torstai 26. syyskuuta 2013

Extremely Lost in Kajaani 13.-14.9.2013 / Rajavillit 2


Rajavillien naisjoukkue saapui hyvissä ajoin Kajaaniin jo torstai-iltana. Viime vuoteen verrattuna joukkueen kokoonpano oli muuttunut yhden jäsenen verran. Tänä vuonna mukaan saatiin Johanna ja Marjan seuraksi pitkän kisan ensikertalainen Riikka. Lähtökohdat kisaan olivat hyvin mielenkiintoiset joukkueen kesken, sillä Marja oli vasta muutamaa päivää ennen palannut ”korkean paikan” treenileiriltä, eikä palautumisaikaa ollut turhan paljon. Johanna oli sairastellut ja potenut akillesta viimeiset pari viikkoa ja Riikka oli ollut työkiireinen, joten aikaa lenkkeilyyn ei liiemmin ollut. 

Aurinko paistaa ja kaikilla hyvä mieli ennen lähtöä

Ensimmäinen kisapäivä

Enemmän tai vähemmän hyvin nukutun yön jälkeen haettiin joukkuemateriaalit kisakeskuksesta ja palattiin majoitukseen suunnittelemaan reittiä ja tekemään viime hetken varustetarkistuksia. Tänä vuonna huoltokamoja ei tarvinnut edes survoa järjestäjien jätesäkkeihin, sillä kolme säkkiä oli riittävästi. Startti tapahtui klo 12 ja ensimmäisenä vuorossa oli juosten suoritettu prologi. Olisi voinut kuvitella, että saman tien lähdetään sinkoamaan johonkin suuntaan, mutta kaikki joukkueet juurtuivat katselemaan karttaa useammaksi minuutiksi ennen liikkeelle lähtöä. Ongelmia aiheutti oman sijainnin löytäminen kartalta, sillä lähtöpaikka oli kartan ulkopuolella ja kartta alkoi vasta muutaman sadan metrin päästä. Hetken miettimisen jälkeen päästiin liikkeelle, eikä rastien kanssa ollut ongelmia. Alkuun testattiin sisälukutaitoa, sillä yksi tie oli kielletty ja ali sai mennä vain yhdestä merkitystä paikasta. Onneksi oli vilkaistu ohjeet kartan reunasta ja selvittiin ilman sakkoja. Prologi jatkui pyöräsuunnistuksella Vimpelinvaaran mäkisissä maastoissa. Työnjako toimi hyvin Johannan lukiessa karttaa ja Marjan leimatessa rasteilla. 
 
Kaikki valmiina starttiin! Kuva: Tuulia Miettinen
Liikkeelle on päästy ekaan prologiin, nätisti suojatietä pitkin
Prologien jälkeen päästiin isolle kartalle pyöräsuunnistamaan. Heti ensimmäisellä rastilla oli aarteen etsintä –quest. Jokainen joukkueen jäsen kävi vuorollaan etsimässä aarteen rantalentopallokentän hiekasta. Hetken etsimisen jälkeen sählypallot löytyivät ja matka jatkui. Riikalla kulki pyöräily jo heti alussa ja hän otti vetovastuun. Kolmen pysu-rastin jälkeen päästiin seuraavalle questille. Siellä vuorossa oli kahvakuularata, jossa radan päähän piti mennä 12kg kuulaa heittelemällä ja takaisin juoksemalla. Jokainen kävi vuorollaan suorittamassa tehtävän.

Matka sujui hyvin ja kartanluku toimi. Välillä mentiin pidempiä pätkä pysu-rasteja ennen seuraavaa miehitettyä rastia. Kolmannella questilla kuuluivat ohjeet, että uima-asu, kengät ja pelastusliivit päälle, uimapatja kainaloon ja viitoitettua reittiä joen varteen. Uima-asun vaihtamisen yhteydessä yksi joukkueen jäsen totesi, etteivät ykkösjoukkueen pojat ole paikalla, jonka jälkeen vaatteiden vaihtaminen vauhdittui. Joen vesi oli jäätävän kylmää! Uimapatjalla jokea pitkin mennessä sai olla varovainen vedessä olevien puiden ja matalikkojen kanssa. Kasa puhjenneita patjoja todisti sen. Johanna selvisi kuivin kengin ja nopeasti osuudesta, hauskaa oli. Mikäs siinä oli Riikkaa ja Marjaa odotella maalimiehen seurassa. Ehjin patjoin rata läpi, kisavaatteet päälle, juomarasti missaten matka jatkui. Sopivasti piristi uinti! Heti seuraavalla rastilla oli hiekkaämpäriviesti. Matkalla Saukkovaaran päällä porukkaa palloili kuka mistäkin suunnasta pyörillä tai ilman. Arveltiin, että joudutaan jalkautumaan. Rastilla tuli ohjeet lähteä Kiinaan, liikkua sai parhaaksi näkemällään tavalla. Matkaa Kiinaan oli reitistä riippuen noin 2km, korkeuseron ollessa noin 140m. Päätimme jalkautua vaihtelun vuoksi.

Kiinan jälkeen matka jatkui pyörien kera pientä vaellusreittiä pitkin. Matkalla nähtiin suden näköinen otus. Pasmat meni sen verran sekaisin, että lyhyehkö oiko metsän läpi tielle venähti pitkäksi epätoivoiseksi pyörien raahaamiseksi metsässä, olinpaikasta ei ollut juurikaan tarkkaa tietoa. Pidemmän aikaa (30 min) metsässä oltua päätettiin lähteä suoraan pohjoiseen, koska siellä tulisi viimeistään Sotkamontie vastaan. Epätoivoa lisäsi pimenevä ilta, juomien loppuminen ja alla oleva n. 7,5h kisa. Ehdittiin liikkua varmaan 50m ja päästiin jollekin hiekkatielle. Ihan varmaa tietoa ei ollut mille tielle, joten ajettiin ylämäkeen tien päähän asti, päästiin takas kartalle ja lasketeltiin leimaamaan suoraan rastille numero 14. Hämärä alkoi haitata jo kartanlukua ja tien näkemistä, mutta päätimme kaivaa lamput vasta seuraavalla questilla esille. Muitakin joukkueita ihme kyllä alkoi näkyä ja eräältä kaverilta valoa lainaten nähtiin karttaa vähän paremmin. Hyvät vauhdit sai pimeässä hiekkaista alamäkeä pyörällä laskiessa, joku kaheli ei edes jarruihin puuttunutkaan. Rasti löytyi ilman lamppuakin ja saatiin vihdoin juomista! Rastilla oli jakaantuminen kolmeen pisteeseen: Riikka kantoi autonrengasta, Marja vesikanisteria ja Johanna 15kg:n levypainoa rataa läpi. Lopuksi vielä hiihdettiin triplahiihtoa, joka sujui yllättävän vähillä vaurioilla. Lamput päähän, vielä yksi rasti ja kohti maalia. 

Maalissa oltiin ajassa 9h19min, matkaa oltiin kuljettu 101km. Ykkösjoukkueen pojille isot kiitokset meidän huoltokamojen hakemisesta, teltan pystytyksestä ja ruoan laitosta :)  Seuraavan päivän kartat saatiin klo 23 kapujen kokouksessa. Vielä pikaiset reittisuunnitelmat ja nukkumaan.

Toinen kisapäivä

Aamulla ykkösjoukkueen pojat kävivät ilmoittamassa, että startti on yllättäen jo 6.30. Hetki huilailua, kamat kasaan, järjestetylle aamupalalle ja lähtöviivalle. Aamun sumuisuuden piikkiin laitettiin ekalle rastille tapahtunut lyhyehkö ohiajo. Rastilla saatiin uusi kartta ja lähdettiin coasteering-suunnistamaan. Aamulla vaihdetut kuivat kengät ei kauaa olleet kuivat. Reitillä kahlattiin pahimmillaan haaroja myöten. Tarjolla oli pitkää siirtymää isoa tietä pitkin. Rastilla 3 päästiin jälleen jalkautumaan harjusuunnistukseen. Jokaiselle rastille mennessä joutui harjun ylittämään. Fyysisesti rankempi, mutta suunnistus onneksi sujui. Radan jälkeen piti arvioida makaroonipussin paino. Arvattiin tarpeeksi lähelle oikeaa ja säästyttiin sakkolenkiltä. Seuraavalla rastilla oli jälleen quest. Jakauduimme kolmeen pisteeseen: Riikka kiipesi ”tikkaat”, Johanna hyppäsi trapetsille ja Marja kävi ampumassa sorsan. Kahteen olisi pitänyt osua, jotta olisi selvinnyt ilman sakkoa. Marjan matka kävi juoksulenkille. 

Toisen kisapäivän aamu, sumuinen ja harmaa
Innolla odottelimme jo melontarastia, sillä pyörän satulassa istuminen alkoi ottaa hanurista. Reidetkään eivät olleet kovin tuoreet enää. Välissä käytiin kolme pysu-rastia ja sitten kanoottiin. Kaksi kerrallaan melomaan, kolmas jäi rannalle odottamaan. Melonta kahtena lenkkinä, välissä oli pakollinen toisen melojan vaihto. Johanna ja Riikka meni ekan kiekan, Marja hyppäsi Riikan tilalle toiselle kierrokselle. Vesillä näkyi kyllä eksoottisia melontatekniikoita ja tyylejä, eikä siltojen alustat olleet suunniteltuja usealle kanootille yhtä aikaa, varsinkaan yhden niistä ollessa poikittain (ei myö). Satulassa istuminen alkoi olla jo tuskaista, eikä monttuiset ja kivikkoiset tiet yhtään auttaneet asiaa. Kymppirastilla Johanna pääsi elementtiinsä käyräkartan kanssa. Alun peesailijat saatiin eksytettyä hyvällä taktikoinnilla, rastit löytyivät sujuvsti ja maisemat olivat hienot.

Aurinko paistoi ja matka jatkui raviradalle. Toiveissa oli, että hevoset juoksisivat puolestamme, mutta hevosia ei näkynyt. Itse oli radalle lähdettävä, jokaiselle kierros. Eteenpäin, muutama rasti välissä ja päästiin viimeisille questeille. Questit onneksi juosten. Aluksi mentiin pelirastille. Riikka meni pelaamaan kännykkäpeliä, Marja juoksemaan suunnistussimulaattoriin ja Johanna opettelemaan Segwaylla ajoa. Matka jatkui ilman sakkoja. Toisena hajontana mentiin urheilukentän katsomon katolle jonottamaan omaa vuoroa köysilaskeutumiseen. Hetki ehdittiin odotella, kaikki oman joukkueen jäsenet tulivat sujuvasti alas. 

Segwaylla kurvailua questilla

Marja vauhdissa suunnistussimulaattorissa
Viimeisenä hajontana juostiin Vimpelinvaaran päälle laskettelurinteen parkkialueelle. Siellä odotti logiikkaa vaativa rengastehtävä. Suoriuduttiin tehtävästä vähän reilussa minuutissa, eikä tarvinnut lähteä sakkolenkille mäen alle. Vauhdilla takaisin vaihtoalueelle, jossa tuli tieto että viimeiset kaksi tehtävärastia on suljettu ja meidät ohjattiin suoraan maaliin.

Maalissa kello näytti aikaa 11h 9min, matkaa tälle päivälle kertyi 107 km. Yhteensä kahteen päivään kisattiin 20h 28min, yhteismatka 208 km. Hieno suoritus ja ehdottomasti kaikista pisin tähän astisista kisoista koko joukkueella. Ilman isompia vammoja selvittiin. Hieman jäi harmittamaan, ettei ehditty koko rataa käydä lauantaina, mutta jos ens vuonna sitten taas kokeilemaan. Viimeisten hajontaquestien cut off ja maalin sulkeutuminen olivat ajallisesti todella lähekkäin, mikä joillekin joukkueille aiheutti maalista myöhästymisen. Loppulenkkiä emme olisi ehtineet puolessa tunnissa käydä mitenkään, joten tie kävi suoraan maaliin. 

Palkintojen jaossa huomattiin yllätykseksemme, että olemme naisten sarjan sijalla 3., joka tulosten tarkistusten jälkeen vaihtui sijaksi 4. Isot kiitokset kisajärjestäjille, kaikki järjestelyt toimivat meidän kohdalla hyvin. Saunassakin sai vielä hyvät löylyt, kun vahingossa heitti puoli ämpärillistä vettä kiukaalle. Ensi vuonna uudelleen.


-Johanna, Marja ja Riikka

p.s. Kilpailun jälkeen saatiin informaatiota, että sudella on mustat silmät. Ihan niin lähelle ei menty tarkistamaan, joten se jää arvioiden varaan.

p.p.s. Kisan jälkeen tuli pohdittua mikä tai mitkä questit olivat mukavimpia. Aika yksimielisesti uimapatjailu kuului top3, samoin valjailla ja köysillä tapahtuvat. Kolmantena vielä la-aamun kahlaus. Valitettavasti esterata ja uintiquest lauantailta jäivät väliin, joten niistä ei pysty sen enempää sanomaan. Haastetta niistä olisi varmasti löytynyt.


keskiviikko 18. syyskuuta 2013

Lost in Kajaani / Rajavillit 1 (13.-14.9.2013)

Poikamainen uhoaminen tämän vuoden Lost in Kajaanin suhteen aloitettiin hyvissä ajoin jo edellisen syksyn kisan jälkimainingeissa. Viime vuoden kisan toisena päivänä menetetyistä sijoituksista päätettiin ottaa nyt revanssia hieman hienosäädetyllä kokoonpanolla. Viime vuoden tapaan mukana olivat Markus ja Antti, mutta kolmanneksi jäseneksi oli vaihtunut Tuomas. Tällä kertaa kaikki jäsenet eivät olleet opiskelijoiden SM-kisaan kelpuutettavia, joten viime vuoden OSM-voiton puolustaminen jäi väliin.

Viime vuodesta viisastuneena valmistautumiseen oli keskitytty nyt hieman enemmän. Kalustoa oli uusittu vuoden mittaan ja uusia leluja (mm. pyörää, kameraa ja sykemittaria) oli ehditty testaamaan Team Snowflakesin mainiossa seikkailussa. Pieniä haasteita kisavalmisteluihin toi yhden fillarin rungon katkeaminen viikkoa ennen kisaa. Varakonkeli saatiin onneksi hommattua ja ehdittiinpä sillä kurvaamaan hotellin pihassa lyhyt testilenkkikin kisa-aamuna satulan säätämiseksi. Aamu sujui muutenkin leppoisasti, vaikka ylimääräinen lenkki pyöränpumppukauppaan viime hetken varustarkastuksen seurauksena nosti sykettä hetkellisesti.

Kisavalmistelut kiivaimmillaan.

Valmiina lähtöön.

Perjantai


Puolilta päivin päästiin kaksiosaisen prologin kimppuun, jossa lajeina olivat sprinttisuunnistus ja maastopyöräsuunnistus. Startti otettiin rauhallisesti ja sykepiikkejä aiheuttivat lähinnä pyöräsuunnistuksen alamäissä ”väärää kaistaa” vastaan tulleet kisatoverit. Lopussa tarjoillusta liikenneettömästä alamäestä innostuneena otimme kahdelle viimeiselle rastille puolen minuutin into-koukut. Prologin perään tarjolla oli heti tehtävärasti. Sieltä pääsimme ensimmäiselle pidemmälle siirtymäosuudelle n. 10 minuuttia kärkijoukkuetta perässä.

Markus otti vauhdinpitovastuun Antin lukiessa karttaa ja Tuomaksen peesaillessa. Terävämpäänkin pyöräilyn aloitukseen olisi ollut mahdollisuuksia. Olimme kuitenkin ensimmäistä kertaa liikkeellä tällä ajoporukalla ja katsoimme parhaaksi tunnustella vauhtia alkuun. Rastille 5 (koulun piha) saakka suunnistus oli suoraviivaista. Tämän jälkeen alkoivat reitinvalintavälit, joihin olimme miettineet mielestämme nopeimmat reitit. Tässä tapauksessa nopeimmat eivät tarkoittaneet lyhyimpiä.

Reitinvalintaväleillä ei suuria ratkaisuja nähty. Isojen teiden käyttöön perustuneilla valinnoilla emme ainakaan hävinneet aikaa ja energiaakin säästyi varmasti pienempiä polkuja ajaneisiin verrattuna. 10. rastin jälkeen koossa oli kolmen joukkueen nippu, josta putosimme pysähtyessämme odottamaan tasoristeykseen junaa. Pohdimme hetken raon kiinni ajamista, mutta seuraavana oli tiedossa tehtävärasti joten emme nähneet sille tarvetta.

Ensimmäinen prologi takana, juoksupopot vaihtuvat pyöräkenkiin.

Suunnistus sujuu ja maisemat vaihtuu.

2 / 3 joukkueesta oli matkassa lainapyörillä. Siihen nähden vauhti oli hyvää.

Tällä valinnalla voitettiin Sikaniskoja n. 1 min. Korkea-Ahon reitti testattiin viime vuonna ja todettiin mäkiseksi.

Pikkunäppärää ison tien reitinvalintaa. Eroa saatiin kasvatettua n. 5 sekkaa, eli ei merkittävästi.

Haiskahtaa vesistötehtävältä.

Tehtävärastilla (rasti 11) hommana oli räpiköidä Puikkokoskessa uimapatjojen kanssa muutaman sadan metrin matka alavirtaan. Haastetta lisäsivät vedessä ja sen alla olleet puunrungot ja risut. Muutaman ronskimman risunylityksen jälkeen yhdestä patjasta alkoi kuulua reipasta pulputusta. Onneksi suurin osa ilmoista kesti patjan sisäpuolella tehtävän loppuun asti.

Rastilta lähtöä tehdessämme paikalle karauttivat myös viime vuonna hyvän vastuksen antaneet ja lopulta meidät voittaneet HK Gynthersin herrasmiehet. Vaihdoimme muutaman sanan ja varoitimme heitä reilusti siitä, että meidän käytössä olleessa sinisessä uimapatjassa on reikä. Siis juuri siinä, joka on samassa kasassa 20 muun sinisen uimapatjan kanssa. Tästä rastilta lähtiessämme olimme kärkeä perässä n. 50 minuuttia. Rajavillit 2 –joukkue seurasi puolestaan reilut 50 minuuttia meidän perässämme.

Seuraavan tehtävärastin (rasti 12) jälkeen spekuloitiin loppupäivän urakalla. Kisaa ei ollut takana edes viittä tuntia ja matkaa päivän maaliin oli jäljellä alle 20 kilometriä. Arvelimme lopussa odottavan vielä jotain extrahommia ja uskoimme otsalampuille tulevan vielä käyttöä. Antti tutkaili jäljellä olevaa reittiä ja totesi sen teemana olevan ylä- ja alamäet - juurikin tässä järjestyksessä. Heti seuraavalla rastilla tämä oletus osoittautui oikeaksi, kun suuren mäen päälle kiivettyämme tehtäväksi paljastui lisärastin hakeminen mäen alta ja palaaminen takaisin mäen päälle.

Tämä lisälenkki jalkaisin teki pyöräilyn turruttamille reisille vain hyvää. Ylämäkeä tallatessa Markus intoutui filosofoimaan kilpailun alun tuntemuksilla: ”Ollaan tultu periaatteessa hyvin, mutta ei ole kuitenkaan tuntunut helpolta.” Mitä sitten tarkoittikaan.

Pyörillä matkaa jatkaessamme haasteet kasvoivat edelleen, sillä vuorossa oli päivän vaikein maasto-osuus. Otimme polkujen risteykset tarkasti ja kun hyviä baanoja ei ollu tarjolla, puskimme umpimetsän läpi n. 300 metrin matkan toivoen osuvamme tukkitien päähän. Aivan kohdalleen ei osuttu, mutta kuin ihmeen kaupalla kompassin ja 20 metrin välein kulkeneiden korkeuskäyrien avulla saatiin itsemme paikallistettua ja tie löytyi. Maailmanluokan orienteerausta!

Päivän isoin pummi: 5 minuuttia puskassa pyörät kainalossa. Kisatilanteessa ei käytössä ollut aivan näin tarkkaa karttaa.

Taas yksi tehtävärasti pian suoritettu.

Juoksu / kävely tuntui hyvältä pyöräilyn väliin.

Päivän toiseksi viimeinen rasti.
Loppumatka oli varsinaista vuoristorataa isoine ylä- ja alamäkineen. Viimeiselläkin tehtävärastilla oli tarjolla vain lyhyt tehtävä ja pääsimme laskettelemaan osuuden maaliin Ristijärvelle hyvissä ajoin ennen auringon laskua. Viimeiseltä rastilta lähtiessä otimme vielä parin minuutin hermopummin. Aika 6:46 oikeutti 8. sijaan. Kärkeen eroa oli kertynyt jo yli tunti, mutta seitsemänteen sijaan eroa oli vain kolmisen minuuttia. Takana seuraava joukkue oli reilun 10 minuutin päässä.

