maanantai 4. maaliskuuta 2013

Rajavillit 2: Snowflakes talviseikkailu 24.2.2013

Kakkosjoukkueen naiset lähtivät avaamaan seikkailukisakautta Oittaalle talviseikkailun kuntosarjaan. Kisapaikalla olimme hyvissä ajoin ja kerrankin yli 6h yöunet takana kisaan lähtiessä. Vaihtoalueelle kannettiin kaikki välineet, sukset huollettiin kisakuntoon ja fillarit koeajettiin. Kisamateriaalissa ei saatu vielä karttoja, vain reittikirja, ohjeet ja leimauskortti sekä ihmetystä herättänyt porkkanan puolikas. Porkkana reppuun ja tarvittavat kamat mukaan.

Vaihtoalue ennen starttia ja yksi Rajavilli vielä lähdössä testaamaan suksia. Kuva: Snowflakes
Startti klo 10, mukana 22 joukkuetta. Kilpasarja oli startannut jo 3h aiemmin. Ensimmäisenä osuutena muistisuunnistus, osin tietä, osin hangessa. Rastit löytyivät hyvin. Oli mukavaa, kun kilpasarja oli tehnyt valmiit urat hangen puolelle, vaikka kyllä sitä hankea riitti meillekin. Juoksuvauhdissa annettiin tasoitusta ja mentiin omaa vauhtia, kisaa oli vielä paljon jäljellä. Ensimmäiseen vaihtoon tultiin erään ohikulkijan laskujen mukaan sijalla 15.

Vaihdossa saatiin kartat ja lähdettiin hiihto-osuudelle, jonka rastit sai hakea vapaassa järjestyksessä. Viimeiseen hetkeen asti arvottiin perinteisen ja vapaan välineiden välillä, päädyttiin ehkä pienellä riskillä vapaan kalustoon. Hiihto kulki mukavasti ja oli yllättävän kevyen tuntuista menoa. Kapea vapaan ura ei pahemmin vaikeuttanut hiihtoa. Kävimme hakemassa ensin rastit, jotka olivat kaikkein kauimpana. Rastit tarttuivat hyvin mukaan. Paikka paikoin rasteja haettiin sukset käsissä hangesta, sen verran etäällä hiihtourasta ne olivat. Hiihtäjiä oli paljon ja muita kisailijoita tuli vastaan ja vähän joka suuntaan, mutta rastien vapaan järjestyksen takia ei sijoituksista ollut mitään tietoa vaihtoon saapuessakaan. Pohjekramppi iski toiselle kisaajalle vaihtoalueella juuri pyöräilyyn lähtiessä. Lämpimästi vaatetta päälle ja fillarin selkään, toivoen ettei krampeista olisi pahemmin haittaa. Pyöräilyssä haettiin rastit määrätyssä järjestyksessä. Toiselle rastille mennessä alkoi viivasuunnistus, jossa valkoiselle alueelle oli piirretty viiva, jota seuraten, tai omalla vastuulla oikoen, pääsi rastille. Hetki viivaa pitkin ja sitten oiko suoraan rastille, leimaus ja matka jatkui viimeistä fillarirastia kohti. Reisien kramppaaminen ei ollut kaukana, mutta vaihtoon asti selvittiin.

Lumiukko rakentumassa questilla.
Tehtävä suoritettu! Kuva: Snowflakes
Vaihdon jälkeen vuorossa quest-tehtävä: Lumitornin/-ukon rakentaminen määrättyyn korkeuteen ja materiaalin mukana ollut porkkana päällimmäiseksi. Lohkaretekniikka toimi, lumikenkäilyn kartta haltuun ja alku juoksemalla tietä pitkin kengät kainalossa. Lumikenkäily oli mielenkiintoinen osuus, sillä jälkiä riitti ristiin rastiin metsässä. Kartanlukija haikaili muutamaan otteeseen autossa odottaneen kompassin perään. Kuitenkin rastit löytyivät ilman pummeja ja vauhtia riitti mukavasti. Viimeisellä rastilla oli 4 joukkuetta yhtä aikaa leimaamassa, joten kunnon loppukiri oli otettava. Muut menivät kengät jalassa, itse juostiin loppu tietä pitkin lumikengät käsissä. Tässä vaiheessa iski krampit ja kovempaa ei vaan päässyt. Kaksi joukkuetta oli edellä maalissa rastilta lähteneistä, toinen kilpasarjalaisia.

Maalissa
Maalissa joukkueet saivat suklaalevyn, mistä puolet tuhottiin muutaman minuutin kuluessa maaliin tulosta. Lisäksi mukavana yllätyksenä oli arvontapalkinnoiksi saadut kuivapussit. Saunan ja ruokailun jälkeen kotia kohti. Viimeisin yllätys oli tuloslistaa tutkiessa, kun meidän joukkue oli sijalla 5 parhaana naisjoukkueena. Aikaa meni 5h 10min ja matkaa kertyi reilu 48km. Lopputulos oli huomattavasti oletettua parempi, joten tyytyväinen voi olla! Oli muuten kannattavaa ottaa vapaan välineet alle, hiihdon jälkeen oltiin jo jaetulla 4. sijalla.

Kiitos järjestäjille, järjestelyt toimivat ja kelikin oli mitä mainioin :)

-Johanna & Marja

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti