa

Takaisin lähtöalueella 10min ennen lähtöä

Kilpailun alku - virheet valmistautumisessa

7:40 oli viimein aika siirtyä lähtöpaikalle. Jokaisessa lähtökarsinassa oli puinen aitaus, joka oli tarkoitettu viimeisille vaatteille. Ylimääräiset vaatteet siis pakattiin isoon numeroituun pussiin, joka heitettiin ennen lähtöä aitaukseen. Varsinaista lähtölaukausta ei ainakaan minun lähtöpaikalle asti kuulunut, eikä lähtöä muutenkaan huomannut kuin lähtövaatteen nousemisesta. Omalla lähtöpaikallani jono ei liikahtanut vielä hetkeen eteenpäin. Lopulta kun liikkeelle päästiin, oli alkuvauhti ihan mallikasta. Tosin vauhti tyssäsi sitten muutaman sadan metrin jälkeen kuin seinään, kun käännyimme ylittämään Sälen pääkatua ja kipuamaan sen toisella puolella odottavaa alkunousua. Lähtösuoraa tasuria työntäessäni oli tunne, että ei jalassa ole nyt ainakaan ihan liukkain kapula. Ajattelin, että se voi tosin johtua myös uudesta lumesta. Ensimmäinen nousu päättyy noin 3 km kohdalle. Noustavaa ensimmäisessä mäessä on noin 200 nousumetrin verran, mutta ruuhkan takia se mennään lähinnä kävellen sulassa sovussa välineitä säästellen. Mäen päällä katsoin kelloa, siinä vaiheessa oli mennyt 30min. Jonkin verran oltiin siis asetettua aikataulua jäljessä. Toki, olin hyvin tietoinen alkunousun ruuhkasta, joten mitenkään yllätyksenä tämä ei tullut. Mäen päältä alkoi pitkä tasatyöntöosuus. Tässä vaiheessa alkoi myös paljastua oman suksen huono kulku. Porukkaa työnteli rennon näköisesti letkoissa ohi milloin vasemmalta, milloin oikealta. Itse yritti aina hypätä letkan perään, mutta vaikka kuinka yritti työntää, ei letkassa pysynyt. No itsepähän olin sukset voidellut, joten eipä tästä voi syyttää kuin itseä. Olin ostanut kyseiset sukset edellisenä talvena ja hiihtänyt niillä Birkebeinerrennetin ja Ylläs-Levin. Birken meni mahataudin kourissa ja Ylläs-Levissäkään tasuriosuuksien luisto ei ollut paras mahdollinen. Silloin ajattelin sen vain johtuvan miehestä. Nyt aloin olemaan vakuuttunut siitä, että vika ei voi olla pelkästään miehessä. Suksi on varmasti pitoalueen keulasta löysä, mikä näkyy varsinkin tasatyönnössä, koska alamäissä ei ollut huomattavissa mitään selkeää eroa muihin hiihtäjiin.

Kun olin yrittänyt aikani roikkua erilaisissa letkoissa mukana, huomasin seuraavan ongelman – pukeutumisen. Koko viikon kisa-alueella oli ollut pakkasta -10:n ja -30 asteen välillä ja ennusteet lupaili kisa-aamuksi -15 asteen pakkasta. Kylmän pelkoa lisäsi vielä järjestäjien viikolla antamat uutisoinnit aamuisista yli -25 asteen pakkasista, jollaisia lukuja ei ollut edes missään ennusteissa lupailtu. Pukeutumisen vaikeutta lisäsi vielä se, että ohutta kisa-asua tulee harvemmin laitettua treenilenkille päälle, eikä kisasykkeilläkään tule usein hiihdettyä treeneissä samanlaisia matkoja kuin kisoissa. Päälle laitoin lopulta merinovillakerraston, rinnasta tuulta pitävän paidan ja tuulta pitävät shortsit, siihen päälle kisa-asun, kaulaan tuubihuivin ja päähän kahdesta pipovaihtoehdosta paremmin tuulta pitävän. Lopulta lähtöhetken lämpötila oli -9 astetta ja maalissa -2.  Tämä oli tietysti hiihtämiseen paljon miellyttävämpi lämpötila, mutta aiheutti sen, että vaatteita tuli laitettua päälle liikaa ja olotila kisan alkupuolella oli lähinnä kiehuva. Ruumiin lämpöä nosti entisestään raskas keli. Sääennusteet lupasivat kevyttä lumisadetta kisaa edelliseksi yöksi, mutta sade alkoi vasta aamulla puoli kuudelta ja kesti koko kisan ajan. Varsinkin ennen lähtöä ja kilpailun alkupuolella sade oli lisäksi aika voimakasta mikä teki laduista pöpperöiset.

Keskivaiheet - tuskien taival

Alkunousun jälkeen seuraava 15 km on hyvin pitkältä pelkkää tasaista tasatyöntöosuutta. Tämän perään seuraava 10 km on laskuvoittoista osuutta, joka tosin hitaassa kelissä ei ollut pelkkää laskuasennossa istumista. 28 km:n hiihdon jälkeen alkaa kilpailun pisin nousu-osuus, jossa hiihdetään käytännössä 4,5 km yhtäjaksoisesti ylämäkeen. Tämän jälkeen tullaan 2 km alaspäin Risbergin taukopaikalle, joka on kilpailun kolmas huolto ja sijaitsee n. 35km lähdöstä. Risbergin jälkeen jatketaan jälkeen ylöspäin 3 km matka. Jos tasatyöntöosuuksilla oli vaikeaa pysyä letkoissa mukana, muuttuivat asetelmat vuorohiihto-osuuksilla. Niissä sai hiihtää omaa latua sen takia, että kaikki muut tuntuivat tulevan selkä edellä vastaan. Jonoihin oli tarvetta mennä vain lepuuttamaan itseään. Risbergista seuraavaan huoltoon Evertsbergiin on matkaa n. 12km ja maasto tällä välillä on yllättävän vaihtelevaa ja mäkistä vaikka latuprofiilista saa tasaisen kuvan. 

Noin 50 km hiihdon jälkeen alkoivat molemmat ranteeni kipeytymään ja kipu tuntui jokaisella tasatyönnöllä. Evertsbergiin saavuttuani päätin kurvata juomapaikan perään suksihuoltopisteelle. Matkan varrella on yhteensä seitsemän huoltopistettä, joista jokaisen yhteydessä on myös Swix:n suksihuoltopiste. Kerroin, että suksissa on liikaa pitoa, huoltomiehet ottivat vanhat pidot pois ja laittoivat uudet. Aikaa tähän varikkokäyntiin meni alle 2 minuuttia. Ei huono. Olisi ehkä pitänyt käyttää sukset huollossa jo huomattavasti aikaisemmin edellisillä huoltopisteillä, mutta ajattelin, että jos suksissa ei ole huollon jälkeen enää olekaan pitoja, niin Evertsbergiin mennessä kisan isoimmat nousut ovat jo takanapäin. Evertsbergistä alkoi noin kymmenen kilometrin mittainen laskuvoittoinen osuus. Vaikka sukset eivät edelleenkään tuntuneet superliukkailta, tuntuivat ne silti selvästi paremmilta kuin kisan alkupuolella. Paremmin luistavat sukset ja parin minuutin huili Evertsbergissä, saivat olon tuntumaan kuin uudesti syntyneeksi. Laskuvoittoisen osuuden jälkeen lähdettiinkin taas ylämäkeen ja eteen tuli pari n. kilometrin pituista nousua. Muutenkin maasto muuttui paljon vaihtelevammaksi ennen seuraavaa Oxbergin huoltopistettä. Oxbergissä matkaa on taitettuna n. 62 km eli jäljellä on vielä 28 km matka. Heti juomapaikan jälkeen alkoivat isoimmat ongelmat. Elimistö ei ilmeisestikään tykännyt lisäenergiasta, koska vatsalihakset, rintalihakset ja käsivarret kramppasivat kaikki yhtä aikaa. Kun tästä kouristelusta selvisi, jatkui vatsojen kramppailu epäsäännöllisen säännöllisenä. Oxbergista seuraavalle huoltopaikalle Hökbergiin on matkaa n. 10 km. Tämä väli oli itselle kilpailun tuskaisin niin fyysisesti kuin henkisestikin. Fyysisellä puolella ranteissa kipu tuntui sen kuin lisääntyvän ja vatsalihakset kramppailivat tasaiseen tahtiin. Lisäksi energiatkin tuntuivat olevan jo aika vähissä. Myös henkinen tahtotila oli aika nollassa. Toiveet kuuden tunnin alituksesta tai edes mitalista olin jo haudannut jonkin aikaa sitten. Nyt lähinnä mietitytti, että näkeekö sitä edes maalia tällä reissulla. Oxbergiin saavuttuani tankkasin itseäni huolella ja tämä ei ainakaan auttanut kramppeihin. Päinvastoin, taas kun veti energiaa sisäänsä, niin vatsalihakset reagoivat tähän entistä kovemmilla krampeilla. 

Viimeiset kilometrit - lopun ihme

Seuraavat 3-4 kilometriä olivat vielä samanlaista taaplaamista, sen jälkeen tapahtui jonkinlainen ihme. Näin 15 km ennen maalia järjestäjien taulun, jossa näkyi miesten ja naisten sarjan voittajien aika, sekä aikarajat mitaliin. Koska keli oli ollut hidas, oli myös kärki mennyt huomattavasti edellisvuotta hitaampaa. Niinpä kilpailun voittoaika oli n. 4:24 mikä tarkoitti, että mitaliin oikeuttava aikaraja oli 6:36,50. Vilkaisin kelloa. Se näytti jotain 5:27 h, minulla olisi siis vielä 70 minuuttia aikaa. Ajattelin, että sehän on ihan tehtävissä. Minähän otan sen mitalin! Tein nopeita laskutoimituksia päässäni. 15km alle 70 min vaatisi noin 4:30 min kilometrejä. Onneksi Loppetissa jokainen kilometri on merkitty maastoon taululla. Tarkkailin kilometriaikojani. Ensimmäiset kilometrit taittuivat jonkin verran alle tämän tavoitteen. 10 km maalista, aikaa oli jäljellä vajaa 50 minuuttia. Tämän jälkeen tultiin viimeiselle huoltopaikalla Eldrisiin. Tässä olin ottavinani urheilujuomaa, mutta se olikin lihalientä. Lihaliemen maku ei ole paras mahdollinen, mutta tähän olotilaan se oli parasta mitä saattoi toivoa. Huomasin sen auttavan välittömästi lihaksiini. Krampit ja krampin tunteet katosivat. Samalla huomasin, että enpä ollut kiinnittänyt enää toviin huomiota kipeisiin ranteisiinikaan. Muutenkin olo tuntui paljon vahvemmalta kuin vielä 10 km aikaisemmin. Ihmeellisiä voimavaroja sitä ihmisestä löytyy, kun adrenaliini ja tahdon voima ottavat vallan. 5 km matka 80-85 km välillä sujui n. 20 minuuttiin. Minulla oli siis viimeiselle 5 km:lle n. 30 minuuttia käytettävissä. Nyt olin varma mitalirajan alituksesta. Himmasin suurinta puristusta, jotta loppumatkalla ei iskisi enää mitään isoja kramppeja tai tulisi mitään täydellistä hyytymistä. Viimeisen kilometrin alkaessa katsoin kelloa, että tässä voisi olla vielä mahdollisuus 6:30 alitukseen. Pientä loppukiriä koitin itsestäni puristaa, mutta ehkäpä suurin rytminvaihtokyky oli jo karissut edelliselle 89 km:lle. Maalissa loppuaika oli 6:30,13. Maalissa olo oli yhtä aikaa tyhjä, väsynyt ja onnellinen. Oli hienoa päästä maaliin. Vielä hienompaa oli saavuttaa kaikista vaikeuksista huolimatta mitali-tavoite. Samalla tuli myös mietittyä, että olihan työmaa ja tästä kun selvisi niin ei enää koskaan uudestaan. Jotta ei tule väärää kuvaa, niin toki ajatukset muuttuivat jo tuntien ja päivien jälkeen vähemmän synkiksi.

Mitali \o/

Toimivat järjestelyt

Maaliintulon jälkeen hiihtäjät ohjattiin aidattua käytävää pitkin aidattuun suksinarikkaan. suksinarikka oli jaettu noin 10 numeroituun luovutustiskiin. Vastineeksi tiskiltä sai narikkalapun. Tästä matka jatkui 20 metriä eteenpäin tien varteen, jossa tyhjä bussi odotti kyytiläisiä. Muutaman kilometrin siirtyminen bussilla ison jalkapallokentän laidalle, josta löytyivät lähdössä jätetyt varustesäkit ja laukut numerojärjestyksessä. Kamat kantoon ja siirtyminen 200-300 metrin päähän isoon salibandyhalliin. Tämä oli varattu miesten suihkutilaksi. Itse pelikenttä toimi pukuhuoneena ja hallin pukutilojen suihkutilat suihkuina. Suihkuhuoneita oli joku 4-6 kappaletta, joissa jokaisessa oli noin 10 suihkua. Monta kymmentä metriä pitkä suihkujono eteni yllättävän nopeasti, vettä riitti ja se oli lämmintä. Naisten suihkutiloina taisi toimia salibandyhallin vieressä sijaitseva uimahalli. Suihkun jälkeen puhtaat ja lämpöiset vaatteet päälle ja siirtyminen taas jalan parin sadan metrin päähän Moran jäähalliin. Täällä tarjottiin hiihtoon kuuluva ruokailu, jossa tarjolla oli jonkinlaista lasagnea. Ruuan jälkeen non-stoppina kulkeneet bussit odottivat hallin pihassa ja kuljettivat hiihtäjät takaisin maalialueelle. Ei muuta kuin narikasta sukset matkaan ja kohti kotia. Joskus olen kuullut jonkin verran negatiivista palautetta Vasaloppetin järjestelyistä. Itselläni ei ollut kyllä valittamista -  päinvastoin - huomioiden vajaan 16000 hiihtäjämäärä, järjestelyt toimivat mielestäni loistavasti.

Nyt itselläni suoritettuna ovat ehkäpä kaikki maailman kuuluisimmat hiihtokisat: Marcialonga, Vasaloppet ja Birkebeinerrennet. Niiden vertaileminen on vaikeaa. Kaikissa on omat hienoutensa ja niiden järjestykseen laittamiseen vaikuttaa myös omat tuntemukset kilpailun ajalta. Jos puhtaasti tunnelmaa ja elämyksiä arvioi, niin laittaisin kisat järjestykseen: Marcialonga, Vasaloppet ja Birkebeinerrennet. Kotimaasta lisäisin vielä listalle Ylläs-Levin, joka oli viime vuonna todella hieno kisa.

-Jari-

Kalevan kierros – Luistelu

Ensimmäinen Kalevan kierroksen laji – luistelu, suoritettiin siis viikko sitten lauantaina. Samalla tämä oli ensimmäinen kerta meille molemmille, kun olimme jonkinlaisen luistelukilpailun lähtöviivalla. Kalevan kierroksen luisteluun osallistui tänä vuonna 251. kisaajaa. Luistelijat oli jaettu kuuteen erään, joista ensimmäinen starttasi liikkeelle jo klo: 8:00 aamulla. Toinen ja kolmas erä oli varattu kovimmille luistelijoille. Näihin eriin päästäkseen piti olla esittää tarpeeksi kova aikaisempi tulos. Viimeinen eli kuudes erä oli nimikoitu hitaille luistelijoille. Itse luisteli neljännessä erässä ja Markus viidennessä. Luistelussa luistellaan 400m pikaluistelurataa 75 kierrosta ympäri. Ajanotto tapahtuu nilkkaan tulevalla sirulla, mutta jokaisella luistelijalla täytyy olla myös oma kierrostenlaskija, joka merkitsee valmiiseen kaavakkeeseen kokonaisajan jokaisen kierroksen jälkeen. Markuksen kanssa toimimme toistemme kierrostenlaskijoina.

Kisamatka taitettiin Mikkelistä Seinäjoelle kisapäivänä

Lähtökohdat luisteluun eivät kummallakaan olleet ihan optimaaliset. Markuksen selkä oli ollut jo useamman viikon jumissa ja kaikki treenit tämän johdosta aika vähissä. Lisäksi Markus pääsi ensimmäisen kerran testaamaan pikaluistimia vasta viikko ennen kisaa Mikkelissä, joten luistelutreenit pikaluistimilla jäivät Markuksella yhteen tuntiin ja 20km:iin. Onneksi Markus sai vielä kisaviikolla fyssarikäynnillä availtua pahimpia lukkoja selästä ja lantiosta. Minä taas sairastuin keskiviikkona ilmeisesti RS-virukseen. Tyttöni sairasti saman taudin edellisellä viikolla ja olin jo siinä uskossa, että selvisin tartunnatta. Tietenkin tauti iski sitten juuri ennen kisaa päälle. Varsinkin torstaina keuhkot tuntuivat siltä kuin niitä olisi raastinraudalla vedelty. Onneksi perjantai oli keuhkojen osalta jo parempi, mutta sen sijaan kurkku tuli aika kipeäksi. Perjantain, pe-la yön ja lauantaiaamun kurkku tuntui todella kipeältä. Onneksi lauantaina matkalla Seinäjoelle kurkkukipu hellitti, joten kisaan saattoi lähteä ilman kaktusta kurkussa. Ennen kisaa kävin ottamassa lämpöjä juoksemalla ja samalla sai yskiä ja räkiä keuhkoista enimmät limat pihalle. Luistelun alkulämmittelyssä olo tuntui jo ihan hyvältä, joten tautia ei tarvinnut lähtöviivalla enää miettiä.

Alkulämmittelyssä olo oli ihan hyvä ja luottavainen

Vaikka omasta tasosta en ennakkoon osannut sanoa oikein mitään, arvioin, että tunnin alitus voi olla hyvässä erässä mahdollista, 65min loppuaika täysin realistinen ja yli 70min pettymys. Olin suunnitellut oman taktiikkani niin, että lähden heti alusta asti rohkeasti kärjen tuntumaan ja haistelen siinä erän vauhtia. Luistelussa peesistä on pyöräilyn tavoin suuri hyöty, joten jos kärki menee kovaa ja väliin tulee isoja rakoja, niiden kiinni luistelu on voimia vievää. Luistellessa ei myöskään kovin kauaa voi mennä ylikovaa, koska hapot iskevät nopeasti, joten parempi on sijoittua ryhmän kärkipäähän kuin jäädä kauemmaksi. Lisäksi jokaisessa erässä jaettiin 10 km eli 25 kierroksen ja 20 km eli 50 kierroksen kohdalla, bonussekunteja kolmelle parhaalle 30-20-10 sekuntia, joten niidenkin saaminen mahdollisuuksien mukaan kiinnosti.

Kun luistelu lähti liikkeelle olin jo noin 10-15 kierroksen jälkeen yhtä aikaa sekä vähän pettynyt, että aika varma siitä, että tämä on minun eräni. Pettynyt siinä mielessä, että mitään kovin kovia tai edes yksittäistä kovaa luistelijaa ei erästä tuntunut löytyvän, mutta samaan aikaan olin itsevarma, että tulen viemään bonussekunnit ja erän voiton. Ensimmäisen kirikierroksen lähestyessä meitä oli kärjessä kahdeksan luistelijan nippu. Olin päättänyt, että nostan itseni kärjen tuntumaan kirikierroksen lähestyessä, otan kärkipaikan kierroksen alkaessa ja kontrolloin siitä tilannetta pitäen kärkipaikan koko kierroksen ajan. Taktiikka toimi ja kovin tiukkaa taistelua sekunneista ei tullut. Kirikierros hajotti porukkaa sen verran, että sen jälkeen meitä oli jäljellä enää neljän luistelijan porukka, joista kaksi ei halunnut tehdä muuta kuin peesata. Puolivälin kohdilla meitä oli kärjessä jäljellä enää kaksi ja jälkimmäinen kirimaali tuli minulle vielä ensimmäistäkin helpommin. Kyselin vähän toiselta luistelijalta fiiliksiä ja vauhdin kiristämismahdollisuuksia loppua kohden, mutta hän kertoi, että juurikaan pysty enää vauhtia kirimään. Jokunen kierros vedettiin vielä vuorovetoa kierros kerrallaan. Sen jälkeen aloin itse vetämään kaksi tai kolme kierrosta kerralla joiden jälkeen yhden peesasin. 12 kierrosta ennen maali en enää kärkipaikkaa luovuttanut ja viimeiset yhdeksän kierrosta luistelin jo yksin. Loppuajaksi tuli 1:04:03, josta vähennettiin siis yhteensä 60 sekuntia bonussekunteja. Olin tyytyväinen suoritukseen vaikkakin hyvässä erässä olisi varmasti ollut mahdollisuuksia 60 minuutin pintaan.

Loppukiri ohituskaistalla

Markusta evästin samoilla eväillä omaan eräänsä, kuin millä itse lähdin liikkeelle. Markus kertoi, että ei muista milloin viimeksi olisi jännittänyt näin paljon ennen kisan alkua. Itse koitin kovasti luoda uskoa ja tsempata miestä. Yleiskunnosta tai luistelutaidosta Markuksen suoritus ei jäisi kiinni, mutta staattinen luisteluasento ei luonnollisesti ole parasta mahdollista hoitoa kipeälle selälle. Selän lisäksi vähäinen treeni varmasti aiheutti Markukselle ylimääräistä jännitystä.

Markus aloitti oman eränsä suunnitelmien mukaan kärjen tuntumassa. Markuksen erä vaikutti paljon edellistä omaa erääni laadukkaammalta ja kärjessä oli noin 10 luistelijan porukka, joka piti hyvää vauhtia yllä. Markuksella ei näyttänyt olevan mitään ongelmia pysyä porukan mukana. Ensimmäiselle kirikierrokselle Markus lähti keulassa, mutta takasuoralla pari luistelijaa paineli hänestä ohi. Maalisuoralla Markus kävi viimeisistä bonussekunneista tiukkaa kisaa, mutta hävisi ne alle luistimen mitalla. Puolen välin tietämissä kärkinipussa, juuri Markuksen edestä kaatui kaksi luistelijaa. Tämä aiheutti kärkiryhmän jakautumisen kahteen neljän luistelijan ryhmään joista jälkimmäiseen Markus jäi. Kuten aikaisemmin mainitsin, syntyneiden erojen kiinni luisteleminen on haastavaa ja nytkin, vaikka eroa oli pitkään vain 10-20 metriä se ei tullut enää kiinni. Toisen kirimaalin kohdalla Markus oli vielä menossa minun ajan alle, mutta sitten selkä alkoi vaivata ja vauhti hyytyä loppua kohden. Loppuajaksi Markuksella tuli 1:04:50.

Markus vauhdissa

Luistelun nopeimman ajan luisteli Antti Järvenpää, joka pysäytti kellon aikaan 50:48,6. Jonkun verran on siis vielä treenaamista meillä molemmilla. :) Luistelun voitolla Järvenpää otti Kalevan Kierroksen kärkipaikan ja lajivoitosta tulleet 1000 pistettä. Ensimmäisen lajin jälkeen Jari on kokonaistilanteessa sijalla 74. pistein 717,27 ja Markus sijalla 87. pistein 686,81.
Luistelun tulokset ja pistetilanne ensimmäisen lajin jälkeen. Seuraavaksi sitten 100% panostus hiihtokauteen.

Harvemmin sitä palkitaan pokaalilla kokonaiskilpailun 74. sijasta. :-D

(Kaikkien erien kolme parasta palkittiin pokaaleilla)

Uusi vuosi - Uudet kujeet

Rajavillit vietti viime vuoden vähän hiljaiseloa ja mediahiljaisuutta. Naiset kilpailivat jonkun seikkailukisan ja niistä yhden raportinkin kirjoitti. Miesten saldo puolestaan oli yksi kisa ja nolla blogitekstiä. Antin ja allekirjoittaneen (Jarin) voimin kilpailimme voitokkaasti Lahdessa Evo multisportissa, mutta ei me siitä saatu mitään juttua kirjoitettua. Se ei tietenkään tarkoita sitä etteikö meidän porukka olisi viime vuoden aikana kisaillut ollenkaan, mutta se miksi kimpassa kisailut jäivät vähiin, johtui useasta eri syystä. Jokaisella oli enemmän tai vähemmän jotain muita kisatavoitteita ja kokonaan muuta tekemistä. Itse sain keväällä perheenlisäystä ja tarkoituksellisesti keskityin enemmän treenailuun perheen ehdoilla kuin kisaamiseen.

Se miksi tätä blogikirjoitusta nyt raapustelen, johtuu Markuksen kanssa tälle vuodelle punotuista uusista juonista. Meillä on parikin eri projektia suunnitelmissa, mutta paljastetaan niistä nyt vasta toinen. Itse olen useamman vuoden miettinyt tai haaveillut Kalevan kierrokselle osallistumista ja viime vuonna otin asian Markuksen kanssa puheeksi. En muista tarvitsiko minun Markusta suuremmin mukaan houkutella, mutta enemmän se oli aluksi vain sellaista idean palloittelua. Sitten Markus meni mainitsemaan asian jossain hänestä tehdyssä lehtijutussa, joten eihän sitä voinut sen jälkeen enää perua. Suunnitelmissa meillä olisi pitää Rajavillien blogi nyt aktiivisena päivittelemällä tänne ainakin Kalevan Kierroksen kisakauden kuulumisia säännöllisin väliajoin.

Se kenelle Kalevan kierros on kilpailuna vieras, niin avaan hieman asiaa. Kyseessä on kuudesta eri lajista koostuva kokonaiskilpailu, johon lajeina kuuluvat luistelu, hiihto, suunnistus, soutu, pyöräily ja juoksu. Tarkempi aikataulu, matkat ja tapahtumapaikka näkyvät alta ja linkkiä klikkaamalla löytyy vielä lisätietoa.

Kalevan Kierros 2018 tapahtumat

• Luistelu 30 km 27.01.2018, Seinäjoki
• Hiihto 54 km 10.03.2018, Jyväskylä
• Suunnistus 15 km 19.05.2018, Mynämäki
• Soutu 30 km 30.06.2018, Keuruu
• Pyöräily 66 km 18.08.2018, Iitti
• Juoksu 21 km 30.09.2018, Helsinki

Kuten yltä voi todeta, matkoina kilpailut eivät ole mitään extreme-pitkiä. Kestävyyden osalta ei siis vaadita mitään ultramatkojen kestävyyttä, mutta lajirepertuaari vaatii monipuolista lajitaitoa ja lajikestävyyttä.  Vielä vuonna 2012 tarjolla oli myös pitkät matkat, jossa osa lajeista suoritettiin suurin piirtein tuplapituisina. Sen jälkeen pitkät matkat poistuivat valikoimasta ja tarjolla on ollut vain yhdet kisamatkat per laji.

Kokonaiskilpailun pisteiden laskemisesta kerrotaan Kalevan Kierroksen sivuilla seuraavasti: Kalevan Kierroksella jaetaan pisteitä siten, että osalajin voittaja saa 1000 pistettä. Muiden pisteet lasketaan suhteuttamalla suoritusaika voittajan aikaan. Suhteelliset aikaerot vaihtelevat lajista riippuen, mm. pyöräilyssä ilmanvastus ja soudussa virtausvastus tasaavat kilpailijoiden aikaeroja kun taas suunnistuksessa fysiikan lisäksi vaadittava taitoelementti kasvattaa eroja. Lajien erilaisesta luonteesta johtuen pistelaskennassa käytetään lajikohtaista etukerrointa, jonka avulla lajit pyritään asettamaan tasaveroisiksi toisiinsa nähden. Lajikohtainen etukerroin perustuu pitkä-aikaisiin tilastoihin.