Lauantai


Aamuyöstä tuloksia tarkastellessa totesimme olevamme ensimmäinen joukkue, joka oli pudotettu toiseen, kello 6:30 starttaavaan lähtöportaaseen. Ykkösrastilla oli heti odotettavissa quest-tehtävä, jota kohti porhalsimme kärkijoukoissa. Muiden haparoidessa risteyksessä huomasimme yllättäen olevamme letkan kärjessä. Tästä hämmentyneenä sujautimme sitten vuorostamme seuraavasta risteyksestä väärälle polulle ja kävimme häiritsemässä jonkun paikallisen mökkiläisen aamurauhaa äänekkäällä kiroilulla. Pahoittelut.

Rastitehtävänä oli coasteering-suunnistus. Hieman aavemainen kokemus sumuisessa aamunkoitossa, mutta mukava herätys aamulle. Questin päätteeksi huomattiin yhden pyöräilykengän klossiruuvin jääneen matkan varrelle. Tallella olevan ruuvin löysäys, klossin säätö kohdalleen ja kunnon kiristys –prosessi toistui tästä eteenpäin päivän jokaisella tauolla.

Kakkosrastia kohti poljettiin vitostien laitaa Sikaniskojen ja Seikkailumieleläisten kanssa. Hieman ennen Saukkovaaran risteystä kärjessä rullanneiden Sikaniskojen joukosta alkoi kuulua sen sortin supinaa, että heidän reitinvalintansa olisi eri kuin meidän. Annoimme hieman siimaa oman ratkaisun tekoon ja heidän kurvatessa pienemmälle tielle iskimme ketjut kireälle jatkaen vitostien laitaa. Seuraavaa rastia lähestyessämme vastaan tuli muita joukkueita, mutta ei Sikaniskoja. Reitinvalintamme oli osoittautunut siis paremmaksi! Fiilis oli hyvä.

1,5 km pitkä ja 15 metriä leveä suunnistusmaasto. Välillä oli nopeampaa kahlata kuin mennä kuivalla maalla.

Hyvällä reitinvalinnalla 2,5 minuutin ero Sikaniskoihin.

Eväspöytä on katettu. Rusinoita, suklaata, pähkinöitä ja pinjan siemeniä.

Seuraavana tehtävänä oli suunnistus hienossa harjumaastossa. Tätä seuranneen lisätehtävän sakkona olisi alunperin pitänyt olla uimapatjailua viereisessä järvessä, mutta kuulemma jotkut vastuuttomat hulttiot olivat rikkoneet liikaa uimapatjoja edellisenä päivänä ja sakko oli vaihtunut astetta vaisumpaan. Hyvä niin, sillä sakkoahan siitä lisätehtävältä meillekin räpsähti. Juoksusakot otettiin myös seuraavalla tehtävärastilla, kun reservin vänrikki epäonnistui tehtävässään pysäyttää rynnäkköön lähtenyt vihollisen sorsapartio. Tilanne olisi varmasti muuttunut, jos tulenjohtajamme tukena olisi ollut edes muutama tykistöpatteri.

Päivän 8. rastilla oli luvassa melontatehtävä. Ennakoimme, ettei melontaa mahdu suorittamaan kun 2 henkilöä kerrallaan. Päätimme hyvissä ajoin, että kokenein meloja Markus hoitaisi tarvittaessa molemmat lenkit Tuomaksen ja Antin vuorotellessa melan varressa. Näin tapahtuikin. Markus ja Tuomas hoitivat kunnialla ensimmäisen lenkin, jonka jälkeen Markus ja Antti iskivät melat kipinöiden toisen, hieman pidemmän lenkin.

Tällä lenkillä nähtiin myös kauden ehkä kohutuin ohitus: Olimme ohittamassa Lost-sarjan joukkuetta oikeaoppisesti (?) oikealta, kun heidän kanoottinsa alkoi kaartaa meidän suuntaamme. Pieni jarrutus ennen kevyttä kontaktia vastustajan styyrpuurin puoleiseen takakylkeen ja heidän kanoottiinsa kääntyi poikittain kohti rantapenkkaa meidän jatkaessa eteenpäin täydellä höyryllä. Emme ole vielä aivan varmoja olemmeko pahoillaan vai ylpeitä tästä. Törmäilystä huolimatta onnistuimme melonnassa hieman jättämään Seikkailumieleläisiä, joiden kanssa olimme tehneet matkaa samaan tahtiin aamusta lähtien.