Vaikka Markuksen kanssa aiheesta ei ole ollut vielä puhetta, niin kai tästä kokonaiskilpailusta täytyy jokin leikkimielinen keskinäinen kisa laittaa pystyyn. Keskinäisen kilpailun spekulointia voidaan tehdä tarkemmin myöhemmissä blogikirjoituksissa, mutta näin mututuntumalla kokonaiskilpailusta voi tulla aika tasainen. Molemmille löytyy lajeista omat vahvuutensa, mutta voittajaa en osaa ainakaan itse vielä arvata.

Ensimmäisenä lajina vastaan tulee siis luistelu. Luistelu suoritetaan Seinäjoella 400m radalla kiertäen rataa 75 kierrosta. Vaikka Markuksen kanssa meille molemmille luistelu on tuttua pienestä saakka jääkiekkotaustan takia, ja liikuttua on tullut niin rullaluistimilla, retkiluistimilla kuin suksillakin, niin tässä lajissa koen omaavani pienen edun. Itse olen käynyt tämän talven Mikkelissä pikaluistelutreeneissä 1-3 krt. viikossa, kun taas minun tietojen mukaan Markukselle taitaa olla pikaluistimilla luistelukokemusta toistaiseksi 0 metriä. Lappeenrannassa kun ei ole pikaluisteluseuraa, niin lajiin tutustuminen Markuksella on ollut vähän hankalaa. Huomenna sunnuntaina Markuksen olisi tarkoitus tulla tutustumaan lajiin Mikkeliin. Kaikesta huolimatta uskon, että hyvin Markuskin tulee luistelun vetämään.

Omalta kohdalta täytyy sanoa, että alun perin mun oli tarkoitus käydä luistelutreeneissä sen verran, että saan vähän tuntumaan pikaluistimiin ja seuralta luistimet lainaan kisaa varten. Vaikka osasin odottaa, että laji ei ole helppo, niin olihan se oma oletus ennakkoon vähän sellainen, että eihän se nyt kuitenkaan NIIN vaikeata voi olla, koska ”onhan tässä tullut luisteltua”. Laji on kuitenkin yllättänyt positiivisesti ja jopa vienyt mukanaan. Tottakai omasta luistelutaustasta on ollut paljon hyötyä lajiin sisään pääsemisestä ja alun nopeasta oppimiskäyrästä, mutta siitä huolimatta laji on yllättänyt vaikeudellaan. Nyt kaapista löytyy jo omat luistimet ja eiköhän harrastus tule jatkumaan ensi viikonlopun jälkeenkin.

    Kuulemiin:

    -Jari-

Evo multisport 26.8.2017

Lauantaiaamu valkeni vilposena, mutta ei onneksi sateisena. Olimme aamulla heti kasilta hakemassa kilpailumateriaaleja Tapanilan Hiihtomajalla. Kävimme heti suunnittelemaan reittiä ja  iloksemme saimme huomata, että kerrankin pyöräily tapahtuu pääasiassa poluilla ja hiekkateillä. Reittisuunnitelma muodostui melko nopeasti, ilman suurempaa hienosäätöä. Mentiin selkeillä linjoilla suunnistuksen helpottamiseksi. 

Tämän jälkeen pyörät vielä kuntoon, karttatelineet kiinni, renkaiden paineen säätö ja lopullinen pähkäilyt mitä kisareppuun tulee. Kerrankin jäi vielä hyvin aikaa ennen lähtölaukausta. 

Alkuun oli prologi. Siinä annettiin lähdössä kartta, mihin  oli merkitty rastit joiden luona olevat sanat tuli hakea. Seikkailukisoista tuttuun tapaan kannatti ottaa muut jaetut kartat mukaan, jolloin oli helpompi löytää kohta mihin piti suunistaan. Kilpasarjan lähtö oli käännetty juuri vastakkaiseen suuntaan, missä rastit sijaitsivat. Itse rastit löytyivät helposti jonossa juostessa. Päätimme ottaa alun rauhallisesti, Marja oli vasta toipumassa sitkeästä flunssasta, eikä kunnosta ollut oikein varmuutta.