Tämä ero kuitenkin hukattiin seuraavalla reitinvalintavälillä. Kartalta katsottuna valitsemamme eteläinen reitti oli hieman pidempi, mutta käyrää olisi kiivettävänä vähemmän ja rastille lähestyminen olisi selkeämpi. Valitsemamme tie osoittautui kuitenkin selkeästi hitaammaksi polkea ja lopulta jouduimme nousemaan ison pehmeän ylämäen kahdesti valitsemallamme reitillä. Onneksi seuraava käyräsuunnistustehtävä meni nappiin ja fiilikset nousivat jälleen.

Ennen seuraavaa reitinvalintaväliä oli ohjelmassa vielä juoksuviesti raviradalla. Ankkurina kierrokselle startanneen Antin oli alunperin tarkoitus juosta kierros pyöräilykengissä, mutta pienen yllyttämisen ja haasteiden heittelyn seurauksena ne vaihtuivat viime hetkellä juoksukenkiin ja kilometri taittui varsin ripeään tahtiin. Poistuimme tallikaarteen portista pikaisesti ennen kuin Jorma Kontio ehti tulla sovittelemaan suitsia Rajavillien ravureiden niskaan. Seuraavalla pitkällä reitinvalintavälillä oli useita hyviä vaihtoehtoja, joilla ei kuitenkaan lopulta tainnut olla merkittävää ajallista eroa. Valitsimme helpon ja selkeän reitin, sillä tässä vaiheessa kisaa ylimääräiset riskit suunnistuksen suhteen eivät houkuttaneet.

Melontatehtävä käynnissä

Huono reitinvalinta, 2,5 minuuttia tappiota Lumikomeettojen valintaan verrattuna.

Lumikomeetat 32 min, Rajavillit 33,5 min (sis. minuutin odottelu liikennevaloissa ja minuutin muu stoppi), ALS 34 min. Ei merkittäviä eroja.

Parin helpon rastin jälkeen palattiin Kajaaniin Vimpelinvaaran urheilukeskukseen, jossa jalkauduttiin loppumatkan epilogia varten. Epilogi sisälsi 5 tehtävärastia. Heti alkuun otimme juoksusakot pelirastilta, mutta köysilaskeutuminen ja logiikkatehtävä autonrenkaiden järjestelyn muodossa sujuivat mallikkaasti. Neljäntenä rastina oli armeijan esterata, jonka ripeällä suorituksella ohitimme edellä matkaa tehneen joukkueen. Viimeisenä tehtävänä oli viime vuodelta tuttu järven ylitys uimalla. Tällä kertaa vain yhden tarvitsi suorittaa, joten Markuksen uhrautuessa Antti ja Tuomas selvisivät kuivin jaloin.

Urheilukeskukseen loppusuoralle juostessa fiilis oli mahtava. Lauantai-päivä oli menny todella hienosti, aurinko paistoi ja voimia oli vielä tallella hyvään loppukiriin. Maalissa mainiota lihakeittoa nautiskellessa paiskattiin kättä kilpakumppaiden kanssa ja hymy oli herkässä reissun kokemuksia kerrattaessa.

Tykitystä suunnistussimulaattoritehtävässä.

Köysilaskeutumista.

Peukku loppusuoralle!

Lisää peukkuja loppusuoralle!

Viimeinen rasti.

Maalissa feat. random tipu.

Lauantain osalta olimme 7. nopein joukkue ajalla 9:06, mutta tiukassa kilpailussa se ei riittänyt sijoituksen nostamiseen ja loppusijoitus säilyi tuloksissa perjantain tapaan kahdeksantena. Viime vuodesta parannettiin siis yhdellä sijalla ja edellisvuoden tapaan pienellä 10 minuutin parannuksella sijoitus olisi noussu pari pykälää. 

Uhottavaa jäi siis myös ensi vuodeksi. Illalla palkintojenjakotilaisuudessa kuultiin onneksi järjestäjän suunnalta varsin varmalta kuulostanut lupaus siitä, että Kajaanissa seikkaillaan myös ensi syksynä.

Sunnuntai


Hotellin aamupalapöydässä sämpylää järsiessä paikalle sattuivat myös Gyntherin veljekset, joista saimme tällä kertaa makean revanssin viime vuoden tappiosta. Vaihdoimme illan kuulumisia ja toivotimme hyvää jatkoa: ”Vuoden päästä sitten taas?” – ”Joo, sitten taas.” 

Paras kolmesta?