Prologin jälkeen pyörille. Muutama pyörärasti polkuja pitkin löytyi helposti ja karttaan totutellen. Sitten pääsimmekin jo ensimmäiselle jalkaisin tehtävälle suunnistusosuudelle. Kartta saatiin paikanpäällä. Pääsimme suunnistamaan ensi vuoden Jukolan viestin  harjoitusmaastoon. (pitänee ensi vuoden jukolaa varten vielä vähän harjoitella, että sieltä pääsee poiskin :D). Pari ekaa rastia Marja löysi todella hyvällä suunnistuksella. Reitti oli ohjattu kulkemaan paikallisen nähtävyyden Pirunpesän ohi ja rastikin siitä läheltä löytyi. Seuraava rasti osui myös tarkasti kohdalleen, mutta sitten vitosrastilla huolimaton suunnaanotto ja niin kuudetta rastia haravoitiinkin 30 ylimääräistä minuuttia. Lopulta löysimme itsemme kartan ulkopuolelta :D. No kiltisti haettiin hävinnyt rasti ja jatkettiin matkaa. Viimeiset rastit olivat suolla, jossa suunnistettiin ilmakuvalla. Suunnistaminen oli helppoa, toisin kuin eteneminen paikoin erittäin märällä suolla.  Onneksi kengät olivat hyvin kiinni, ja pysyivät jaloissa kun jalkoja kiskottiin irti lähes vyötärön syvyydeltä suosta.  No takaisin pyörien selkään housuja kuivattelemaan ja hakemaan muutama rasti ennen messilän laskettelurinteiden päälle nousua. 

Rinteiden päältä löytyi kiikarit ja ohjeena oli löytää niillä rasti vastakkaisen mäen luota. Tämän jälkeen suunnittelimme reitin rastille ja kun rastivahti hyväksyi sen, pääsimme jatkamaan matkaa.  Tämän jälkeen oli taas pyöräsuunnistusta useamman rastin verran. Polkuja oli paljon ja kartan luku hidasta, mutta pysyimme oikeilla poluilla. 

Maastopyöräilyn jälkeen kilpailukeskuksessa oli nuorallakävely tehtävä,  missä toinen lähti köyden toisesta päästä ja toinen toisesta ja lopulta kilpailijoiden piti olla vaihtanut paikkaa köyttä pitkin. Pääsimme suoraan tekemään tehtävää ilman jonotusta. Prologissa löydetyt sanat käytiin myös kertomassa tässä välissä kilpailun järjestäjille. Matka jatkui pyörillä.

Melontarastia hakemassa

Muutaman pyörärastin kautta melontarantaan. Tässä vaiheessa jo tiesimme, että emme ehdi millään koko rataa käymään. Teimme päätöksen, että kierretään melontarastit yhtä lukuunottamatta ja katsotaan mitä ehditään sen jälkeen. Järjestäjien mukaan melonnassa menisi noin tunti. Järjestäjä suositteli vetämään takkia päälle jos semmoista on, muuten voi tulla kylmä. Tuuli oli melkoinen ja aallokko heitti vettä syliin vähänväliä. Jätimme kakkos rastin pois, koska se oli selkeästi muista erillään. Haimme pari rastia lahden satamasta ja toiset pari rastia löytyi Lahden keskustassa sijaitsevalta pikkuvesijärveltä. Meloa sai kaikilla voimilla, jotta päästiin eteenpäin kunnon vastatuulessa ja vaahtopäissä. Lisäksi oli ongelmia yhteisen melonta rytmin löytymisessä, johtuiko se sitten säästä vai harjoittelun puutteesta. Pois järveltä kuitenkin päästiin, yläkroppa hellänä. Kello lähestyi kovaa vauhtia neljää, ja rannassa teimme nopean suunnitelman muutoksen. Päätettiin hakea pari lähintä pyörärastia ja sitten kohti maalia. Märät vaatteet ja kova tuuli meinasi jäätää meidät täysin. Onneksi ensimmäinen rasti jonne suuntasimme oli ison mäen päällä. Sinne sitkuttaessa tuli taas lämmin. 

Harmiksemme, emme ehtineet käydä kahdella questilla. Meiltä jäi splättis ja Lahden hyppyrimäen tehtävä väliin. 

Luulimme olevamme lähes viimeisiä, koska matkanteko oli ollut hidasta ja teimme ison virheen suunnistuksessa.  Yllätys oli kova kun huomasimme tuloksia kotona lukiessamme, että olimme olleet kolmansia. Vain kaksi ekaa naisten joukkuetta olivat ehtineet  kiertää koko radan, meiltä jäi vähinten rasteja sitten välistä. 

Hyvä fiilis jäi kuitenkin kisasta.

Järjestäjille iso kiitos hyvin järjestetystä kisasta. Oli mukavaa kun pyöräily kulki pääasiassa polkuja pitkin ja toi haastetta suunnistukseen. Questit olivat hyviä, etenkin kiikarointi quest. Ja iso plussa myös se, että saimme lähes kaikkia karttoja kaksi kappaletta.